Keikkaraportti: Bruce Springsteen & The E Street Band Barcelonassa 20. ja 22.6.2024

Ensimmäinen keikka, torstai 20.6.

”Live in Barcelona”. Sanakolmikko on legendaarinen Bruce Springsteen & The E Street Band-tarinassa, eikä vähiten vuosituhannen alussa julkaistun keikkavideon tiimoilta. Espanjalaisyleisön fanaattisuus valkeni viimeistään silloin muullekin maailmalle, mukaanlukien allekirjoittaneelle. Vuonna 2012 Wrecking Ball-kiertueella oli jo mielessä ja pienesti puheissakin lähteä Barcelonaan katsomaan meininkiä itse, mutta silloin ei vielä uskallus riittänyt. Nyt oli viime kesän Irlannin seikkailun jäljiltä ”vähän pakko” lähteä paikkaamaan tuo hieman mieltä kaihertamaan jäänyt erhe.

Torstain (20.6.) keikkapäivästä tuli melkoisen pitkä. Bussi Helsingin rautatietorilta lentokentälle lähti aamulla klo 3.40, lento nousi ilmaan hieman vaille puoli seitsemältä ja lenteli hieman viivästyen reilut neljä tuntia. Barcelonaan saapuessa ennen puolta päivää ilma oli pilvinen ja pienesti tihkusateinen, mutta odotetun lämmin. Muutaman kilometrin kävelyn jälkeen myöhäinen lounas, kahvit ja hotellille (pieni huone, ystävällinen palvelu) ja sitten kohti stadionia!

Montjuïc-kukkula kutsui klo 15 jälkeen. Stadionin viereisen kadun varressa oli pitkä jono, jonka jatkoksi asetuin ihmettelemään. Edellä ollutta seuruetta käväisi kuvaamassa kaksikin televisioryhmää ja klo 17 jälkeen alkoi myös nopea soundcheck, josta kuultiin Lonesome Day ja yllättäen tullut Radio Nowhere.

Klo 18 jälkeen päästiin stadionille ja löysin itseni etukarsinasta yleisöstä katsottuna oikeasta reunasta noin kahdeksannesta rivistä. Tunnelma kuitenkin tiivistyi klo 19.30-20.00 välillä kahden ”pit rushin” eli porukan eteenpäin vyörymisen myötä niin, että olinkin yhtäkkiä heti rivin-kaksi lähempänä. Ilmoitettu alkamisaika klo 21 ei ihan pitänyt, mutta reilut kymmenen minuuttia myöhemmin alkoi tapahtua.

Keikka starttasi klo 21.11 tälle vuodelle ominaisesti varman päälle Lonesome Daylla. Toisena kuultu My Love Will Not Let You Down oli kuitenkin se, joka todella polkaisi koneen käyntiin. Loppusoitto kolmen kitaristin heiluessa lavan reunalla ja Max Weinbergin paukuttaessa rumpujaan oli hulppea. Perään kuultiin hienosti jyskyttävä Cover Me Born in the U.S.A.:lta ja sitten jo soundcheckissä tavattu Radio Nowhere Magic-levyltä 2007. Nuo molemmat oli itselle ennen keikalla kuulemattomia.

Vasta biiseinä viisi ja kuusi kuultiin viime vuoden Dublinin ykköskeikan avanneet No Surrender ja Ghosts. Ensin mainitun aikana oli ehkä lähimpänä keikan aikana herkistyminen: ”Well, now young faces grow sad and old / And hearts of fire grow cold / We swore blood brothers against the wind / Now I'm ready to grow young again”. Ghosts puolestaan vain hioutuu keikkasoittojen myötä.

Seuraava oli yksi iltaman maukkaimmista yllätyksistä. Seeds oli kiertänyt meikäläistä keikoilla, mutta nyt osui. Outro venyi hauskasti Brucen pitäessä riffiä yllä. Heti perään lähti aina mahtava Darkness on the Edge of Town, tämä biisipari oli sellainen mitä en odottanut. Kun ”Darknessin” viimeinen ”TOOOWN” osui maestrolla kohdilleen toisin kuin Madridissa ääniongelmien jälkeisellä paluukeikalla, tiesin viimeistään sillä hetkellä että tästä tulee huima keikkailta.

The Power of Prayer oli kokenut maailmanensi-iltansa Madridissa noin viikkoa aiemmin ja toimi nyt energisen espanjalaisyleisön edessä hienosti. The Promised Land oli luotettava oma itsensä, kunnes juhlatunnelmaa kohotettiin napsu tai kaksikin biisikaksikolla Hungry Heart ja Waitin’ on a Sunny Day. Ensin mainitussa laulamaan pääsi koko yleisö, jälkimmäisessä laulatettiin pikkutyttöä kuin vuosikymmen sitten.

Flashbackista viime juhannukseen Ullevilla Göteborgissa vastasivat My Hometown ja The River, jotka kuultiin silloinkin peräkkäin. Valoisa ruotsalainen juhannusilta oli vaihtunut hämärtyneeseen espanjalaiseen juhannuksen aatonaaton alkuyöhön ja tunnelma oli vielä pykälää hienompi. Molempien noiden laulujen kohdalla tuli mieleen ajatus, että ovatpa hienoja biisejä.

Nightshift ei ollut kaiketi kirjatulla biisilistalla, sen verran yllättäen useammalle E Streetin jäsenelle se tuli. Garry Tallent oli jo heittänyt bassonsakin pois. Seurannut Last Man Standing oli jälleen Brucen soolo, Backstreetsissä välipuhe oli kokenut pientä muodonmuutosta ja Because the Night lukeutuu aina keikkasuosikkeihin.

Viime vuoden keikoilla sapluuna tästä eteenpäin oli lukittu. Tällä kertaa BTN:n ja She’s the Onen väliin tuli kuitenkin hieno ja yllättävä kierrepallo: I’m on Fire. En arvannut kuulevani tätä keikalla, mutta oli yksi keikan kohokohdista tunnelmallisuudessaan. Jossain välissä Bruce taisi alkaa laulaa hieman liian aikaisin kesken jotain välisoittoa, mutta bändi seurasi perässä niin kuin vain ESB osaa.

Loppu ”main set” lasketeltiin tuttuja rinteitä. Wrecking Ball ja The Rising edustivat 2000-lukua, Badlands ja Thunder Road kultaista 1970-lukua. Badlandsissa kuultiin kaksi feikkilopetusta, kun yleisö ei malttanut lopettaa yhteislaulua. Thunder Road pääsi taas hieman yllättämään, mutta kyllähän se kuuluu sekä keikkaan että kesäyöhön lähtemättömästi.

Encore käynnistyi jytäkimmällä Born in the U.S.A.:lla mitä olen kuullut. Born to Runin aikana syttyivät jälleen stadionin valot ja Bobby Jean otettiin vastaan vöyräästi. Dancing in the Dark ja Tenth Avenue Freeze-Out ovat encoren vakiokamaa, ensin mainittua lauleltiin paljon jo jonottaessa ja jälkimmäisessä bändi esiteltiin hassussa välissä ilman taustamusiikkia.

”Tenthin” jälkeen käynnistyi Twist and Shout, jonka rooli on ollut olla keikkojen viimeinen rokkipläjäys. Nyt kuitenkaan yleisö (eikä sen koommin varmaan Brucekaan) ei ollut saanut tarpeekseen, joten perään kuultiin vielä yllättäen Rockin’ All Over the World, jonka jälkeen bändi asteli pois lavalta, valot himmennettiin ja Bruce seilasi laivan satamaan jälleen soolona esittämällä modernin Springsteen-klassikkonsa I’ll See You in My Dreams. Niin oli kolme tuntia rock’n’rollin parantavaa voimaa koettu

Keikan jälkeen siirryin jouhevasti hakemaan jonotusnumeroa kakkoskeikalle. Osuin vähän tuurillakin oikeaan paikkaan stadionin nurkalla ja sain kämmenselkään numeron 262, joka on itse asiassa pienin mitä olen stadionkeikoilla saanut.

Nyt hotellilla toista keikkaa odotellessa tunnelma on taas mahtavasti nousussa. Jos tänään lauantaina keikalla kuulisi jotain kivaa Darkness-levyltä, esimerkiksi Prove It All Night tai erityisesti Racing in the Street, niin olisin erityisen tyytyväinen. Kaikki otetaan kuitenkin mieluusti vastaan. Madridin edeltävien ekan ja tokan keikan välissä oli vaihtunut muistaakseni 11 biisiä, katsotaan paljonko tänään ravistellaan settilistaa. Hieno ilta varmasti luvassa!

Ensimmäisen keikan (to 20.6.2024) biisilista:

klo 21.11

1. Lonesome Day
2. My Love Will Not Let You Down
3. Cover Me
4. Radio Nowhere (tour premiere)
5. No Surrender
6. Ghosts
7. Seeds
8. Darkness on the Edge of Town
9. The Power of Prayer
10. The Promised Land
11. Hungry Heart
12. Waitin’ on a Sunny Day
13. My Hometown
14. The River
15. Nightshift
16. Last Man Standing
17. Backstreets
18. Because the Night
19. I’m on Fire
20. She’s the One
21. Wrecking Ball
22. The Rising
23. Badlands
24. Thunder Road

25. Born in the U.S.A.
26. Born to Run
27. Bobby Jean
28. Dancing in the Dark
29. Tenth Avenue Freeze-Out
30. Twist and Shout

31. Rockin’ All Over the World

32. I’ll See You in My Dreams

klo 00.15

Toinen keikka, lauantai 22.6.

Toiselle keikalle tuli sitten jonoteltua kunnolla. Perjantaina kolme nimenhuutoa/jonoihin järjestäytymistä (klo 10, 15 ja 19), lauantaiaamuna yksi klo 10 ja sitten klo 15 alettiin odottelemaan stadionille pääsyä. Stadionin nurkalla kuultiin soundcheck kokonaisuudessaan noin klo 17 maissa, ja siinä kuultiin hulppeita numeroita. Kaksi kertaa Radio Nowhere, Better Days, The E Street Shuffle sekä erityisen maukkaat Secret Garden ja If I Should Fall Behind.

Keikan katsantopaikka löytyi lopulta noin 2-3 rivistä Nils Lofgrenin kohdalta jälleen tiiviissä espanjalaistunnelmassa. Soitto alkoi melko lähelle samaa hetkeä kuin kaksi iltaa aiemmin samankaltaisella sisällöllä mutta hieman eri järjestyksessä startaten My Love Will Not Let You Downilla. Ensimmäiset muutokset kuultiin neljäntenä ja viidentenä kahden Born in the U.S.A.-kappaleen Darlington Countyn ja Working on the Highwayn myötä. Jälkimmäisen muuten olin tähän keikkaan asti onnistunut välttämään näkemilläni keikoilla.

Radio Nowhere kuultiin kuten edelliselläkin keikalla, mutta tällä kertaa eri rumpalin soittamana. Luulinkin nähneeni stadionilla keikan alkua odotellessa Jay Weinbergin kurkkimassa lavan takaa! Tämä oli hieno ohjelmanumero. Jayn soitto rynnii eteenpäin eri lailla kuin isänsä ja soveltuu tuohon kappaleeseen erinomaisen energisesti.

Biiseinä seitsemän ja kahdeksan kuultiin kaksi Nebraska-levyn helmeä, jotka molemmat olivat keikan tähtihetkiä. Ensin aina uljas Atlantic City (everything dies, baby, that’s a fact…) ja perään ensimmäistä kertaa itselleni keikalla osunut Reason to Believe 2000-luvun ränttätänttä-sovituksessaan. Kyllä, kiitos!

Spirit in the Night oli mukava kuulla, omista yhdeksästä keikasta se on soinut tätä ennen vain yhdellä. Spiritin alkuhuudatuksissa huomasi, että ehkä ei Springsteenin ääni ollut ihan palautunut torstain rasituksista kaikilta osin. Niinpä siinä sekä seuranneissa Waitin’ on a Sunny Dayssa ja The Riverissä yleisö sai laulella osuutensa, mutta viimeisimmän outrossa taas falsettimaalailut pelasivat onnistuneesti.

Riverin jälkeen tuli ehkä koko reissun hienoin yksittäinen kappale: Racing in the Street. Toivoinkin sitä jo edellisen keikan jälkeen. Kuunnellessa tuli mieleen, että se saattaa olla itselleni se rakkain Springsteen-laulu. Mahtavan kaunis tunnelma ja mahtavan kaunis versio, miten Roy Bittan voikin soittaa sen loppusoiton kerta kerralta kauniimmin?

Racingin jälkeen setti meni tismalleen kuin edelliselläkin keikalla. Wrecking Ball upposi yleisöön vielä torstaitakin paremmin ja Thunder Road oli eheämpi.

Myös encore kulki ensimmäiset kuusi kappaletta samoilla askelmerkeillä, mutta Twist and Shoutin jälkeen ei tällä kertaa kuultukaan coveria vaan viimeisenä bändibiisinä vedettiin Glory Days. Kiva muutos, toki toivoin vähän esimerkiksi Detroit Medleytä tai jopa Rosalitaa (jota useampi muukin toivoi oikein toivekyltein!). I’ll See You in My Dreams päätti tämänkin keikan soolonumerona pimentyneessä kesäyössä.

Summa summarum: 62 biisiä (39 eri kappaletta) kahden keikan aikana ja hieno juhannusviikon loppu lämpimissä tunnelmissa. Espanjalaisyleisö oli maineensa veroinen pitäen mekkalaa ja meininkiä menevämpien kappaleiden aikana mutta myös hiljentyen kuuntelemaan tunnelmallisempia paloja. Kaikkiaan elämyksellinen keikkamatka. Tästä on mukava jatkaa parin viikon kuluttua kohti Helsingin ja Tukholman keikkoja!

Toisen keikan (la 22.6.) biisilista (KAPITAALEILLA MUUTOKSET TORSTAI-ILTAAN):

klo 21.10

1. My Love Will Not Let You Down
2. Lonesome Day
3. Ghosts
4. DARLINGTON COUNTY
5. WORKING ON THE HIGHWAY
6. Radio Nowhere (JAY WEINBERG, rummut)
7. ATLANTIC CITY
8. REASON TO BELIEVE
9. The Promised Land
10. SPIRIT IN THE NIGHT
11. Waitin’ on a Sunny Day
12. The River
13. RACING IN THE STREET
14. Nightshift
15. Last Man Standing
16. Backstreets
17. Because the Night
18. She’s the One
19. Wrecking Ball
20. The Rising
21. Badlands
22. Thunder Road

23. Born in the U.S.A.
24. Born to Run
25. Bobby Jean
26. Dancing in the Dark
27. Tenth Avenue Freeze-Out
28. Twist and Shout
29. GLORY DAYS
30. I’ll See You in My Dreams

klo 00.16