perjantai 25. maaliskuuta 2016

TOOMIO's TOP100: 27. – Opeth - Blackwater ParkTOOMION TOP100: 27. – Opeth - Blackwater Park

Producers: Opeth, Steven Wilson
Recorded: 2000
Released: 12.3.2001
Label: Music for Nations, Koch

Did not rise to the charts when it appeared, but sold world-wide about 100 000 albums.

SINGLES
- The Drapery Falls
- Still Day Beneath the Sun


At the turn of the millennium, I fell deeper into the quest for progressive music. I got to know so Opeth as Porcupine Tree. Both were good in their own way. And especially then, when I realized how much Steven Wilson was affected to the music of Opeth as a producer.


Opeth growling at the beginning of their career, I couldn’t even react. I couldn’t find nuances from less melodic vocals. Blackwater Park’s melodies and chillingly evil growl concoction was almost perfect. Perhaps just by Wilson's influence.

Mikael Åkerfeldt's growling vocal sound is recognizable and evil. At that time, really evil. Still the clean vocals are more determining factor of the band's music. The contrast is tough, but successful. At one time, we’re surprised to hear how the same throat can produce both sounds. The lyrics are dark and sad, just through the black. They often don’t get access to anything concrete, but are painted in shades of grey.

Acoustic guitars come in a beautiful, yet so threatening. Also the guitar solos are often complete and correct. They will go just there as they should. Opeth is a band, Opeth at that time was insanely skilled band. Of course it still is, but in a different manner.

"The heaviest parts of the Blackwater Park plows deep grooves in the frozen ground. The lightest points, it’s like small meltwater streams of spring."



The sound side is a nice sturdy, although the snare drum has been especially disturbing echo in The Leper Affinity. Bleak is versatile, but still solid song. In the riffs you can hear elements from folk melodies, in style of Enslaved or Amorphis. The Leper Affinity’s calmer point in the middle of the song is precisely that which makes Opeth so big band for all metal people. Guitar riffs are nicely panned and Wilson's touch can be seen, but not too strongly.

The heaviest parts of the Blackwater Park plows deep grooves in the frozen ground. The lightest points, it’s like small meltwater streams of spring. Swaying guitar leads and Opeth’s characteristic chord progression keep the atmosphere strictly in the foggy parks. There, somewhere in the Scottish Highlands.

THE BEST MOMENTS
The Drapery Falls
- So legendary, that almost a tear comes to my eye. If one song can be the most influenced song for our band’s music, it could be this one.

EI LÄHDE
Patterns in the Ivy –
Just nice. But not so significant. Unless you want to interpret the name of the song like Camouflage in the CIS…

https://open.spotify.com/album/7cMJfxkJwUAcxHCHQMNYYsTuottaja: Opeth, Steven Wilson
Nauhoitettu: 2000
Julkaistu: 12.3.2001
Levy-yhtiö: Music for Nations, Koch

Ei listasijoituksia ilmestyessään, mutta myynyt maailmanlaajuisesti noin 100 000 albumia.

SINGLET
- The Drapery Falls
- Still Day Beneath the Sun


Vuosituhannen vaihteessa vaivuin syvemmälle progressiivisen musiikin tutkiskelussa. Tutustuin niin Porcupine Treehen kuin Opethiinkin. Molemmat olivat omalla tavallaan mainioita. Ja varsinkin sitten, kun tajusin, kuinka paljon Steven Wilson oli tuottajana vaikuttanut jälkimmäisen musiikkiin.


Opethin alkupään murinaan en tuolloin osannut vielä suhtautua. En osannut löytää nyansseja vähemmän melodisesta murinasta. Blackwater Parkilla melodisuuden ja hyytävän pahan murinan keitos oli ehkäpä juuri Wilsonin toimesta niin tasapainoinen, että sitä lusikoi mielellään.

Vaikka Mikael Åkerfeldtin murina on tunnistettavaa ja pahan kuuloista, jota se todellakin tuohon aikaan oli, ovat puhtaat lauluosuudet enemmän yhtyeen musiikkia määrittävä tekijä. Kontrasti on kova, mutta onnistunut. Aikoinaan herätti suurta ihmetystä se, kuinka samasta kurkusta voi lähteä molemmat äänet. Lyriikat ovat synkkiä ja surullisia, ihan läpimustia. Niissä ei useinkaan päästä käsiksi mihinkään konkreettiseen vaan maalaillaan harmaansävyillä luomuksia, joista voi jokainen sitten tulkita mitä tahtoo.


"Raskaimmillaan Blackwater Park kyntää syvää uraa routaiseen maahan. Keveimmissä kohdissa se on kuin pienet, sulamisvesistä muodostuvat kevätpurot."



Akustiset kitarat tulevat kauniina, mutta silti niin uhkaavina. Myös kitarasoolot ovat usein täydellisiä ja virheettömiä. Ne menevät niin kuin pitää. Opeth on sellainen bändi, jossa usein jää kuuntelemaan vain laulua ja kitaramelodiaa, mutta aivan yhtä hyvin voisi kuunnella myös bassolinjoja tai rumpuja. Tuon ajan Opeth oli mielettömän kova bändi. Onhan se sitä toki nykyäänkin, mutta eri tavalla.

Soundipuoli on mukavan jämäkkä, vaikka virveliin onkin jäänyt varsinkin The Leper Affinityssa häiritsevä kaiku. Bleak on monipuolinen, mutta silti ehjä kipale. Riffeissä on aistittavissa Enslavedin ja Amorphiksenkin käyttämää folk-melodiaa. The Leper Affinityn puolivälissä makoileva rauhallisempi kohta on juuri sitä, mikä tekee Opethista koko hevikansan omaksuman suosikin. Kitarariffejä on mukavasti panoroitu ja Wilsonin kädenjälki näkyy, joskaan ei liian vahvasti.

Raskaimmillaan Blackwater Park kyntää syvää uraa routaiseen maahan. Keveimmissä kohdissa se on kuin pienet, sulamisvesistä muodostuvat kevätpurot. Huojuvat kitaraliidit ja Opethin ominainen sointukulku pitävät tunnelman tiukasti sumuisissa puistoissa. Siellä jossain Skotlannin ylämailla.

PARHAAT HETKET
The Drapery Falls -
Sen verran legendaarinen, että melkein kyynel tulee silmään. Sanoisin, että jos yksi kappale voi johonkin bändiin vaikuttaa, niin meidän bändiimme tämä kappale on aika paljon vaikuttaa.

EI LÄHDE
Patterns in the Ivy –
Instrumentaalina pikkunätti. Muttei niin merkittävä. Jollei halua tulkita kappaleen nimeä Maastokuvioiksi IVY:ssä…

https://open.spotify.com/album/7cMJfxkJwUAcxHCHQMNYYs

keskiviikko 23. maaliskuuta 2016

Bruce Springsteen - TOP56-biisit: 4 - The River

Albumilta The River (1980).

The River, vuoden 1980 tupla-albumin nimikkolaulu. Springsteen on kertonut, että monet hänen kirjoittamista lauluistaan ovat tunnepohjaisesti omakohtaisia, mutta muunneltuja tarinoita. The River on kuitenkin suuremmissa osin realistinen: Bruce kirjoitti sen pikkusiskostaan Ginnystä ja tämän miesystävästä Mickeystä. Ginny tuli raskaaksi 18-vuotiaana ja avioitui nopeasti lapsen isän Mickeyn kanssa, joka puolestaan meni raksalle töihin kyetäkseen elättämään tulevan perheensä. Bruce ei kertonut kirjoittavansa pariskunnasta kappaletta, vaan he kuulivat sen ensi kertaa laulun saadessa ensi-iltansa vuonna 1979.

The River kertoo pohjimmiltaan aikuistumisesta, ensiaskeleiden ottamisesta ja oman paikkansa hahmottamisesta sekä siitä, kuinka haaveet haalistuvat kylmäksi todellisuudeksi. Tämä on yksi Springsteenin suosituimmista lauluista Suomessa ja biisistä välittyvässä tunteessa onkin jotain vahvasti suomalaiseen mielenmaisemaan istuvaa alakuloa, jossa paremminkin voisi olla ja on joskus ollutkin.

Välittömästi ensimmäiset huuliharpun nuotit viiltävät kuin rintaan isketty veitsi. 12-kielisen akustisen kitaran säestämä ykkössäkeistö erottaa tämänheti alkuaikojen Springsteenin kirjoittamista ulkopuolisen silmin kirjoitetuista teksteistä: nyt pääroolissa on “minä”, ei “hän”. Ensimmäinen säkeistö myös peilaa samankaltaisia ajatuksia kuin edeltävän Darkness on the Edge of Townin Adam Raised a Cain: pojat kantavat isiensä tekoja ja nimeä, vaikkeivat sitä tahtoisikaan. Useissa muissakin lauluissa esiintyvä Mary myös esitellään kertojan koulukaverina, 17-vuotiaana, johon kertojamme rakastuu vilpittömästi.

Joki on elementtinä sellainen, josta voi kirjoittaa millaisen laulun tahansa, ja tästä biisistä muistan ensimmäisistä kuunteluista saakka joskus 2000-luvun puolivälissä syntyneen mielikuvan tummana yön hämärässä juoksevasta sellaisesta. Mitä “The River” sitten kuvastaa? Tässä laulussa joessa virtaa kertoja elämä ja hänen syvimmät tulevaisuuden unelmansa. Alussa Maryn kanssa on mahdollista sukeltaa noihin haaveisiin niin syvälle kuin haluaa, mutta kun viimeisessä säkeistössä samaisen, hellien ja hyvien muistojen värittämän aikajanan viereen piirretään toinen nykyisiin ja tunteellisesti virttyneisiin hetkiin jämähtänyt todellisuus, on kontrasti viiltävä.

Laulun kertomuksen jokainen käänne koskettaa. Toisessa säkeistössä Mary alkaa odottaa lasta ja nuoripari menee naimisiin, pienin menoin ilman suuria seremonioita. Joki virtaa vain, unelmat elävät. Seuraava välisoitto, jonka kärjessä viiltää jälleen huuliharppu, tuntuu kuin leikkaavan valkokankaan poikki kesken keskeisen kohtauksen. Viimeisen säkeistön ensirivillä asiat ovat vielä näennäisesti hyvin, kun töitä löytyy Johnstownista (Johnstown Company viittaa siis paikalliseen rautatehtaaseen). Tässä kohtaa laulu ottaakin käyttöön uuden aspektin, joka sittemmin inspiroi monia muitakin laulunkirjoittajia, myös Brucea itseään: sitä, miten taloudelliset ongelmat vaikuttavat tavallisten ihmisten arkeen. Yhtäkkiä kaikki, mikä vielä hetki sitten oli tärkeää, ei merkitsekään oikeastaan mitään. Itse olen monesti tässä kohtaa pohtinut onko töiden loppuminen itseasiassa lopulta päällimmäinen syy, vai ainoastaan viimeinen askel, jonka jälkeen alamäki alkaa. “Now I just act like I don't remember / Mary acts like she don't care”. Paluuta ei tunnu olevan.

Viimeinen säkeistö on biisin paras osio. Jokainen rivi tuntuu kääntävän veistä haavassa, kun nykyinen todellisuus asetetaan menneen rinnalle. Kerrotaan konkreettinen muisto siitä, kuinka oltiin Maryn kanssa ajamassa velipojalta lainatulla autolla joen rantaan. Muistijäljet öistä, joina ei nukuttu ja hetkistä jolloin piti vetää tyttö lähelle vain tunteakseen hänen hengityksensä ovat tarkkoja, mutta niihin palaaminen kirpaisee kerta kerralta enemmän. Springsteen kruunaakin kappaleen yhdellä parhaista tekstinpätkistä missään kirjoituksessa: “Now those memories come back to haunt me / they haunt me like a curse / Is a dream a lie if it don't come true / or is it something worse?”. Vastausta ei anneta, vaan lause jää kummittelemaan kuulijan mieleen pitkäksi aikaa. Minkä hinnan on valmis maksamaan haaveistaan ja siitä, että ne saattavat rikkoutua? Lopulta viimeisessä B-osassa joki, joka kuljetti unelmia ja toivoa onkin kuivunut. Silti kertoja palaa sinne kerta toisensa jälkeen, joskus yksin, joskus muistoissa Maryn kanssa.

Musiikillisesta näkökulmasta The River toimii siksi, että E Street Bandin yhteissoitto on hioutunut niin yhtenäiseksi. Sähkökitaroita ei äänessä kuulla, vaan kitaroinnista vastaa Steve van Zandtin 12-kielinen akustinen kitara. Koko bändin yleissoundissa on mukava kaiku, joka on omiaan tehostamaan hieman kummittelevaa tunnelmaa. Erityishuomio täytyy antaa myös Stevien taustalauluille, jotka levyversiossa jäävät hieman taka-alalle mutta keikkamiksauksissa pääsevät mukavammin esille, sillä SVZ:n vaikeroiva laulutyyli sopii mahtavasti The Riverin tematiikkaan.

Omalle kohdalleni The River osui molemmilla Turun keikoilla 2013. Ensimmäisen illan versio oli selkeästi sen keikan tunnelmallinen kohokohta Springsteenin maalaillessa outrossa paitsi huuliharpullaan, myös näppärällä falsetilla.

The River voi monille kärsiä perinteisestä syndroomasta, sillä se on soinut Suomessakin paljon. Sille on kuitenkin syynsä, sillä mahtava teksti kohtaa sävelmän kanssa sellaisella voimalla, joka toden totta resonoi suomalaisiin. Kannattaa istahtaa alas ja tehdä matka joen varteen, sillä sieltä voi löytyä asioita joita ei ennen ollut huomannut olevan olemassakaan.

I come from down in the valley
where mister when you're young
They bring you up to do like your daddy done
Me and Mary we met in high school
when she was just seventeen
We'd ride out of that valley down to where the fields were green

We'd go down to the river
And into the river we'd dive
Oh down to the river we'd ride

Then I got Mary pregnant
and man that was all she wrote
And for my nineteenth birthday I got a union card and a wedding coat
We went down to the courthouse
and the judge put it all to rest
No wedding day smiles no walk down the aisle
No flowers no wedding dress

That night we went down to the river
And into the river we'd dive
Oh down to the river we did ride

I got a job working construction for the Johnstown Company
But lately there ain't been much work on account of the economy
Now all them things that seemed so important
Well mister they vanished right into the air
Now I just act like I don't remember
Mary acts like she don't care

But I remember us riding in my brother's car
Her body tan and wet down at the reservoir
At night on them banks I'd lie awake
And pull her close just to feel each breath she'd take
Now those memories come back to haunt me
they haunt me like a curse
Is a dream a lie if it don't come true
Or is it something worse

That sends me down to the river
though I know the river is dry
That sends me down to the river tonight
Down to the river
my baby and I
Oh down to
the river we ride

https://www.youtube.com/watch?v=2m8DpE6eWeA

https://www.youtube.com/watch?v=lc6F47Z6PI4

https://www.youtube.com/watch?v=o_DcxblmF-4

tiistai 22. maaliskuuta 2016

Bruce Springsteen - TOP56-biisit: 5 - Racing in the Street

Albumilta Darkness on the Edge of Town (1978). Vaihtoehtoinen versio julkaistiin albumilla The Promise (2010) .

Racing in the Street oli jälleen niitä lauluja, joiden merkitys valkeni hiljalleen kuuntelu kuuntelulta. Ensimmäisillä mahdollisuuksilla jotka tarjosin Darkness on the Edge of Town-levylle esiin nousivat aivan muut laulut, eikä ensipyöräytyksiltä ole jäänyt mitään mielikuvaa “Racingistä”. Sitten laitoin soimaan Live 1975/-85-levyn ja eräänä toukokuisena, aurinkoisena iltana pyörän selässä istuessa Rauhalan ghetossa Racing in the Street teki taikansa lähtemättömästi.

Laulusta on julkaistu kaksi erilaista versiota. Alkuperäinen, Darknessiltä löytyvä otos on pienieleisempi mutta tunnetasoltaan aivan yhtä vaikuttava kuin vuonna 2010 The Promisella julkaistu vaihtoehtoinen versio, joka äänitettiin samoihin aikoihin. The Promisen versio on raskaspoljentoisemi sekä julistavampi ja se myös eroaa hieman sanoitukseltaan tutuksi tulleesta “originaalista”: esimerkiksi päähenkilön auto on vuoden 1932 Ford eikä 1969 Chevy sekä viimeisessä säkeistössä tytön mekko on revitty, eivät hänen unelmansa.

Internetin arvioissa biisin yhteydessä vilahtelee mielenkiintoisia adjektiiveja, kuten “dirge-like” (surulaulun tyylinen) tai “quietly devastating” (hiljalleen musertava). Vaikka kappale onkin teemoiltaan elämän makuinen ja jopa raskaahko, on siinä myös lohdukkuutta. Musiikki ja sanoitus tukevat toisiaan tässä komeasti luoden omaleimaisen yleistunnelman. Taitaa olla aika yleinen käsitys, että Springsteen laulaa paljon biisejä autoista: tässä on yksi parhaista. Vaikka nimellisesti lauletaankin autoilusta, ovat teemat siirrettävissä selkeästi kaikkeen elämään.

Laulun ihmiskohtalot ovat karuja. Kertojalla ei ole muuta kuin autonsa, jonka hän ja toverinsa ovat rakentaneet ja jolla hän käy ajamassa kilpaa samanhenkisten kanssa ympäri maata. “We only run for the money, got no strings attached”. Juuri nyt on hetki mennä, yrittää ja nauttia. Ottaa hetkestä irti se, mitä vain voi. “Summer's here and the time is right / for goin' racin' in the street”.

Muuta kun ei ole, niin kaikki mahdollisuudet ajaa käyvät. Kertoja tiedostaa olevansa jollain tapaa onnellisessa asemassa, sillä hänellä on jotain jonka vuoksi herätä aamuisin. Joillain sitä taas ei ole tai he eivät ole sitä löytäneet, vaan he vain kuolevat sisäisesti päivä päivältä ja hetki hetkeltä.

Konkreettiset kohtalot tavataan viimeisessä ja hiljaisessa säkeistössä, jossa mennään syvälle kertojan mielen sisään. Hän on voittanut tytön eräässä ajokisassa, mutta näkemykset tulevasta erottavat heitä riipaisevasti. Tyttö itkee itsensä uneen illoin ja tukee miestään, ainakin jollain tasolla, vaikkei selvästikään ole yhtä omistautunut.

Säkeistön loppu on Springsteenin kauneimpien kirjoitusten joukossa, kun koemme tytön hiljalleen alistuvan maailman painon alle. Hän istuu yössä isänsä kuistilla, haaveet ja unelmat revittyinä, silmissään katse ja sisällään toive siitä ettei olisi koskaan syntynytkään. Viimeinen rivi tarjoaa kuitenkin pienen lohdun: jos ei ole muuta mahdollisuutta kuin ajaa kaduilla ja kokea hetki vapautta, nin sitten tehdään niin. Säestävä musiikki on pelkistettyä ja kaunista. Tämän tunnelman voisi tehdä raskaammaksi ja lohduttomammaksi erilaisella säestyksellä, mutta tällainen yhdistelmä toimii huikeasti. Viimeisenä todetaan vielä, ikäänkuin kertosäkeenä “summer's here and the time is right / for goin' racin' in the street”.

Racing in the Streetin musiikilliset kulmakivet ovat Springsteenin laulu sekä erityisesti Bittanin piano. Muut soittimet ovat säestävässä roolissa eivätkä ole kuuluvilla koko kappaleen aikaa, mutta piano kulkee mukana alusta loppuun. Yksinkertainen sointukuvio tarjoaa mielikuvan kaduilla rinkiä ajavista autoista ja hahmoista. Toisen ja kolmannen säkeistön välissä kuultava välisoitto tekee poikkeuksellisesti modulaation alaspäin tehostaen laulun surumielistä ja vaikeroivaa yleissävyä.

Tom Morello on sanonut, että tässä kappaleessa niin lauletut kuin instrumentaalit osiot merkitsevät yhtä paljon. Erityisesti outro on erittäin keskeinen osa tätä teosta. Kun Racing in the Street soitetaan keikoilla (kuten Turun kakkoskeikalla 2013 encoren avauksena), on silmähiki yleisön joukossa taattu. Loppusoitossa eri instrumentit liittyvät kuvioineen fuugamaisesti yhdeksi suureksi kokonaisuudeksi, jota kuitenkin johtavat Bittanin pianosävelmät. Tuo osio venyy usein usean minuutin musiikilliseksi maisemaksi, joka jälleen kierrättää muutamaa sointua välillä kasvaen, välillä hiljentyen. Hienointa nykyisessä keikkasovituksessa on tapa, jolla bändi viimeisellä kierroksella syöksyy ratkaisevalla hetkellä F-duurista D-molliin (perinteisen Bb-duurin sijaan) merkkinä siitä, että tarina on loppumaisillaan. Ihan jo tuon kliimaksin takia kannattaa kuunnella myös keikkaversio.

Racing in the Streetissä haikeus on kaunista. Teksti on Springsteeniä herkimmillään ja ESB säestää pidättyneen sekä harkitun tyylitajuisesti. Itse olen huomannut, että tätä kappaletta ei voi jättää kesken vaan pitää aina kuunnella loppusoiton viimeiseen nuottiin saakka. Se kertonee siitä taiasta, joka itseeni tästä välittyy.

I got a sixty-nine Chevy with a 396
Fuelie heads and a Hurst on the floor
She's waiting tonight down in the parking lot
Outside the Seven-Eleven store
Me and my partner Sonny built her straight out of scratch
And he rides with me from town to town
We only run for the money got no strings attached
We shut 'em up and then we shut 'em down

Tonight, tonight the strip's just right
I wanna blow 'em off in my first heat
Summer's here and the time is right
For goin' racin' in the street

We take all the action we can meet
And we cover all the northeast state
When the strip shuts down we run 'em in the street
From the fire roads to the interstate
Some guys they just give up living
And start dying little by little, piece by piece
Some guys come home from work and wash up
And go racin' in the street

Tonight, tonight the strip's just right
I wanna blow 'em all out of their seats
Calling out around the world, we're going racin' in the street

I met her on the strip three years ago
In a Camaro with this dude from L.A.
I blew that Camaro off my back and drove that little girl away
But now there's wrinkles around my baby's eyes
And she cries herself to sleep at night
When I come home the house is dark
She sighs "Baby did you make it all right"
She sits on the porch of her daddy's house
But all her pretty dreams are torn
She stares off alone into the night
With the eyes of one who hates for just being born
For all the shut down strangers and hot rod angels
Rumbling through this promised land
Tonight my baby and me we're gonna ride to the sea
And wash these sins off our hands

Tonight tonight the highway's bright
Out of our way mister you best keep
'Cause summer's here and the time is right
For goin' racin' in the street


https://www.youtube.com/watch?v=ZOWIAXsfZus

https://www.youtube.com/watch?v=V5NqhihLhDc

https://www.youtube.com/watch?v=rZTQc0-d5lA

https://www.youtube.com/watch?v=oKa6vNsCQBc

https://www.youtube.com/watch?v=IrxKkELQJiQ

https://www.youtube.com/watch?v=NZ4YA6aj7rA

maanantai 21. maaliskuuta 2016

Bruce Springsteen - TOP56-biisit: 6 - Jungleland

Albumilta Born to Run (1975).

Born to Run-albumilla Bruce ja ESB maalailivat philspectormaisesti uransa suurimmalla pensselillä. Laaja-alaiset sanoitukset saivat seurakseen massiiviset, Wall of Soundia lähennelleet sovitukset, joita luodessaan E Street Band oli monien mielestä parhaimmillaan. Levyn huipennuksena kuullaan Jungleland, joka on kuin koko albumin teeman kaari yhden biisin muodossa: alun toiveikkuus hiipuu lopulta epätoivoon.

Junglelandiin huipentuu Springsteenin tarinankerronnallinen kirjoitustapa, jossa näkökulma tapahtuu ulkopuolisen silmin kolmannessa persoonassa. Jälleen pääosassa on nuori pari, “Magic Rat” ja “Barefoot Girl”, mutta tarina on universaali resonoiden vahvasti missä vain. Tässäkään biisissä ei mennä rakenteellisesti perinteisintä reittiä: kappale muun muassa etenee neljässä eri tempossa ja sävellajissa ja kaikki instrumentit eivät ole mukana lähellekään koko aikaa. Esimerkiksi kun rummut ja sähkökitarat häipyvät saksofonisoolon jälkeen, ei niitä enää varsinaisesti kuulla komppaamassa koko loppubiisin aikana.

Esiteltäessä Magic Ratia ja tyttöään piano säestää kuvausta, kuin korostaakseen romantiikkaa. “Together they take a stab at romance”. Toisessa säkeistössä selviää, että Rat onkin ongelmissa lain kouran ajaessa häntä takaa. Apua ei kuitenkaan ole saatavilla, vaan omillaan on pärjättävä. Viidakon lait, “Jungleland”. “From the churches to the jails / tonight all is silence in the world”. Kuin sattumalta massiiviset urut tulevat mukaan sanan “church” kohdalla.

Bändi liittyy mukaan varsinaisesti vasta nyt. Kaksi ensimmäistä riviä asettavat taustat mahtavasti, erityisesti jälkimmäinen: “They'll meet 'neath that giant Exxon sign that brings this fair city light”. Eli alkuaikojen levyjen tapaan tässäkin on varjoissa tapahtuvia välien selvittelyjä, koska muuhunkaan ei ole varaa. Elämä vie. Velkoja maksetaan ja tavataan ihmisiä, jotka katoavat yhtä nopeasti kuin ilmaantuvatkin.

Stevie van Zandtin soittaman kitarasoolon ja biisin romanttisimman tekstinpätkän (“Lonely-hearted lovers struggle in dark corners”) jälkeen kuullaan Clarence Clemonsin ikoninen saksofonisoolo. Springsteenin nuotti nuotilta ja lopulta eri osista kokoama soolo, josta on kirjoitettu ja sanottu kaikki mahdollinen. Vaikka (rakkauden-?)tuskissaan vaikeroiva soitto toimii mahtavasti jo yksinään, on se Junglelandin tarinan osana huikeimmillaan dominoiden koko Wall of Soundia. Tunnelman laskeutuessa viimeisiin säkeistöihin ja ylimääräisen soitinmekkalan hiipuessa pois ilmassa on taikaa.

Lopulta jäljellä on vain kaksi: päähenkilöt. Kohta heistäkään vain toinen, kun Magic Rat saa luodista kesken välien selvittelyn. Ketään ei kuitenkaan kiinnosta, teatteri pyörii vaikka näyttelijät vaihtuvat. Niin Ratin kuolema kuin tytön suru jäävät huomiotta. Surumielinen säestys tukee tekstiä loistavasti.

“Outside the street's on fire in a real death waltz / between flesh and what's fantasy”. Crescendossa tapahtuva nousu tähän riviin nostaa biisin viimeisen kerran korkeimmalle portaalle, josta se ei enää laskeudu. Kyseessä on yksi ensimmäisiä viittauksia Springsteenin myöhempään merkkiteemaan, eli (amerikkalaisen) unelman ja todellisuuden välissä tapahtuvan tasapainoilun kuvaamiseen. Harvat edes yrittävät tehdä päätöksensä nin, että asiat olisivat paremmin, ja usein he jotka yrittävätkin vain loukkaavat itseään tai jotakuta muuta. Kun kappaleen varsinainen teksti päättyy, voidaan kuulla heidän vaikerointiaan “Jungelandissa”.

E Street Band on Junglelandissa omimmillaan. Kaikille soittimille on oma roolinsa isossa kuvassa, joka tosiaan on massiivinen. Isoimmassa valokeilassa on tottakai Clemons saksofoninsa kanssa, mutta tässä biisissä voi keskittyä kehen tahansa yksittäiseen soittajaan ja ihastella heidän rooliaan.

Jungleland on tottakai ollut keikkojen huippukohta aina 70-luvun puolivälistä saakka. Clarence Clemonsin menehdyttyä kesällä 2011 se oli hetken poissa biisilistoilta, mutta palasi mukaan heinäkuun lopulla 2012 Göteborgissa, jolloin fonisoolon soitti C:n veljenpoika Jake. Tuosta hetkestä tulikin yksi lisä legendaarisiin Springsteen & ESB-hetkiin sekä Brucen, osan bändiläisistä että yleisön pyyhkiessä kyyneleitään Göteborgin illassa. “Jos yhdellä soololla voisi pelastaa maailman, se olisi tämä”.

Vaikka Junglelandin kuvaama maailma on karu, on kappale mahtavan kaunis. Suosituksena juuri tällaisiin keväisiin iltakävelyihin, kun asfaltti rapisee kenkien alla ja kesän tuoksun voi tuntea jo ilmassa sekä aistia, miten sen seikkailut kutsuvat kokemaan itsensä.

The rangers had a homecoming in Harlem late last night
And the Magic Rat drove his sleek machine over the Jersey state line
Barefoot girl sitting on the hood of a Dodge
Drinking warm beer in the soft summer rain
The Rat pulls into town rolls up his pants
Together they take a stab at romance and disappear down Flamingo Lane

Well the Maximum Lawman run down Flamingo chasing the Rat and the barefoot girl
And the kids round here look just like shadows always quiet, holding hands
From the churches to the jails tonight all is silence in the world
As we take our stand down in Jungleland

The midnight gang's assembled and picked a rendezvous for the night
They'll meet 'neath that giant Exxon sign that brings this fair city light
Man there's an opera out on the Turnpike
There's a ballet being fought out in the alley
Until the local cops, Cherry Tops, rips this holy night
The street's alive as secret debts are paid
Contacts made, they vanished unseen
Kids flash guitars just like switch-blades hustling for the record machine
The hungry and the hunted explode into rock'n'roll bands
That face off against each other out in the street down in Jungleland

In the parking lot the visionaries dress in the latest rage
Inside the backstreet girls are dancing to the records that the D.J. plays
Lonely-hearted lovers struggle in dark corners
Desperate as the night moves on, just a look and a whisper, and they're gone

Beneath the city two hearts beat
Soul engines running through a night so tender in a bedroom locked
In whispers of soft refusal and then surrender in the tunnels uptown
The Rat's own dream guns him down as shots echo down them hallways in the night
No one watches when the ambulance pulls away
Or as the girl shuts out the bedroom light

Outside the street's on fire in a real death waltz
Between flesh and what's fantasy and the poets down here
Don't write nothing at all, they just stand back and let it all be
And in the quick of the night they reach for their moment
And try to make an honest stand but they wind up wounded, not even dead
Tonight in Jungleland


https://www.youtube.com/watch?v=JR_0nbEzVdY

http://www.dailymotion.com/video/xp5rb2_jungleland-bruce-springsteen-the-e-street-band-live-hyde-park-2009_music

https://youtu.be/8LS8klaVpck?t=1h17m13s

https://www.youtube.com/watch?v=fOOg9uljxns

lauantai 19. maaliskuuta 2016

Bruce Springsteen - TOP56-biisit: 7 - Incident on 57th Street

Albumilta The Wild, the Innocent & the E Street Shuffle (1973).

Lista jatkaa The Wild, the Innocent & the E Street Shuffle-LP:llä. Incident on 57th Street edustaa samankaltaista tarinankerronnallista biisinkirjoitustyyliä kuin edeltävällä sijalla ollut New York City Serenade, mutta siinä missä NYCS kimaltelee, Incidentissä maailma on todellisempi. Jotkut ovat vetäneet tästä biisistä myös yhtäläisyyksiä legendaariseen West Side Storyyn: jengiryhmittymät tappelevat New Yorkin kaduilla taustalla, kun kerrotaan tarinaa nuorista rakastavaisista.

Tässäkin tapahtumia kuvataan henkilöiden kautta, sillä pääosassa pohjimmiltaan vallan perinteisessä Romeo & Julia-tarinassa ovat “Spanish Johnny” sekä “Puerto Rican Jane”. Lähtökohtana toimii hetki, jona Johnny (palatessaan kaupungin kaduilta myymästä seuraansa) on saanut selkäänsä ja palaa pahoinpideltynä kotiaan kohti. Hän kohtaa Janen, jolta löytyy suojaa.

“Incident” ei sisällä varsinaista kertosäkeistöä vaan teksti kulkee eteenpäin erillisissä osissa ja selvissä kohtauksissa. Alussa maahan lyöty Johnny vaikuttaa siltä, ettei tahdo palata menneisyyteensä ja epätoivoon enää koskaan tavattuaan Janen. Romantiikkaa kestääkin parin säkeistön verran: “Well like a cool Romeo he made his moves, oh she looked so fine”. Tässä vaiheessa olisi helppo uskoa, että onni kestää. Kuitenkin lopulta Johnnyn on annettava luonnolleen periksi ja palattava sinne, mistä on lähtenyt: sinne, minkä osaa.

Viimeiset kaksi säkeistön pätkää ovat mahtavasti kirjoitettuja. Johnny istuu paloportailla ja katselee alas kaupunkiin ymmärtäen kadottaneensa sisäisen palonsa, vaikka on onnellinen Janen kanssa. Kesä on edelleen pitkä ja kuuma, muttei enää kaunis. Parin kohtalo jää lopulta auki Johnnyn häipyessä yöhön entisten kaveriensa mukaan Janen jäädessä nukkumaan. “We may find it out on the street tonight baby / or we may walk until the night maybe”.

70-luvulla bändit miksattiin kuulostamaan erilaisilta: vaikka itse soitinten soundit eivät tässä olekaan aivan mahtavat, on orkesterin balanssi miellyttävä. Tilan tuntua on sekä soitannossa että äänimaailmassa, vaikka miehiä on äänessä perusbändiä enemmän. Kitarasoolot tulevat Springsteenin itsensä sormista ja onpa mies vielä 2000-luvullakin äitynyt keikoilla Incidentin outroissa silloin tällöin hienoihin tunnelmointeihin sellaisilla asteikoilla, joita ei tavallisesti häneltä kuulla. Alussa ja lopussa kuultavat pianokudelmat puolestaan tulevat levyllä Sanciousilta, keikoilla tietenkin Bittanilta. LP:llähän tämä ja seuraava Rosalita (Come Out Tonight) nivoutuvat yhteen loppu- ja alkusoitoistaan.

Monet fanit pitävät parhaimpana versiona tästä laulusta vuoden 1987 Live Collection-EP:lle taltioitua versiota joulukuulta 1980, jossa soundit ovat tanakammat ja sointi entistä sulavampaa version kellottuessa hieman päälle kymmeneen minuuttiin. Hieno otos se on, ja kannattaa kuunnella. Onpa Bruce esittänyt tätä joskus myös soolona pianolla itseään säestäen, kuten oheen liitetyllä Barcelonan keikkafilmillä.

Miksi tämä on nyt sitten tässä kohtaa listalla? Koska tarina resonoi romanttisuudessaan juuri hitusen enemmän kuin edeltävällä sijalla olleen NYCS:in. The Wild, the Innocent & the E Street Shuffle levynä tuli käytyä läpi jo Aikakoneessa ja sen B-puoli on kokonaisuudessaan yksi historian parhaista levyn puolikkaista. Jonain toisena päivänä sen järjestys tällä TOP-listalla olisi saattanut olla aivan eri. Tänään näin.

Spanish Johnny drove in from the underworld last night
With bruised arms and broken rhythm in a beat-up old Buick
But dressed just like dynamite
He tried sellin' his heart to the hard girls over on Easy Street
But they sighed "Johnny it falls apart so easy and you know hearts these days are cheap"
And the pimps swung their axes and said "Johnny you're a cheater."
Well the pimps swung their axes and said "Johnny you're a liar"
And from out of the shadows came a young girl's voice said: "Johnny don't cry"
Puerto Rican Jane, oh won't you tell me what's your name.
I want to drive you down to the other side of town where paradise ain't so crowded, there'll be action goin' down on Shanty Lane tonight
All them golden-heeled fairies in a real bitch fight
Pull .38s and kiss the girls good night

Oh good night, it's alright Jane
Now let them black boys in to light the soul flame
We may find it out on the street tonight baby
Or we may walk until the daylight maybe

Well like a cool Romeo he made his moves, oh she looked so fine
Like a late Juliet she knew he'd never be true but then she really didn't mind
Upstairs a band was playin', the singer was singin' something about goin' home
She whispered, "Spanish Johnny, you can leave me tonight but just don't leave me alone"

And Johnny cried "Puerto Rican Jane, word is down the cops have found the vein"
Oh them barefoot boys left their homes for the woods
Them little barefoot street boys they say homes ain't no good
They left the corners, threw away all their switchblade knives and kissed each other good-bye

Johnny was sittin' on the fire escape watchin' the kids playin' down the street
He called down "Hey little heroes, summer's long but I guess it ain't very sweet around here anymore"
Janey sleeps in sheets damp with sweat, Johnny sits up alone and watches her dream on, dream on
And the sister prays for lost souls, then breaks down in the chapel after everyone's gone

Jane moves over to share her pillow but opens her eyes to see Johnny up and putting his clothes on
She says "Those romantic young boys
All they ever want to do is fight"
Those romantic young boys
They're callin' through the window
"Hey Spanish Johnny, you want to make a little easy money tonight?"
And Johnny whispered:
Good night, it's all tight Jane
I'll meet you tomorrow night on Lover's Lane
We may find it out on the street tonight baby
Or we may walk until the daylight maybe


https://www.youtube.com/watch?v=xtPEZX6wAzg

https://www.youtube.com/watch?v=9uknhP9-alQ

https://www.youtube.com/watch?v=t0ZEv4UNPRw

perjantai 18. maaliskuuta 2016

TOOMIO's TOP100: 28. – Pepe Willberg - Pepe & SaimaaTOOMION TOP100: 28. – Pepe Willberg - Pepe & Saimaa

Producer: Matti Mikkola
Recorded: 2014
Released: 9.5.2014
Label: Suomen Musiikki

#1 in Finnish Chart, Rock Album of the year in Finland

SINGLES
- Lyhyenä Hetkenä
- Tällä Kadulla


At the early 2014 I was following the status of the musicians. There begin to flash things like following: "Pepe will release something really cool stuff soon." The man, whose gig was attended by about five people. I thought these musicians stuff was inside joke.

Hype got up little by little. In the end, it was so wild that I was forced to listen this album. The first song begins slowly. "Mmm ... well yeah, no surprises ..." the middle of the song Moog-psychedelia suddenly jumped on. I froze to listen open-mouthed.

Matti Mikkola, a former Tehosekoitin-man, has been a producer of this musical work! Mikkola is precisely the ruler of the sounds. The sounds have been considered incredibly tasteful. He can be called one of the best producers in Finland's.

"These relics like Pepe need 20 years of forgetfulness to return once again to the top of the hipster mountain."



Spotting Pepe to the singer is a precedent of hipster cheating. I don’t know whether Pepe claimed, therefore, that can show people what Mikkola could do despite the singer's name. These relics like Pepe need 20 years of forgetfulness to return once again to the top of the hipster mountain. Pepe’s voice doesn’t come free easily, but at such a high torque. Of course he’s not a very young anymore.

Sounds and also compositions are truly memorable. Such chord progressions, which suddenly comes up with just capable artists like Rufus Wainwright and Elton John. The lyrics are fine. Hard to say how much Pepe himself has affected them, but they are touching. On the other hand, it would be nice to know if the ultimate aim was to make a album that will rise up the charts, or just the music, which is nice to do?

Music for the midsummer. Heat and sun and drought.

THE BEST MOMENTS
Lyhyenä Hetkenä – Lyrics and Love Boat-atmosphere.

NOT SO BRILLIANT
There is no weak moment. Maybe Aivan Sama Mutta Mä Oon Onnellinen is a little too different from the others.


https://open.spotify.com/album/1lJS6fwi8pcp2e3bgCEhuFTuottaja: Matti Mikkola
Nauhoitettu: 2014
Julkaistu: 9.5.2014
Levy-yhtiö: Suomen Musiikki

Suomen listan ykkönen, Vuoden Rock-Albumin Emma.

SINGLET
- Lyhyenä Hetkenä
- Tällä Kadulla


Sosiaalisessa mediassa seuraamieni muusikoiden statuksissa alkoi vilahdella seuraavan kaltaisia lauseita: "Pepeltä on tulossa jotain tosi kovaa nyt pian." No on varmasti. Mieheltä, jonka keikalla kävi noin viisi ihmistä. Luulin näitä juttuja muusikoiden inside-läpäksi.

Hypetys nousi pikkuhiljaa. Lopulta se oli jo niin hurjaa, että oli pakko itsekin nöyrtyä ja ottaa levy kuuntelun alle. Ensimmäinen kappale alkaa hitaasti. "Mmm...no joo, ei mitään yllätystä..." Biisin puolivälissä hypätään yhtäkkiä Moog-psykedeliaan, jään autoa pakatessani kuuntelemaan suu auki.

Rumahkot kannet. Niissäkin on tyylitaju lennätetty niin oikeaan osoitteeseen 70-luvulle kuin mahdollista. Vinyylihän tämä pitäisi olla, mutta kun en sellaista soitinta omista.

Matti Mikkola, entinen Tehosekoitin-mies, on tehnyt tuottajana sellaista sävellystyötä, että huhhuh! Mikkola on nimenomaan soundien hallitsija. Äänimaailma on harkittu mielettömän hyvällä maulla. Näin komeaan yhteissointiin ei pysty moni maailmanluokan tuottajakaan. Aivan hyvillä mielin voi miehen nostaa yhdeksi Suomen parhaista tuottajista.

"Nämä Pepen kaltaiset reliikit tarvitsevat 20 vuoden unohduksen palatakseen vielä kerran hipsterikukkulan laelle."



Pepen bongaaminen laulajaksi on hipsterinhuijaamisen ennakkotapaus. En tiedä onko Pepe haettu siksi, että voi näyttää ihmisille mitä osaa laulajan nimestä huolimatta. Nerokasta se on silti. Nämä Pepen kaltaiset reliikit tarvitsevat 20 vuoden unohduksen palatakseen vielä kerran hipsterikukkulan laelle. Pepen ääni on ajoittan auraavaa. Se ei tule vaivattomasti vapaalla, vaan sellaisella väännöllä. Eipä mies toki kovin nuori enää olekaan. Siitäkään huolimatta ei miehen muusikontaitoja voi kyseenalaistaa.

Soundit ja myös sävellykset ovat todella ikimuistoisia. Sellaisia sointukulkuja, joihin äkkiä keksii vain Rufus Wainwrightin ja Elton Johnin pystyvän. Sanoituksetkin ovat hienoja. Paha sanoa minkä verran Pepe itse on kynäillyt, mutta koskettavaa on. Toisaalta olisi mukava tietää, onko perimmäisenä tarkoituksena ollut tehdä levy, joka tulee nousemaan listoille vai vain musiikkia, jota on kiva tehdä.

Ei tällaisia liikaa ole 2010-luvulla tullut. Eikä varmaan tulekaan. Keskikesän musiikkia. Helle ja aurinko ja kuivuus.

PARHAAT HETKET
Lyhyenä Hetkenä -
Sanat ja lemmenlaivatunnelma, sekä aivan mahtava soinnutus.

EI LÄHDE
Ei ole tässäkään heikkoa hetkeä. Ehkä Aivan sama mutta mä oon onnellinen on vähän liian erilainen muihin nähden.


https://open.spotify.com/album/1lJS6fwi8pcp2e3bgCEhuF

torstai 17. maaliskuuta 2016

Bruce Springsteen - TOP56-biisit: 8 - New York City Serenade

Albumilta The Wild, the Innocent & the E Street Shuffle (1973).

Springsteenin toisen albumin päätösnumero New York City Serenade ei avautunut helposti. Meni useita vuosia, ennenkuin siitä jäi mieleen mitään muuta kuin alun pianokuviot, jotka on taitavasti soittanut bändin ensimmäinen pianisti David Sancious. Kaikki kuitenkin muuttui parina heinäkuisena iltana kesällä 2013: Bruce ja ESB soittivat tämän, ensimmäistä kertaa ikinä eurooppalaisella maaperällä, Roomassa ja tahdoin ottaa selvää miksi fanifoorumit hehkuttivat tapausta niin runsaasti. Kävi klassisesti, sillä nyt nuo ensimmäiset, lämpimät kesäillat muistuvat aina mieleen kun NYCS soi.

Teos alkaa David Sanciousin pianolla, joka tunnustellen eri tyylejä asettuu lopulta hellävaraiseen muutaman soinnun kiertoon ja pieniin filleihin conga-rumpujen säestäessä. Brucen soittama akustinen leijailee mukana koko biisin liki kymmenen minuutin keston. NYCS:in rakenne on helmeilevän kauniin haikea, liki pidättynyt, ja siksi se on mahtava kesäyön laulu.

Billyn, Jackien ja muiden tarinat kiinnostavat. Teksti on kuin kirja tai elokuva, ei niinkään normaali pop-kappale. Pikkuhiljaa tarinan edetessä myös bändi saa suurempaa roolia, mutta Springsteenin musiikille poikkeuksellisesti jouset saavat suuren roolin. Hiljaiset ja äänekäämmät osiot vuorottelevat luontevasti ja tempotkin vaihtelevat, mutteivat korvaan pistävästí.

Myös New York City Serenadessa on yksi rivi, johon se tiivistyy. “So walk tall / or baby don't walk at all”. NY voi olla heikommille kova kaupunki ja läheskään kaikki kohtalot eivät ole onnellisia. Billyn ja Jackien elämästä on hohto kaukana, mutta Manhattanin yö on heille silti paikka, jossa heidän kuuluu olla. Tekstissä on paljon tajunnanvirtaa pariskunnan astellessa pitkin kaupungin katuja ja heidän kohdatessaan ihmisiä. “Fish lady” tai jazzin soittaja (“any deeper blue / and you'll be playing in your grave”) ovat sivuosassa, mutta pienillä maininnoilla maalaavat merkittävän osan tunnelmasta.

Livenä NYCSiä on siis soitettu todella harvoin. Vuoden 1975 jälkeen se on kuultu yhdeksän kertaa ja kautta aikojen Euroopassa siis vain kerran. Alkuaikoina se venyi todella pitkäksi bändijammailuksi Sanciousin pianon johdolla, kun taas Roomassa mukana oli Roma Sinfonietta täydentämässä jousisovituksen. Springsteen julkaisi tuon version sittemmin HD-laatuisena Youtube-kanavallaan fanien iloksi.

New York City Serenadesta sekä WIESS-levystä on jo vierähtänyt reilut neljä vuosikymmentä eivätkä ne olekaan alkuunkaan streamaus-aikakauden musiikkia. NYCS:ille täytyy tarjota tilaa eikä kuunnella sivukorvalla. Kannattaa istua alas ja varata kymmenen minuuttia New York Cityn kaduilla vaelteluun yhdessä Billyn ja Jackien kanssa.

Billy he's down by the railroad tracks
Sittin' low in the back seat of his Cadillac
Diamond Jackie, she's so intact
As she falls so softly beneath him
Jackie's heels are stacked
Billy's got cleats on his boots
Together they're gonna boogaloo down Broadway and come back home with the loot
It's midnight in Manhattan, this is no time to get cute
It's a mad dog's promenade
So walk tall or baby don't walk at all

Fish lady, oh fish lady
She baits them tenement walls
She won't take corner boys
They ain't got no money
And they're so easy
I said "Hey, baby
Won't you take my hand
Walk with me down Broadway
Well mama take my arm and move with me down Broadway"
I'm a young man, I talk it real loud
Yeah babe I walk it real proud for you
Ah so shake it away
So shake away your street life
Shake away your city life
Hook up to the train
And hook up to the night train
Hook it up
Hook up to the train
But I know that she won't take the train, no she won't take the train
Oh she won't take the train, no she won't take the train
Oh she won't take the train, no she won't take the train
Oh she won't take the train, no she won't take the train
She's afraid them tracks are gonna slow her down
And when she turns this boy'll be gone
So long, sometimes you just gotta walk on, walk on

Hey vibes man, hey jazz man, play me your serenade
Any deeper blue and you're playin' in your grave
Save your notes, don't spend 'em on the blues boy
Save your notes, don't spend 'em on the darlin' yearlin' sharp boy
Straight for the church note ringin', vibes man sting a trash can
Listen to your junk man
Listen to your junk man
Listen to your junk man
He's singin', he's singin', he's singin'
All dressed up in satin, walkin' past the alley
He's singin', singin', singin', singin'

https://www.youtube.com/watch?v=8EooiBaW1BA

https://www.youtube.com/watch?v=T-IZWISZ8CYAlbumilta The Wild, the Innocent & the E Street Shuffle (1973).

Springsteenin toisen albumin päätösnumero New York City Serenade ei avautunut helposti. Meni useita vuosia, ennenkuin siitä jäi mieleen mitään muuta kuin alun pianokuviot, jotka on taitavasti soittanut bändin ensimmäinen pianisti David Sancious. Kaikki kuitenkin muuttui parina heinäkuisena iltana kesällä 2013: Bruce ja ESB soittivat tämän, ensimmäistä kertaa ikinä eurooppalaisella maaperällä, Roomassa ja tahdoin ottaa selvää miksi fanifoorumit hehkuttivat tapausta niin runsaasti. Kävi klassisesti, sillä nyt nuo ensimmäiset, lämpimät kesäillat muistuvat aina mieleen kun NYCS soi.

Teos alkaa siis David Sanciousin pianolla, joka tunnustellen eri tyylejä asettuu lopulta hellävaraiseen muutaman soinnun kiertoon ja pieniin filleihin conga-rumpujen säestäessä. Brucen soittama akustinen leijailee mukana koko biisin liki kymmenen minuutin keston. NYCS helmeilee kauniin haikeasti, liki pidättyneesti, ja siksi se on mahtava kesäyön laulu.

Billyn, Jackien ja muiden tarinat kiinnostavat. Teksti on kuin kirja tai elokuva, ei niinkään normaali pop-kappale. Pikkuhiljaa tarinan edetessä myös bändi saa suurempaa roolia, mutta Springsteenin musiikille poikkeuksellisesti jouset pääsevät kuuluvimmin esille. Hiljaiset ja äänekäämmät osiot vuorottelevat luontevasti ja tempotkin vaihtelevat, mutteivat korvaan pistävästí.

Myös New York City Serenadessa on yksi rivi, johon se tiivistyy. “So walk tall / or baby don't walk at all”. NY voi olla heikommille kova kaupunki ja läheskään kaikki kohtalot eivät ole onnellisia. Billyn ja Jackien elämästä on hohto kaukana, mutta Manhattanin yö on heille silti paikka, jossa heidän kuuluu olla. Tekstissä on paljon tajunnanvirtaa pariskunnan astellessa pitkin kaupungin katuja ja heidän kohdatessaan ihmisiä. “Fish lady” tai jazzin soittaja (“any deeper blue / and you'll be playing in your grave”) ovat sivuosassa, mutta pienillä maininnoilla maalaavat merkittävän osan tunnelmasta.

Livenä NYCSiä on siis soitettu todella harvoin. Vuoden 1975 jälkeen se on kuultu yhdeksän kertaa ja kautta aikojen Euroopassa siis vain kerran. Alkuaikoina se venyi todella pitkäksi bändijammailuksi Sanciousin pianon johdolla, kun taas Roomassa mukana oli Roma Sinfonietta täydentämässä jousisovituksen. Springsteen julkaisi tuon version sittemmin HD-laatuisena Youtube-kanavallaan fanien iloksi.

New York City Serenadesta sekä WIESS-levystä on jo vierähtänyt reilut neljä vuosikymmentä eivätkä ne olekaan alkuunkaan streamaus-aikakauden musiikkia. NYCS:ille täytyy tarjota tilaa eikä kuunnella sivukorvalla. Kannattaa istua alas ja varata kymmenen minuuttia New York Cityn kaduilla vaelteluun yhdessä Billyn ja Jackien kanssa.

Billy he's down by the railroad tracks
Sittin' low in the back seat of his Cadillac
Diamond Jackie, she's so intact
As she falls so softly beneath him
Jackie's heels are stacked
Billy's got cleats on his boots
Together they're gonna boogaloo down Broadway and come back home with the loot
It's midnight in Manhattan, this is no time to get cute
It's a mad dog's promenade
So walk tall or baby don't walk at all

Fish lady, oh fish lady
She baits them tenement walls
She won't take corner boys
They ain't got no money
And they're so easy
I said "Hey, baby
Won't you take my hand
Walk with me down Broadway
Well mama take my arm and move with me down Broadway"
I'm a young man, I talk it real loud
Yeah babe I walk it real proud for you
Ah so shake it away
So shake away your street life
Shake away your city life
Hook up to the train
And hook up to the night train
Hook it up
Hook up to the train
But I know that she won't take the train, no she won't take the train
Oh she won't take the train, no she won't take the train
Oh she won't take the train, no she won't take the train
Oh she won't take the train, no she won't take the train
She's afraid them tracks are gonna slow her down
And when she turns this boy'll be gone
So long, sometimes you just gotta walk on, walk on

Hey vibes man, hey jazz man, play me your serenade
Any deeper blue and you're playin' in your grave
Save your notes, don't spend 'em on the blues boy
Save your notes, don't spend 'em on the darlin' yearlin' sharp boy
Straight for the church note ringin', vibes man sting a trash can
Listen to your junk man
Listen to your junk man
Listen to your junk man
He's singin', he's singin', he's singin'
All dressed up in satin, walkin' past the alley
He's singin', singin', singin', singin'


https://www.youtube.com/watch?v=8EooiBaW1BA

https://www.youtube.com/watch?v=T-IZWISZ8CY

tiistai 15. maaliskuuta 2016

Bruce Springsteen - TOP56-biisit: 9 - Badlands

Albumilta Darkness on the Edge of Town (1978).

“When you listen to Bruce's music, you aren't a loser. You are a character in an epic poem ... about losers.” -Jon Stewart tribuutissaan Springsteenille Kennedy Center Honors-tapahtumassa 2009.

Darkness on the Edge of Town-albumin “samurai-aspekti” tuli mainittua jo pari sijaa heikompana sijainneen Prove It All Nightin kohdalla. Levyn äänimaisema on riisuttu ylimääräisistä koruista ja sen sankarit ovat valmiita asettumaan taisteluun ympäröivän maailman koettelemuksia vastaan. Badlands avaa tuon Darknessin maailman iskulla vasten kasvoja osoittaen heti, mikä on muuttunut kolmen vuoden takaisen Born to Runin romanttisesta maisemasta.

Ryminän käynnistävä rumpufilli on keskeinen osa tunnelmaan pääsyä. E Street Band jyllää alusta saakka täysillä sylintereillä: kitarat kirkuvat, rytmiryhmä kipittää ja kaiken keulassa koskettimet helisyttävät klassikko-statukseen kohonnutta riffinpätkää. Soitannossa on melkeinpä punk-asennetta ja anteeksipyytelemättömyyttä.

Weinbergin tasainen tykytys säestää kertomusta, jossa ei tosiaan anteeksi pyydellä. Kertoja on väsynyt huonoon onneensa ja paineisiin jotka ympäristö aiheuttaa. Osan niistä ymmärtää, osaa ei. Hän on kuitenkin päättänyt olla jäämättä jalkoihin: “I don't give a damn / for the same old played out scenes”.

Badlands kertoo itselleni uskalluksesta huomata suhteensa muuhun maailmaan. “I want control right now”. Unelmista voi tehdä totta vaikka painajaiset pelottelisivat ja tulevaisuus ahdistaisi. Parempaa on tarjolla, jos sen uskaltaa ottaa. Pahojen aikojen läpi on mentävä ja perään saattaa jäädä särkyneitä sydämiä ja muuta sälää, mutta jossain vaiheessa meininki kääntyy.

Toisessa säkeistössä tavataan yksi legendaarisimmista Bruce-riveistä. Yksi niistä, joita itse olen pohtinut vuosikausia aina tämän biisin kuullessani. Poor man wanna be rich / rich man wanna be king / and a king ain't satisfied / 'till he rules everything”. Paitsi Brucen myös monen muun artistin tekstillinen tuotanto voisi tiivistyä tuohon riviin. Jätettäköön lukijan pohdittavaksi laajempi kuva.

Brucen ja Clarencen soittamat soolot ovat teräviä, päälle käyviä. Vuoden '78 Springsteenin kitara soi sävyllä, joka uppoaa kuin puukko. Nuottien tarkkuus ei ole keskeistä, vaan välittyvä palo. Clemons taas seuraa tyylilleen ominaisella, mukana hyräiltävällä saksofonisoololla, jonka jälkeen tunnelma tiivistyy.

Viimeinen säkeistö on kuin viimeinen julistus “heille, joilla on sisällään uskomus”. Ei ole väärin uskaltaa ottaa langat omiin käsiinsä ja antaa mennä. "I wanna find one face that ain't looking through me / I wanna find one place / I wanna spit in the face of these badlands”. Jos mahdollista, niin viimeinen kertosäe lyö kasvoille vielä terävämmin kuin aiemmat.

Badlands iski välittömästi. Darkness albumina löytyi keväällä 2010 mutta aukesi ulottuvuuksissaan samana syksynä, pimeinä iltoina ympäri Lieksa-cityä pyöriessä vesisateen tihkuessa. Tuolloin levyn ihmiskohtalot tuntuvat entistäkin todellisemmilta.

Livesuosikki tämä on ollut myös julkaisustaan saakka ja toiminutkin usein keikkojen avausbiisinä. Heti rumpujen sisääntulosta tietää, että nyt lähtee: yleisö villiintyy kerta ja ilta toisensa jälkeen.

Lights out tonight
trouble in the heartland
Got a head-on collision
smashin' in my guts, man
I'm caught in a crossfire
that I don't understand
But there's one thing I know for sure, girl

I don't give a damn
For the same old played out scenes
I don't give a damn
For just the in-betweens
Honey, I want the heart, I want the soul
I want control right now
You better listen to me baby

Talk about a dream
Try to make it real
you wake up in the night
With a fear so real
Spend your life waiting
for a moment that just won't come
Well don't waste your time waiting

Badlands, you gotta live it everyday
Let the broken hearts stand
As the price you've gotta pay
We'll keep pushin' till it's understood
and these badlands start treating us good

Workin' in the fields
Till you get your back burned
Workin' 'neath the wheel
Till you get your facts learned
Baby, I got my facts
Learned real good right now,
You better get it straight, darling,
Poor man wanna be rich
Rich man wanna be king
And a king ain't satisfied
Till he rules everything
I wanna go out tonight,
I wanna find out what I got

I believe in the love that you gave me
I believe in the faith that can save me
I believe in the hope and I pray
That some day it may raise me
Above these badlands

Badlands, you gotta live it everyday
Let the broken hearts stand
As the price you've gotta pay
We'll keep pushin' till it's understood
and these badlands start treating us good

For the ones who had a notion
A notion deep inside
That it ain't no sin to be glad you're alive
I wanna find one face that ain't looking through me
I wanna find one place
I wanna spit in the face of these badlands

Badlands, you gotta live it everyday
Let the broken hearts stand
As the price you've gotta pay
We'll keep pushin' till it's understood
and these badlands start treating us good


https://www.youtube.com/watch?v=7T_6Ua6fd5s

https://www.youtube.com/watch?v=YL72VcbKSEY

https://www.youtube.com/watch?v=gQ79EfXQ9LE

perjantai 11. maaliskuuta 2016

TOOMIO's TOP100: 29. - Symphony X - V - The New Mythology SuiteTOOMION TOP100: 29. - Symphony X - V - The New Mythology Suite

Producers: Eric Rachel, Michael Romeo
Recorded: 2000
Released: 10.10.2000
Label: Inside Out

The first Symphony X-album of bassist Michael Lepond.

"That's a flimsy guitar sounds!" This was the comment when I hear this album for the first time. My friend got this on his birthday and I copied it to cassette. I got used to listening to this.

I don’t know whether our band exist without this record. Although our music is now very far from here, is this album, which affected the members of my band as more than many other things. Due to this enchantment we got excited to go to Tampere to see the Symphony X warming up Stratovarius, beaten it about 100-0. No one in our group didn’t seem to be able to look more than couple-three songs from Stratovarius.

This is not visually attractive plate. The album covers were lousy already in the year. it’s not given much to expect. Theme albums seemed anyway contrived and forced when I was younger. This album tells the story of Atlantis. Such a theme is a pretty easy choice to the band. Then there’s not need to think about the words of all their deeper meanings. Fun trivia about album covers: Spock's Beard made an album with the same name “V” in the same year. It was also the band's fifth album. Album art is illustrated with red-hot desert too, and album’s length is only 18 seconds longer. This coincidence strangeness increased by the fact that both bands were on the same label. You would think that there would be some kind of control.

"Although the songs contain tricks according to genre, musical compositions are still more than just technical execution."



No one will call into question band playing and singing skills. Each instrument handles one of the absolute top-names in the genre. Russell Allen's crisp voice bends to many music style. Michael Romeo is resourceful guy in a composer. Fallen’s backing riffs forging a path, which is difficult to jump out in a single day. Fool's Paradise’s solo section is lie Yngwie, but in a more progressive form. Shredding is supported by Michael Pinella’s keyboards very competently. The rhythm of the group, Jason Rullo, as well as Michael Lepond jamming comfortably, regardless of tempo. Communion and the Oracle runs smoothly over the peaceful landscapes, while the Death of Balance upset the balance with weird rhythms.

Although the songs contain tricks according to genre, musical compositions are still more than just technical execution. Some great rhythms in the background of clear melodies. Beautiful atmosphere and creative notes and compositions.

The sounds are kind of neat in a camp spirit. The atmosphere is maintained throughout, even in the whole album. However, the mix is no longer just for this day, so it needs remastering.

The best thing when you can tap even the most difficult parts of the rhythms on the steering wheel.

THE BEST MOMENTS
Evolution (The Grand Design) - One of the best prog-power metal songs.
Death of Balance - Every credible prog drummer boy should know how to play rhythms of Death of Balance.

EI LÄHDE
The whole package is functioning as a whole.


https://open.spotify.com/album/0rfLFzY7xgPnKz53KEcPQ5Tuottajat: Eric Rachel, Michael Romeo
Nauhoitettu: 2000
Julkaistu: 10.10.2000
Levy-yhtiö: Inside Out

Basisti Michael Lepondin ensimmäinen Symphony X-albumi.

"Onpa ankeat kitarasoundit!" Tämä oli ensimmäinen mielipide tätä levyä ensi kertaa kuullessani. Kaverini sai tämän syntymäpäivälahjaksi ja ajan tavan mukaan kopioin sen kasetille. Tätä kasettia sitten kuunneltiinkin jonkin verran.

En tiedä, olisiko meidän bändiä nykymuodossaan ilman tätä levyä edes olemassa. Vaikka musiikkimme on nykyisin hyvin kaukana tästä, on tämä albumi, joka silloisiin soittajiin vaikutti enemmän kuin moni muu asia. Albumi ei ehkä ihan sukupolvikokemuksen mittoihin yllä, mutta sanotaan sitä bändikokemukseksi. Tyylien hienovarainen yhdisteleminen ja mystiseen sinfoniametalliin kallistuminen oli tämän iskettyä väistämätöntä. Tästä ihastumisesta johtuen innostuimme Tampereelle katsomaan, kun Symphony X pätki Stratovariusta lämppärinä turpaan noin 100-0. Kukaan porukastamme ei tainnut jaksaa Stratolta katsoa kuin pari-kolme biisiä.

Kovin helposti tämä ei levyhyllystä mukaan tartu. Levyn kannet olivat jo vuonna 2000 melko kämäset ja se ei levyltäkään antanut paljoa odottaa. Teemalevyt tuntuivat nuorempana muutenkin teennäisiltä ja pakotetuilta. Tässä levyssä se teemailu kuitenkin toimii. Tarinahan kertoo Atlantiksesta. Tällainen teema on bändille aika helppo valinta. Silloin ei tarvitse miettiä sanoillekaan sen syvempiä merkityksiä. Tulipa mieleen hauska nippelitieto levyn kansiin liittyen: Spock’s Beard teki samannimisen albumin samana vuonna. Se oli myös tekijänsä viides albumi. Kansitaide on siinäkin punahehkuisella aavikolla kuvitettu, eikä levyn mitoissakaan ole kuin 18 sekunnin heitto. Tämän yhteensattuman outoutta lisää vielä se, että molemmat bändit olivat samalla levy-yhtiöllä. Luulisi, että siellä jonkinlaista valvontaa olisi.

"Vaikka biisit sisältävät tyylilajin mukaista niplaamista, ovat sävellykset silti muutakin kuin teknistä suorittamista."



Harva varmaan kyseenalaistaa bändin soitto- ja laulutaitoa. Jokaista instrumenttia käsittelee yksi genrensä ehdottomista kärkinimistä. Russell Allenin rapea ääni taipuu moneen musiikkityyliin, eikä vähiten bluesiin, jota tämäkin albumi paikka paikoin sisältää. Michael Romeo on säveltäjänä kekseliäs kaveri. Fallenin taustariffit takovat progemetallinörtin päähän uran, jolta on yhden päivän aikana vaikea hypätä pois. Fool’s Paradisen soolo-osiossa on yngwiemäistä iloittelua, tosin progemmassa muodossa. Tiluttelua tukee Michael Pinella koskettimillaan hyvinkin pätevästi. Rytmiryhmän Jason Rullo sekä ensiesiintymisensä bändin riveissä tekevä Michael Lepond jamittelevat mukavasti temposta riippumatta. Communion and the Oracle kulkee sujuvasti rauhallisissa maisemissa, kun taas Death of Balance horjuttaa tasapainoa kummallisilla rytmeillään.

Vaikka biisit sisältävät tyylilajin mukaista niplaamista, ovat sävellykset silti muutakin kuin teknistä suorittamista. Hienoja rytmityksiä selkeiden melodioiden taustalla. Kauniita ja tunnelmaa luovia säveliä ja sävellyksiä. On kyllä sanottava myös se, että kaikki bändin esikuviksi mainitsemat bändit kuuluvat kyllä levyllä. Tuo lista on onneksi varsin laadukas, ettei se pisteitä syö.

Soundit ovat tavallaan siistit sellaisessa camp-hengessä. Tunnelma säilyy niissäkin läpi koko albumin. Miksaus ei kuitenkaan ole enää ihan tätä päivää, joten remasterointia tarvittaisiin.

Levynä tämä on rattiin naputtelun aatelia, eli pitkää matkaa ajaessa. Parasta silloin, kun osaa vaikeimmatkin rytmit rattiin rattiin naputtaa.

PARHAAT HETKET
Evolution (The Grand Design)
- Yksi parhaista proge-powermetal-biiseistä.
Death of Balance - Jokaisen uskottavan progerumpalipojun kuuluu osata Death of Balancen rytmitykset.

EI LÄHDE
Koko paketti on kokonaisuutena toimiva.


https://open.spotify.com/album/0rfLFzY7xgPnKz53KEcPQ5

keskiviikko 9. maaliskuuta 2016

Bruce Springsteen - TOP56-biisit: 10 - Long Walk Home

Albumilta Magic (2007).

Kymmenen kärki tällä listalla käynnistyy Magic-albumilta löytyvällä raidalla. Paljastettakoon, että tämän jälkeen ei enää tälle listalle ole asiaa 2000-luvun tuotoksilla: Long Walk Home nappaa tämän vuosisadan parhaan Bruce-biisin tittelin.

Yleisö kuuli Long Walk Homen ensi kerran jo vuonna 2006 Sessions Band-kiertueella, jolla Springsteen kiersi Seeger Sessions-levyä varten kootun yhtyeen kanssa soittamassa vanhoja gospel-, folk- sekä jopa blues-biisejä sekä uusiksi sovitettuja versioita vanhoista, omista tuotoksistaan. Seassa kuultiin, tosin ainoastaan kertaalleen Lontoossa, uusi kappale Long Walk Home, joka tosin muutti vielä muotoaan ennen ensiesiintymistään studioalbumilla: matkalla muun muassa muuttui kappaleen yleissyke sekä katosi yksi säkeistö.

Springsteenin omin sanoin biisi kuvastaa sitä, miltä hänestä tuntui George W. Bushin hallinnon aikana. “Tuossa laulussa mies palaa kaupunkiinsa muttei tunnista näkemäänsä eikä häntä itseään tunnista kukaan”, hän kertoi The New York Timesille. “Laulu kertoo hänen kokemuksistaan. Hänen maailmansa on muuttunut: asiat jotka hän luuli tietävänsä, ihmiset jotka hän luuli tuntevansa ja joiden aatteisiin hän kykeni samaistumaan, ovatkin kuin muukalaisia. Maailma jonka hän tiesi tuntuukin aivan vieraalta. Luulen että sama on tapahtunut tässä maassa kuluneen kuuden vuoden aikana”.

Long Walk Home esitteleekin kokeneen Springsteenin taitoa biisintekijänä. Vaikka teema on selkeästi poliittinen, voi sen ottaa myös yhden henkilön kokemuksena, kuten se kerrotaan. Kuinka kaikki muuttuu, maailma vie ja itse kukin yrittää etsiä syynsä taapertaa eteenpäin, vaikka joskus rouva Fortuna potkiikin.

Magicin tuotantoa on tullut puitua tällä listalla aiemminkin ohimennen (Radio Nowhere sijalla 46, Girls in Their Summer Clothes 33.) Long Walk Home ei kuitenkaan kärsi Brendan O' Brienin kädenjäljestä vaan tuntuu kuin meluisuus resonoisi kertojan päänsä sisällä käymän keskustelun levottomuuteen. Myös Clarence Clemonsin saksofonisoolo on taattua Big Mania ja Springsteen on haastatteluissa kertonut vaalineensa vielä 2000-luvullakin C:n fonia soittimena, jonka pitää pysyä ajan hermolla soundeineen. Clemonsin soolo melodioineen onkin taattua Big Mania. E Street Bandin soitto puolestaan on niin jykevää ja soundit tasapainossa niin kuin vain vuosikymmenten kokemuksella voi olla.

Magic oli viimeinen levy jonka itse löysin Springsteen-tuotantoa kootessani. Siksi tämä kappale olikin pitkään “vain vuoden 2009 Greatest Hitsin loppupuolella kuultava biisi, joka on ympätty tuolle kokoelmalle vain siksi että uuttakin tavaraa piti mukana olla”. Ostin GH:n keväällä 2010, hieman ennen kuin sain ajokortin. Kun sitten ajelin ensimmäisiä ajeluitani, oli tuo CD usein soittimessa soiden tietenkin ensimmäisestä raidasta viimeiseen.

LWH oli pitkään täyteraidan tuntuinen kappale. Kului muutama vuosi, tarkalleen ottaen kolme, kunnes Springsteen ja ESB esiintyivät Turussa. Tuolla reissulla löysin lopulta varsinaisen Magicinkin hyllyyn. Kirjoitin keikkapäiväkirjaan tuolloin, että olisipa siistiä kuulla kakkoskeikalla jotain tuolta levyltä, sillä ensikeikalla biisilistassa ei ollut yhtään vuoden 2007 tuotosta. Toinen keikka alkoikin akustisella I'll Work for Your Lovella, mutta heti perään rykäistiin koko bändin voimin Long Walk Home. Hetki meni biisiä tunnistaessa, mutta ensimmäisen rivin jälkeen valkeni ja voimalla. Mieleen muistuivat kaikki ne ajelut vuosia aiemmin, päättymättömät kesäyöt ja nuoruuden vapauden tunne kotikaupungin kaduilla kun maailma on avoinna. Toisin sanoen: koti-ikävä menneisyyden kotiin jota ei enää ole.

Long Walk Homeen kuvattiin myös musiikkivideo, jonka maisemana toimi jälleen bändin kotiseutu New Jersey. Tyhjät konserttihallit ja kahvilat sopivat tähän täydellisesti Brucen tulkitessa laulua. Laitetaan jakoon myös tuo Turun keikan versio, joka itselleni taltioitui sydämeen lähtemättömästi.

Vaikka tähän astikin on oltu kovien biisien äärellä, niin varsinkin nyt top kympissä ollaan Ausculto-osastolla: nämä kannattaa kuulla eikä vain kuunnella. Sanoitus kannattaa pitää esillä.

Last night I stood at your doorstep
Trying to figure out what went wrong
You just slipped somethin' into my palm
Then you were gone
I could smell the same deep green of summer
Above me the same night sky was glowin'
In the distance I could see the town where I was born

It's gonna be a long walk home
Hey pretty Darling, don't wait up for me
Gonna be a long walk home
A long walk home

In town I passed Sal's grocery
The barbershop on South Street
I looked into their faces
They were all rank strangers to me
The veterans' hall high up on the hill
Stood silent and alone
The diner was shuttered and boarded
With a sign that just said "gone"

It's gonna be a long walk home
Hey pretty Darling, don't wait up for me
Gonna be a long walk home
Hey pretty Darling, don't wait up for me
Gonna be a long walk home
It's gonna be a long walk home

Here everybody has a neighbor
Everybody has a friend
Everybody has a reason to begin again

My father said "Son, we're lucky in this town
It's a beautiful place to be born
It just wraps its arms around you
Nobody crowds you, nobody goes it alone.
That you know flag flying over the courthouse
Means certain things are set in stone
Who we are, what we'll do and what we won't."

Its gonna be a long walk home
Hey pretty Darling, don't wait up for me
Gonna be a long walk home
Hey pretty Darling, don't wait up for me
Gonna be a long walk home
It's gonna be a long walk home

Its gonna be a long walk home
Hey pretty Darling, don't wait up for me
Gonna be a long walk home
Hey pretty Darling, don't wait up for me
Gonna be a long walk home
It's gonna be a long walk home

It's gonna be a long walk home


https://www.youtube.com/watch?v=iywFZqtPlhU

https://www.youtube.com/watch?v=b0lou6ZYB_I

https://www.youtube.com/watch?v=AwgT4VUFxIgAlbumilta Magic (2007).

Kymmenen kärki tällä listalla käynnistyy Magic-albumilta löytyvällä raidalla. Paljastettakoon, että tämän jälkeen ei enää tälle listalle ole asiaa 2000-luvun tuotoksilla: Long Walk Home nappaa tämän vuosisadan parhaan Bruce-biisin tittelin.

Yleisö kuuli Long Walk Homen ensi kerran jo vuonna 2006 Sessions Band-kiertueella, jolla Springsteen kiersi Seeger Sessions-levyä varten kootun yhtyeen kanssa soittamassa vanhoja gospel-, folk- sekä jopa blues-biisejä sekä uusiksi sovitettuja versioita vanhoista, omista tuotoksistaan. Seassa kuultiin, tosin ainoastaan kertaalleen Lontoossa, uusi kappale Long Walk Home, joka tosin muutti vielä muotoaan ennen ensiesiintymistään studioalbumilla: matkalla muun muassa muuttui kappaleen yleissyke sekä katosi yksi säkeistö.

Springsteenin omin sanoin biisi kuvastaa sitä, miltä hänestä tuntui George W. Bushin hallinnon aikana. “Tuossa laulussa mies palaa kaupunkiinsa muttei tunnista näkemäänsä eikä häntä itseään tunnista kukaan”, hän kertoi The New York Timesille. “Laulu kertoo hänen kokemuksistaan. Hänen maailmansa on muuttunut: asiat jotka hän luuli tietävänsä, ihmiset jotka hän luuli tuntevansa ja joiden aatteisiin hän kykeni samaistumaan, ovatkin kuin muukalaisia. Maailma jonka hän tiesi tuntuukin aivan vieraalta. Luulen että sama on tapahtunut tässä maassa kuluneen kuuden vuoden aikana”.

Long Walk Home esitteleekin kokeneen Springsteenin taitoa biisintekijänä. Vaikka teema on selkeästi poliittinen, voi sen ottaa myös yhden henkilön kokemuksena, kuten se kerrotaan. Kuinka kaikki muuttuu, maailma vie ja itse kukin yrittää etsiä syynsä taapertaa eteenpäin, vaikka joskus rouva Fortuna potkiikin.

Magicin tuotantoa on tullut puitua tällä listalla aiemminkin ohimennen (Radio Nowhere sijalla 46, Girls in Their Summer Clothes 33.) Long Walk Home ei kuitenkaan kärsi Brendan O' Brienin kädenjäljestä vaan tuntuu kuin meluisuus resonoisi kertojan päänsä sisällä käymän keskustelun levottomuuteen. Myös Clarence Clemonsin saksofonisoolo on taattua Big Mania ja Springsteen on haastatteluissa kertonut vaalineensa vielä 2000-luvullakin C:n fonia soittimena, jonka pitää pysyä ajan hermolla soundeineen. Clemonsin soolo melodioineen onkin taattua Big Mania. E Street Bandin soitto puolestaan on niin jykevää ja soundit tasapainossa niin kuin vain vuosikymmenten kokemuksella voi olla.

Magic oli viimeinen levy jonka itse löysin Springsteen-tuotantoa kootessani. Siksi tämä kappale olikin pitkään “vain vuoden 2009 Greatest Hitsin loppupuolella kuultava biisi, joka on ympätty tuolle kokoelmalle vain siksi että uuttakin tavaraa piti mukana olla”. Ostin GH:n keväällä 2010, hieman ennen kuin sain ajokortin. Kun sitten ajelin ensimmäisiä ajeluitani, oli tuo CD usein soittimessa soiden tietenkin ensimmäisestä raidasta viimeiseen.

LWH oli pitkään täyteraidan tuntuinen kappale. Kului muutama vuosi, tarkalleen ottaen kolme, kunnes Springsteen ja ESB esiintyivät Turussa. Tuolla reissulla löysin lopulta varsinaisen Magicinkin hyllyyn. Kirjoitin keikkapäiväkirjaan tuolloin, että olisipa siistiä kuulla kakkoskeikalla jotain tuolta levyltä, sillä ensikeikalla biisilistassa ei ollut yhtään vuoden 2007 tuotosta. Toinen keikka alkoikin akustisella I'll Work for Your Lovella, mutta heti perään rykäistiin koko bändin voimin Long Walk Home. Hetki meni biisiä tunnistaessa, mutta ensimmäisen rivin jälkeen valkeni ja voimalla. Mieleen muistuivat kaikki ne ajelut vuosia aiemmin, päättymättömät kesäyöt ja nuoruuden vapauden tunne kotikaupungin kaduilla kun maailma on avoinna. Toisin sanoen: koti-ikävä menneisyyden kotiin jota ei enää ole.

Long Walk Homeen kuvattiin myös musiikkivideo, jonka maisemana toimi jälleen bändin kotiseutu New Jersey. Tyhjät konserttihallit ja kahvilat sopivat tähän täydellisesti Brucen tulkitessa laulua. Laitetaan jakoon myös tuo Turun keikan versio, joka itselleni taltioitui sydämeen lähtemättömästi.

Vaikka tähän astikin on oltu kovien biisien äärellä, niin varsinkin nyt top kympissä ollaan Ausculto-osastolla: nämä kannattaa kuulla eikä vain kuunnella. Sanoitus kannattaa pitää esillä.

Last night I stood at your doorstep
Trying to figure out what went wrong
You just slipped somethin' into my palm
Then you were gone
I could smell the same deep green of summer
Above me the same night sky was glowin'
In the distance I could see the town where I was born

It's gonna be a long walk home
Hey pretty Darling, don't wait up for me
Gonna be a long walk home
A long walk home

In town I passed Sal's grocery
The barbershop on South Street
I looked into their faces
They were all rank strangers to me
The veterans' hall high up on the hill
Stood silent and alone
The diner was shuttered and boarded
With a sign that just said "gone"

It's gonna be a long walk home
Hey pretty Darling, don't wait up for me
Gonna be a long walk home
Hey pretty Darling, don't wait up for me
Gonna be a long walk home
It's gonna be a long walk home

Here everybody has a neighbor
Everybody has a friend
Everybody has a reason to begin again

My father said "Son, we're lucky in this town
It's a beautiful place to be born
It just wraps its arms around you
Nobody crowds you, nobody goes it alone.
That you know flag flying over the courthouse
Means certain things are set in stone
Who we are, what we'll do and what we won't."

Its gonna be a long walk home
Hey pretty Darling, don't wait up for me
Gonna be a long walk home
Hey pretty Darling, don't wait up for me
Gonna be a long walk home
It's gonna be a long walk home

Its gonna be a long walk home
Hey pretty Darling, don't wait up for me
Gonna be a long walk home
Hey pretty Darling, don't wait up for me
Gonna be a long walk home
It's gonna be a long walk home

It's gonna be a long walk home


https://www.youtube.com/watch?v=iywFZqtPlhU

https://www.youtube.com/watch?v=b0lou6ZYB_I

https://www.youtube.com/watch?v=AwgT4VUFxIg

maanantai 7. maaliskuuta 2016

Bruce Springsteen - TOP56-biisit: 11 - Rosalita (Come Out Tonight)

Albumilta The Wild, the Innocent & the E Street Shuffle (1973).

Rosie, come out tonight!

Jos kahdelta ensimmäiseltä Springsteen-levyltä pitäisi nostaa jokin fanisuosikki ylitse muiden, olisi se todennäköisesti Rosalita (Come Out Tonight). Bändi keikkaili tuolloin paljon lämmittely-yhtyeenä suuremmille nimille ja Bruce yrittikin omien sanojensa mukaan luoda teoksen, jolla kiinnittää muita esiintyjiä seuraamaan tulleen yleisön huomio. Tuollaisena “show stopperina” Rosalita onkin toiminut jo yli neljänkymmenen vuoden ajan.

Meno on villiä ja rönsyilevää, johtuen erityisesti Vini Lopezin jazz-vivahteisesta rumputyöskentelystä. Tempo on reipas ja vaikkei sävellys kuluta hirvittävästi erityisiä sointuja, on rakenteessa paljon vivahteita ja yllättäviä vaihteluita teoksen osissa. Välillä kuultavissa instrumentaalipätkissä on jopa jotain psykedeelistä, tyyliä, jota harvoin Springsteenin biiseissä kuulee.

Teksti ja tarina ovat rock 'n' roll-romantiikkaa nuoren Springsteenin kynästä. Kertoja laulaa Rosalitalleen ja ajatukset sinkoilevat sellaisella vauhdilla, että saa kuunnella kerran jos toisenkin saadakseen käsityksen tapahtumien kulusta. Lyhykäisyydessään ne menevät jotenkin näin: kertoja julistaa rakkauttaan Rosielle nuorison pirskeiden lähestyessä. Hän vakuuttaa että tämä on ns. “real deal” liki epätoivon vimmalla, jota jo edellä mainittu bändin välillä melkein lapasesta lähtevä soitto tehostaa. Tajunnanvirta vain kiihtyy säkeistöjen ja tarinan kertyessä. Kertojan itseluottamus ja tahto saada Rosie on kova eivätkä sen tielle asetu edes tytön ongelmalliset vanhemmat: “I ain't here for business / I'm only here for fun / and Rosie you're the one”.

Vaikka henkilöitä luetellaan melkoinen lista, pysyy biisin bile-ydin mukana loppuun saakka. Toisaalta taustalla on myös varmasti Brucen omakohtaista historiaa: kun tiedetään isäukon suhtautuminen “siihen hemmetin kitaraan” ja sen soittajaan, on levytyssopimus avannut mahdollisuuksia myös hänelle itselleen kuten Rosien perään haikailevalle kertojallekin.

Rosalitan perintö Springsteenin kavalkaadissa on kiistaton. Se toimi keikkojen päätösnumerona vuosikymmenen ajan (1973-1984) ja viritti ilta toisensa perään hallit ja areenat hurmokseen, joka loi myös Springsteenille ja ESB:lle maineen legendaarisen kovana liveaktina. Vuosien varrella se kuitenkin lakkasi hengittämästä pudoten biisilistoilta Born in the U.S.A.-kiertueella vuonna 1984. Sittemmin esiintymiset ovat olleet harvinaisia (pari kertaa vuosina '85 ja '88), ja 90-luku vierähti liki kokonaan ennenkuin “Rosie” elvytettiin, missäpä muuallakaan kuin New Jerseyssä, viidentenätoista ja viimeisenä iltana Continental Airlines Arenalla. Sittemmin sitä on kuultu useammin aina silloin tällöin keikkojen loppuhetkillä, jolloin se jyrää edelleen vastustamattomasti. Omalla toivelistallani tämä on aika korkealla: kunpa joskus vielä osuisi kohdalle.

Spread out now Rosie, doctor come cut loose her mama's reins
You know playin' blindman's bluff is a little baby's game
You pick up Little Dynamite, I'm gonna pick up Little Gun
And together we're gonna go out tonight and make that highway run
You don't have to call me lieutenant Rosie and I don't want to be your son
The only lover I'm ever gonna need's your soft sweet little girl's tongue
Rosie you're the one

Dynamite's in the belfry playin' with the bats
Little Gun's downtown in front of Woolworth's tryin' out his attitude on all the cats
Papa's on the corner waitin' for the bus
Mama she's home in the window waitin' up for us
She'll be there in that chair when they wrestle her upstairs
'Cause you know we ain't gonna come
I ain't here for business
I'm only here for fun
And Rosie you're the one

Rosalita jump a little lighter
Senorita come sit by my fire
I just want to be your love, ain't no lie
Rosalita you're my stone desire

Jack the Rabbit and Weak Knees Willie, you know they're gonna be there
Ah, sloppy Sue and Big Bones Billie, they'll be comin' up for air
We're gonna play some pool, skip some school, act real cool
Stay out all night, it's gonna feel all right

So Rosie come out tonight, baby come out tonight
Windows are for cheaters, chimneys for the poor
Closets are for hangers, winners use the door
So use it Rosie, that's what it's there for

Rosalita jump a little lighter
Senorita come sit by my fire
I just want to be your love, ain't no lie
Rosalita you're my stone desire

Now I know your mama she don't like me 'cause I play in a rock and roll band
And I know your daddy he don't dig me but he never did understand
Papa lowered the boom, he locked you in your room
I'm comin' to lend a hand
I'm comin' to liberate you, confiscate you, I want to be your man
Someday we'll look back on this and it will all seem funny

But now you're sad, your mama's mad
And your papa says he knows that I don't have any money
Tell him this is his last chance to get his daughter in a fine romance
Because the record company, Rosie, just gave me a big advance
My tires were slashed and I almost crashed but the Lord had mercy
My machine she's a dud, I'm stuck in the mud somewhere in the swamps of Jersey

Hold on tight, stay up all night 'cause Rosie I'm comin' on strong
By the time we meet the morning light I will hold you in my arms
I know a pretty little place in Southern California down San Diego way
There's a little cafe where they play guitars all night and day
You can hear them in the back room strummin'
So hold tight baby 'cause don't you know daddy's comin'


https://www.youtube.com/watch?v=XXWVSussrt0

https://www.youtube.com/watch?v=CYHGh6lmSbo

https://www.youtube.com/watch?v=kaCwTreoLvM
Albumilta The Wild, the Innocent & the E Street Shuffle (1973).

Rosie, come out tonight!

Jos kahdelta ensimmäiseltä Springsteen-levyltä pitäisi nostaa jokin fanisuosikki ylitse muiden, olisi se todennäköisesti Rosalita (Come Out Tonight). Bändi keikkaili tuolloin paljon lämmittely-yhtyeenä suuremmille nimille ja Bruce yrittikin omien sanojensa mukaan luoda teoksen, jolla kiinnittää muita esiintyjiä seuraamaan tulleen yleisön huomio. Tuollaisena “show stopperina” Rosalita onkin toiminut jo yli neljänkymmenen vuoden ajan.

Meno on villiä ja rönsyilevää, johtuen erityisesti Vini Lopezin jazz-vivahteisesta rumputyöskentelystä. Tempo on reipas ja vaikkei sävellys kuluta hirvittävästi erityisiä sointuja, on rakenteessa paljon vivahteita ja yllättäviä vaihteluita teoksen osissa. Välillä kuultavissa instrumentaalipätkissä on jopa jotain psykedeelistä, tyyliä, jota harvoin Springsteenin biiseissä kuulee.

Teksti ja tarina ovat rock 'n' roll-romantiikkaa nuoren Springsteenin kynästä. Kertoja laulaa Rosalitalleen ja ajatukset sinkoilevat sellaisella vauhdilla, että saa kuunnella kerran jos toisenkin saadakseen käsityksen tapahtumien kulusta. Lyhykäisyydessään ne menevät jotenkin näin: kertoja julistaa rakkauttaan Rosielle nuorison pirskeiden lähestyessä. Hän vakuuttaa että tämä on ns. “real deal” liki epätoivon vimmalla, jota jo edellä mainittu bändin välillä melkein lapasesta lähtevä soitto tehostaa. Tajunnanvirta vain kiihtyy säkeistöjen ja tarinan kertyessä. Kertojan itseluottamus ja tahto saada Rosie on kova eivätkä sen tielle asetu edes tytön ongelmalliset vanhemmat: “I ain't here for business / I'm only here for fun / and Rosie you're the one”.

Vaikka henkilöitä luetellaan melkoinen lista, pysyy biisin bile-ydin mukana loppuun saakka. Toisaalta taustalla on myös varmasti Brucen omakohtaista historiaa: kun tiedetään isäukon suhtautuminen “siihen hemmetin kitaraan” ja sen soittajaan, on levytyssopimus avannut mahdollisuuksia myös hänelle itselleen kuten Rosien perään haikailevalle kertojallekin.

Rosalitan perintö Springsteenin kavalkaadissa on kiistaton. Se toimi keikkojen päätösnumerona vuosikymmenen ajan (1973-1984) ja viritti ilta toisensa perään hallit ja areenat hurmokseen, joka loi myös Springsteenille ja ESB:lle maineen legendaarisen kovana liveaktina. Vuosien varrella se kuitenkin lakkasi hengittämästä pudoten biisilistoilta Born in the U.S.A.-kiertueella vuonna 1984. Sittemmin esiintymiset ovat olleet harvinaisia (pari kertaa vuosina '85 ja '88), ja 90-luku vierähti liki kokonaan ennenkuin “Rosie” elvytettiin, missäpä muuallakaan kuin New Jerseyssä, viidentenätoista ja viimeisenä iltana Continental Airlines Arenalla. Sittemmin sitä on kuultu useammin aina silloin tällöin keikkojen loppuhetkillä, jolloin se jyrää edelleen vastustamattomasti. Omalla toivelistallani tämä on aika korkealla: kunpa joskus vielä osuisi kohdalle.

Spread out now Rosie, doctor come cut loose her mama's reins
You know playin' blindman's bluff is a little baby's game
You pick up Little Dynamite, I'm gonna pick up Little Gun
And together we're gonna go out tonight and make that highway run
You don't have to call me lieutenant Rosie and I don't want to be your son
The only lover I'm ever gonna need's your soft sweet little girl's tongue
Rosie you're the one

Dynamite's in the belfry playin' with the bats
Little Gun's downtown in front of Woolworth's tryin' out his attitude on all the cats
Papa's on the corner waitin' for the bus
Mama she's home in the window waitin' up for us
She'll be there in that chair when they wrestle her upstairs
'Cause you know we ain't gonna come
I ain't here for business
I'm only here for fun
And Rosie you're the one

Rosalita jump a little lighter
Senorita come sit by my fire
I just want to be your love, ain't no lie
Rosalita you're my stone desire

Jack the Rabbit and Weak Knees Willie, you know they're gonna be there
Ah, sloppy Sue and Big Bones Billie, they'll be comin' up for air
We're gonna play some pool, skip some school, act real cool
Stay out all night, it's gonna feel all right

So Rosie come out tonight, baby come out tonight
Windows are for cheaters, chimneys for the poor
Closets are for hangers, winners use the door
So use it Rosie, that's what it's there for

Rosalita jump a little lighter
Senorita come sit by my fire
I just want to be your love, ain't no lie
Rosalita you're my stone desire

Now I know your mama she don't like me 'cause I play in a rock and roll band
And I know your daddy he don't dig me but he never did understand
Papa lowered the boom, he locked you in your room
I'm comin' to lend a hand
I'm comin' to liberate you, confiscate you, I want to be your man
Someday we'll look back on this and it will all seem funny

But now you're sad, your mama's mad
And your papa says he knows that I don't have any money
Tell him this is his last chance to get his daughter in a fine romance
Because the record company, Rosie, just gave me a big advance
My tires were slashed and I almost crashed but the Lord had mercy
My machine she's a dud, I'm stuck in the mud somewhere in the swamps of Jersey

Hold on tight, stay up all night 'cause Rosie I'm comin' on strong
By the time we meet the morning light I will hold you in my arms
I know a pretty little place in Southern California down San Diego way
There's a little cafe where they play guitars all night and day
You can hear them in the back room strummin'
So hold tight baby 'cause don't you know daddy's comin'


https://www.youtube.com/watch?v=XXWVSussrt0

https://www.youtube.com/watch?v=CYHGh6lmSbo

https://www.youtube.com/watch?v=kaCwTreoLvM

perjantai 4. maaliskuuta 2016

TOOMIO's TOP100: 30. Sacrilege - The Fifth SeasonTOOMION TOP100: 30. Sacrilege - The Fifth Season

Producer: Fredrik Nordström
Recorded: 1997
Published: 19.6.1997
Label: Black Sun Records

Saturday in the autumn of 1999. I bought a couple of albums. The other was something metal, and the second I assumed the acoustic guitar. Not quite. The decision to purchase was also affected by relatively low price of one euro.

Today, the drum sounds of this album may sound funny. Drum sounds has mixed top because this is album from the longest-serving drummer of In Flames, Daniel Svensson’s band. The band originally could not find a suitable singer, so Svensson decided to do both by yourself. That, however, was followed by a slightly coordinative problems and there’s often seen as a separate singer on the gigs. Although Daniel Svensson‘s In Flames-stuff hasn’t ever been so special, but Sacrilege’s drum work is very genuine.

There’s nothing to complain about Svensson’s singing. I would give special praise for guitars. Here, if anywhere, is the groove of what death metal has too little. Folk riffs and Scandinavian atmosphere. Otherwise album sounds like it was recorded in the attic of old house. The last seconds of the last song increase the mood.

If I may say death metal-term connected to this album is a bit misleading. Somekind viking metal could describe the music better. Vocals are something between Dani Filth and Soilwork’s Speed. Behind the sounds of 90’s is a number of catchy compositions. The transitions between the sections takes place via a very imaginative fills. It seems very obvious that songs have been composed by drummer. Lovecraft-inspired presence of evil.

Album length is suitable snappy and the whole thing quite idiosyncratic. At least the drums stand out clearly. Homespun world of sound makes this album easy to be received.

For the moments when driving in poor weather of the Finnish winter. Perhaps also in Sweden.

THE BEST MOMENTS
Summon the Masses & Walk Through the Fire Passionate opening song. Effected vocals C-section acts like ABBA in the elevator.
Feed the Cold – Guitar riffs are remarkably good!

NOT SO BRILLIANT
Dim with Shame Starting drum beat is like a cheap Rammstein. Not for me.

https://open.spotify.com/album/0JWDSbZ7SQJH2SJJODhs2aTuottaja: Fredrik Nordström
Nauhoitettu: 1997
Julkaistu: 19.6.1997
Levy-yhtiö: Black Sun Records


Syksyinen lauantai vuonna 1999. Viikonloppulomilla armeijasta. Ostin päivärahoilla pari levyä. Toinen oli jotain metallia ja tämän toisen oletin olevan akustista näppäilyä. Ei aivan ollut. Ostopäätökseen vaikutti myös melko edullinen yhden euron hinta.


Nykyisin aika huvittavan oloisin rumpusoundein varustettu albumi on In Flamesin pitkäaikaisimman rumpalin, Daniel Svenssonin bändi. Bändi ei löytänyt alkujaan sopivaa laulajaa, joten Svensson päätti tehdä molemmat itse. Siitä kuitenkin seurasi hiukan koordinatiivisia ongelmia ja keikoilla nähtiin usein erillinen laulaja. Vaikkei Daniel Svenssonin jutut In Flamesilla ole kummoisiakaan reaktioita koskaan aiheuttaneet, on Sacrilegen rumputyöskentelyssä jotain perin aitoa.

Svenssonia ei voi rumpalina kyseenalaistaa, eikä laulussakaan olla valittamista. Erityistä kiitosta antaisin kitaraosastolle. Tässä jos missä on sitä groovea, mitä death metallissa turhan vähän on. Riffeissä on folkia ja skandinaavisuutta. Muutenkin levy kuulostaa siltä, että se on nauhoitettu vanhan rintamamiestalon vintillä. Tätä tunnelmaa lisää viimeisen biisin viimeiset sekunnit.

" Parinkymmenen vuoden ikää lähestyvien soundien takana on useita tarttuvia sävellyksiä."



Luvalla sanoen death metal on tämän albumin yhteydessä terminä hiukan harhaanjohtava. Joku viikinkijunttaus voisi kuvata musiikkia paremmin. Vokaalit puolestaan ovat jotain Dani Filthin ja Soilworkin Speedin välistä. Parinkymmenen vuoden ikää lähestyvien soundien takana on useita tarttuvia sävellyksiä. Osioiden välillä siirtyminen tapahtuu varsin oivaltavien fillien kautta. Vaikuttaa hyvinkin rumpalin säveltämiltä biiseiltä. Ja jotta mielenkiinto säilyisi, on väliin kaiverrettu mukavia akustisia suvantovaiheita hapenottoa varten. Fiiliksessä on aistittavissa sellainen Lovecraft-henkinen pahan läsnäolo.

Levyn pituus on sopivan napakka ja koko touhu varsin omaleimaista. Pulskeat soundit tuovat tavallaan plussaa. Ainakin rummut erottuvat selkeästi. Sehän ei rumpalin bändissä ole kovin yllättävää. Ei levyn äänimaailmassa kuitenkaan mitään kiusallista ole. Sopivaa nostalgiaa. Kotikutoinen äänimaailma tekee tästä levystä helpon vastaanotettavan.

Huonoon ajosäähän ja Suomen talveen. Ehkä myös Ruotsin. Huomaamattaan tätä naputtelee pöydänkulmaan koko levyllisen ajan.

PARHAAT HETKET

Summon the Masses & Walk Through the Fire – Intohimoinen avausbiisi. Efektoitu laulu C-osassa toimii kuin ABBA hississä.
Feed the Cold – Kitarariffit ovat merkillisen hyviä!

EI LÄHDE
Dim with Shame – Alun rumpukomppi on inhottavan Rammsteinia. Ei vaan.

https://open.spotify.com/album/0JWDSbZ7SQJH2SJJODhs2a

Bruce Springsteen - TOP56-biisit: 12 - If I Should Fall Behind

Albumilta Lucky Town (1992).

If I Should Fall Behindin kohdalla on pakko sanoa heti alkuun, että musiikilliset ansiot eivät yksin riittäisi lähellekään näin korkeaa sijoitusta. Tähän biisiin taltioituu omalta kohdaltani sellaisia varhais-aikuisuuden muistijälkiä, että en voinut sivuuttaa tätä tällä listalla.

Lucky Town-levy oli ensimmäisiä jotka ostin. Päiväkin on tarkkana mielessä, se oli nimittäin kesäloman ensimmäinen maanantai vuonna 2010 (kalenteri näyttää siis kesäkuun 7. päivää). Tuolloin piipahdettiin velipojan kanssa Joensuussa ja matkaan tarttui kolme Springsteen-levyä. Ostokriteerinä olivat lähinnä kansikuvat sekä se, että saisi kartoitettua tuotannon eri vuosikymmeniä. Ostoksiksi valikoituivat The Wild the Innocent & the Street Shuffle, Born in the U.S.A. sekä Lucky Town. Lieksaa kohti ajellessa aloitettiin BITUSALLA, joka tosin oli entuudestaan tuttu. Jotain kymmeniä kilometrejä ennen määränpäätä soittimeen vaihdettiin Lucky Town, johon näin sain ensikosketukseni. If I Should Fall Behind on tuon levyn neljäs biisi, ja sen ehdimme juuri kuunnella ennen perille pääsemistä. Aika selkeä muisto.

Tuosta päivästä lähti siis se kesä. Sellaisia kesiä kuin juuri 18 vuotta täyttäneelle tulee aika harvoin. Siksi tämä biisi on tällä listalla. Kaikki se taika ja kutkutus uusista mahdollisuuksista tulevat aina mieleen kun tämä biisi soi. Puuhailtiin bänditouhuja, seikkailtiin kaupungilla ja luotiin ihmissuhteita, joista jotkut eivät varmaan hiivu koskaan pois. Hienoa tässä biisin ja kokemusten yhtälössä on se, että Springsteenin tekstin voi ottaa joko parisuhde- tai ystävyysteemaisena. Siitä tässä on kyse. Tosin taisin tajuta sen vasta hieman myöhemmin... Now everyoneone dreams of a love lasting and true / but you and I know what this world can do.

Springsteenin koottua bändin kokoon reunion-kiertueelle tämä laulu kuultiin usein keikkojen loppupuolella entistä pelkistetympänä ja tunteisiin vetoavampana versiona, jossa ESB:n jäsenet saivat kukin oman soolorivinsä sekä Clarence Clemons saksofonisoolonsa. Tuolloin tekstin tenho ja teema ystävyydestä eivät voi jäädä välittymättä.

We said we'd walk together baby come what may
That come the twilight should we lose our way
If as we're walkin a hand should slip free
I'll wait for you
And should I fall behind
Wait for me

We swore we'd travel darlin' side by side
We'd help each other stay in stride
But each lover's steps fall so differently
But I'll wait for you
And if I should fall behind
Wait for me

Now everyone dreams of a love lasting and true
But you and I know what this world can do
So let's make our steps clear that the other may see
And I'll wait for you
If I should fall behind
Wait for me

Now there's a beautiful river in the valley ahead
There 'neath the oak's bough soon we will be wed
Should we lose each other in the shadow of the evening trees
I'll wait for you
And should I fall behind
Wait for me
Darlin' I'll wait for you
Should I fall behind
Wait for me

https://www.youtube.com/watch?v=P5spsKjK7j4

https://www.youtube.com/watch?v=RmUG1ffgKFw
Albumilta Lucky Town (1992).

If I Should Fall Behindin kohdalla on pakko sanoa heti alkuun, että musiikilliset ansiot eivät yksin riittäisi lähellekään näin korkeaa sijoitusta. Tähän biisiin taltioituu omalta kohdaltani sellaisia varhais-aikuisuuden muistijälkiä, että en voinut sivuuttaa tätä tällä listalla.

Lucky Town-levy oli ensimmäisiä jotka ostin. Päiväkin on tarkkana mielessä, se oli nimittäin kesäloman ensimmäinen maanantai vuonna 2010 (kalenteri näyttää siis kesäkuun 7. päivää). Tuolloin piipahdettiin velipojan kanssa Joensuussa ja matkaan tarttui kolme Springsteen-levyä. Ostokriteerinä olivat lähinnä kansikuvat sekä se, että saisi kartoitettua tuotannon eri vuosikymmeniä. Ostoksiksi valikoituivat The Wild the Innocent & the Street Shuffle, Born in the U.S.A. sekä Lucky Town. Lieksaa kohti ajellessa aloitettiin BITUSALLA, joka tosin oli entuudestaan tuttu. Joitain kymmeniä kilometrejä ennen määränpäätä soittimeen vaihdettiin Lucky Town, johon näin sain ensikosketukseni. If I Should Fall Behind on tuon levyn neljäs biisi, ja sen ehdimme juuri kuunnella ennen perille pääsemistä. Aika selkeä muisto.

Tuosta päivästä lähti siis se kesä. Sellaisia kesiä kuin juuri 18 vuotta täyttäneelle tulee aika harvoin. Siksi tämä biisi on tällä listalla. Kaikki se taika ja kutkutus uusista mahdollisuuksista tulevat aina mieleen kun tämä biisi soi. Puuhailtiin bänditouhuja, seikkailtiin kaupungilla ja luotiin ihmissuhteita, joista jotkut eivät varmaan hiivu koskaan pois. Hienoa tässä biisin ja kokemusten yhtälössä on se, että Springsteenin tekstin voi ottaa joko parisuhde- tai ystävyysteemaisena. Siitä tässä on kyse. Tosin taisin tajuta sen vasta hieman myöhemmin... Now everyone dreams of a love lasting and true / but you and I know what this world can do.

Springsteenin koottua bändin kokoon reunion-kiertueelle tämä laulu kuultiin usein keikkojen loppupuolella entistä pelkistetympänä ja tunteisiin vetoavampana versiona, jossa ESB:n jäsenet saivat kukin oman soolorivinsä sekä Clarence Clemons saksofonisoolonsa. Tuolloin tekstin tenho ja teema ystävyydestä eivät voi jäädä välittymättä.

We said we'd walk together baby come what may
That come the twilight should we lose our way
If as we're walkin a hand should slip free
I'll wait for you
And should I fall behind
Wait for me

We swore we'd travel darlin' side by side
We'd help each other stay in stride
But each lover's steps fall so differently
But I'll wait for you
And if I should fall behind
Wait for me

Now everyone dreams of a love lasting and true
But you and I know what this world can do
So let's make our steps clear that the other may see
And I'll wait for you
If I should fall behind
Wait for me

Now there's a beautiful river in the valley ahead
There 'neath the oak's bough soon we will be wed
Should we lose each other in the shadow of the evening trees
I'll wait for you
And should I fall behind
Wait for me
Darlin' I'll wait for you
Should I fall behind
Wait for me


https://www.youtube.com/watch?v=P5spsKjK7j4

https://www.youtube.com/watch?v=RmUG1ffgKFw