tiistai 29. joulukuuta 2015

TOOMION TOP100: 38. APerfect Circle - eMOTIVe

Tuottaja: Billy Howerdel, Maynard James Keenan
Nauhoitettu: 2004
Julkaistu: 1.11.2004
Levy-yhtiö: Virgin

USA:n listalla sijalla 2.

SINGLET
- Imagine
- Passive


Maynard James Keenan tuntui aikanaan hyvin oudolta tyypiltä. Jopa jollain tasolla pelottavalta. Samaan bändiin kun lyödään vielä Billy Howerdel ja Smashing Pumpkinsin Iha, niin joha!

Tämän albumin parissa tuli aikoinaan vietettyä lopputyön editointia. Se oli videomuotoinen ja siihen aikaan renderöintiajat olivat pikkuisen pidempiä kuin näinä valonnopeusaikoina. Tässä meni siis melkein kymmenen vuotta, että levyn löysin uudelleen. Ainakin lähelle.

Bändin auktoriteetteja vastustava pohjasoundi kuuluu läpi kaikissa kappaleissa. Monessa kappaleessa tulee oikeasti mietittyä biisin suhdetta alkuperäiseen kappaleeseen. Kovin harva kappaleista kuulostaa kovinkaan paljon alkuperäiseltä. Harvalta bändiltä onnistuu coverin tekeminen, niin, että se kuulostaa enemmän omalta biisiltä kuin kopiolta jostain toisesta. Coverointi pelkällä "soitetaan se säröllä"-tyylillä on yhtä uskottavaa kuin nimmarin väärentäminen hiilikopiopaperilla.

Levy on täynnä mystisiä ja teollisia soundeja. Ja tämä korostuu itseni kohdalla, koska minulla kosketinsoittajana on aina asunut sisälläni pienen lehmän lisäksi myös pieni konemusiikin ystävä. Samoin James Ihan omaperäinen kitarankidutus on aina maistunut. Onhan ilman sitä tehdyt Smashing Pumpkins-biisit vähän laimeita.

"Eikä lie ihan sattuma, että albumi sattui ilmestymään vuoden 2004 USA:n pressanvaalien kanssa yhtä aikaa."



Biisivalinnatkin ovat kutkuttavia. Ei liian tuttuja biisejä, mutta muutama superhitti kuten John Lennonin Imagine ja Marvin Gayen What’s Going On. Näissäkin kappaleissa on yhteiskuntakriittisyyttä mukana. Jonkun kappaleen olisi voinut poiskin jättää, mutta pääasiassa tavara on hyvää. Eikä lie ihan sattuma, että albumi sattui ilmestymään vuoden 2004 USA:n pressanvaalien kanssa yhtä aikaa.

Tätä kuunnellaan baarissa tai kahvilassa kuulokkeet päässä. Katsellen ikkunasta joulukiireissään loskassa kulkevia ihmisiä. Siihen tämä on paikallaan.

PARHAAT HETKET
Imagine – Koska alkuperäinenkin sävellys on niin hyvä.
Let’s Have a War – Menevä pätkä asiallisilla sanoituksilla.
Fiddle and The Drum – Jouluinen kappale komeasti sovitetuin lauluharmonioineen.

EI LÄHDE

Counting Bodies Like Sheeps To The Rhythm of The War Drums Oman kappaleen uudelleenversiointi ei vain oikein onnistu samaan tapaan kuin edellisten.


https://open.spotify.com/album/2UAin9VEGxiZRfe9Q7SKg4

keskiviikko 23. joulukuuta 2015

TOOMION TOP100:39. Daft Punk - Random Access Memories

Tuottaja: Thomas Bangalter, Guy-Manuel de Homem-Christo
Nauhoitettu: 2008-2012
Julkaistu: 17.5.2013
Levy-yhtiö: Columbia

Listaykkönen yli 20 maassa. Vuoden 2014 Grammy-gaalassa viisi palkintoa.

SINGLET
- Get Lucky
- Lose Yourself to Dance
- Doin' It Right
- Instant Crush
- Give Life Back to Music


Kypärämiehiä. Koiravideo. Nämä olivat asiat, jotka muistuivat bändistä nimeltä Daft Punk mieleen kun Random Access Memories ilmestyi. Tai käytännössä silloin kun kuulin ensimmäisen kerran Get Luckyn radiosta.

Kokonaisuus toimii hirvittävän hyvin. Tämä kaksikko on ennenkin tehnyt pätevää musiikkia, mutta nyt taisi jälleen kerran löytää nuoli musiikkiväen sydämiin. Get Lucky on jo itsessään pelottavan tarttuva tanssibiisi, mutta koko albumi täynnä samanlaista ja jopa parempaakin poljentoa.

Soundipuoli ja tuotanto on onnistunut ihan viimeisen päälle. Kappaleissa on retromelodioita, naiiveja siirtymisiä, mutta niin eheästi sovitetussa muodossa, että ei voi tulla "paha kakku" mitenkään. Levy miellyttää itseäni juuri tuotantonsa ja äänimaailmansa puolesta. Kappaleiden sanoma muuten ei ole oleellista. Vaikka Giorgio Moroderin tarina onkin ihan viihdyttävä. Bassosoundi on heti sellainen, että ruosteisempi DX-Corolla hajoaisi ensimmäisellä korttelin kierroksella.

"Sellaista viatonta scifiä ja seikkalunhalua, jota saattaa nähdä pikkupojassa."

Thomas Bangalter ja Guy-Manuel de Homem-Christo ovat tarkoituksellisen mystisiä hahmoja. Uskon, että tuo ns. salainen identiteetti tekee heidän musiikistaankin pikkuisen parempaa. On jotain, minkä kaikki haluavat tietää. Kannen kuvassa on molempien hemmojen kypärän puoliskot. Tyylikäs, kromattu ja syvä. Kuten levykin.

Get Luckyn lisäksi Doin’ It Right ja Giorgio by Moroder näyttävät, miten yksinkertainen on edelleenkin in jos sen osaa tehdä oikein. Levyn paras biisi on kuitenkin sen päättävä Contact, jossa on sellaista viatonta scifiä ja seikkalunhalua. Sellaista, jota saattaa nähdä pikkupojassa, joka ensi kertaa näki Tron- tai Star Wars-elokuvasta pätkän ja tajusi kuinka hieno voi mielikuvitusmaailma olla. Albumi alkaa rauhallisesti ja päätyy vauhdikkaasti poimunopeuteen.

Illan aloitteluun tämä varmaan menee täydestä. Mutta kyllä tätä juostessaankin kuuntelisi. Ja soundien takia hyvällä äänentoistolla missä vaan.

PARHAAT HETKET
Contact – Simppeliin sävelkulkuun luottava kappale menee oikeaoppisine efektointeineen suoraan sydämeen.

EI LÄHDE

https://open.spotify.com/album/4m2880jivSbbyEGAKfITCa
Kaikki lähtee.

perjantai 18. joulukuuta 2015

Bruce Springsteen - TOP56-biisit: 13 - Prove It All Night

Albumilta Darkness on the Edge of Town (1978).

Darkness on the Edge of Town on Springsteenin omien sanojen mukaan hänen “samurai-levynsä: ytimeen saakka riisuttu ja valmis jylläämään”. Prove It All Night nostaa levyn sen loppupuolella viimeiselle askelmalleen tuossa teemassa: musiikillinen maisema on pelkistetty ja rytmiryhmän muodostaman ydingrooven päällä johdossa on itse asiassa enemmälti Bittanin piano kuin kitarat. Sanoituskin on ytimessä: nuoripari yrittää selvitä eteenpäin maailman paino harteillaan.

Introkuvio käynnistyy tehokkailla iskuilla joiden päälle piano soittaa kuviotaan. Sointukierrot joita Prove It All Night esittelee ovat yksinkertaisia mutta yhdessä säkeistöiden kummittelevan ja kertosäkeen voimakkaan melodian kanssa ne käyvät täydellisesti yhteen. Erityisesti tuo kertosäkeen laulumelodia kolkuttelee klassisia hermoja ja jää taatusti kuulijan mieleen. Levyversiossa kuullaan myös peräkkäiset soolot Clemonsin fonista sekä Springsteenin kitarasta, jonka tone on tässä kappaleessa terävä, kuten kuuluukin. Kuin veitsi iskeytyisi rintaan.

Sanoituspuoli on legendaarista Springsteeniä. Tässä ja edeltävässä Because the Nightissa on paljon samaa kiihkeyttä. Kertoja päättää tyttönsä kanssa ottaa maailman haltuun: ”We’ll drive that dusty road from Monroe to Angeline”. Yksi suudelma voi sinetöidä kohtalon, jossa voi käydä niin ettei heille jää muuta kuin toisensa.

Darkness-levyllä käsitellään paljon sisäisten demonien kanssa kamppailuja. Toisen säkeistön avausrivi toteaakin, että kaikilla on halunsa tehdä tai saavuttaa jotain eikä niitä voi paeta. Jos unelmat kävisivät toteen niin se olisi hienoa, mutta elävässä elämässä niin vain ei käy.

Perinteisen rock-kappaleen rakenteen mukaisesti kolmas säkeistö on hiljainen nostaen tarinan pääosaan. On uskallettava ottaa ratkaiseva askel vaikka ympäristö epäilisikin. ”You hear the voices telling you not to go / they made their choices and they’ll never know / what it means to steal, to cheat, to lie / what it’s like to live and die / and to prove it all night”. Tämä säkeistö ennakoi jopa tietyllä tapaa Nebraska-levyllä neljä vuotta myöhemmin kuultavia ihmiskohtaloita, joissa maailmassa ei enää selvitä ilman rajuja, jopa kohtalokkaita tekoja.

Myös Prove It All Night on kokenut keikkaversiona melkoisen muodonmuutoksen. Legendaarisinta versiota kuultiin albumia seuranneella kiertueella, kun neljän minuutin suoraviivainen studioversio venytettiin yli kymmenminuuttiseksi, vivahteikkaaksi kappaleeksi, jonka aluksi kuultiin legendaarinen ’78-intro: Springsteenin ja Bittanin johtama instrumentaalipätkä, joka luo heti kummittelevan tunnelman, johon itse kappale maalaa lisäsävyjä.

Tuo vuoden 1978 keikkaversio on monille tästä biisistä SE versio. Pakko myöntää, että niin myös itselleni. Levyversio on kompakti ja siitä saa kyllä selville mistä kappaleessa on kysymys, mutta Prove It All Nightin sielu aukeaa todenteolla noista kohta 40 vuoden takaisista versioista. Springsteenin kitara vaikeroi tavalla, jota ei muualla tuotannossa kuulla. Paitsi että versiossa on poikkeava intro, myös outro on vimmattu ja tarjoilee E Street Bandia parhaimmillaan tarjoillen malliesimerkin siitä mitä on, kun bändi soittaa yhtenä palikkana samaa biisiä. Myös outroa johtaa Springsteenin kitara.

Tuota ’78-versiota ei kuultu keikoilla yli kolmeenkymmeneen vuoteen, mutta yllättäen Springsteen elvytti sen vuonna 2012 maailmankiertueensa Barcelonan keikalla ja sitä kuultiinkin joillakin keikoilla sittemminkin. Yksi noista harvoista kerroista osui Helsingin Olympiastadionille ollen ensimmäinen sen keikan lukuisista huippukohdista. Sen kohdalla iski itselleni epätodellinen tunne ja näytti, miksi ESB on legendan statuksensa ansainnut.

I've been working real hard, trying to get my hands clean,
Tonight we'll drive that dusty road from Monroe to Angeline,
To buy you a gold ring and pretty dress of blue,
Baby just one kiss will get these things for you,
A kiss to seal our fate tonight,
A kiss to prove it all night.

Prove it all night,
Girl there's nothing else that we can do,
So prove it all night, prove it all night,
And girl I'll prove it all night for you.

Everybody's got a hunger, a hunger they can't resist,
There's so much that you want, you deserve much more than this,
But if dreams came true, oh, wouldn't that be nice,
But this ain't no dream we're living through tonight,
Girl, you want it, you take it, you pay the price.

Prove it all night, prove it all night girl and call the bluff,
prove it all night, prove it all night and girl,
I prove it all night for your love.

Baby, tie your hair back in a long white bow,
Meet me in the fields out behind the dynamo,
You hear the voices telling you not to go,
They made their choices and they'll never know,
What it means to steal, to cheat, to lie,
What it's like to live and die.

Prove it all night,
Girl there's nothing else that we can do,
So prove it all night, prove it all night,
And girl I'll prove it all night for you.

To prove it all night...


https://www.youtube.com/watch?v=4DXlOHUSnAw

https://www.youtube.com/watch?v=NmKICTstVEo

https://www.youtube.com/watch?v=Vju45Qz5yAY

torstai 17. joulukuuta 2015

Bruce Springsteen - TOP56-biisit: 14 - Because the Night

Live-albumilta Live 1975/-85 (1986). Studioversio julkaistu albumilla The Promise (2010).

1970-luvun jälkimmäiseltä puoliskolta 1980-luvun puoleen väliin Springsteen oli biisintekijänä tuotteliaimmillaan. Esimerkiksi Darkness on the Edge of Town-levylle äänitetystä materiaalista, joka on jo nähnyt eri reittejä päivänvalon, oltaisiin saatu koottua jo neljä-viisi levyllistä musiikkia. Koska hän on tullut tunnetuksi myös albumikokonaisuuksien vaalijana, on useita hitiltä kalskahtavia kappaleita annettu myös pois muiden artistien levytettäviksi. Because the Night on yksi tunnetuimmista esimerkeistä, mutta Springsteen ja ESB ovat esittäneet sitä myös itse keikoilla aina 70-luvun lopulta saakka ja studioversiokin julkaistiin 32 vuotta äänittämisen jälkeen The Promise-levyllä.

Mielenkiintoisimpia aspekteja Because the Nightiin on se, että se on tullut Bruce-faneille tutuksi ennenkaikkea liveversionsa myötä. Live 1975/-85-boksilla kuultava versio on taltioitu 28.12.1980 Nassau Coliseumilla jo kulttimaineeseen kohonneilla keikoilla ja siinä kuullaan E Street Bandia monien mielestä kovimmassa keikkakunnossaan. Instrumentaaliosiot ovat pidempiä kuin studioversiossa ja soundit ovat jo alkaneet muotoutua isompiin keikkapaikkoihin sopiviksi.

Alun piano-introssa kuullaan juuri niitä säveliä, joista itse tuollaisessa arpeggiossa tykkään. Ne yhdistetttynä Springsteenin laulamaan melodiaan ja tekstiin luovat heti kiihkeänpidätetyn tunnelman. Rakkauslaulu tämä pohjimmiltaan on, mutta aika raju sellainen.

Muistelen kertosäkeestä ensimmäiaen reaktion olleen, että “tämähän on “Linnunradan laidalla”. Kun siitä pääsi yli, paljastui mainio voimarock-biisi. Toisen säkeistön aloitusriveissä on myös hienoa lyrikaalista neroutta: “What I got I have earned / What I'm not I have learned” eli virheitä on koettu ja niistä on otettu opiksi. Jos rakkauden kohde jäisi vielä yöksi ja sen jälkeenkin, kaikki voisi olla paremmin.

Tyylitellyn yksinkertaisen saksofonisoolon jälkeen tulee jälleen hieno, dramaattinen rivi. “The time has come to take this moment / and they can't hurt you” siirtää biisin viimeisiin osioihinsa nostaen samalla sävellajia sävelaskeleen kuin huomaamattomasti. Näin viimeiseen kertosäkeeseen saadaan entistä enemmän voimaa. Lopussa kuullaan sekä studio- että livealbumille taltioiduissa versiossa Springsteenin soittama soolo, mutta keikoilla tuossa kohtaa ovat esille päässeet myös Nils Lofgren ja Stevie Van Zandt. Bändi soittaa mahtavasti yhtenä pakettina, kunnes F#-soinnun nostatuksen ja Weinbergin tremolon kautta räjäytetään kappale vielä kerran kertosäkeeseen, jossa taustalaulut ovat aiempaa vahvemmin esillä. “Because the night belongs to lovers / because the night belongs to lust / because the night beongs to lovers / because the night belongs to us”. Kiihkeää tekstiä.

Itselleni BTN on iskenyt aina. Biisissä kytevä jännite sytytetään heti alussa ja vaikka se käväisee pinnassa jo aiemminkin, niin modulaation myötä se iskeytyy uuteen ulottuvuuteen. Keikkasuosikkikin tämä on ollut julkaisustaan saakka ja onkin saavuttanut melkoisen fanisuosion, vaikkei studioversiota julkaistukaan kuin vasta vuonna 2010. Hienoa rock-musiikkia.

Take me now baby here as I am
Pull me close try an understand
I work all day out in the hot sun
Stay with me now till the mornin' comes
Come on now try and understand
The way I feel when I'm in your hands
Take me now as the sun descends
They can't hurt you now
They can't hurt you now
They can't hurt you now

Because the night belongs to lovers
Because the night belongs to us
Because the night belongs to lovers
Because the night belongs to us

What I got I have earned
What I'm not I have learned
Desire and hunger is the fire I breathe
Just stay in my bed till the morning comes
Come on now try and understand
The way I feel when I'm in your hands
Take me now as the sun descends
They can't hurt you now
They can't hurt you now
They can't hurt you now

Because the night...

Your love is here and now
The vicious circle turns and burns without
Though I cannot live forgive me now
The time has come to take this moment and
They can't hurt you now

Because the night..


https://www.youtube.com/watch?v=Nxmg_YmUJvM

https://www.youtube.com/watch?v=J1GBIlmkUO0

https://www.youtube.com/watch?v=HcqUSi8QPN0

https://www.youtube.com/watch?v=lGQvjAgyA-Q

keskiviikko 16. joulukuuta 2015

Bruce Springsteen - TOP56-biisit: 15 - The Ghost of Tom Joad

Albumilta The Ghost of Tom Joad (1995) / High Hopes (2014).

The Ghost of Tom Joad on kuultu paitsi akustisena versiona nimeään kantavalla albumilla vuonna 1995, myös Tom Morellon kanssa soitettuna sähköisenä ja huomattavasti raskaampana taltiointina vuoden 2014 High Hopes-levyllä. Vaatii melkoista laulunkirjoitustaitoa, että samoista elementeistä voi koota kaksi täysin erilaista, mutta silti vahvasti omilla jaloillaan seisovaa teosta.

Alkuperäinen versio on tunnelmallinen nuotiolaulu, jossa huuliharppu on merkittävässä roolissa ja Springsteen laulaa kepeästi. Kuten muullakin TGOTJ-levyllä, myös tässä teksti on kaiken ydin. Muutamalla soinnulla ja tämän kappaleen tunnusmerkinomaisella käväisyllä 3/4-tahtilajissa luodaan tunnistettava tausta. On erityisen toimivaa kuinka aina huuliharpun tullessa mukaan poiketaan VI-tason sointuun, eli tässä tapauksessa H-mollista G-duuriin. Vuosimallin 1995 versiossa on jotain hyvin syksyistä ja se maalaa erilaisen maiseman kuin sittemmin julkaistu, kovakätisempi versio.

High Hopes-sovituksessa mukaan astuu merkittävään rooliin Tom Morello. Morellon yhtye Rage Against the Machine oli coveroinut The Ghost of Tom Joadin vuonna 1997 runnoen koko sävellyksen 4/4-tahtilajiin. Springsteen oli kuullut version ja kutsui Morellon soittamaan biisin Anaheimin Honda Centeriin vuonna 2008. Morellon kertomuksen mukaan hän oli tullut soundcheckiin harjoittelemaan kappaletta, jonka hän oli harjoitellut alkuperäisessä sävellajissa (eli H-mollissa), mutta Springsteen ja ESB olivat kertoneet, että päädyimme soittamaan tämän uuden version E-mollista. Morello oli säikähtänyt ja sanonut, ettei se kyllä onnistu sillä hän oli opetellut kappaleen eri sävellajista. Bruce oli laittanut kätensä Morellon olalle ja sanonut: “You can do it”. Lopputulos on taltioitu Wrecking Ball-singlen B-puolelle ja lopulta studiossa High Hopesille saakka.

Sähköisessä versiossa tempo on hitaampi ja säröisät kitarat hallitsevat soitinmaisemaa. Soitanto on kovempaa ja teksti iskee entistä rajummin vasten kuulijan kasvoja varsinkin, kun jännite rakennetaan ensin hiljaisella säkeistöllä ja kertosäkeellä, joita säestää lähinnä Springsteenin oma Esquire/Telecaster-kitara. Harvassa ovat ne Springsteen-biisit, joissa on näin synkeä soiton sävy. Koko ESB osoittaa myös melkoista tyylitajua muovatessaan soittoaan raisummaksi.

Musiikillisesti The Ghost of Tom Joadin merkkihetkeksi nousevat kitarasoolot, joita kuullaan kaksi: ensimmäinen toisen kertosäkeen jälkeen ja toinen loppusoittona. Ensimmäisessä vuorottelevat melodisemmin Morello ja Springsteen, mutta jälkimmäinen päästää Morellon yksin valokeilaan. Oktaaveissa hypähtelevät likit, skrätsäykset sekä ennenkaikkea Whammy-pedaalin käyttö ovat todella tunnistettavia elementtejä mutta onnistuvat ihmeellisesti syöksemään koko biisin vielä askeleen lähtökohtiaan pidemmälle. Hienoa, herra Morello!

Innoituksena The Ghost of Tom Joadille oli paitsi Woody Guthrien kappale “The Ballad of Tom Joad”, myös John Steinbeckin Vihan hedelmät-nimellä tunnettu “Grapes of Wrath”, jonka päähenkilö on tuo nimenomainen herra Tom Joad. Niinpä myös tämän biisin teksti on kuin elokuva: välttämättä musiikkia ei edes tarvittaisi. Miehet kävelevät junarataa pitkin jonnekin, mistä ei ole paluuta viettäen yönsä sillan alla nuotion ääressä. “New world order”, uusi maailmanjärjestys, viittaa ajallisesti kylmän sodan jälkeiseen aikaan eli 80-90-lukujen taitteesta eteenpäin. “No home, no job, no peace, no rest” kertoo, että vaikeaa on.

Tom Joad on hahmo, joka taistelee pienemmän ihmisen paremman elämän puolesta. Hienoa sanankäyttöä sisältävä rivi “Waitin' for when the last shall be first and the first shall be last” on toisen säkeistön kohokohta, kun taas säkeistön loppuosa kivetyksellä nukkumisineen kuvaa hyvin heitä, jotka elävät kovia aikoja.

Viimeinen säkeistö on suorinta viittausta Grapes of Wrathiin. Kokonaisuudessaan se nivoo biisin yhteen komealla tavalla, jonka kruunaa Morellon soolo. Se selittää myös pohjimmiltaan, kuka Tom Joad on: aina kun joku kokee väkivaltaa ja asunnottomuutta tai näkee nälkää tai muuta kurjuutta, ylipäätään vastoinkäymisiä, Tom Joadin henki on paikalla taistelemassa heidän puolestaan ja heidän kanssaan.

The Ghost of Tom Joadin taika on sen tekstillisessä ja musiikillisessa ytimessä. Se on pohjimmiltaan niin hyvin tehty biisi, että sen voi esittää molemmilla studiossa kokeilluilla tavoilla, nuotiolauluna tai raskaampipoljentoisena rockina, eikä sen tehokkuus kalpene yhtään. Toisena päivänä toinen versio toimii paremmin, jonain muuna toinen. Monesti tällaisessa tapauksessa uusioversion julkaisemista joutuu puolustelemaan keksityin perustein, mutta TGOTJ:in kohdalla siihen ei ole tarvetta.

Men walkin’ ‘long the railroad tracks
Goin’ someplace, there’s no goin’ back
Highway Patrol choppers comin’ up over the ridge
Hot soup on a campfire under the bridge
Shelter line stretchin’ ‘round the corner
Welcome to the new world order
Families sleepin’ in their cars in the southwest
No home, no job, no peace, no rest

Well the highway is alive tonight
But nobody’s kiddin’ nobody about where it goes
I’m sittin’ down here in the campfire light
Searchin’ for the ghost of Tom Joad

He pulls a prayer book out of his sleepin’ bag
Preacher lights up a butt and takes a drag
Waitin’ for when the last shall be first and the first shall be last
In a cardboard box ‘neath the underpass
You got a one way ticket to the promised land
You got a hole in your belly and a gun in your hand
Sleeping on a pillow of solid rock
Bathin’ in the city’s aqueduct

The highway is alive tonight
But where it’s headed everybody knows
I’m sittin’ down here in the campfire light
Waitin’ on the ghost of Tom Joad

Now Tom said, “Mom, wherever there’s a cop beatin’ a guy
Wherever a hungry new born baby cries
Where there’s a fight ‘gainst the blood and hatred in the air
Look for me mom I’ll be there.
Wherever somebody’s fightin’ for a place to stand
Or a decent job or a helpin’ hand.
Wherever somebody’s strugglin’ to be free,
Look in their eyes ma you’ll see me.”

Well the highway is alive tonight
Where it’s headed everybody knows
I’m sittin’ down here in the campfire light
With the ghost of old Tom Joad

Well the highway is alive tonight
But nobody’s kiddin’ nobody about where it goes
I’m sittin’ down here in the campfire light
With the ghost of old Tom Joad

With the ghost of old Tom Joad
With the ghost of old Tom Joad


https://www.youtube.com/watch?v=a2XQFQJGq2c

https://www.youtube.com/watch?v=FhZF6tldTAw

https://www.youtube.com/watch?v=n-mq0uJ7rlM

tiistai 15. joulukuuta 2015

TOOMIO's TOP100: 40. Devin Townsend Project – AddictedTOOMION TOP100: 40. Devin Townsend Project – Addicted

Producer: Devin Townsend
Recorded: 2009
Published: 17.10.2009
Label: HevyDevy, InsideOut Music

#36 in Finnish chart.

Addicted was one part of the real-awaited package. After half a year of Ki-album, this was promised to be a traditional Devin-music.

At first glance, the package had a good basic tone. Eaten crayons on the cover. Then, the songs became tedious. A little too easy. The album began to sound downright shitty. For some reason, the album spin quite often in the car in the absence of alternatives. Eventually Addicted began to feel properly qualified masterpiece.

This time the album was accompanied by Anneke van Giersbergen, which is known to become perhaps the best The Gathering-named band. Devin has subsequently put she too many places. Too much is too much, too little, is too little, and suitably is good.

"This is a benevolent and bombastic."



There’s a glad heavy metal feeling on this album. This is a benevolent and bombastic. As a large part of the metal artists, also Devin knows how to take music making with humor but seriously. Focus on gigs and still they can mess around and play with great skill. And especially singing. It is part of Devin. Also the rest of the band does their job good. In particular, Ryan Van Poederooyen in drums is a man in his place. Tunes exceed fills and bass drum working suits also lovers of less progressive music.

Universe In a Ball! is a good example of energetic heavy metal music. Supercrush! is the best song of the album, nominated by me. This song’s drum sections are full of testosterone.

Lyrics are marked with exclamation mark. Also all of the songs ending with exclamation mark. Themes include a lots of love and relationship, even in the metal they are disguised well.

My friends don’t like this album for some reason. That’s theirs problem. Nicely produced metal with female and male vocals. And this Anneke isn’t so bad.

On the heat of summer or anywhere.

THE BEST MOMENTS
Supercrash! – In its simplicity, great.
Ih-Ah! – A wonderful piece of caramel.

NOT SO BRILLIANT
The Way Home!The simple album needs something to remember.

https://open.spotify.com/album/4vaF198cLJTlSZ49v1N1mkTuottaja: Devin Townsend
Nauhoitettu: 2009
Julkaistu: 17.10.2009
Levy-yhtiö: HevyDevy, InsideOut Music

Suomen listan 36.

Addicted oli todella odotetun paketin yksi osa. Puolisen vuotta Ki-albumin jälkeen oli luvattu tulevaksi perinteistä Devin-musiikkia. Sitä myös tuli.

Ensisilmäyksellä paketissa oli hyvä vire. Syötyjä liituja kannessa ja muutenkin meininki kohdallaan. Sitten kappaleista tulikin tylsiä. Vähän liian helppoja. Levy alkoi kuulostamaan suorastaan paskalta. Jostain syystä albumi pyöri autossa ja laitoin sen vaihtoehtojen puuttuessa aika usein soimaan. Lopulta Addicted alkoi tuntua oikein pätevältä teokselta. Ehkä myös pään reseptorit olivat muuttuneet siihen malliin, että pystyin yksinkertaisempaa materiaalia ottamaan vastaan.

Tällä kertaa levyllä mukana oli Anneke van Giersbergen, joka on tutuksi tullut ehkä parhaiten The Gathering-nimisestä bändistä. ja jota Devin on jälkeenpäin tunkenut turhankin moneen paikkaan. Liika on liikaa, liian vähän liian vähän ja sopivasti on hyvä.

"Tämä on hyväntahtoista ja mahtipontista kukkoilua. "



Tällä levyllä on siitä huolimatta iloinen hevitunnelma. Tämä on hyväntahtoista ja mahtipontista kukkoilua. Kuten suuri osa metalliartisteista, myös Devin osaa ottaa musiikin tekemisen huumorilla tosissaan. Keikkoihin panostetaan ja silti voi pelleillä ja soittaa taitavasti. Ja eritoten laulaa. Sen Devin osaa. Myös muu bändi hoitaa tehtävänsä. Eritoten Ryan van Poederooyen rummuissa on mies paikallaan. Tahteja ylittävät fillit sekä tanakan oloinen basarityöskentely maistuu myös vähemmän progressiivisesta musiikista pitäville.

Universe In a Ball! on hyvä esimerkki energisestä hevimusiikista. Supercrush! kantaa itse lahjoittamaani levyn parhaan kappaleen viittaa ryhdikkäästi. Tällä kappaleella juuri rumpuosuudet ovat testosteronilla täyteen tuupattuja ja sekös se heviin passaa.

Lyriikat ovat huutomerkittyä toteamista. Huutomerkkiin päättyvät myös kaikkien kappaleiden nimet. Teemoissa on paljon rakkautta ja parisuhdetta, vaikka se on metallimusiikille tyypillisesti naamioitu energisen kohkauksen alle.

Kaverini eivät tästä levystä jostain syystä pidä, mutta ei tässä ole vikaa. Menevää mätkettä sekä nais- että mieslaululla. Eikä tämä Annekekaan tässä nyt NIIN kamala ole.

Kesäpäivänä helteessä ja missä vaan.

PARHAAT HETKET
Supercrash! – Yksinkertaisuudessaan mainio.
Ih-Ah! - Karamellisuudessaan ihana.

EI LÄHDE
The Way Home! – Laimeampi sävellys. Näin yksinkertainen albumi tarvitsee jotain muistettavaa.

https://open.spotify.com/album/4vaF198cLJTlSZ49v1N1mk

Bruce Springsteen - TOP56-biisit: 16 - Land of Hope and Dreams

Albumilta Wrecking Ball (2012).

Springsteen kokosi E Street Bandin rivit vuonna 1999 lähtien Reunion-maailmankiertueelle, joka jatkui pitkälle seuraavaan kesään saakka. Tuolla kiertueella kuultiin myös uutta materiaalia, joka myös suuntasi tyyliltään lähemmäksi vanhaa rock-kantaisuutta kuin kuluneen vuosikymmenen pehmeämmät sävyt. Land of Hope and Dreams ensiesitettiin tuolla kiertueella ja taltioitiin useille liveäänitteille, mutta studioversio saatiin julkisuuteen vasta vuonna 2012 Wrecking Ball-levyn myötä.

LOHAD:in juuret juontavat vanhaan amerikkalaiseen gospeliin: tarkalleen ottaen kahteen eri lauluun. Kyseessä ovat “This Train”, josta Springsteen tykästyi Sister Rosetta Thorpen versioon, sekä “People Get Ready”, joka oli Curtis Mayfieldin kirjoittama ja The Impressions-yhtyeen esittämä teos. Juna-teema on yksinkertainen: juna vie ja mukaan saa tulla kuka uskaltaa. Tuossa vanhassa This Train-kappaleessa, joka esikuvana toimi, mukaan pääsivät vain oikeamieliset ja pyhät, mutta Springsteenin otoksessa siis ovet ovat avoimet kaikille menneisyydestä tai tulevaisuudesta riippumatta.

Studioversio poikkeaa hieman alunperin tutuksi tullessta keikkaversiosta. Kehykset ovat vankistuneet ja jykevöityneet, mutta samalla on tuotu sisään myös nyansseja. Aivan aluksi urkumaton päälle kuullaan gospel-henkistä laulua: “oh-oh, this train, I'm ridin' this train”. Wrecking Ball-levyllä Springsteeniä säesti sekalainen joukko soittajia, mutta ESB oli mukana muutamalla raidalla. Land of Hopes and Dreamsilla he kuulostavat omimmalta itseltään.

Kun intro käynnistyy nostattaen biisin jalustalleen, pääsee bändi iskemään täydellä voimallaan. Stevie Van Zandtin mandoliiniriffi päällimmäisenä täyttyvä äänivalli on hieno. Sähkörumputäytteet jakavat mielipiteitä, mutta kyllä ne sekaan istuvat. 70-luvun aikainen nuoruuden uho on muuttunut tekstissä varttuneemmaksi optimismiksi. Heti ensimmäisessä säkeistössä lähdetään liikkeelle ja otetaan ensiaskel kohti uutta suuntaa. Vahvimpina riveinä mainittakoon loppupuolisko “we'll take what we can carry / and we'll leave the rest” sekä ennenkaikkea “big wheels roll through fields where sunlight streams / meet me in a land of hope and dreams”. Sanat kuulostavatkin ylväiltä, ja ESB:n majesteettinen soitto tukee niitä mainiosti.

Toisesta säkeistöstä biisi hyppää poljentoonsa, jota Weinbergin bassorumpu kuljettaa. Tarinakin etenee: “Leave behind your sorrows / let this day be the last / tomorrow there'll be sunshine / and all this darkness past”. Tällaista tekstiä voisi kirjoittaa pelkästään positiivisen kuuloisenkiin musiikkiin, mutta nyt musiikin haikeus, eräänlainen haikeus ja blues, soivat kauniisti resonoiden kuulijaan.

Soolonpätkä on yksi Wrecking Ball-levyn merkittävimmistä hetkistä. Edes Springsteen itse ei ollut selvinnyt kyynelittä, kun hän oli ensi kertaa kuullut studioversiossa soivan Clarence Clemonsin soolon. Clemons oli menehtynyt vuonna 2010, mutta vanhoista keikkataltioinneista oli saatu tälteen hänen soolonsa, joka on nyt liitetty muun bändin soittamaan uuteen taustaan. Kyseessä on siis melko koskettava hetki. Ja eihän tuolla tavalla saksofoniaan soita kukaan muu kuin Big Man.

Loppupää kappaleesta kulkee kuin juna kutsuen ihmisiä kyytiin. Gospel-vaikutteet tulevatkin täällä entistä selkeämmin läpi kuorolauluna sekä useasti toistuvina fraaseina. Lisäksi Clemonsin saksofonin soittoa kuullaan ennen kuin bändi häipyy pois ja tilalle tulee Impressions laulamassa People Get Readya Springsteenin saarnatessa päälle: “You don't need no ticket”.

Land of Hope and Dreams on 2000-luvun ylväintä Bruce Springsteeniä ja E Street Bandia. Soitossa ja tekstissä on voimaa ja sanomaa, vanhaa gospelia päivitettynä näihin päiviin. Keikoilla LOHADia on soitettu siis koko kulunut puolitoista vuosikymmentä ja usein se kuullaan encoressa, mutta muutamalla keikalla se on toiminut myös avausnumerona. Kyllä tämä stadioneille sopii.

Grab your ticket and your suitcase
Thunder’s rollin’ down this track
Well, you don’t know where you’re goin’ now
But you know you won’t be back
Well, darlin’ if you’re weary
Lay your head upon my chest
We’ll take what we can carry
Yeah, and we’ll leave the rest

Big wheels roll through fields
Where sunlight streams
Meet me in a land of hope and dreams

Well, I will provide for you
And I’ll stand by your side
You’ll need a good companion now
For this part of the ride
Leave behind your sorrows
Let this day be the last
Tomorrow there’ll be sunshine
And all this darkness past

Big wheels roll through fields
Where sunlight streams
Oh meet me in a land of hope and dreams

This train...
Carries saints and sinners
This train...
Carries losers and winners
This train...
Carries whores and gamblers
This train...
Carries lost souls

I said this train...
Dreams will not be thwarted
This train...
Faith will be rewarded


https://www.youtube.com/watch?v=RTDNW9BfzfY

https://www.youtube.com/watch?v=ktLPTZGkGzw

maanantai 14. joulukuuta 2015

Bruce Springsteen - TOP56-biisit: 17 - Back in Your Arms

Albumilta Tracks (1998).

Back in Your Arms on selkeää 90-luvun Brucea. Se julkaistiin vuonna 1998 Tracks-kokoelmalla, ja studioversiossa on mukana myös E Street Band. Itselleni se kolahti, ja kovaa, Helsingin Olympiastadionin keikalla heinäkuun viimeisenä päivänä 2012. Tuolloin Springsteen keräili yleisöstä toivekylttejä ja sanoi tahtovansa haastaa hieman E Street Bandia ja soittaa jonkin kappaleen, jota ei kiertueella vielä aiemmilla vajaalla sadalla keikalla oltu kuultu. “Taitaa lähteä C:stä, ja jossain välissä menee F:ään”.

Tuli Back in Your Armsin vuoro. Pitkillä puheillaan ennen biisiä ja sen säkeistöjen välissä Springsteen kertoi, mistä kappaleessa on kyse. Itselläni ei ole noihin puheisiin mitään lisättävää, joten liitän keskeiset osat tähän vapaana suomennoksena puhumaan puolestaan. Tämä kannattaa kuunnella korvat ja sydän auki. Tuona iltana Back in Your Arms ei ollut vain musiikkia, vaan jotain huomattavasti enemmän.

“No niin. Onko kukaan täällä olijoista koskaan tyrinyt hyvää juttua? Tavannut hyvää naista tai miestä ja lopulta kaikki on mennyt pieleen? Luulet tietävästi mitä teet... Ja luulet tuntevasi itsesi... Luulet olevasi varma siitä mitä pitää tehdä ja mitä jättää tekemättä... Ja sitten on liian myöhäistä. Montaa vaihtoehtoa ei enää ole, voi koettaa puhua tilanteen selväksi, tai voit anella... Max, jos aion anella, tahdon kuulla aneluni äänen... (pam)... Tuo sama ääni lähtee myös ovesta, joka paiskataan kasvoillesi, juuri tuo samainen. Näin se tarina menee. Ja naiset, puhun teillekin. Voit menettää paljon asioita. Ei vain ihmisiä, vaan myös osan itsestäsi, yhteyden rakastamiisi asioihin. Kaikki nämä voivat kadota matkan varrella.”

In my dream our love was lost, I lived by luck and fate
I carried you inside of me, prayed it wouldn't be too late
Now I'm standin' on this empty road where nothin' moves but the wind

Back in your arms
Back in your arms again


“Kun päädyt tuohon tilanteeseen, ymmärrät ettet ole tyytyväinen missään muualla. Ettei ole toisia käsiä, jotka saisivat sinut tuntemaan samoin. Eikä ole toista hymyä, eikä ketään joka tuntisi sinut kuten hän.”

Once I was your treasure and I saw your face in every star
But the promises we make at night, oh that's all they are
Unless we fill them with faith and love they're empty as the howlin' wind
And honey I just wanna be back in your arms
Back in your arms again

You came to me with love and kindness
But all my life I've been a prisoner of my own blindness
I met you with indifference and I don't know why


“Kaikki ovat nähneet niitä unia, joissa tapahtuu pahoja asioita. Ja ne tuntuvat niin todelta. Kun heräät, mietit vain ja tunnet syntyneesi uudestaan”.

Now I wake from my dream, I wake from my dream to this world
Where all is shadow and darkness and above me a dark sky unfurls
And all the love I've thrown away and lost I'm longin' for again
Now darlin' I just wanna be back in your arms
Back in your arms again


https://www.youtube.com/watch?v=dqRduzxaZ3A

https://www.youtube.com/watch?v=PLTTuf_73D0

Bruce Springsteen - TOP56-biisit: 18 - Atlantic City

Albumilta Nebraska (1982).

Näin nousee Nebraska-levykin tälle listalle. Vuodesta 1973 käynnistynyt Springsteenin ja E Street Bandin levytysura koki tuon albumin ja vuoden 1982 myötä ensimmäisen käännekohtansa: aina vain railakkaampien bändilevyjen sijaan Bruce päätyi julkaisemaan kotonaan 4-raitanauhurille äänittämiään akustisia demoja. Kyllähän Nebraskan biisejä kokeiltiin bändinkin kanssa, mutta näin niiden todellinen sielu paljastuu.

Koko albumi käsittelee tavallisten ihmisten karuja kohtaloita. Atlantic City kertoo pariskunnasta, jonka elämä on hankalaa ja toimeentulo todella niukkaa. Aavemainen tunnelma korostuu demomaisessa äänityksessä: Brucen laulu kaikuu ja akustinen kitara rämisee. Introa ei kuulla, vaan tarina lähtee käyntiin välittömästi maininnalla siitä, kuinka alamaailma on Philadelphiassa räjäyttänyt yhteistyökyvyttömän kaverin ja tämän talon. Läheltä kertojaa siis jo liipataan ja sama kohtalo saattaa odottaa, jos hommat eivät hoidu kuten elokuvissa.

Atlantic Cityhän on oikeasti olemassa oleva, huvittelukaupunkina tunnettu paikka New Jerseyssä. Myös tässä laulussa pelataan uhkapelejä, jotka tuovat omaa mafia-tunnelmaansa. Ne tuovat myös omat ongelmansa ja väkivaltaiset kohtauksensa, joille paikalliset syyttäjätkään eivät voi mitään.

Kertoja toteaa, kuinka kahdenkaan työn tekeminen ei riitä tuomaan rahaa taloon. Niinpä hän päätyy ostamaan itselleen ja puolisolleen liput Atlantic Cityyn toivoen, että sieltä löytyisi elinkeino. C-osassa antaudutaankin kohtalon vietäväksi sanoen “now our luck may have died and our love maybe cold / but with you forever I'll stay”. Toivo paremmasta odottaa, mutta ehkä sitä ei koskaan löydykään.

Tarinan päätös on traaginen, sillä kertoja ei löydä muuta vaihtoehtoa kuin ne kuviot, joista koko biisi alkaa. Atlantic City on paha paikka, jossa on vain voittajia ja häviäjiä eikä jälkimmäiseen joukkoon tahdo vapaaehtoisesti kukaan. “So honey, last night I met this guy / and I'm gonna do a little favor for him” jättää kuulijan mielikuvituksen varaan mitä tapahtuu, mutta heikolta kuulostaa.

Muistan kun ymmärsin aikoinaan Atlantic Cityn sanoman. Se oli oikeastaan ensimmäisiä Bruce-biisejä, jotka ylipäätään sanoitukseltaan menivät syvemmälle ja ennenkaikkea kertosäkeen puolesta. Siinä on jotain suomalaista mentaliteettia mutta toisaalta myös sellaista uskoa nousuun, jota ei täälläpäin välttämättä nähdä. Vaikka kaikki päättyy joskus, niin ehkä ne palaavat takaisinkin. Tämän kappaleen B-osa on siis yksi Brucen tekstillisistä huippusuorituksista ja ihmiskohtalot Nebraskamaisen ajatuksia herättäviä. Tuon levyn pariin ei tee mieli usein palata, mutta silloin kun se iskee niin se menee syvälle sielun pimeimpiin nurkkiin.

On julkista tietoa, että Springsteen ja E-kadun bändi äänittivät Nebraskan myös bändilevynä. Tuota niinkutsuttua Electric Nebraskaa ei olla kuultu edes bootleg-versiona, mutta fanit ovat huudelleet sen perään jo vuosikymmeniä. Maistiaisia noista bändivedoista on kuitenkin kuultu keikkojen myötä, ja Atlantic Cityn versiokin kasvaa majesteettimaiseksi. Turun kakkoskeikalla 2013 sen itse kuulin, ja mieleen jäi se, kuinka paljon nyansseja voimakkaaseen sovitukseen oli saatu luotua aivan pienillä jipoilla: hetkittäin Nils Lofgrenin kitara, Bittanin koskettimet tai Weinbergin rummut käväisivät vuorollaan pinnassa näyttäytymässä.

Well they blew up the chicken man in Philly last night now they blew up his house too
Down on the boardwalk they're gettin' ready for a fight gonna see what them racket boys can do

Now there's trouble busin' in from outta state and the D.A. can't get no relief
Gonna be a rumble out on the promenade and the gamblin' commission's hangin' on by the skin of its teeth

CHORUS
Well now everything dies baby that's a fact
But maybe everything that dies someday comes back
Put your makeup on fix your hair up pretty
And meet me tonight in Atlantic City

Well I got a job and tried to put my money away
But I got debts that no honest man can pay
So I drew what I had from the Central Trust
And I bought us two tickets on that Coast City bus

CHORUS

Now our luck may have died and our love may be cold but with you forever I'll stay
We're goin' out where the sand's turnin' to gold so put on your stockin's baby 'cause the night's getting cold
And everything dies baby that's a fact
But maybe everything that dies someday comes back

Now I been lookin' for a job but it's hard to find
Down here it's just winners and losers and don't get caught on the wrong side of that line
Well I'm tired of comin' out on the losin' end
So honey last night I met this guy and I'm gonna do a little favor for him
Well I guess everything dies baby that's a fact
But maybe everything that dies someday comes back
Put your hair up nice and set up pretty
and meet me tonight in Atlantic City
Meet me tonight in Atlantic City
Meet me tonight in Atlantic City


https://www.youtube.com/watch?v=M3eu1gW-bQ8

https://www.youtube.com/watch?v=5z-vxPVBJlU

lauantai 12. joulukuuta 2015

Bruce Springsteen - TOP56-biisit: 19 - Tougher Than the Rest

Albumilta Tunnel of Love (1987).

Tunnel of Love-levy oli Born in the U.S.A.:n stadion-poprockin jäljessä julkaistuna jännittävässä asemassa ja herätti kutkuttavia kysymyksiä: kuinka noita jo anthem-maineeseen nousseita kappaleita seurattaisiin? ToL-levyn avausraita Ain't Got You on eräänlainen prologi, mutta Tougher Than the Rest asettaa toisena kappaleena ne raamit, joihin albumi niin musiikillisilta kuin sanoituksellisilta teemoiltaan asettuu: nyt puhutaan miehistä ja naisista vahvasti syntetisaattoreilla maustetun äänimaiseman läpi.

Tuolla albumilla E Street Bandia käytettiin säästeliäästi ja tässä biisissä mukana ovat Danny Federici uruissa sekä Max Weinberg rummuissa Springsteenin hoitaessa muun itse. Weinberg soittaa tyylilleen ominaisen jämäkästi eikä hänen beatinsa pohja hievahdakaan koko neljän ja puolen minuutin aikana mihinkään suuntaan, ei edes fillin muodossa. Sävellys on yksinkertainen perinteisillä I-IV-V-soinnuilla kulkeva kuvio, ja kappale onkin alunperin ensimmäisissä demoissa kirjoitettu rockabilly-hengessä esitettäväksi. C-osan käynnistyessä VI-soinnulla (eli mollilla) tunnelmakin käy hieman syvemmällä.

Oikeastaan tällä albumilla Springsteen esitteli syntetisaattorimaton käytön tyylin, jota sittemmin kuultiin monilla hänen albumeillaan. Syyksi tuohon liikkumattomaan pohjavireeseen hän on kertonut, että hänen mielestään se matalalta soiva kosketinsoitinpaletti kuvaa elämän pohjavirettä, “tummia pilviä taivaanrannassa”. Myös rumpusoundi on suuri ja tilava, mutta samalla pahaenteinen. Tougher Than the Restissä tuo maisema sekoittuu hienosti päähenkilöiden henkilökohtaisiin historioihin.

Kertoja istuu lauantai-iltana ravintolassa ja näkee sinisiin pukeutuneen naisen, joka herättää kiinnostuksen. Tulisikohan tästä mitään? Hänellä ei ole tarjota ihmeitä ja hän tunnustaa oman haavoittuvuutensa omien kokemustensa perusteella. Levyn nimeenkin viitaten: “tunnel of love” on ajelu, josta jokainen ei selviä. C-osassa hän lopulta tekee aloitteen: “Well the road is dark / and it's a thin, thin line / but I want you to know I'll walk it for you anytime”.

Koko Tunnel of Love asettuu aivan erilaiseen kontekstiin hajoavan ihmissuhteen teemassaan, kun sen peilaa Springsteenin omaan elämään noihin aikoihin. Julianne Philipsin kanssa solmittu avioliitto oli hajoamassa ja uusi suhde bändissä laulaneen Patti Scialfan kanssa oli nousemassa julkisuuteen. Tougher Than the Restin musiikkivideo on yksi Springsteen-suosikeistani: tuolloin Brucen ja Pattin suhde ei ollut vielä julkinen, joten jälkikäteen videon katsominen ja ajatusten tietäminen on aika jännittävä kokemus.

Keikoilla tätä on kuultu Tunnel of Love Express-kiertueen jälkeen valitettavan harvoin, sillä onhan kyseessä yksi parhaista Springsteenin ihmissuhdekuvauksista. Muistelen, että näin Turun keikoilla keväällä 2013 tätä biisiä toivoneita kylttejä useita kappaleita ja olin melko varma että biisi tuolloin kuultaisiin. Tuolloinhan vuoron sai lopulta saman levyn Brilliant Disguise.

Well It's Saturday night
you're all dressed up in blue
I been watching you awhile
maybe you been watching me too
So somebody ran out
left somebody's heart in a mess
Well if you're looking for love
honey I'm tougher than the rest

Some girls they want a handsome Dan
or some good-lookin' Joe on their arm
Some girls like a sweet-talkin' Romeo
Well 'round here baby
I learned you get what you can get
So if you're rough enough for love
honey I'm tougher than the rest

The road is dark
and it's a thin thin line
But I want you to know I'll walk it for you any time
Maybe your other boyfriends
couldn't pass the test
Well if you're rough and ready for love
honey I'm tougher than the rest

Well it ain't no secret
I've been around a time or two
Well I don't know baby maybe you've been around too
Well there's another dance
all you gotta do is say yes
And if you're rough and ready for love
honey I'm tougher than the rest
If you're rough enough for love
baby I'm tougher than the rest


https://www.youtube.com/watch?v=_91hNV6vuBY

perjantai 11. joulukuuta 2015

Bruce Springsteen - TOP56-biisit: 20 - Waitin' on a Sunny Day

Albumilta The Rising (2002).

Tällä listalla on aiemminkin käsitelty The Rising-levyn biisejä (Nothing Man sijalla 38., Empty Sky sijalla 32.), joten tuon albumin taustat voidaan tässä yhteydessä käydä läpi pikaisesti. Kyseessä oli ensimmäinen varsinainen E Street Bandin kanssa tehty kokonainen levy sitten vuoden 1984. Yksi merkittävä kysymys tuon levyn tapauksessa oli se, kuinka Springsteen yhtyeineen päivitettäisiin 2000-luvulle: pitäisi kuulostaa freesiltä, mutta myös omalta legendaariselta, tunnistettavalta itseltään. Waitin' on a Sunny Day kallistuu vahvasti jälkimmäiseen näistä: kaikuja ennenkaikkea vuoden 1980 River-levyn kevyistä pop-rockeista (ennenkaikkea Hungry Heartista) on selvästi kuultavissa.

Springsteen kirjoitti kappaleen jo 90-luvun puolella ja se soitettiin kertaalleen jo Reunion-kiertueen soundcheckissä vuonna 1999, mutta julkaistiin siis vuonna 2002, Euroopassa jopa singlenä. Heti julkaisunsa jälkeen se otti paikkansa keikkaseteissä toimien yleisönlaulattajana, crowd pleaserina, joka on kuultu käytännössä kaikkina iltoina viimeisen reilun vuosikymmenen ajan. Monesti kaiken lisäksi sellaisessa biisilistan kohdassa, jossa tarvitaan tunnelman kevennystä ja nousua ennen setin loppukiriä. Albumillaan tämä kappale edustaa irtiottoa sen yleisestä teemasta eli 9/11:stä.

Musiikillisesti WOASDissa on soulahtavia sävyjä ja 8-osa-beat kulkee Mighty Maxin käsissä jykevästi, poislukien toisen säkeistön “a drummer, girl, that can't keep the beat” jossa Weinberg sotkee kompin tahallaan parin tahdin ajaksi, joka keikalla eri tavoin. Melodinen koukku on viulun soittama kuvio, joka tavataan ensi kerran heti introssa. Sointukierto on perinteinen, mutta se käy kolmessa eri sävellajissa (alussa C, soolossa D ja lopussa A) tarjoten sitä kautta eri sävyjään. Silloin kun tällaiseen sointukiertoon luodaan sopiva laulumelodia, se kykenee saavuttamaan haikeankauniin sävyn johon itse kuulijana tykästyn.

Springsteen itse sanoo VH1 Storytellers-ohjelmassa taustoittaessaan tätä biisiä, että hänellä on tapana kirjoitella tällaisia pop-paloja harjoituksen vuoksi ja usein työntää ne suoraan roskakoriin. Tämän hän kuitenkin päätyi säästämään ja työstämään hieman pidemmälle. Laulusuorituksessaan hän koetti vihjata legendaariseen soul-solisti Smokey Robinsoniin päin: Smokeyn pehmeä vaikute onkin selkeästi kuultavissa. Tässä esimerkiksi hänen Cruisin'-kappaleensa:

https://www.youtube.com/watch?v=fwiwEdTZ-7c

Sanoitus on yksinkertainen parisuhdelaulu tällä kertaa optimistisemmalla lähestymisellä. Siinä on jopa nuoren rakkauden sävyjä kepeine fraaseineen. Jokainen säkeistö on oma pieni kohtauksensa pääparimme suhteessa: varsinkin viimeinen säkeistö on jälleen hieman laajemmassa kuvassa.

WOASDia on parjattu fanifoorumeilla mielestäni turhankin kanssa. Totta lienee, että jos kiertää paljon Springsteen-keikkoja niin tähän saattaa kyllästyä, sillä tietyt kuviot toistuvat illasta toiseen. Tämän biisin aikana on tapana, että Bruce hakee yleisöstä lapsen laulamaan viimeistä kertosäettä. Itse kuitenkin olen innostunut joka kerta kun tämän livenä on saanut nähdä ja kun tuo levyversion viuluriffi on viimeisillä rundeilla korvattu torvisektiolla, niin sekin saa aivan erilaisen powerin. Keikkaversiossa myös tempoa on korotettu ja itseasiassa sävellajiakin nostettu pykälällä.

Itselleni tuo liveversio on jostain syystä aika keskeinen versiointi tästä biisistä, mutta on studio-otollakin keskeinen paikka Bruce-fanituksessani: tämä oli ensimmäisiä löytöjä, kun levyt ensi kertaa soittimeen eksyivät. Toukokuisella pyörälenkillä, Hotelli Puustellin kohdilla tämä aikoinaan kolahti.

It's rainin' but there ain't a cloud in the sky
Musta been a tear from your eye
Everything'll be okay
Funny thought I felt a sweet summer breeze
Musta been you sighin' so deep
Don't worry we're gonna find a way

I'm waitin', waitin' on a sunny day
Gonna chase the clouds away
Waitin' on a sunny day

Without you I'm workin' with the rain fallin' down
Half a party in a one dog town
I need you to chase the blues away
Without you I'm a drummer girl that can't keep a beat
And ice cream truck on a deserted street
I hope that you're coming to stay

I'm waitin', waitin' on a sunny day
Gonna chase the clouds away
Waitin' on a sunny day

Hard times baby, well they come to tell us all
Sure as the tickin' of the clock on the wall
Sure as the turnin' of the night into day
Your smile girl, brings the mornin' light to my eyes
Lifts away the blues when I rise
I hope that you're coming to stay


https://www.youtube.com/watch?v=OAxm_GSM7L4

http://www.dailymotion.com/video/xdtj5x_waiting-on-a-sunny-day-bruce-spring_music

torstai 10. joulukuuta 2015

Bruce Springsteen - TOP56-biisit: 21 - Youngstown

Albumilta The Ghost of Tom Joad (1995).

Vuonna 1995 Bruce Springsteen teki jälleen urallaan liikkeen, joka oli hankalasti ennakoitavissa. E Street Band oli hajotettu edeltävän vuosikymmenen lopussa ja vuosina 1992-1993 kierretty maailmaa “The Other Bandin” kanssa, mutta sekään ei tuntunut toimivalta. Niinpä mies tekikin vuoden 1995 levynsä vahvasti akustisilla lauluilla, joilla musiikillinen säestys oli pääasiassa sessiomuusikoiden hoitamaa höystettä. E Street Bandista tutuista bändikavereista mukana käväisivät Dan Federici koskettimissa, Garry Tallent bassossa sekä vaimo Patti Scialfa ystävänsä Soozie Tyrellin (joka sittemmin liittyi bändin live-kokoonpanoon) kanssa taustalauluissa.

TGOTJ-levyllä musiikki antoi paljon tilaa sanoituksille. Youngstownin albumiversiossakin kuullaan näppäilevää akustista kitaraa sekä hentoa, sudeilla soitettua rumpukomppia, joita on maustettu steel-kitaralla sekä viululla. Tässä laulussa ei varsinaisia ESB-jäseniä kuulla lainkaan. Melodia on tutun kuuloinen, liki kansanlaulumainen, ja kertosäkeen lopussa kerrattava “here in Youngstown” jää kummittelemaan kuulijan mieleen.

Teksti kertoo tarinan aina vuodesta 1803 tähän päivään saakka. Veljekset James ja Danny Heaton löytävät malmia, rakentavat masuunin ja päätyvät rakentamaan tykinkuulia sotaan luoden osuutensa maailman pahaan. “My sweet Jenny I'm sinking down / here darling, in Youngstown”. Ikään kuin he tiedostaisivat, että tekevät väärin, mutteivat voi muutakaan.

Pojat jatkavat siitä mihin isät jäivät. Kertojammekin palaa kotiinsa oman Vietnamin sotansa jälkeen pitämään tehtaan liekkejä yllä kuin itse paholainen helvetissä. Näihin päiviin tultaessa tuotanto on laajentunut jotta saadaan perheelle ruokaa pöytään, nyt tuotetaan jo taconitea, koksia ja kalkkikiveäkin. Tehtaan savupatsaat nousevat kuin jumalan käsi taivaaseen, joka on jo täynnä nokea ja savea.

C-osa, joka kuullaan kappaleessa kahdesti, alkaakin duurisoinnulla säkeistön mollin sijaan (säkeistössä D-molli, C-osassa F-duuri. Kertosäkeessä muuten C-duuri!). Tässä osiossa biisin todellinen luonne alkaa paljastua: perinteiset, jo pitkään jatkuneet tuottajat alkavat kadota teknologian myötä. Edellisen polven edustaja, eli tässä tapauksessa kertojan isä, saapuu näkemään, kuinka kukoistuksesta on jäljellä vain soraa ja romua. Isot päättäjät ovat tehneet sen, mihin Hitler ei pystynyt: tuottamaan tuhon.

Kyseessä on tarina, joka toistuu kaikkialla ympäri maailmaa koneellistumisen myötä: samoja asioita tarvitaan, mutta ne tuotetaan eri tavoin. “Seven-hundred tons of metal a day / now, sir, you tell me the world's changed / once I made you rich enough / rich enough to forget my name”.

Päällimmäinen syy siihen, miksi Youngstown pääsi tälle listalle on keikoilla kuultu ja Live in New York City-levystä (2000) lähtien livetallenteille päässyt versio, joka hyökkää sisimpään voimalla, johon harvat Springsteen-laulut pystyvät. Tekstissä kuvatun tarinan surullisuus ja maailman paino korostuvat raskaassa sovituksessa ja Brucen samalla aikaa voimakkaassa mutta toisaalta haavoittuneessa, rasittuneessa tulkinnassa. Raivo, jota kertoja kokee, on kovimmillaan viimeisessä C-osassa, jonka jälkeen Nils Lofgren soittaa yhden hienoimmista sooloistaan. Kaiken tehdyn työn jälkeen kertoja toivoo, ettei kuollessaan pääsisi taivaaseen vaan joutuisi helvettiin: hän on jo elämässään tottunut seisomaan liekkien keskellä. Melko kuvainnollista.

Suosittelen tutustumaan ensin live-versioon: niin tein itsekin, itse asiassa ohessa olevan Hyde Parkin keikan myötä. En ollut koskaan kuullut Youngstownia ennen kuin ostin tuon DVD:n, ja biisin loppuessa olin aivan myyty: Lofgren pyörimässä väkkärää ja bändi antaa pohjan, jossa on aikamoisesti poweria.

Here in north east Ohio
Back in eighteen-o-three
James and Danny Heaton
Found the ore that was linin' yellow creek
They built a blast furnace
Here along the shore
And they made the cannon balls
That helped the union win the war

Here in Youngstown
Here in Youngstown
My sweet Jenny, I'm sinkin' down
Here darlin' in Youngstown

Well my daddy worked the furnaces
Kept 'em hotter than hell
I come home from 'Nam worked my way to scarfer
A job that'd suit the devil as well
Taconite, coke and limestone
Fed my children and made my pay
Then smokestacks reachin' like the arms of god
Into a beautiful sky of soot and clay

Here in Youngstown
Here in Youngstown
My sweet Jenny, I'm sinkin' down
Here darlin' in Youngstown

Well my daddy come on the 0hio works
When he come home from world war two
Now the yards just scrap and rubble
He said, "Them big boys did what Hitler couldn't do"
These mills they built the tanks and bombs
That won this country's wars
We sent our sons to Korea and Vietnam
Now we're wondering what they were dyin' for

Here in Youngstown
Here in Youngstown
My sweet Jenny, I'm sinkin' down
Here darlin' in Youngstown

From the Monongaleh valley
To the Mesabi iron range
To the coal mines of Appalacchia
The story's always the same
Seven-hundred tons of metal a day
Now sir you tell me the world's changed
Once I made you rich enough
Rich enough to forget my name

In Youngstown
In Youngstown
My sweet Jenny, I'm sinkin' down
Here darlin' in Youngstown

When I die I don't want no part of heaven
I would not do heavens work well
I pray the devil comes and takes me
To stand in the fiery furnaces of hell


https://www.youtube.com/watch?v=QR_52HWE-tc

https://www.youtube.com/watch?v=4GaFUOQWi9A

http://www.dailymotion.com/video/xj2lkt_bruce-springsteen-youngstown-hyde-park-londre_music

keskiviikko 9. joulukuuta 2015

TOOMION TOP100: 41.Stam1na - Uudet Kymmenen Käskyä

Tuottaja: Stam1na, Miitri Aaltonen
Nauhoitettu:2006
Julkaistu: 10.6.2006
Levy-yhtiö: Sakara Records

Suomen listan 3. Vuoden 2006 metallialbumi Suomessa.

SINGLET:
- Edessäni
- Likainen Parketti


Vähävaraisena opiskelijana kuuntelin tätä albumia Lenco-merkkisestä mp3-soittimesta, johon ei edes mahtunut koko levy kerralla. Nuo matkat kouluun ja takaisin olivat kuitenkin varsin mukavia. Soittimen akkukin kun kesti tuon 10 minuutin matkan lähes joka kerta.

Stam1nan toinen levy ilmestyi heti sen jälkeen kun olin bändiin ensikosketuksen saanut. Aiemman levyn vähän hajanainen vaikutelma oli muuttunut huomattavasti yhtenäisemmäksi levyksi. Devin Townsend-fanille biiseissä oli paljon tuttua myös tuotannon osalta.

Kannet ovat ajan hengen mukaisesti vähän karut. Aikamoinen automaattisen tietojenkäsittelyn jälki niistä huokuu, mutta sepä ei pääasia olekaan. Ei ehkä se suurin houkutin heräteostolle kuitenkaan.

Levyn äänivallimainen vyöryminen ja oivaltavat riffit ovat hyvä tuki koko albumin kattaville sanoitushelmille. Jopa kertosäkeet on saatu niin tarttuviksi, että ne roikkuvat päässä rasittavuuteen asti. On tietysti todettava, että tänä aikakautena Stam1na oli enempikin ”musiikkia soittajille” kuin hyviä juomalauluja baarikansalle. Nykyisin pop-elementtejäkin musiikkiinsa löytänyt Stam1na ei ainakaan allekirjoittaneelle ole enää niin jännittävä, että jaksaisi samaan tapaan kiinnostaa.

Soundipuolella ollaan bassoa lukuun ottamatta aika selkeillä vesillä. Bassot nimittäin tuuttavaat vain taustamökää ja massaa. Thrash-metallista tuttu erottelevuus palvelee tämän kaltaista musiikkia. Vaikka aika thrashia tää onkin. Stam1na ei koskaan ole ollut keskitempoisten biisien tekijä vaan se täysi kohkaus ja epäkeskot melodiat vievät bändiä parhaiten eteenpäin. Esimerkiksi Merestä Maalle-biisin soutavassa kompissa voi nähdä evoluution silmissään. Vapaan Maan kitarasoolo ja sitä edeltävä hidastelu on taidonnäyte. Nämä ovat oivaltavaa metallisäveltämistä, jota valitettavasti on ihan liian vähän nykyään. Pientä kopiointia tai ainakin tributointia edellä mainitulle Devinille on havaittavissa, mutta muuten musiikki on omaperäistä.

”Demokratia on vain vaihtoehto” antaa ajattelemisen aihetta, vaikka onkin ilmeinen provosointi.


Vaikka suurin osa osuu nuppiin, niin pari ohilaukaustakin löytyy, mutta onneksi ne eivät kokonaisen kappaleen kokoisia ole. Yksi näistä on Ovi, joka rikkoo hyvän paahtamisen. Levyn päättävässä Kaksi Reittiä, Yksi Suunta-kappaleessa on muuten täydellisen tekeleen tunnusmerkit, mutta kertosäe on vedetty hitaaksi. Suuri vääryys.

Uudet Kymmenen Käskyä lienee Stam1nan uran parhaat lyriikat käsittävä albumikokonaisuus. Viisi Laukausta Päähän ottaa kantaa moneenkin aikaan, mutta tällä hetkellä se on erinäisten poliittisten kysymysten keskellä hyvinkin ajankohtainen. Edessäni käsittelee maailman arvojen muuttumista ja samalla ihmisyyden muuttumista. Vapaa Maa kritisoi ihmisen vapaata valintaa ja jopa sen olemassaoloa. Tai oikeastaan sitä, mikä koetaan ihanteeksi ja mikä on meille kansalaisille opetettu ihanteeksi. ”Demokratia on vain vaihtoehto” antaa ajattelemisen aihetta, vaikka onkin ilmeinen provosointi. Suomalaisten tekstien kanssa jaksaa allekirjoittanutkin teksteihinkin keskittyä.

Tätä kuunnellaan työmatkalla. Mieluiten pyörällä kuljettavalla. Tällä nousee mukavasti adrenaliini ennen ankeita työtehtäviä. Vaihtoehtoisesti ennen juoksukilpailua. Samasta syystä.


PARHAAT HETKET
Merestä MaalleSävellyksellisesti ja sanoituksellisesti onnistunein kappale.
Viisi Laukausta PäähänMyös tässä lyriikat kohtaavat tunnelman.

EI LÄHDE
OviSelkeästi muita heikompi, vaikkei huono missään nimessä tämäkään.

https://open.spotify.com/album/0cDjuUezAT8MYFzh9PPTAd

Bruce Springsteen - TOP56-biisit: 22 - None But the Brave

Albumilta The Essential Bruce Springsteen (2003).

Pienen rumpunostatuksen jälkeen Big Manin saksofoni maalailee ylväimmillään None But the Braven alkusoitossa sävyllä, joka on täydellisen kauniin haikea ja johdattelee jälleen tuttujen teemojen pariin: muisteluun menneistä ja toteamukseen siitä, kuinka rohkeat selviytyvät.

Born in the U.S.A.:n aikoihin alun perin tehty None But the Brave ei päätynyt varsinaiselle albumille eikä edes sittemmin julkaistulle Tracks-kokoelmalle, vaan se julkaistiin vasta vuonna 2003 The Essential Bruce Springsteen-kokoelman erikoispainoksen kolmoslevyllä. Kadotettu helmi on siis kysymyksessä: monille muille tällainen kappale olisi ollut selviövalinta levylle, jopa single. Komeasti soiva E Street Band ja ennen kaikkea jo mainittu Clemonsin foni ovat terässään.

Tapahtumat sijoittuvat Springsteenin itsensä sanoin Asbury Parkiin, bändin kotinurkille ja niihin paikkoihin joissa he nuorempina aikaansa viettivät. Kyseessä on jälleen pohjimmiltaan rakkauslaulu, jossa samalla pohditaan maapallon pyörimistä laveammastakin kulmasta samaan tapaan kuin PMMP:n ”Oo siellä jossain mun”-biisissä. Tarinaan sisältyy perinteistä Springsteenin tyylistä kerrontaa, mutta myös kertojan haikeita ajatuksia kuvataan riipaisevasti: ”On a night like this / I know that girl no longer exists / except for a moment in some stranger’s eyes / or in the nameless girls in cars rushing by” on surullisesti mutta realistisesti todettu, mieli tekisi lähes käydä taputtamassa kertojaa selkään.

Rakenteellisesti mielenkiintoinen jippo on kitarasoolon sijainti: se tulee nimittäin kolmannen säkeistön jälkeen käynnistyen nostatuksella, joka tuntuu melkeinpä vaihtavan sävellajia vaikkei sitä teekään. Kun tuossa säkeistössä kertoja käy sisäisiä taisteluitaan kaipuutaan vastaan jotka purkaantuvat kitarasoolon vaikerointiin, kokee kappale emotionaalisen huippukohtansa. Sooloa seuraavassa säkeistössä päästään siihen isommalla pensselillä maalailuun: todetaan, että joskus huomaa ympäröivän maailman hukkuneen oravanpyöräänsä ja peliin, jota ei ole alkuunkaan mahdollista voittaa. Mistä tietää, onko siinä jo itsekin mukana ja kuinka tässä vielä käy?

Ehkä tämä laulu ei lopulta ilmestyneelle Born in the U.S.A.:lle olisi sopinutkaan teemallaan ja soinnillaan, mutta muunlaisella albumilla uskoisin että kyseessä olisi ollut fanisuosikki. Sitä se on jo nyt, vaikka onkin tosiaan piilotettu kokoelma-albumin lisälevylle ja livenäkin tätä on soitettu vain muutamia kertoja. Komea teos.

Tonight down on Union Street
I'm thinking back baby to you and me
The way you used to be
Your words come back to me
From passing cars
Voices sing out
And empty bars
Where guitars ring out
We'd walk and talk about
Who'd be the ones to get out

You said
None but the brave
No one baby but the brave
Those strong enough to save
Something from what they gave.

None but the brave
No one baby but the brave

In my dreams these nights I see you my friend
The way you looked back then
On a night like this
I know that girl no longer exists
Except for a moment in some stranger's eyes
Or in the nameless girls in cars rushing by
That's where I find you tonight
And in my heart you still survive

None but the brave
No one baby but the brave
Those strong enough to save
Something from the love they gave.

None but the brave
No one baby but the brave

Now tonight once more
I search every face on that crowded floor
Looking for, I don't know what for
Just waitin' to see you come walkin' through that door
There's a girl standing by the band
She reminds me of you and I ask her to dance
As the drummer counts away
I take her hand, we move away

Tonight, now I see old friends
Caught in a game they've got no chance to win
Gettin' beat and then playin' again
'Til their strength gives out or their heart gives in

Now who's the man who thinks he can decide
Whose dreams will live and who's shall be pushed aside
Has he ever walked down these streets at night and looked into the eyes of

None but the brave
No one baby but the brave
Those strong enough to save
Something from the love they gave

None but the brave
No one baby but the brave

https://www.youtube.com/watch?v=laNA0cc4MaA
Albumilta The Essential Bruce Springsteen (2003).

Pienen rumpunostatuksen jälkeen Big Manin saksofoni maalailee ylväimmillään None But the Braven alkusoitossa sävyllä, joka on täydellisen kauniin haikea ja johdattelee jälleen tuttujen teemojen pariin: muisteluun menneistä ja toteamukseen siitä, kuinka rohkeat selviytyvät.

Born in the U.S.A.:n aikoihin alun perin tehty None But the Brave ei päätynyt varsinaiselle albumille eikä edes sittemmin julkaistulle Tracks-kokoelmalle, vaan se julkaistiin vasta vuonna 2003 The Essential Bruce Springsteen-kokoelman erikoispainoksen kolmoslevyllä. Kadotettu helmi on siis kysymyksessä: monille muille tällainen kappale olisi ollut selviövalinta levylle, jopa single. Komeasti soiva E Street Band ja ennen kaikkea jo mainittu Clemonsin foni ovat terässään.

Tapahtumat sijoittuvat Springsteenin itsensä sanoin Asbury Parkiin, bändin kotinurkille ja niihin paikkoihin joissa he nuorempina aikaansa viettivät. Kyseessä on jälleen pohjimmiltaan rakkauslaulu, jossa samalla pohditaan maapallon pyörimistä laveammastakin kulmasta samaan tapaan kuin PMMP:n ”Oo siellä jossain mun”-biisissä. Tarinaan sisältyy perinteistä Springsteenin tyylistä kerrontaa, mutta myös kertojan haikeita ajatuksia kuvataan riipaisevasti: ”On a night like this / I know that girl no longer exists / except for a moment in some stranger’s eyes / or in the nameless girls in cars rushing by” on surullisesti mutta realistisesti todettu, mieli tekisi lähes käydä taputtamassa kertojaa selkään.

Rakenteellisesti mielenkiintoinen jippo on kitarasoolon sijainti: se tulee nimittäin kolmannen säkeistön jälkeen käynnistyen nostatuksella, joka tuntuu melkeinpä vaihtavan sävellajia vaikkei sitä teekään. Kun tuossa säkeistössä kertoja käy sisäisiä taisteluitaan kaipuutaan vastaan jotka purkaantuvat kitarasoolon vaikerointiin, kokee kappale emotionaalisen huippukohtansa. Sooloa seuraavassa säkeistössä päästään siihen isommalla pensselillä maalailuun: todetaan, että joskus huomaa ympäröivän maailman hukkuneen oravanpyöräänsä ja peliin, jota ei ole alkuunkaan mahdollista voittaa. Mistä tietää, onko siinä jo itsekin mukana ja kuinka tässä vielä käy?

Ehkä tämä laulu ei lopulta ilmestyneelle Born in the U.S.A.:lle olisi sopinutkaan teemallaan ja soinnillaan, mutta muunlaisella albumilla uskoisin että kyseessä olisi ollut fanisuosikki. Sitä se on jo nyt, vaikka onkin tosiaan piilotettu kokoelma-albumin lisälevylle ja livenäkin tätä on soitettu vain muutamia kertoja. Komea teos.

Tonight down on Union Street
I'm thinking back baby to you and me
The way you used to be
Your words come back to me
From passing cars
Voices sing out
And empty bars
Where guitars ring out
We'd walk and talk about
Who'd be the ones to get out

You said
None but the brave
No one baby but the brave
Those strong enough to save
Something from what they gave.

None but the brave
No one baby but the brave

In my dreams these nights I see you my friend
The way you looked back then
On a night like this
I know that girl no longer exists
Except for a moment in some stranger's eyes
Or in the nameless girls in cars rushing by
That's where I find you tonight
And in my heart you still survive

None but the brave
No one baby but the brave
Those strong enough to save
Something from the love they gave.

None but the brave
No one baby but the brave

Now tonight once more
I search every face on that crowded floor
Looking for, I don't know what for
Just waitin' to see you come walkin' through that door
There's a girl standing by the band
She reminds me of you and I ask her to dance
As the drummer counts away
I take her hand, we move away

Tonight, now I see old friends
Caught in a game they've got no chance to win
Gettin' beat and then playin' again
'Til their strength gives out or their heart gives in

Now who's the man who thinks he can decide
Whose dreams will live and who's shall be pushed aside
Has he ever walked down these streets at night and looked into the eyes of

None but the brave
No one baby but the brave
Those strong enough to save
Something from the love they gave

None but the brave
No one baby but the brave


https://www.youtube.com/watch?v=laNA0cc4MaA

tiistai 8. joulukuuta 2015

Bruce Springsteen - TOP56-biisit: 23 - Bobby Jean

Albumilta Born in the U.S.A. (1984).

Tammikuinen, kuulas aamu Lieksa-cityssä vuonna 2010. Allekirjoittanut oli polkemassa kouluun ja päättänyt ottaa kuunteluun ensimmäistä kertaa Born in the U.S.A.-levyn oikein ajatuksen kanssa. Tuona aamuna, nykyisen yläasteen kohdalla, soi Bobby Jean. Joskus biisien ensimmäisestä kuulokerrasta jää selkeä muistijälki.

Vuoden 1984 helmiin lukeutuva Bobby Jean on sikäli mielenkiintoinen kappale, että siinä ei ole varsinaista kertosäettä ollenkaan. Ainoastaan kolme säkeistöä sekä kertaalleen kuultava bridge-osio. Tekstinkuljetus toimii itsessään niin hyvin, ettei niitä osaa kaivatakaan. Springsteen itse on kuvaillut laulua ”tarinana nuorten ystävyydestä”, joka kuitenkaan ei tämän biisin tapauksessa kestä loputtomiin. Päähenkilön nimikään ei paljasta, laulaako kertoja mies- vai naispuoliselle henkilölle.

Roy Bittanin piano kuljettaa musiikillisesti jykevästi etenevää kappaletta, jonka perussointukierron viimeinen sointu antaa sille mukavan persoonallisen säväyksen: tuo sointukiertohan on A-E/G#-D-H7. Aiemmin mainitussa bridge-osiossa poiketaan perinteisiin sävyihin musiikillisesti, mutta Brucen laulusuoritus takaa sen, että tuokin osio toimii. Itseasiassa koko biisin ajan kantavana voimana on Springsteen itse: ystävyyssuhteen katoaminen ajan tuuliin ja sen aikaansaama kaipaus välittyvät kuulijalle. Bobby Jeanissa on myös mallikas näyttö siitä, miten Clarence Clemonsia parhaimmillaan on käytetty: silloin kun sanat loppuvat kesken, niin Clemons viimeistelee tunteen kuvauksen. Lopun saksofonisoolo kruunaa nimittäin tämän kappaleen.

Tietyllä tapaa Bobby Jean jatkaa Nebraska-levyn tarinankerrontamaista kerrontaa. Siitä on hankala nostaa yksittäisiä huippukohtia esille, sillä jokainen osio seisoo omilla jaloillaan ja koskettaa. Ensimmäisessä säkeistössä kuullaan, kuinka ystävä on lähtenyt ilman mahdollisuutta hyvästien jättöön ja selviää, että parimme on tuntenut toisensa 16-vuotiaista saakka. Toisessa säkeistössä muistellaan menneitä: silloin kun muu maailma on hyökännyt päälle on toveruksillamme ollut paitsi yhteinen musiikkimakunsa ja vaatetuksensa myös toisensa.

Bridgessä kuvataan hieno kohtaus: kerrotaan ystävyydestä, joka on kestänyt maailmantuskan ja kipeimmätkin ajat, mutta on nyt häipynyt pois eikä vastaavaa koskaan enää tule. Tämä osio yhdistettynä jo aiemmin mainittuun Brucen mallikkaaseen laulusuoritukseen tenhoaa.

Loppukin on komea: kertoja toivoo, että toveri kuulisi tämän laulavan vielä missä ikinä meneekin ja että silloin vanhat hyvät ajat vielä palaisivat mieleen, vaikka ne ovatkin mennyttä. Juuri kun tuntuu, että kertoja on antamassa tunteilleen vallan, kuin purskahtamassa itkuun, herää Big Manin saksofoni henkiin jatkaen tarinan maaliinsa.

Bobby Jean nimenä ei siis kerro, onko kyseessä mies vai nainen, ystävyys- vai parisuhde. On epäilty, että biisi kertoisi pohjimmiltaan Steve Van Zandtista, Brucen oikeasta kädestä, joka vuonna 1984 lähti soolouralle kymmenvuotisen yhteistyön jälkeen mutta palasi bändiin Reunion-aikakaudella vuonna 1999. Vaikka Bruce ei tätä ole myöntänyt, on yleinen konsensus hyvin pitkälti näin.

Live-arsenaaliin tämä kappale on kuulunut käytännössä aina ja varsinkin 2000-luvulla vakiinnuttanut paikkansa encore-setissä. Suomen keikoilla 2010-luvulla se ei kohdalle ole tosin valitettavasti osunut. Lontoossa vuonna 2013 taltioidussa versiossa kuullaan introriffi torvisektiolla höystettynä sekä nähdään jo perinteeksi muodostunut käsienheiluttelu, klisee, joka kuitenkin toimii.

Well I came by your house the other day, your mother said you went away
She said there was nothing that I could have done
There was nothing nobody could say
Me and you we've known each other ever since we were sixteen
I wished I would have known I wished I could have called you
Just to say goodbye Bobby Jean

Now you hung with me when all the others turned away turned up their nose
We liked the same music we liked the same bands we liked the same clothes
We told each other that we were the wildest, the wildest things we'd ever seen
Now I wished you would have told me I wished I could have talked to you
Just to say goodbye Bobby Jean

Now we went walking in the rain talking about the pain from the world we hid
Now there ain't nobody nowhere nohow gonna ever understand me the way you did
Maybe you'll be out there on that road somewhere
In some bus or train traveling along
In some motel room there'll be a radio playing
And you'll hear me sing this song
Well if you do you'll know I'm thinking of you and all the miles in between
And I'm just calling one last time not to change your mind
But just to say I miss you baby, good luck goodbye, Bobby Jean

https://www.youtube.com/watch?v=hWAkBrSEh3I

https://www.youtube.com/watch?v=E97mzd_3xvE
Albumilta Born in the U.S.A. (1984).

Tammikuinen, kuulas aamu Lieksa-cityssä vuonna 2010. Allekirjoittanut oli polkemassa kouluun ja päättänyt ottaa kuunteluun ensimmäistä kertaa Born in the U.S.A.-levyn oikein ajatuksen kanssa. Tuona aamuna, nykyisen yläasteen kohdalla, soi Bobby Jean. Joskus biisien ensimmäisestä kuulokerrasta jää selkeä muistijälki. Muistan, että olin lukenut Bobby Jeanista jo kirjoista ja fanifoorumeilta ja ymmärsinkin heti, miksi sen oli kehuttu osuvan tiettyyn osaan kuulijoiden sielua.

Vuoden 1984 helmiin lukeutuva Bobby Jean on sikäli mielenkiintoinen kappale, että siinä ei ole varsinaista kertosäettä ollenkaan. Ainoastaan kolme säkeistöä sekä kertaalleen kuultava bridge-osio. Tekstinkuljetus toimii itsessään niin hyvin, ettei niitä osaa kaivatakaan. Springsteen itse on kuvaillut laulua ”tarinana nuorten ystävyydestä”, joka kuitenkaan ei tämän biisin tapauksessa kestä loputtomiin. Päähenkilön nimikään ei paljasta, laulaako kertoja mies- vai naispuoliselle henkilölle.

Roy Bittanin piano kuljettaa musiikillisesti jykevästi etenevää kappaletta, jonka perussointukierron viimeinen sointu antaa sille mukavan persoonallisen säväyksen: tuo sointukiertohan on A-E/G#-D-H7. Aiemmin mainitussa bridge-osiossa poiketaan perinteisiin sävyihin musiikillisesti, mutta Brucen laulusuoritus takaa sen, että tuokin osio toimii. Itseasiassa koko biisin ajan kantavana voimana on Springsteen itse: ystävyyssuhteen katoaminen ajan tuuliin ja sen aikaansaama kaipaus välittyvät kuulijalle. Bobby Jeanissa on myös mallikas näyttö siitä, miten Clarence Clemonsia parhaimmillaan on käytetty: silloin kun sanat loppuvat kesken, niin Clemons viimeistelee tunteen kuvauksen. Lopun saksofonisoolo kruunaa nimittäin tämän kappaleen.

Tietyllä tapaa Bobby Jean jatkaa Nebraska-levyn tarinankerrontamaista kerrontaa. Siitä on hankala nostaa yksittäisiä huippukohtia esille, sillä jokainen osio seisoo omilla jaloillaan ja koskettaa. Ensimmäisessä säkeistössä kuullaan, kuinka ystävä on lähtenyt ilman mahdollisuutta hyvästien jättöön ja selviää, että parimme on tuntenut toisensa 16-vuotiaista saakka. Toisessa säkeistössä muistellaan menneitä: silloin kun muu maailma on hyökännyt päälle on toveruksillamme ollut paitsi yhteinen musiikkimakunsa ja vaatetuksensa myös toisensa.

Bridgessä kuvataan hieno kohtaus: kerrotaan ystävyydestä, joka on kestänyt maailmantuskan ja kipeimmätkin ajat, mutta on nyt häipynyt pois eikä vastaavaa koskaan enää tule. Tämä osio yhdistettynä jo aiemmin mainittuun Brucen mallikkaaseen laulusuoritukseen tenhoaa.

Loppukin on komea: kertoja toivoo, että toveri kuulisi tämän laulavan vielä missä ikinä meneekin ja että silloin vanhat hyvät ajat vielä palaisivat mieleen, vaikka ne ovatkin mennyttä. Juuri kun tuntuu, että kertoja on antamassa tunteilleen vallan, kuin purskahtamassa itkuun, herää Big Manin saksofoni henkiin jatkaen tarinan maaliinsa.

Bobby Jean nimenä ei siis kerro, onko kyseessä mies vai nainen, ystävyys- vai parisuhde. On epäilty, että biisi kertoisi pohjimmiltaan Steve Van Zandtista, Brucen oikeasta kädestä, joka vuonna 1984 lähti soolouralle kymmenvuotisen yhteistyön jälkeen mutta palasi bändiin Reunion-aikakaudella vuonna 1999. Vaikka Bruce ei tätä ole myöntänyt, on yleinen konsensus hyvin pitkälti näin.

Live-arsenaaliin tämä kappale on kuulunut käytännössä aina ja varsinkin 2000-luvulla vakiinnuttanut paikkansa encore-setissä. Suomen keikoilla 2010-luvulla se ei kohdalle ole tosin valitettavasti osunut. Lontoossa vuonna 2013 taltioidussa versiossa kuullaan introriffi torvisektiolla höystettynä sekä nähdään jo perinteeksi muodostunut käsienheiluttelu, klisee, joka kuitenkin toimii.

Well I came by your house the other day, your mother said you went away
She said there was nothing that I could have done
There was nothing nobody could say
Me and you we've known each other ever since we were sixteen
I wished I would have known I wished I could have called you
Just to say goodbye Bobby Jean

Now you hung with me when all the others turned away turned up their nose
We liked the same music we liked the same bands we liked the same clothes
We told each other that we were the wildest, the wildest things we'd ever seen
Now I wished you would have told me I wished I could have talked to you
Just to say goodbye Bobby Jean

Now we went walking in the rain talking about the pain from the world we hid
Now there ain't nobody nowhere nohow gonna ever understand me the way you did
Maybe you'll be out there on that road somewhere
In some bus or train traveling along
In some motel room there'll be a radio playing
And you'll hear me sing this song
Well if you do you'll know I'm thinking of you and all the miles in between
And I'm just calling one last time not to change your mind
But just to say I miss you baby, good luck goodbye, Bobby Jean


https://www.youtube.com/watch?v=hWAkBrSEh3I

https://www.youtube.com/watch?v=E97mzd_3xvE

maanantai 7. joulukuuta 2015

Bruce Springsteen - TOP56-biisit: 24 - Secret Garden

Albumilta Greatest Hits (1995)

“Men and women… and the Big Man sweeter than ever”. –Greatest Hits-kokoelman sisälehti, 1995.

Springsteen lopetti yhteistyön E Street Bandin kanssa vuonna 1989. Ennen kymmenen vuotta myöhemmin tapahtunutta varsinaista uudelleenkokoontumista yhtye kerääntyi äänittämään neljän biisin verran materiaalia vuoden 1995 Greatest Hits-kokoelmalle. Secret Garden oli syntynyt Brucen kynästä alun perin vuonna 1992 julkaistulle Human Touch-levylle, mutta jäi silloin käyttämättä.

Secret Garden edustaa sekä Springsteenin että E Street Bandin pehmeämpää puolta. Hellä soitanto koostuu syntetisaattorijousikuviosta, melko liikkumattomasta bassolinjasta, akustisen kitaran yksinkertaisesta strummailusta sekä sudeilla soitetusta rumpukompista. Lisäksi Bruce tulkitsee tekstinsä henkilökohtaisesti: tunnelma on intiimi, mennen henkilökohtaisuuksiin tasolla, jolle Springsteen harvoin uppoutuu.

Kaunis lauluhan tämä on kuin mikä. Kun pääsee yli ensikuunteluilla liki ylitsepursuavasta vihjailusta tekstissä, niin se on todella koskettava. ”You’ve gone a million miles / How far’d you get / To that place where you can’t remember / And you can’t forget” on ainoa osio, joka rikkoo, ansaitusti tosin, muun biisin rakenteen, joka kertaa samaa sointukiertoa läpi koko kestonsa. Viimeisillä riveillä tarinankertoja jättää lopputuleman auki kuulijan pohdittavaksi.

Oikeastaan tässä on kappale, josta ei tee mieleni kirjoittaa sen enempää. Suosittelen laittamaan soimaan ja antamaan virrata läpi kuulijan mielen. Vaikka tämä nousi jonkinasteiseksi hitiksi Jerry Maguire-elokuvan myötä vuonna 1996, niin keikoilla Secret Garden on kuultu vain muutaman kerran. Vuonna 2013 Leedsissä koettiin itse asiassa ensimmäinen kerta 13 vuoteen: ja millaisena versiona…

She'll let you in her house
If you come knockin' late at night
She'll let you in her mouth
If the words you say are right
If you pay the price
She'll let you deep inside
But there's a secret garden she hides

She'll let you in her car
To go drivin' round
She'll let you into the parts of herself
That'll bring you down
She'll let you in her heart
If you got a hammer and a vise
But into her secret garden, don't think twice

You've gone a million miles
How far'd you get
To that place where you can't remember
And you can't forget

She'll lead you down a path
There'll be tenderness in the air
She'll let you come just far enough
So you know she's really there
She'll look at you and smile
And her eyes will say
She's got a secret garden
Where everything you want
Where everything you need
Will always stay
A million miles away


https://www.youtube.com/watch?v=wTivVBjCUeU

https://www.youtube.com/watch?v=dMriDhHDB1E

sunnuntai 6. joulukuuta 2015

Bruce Springsteen - TOP56-songs: 25 - Born in the U.S.A.Bruce Springsteen - TOP56-biisit: 25 - Born in the U.S.A.

Albumilta Born in the U.S.A. (1984).

Yksi niistä, jotka eivät kaipaa esittelyä. Vuoden 1984 albumin nimikkoraita Born in the U.S.A. on populäärimusiikin kuluttajille tuttu vähintäänkin kertosäkeensä osalta ja antoikin kasvot ja äänen Bruce Springsteenin julkiselle profiilille moniksi vuosiksi. Patrioottisen kuoren alta paljastuu kuitenkin aivan erilainen teos.

BitUSA:n juuret ovat Nebraska-ajoissa vuodessa 1981. Springsteen nauhoitteli tuolloin kotonaan neliraitanauhurille akustisia lauluja, joista sittemmin muodostui kokonainen levy, Nebraska. Noihin aikoihin hän teki myös muutaman laulun, jotka kuitenkin tehtiin bändin kanssa ja julkaistiin pari vuotta myöhemmin Born in the U.S.A:lla. Nimibiisi oli yksi näistä. Akustinen versio julkaistiin sittemmin Tracks-kokoelmalla vuonna 1998.

https://www.youtube.com/watch?v=3UBei3n4FOY

Tämä on ensimmäisiä Springsteen-lauluja, jotka muistan kuulleeni. Vuosi oli 2000 ja kesä kuuma. Veljien arkistosta löytyi kappale, jonka esittäjällä oli miehekäs nimi ja biisissä raaka soundi sekä kertosäe, joka jäi mieleen. Sävy tässä biisissä onkin edelleen aika kova: koskettimet ja kitarat sekä Brucen voimakas laulu hakkaavat kasvoille. Lisäksi Max Weinbergin rummut hyökkäävät päälle, vaikkei mies mikään äärettömän kovakätinen soittaja olekaan. Tuo legendaarinen virvelisoundi on muuten saatu aikaan rikkinäisellä kaikulaitteella, joka studion nurkassa pyöri.

Sävellyksellisesti kappale on yksinkertainen perustuen kahteen sointuun. Esitystapa on kuitenkin se, josta Born in the U.S.A. mu istetaan: rohkeus ja uho välittyvät kuulijalle. Kosketinsoitinriffi, joka kertautuu vielä kertosäkeen melodianakin, jää päähän välittömästi. Oikeastaan soitannollinen kohokohta on lopun hallittu kaaos, jonka on tarkoitus kuvata sotaa äänitehosteineen. Erityisesti Weinbergin rumputyöskentely on maininnan arvoista, sillä se improvisoitiin studiossa (tavallisesti kun Springsteenillä on langat tiukasti käsissään). Studioäänitteeltäkin voi kuulla, kuinka Bruce laskee bändin mukaan tuon rytinän jälkeen.

Teksti tekee tästä laulusta sen klassikon, mihin asemaan tämä on nostettu. Ensikuulemaltahan kyseessä on patrioottinen kuvaus siitä, kuinka hieno maa Yhdysvallat on ja kuinka he ovat ylpeitä ja pitävät huolta omistaan, erityisesti sotaveteraaneista. Todellisuudessa Springsteen kuvaa tässä laulussa epämukaista kohtelua, jota veteraanit (tuolloin nimenomaan Vietnamin sellaiset) olivat kokeneet. Ei ole välttämättä mikään onni syntyä tuohon maahan, vaan heti alusta asti matka voi olla alaspäin.

Vietnam on erityistarkkailussa läpi tekstin. Kyseessä kun oli ensimmäinen sota, jota USA ei voittanut, niin kotiintulijoille ei annettukaan sankarin viittaa. Lisäksi tilannetta, jossa nuoria miehiä lähetettiin vieraaseen maahan ainoastaan “tappamaan keltainen mies” kummastellaan. Sodan järjettömyyttä. Vielä vuosikymmeniä tapahtumien jälkeenkin haamut vaivaavat eikä niiltä pääse pakoon.

Born down in a dead man's town
The first kick I took was when I hit the ground
You end up like a dog that's been beat too much
Till you spend half your life just covering up

Born in the U.S.A.
I was born in the U.S.A.
I was born in the U.S.A.
Born in the U.S.A.

Got in a little hometown jam
So they put a rifle in my hand
Sent me off to a foreign land
To go and kill the yellow man

Born in the U.S.A.
I was born in the U.S.A.
I was born in the U.S.A.
I was born in the U.S.A.
Born in the U.S.A.

Come back home to the refinery
Hiring man says "Son if it was up to me"
Went down to see my V.A. man
He said "Son, don't you understand"

I had a brother at Khe Sahn fighting off the Viet Cong
They're still there, he's all gone

He had a woman he loved in Saigon
I got a picture of him in her arms now

Down in the shadow of the penitentiary
Out by the gas fires of the refinery
I'm ten years burning down the road
Nowhere to run ain't got nowhere to go

Born in the U.S.A.
I was born in the U.S.A.
Born in the U.S.A.
I'm a long gone Daddy in the U.S.A.
Born in the U.S.A.
Born in the U.S.A.
Born in the U.S.A.
I'm a cool rocking Daddy in the U.S.A.

Springsteenin oma suhtautuminen kappaleeseen on kaksijakoinen. Toisaalta hänen tiedetään pitävän sitä yhtenä onnistuneimmistaan, toisaalta se, että monet ymmärtävät sen päinvastoin kuin sanoma on häiritsee häntä. Siksi Bruce onkin esittänyt laulua silloin tällöin pelkistettynä slide-kitarasovituksena, jolloin sen teksti pääsee enemmän esille. Suurimmilla kiertueilla se kuitenkin on esitetty, jos mahdollista, vielä levyversiotakin uljaampana: äänimaailman alapää on ollut erityisen jyhkeä, kun ensimmäiset nuotit ovat päässeet ilmoille bändin miehiltä. On aina hieno hetki, kun Springsteen villitsee Weinbergiä lopun rumpunostatuksessa ja kun koko paketti aukeaa vielä hetkeksi perusteeman ympärille.

https://www.youtube.com/watch?v=lZD4ezDbbu4

https://www.youtube.com/watch?v=0lJRZiy8t8o

https://www.youtube.com/watch?v=Ug5Bl8U2ItQAlbumilta Born in the U.S.A. (1984).

Yksi niistä, jotka eivät esittelyä kaipaa. Vuoden 1984 albumin nimikkoraita Born in the U.S.A. on populäärimusiikin kuluttajille tuttu vähintäänkin kertosäkeensä osalta ja antoikin kasvot ja äänen Bruce Springsteenin julkiselle profiilille moniksi vuosiksi. Patrioottisen kuoren alta paljastuu kuitenkin aivan erilainen teos.

BitUSA:n juuret ovat Nebraska-ajoissa vuodessa 1981. Springsteen nauhoitteli tuolloin kotonaan neliraitanauhurille akustisia lauluja, joista sittemmin muodostui kokonainen levy, Nebraska. Noihin aikoihin hän teki myös muutaman laulun, jotka kuitenkin tehtiin bändin kanssa ja julkaistiin pari vuotta myöhemmin Born in the U.S.A:lla. Nimibiisi oli yksi näistä. Akustinen versio julkaistiin sittemmin Tracks-kokoelmalla vuonna 1998.

https://www.youtube.com/watch?v=3UBei3n4FOY

Tämä on ensimmäisiä Springsteen-lauluja, jotka muistan kuulleeni. Vuosi oli 2000 ja kesä kuuma. Veljien arkistosta löytyi kappale, jonka esittäjällä oli miehekäs nimi ja biisissä raaka soundi sekä kertosäe, joka jäi mieleen. Sävy tässä biisissä onkin edelleen aika kova: koskettimet ja kitarat sekä Brucen voimakas laulu hakkaavat kasvoille. Lisäksi Max Weinbergin rummut hyökkäävät päälle, vaikkei mies mikään äärettömän kovakätinen soittaja olekaan. Tuo legendaarinen virvelisoundi on muuten saatu aikaan rikkinäisellä kaikulaitteella, joka studion nurkassa pyöri.

Sävellyksellisesti kappale on yksinkertainen perustuen kahteen sointuun. Esitystapa on kuitenkin se, josta Born in the U.S.A. mu istetaan: rohkeus ja uho välittyvät kuulijalle. Kosketinsoitinriffi, joka kertautuu vielä kertosäkeen melodianakin, jää päähän välittömästi. Oikeastaan soitannollinen kohokohta on lopun hallittu kaaos, jonka on tarkoitus kuvata sotaa äänitehosteineen. Erityisesti Weinbergin rumputyöskentely on maininnan arvoista, sillä se improvisoitiin studiossa (tavallisesti kun Springsteenillä on langat tiukasti käsissään). Studioäänitteeltäkin voi kuulla, kuinka Bruce laskee bändin mukaan tuon rytinän jälkeen.

Teksti tekee tästä laulusta sen klassikon, mihin asemaan tämä on nostettu. Ensikuulemaltahan kyseessä on patrioottinen kuvaus siitä, kuinka hieno maa Yhdysvallat on ja kuinka he ovat ylpeitä ja pitävät huolta omistaan, erityisesti sotaveteraaneista. Todellisuudessa Springsteen kuvaa tässä laulussa epämukaista kohtelua, jota veteraanit (tuolloin nimenomaan Vietnamin sellaiset) olivat kokeneet. Ei ole välttämättä mikään onni syntyä tuohon maahan, vaan heti alusta asti matka voi olla alaspäin.

Vietnam on erityistarkkailussa läpi tekstin. Kyseessä kun oli ensimmäinen sota, jota USA ei voittanut, niin kotiintulijoille ei annettukaan sankarin viittaa. Lisäksi tilannetta, jossa nuoria miehiä lähetettiin vieraaseen maahan ainoastaan “tappamaan keltainen mies” kummastellaan. Sodan järjettömyyttä. Vielä vuosikymmeniä tapahtumien jälkeenkin haamut vaivaavat eikä niiltä pääse pakoon.

Born down in a dead man's town
The first kick I took was when I hit the ground
You end up like a dog that's been beat too much
Till you spend half your life just covering up

Born in the U.S.A.
I was born in the U.S.A.
I was born in the U.S.A.
Born in the U.S.A.

Got in a little hometown jam
So they put a rifle in my hand
Sent me off to a foreign land
To go and kill the yellow man

Born in the U.S.A.
I was born in the U.S.A.
I was born in the U.S.A.
I was born in the U.S.A.
Born in the U.S.A.

Come back home to the refinery
Hiring man says "Son if it was up to me"
Went down to see my V.A. man
He said "Son, don't you understand"

I had a brother at Khe Sahn fighting off the Viet Cong
They're still there, he's all gone

He had a woman he loved in Saigon
I got a picture of him in her arms now

Down in the shadow of the penitentiary
Out by the gas fires of the refinery
I'm ten years burning down the road
Nowhere to run ain't got nowhere to go

Born in the U.S.A.
I was born in the U.S.A.
Born in the U.S.A.
I'm a long gone Daddy in the U.S.A.
Born in the U.S.A.
Born in the U.S.A.
Born in the U.S.A.
I'm a cool rocking Daddy in the U.S.A.


Springsteenin oma suhtautuminen kappaleeseen on kaksijakoinen. Toisaalta hänen tiedetään pitävän sitä yhtenä onnistuneimmistaan, toisaalta se, että monet ymmärtävät sen päinvastoin kuin sanoma on häiritsee häntä. Siksi Bruce onkin esittänyt laulua silloin tällöin pelkistettynä slide-kitarasovituksena, jolloin sen teksti pääsee enemmän esille. Suurimmilla kiertueilla se kuitenkin on esitetty, jos mahdollista, vielä levyversiotakin uljaampana: äänimaailman alapää on ollut erityisen jyhkeä, kun ensimmäiset nuotit ovat päässeet ilmoille bändin miehiltä. On aina hieno hetki, kun Springsteen villitsee Weinbergiä lopun rumpunostatuksessa ja kun koko paketti aukeaa vielä hetkeksi perusteeman ympärille.

https://www.youtube.com/watch?v=lZD4ezDbbu4

https://www.youtube.com/watch?v=0lJRZiy8t8o

https://www.youtube.com/watch?v=Ug5Bl8U2ItQ

lauantai 5. joulukuuta 2015

Bruce Springsteen - TOP56-songs: 26 - Tenth Avenue Freeze-OutBruce Springsteen - TOP56-biisit: 26 - Tenth Avenue Freeze-Out

Albumilta Born to Run (1975).

Tarina siitä, kuinka The E Street Band sai alkunsa.

Tenth Avenue Freeze-Out, Born to Run-albumin kakkosbiisi, käynnistyy kuten muutkin levyn laulut eräänlaisella vale-introlla. Tunnusteleva parin tahdin pätkä käynnistää soulahtavan, puhallinsektion sävyttämän kappaleen joka kertoo siis yksinkertaisesti sen, kuinka E Street Band kootiin. Ei siis ole sattumaa, että päähenkilö Bad Scooter sekä orkesterinjohtaja jakavat samat nimikirjaimet tai että viimeisessä säkeistössä mainitaan, kuinka kuviot muuttuivat kun Big Man liittyi yhtyeeseen.

On fanien keskuudessa legendaarinen tarina, kuinka Clarence Clemons ja Springsteen ensi kerran kohtasivat Asbury Parkissa, New Jerseyssä. Oli myrskyinen ilta, kun Bruce bändeineen oli soittamassa pikkuklubin lavalla. Yhtäkkiä klubion ovi avautui, sinkoutui ulos saranoiltaan ja sisään astui suuri, vaikuttava mies. Clarence Clemons asteli lavalle ja sanoi Brucelle: “I wanna play with you”. Loppu on rock-historiaa.

Kappaleessa merkittävässä roolissa olevat puhallinsovitukset olivat ensimmäinen kontribuutio, jonka sittemmin Springsteenin oikeaksi kädeksi muodostunut Steven Van Zandt hänen musiikkiinsa antoi. Tuolloin Stevie ei vielä kuulunut bändin kokoonpanoon, mutta liittyi siihen heti vuoden 1975 aikana.

“Tenth Avenue” ei ollut suuren yleisön hitti, mutta nauttii arvostusta fanien keskuudessa. Viime vuosina tämä laulu on saanut uudenlaisen merkityksen, kun Clemons ei enää lavalla mukana ole. Viimeisimmällä kiertueella kappaleeseen sisältyikin kunnianosoitus hänelle sekä toiselle edesmennelle E Streetiläiselle, Dan Federicille. Livesuosikki tämä onkin ollut koko elinkaarensa ajan eli 40 vuotta. Yksi sykähdyttävimmistä versioista oli, kun bändi avasi tällä Super Bowl-esiintymisensä vuonna 2009.

Ja mikäkö se “tenth avenue freeze-out” sitten on? Sen saa jokainen kuulija päätellä itse: Bruce sanoo itse albumin teosta kertovassa dokumentissa “Wings for Wheels” seuraavasti vuonna 2005: “I still have no idea what it means. But it's important”.

Teardrops on the city
Bad Scooter searching for his groove
Seem like the whole world walking pretty
And you can't find the room to move
Well everybody better move over, that's all
I'm running on the bad side
And I got my back to the wall
Tenth Avenue freeze-out, Tenth Avenue freeze-out

I'm stranded in the jungle
Taking all the heat they was giving
The night is dark but the sidewalk's bright
And lined with the light of the living
From a tenement window a transistor blasts
Turn around the corner things got real quiet real fast
She hit me with a Tenth Avenue freeze-out
Tenth Avenue freeze-out
And I'm all alone, I'm all alone
And kid you better get the picture
And I'm on my own, I'm on my own
And I can't go home

When the change was made uptown
And the Big Man joined the band
From the coastline to the city
All the little pretties raise their hands
I'm gonna sit back right easy and laugh
When Scooter and the Big Man bust this city in half
With a Tenth Avenue freeze-out, Tenth Avenue freeze-out
Tenth Avenue freeze-out...


https://www.youtube.com/watch?v=LUjivw_-W0Y

https://www.youtube.com/watch?v=ctx3B9L03a4

perjantai 4. joulukuuta 2015

Bruce Springsteen - TOP56-songs: 27 - Hungry HeartBruce Springsteen - TOP56-biisit: 27 - Hungry Heart

Albumilta The River (1980).

The River-LP:n ensimmäisenä singlenä julkaistu Hungry Heart on yksi merkittävistä lauluista Bruce Springsteenin ja E Street Bandin uralla. Se nimittäin oli ensimmäinen heidän esittämänsä biisi, joka nousi Billboardin TOP100-listalla kymmenen ensimmäisen joukkoon, tarkalleen ottaen sijalle 5. Springsteen oli alunperin tehnyt kappaleen The Ramonesia silmällä pitäen ja ajatellut tarjotakin sitä heille, mutta manageri Jon Landaun ehdotuksesta piti tuotoksen itsellään.

Hungry Heartin asemaa Bruce-tuotannossa lähestyisin itse ennemmin suuremmasta perspektiivistä kuin ainoastaan yksittäisenä lauluna. Paitsi että se oli ensimmäinen listahitti, sen merkitys niin The Riverillä levynä kuin keikkaseteissä kuluneen 35 vuoden aikana ovat huomionarvoisia. River on nimittäin albumina rakennettu kuin keikkasetiksi: menevämpien ja hitaampien kappaleiden suhde on tarkkaan mietitty. Vuoteen 1980 saakka Springsteenillä ei ollut ollut käytössään yleisön mukaan ottamiseksi kuin vanhoja rock'n'roll-covereita, mutta The Riverillä hän alkoi kirjoittaa niitä itse. Hungry Heart on toiminut yhteislaulatusosiona alusta saakka.

Studioäänitteessä nauhaa on nopeutettu hieman, joten niin bändin sointi kuin ennenkaikkea Brucen laulu kuulostavat hieman todellisuutta korkeammalta. Tämä oli tietoinen temppu, jota 70-80-lukujen taitteessa jonkin verran harrastettiin. Perusvireessä biisi pohjautuu klassiseen C-Am-Dm7-G-sointukiertoon liki koko mitaltaan poiketen ainoastaan Dan Federicin urkusoolossa eri sävellajiin. Komppi on jykevä ja yhdeksi tavaramerkiksi on muodostunut myös Weinbergin rumpufilli, joka avaa koko kappaleen. Taustalaulut vedetään myös edelleen tismalleen kuin levyllä.

Hungry Heart oli ensimmäisiä kappaleita, jossa Springsteen asetti positiiviselta kuulostavan musiikin ja haikean (lähes melankolisen surullisen) tekstin vastatusten. Jännitävää ajatella, että tämän biisin ensimmäinen säkeistö on yksi kovimmin mukana laulettavista Springsteen-keikoilla, sillä siinähän lauletaan siitä miten kertoja jättää perheensä ja lapsensa taakseen lähteäkseen, vaikkei oikein tiedä edes minne on menossa. Tunne vie. “Like a river that don't know where it's flowing / I took a wrong turn and I just kept going”.

Got a wife and kids in Baltimore Jack
I went out for a ride and I never went back
Like a river that don't know where it's flowing
I took a wrong turn and I just kept going

Everybody's got a hungry heart
Everybody's got a hungry heart
Lay down your money and you play your part
Everybody's got a hungry heart

Toinen säkeistö valottaa menneisyyttä: ensimmäisessä säkeistössä kertoja jättää perheensä Baltimoreen, mutta toisessa selviää että kaikki on saanut alkunsa Kingstownissa. Alusta asti on ollut epäilys, ja nyt ympyrä sulkeutuu.

I met her in a Kingstown bar
We fell in love I knew it had to end
We took what we had and we ripped it apart
Now here I am down in Kingstown again

Everybody's got a hungry heart
Everybody's got a hungry heart
Lay down your money and you play your part
Everybody's got a hungry heart

Viimeinen säkeistö oli se, joka tästä kolahti heti ensimmäisellä kuuntelulla. The River oli ensimmäinen levy, jonka Springsteeniltä ostin Levy-Eskoilta talvella 2010. Tätä tekstiä ei tarvinne sen enempää analysoida, jos ei väkisin tahdo etsiä piilomerkityksiä. Elämän totuuksia.

Everybody needs a place to rest
Everybody wants to have a home
Don't make no difference what nobody says
Ain't nobody like to be alone

Everybody's got a hungry heart
Everybody's got a hungry heart
Lay down your money and you play your part
Everybody's got a hungry heart

Hungry Heartista kuulee ensi kuulemalta, että kyseessä lienee hitti. Palaset naksahtavat popisti paikalleen. Tämä tuli aikoinaan soitettua jopa lukiossa aamunavauksessa, ensimmäisessä, johon itse päädyin levyä soittamaan. Valinta kohdistui HH:n vieläpä hyvin pitkälti tuon viimeisen säkeistön tähden.

Keikkasuosikin asemaa tämä biisi on siis pitänyt julkaisustaan saakka. Viimeisimmällä maailmankiertueella tähän tuli mukaan myös klassinen crowd surfing, jota tosin taidetaan harvemmin nähdä yli kuusikymppisiltä rokkareilta. Turun ykköskeikallakin yleisö oli hieman jähmeä, mutta tunnelma muuttui kuin sormia napauttamalla Brucen kysyessä “can you get me there” ja hypätessä yleisön käsien päälle. Jonkinmoinen viihdyttäjä, jolla taitaa olla noita temppuja takataskussa muutama...

https://www.youtube.com/watch?v=lQSn26zCXYQ

https://www.youtube.com/watch?v=qafomqfQSxEAlbumilta The River (1980).

The River-LP:n ensimmäisenä singlenä julkaistu Hungry Heart on yksi merkittävistä lauluista Bruce Springsteenin ja E Street Bandin uralla. Se nimittäin oli ensimmäinen heidän esittämänsä biisi, joka nousi Billboardin TOP100-listalla kymmenen ensimmäisen joukkoon, tarkalleen ottaen sijalle viisi. Springsteen oli alunperin tehnyt kappaleen The Ramonesia silmällä pitäen ja ajatellut tarjotakin sitä heille, mutta manageri Jon Landaun ehdotuksesta piti tuotoksen itsellään.

Hungry Heartin asemaa Bruce-tuotannossa lähestyisin itse ennemmin suuremmasta perspektiivistä kuin ainoastaan yksittäisenä lauluna. Paitsi että se oli ensimmäinen listahitti, sen merkitys niin The Riverillä levynä kuin keikkaseteissä kuluneen 35 vuoden aikana ovat huomionarvoisia. River on nimittäin albumina rakennettu kuin keikkasetiksi: menevämpien ja hitaampien kappaleiden suhde on tarkkaan mietitty. Vuoteen 1980 saakka Springsteenillä ei ollut ollut käytössään yleisön mukaan ottamiseksi kuin vanhoja rock'n'roll-covereita, mutta The Riverillä hän alkoi kirjoittaa niitä itse. Hungry Heart on toiminut yhteislaulatusosiona alusta saakka.

Studioäänitteessä nauhaa on nopeutettu hieman, joten niin bändin sointi kuin ennenkaikkea Brucen laulu kuulostavat hieman todellisuutta korkeammalta. Tämä oli tietoinen temppu, jota 70-80-lukujen taitteessa jonkin verran harrastettiin. Perusvireessä biisi pohjautuu klassiseen C-Am-Dm7-G-sointukiertoon liki koko mitaltaan poiketen ainoastaan Dan Federicin urkusoolossa eri sävellajiin. Komppi on jykevä ja yhdeksi tavaramerkiksi on muodostunut myös Weinbergin rumpufilli, joka avaa koko kappaleen. Taustalaulut vedetään myös edelleen tismalleen kuin levyllä.

Hungry Heart oli ensimmäisiä kappaleita, jossa Springsteen asetti positiiviselta kuulostavan musiikin ja haikean (lähes melankolisen surullisen) tekstin vastatusten. Jännitävää ajatella, että tämän biisin ensimmäinen säkeistö on yksi kovimmin mukana laulettavista Springsteen-keikoilla, sillä siinähän lauletaan siitä miten kertoja jättää perheensä ja lapsensa taakseen lähteäkseen, vaikkei oikein tiedä edes minne on menossa. Tunne vie. “Like a river that don't know where it's flowing / I took a wrong turn and I just kept going”.

Got a wife and kids in Baltimore Jack
I went out for a ride and I never went back
Like a river that don't know where it's flowing
I took a wrong turn and I just kept going

Everybody's got a hungry heart
Everybody's got a hungry heart
Lay down your money and you play your part
Everybody's got a hungry heart


Toinen säkeistö valottaa menneisyyttä: ensimmäisessä säkeistössä kertoja jättää perheensä Baltimoreen, mutta toisessa selviää että kaikki on saanut alkunsa Kingstownissa. Alusta asti on ollut epäilys, ja nyt ympyrä sulkeutuu.

I met her in a Kingstown bar
We fell in love I knew it had to end
We took what we had and we ripped it apart
Now here I am down in Kingstown again

Everybody's got a hungry heart
Everybody's got a hungry heart
Lay down your money and you play your part
Everybody's got a hungry heart


Viimeinen säkeistö oli se, joka tästä kolahti heti ensimmäisellä kuuntelulla. The River oli ensimmäinen levy, jonka Springsteeniltä ostin Levy-Eskoilta talvella 2010. Tätä tekstiä ei tarvinne sen enempää analysoida, jos ei väkisin tahdo etsiä piilomerkityksiä. Elämän totuuksia.

Everybody needs a place to rest
Everybody wants to have a home
Don't make no difference what nobody says
Ain't nobody like to be alone

Everybody's got a hungry heart
Everybody's got a hungry heart
Lay down your money and you play your part
Everybody's got a hungry heart


Hungry Heartista kuulee ensi kuulemalta, että kyseessä lienee hitti. Palaset naksahtavat popisti paikalleen. Tämä tuli aikoinaan soitettua jopa lukiossa aamunavauksessa, ensimmäisessä, johon itse päädyin levyä soittamaan. Valinta kohdistui HH:n vieläpä hyvin pitkälti tuon viimeisen säkeistön tähden.

Keikkasuosikin asemaa tämä biisi on siis pitänyt julkaisustaan saakka. Viimeisimmällä maailmankiertueella tähän tuli mukaan myös klassinen crowd surfing, jota tosin taidetaan harvemmin nähdä yli kuusikymppisiltä rokkareilta. Turun ykköskeikallakin yleisö oli hieman jähmeä, mutta tunnelma muuttui kuin sormia napauttamalla Brucen kysyessä “can you get me there” ja hypätessä yleisön käsien päälle. Jonkinmoinen viihdyttäjä, jolla taitaa olla noita temppuja takataskussa muutama...

https://www.youtube.com/watch?v=lQSn26zCXYQ

https://www.youtube.com/watch?v=qafomqfQSxE