torstai 17. joulukuuta 2015

Bruce Springsteen - TOP56-biisit: 14 - Because the Night

Live-albumilta Live 1975/-85 (1986). Studioversio julkaistu albumilla The Promise (2010).

1970-luvun jälkimmäiseltä puoliskolta 1980-luvun puoleen väliin Springsteen oli biisintekijänä tuotteliaimmillaan. Esimerkiksi Darkness on the Edge of Town-levylle äänitetystä materiaalista, joka on jo nähnyt eri reittejä päivänvalon, oltaisiin saatu koottua jo neljä-viisi levyllistä musiikkia. Koska hän on tullut tunnetuksi myös albumikokonaisuuksien vaalijana, on useita hitiltä kalskahtavia kappaleita annettu myös pois muiden artistien levytettäviksi. Because the Night on yksi tunnetuimmista esimerkeistä, mutta Springsteen ja ESB ovat esittäneet sitä myös itse keikoilla aina 70-luvun lopulta saakka ja studioversiokin julkaistiin 32 vuotta äänittämisen jälkeen The Promise-levyllä.

Mielenkiintoisimpia aspekteja Because the Nightiin on se, että se on tullut Bruce-faneille tutuksi ennenkaikkea liveversionsa myötä. Live 1975/-85-boksilla kuultava versio on taltioitu 28.12.1980 Nassau Coliseumilla jo kulttimaineeseen kohonneilla keikoilla ja siinä kuullaan E Street Bandia monien mielestä kovimmassa keikkakunnossaan. Instrumentaaliosiot ovat pidempiä kuin studioversiossa ja soundit ovat jo alkaneet muotoutua isompiin keikkapaikkoihin sopiviksi.

Alun piano-introssa kuullaan juuri niitä säveliä, joista itse tuollaisessa arpeggiossa tykkään. Ne yhdistetttynä Springsteenin laulamaan melodiaan ja tekstiin luovat heti kiihkeänpidätetyn tunnelman. Rakkauslaulu tämä pohjimmiltaan on, mutta aika raju sellainen.

Muistelen kertosäkeestä ensimmäiaen reaktion olleen, että “tämähän on “Linnunradan laidalla”. Kun siitä pääsi yli, paljastui mainio voimarock-biisi. Toisen säkeistön aloitusriveissä on myös hienoa lyrikaalista neroutta: “What I got I have earned / What I'm not I have learned” eli virheitä on koettu ja niistä on otettu opiksi. Jos rakkauden kohde jäisi vielä yöksi ja sen jälkeenkin, kaikki voisi olla paremmin.

Tyylitellyn yksinkertaisen saksofonisoolon jälkeen tulee jälleen hieno, dramaattinen rivi. “The time has come to take this moment / and they can't hurt you” siirtää biisin viimeisiin osioihinsa nostaen samalla sävellajia sävelaskeleen kuin huomaamattomasti. Näin viimeiseen kertosäkeeseen saadaan entistä enemmän voimaa. Lopussa kuullaan sekä studio- että livealbumille taltioiduissa versiossa Springsteenin soittama soolo, mutta keikoilla tuossa kohtaa ovat esille päässeet myös Nils Lofgren ja Stevie Van Zandt. Bändi soittaa mahtavasti yhtenä pakettina, kunnes F#-soinnun nostatuksen ja Weinbergin tremolon kautta räjäytetään kappale vielä kerran kertosäkeeseen, jossa taustalaulut ovat aiempaa vahvemmin esillä. “Because the night belongs to lovers / because the night belongs to lust / because the night beongs to lovers / because the night belongs to us”. Kiihkeää tekstiä.

Itselleni BTN on iskenyt aina. Biisissä kytevä jännite sytytetään heti alussa ja vaikka se käväisee pinnassa jo aiemminkin, niin modulaation myötä se iskeytyy uuteen ulottuvuuteen. Keikkasuosikkikin tämä on ollut julkaisustaan saakka ja onkin saavuttanut melkoisen fanisuosion, vaikkei studioversiota julkaistukaan kuin vasta vuonna 2010. Hienoa rock-musiikkia.

Take me now baby here as I am
Pull me close try an understand
I work all day out in the hot sun
Stay with me now till the mornin' comes
Come on now try and understand
The way I feel when I'm in your hands
Take me now as the sun descends
They can't hurt you now
They can't hurt you now
They can't hurt you now

Because the night belongs to lovers
Because the night belongs to us
Because the night belongs to lovers
Because the night belongs to us

What I got I have earned
What I'm not I have learned
Desire and hunger is the fire I breathe
Just stay in my bed till the morning comes
Come on now try and understand
The way I feel when I'm in your hands
Take me now as the sun descends
They can't hurt you now
They can't hurt you now
They can't hurt you now

Because the night...

Your love is here and now
The vicious circle turns and burns without
Though I cannot live forgive me now
The time has come to take this moment and
They can't hurt you now

Because the night..


https://www.youtube.com/watch?v=Nxmg_YmUJvM

https://www.youtube.com/watch?v=J1GBIlmkUO0

https://www.youtube.com/watch?v=HcqUSi8QPN0

https://www.youtube.com/watch?v=lGQvjAgyA-Q

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti