sunnuntai 29. marraskuuta 2015

MUSA-TASTING IV: ”1001 ALBUMIA, JOTKA JOKAISEN ON KUULTAVA EDES KERRAN ELÄESSÄÄN” – B:LLä ALKAVIEN ARTISTIEN 10 PARASTA BIISIÄ

"1001 albumia, jotka jokaisen on kuultava edes kerran eläessään" Robert Dimeryn toimittama musiikkikirja, josta B:llä alkavat artistit T on kahlannut läpi. Sieltä T:n mielestä 10 parasta biisiä kuunneltiin ja analysoitiin tuossa viikko takaperin.

Lista, jolta biisit on valittu:

B52s – B52s (1st Album)
Bad Brains – I Against I
Bad Company – Bad Company (1st Album)
Badly Drawn Boy – Hour of Bewilderbeast
Badu, Erykah – Mama’s Gun
Baez, Joan – Joan Baez (1960)
Baker, Anita – Rapture
Band – Band (2nd Album)
Band – Music from Big Pink
Banhart, Devendra – Rejoicing in the Hands
Barrett, Syd – Madcap Laughs
Basement Jaxx – Remedy
Basie, Count – Atomic Mr Basie
Bauhaus – Mask
Beach Boys – Pet Sounds
Beach Boys – Surf’s Up
Beach Boys – Today!
Beastie Boys – Ill Communication
Beastie Boys – Licensed to Ill
Beastie Boys – Paul’s Boutique
Beatles – A Hard Day’s Night
Beatles – Abbey Road
Beatles – Beatles [aka White Album]
Beatles – Revolver
Beatles – Rubber Soul
Beatles – Sgt Pepper’s Lonely Hearts Club Band
Beatles – With the…
Beau Brummels – Triangle
Beck – Guero
Beck – Odelay
Beck – Sea Change
Beck, Jeff – Truth
Bee Gees – Odessa
Bee Gees – Trafalgar
Bees – Sunshine Hit Me
Belle & Sebastian – If You’re Feeling Sinister
Belle & Sebastian – Tigermilk
Ben, Jorge – África Brasil
Beta Band – Heroes t Zeros
Beta Band – Hot Shots II
Big Black – Atomizer
Big Brother & the Holding Company – Cheap Thrills
Big Star – # 1 Record
Big Star – Third (aka Sister Lovers)
Birthday Party – Junkyard
Björk – Debut
Björk – Medúlla
Björk – Vespertine
Black Crowes – Shake Your Money Maker
Black Flag – Damaged
Black Sabbath – Black Sabbath (1st Album)
Black Sabbath – Paranoid
Black Sabbath – Vol 4
Black, Frank – Teenager of the Year
Blondie – Parallel Lines
Blood, Sweat & Tears - Blood, Sweat & Tears (2nd Album)
Blue Cheer – Vincebus Eruptum
Blue Nile – A Walk Across the Rooftops
Blur – Blur (1997)
Blur – Modern Life is Rubbish
Blur – Parklife
Bo Radleys – Giant Steps
Boards of Canada – Music Has the Right t Children
Bon Jovi – Slippery When Wet
Bonnie Prince Billy – I See a Darkness
Booker T & the MGs – Green Onions
Boston – Boston (1st Album)
Bowie, David – ‘Heroes’
Bowie, David – Aladdin Sane
Bowie, David – Hunky Dory
Bowie, David – Low
Bowie, David – Rise & Fall of Ziggy Stardust and the Spiders from Mars
Bowie, David – Station t Station
Bowie, David – Young Americans
Bragg, Billy – Talking with the Taxman About Poetry
Bragg, Billy & Wilc – Mermaid Avenue
Brel, Jacques – Olympia 64
Brown, James – Live at the Apoll (1963)
Brubeck, Dave – Time Out
Buckley, Jeff – Grace
Buckley, Tim – Goodbye & Hello
Buckley, Tim – Greetings from LA
Buckley, Tim – Happy Sad
Buena Vista Social Club - Buena Vista Social Club (1997)
Buffal Springfield – Again
Bukem, LTJ – Logical Progression
Burke, Solomon – Rock ‘n’ Soul
Burman, Rahul Dev – Shalimar (Soundtrack)
Burning Spear – Marcus Garvey
Bush, Kate – Dreaming, the
Bush, Kate – Hounds of Love
Bush, Kate – Sensual World
Butthole Surfers – Locust Abortion Technician
Buzzcocks – Another Music in a Different Kitchen
Byrds – Fifth Dimension
Byrds – Notorious Byrd Brothers
Byrds – Sweetheart of the Rodeo
Byrds, Mr Tambourine Man
Tasting-osallistujat:
T – Ausculton jäsen T, illan isäntä ja väsynyt henkilö.
A - Ausculton jäsen A, tänään Lieksasta käsin operoiva populäärimusiikin ystävä.
R - Muusikko ja musiikin kuluttaja laajalla skaalalla.

10/10. Jeff Buckley – Hallelujah. (Grace -1994)

Jeff Buckley oli tavallaan aikansa James Dean. Kolmikymppisenä kuolleen miehen Hallelujah-coverointi Leonard Cohenin satoja kertoja levytetystä kappaleesta nousi uuteen loistoon Shrek-elokuvan myötä. Äänen käyttö on kohtuullista.


https://www.youtube.com/watch?v=y8AWFf7EAc4

T: Tätä soitettiin joskus niin paljon, että meni vähän maku. Nyt se on taas osoittautunut aika hyväksi. Harvoin kuultuna maukas.

R: Hyvin on intensiivinen ja herkkä tämä Jeffin versio. Toimii erittäin hyvin mies ja kitara-meiningillä ja hyvä, ettei sitä muulla tavoin kasvatettu. Vaikka usein olen tämän kuullut, niin ei vielä ihan puhki kulunut korvien välissä. 8,8/10.

A: Heti alkuun todettava että hieman yllätyin että Tomi tähän ottautui. Biisi on toki itsellekin tuttu, mutta tämän Buckleyn version olen kuunnellut lähinnä ohimennen. Tämähän on melkeinpä Leonard Cohenin alkuperäistäkin intiimimpi ja vähempi säkeistöjen määrä on minusta ihan hyvä valinta. Hallelujah on aina ollut mystinen biisi, samalla niin pieni mutta toisaalta aika helkkarin iso.

T: Kyllä sanoista menee Cohenille aika paljon pisteitä. Tietysti sävellyksestäkin. Mutta käsittääkseni Leonard on itsekin pitänyt tätä Jeffin versiota aika kovana.

A: Nerokas se ekan säkeistön "it goes like this / the fourth the fifth..."-kohta, kun se sävellys tosiaan menee niin. 8,6/10.

T: Gracella on aika kovat soundit. Tuossa biisissä on oikeastaan kaikki tarpeellinen. Se on outoa miten jostain Shrekistä se nousi noin kovaksi. Örkit halaa, kova juttu. 8,4/10.

Tasting-rating: 8,6/10

9/10. Bon Jovi - Livin’ on a Prayer. (Slippery When Wet -1986)

1986 on tapahtunut kyllä paljon. Ja varsinkin musiikin saralla. Tämä on jälleen niitä kappaleita, mistä kuulee Desmond Childin mukana olon. Kitarointi on parasta Samboraa ja lyriikkapuoli ilmentää oletetusti tuon ajan poliittista ilmapiiriä Yhdysvalloissa. Vaikka se onkin perinteisen tarinan sisään naamioitu.


https://www.youtube.com/watch?v=lDK9QqIzhwk

T: Onko atsolle tuttu? ;)

R: Talk Box rules.

T: Tuohon joudun sanomaan, että se on oikeastaan se ainut mistä en tässä tykkää. En tykkää kyllä E-pianostakaan. Eikä se johdu siitä, että juna on kouvolassa. Mutta bassottelu on aika Desmondia. Tässä on minusta hirvittävän paljon samaa kuin Hyvää ja Kaunista-biisissä. Kova kitarointi, kahden henkilön vaikea elämä ja lama-aikaa. Kolmas Nainen tuli vaan Suomen laman alkuun.

R: Tästä tulee jostain syystä mieleen kotomaisen Boycottin Gotta Rock.

A: Kiitos Tomi. Joskus aikoinaan kirjoitin EGA and the Boysin nettisivujen blogiin kokonaisen kirjoituksen tästä biisistä, mutta sitä sivustoa ei enää ole joten en voinut kopioida sitä tähän. Tässä on kaikki kohdallaan itselleni: teksti on samalla universaali ja samalla pienten ihmisten tarina, kitarointi skulaa (talk box & ikoninen soolo!), bassolinja pumputtaa mukavasti ja Jon Bon Jovi itse laulaa paremmin kuin koskaan. Säkeistön ja kertosäkeen välinen "We've gotta hold on"-osio on mahtavan biisin huikein kohta. Yksinkertaisesti yksi maailmankaikkeuden parhaista biiseistä. Tämä oli pitkään minulla kaikkien aikojen parhaan biisin tittelissä kiinni ja kamppailee siitä edelleen, jos sellaisen listan erehtyy kokoamaan... 10/10.

T: Tässäkin eroamme. se ”we’ve gotta hold on”-kohta on liian jenkki ja ärsyttävin laini tässä biisissä.

R: Tässä huomaa sen eron, mikä on nuorella, vasta kuuluisuuteen päässeellä porukalla ja sitten sillä, joka on veivannut jo 10 - 20 vuotta. Reilu tekemisen meininki ja polleasti. Ja myöhemmin kuultavissa myös muissa Desmond Childin tuotannoissa.

T: Vaikka Bon Jovin biisit ovat edeleen melkein yhtä hyviä, niin se asenne kuuluu tässä läpi. 8,5/10.

A: Muistaakseni tuo on vielä niitä, mitkä on kirjoitettu Samboran äidin kellarissa. Liittyen tuohon asenteeseen ja meininkiin. Biisien tekeminen ja onnistuminen on ollut elämää suurempi prosessi.

R: Ja näillä janttereillahan oli ainakin heidän omien sanojensa mukaan tavoitteena se, että biisin pitää toimia pelkällä akkarilla ja laululla. Olin pahimmassa musiikinkulutusiässä, kun tuo lätty tuli pihalle. Sen verran vanha ja kulunut, että minulta vain 7,5/10.

Tasting-rating: 8,7/10

8/10. Blur – Song 2. (Blur -1997)

Blur tuli isosti läpi vuonna 1997, kun bändin nimeä kantava albumi ilmestyi. Edelleen monien yhteyksien kestohitti Song 2 kuulostaa tuoreelta. Song 2 oli kappaleen työnimi, mutta jäi elämään. Biisin videota pidetään useissa medioissa yhtenä parhaista musiikkivideoista.


https://www.youtube.com/watch?v=SSbBvKaM6sk

T: Kuinka moni on kuullut ensimmäisen lainin ”I’ve got a Headache?” kuitenkin lauletaan, että ”I got my head checked”?

A: Parasta tässä on tuo näkkileipäsoundilla soitettu riffi ja b-osan asenne (I'm feeling heavy metal!). Itselleni on ollut aina aivan sama mitä tässä lauletaan, vaikka tätä on tullut keikallakin esitettyä, niin en ole ikinä asiaa ajatellut sen enempää... Onneksi ei kestä kahta minuuttia pidempään, sillä tuo mökkälä alkaisi ottamaan päähän. Tässä se on kuitenkin ihan toimiva tehokeino. 8,9/10.

T: Samaa nuoruuden asennetta kuin äskeisessä. On muuten mahtava biisi soittaa, vaikkei osaisikaan.Distorted bass toimii usein.

R: 90-luku oli meikäläisen ruuhkavuodet eli kersaa pukkasi ja musa jäi hetkeksi hieman taka-alalle. Mutta silti: brittirock/pop 90-luvulta ei vaan ole koskaan oikein kolahtanut. Hieman punkahtava tausta ja siihen tuommoinen - hieman ei niin tosissaan laulu päälle. 70-luvun punkista ja sen asenteesta kovasti diganneelle ei mene... Ja olikohan tää Blur edes britti?????

A: Onhan nämä. Brittipopin kovinta aaltoa. Jännä huomio muuten tuo 70-luvun punk vs. tämä.

R: Jonkin verran tulee mieleen jopa nämä Kalifornian surffipunkkarit tuosta biisistä. Ja se ei välttämättä ole hyvä juttu. Basso seuraa kitaraa tai päinvastoin. Pointseja 5/10. Huomioikaa meikäläisen arvioissa se seikka, että sanoitukset ovat minulle hienoinen arvoitus eli en niitä juurikaan kuuntele / tulkitse.

T: Mittaa juuri sopivasti, ehkä jopa puoli minuuttia liikaa. 8,5/10.

Tasting-rating: 7,5/10

7/10. David Bowie - Starman. (The Rise and Fall of Ziggy Stardust and the Spiders from Mars -1972)

Yksi musiikkimaailman suurista kummajaisista. Outo, honottava ääni ja vähintäänkin mystinen habitus. Over the Rainbowin jäljissä kulkeva kertosäe nosti kappaleen yhdeksi kaikkien aikojen parhaista singleistä.

https://www.youtube.com/watch?v=tRcPA7Fzebw

A: Bowien tuotanto odottaa haltuunottoa aikanaan, mutta tämä levy on tullut kuunneltua jo pariin kertaan. Brittiläistä eleganssia ja huolella tehtyä tavaraa. Yleistunnelman haikeuden sävy on kyllä kaunis...

T: Vaikkei tuo Bowie kovin kummoinen lauluääneltään ole, niin kyllä sillä on vaikuttavia sävellyksiä.

R: Kertsiin lähdön tidiit-ti-tit-ti-di on hieman koominen soundeineen, mutta muutoin hyvä pop-ralli. Davidin laulu menee tuolloin vielä hieman enemmän ylärekisterissä, mitä nämä 80-luvun lopun jälkeiset tuotokset. Tässäkin on omalla kohdalla hieman samaa vaivaa, mitä Bon Jovinkin biisissä, eli kuultu ehkä noin 100 kertaa liian monta kertaa.

A: Jos ja kun Bowieta tulee joskus kuunneltua, niin sieltä voi kyllä tuotannosta löytyä mielenkiintoisia juttuja.

T: Kosketinsoittajana on pakko tykätä näistä jousista tässä.

R: Tämän ajan Bowie-tallenteissa tykkään tuosta sähkökitarasoundista ja kuinka se tuodaan aika selkeästi esille, silloin kun on tarve.

A: Tässä on ylipäätään aika mukavan selkeä äänimaailma. 9,1/10.

T: Se on muuten jännä, ettei loppu mene revittelyksi. Kuitenkin vuosi -72, jolloin kaikkien biisien pitäis mennä.

R: Luureilla kuunnellen tuli tuosta intro-säkeistö siirtymässä aika jännä fiilis. Stereokuva vähän heilahti. Mutta jokaisen pitäisi osata tehdä biisiin loppu - fade out on niin OUT! PIsteitä kuitenkin 7,5/10.

T: Mulla ihan sama fiilis. Todella outo kun luureilla kuuntelen. 8,6/10.

Tasting-rating: 7,5/10

6/10. Black Sabbath – War Pigs. (Paranoid -1970)

Kappaleen piti aluksi olla nimeltään Walpurgis, joka on eräänlainen satanistien joulu. Se oli levy-yhtiön mielestä liian pahaa, ja kappale muuttui muotoon War Pigs, joka on eräänlainen julistus sotapropagandaa vastaan. Tämä on ihan ymmärrettävää Vietnamin sodan aikoina. Myös levyn nimi piti olla War Pigs, mutta Paranoidista tuli suurempi hitti ja levykin sai sen nimen.


https://www.youtube.com/watch?v=M4FuqVbwifk

T: Tässä biisissä ei ole fade out. Noiden sireenien jälkeen lähtevä haikkanapsuttelu on kyllä pikkusen progehtava biisiin lähtö. Kun kuitenkin pääasiassa olen proge-tyyppi, niin tässä on aika paljon sellaista pakottamatonta rytmittelyä. Ozzy Osborne on vähän ja vähän enemmänkin löysä, mutta kyllä se tässä menee.

R: Geezer Butlerilla on kitaristin mieli – sillä on melko lailla sellaiset kuviot, minkä tyyppiset tulee itsellekin mieleen basson varressa jammaillessa. Oikeastaan mielenkiintoista, että suuri osa nykyisen hyvinkin raskassoutuisen metallin tekijät pitävät Black Sabbatihia esikuvanaan. Harva vaan on ottanut onkeensa Black Sabbathin – minun mielestä – parhaita puolia eli mahottoman hyvin groovaavan svengin. Tätäkin on tullut jauhettua aikaslailla paljon, mutta tämä on kestänyt aikaa ja kuuntelukertoja. Myönnän: rakastan vanhaa Black Sabbath –matskua. Tony Iommi pystyy loihtimaan muistettavia riffejä/melodioita sortumatta liikaan kikkailuun.

T: Tätä on varmaan ollut aikoinaan mukava soittaa. Tämänkin bändin rytmiryhmä on nimittäin koko lailla pätevä. Faith No Moren versio on aika hyvä sekin. Nuorempana inhosin tätä kipaletta, mutta vanhempana osaa arvostaa tällaista alkukantaisuutta. Ja aina olen oikeastaan arvostanutkin kaikkia paitsi Ozzya.

A: Nehän räimäytti. Tässäkin on yleisfiiliksessä jotain siistiä. Erityismaininnat outro-soitannalle, Bill Wardin rumputyöskentelylle ja Ozzyn lauleskelulle joka tähän kyllä käy. Sabbathissa on kyllä kohtalaiset soittajat. 8,3/10.

R: Ozzyn nasaali laulanta ei varmasti kaikille osu - ei ihan satasella minullekaan, mutta siihen on tuon musan kyljessä jo tottunut.

T: Pakko kysyä, mitä tykkää R Black Sabbathin levyistä joilla laulaa Tony Martin? Mun mielestä nekin on Iommilta aika kovia sävellyksellisesti. 8,6/10 tällekin.

R: Tunnustan, etten ole niitä juurikaan kuunnellut, joten en pysty vakavasti arviota antamaan. Viimeisimmästä tykkäsin kyllä. Siis Black Sabbathin tuoreimmasta ja tod. näk. viimeiseksi jäävästä. 9,1/10.

Tasting-rating: 8,7/10

5/10. The Beatles - Blackbird. (The Beatles - 1968)

Kappale löytyy Beatlesin White Albumilta, vaikka oikeastaan on vain Paul McCartneyn soolosuoritus. John Lennon on kuitenkin tekijöihin merkitty. Tarina kertoo rotutaisteluista 60-luvun Ameriikoissa. Kuten Macca on itsekin sanonut, on inspiraatio lähtenyt Bachin sävellyksestä.


https://www.youtube.com/watch?v=BrxZhWCAuQw

R: Olen aina inhonnut clikkiä ja tuo vasempaan korvaan tunkeva naputtava – liekö stomppi vai mikä – ärsyttää suuresti. Beatles-laulelma, joka olisi saanut päättyä siihen ensimmäiseen kohtaan, jossa se vaikutti loppuvan. Lopussa ei ollut enää oikein mitään uutta tuotavaa tähän. Olikohan tämä ennen vai jälkeen, kun Paul McCartney kuoli ja korvattiin kaksoisolennolla?

T: Tää on ensimmäinen biisi, jonka olen kitaralla osannut jotenkin soittaa. (Enää en osaa…) Jostain syystä olen aina tästä tykännyt, vaikka Beatlesillä on runsaasti hyvin keskinkertaista materiaalia. Mutta niinhän se on nykyäänkin näillä TOP-artisteilla. Eli tässä on paljon legendaarisuus-pisteitä. Liian pitkä ainakin tuo videoversio, en tiedä onko se noin pitkä oikeasti. (2.18 alun perin.) 8,7/10.

R: Hyvin oli kuitenkin tunnistettavissa Beatles-kamaksi. Nippa nappa peittoaa Blurin: 6/10.

A: Allekirjoitan R:n toteamuksen "klikistä". Näppäilysäestkysestä olen aina tykännyt tässä biisissä ja rivistä "you were only waiting for this moment to be free". McCartneylla (ja John Lennonilla) oli jonkinmoinen käsitys laulumelodioille... 8,3/10.

Tasting-rating: 7,7/10

4/10. Joan Baez – El Preso Numero Nueve. (Joan Baez - 1960)

Poliittisten laulelmien kulta-aikana pinnalle noussut Joan Baez on nimestään huolimatta syntyperäinen USA:n kansalainen. Toki hiukan verta oli Meksikostakin, mutta eniten Englannista ja Skotlannista. El Preso Numero Nueve eli Vanki Numero Yhdeksän tulee sen verran autenttisesti, että synnyinseudun voisi suosiolla heittää Etelä-Amerikan puolelle.
Video on huono, mutta siinä on ”hiukan” lavapreesensiä.


https://www.youtube.com/watch?v=osunPKggwCQ

T: Meidän rumpali mittaa keikkojen kovuuden kylmien väreiden määrällä. En voi mitään, että aina menee kylmät väreet kun mennään tuonne ylärekisteriin.

R: Minulla oli takavuosina ystävä, jonka luona tuli riiausreissuilla vietettyä aikaa. Siellä tuli kuultua yliannostus tällaista työväenlaulutyyppistä materiaalia. Mentäessä laulussa ylärekisteriin, on kyllä
melkoisen kovaäänistä koilotusta. Anteeksi. Saman artistin Diamonds and Rust ja esittäjänä Judas Priest uppoaa huomattavasti paremmin. 4.9/10.

A: Jos joskus biisi pystyy välittämään tunnelman totaalisen vieraalla kielellä, niin silloin ollaan ytimessä. Ja Baezhan nyt on ensi kuulemalta heti jäätävän kova tulkitsija ja laulaja ("kohtalaisen" raju tosiaan tuo falsetti".) Tekstikin on tiukka, mutta jää taustalle itselleni. 8,6/10.

T: Ilman minkäänlaista poliittista kantaa, tässä on jotain todella vaikuttavaa. Ei ole ihme, että tällä on porukka lähtenyt taistolaistouhuihin. minulle tämä oli todella huima veto. 9,6/10.

Tasting-rating: 7,7/10

3/10. Björk – Play Dead (Debut - 1993)

Debut-albumi ei nimestään huolimatta ole debyytti. Sen Islannin tunnetuimpiin kuuluva laulaja teki jo 11-vuotiaana. Ihan ei tavallista musiikkia ole nainen tehnyt, eikä suuri osa ole radiokamaa. Mutta ne parhaat kappaleet ovatkin sitten aika huikeita. Tämä kappale on tehty yhdessä David Arnoldin kanssa, jolla on meriittejä esimerkiksi Bond-musiikeista välillä 1997-2008.


https://www.youtube.com/watch?v=vMdIxPnM5hA

T: Björkin tapa laulaa vaatii vähän enemmän totuttelua kuin näiden edellisten. Mutta onhan se hullu äänenkäyttäjä. Mieletön tuo bassolinja taustalla.

R: Kun musa on about kuunneltavaa ja artisti selkeästi tunnistettavissa, on se aina plussaa. Tässä ambient-tausta kohtaa persoonallisen tulkitsijan. Edelliseen verrattuna tässä laulajan siirtyessä ylärekisteriin kuuntelunautinto paranee. Prkl….n fade ou……….

A: Nyt tuli ensimmäinen joka ei ollut alkuunkaan tuttu entuudestaan. Itse ei tosiaan ole Björkiä tullut kuunneltua juuri yhtään, ja tämä oli ehkä vähän liian hämyinen ja utuinen minulle, ei saa kerta kuulemalla oikein kiinni. Bassolinjan merkitsin itsellekin muistiin, että ansaitsee erityismaininnan. 7,4/10.

T: Kiipparina tulee aika paljon tällaisia juttuja kuunneltua, missä jouset tai kosketinsoundit tuovat oikeasti jotain oleellista kappaleisiin. 9,7/10.

R: Minulle tuo Björkin laulu(ääni) on hänen musansa parasta antia. Olikohan se kertsi vai mikä tämä osuus, missä noustiin vähän korkeammalle. Se toimi todella hyvin niin laulun kuin myös sen bassolinjan osalta. Biisistä jäi hyvä fiilis. 9,1/10.

Tasting-rating: 8,7/10

2/10. The Beatles – Eleanor Rigby (Revolver - 1966)

Jälleen Paul McCartney on sävellystyössä elementissään. Kappaleen tekee kuitenkin tunnetuksi jouset, jotka ovat George Martinin säveltämät. Kappale on saanut Grammy-palkinnon ja siitä on olemassa sellainenkin erikoisuus kuin video vuodelta 1966.


https://www.youtube.com/watch?v=51UH_u7WxCo

T: Jouset jumalauta. Marttiinin Jori on ollut nerolla päällä.

R: Vaikka en niin kauheasti pidä Maccan laulusoundista tämän tyyppisissä zibaleissa, niin onhan tämä biisinä erittäin hyvä. Jouset toimivat hyvin. Tosin arri olisi pitänyt antaa Otto Donnerin tehtäväksi, niin olisi päästy vielä hieman vähäelkeisempään toteutukseen kuten Dave Lindholmin Ainolla.

A: Jonkinlainen tunnelma tuossa biisissä heti ensimmäisestä nuotista alkaen. George Martinin jousethan tuossa on se juttu kyllä. Jotenkin Eleanor Rigby on aina ollut ahdistava biisi, mutta onhan tuossa tekstissäkin aikamoinen idea nyt kun sitä luki. Eleanor Rigby kerää häiden jälkeen riisit kirkon portailta ja sitten kun hän kuolee, niin hautajaisiin ei tule ketään... Vähäelkeisempi olisi saattanut ehkä toimiakin.

R: Pitäisköhän sitä vanhoilla päivillä vielä ruveta keskittymään noihin sanoituksiinkin? Sitä kun ei edes taustalauluja vedä, niin ei nuo sanoitukset ole koskaan olleet niin läheisiä.

T: Nykyään siinä on myös se, ettei ehdi lukemaan niitä sanoja. Junnuna pysty kattoo niitä levyn kansista. Nyt koira syö toista kättä ja tyttö toista. 9,7/10.

R: Ja kun pääset tähän ikään, niin siitä cd-paperista et kykene sitä lukemaankaan. Pisteitä 8,9/10. (Maccan laulu verottaa).

A: Ehkä aavistuksen levoton kuitenkin se jousisovitus, vaikka komea onkin. 8,7/10. On tämä tänään parempi kuin Hallelujah.

Tasting-rating: 9,1/10

1/10. David Bowie – Life On Mars? (Hunky Dory - 1971)

Rick Wakeman koskettelee pääasiassa Yes-yhtyeessä, mutta on tuonut tälle kappaleelle maagiset pianotiluttelut. Huikea jousisovitus ja Bowien hulluuden rajamailla häilyvä ääni tekevät kappaleesta erinomaisen muistettavan pätkän. Myös sanoituspuoli on kohtuullisen kummallinen.

https://www.youtube.com/watch?v=v--IqqusnNQ

T: Nyt pitää sanoa, että se taitaa olla sanat, jotka tämän tuonne kärkeen nostaa. No ok, ne jouset tulevat tässäkin kuin parhaimmissa Bond-biiseissä.

R: Pianon kannattelema biisi. Tässäkin kitarasoolot/välisoitot mukavan erottuvat. Erityisesti jäin kuuntelemaan virvelissä käytettyä viivettä (tuskin oli soitettu??). Lopun jouset oli hyvä päätös.

A: Bowien tuotannosta tuli jo aiemmin mainittua. Jouset ovat tässäkin mainiot sekä tuo pienoinen sähkökitaraliidi. Pitäisi kuunnella pari kertaa lisää että sanoitus aukeaisi, sillä tätä ei ole liiemmin tullut kuunneltua. Kertosäkeen melodia voisi olla rahtusen parempikin ehkä... Yleissoundi on kuitenkin 70-lukulaisen selkeä tässäkin.

T: Tämä on aika jännästi pianoteltu. Nyt vasta tajusin tuon loppupuolen huilupätkän tuolla. Aika outo välisoitto. 9,9/10.

A: Hyvin soiteltu kokonaisuudessan. 8,6/10.

R: Ja tätäkin on tullut jauhettua levylautasella sen verran, että on jo hieman kulunut. Tasan 8/10.

Tasting-rating: 8,8/10

Raadin TOP-lista:
1. The Beatles – Eleanor Rigby 9,1
2. David Bowie – Life on Mars? 8,8
3. Björk – Play Dead 8,7
4. Black Sabbath – War Pigs 8,7
5. Bon Jovi – Livin’ On a Prayer 8,7
6. Jeff Buckley – Hallelujah 8,6
7. David Bowie – Starman 8,4
8. Joan Baez - El Preso Numero Nueve 7,7
9. The Beatles – Blackbird 7,7
10. Blur - Song 2 7,5

torstai 26. marraskuuta 2015

TOOMIO'S TOP100: 43. The Devin Townsend Band - Accelerated EvolutionTOOMION TOP100: 43. The Devin Townsend Band - Accelerated Evolution

Producer: Devin Townsend
Recorded: 2002
Published: 31.3.2003
Label: HevyDevy

The first The Devin Townsend Band release.

Previous Terria was so huge album, that Accelerated Evolution would have won it. Perhaps that’s why this album is much easier and more direct.

For a long time the Accelerated Evolution seemed relatively weak aftermath of Terria. Tedious songs, monotonous world of sounds and, above all, ugly cover art.

Over time and with the development of hearing, the album's songs began to corrode in the head. However, it was still the time when bought albums were listened and streaming was inaccessible to many. Someone may think that such a easy compositions needs no time, but it will. For example Suicide grows bigger and bigger by every listening.

Changing the name of band to The Devin Townsend Band, Devin gave more space to the other members. There were no other musicians from other bands, but just a real orchestra that piled to develop. Although this album Devin guitar skills are imported in larger emerge. The compositions and the sound images are narrower, so the solos stand out

Around these times Devin began also reduces the "medication", so something had to change. The change is also transmitted to the lyrics. The days when he had to go psychiatric ward because his head were far away:

“I'm not insane, I'm not insane...I'm just smarter than you.”
–Random Analysis



The man wants to be something else, as he was:

”(I'm an idiot.)
Well stop being an idiot then!!!”
-Away



Now Devin is a teetotaler and seems to be doing better than ever. This album has more hope than the previous. This can be seen very clear transition in moods and lyrics. If experimental music seems to be difficult to approach, this is a good album to explore Devin’s production. In production, there are more things to grab.

The total atmosphere of this album is like rain. Snowing or raining. While the covers are synthetic, the music is close to nature.

THE BEST MOMENTS
Deadhead – The intro immediately captures you.
Suicide Fine devinish harmonies and hard blasting in a deliberate soup.

NOT SO BRILLIANT

Slow Me DownToo happy ending.

https://open.spotify.com/album/3CtgbTVkogFdJ2V1lIwF4MTuottaja: Devin Townsend
Nauhoitettu: 2002
Julkaistu: 31.3.2003
Levy-yhtiö: HevyDevy

Ensimmäinen The Devin Townsend Band-julkaisu.

Edeltävä Terria oli niin huima levy, että Accelerated Evolution olisi saanut olla vaikka mitä, eikä se silti olisi Terriaa voittanut. Ehkä siitä syystä tämä albumi on huomattavasti helpompi ja suorempi.

Pitkään Accelerated Evolution tuntui Terrian jälkimainingeissa jopa melko heikolta esitykseltä. Tylsiä biisejä, monotoninen soundimaailma ja ennen kaikkea rumat, vaikkakin ajankuvaansa sopivat kannet.

Ajan kuluessa ja kuulon kehittyessä alkoi albumin kappaleet syöpymään päähän. Elettiin kuitenkin vielä sitä aikaa, jolloin ostettuja levyjä kuunneltiin, koska suoratoisto oli monelle saavuttamattomissa. Äkkiä voisi luulla, ettei tällainen suorien sävellysten levy tarvitse aikaa, mutta kyllä se sitä vaatii. Erityisesti Suicide nousi usealla kuuntelulla oikein hyväksi kappaleeksi.

Nimen muuttuessa The Devin Townsend Bandiksi antoi Devin enemmän tilaa myös muille jäsenille. Ei ollut enää muiden bändien muusikoita vaan ihan oikea, kehittymään kasattu orkesteri. Silti tällä albumilla Devinin kitarataidot tuodaan suuremmin esiin. Sävellykset ja äänikuva on kapeampi, joten soolottelu erottuu paremmin.

Devin alkoi näihin aikoihin myös vähentää "lääkitystään", joten jotain oli muuttumassa. Muutos välittyy myös kappaleiden sanoituspuolella. Kauas oli tultu niistä ajoista, kun hän joutui käymään päänsä takia ihan psykiatrisella osastolla hoidossa:

”I'm not insane, I'm not insane...I'm just smarter than you.”
–Random Analysis



Mies halusi olla jotain muuta, kuin oli:

”(I'm an idiot.)
Well stop being an idiot then!!!”
-Away



Nythän Devin on absolutisti ja tuntuisi voivan paremmin kuin koskaan. Tällä albumilla on enemmän toivoa kuin aiemmilla. Tässä on havaittavissa hyvin selkeä murros tunnelmissa ja sanoituksissa. Jos kokeellinen musiikki tuntuu vaikeasti lähestyttävältä, on tämä hyvä albumi tutustua Devinin tuotantoon. Tuotannossa on enemmän tarttumapintaa.

Albumin kokonaistunnelmassa on sadetta. Lumi- tai vesisadetta. Sateeseen tämä siis sopii. Vaikka kannet ovat synteettiset ollaan luontoa lähellä.


PARHAAT HETKET
DeadheadDeadheadin intro kaappaa heti mukaansa.
Suicide Hienoja devinmäisiä harmonioita ja tanakkaa mättöä harkitussa sopassa.

EI LÄHDE
Slow Me Down Jossain määrin liian iloinen päätös. Ehkä tässä on päästy valoisemmille maille.

https://open.spotify.com/album/3CtgbTVkogFdJ2V1lIwF4M

keskiviikko 18. marraskuuta 2015

TOOMIO'S TOP100: 44. Leprous - Tall Poppy SyndromeTOOMION TOP100: 44. Leprous - Tall Poppy Syndrome

Producer: Jonas Kjellgren
Recorded: 2008
Published: 5.5.2009
Label: Sensory Records

Album name refers to the phenomenon where very talented people tend to be favored and discriminated against. The highest flowers look like mistakes, because growing's longest, they are cut. I do not know whether to attempt this message? The band's musical talent?

The band, whose production has become familiar in the wrong direction. I listened to the two subsequent album several times before I realized the existence of such a debut. And also this album is a great progressive metal work. As Swedish metal worker Jonas Kjellgren has acted as a producer, who has merits as a musician, mastering engineer and producer. It’s somehow unbelievable that such an album was recorded in less than three weeks. On the other hand this should not be difficult with talented musicians.

The singer's voice is incredibly clean. There are still scars from the band's black metal background. After all, they played backing band of Insahn. Newer albums trusts more singer/keyboardist Einar Solberg, but he managed well on this album also.

” The album doesn’t have any royal or pompous, but jamesbondish elegance."



The playing is easy, and the rhythms suits for many tastes. Still, the band is able to maintain some sort of dignity of the audio world. There is nothing royal or pompous, but jamesbondish elegance. In fact, I don’t care about all aspects of the use of the piano in the progressive metal. This band it remains rational dimensions, and sometimes even works. Also calmer songs have good melodies. Such as that they carry the pieces to the end.

This kind of music demands a little focusing, but it is not a bad thing. Other senses off and sitting in a dark room. Good it is.

THE BEST MOMENTS
Not Even a NameBlack metal-riffing brings huge contrast to otherwise high-quality album. This really is that required scar, which in the end is the cherry on the cake.

NOT SO BRILLIANT
There is no bad moments.

https://open.spotify.com/album/29UtiaEY8AWi6SVNkN5h4QTuottaja: Jonas Kjellgren
Nauhoitettu: 2008
Julkaistu: 5.5.2009
Levy-yhtiö: Sensory Records

Levyn nimi tarkoittaa ilmiötä, missä erittäin lahjakkaita ihmisiä yleensä sorsitaan ja syrjitään. Korkeimmat kukat näyttävät virheiltä, koska kasvavat pisimmiksi, ne leikataan. En tiedä, yritetäänkö tällä viestiä bändin musiikillisesta talentista?

Bändi, jonka tuotanto on tullut tutuksi väärinpäin. Kuuntelin kaksi myöhempää levyä moneen kertaan, ennen kuin tajusin tällaisen debyytin olemassaolon. Ja kieltämättä tämäkin albumi on progressiivisen metallin kärkiteoksia. Tai olisi voinut olla. Ei se tuotannosta tai soitosta jää kiinni. Tuottajana on toiminut ruotsalainen metallimies Jonas Kjellgren, jolla on meriittejä niin soittajana, masteroijana kuin tuottajanakin. On jollain lailla uskomatonta, että tällainen albumi on äänitetty alle kolmessa viikossa. Toisaalta tällä soittotaidolla sen ei pitäisi olla vaikeaa, jos tekniikka muuten pelaa.

Laulajan ääni on uskomattoman puhdas. Silti siellä täällä on arpia bändin black metal-taustasta. Hehän soittavat Insahnin taustabändinä. Uudemmilla levyillä on vielä rohkeammin luotettu laulaja/kosketinsoittaja Einar Solbergin ääneen, mutta mies ei ujostele tälläkään levyllä.

”Levyssä ei ole mitään kuninkaallista tai pompöösiä vaan paremminkin jamesbondmaista eleganssia.”



Soitto kulkee, ja rytmityksiä on moneen makuun. Silti bändi kykenee säilyttämään jonkinlaisen arvokkuuden äänimaailmassaan. Siinä ei ole mitään kuninkaallista tai pompöösiä vaan paremminkin jamesbondmaista eleganssia. Itse en kaikilta osin välitä pianon käytöstä progressiivisessa metallissa. Tällä bändillä se pysyy järjellisissä mitoissa ja joskus jopa toimii. Myös rauhallisemmat kipaleet kulkevat komeissa melodioissa. Sellaisissa, että ne kantavat kappaleina loppuun asti.

Hiukan keskittymistä tällainen musiikki vaatii, mutta se ei ole paha asia. Muut aistit pois päältä ja pimeään huoneeseen. Hyvä tulee.


PARHAAT HETKET
Not Even a NameBlack metal-riffittely tuo huikean kontrastin muutenkin laadukkaaseen levyyn. Tämä oikeastaan on se vaadittava roso, joka lopulta onkin se kakun päällä oleva kirsikka.

EI LÄHDE
Ei ole huonoja hetkiä.

https://open.spotify.com/album/29UtiaEY8AWi6SVNkN5h4Q

tiistai 10. marraskuuta 2015

TOOMIO's TOP100: 45. Blind Guardian - Beyond the Red MirrorTOOMION TOP100: 45. Blind Guardian - Beyond the Red Mirror

Producer: Charlie Bauerfeind
Recorded: 2014
Published: 30.1.2015
Label: Nuclear Blast

#4 in German. #14 in Finland. In TOP40 almost every country in Continental Europe.

SINGLES
- Twilight of the Gods

If the artist, whose best albums have been made in the 90s, will record in 2015, are the expectations pretty lightweight. Even in the case where the band plays music from the genre, where there is hardly anything has happened in 20 years. And a big surprise is that the album rise such a high on this list.

The album has hilarious sounds. It must be noted at the first seconds. Blind Guardian guitar sound is recognizable, but on this album it might stay a bit overshadowed by the über-mad sound of the other instruments. This album is produced by Charlie Bauerfeind, who has been in Blind Guardian’s tray since Nightfall in Middle-Earth-album.

Hansi Kürsch is a talented singer and gentlemen Olbrich and Siepen are personal guitarists. But at least equally they’re very qualified composers. The chorus has managed to always get some hook that echoes in your head unnoticed a long time after you hear it. Band’s compositions have been always epic, but now the sounds are too.

"Band’s compositions have been always epic, but now the sounds are too."



Blind Guardian tells the story by the album. This story is about two worlds, between which there is only one port. However, this port has happened to disappear. Light spoilers: it has surprisingly that Red mirror! Yeah, sure power metal needs a fantasy lyrics.

Prophecies is like the old good Blind Guardian. The band's trademark guitar work still leads in parallel with the vocal melody. Blind Guardian’s guitar sound and voice of Kürsch are apparently so special, that it would not interfere. Quite the opposite.

Many metal band loses the danger and unpredictability after the years. Blind Guardian’s middle tempo decreases slightly, but the complexity and bombast compositions could compensate this with ease.

If you still able to listen to power metal and still would like something new among the classics, then this is the album. You will not be disappointed.

THE BEST MOMENTS
Prophecies - The old covenant Blind Guardian.
At the Edge of TimeThe best middle tempo Blind Guardian for a long, long time.

NOT SO BRILLIANT
Holy Grail If the album be like this, it would be good, but it would be the “low fence” solution.

https://open.spotify.com/album/1J8FRcUd9vmROjYy15gMLOTuottaja: Charlie Bauerfeind
Nauhoitettu: 2014
Julkaistu: 30.1.2015
Levy-yhtiö: Nuclear Blast

Saksan listalla 4. Suomen listalla 14. Lähes kaikissa Manner-Euroopan maissa TOP40:ssä.

SINGLET
- Twilight of the Gods

Jos artistilta, jonka parhaat levyt on tehty 90-luvulla, tulee levy vuonna 2015, on odotukset aika keveät. Vielä kun kyseessä on bändi, joka soittaa musiikkia genressä, jossa ei paljonkaan uutta ole tapahtunut pariin kymmeneen vuoteen, ei odotusarvo juuri nouse. Onneksi joskus yllättyy, ja isosti yllättää sekin, että albumi nousee näinkin korkealle tällä listalla.

Albumilla on hulvattomat soundit. Sen saa huomata heti ensi sekunneista. Blind Guardianin kitarasoundi on tunnistettava, mutta tällä levyllä se saattaa vähän jäädä über-hullun kokonaissoundin varjoon. Tuottajana on pyörinyt Charlie Bauerfeind, joka on Blind Guardianin kelkassa liikkunut jo Nightfall in Middle-Earthilta asti.

Hansi Kürsch on taidokas laulaja, ja herrat Olbrich ja Siepen persoonallisia kitaristeja. Mutta vähintään yhtä päteviä säveltäjinä. Kertosäkeisiin on onnistuttu saamaan aina joku koukku, jota hyräilet huomaamatta pitkäänkin kuuntelun jälkeen. Aikojen alusta sävellyksissä on ollut mahtipontisuutta, mutta nyt sitä on myös soundeissa.

"Aikojen alusta sävellyksissä on ollut mahtipontisuutta, mutta nyt sitä on myös soundeissa."



Blind Guardianille ominaisesti levy kertoo tarinan. Tämä tarina kertoo kahdesta maailmasta, joiden välillä on vain yksi portti. Tuo portti on kuitenkin sattunut katoamaan. Pikku spoilerina: se on yllättäen se punainen peili. Joo joo, kyllähän power-metal tarvitsee fantasia-lyriikat.

Propheciesissä on mukavasti vanhaa Blindia. Bändin tavaramerkkinä toimii edelleen kitaraliidit rinnan laulumelodian kanssa. Harvalla bändillä se kuulostaa hyvältä, mutta Blind Guardianin kitarasoundi ja Kürschin lauluääni ovat ilmeisesti niin erikoiset, ettei se ainakaan häiritse. Pikemminkin päinvastoin.

Moni metallipuolen bändi menettää iän myötä vaaran ja arvaamattomuuden aspektin. Blind Guardianilta on keskitemmon alentuessa hiukan vaaraa saattanut olemuksesta lähteä, mutta sävellysten monimuotoisuus ja mahtipontisuus kompensoi tämän helposti.

Jos edelleen pystyy kuuntelemaan power metallia ja tahtoisi kuitenkin jotain uutta klassikoiden joukkoon, niin tämä on nyt sitten se levy. Et tule pettymään.


PARHAAT HETKET
Prophecies - Vanhan liiton Blind Guardiania.
At the Edge of Time Parasta keskitemmon Blind Guardiania pitkään pitkään aikaan.

EI LÄHDE
Holy Grail Jos levy olisi tällaista, se olisi hyvä, mutta matalan aidan ratkaisu.

https://open.spotify.com/album/1J8FRcUd9vmROjYy15gMLO

sunnuntai 8. marraskuuta 2015

Live Ritual: Moonspell @ KERUBI, JOENSUU, 7.11.2015KEIKKA-ARVIO: Moonspell @ KERUBI, JOENSUU, 7.11.2015

In fact, I’ve seen so few gigs in a last couple of years that other members of Ausculto could kick me away. I am a album listener. We have had a discussion about how far I could travel to see a one gig. the categories as follows: Kerubi (6km), Helsinki (400 km) and Stockholm (a couple of days trip). I can tell you that quite a few of the band reaches the Helsinki-status.

Yesterday the Portuguese metal band Moonspell has landed here in Joensuu. The band, whose Sin/Pecado-album I listened a lot about 20 years ago.

I went to gig with my friend. Supporting acts (Jaded Star from Greece, and Dagoba from France), we do not bother to go listen. We watched Dagoba for a minute, but it sounded so generic, that we weren’t been able to settle down to listen.

Stage. Kerubi’s stage isn’t large, but adequate. Especially for damn small audience (app. 150-200). The band's props was the album cover background fabric and a variety of goggles in gothic theme. Organ pipes in front of synths, drums decorate with goat's skull as well as Moonspell logo here and there. Kerubi’s ceiling is white and it's not working with white lights. That is too bright. Dark and heavy lights works better.

Show. Other band was a bit gray, but the presence of Fernando Ribeiro was self-confident. The man looks like Bond's villain and moved around the entire time. It was too much theatrical at some times, but at least the man sang seriously. Speaks included a little band history and traditional "It's great to see you all"-stuff.

Music. Moonspell current discography allows a setlist with hits. Unfortunately, the set list was clumsily built. The first half was furious hit parade, but then we went to the production of Wolfheart, which is in my friend's words like "lousy played 69 Eyes, but shittier." That describes it pretty well. The best songs of the gig came from Sin/Pecado-album. Electronic samples, airy verses and catchy choruses. In fact, not so far from that era successors as Paradise Lost and Type O Negative. Even Sentenced is very similar. Mixing of new songs were good.

The ultimate outcome.
If they fiddle the set list a little bit, the presentation would have been very great. The show started a little too late and there was too small audience. However, the band improved towards the end, despite the weaker compositions. Ribeiro's grip on the audience was accurate. My shoes was covered with three liters of beer, because so called Finnish fans are so damn drunk. If you have chance to see Moonspell, so go and see. Very professional presentation.

SETLIST:
Breathe (Until We Are No More)
Extinct
Night Eternal
Opium
Awake!
Domina
The Last of Us
Medusalem
Magdalene
Nocturna
Malignia
Vampiria
Trebaruna
Alma Mater

Encore:
Everything Invaded
The Future Is Dark
Full Moon MadnessItse olen Ausculton pojista vähiten keikoilla käyvä. Olen levyihminen. Spinebrainille ei pärjää kukaan ja A:kin on vielä nuoruudenhullu. Olemme jäsen A:n kanssa käyneet keskustelua siitä mihin asti nykyään jaksaa lähteä katsomaan keikkaa. Itse kategorioin seuraavasti: Kerubiin (6km), Helsinkiin (400km) ja Tukholmaan (parin päivän reissu). Voin kertoa, että aika harva bändi yltää enää Helsinki-kategoriaankaan. Saati sitten Tukholma-tasolle.

Onneksi Joensuussa tapaa käydä ajoittain aika koviakin artisteja. Pääasiassa ne käyvät Kerubissa, jonne on kotoani on tuo kuusi kilometriä. Eilen sinne oli saapunut portugalilainen Moonspell. Bändi, jonka Sin/Pecado-albumia tuli aikoinaan kuunneltua paljonkin.

Arvasin, että paikalle saapuvat kaverit ovat vähissä, mutta onneksi Reimaan voi luottaa. Lämppäribändejä (Jaded Star Kreikasta ja Dagoba Ranskasta) emme jaksaneet mennä kuuntelemaan. Tai näimme me Dagobaa minuutin verran, mutta kuulosti niin geneeriseltä, ettei jaksanut asettua kuuntelemaan. Lähdin ottamaan kahvin, Reima otti muuta. Ennen bändin tuloa soi Type O Negativen Love You to Death. Se on aina hyvä asia.

Taidan ottaa Spinebrainin kaavion tähän keikan analysointiin.

Lavastus. Kerubin lava ei ole suuren suuri, mutta riittävä. Varsinkin noin pirun pienelle (150-200) yleisömäärälle. Bändin rekvisiitta oli levynkansitaustakangas ja erilaista gotiikkaa sisältävät härpäkkeet. Urkupillit syntikoiden edessä, vuohen pääkallo rumpujen edustalla sekä Moonspell-logoa siellä täällä. Vähän oli halvan näköinen, mutta asiansa ajava. Kerubin katto on valkoinen ja se ei minusta toimi valkoisten valojen kanssa. Välillä salissa on loisteputkitunnelma eli liian kirkasta. Tummat hevimörrivalot toimivat paremmin.

Esiintyminen. Saattoi olla Portugalin pojilla ihmettelemistä, kun väkeä oli niin vähän. Vaikka enhän minä tosin tiedä millaisia määriä bändin keikalla nykyään käy. Muu bändi oli hiukan harmaa, mutta keulakuva Fernando Ribeiron esiintyminen ei kyllä ollut millään lailla kädenlämpöistä. Bondin pahikseksi sopivalla habituksella heiluva mies elehti ja liikkui koko ajan. Siinä oli suomalaiseen jöröttäjäkansaan ajoittain liikaakin teatraalisuutta, mutta ainakin mies veti tosissaan. Yleisöä kosiskeltiin mukaan kaikissa mahdollisissa käänteissä. Ulospäin ei näkynyt minkäänlaista parkit päällä ajelun tuntua. Välispiikeissä oli hiukan bändin historiaa ja perinteistä ”It’s great to see you all”-meininkiä. Miehet vetivät 4-kymppisiksi ihan riittävällä raivolla, ja ovat arvatenkin vetäneet jo pitkän aikaa, jos naamoista jotain voi päätellä.

Musiikki. Moonspell saisi nykyisellä diskografiallaan aikamoisen hittipaukutuksen aikaiseksi. Valitettavasti settilista oli kömpelösti rakennettu. Alkupuolisko oli hurjaa tykitystä hittien parissa, mutta sitten mentiin Wolfheartin tuotantoon, joka on Reiman sanoin ”paskasti soitettua 69 Eyesia, mutta paskempaa.” Tuo kuvaa sitä aika hyvin. Parhaat kappaleet uusien lisäksi tulee Sin/Pecado-albumilta. Se onkin hyvin ilmestymishetkensä oloista musiikkia. Sähköisiä sampleja, ilmavia säkeistöjä ja tarttuvia kertosäkeitä. Itse asiassa ei olla kaukana tuon ajan muista goottimenestyjistä kuten Paradise Lost tai Type O Negative. Jopa Sentenced on osittain hyvin samanlaista. Miksaus oli uusissa biiseissä hyvä. Koskettimet erottuivat, laulu tuli sopivasti, kitarasoundi oli mahtava eikä volyymit muutenkaan olleet aivoja syövyttävällä tasolla. Wolfheartin biisien aikaan miksaajakin taisi huomata niiden olevan aika kehnoja. Äänimaailma meni epätasapainoiseksi.

Lopputulema. Settilistaa rukkaamalla esitys olisi ollut oikein mainio. Keikka alkoi vähän liian myöhään ja yleisöä oli niukasti. Kuitenkin soittajat pääsivät loppua kohti heikkenevistä sävellyksistä huolimatta paremmin vauhtiin ja Ribeiron ote yleisöstä oli pitävä. Kengillä oli noin kolme litraa kännisten suomijunttien kaatelemaa kaljaa, mutta kyllä Moonspell kannatti silti käydä katsomassa. Ammattimainen esitys.

SETLIST:
Breathe (Until We Are No More)
Extinct
Night Eternal
Opium
Awake!
Domina
The Last of Us
Medusalem
Magdalene
Nocturna
Malignia
Vampiria
Trebaruna
Alma Mater

Encore:
Everything Invaded
The Future Is Dark
Full Moon Madness

tiistai 3. marraskuuta 2015

TOOMIO'S TOP100: 46. LIEKKI - KORPPITOOMION TOP100: 46. LIEKKI - KORPPI

Producers: Jyrki Tuovinen, Liekki
Recorded: 2003
Published: 25.4.2003
Label: Ranka Recordings

#5 in Finnish chart. 14 weeks in TOP40-list. Radio Helsinki chose it the best Finnish rock album in 2000’s.

SINGLES
- Pienokainen
- Korppi


Late summer in 2003. The last gig with my first band. During the soundcheck and between the bands, this album is playing as background music. I had never heard of it, because I listened only to the metal. For some reason, I was impressed.

Singer Jansku (, which name he longer want not to use) Kuusela is a remarkable musician. Jansku or Janne has a gift to make musical compositions, which many don’t have. Liekki’s albums are filled with songs that don’t make sense to say just about anything and still they have everything necessary. Sentence structures are strange and the same phrase can be pronounced dozens of times, even in a row.

Korppi was some kind of breakthrough. There's absolutely amazing compositions. I can’t say is playing skilled or not, but together the band play really nice. Bass lines will be just as it should be and the organ takes it off, what is obtained.

"The whole album is easy to classify naïve. But it is a fact, in meaningless way."



Saattaja has a really catchy vocal melody. Its falsettos will be just enough to brittle to touch deep inside. Guitar sound moves exactly the right depth, not forgetting a solid basslines at the background. En Voi Auttaa tells a story with professional organ-playing. Also drum fills creating good karma. Korppi is a good example of bands lyrical line. Every one could think what the song is supposed to tell? Someone might complain that songs not make sense, but at least this is the responsibility of the listener.

The whole album is easy to classify naïve. But it is a fact, in meaningless way. Autumn and sunny weather. At least the yellow leaves on the tree or on the ground.

THE BEST MOMENTS
Saattaja The best entity.

NOT SO BRILLIANT
Tikari Annoying harping.

https://open.spotify.com/album/4jKftMgUl4U9cPHhEOBwr6Tuottaja: Jyrki Tuovinen, Liekki
Nauhoitettu: 2003
Julkaistu: 25.4.2003
Levy-yhtiö: Ranka Recordings

Suomen lista 5. Listalla 14 viikkoa. Radio Helsinki valitsi 2000-luvun parhaaksi suomalaiseksi rock-albumiksi.

SINGLET
- Pienokainen
- Korppi


Loppukesä vuonna 2003. Viimeinen keikka ensimmäisen bändini kanssa. Soundcheckin aikana ja bändien välillä soi taustamusiikkina tämä levy. En ollut koskaan kuullutkaan, sillä kuuntelin vain metallia. Jostain syystä silti vaikutuin.

Karkkiautomaatista tuttu Jansku (, joka ei sitä enää halua olla) Kuusela on merkillinen musikantti. Janskulla tai Jannella on sävellyksen lahja, jota monilla ei ole. Liekin levyt ovat täynnä kappaleita, joissa ei sanota juuri mitään järkevää ja silti kaikki tarpeellinen. Lauserakenteet ovat outoja ja sama fraasi voidaan lausua kymmeniä kertoja, jopa peräkkäin.

Korppi oli jonkinasteinen läpimurto. Mukana on aivan uskomattomia sävellyksiä. Soitosta ei ota selvää, onko se taitavaa vai ei, mutta se soi yhteen todella komeasti. Bassolinjat tulevat juuri niin kuin pitää ja uruista otetaan se irti,
mitä saadaan.

"Kokonaisuutta on helppo luokitella naiiviksi. Mutta se on sitä, tarkoituksettomalla tavalla."



Saattajassa on todella tarttuva laulumelodia. Sen falsetit tulevat juuri riittävän hauraasti koskettaakseen syvältä. Kitarasoundikin riipii juuri oikealta syvyydeltä, unohtamatta kaiken takana vankkaa taustatyötä tekevää bassolinjaa. Urkuammattilaisuudesta kertoo En Voi Auttaa-kappaleen Hammond-runttaus. Myös rumpufillittelyllä luodaan hyvää karmaa. Sanoituspuolesta hyvän esimerkin antaa hittibiisi Korppi. Siitä voi jokainen miettiä, että mitä kappaleella on tarkoitus kertoa? Joku ehkä valittaa, ettei kappaleissa ole tolkkua, mutta näin ainakin vastuu on kuulijalla.

Kokonaisuutta on helppo luokitella naiiviksi. Mutta se on sitä, tarkoituksettomalla tavalla. Tämä pitää kuunnella pari kertaa, että lähtee. Syksyinen ja aurinkoinen sää. Ainakin keltaiset lehdet puussa tai maassa. Tuulee ja tuulen.

PARHAAT HETKET
Saattaja Paras kokonaisuus.

EI LÄHDE
TikariÄrsyttävä rankutus.

https://open.spotify.com/album/4jKftMgUl4U9cPHhEOBwr6