"Bo Kaspers Orkester - Där vill jag vara: Tätä kannatti odottaa. Raikasta, persoonallista tavaraa yhtyeen omassa kehyksessä.
Rod Stewart (With the Royal Philharmonic Orchestra) - Maggie May: Rodin klassikko päivitettynä isolle bändille, mutta onneksi maltilla päälle käyvää mahtipontisuutta välttäen.
Leonard Cohen - Happens to the Heart: Albumi Thanks for the Dance äänitettiin 2016 ja julkaistiin postuumisti 22.11.2019. Kuuntelin sen ensimmäisen kerran Muonion Jerisjärven rauhassa viime lauantaina. Sen sydämen lämpöinen tunnelma sopi Lapin rauhaan.
Who - Overture: Onhan tämä Tommyn alkusoittokin upeaa kuultavaa ja hyvin aikaa kestänyt teos
Beck - Saw Lighting: Kuin Holmenkollenin viisikymppinen, lehmänkelloja, taustahälinää ja muuta kilkatusta ja kalkatusta, mutta ne kuuluvat asiaan.
Kinks - Lola(instrumental version): Rayn & con rallit toimivat oivallisesti näinkin.
Gamma - Fight to Finish (live) Yhtyeen viides albumi (Gamma 5) Alive in America on mallikas livekattaus orkesterin tuotannosta. Tämä kappale lienee heidän tunnetuinpansa ja julkaistiin studioversiona 1979 yhtyeen debuuttialbuumilla.
Sound Experience - J.P. Walk: Noin 45 vuotta sitten funk saattoi kuullostaa tällaiseltakin. Seitsemän minuuttia kunnon funkyjytkettä."
Yyte
"Michael Kiwanuka - Kiwanuka: Minulta Aivoradioon Kiwanukan uusi levy kokonaisuudessaan. "Tällä viikolla ei Aivoradioon paljoa tarttunut, kun korvat oli vielä sen verran huurussa viime viikon jäljiltä. Michael Kiwanukan levy kuitenkin miellytti entistä enemmän, kun sen alkuviikosta kuuntelin läpi."
A
"Stam1na - Ikoneklasmia: Elokuutio jäi muistoissa vähän Taival-albumin jalkoihin, mutta kovahan sekin oli.
Frost* - Hyperventilate: Random-musiikkia suosituslistalta.
Chroma Key - Colorblind: Vanhoja Dream Theater -jeppejä tässä. Rauhallista ja taitavaa.
Pearl Jam - Low Light: Yield ei ole ihan minun juttu, mutta on albumilla hetkensäkin. Tässä niistä yksi.
Fallujah - Sanctuary: Fallujahin uusimmalla albumilla on pitkät kitaraliut vähissä, mutta pari sopivaa kappaletta sieltäkin löytyy.
Textures - Ostensibly Impregnale - Deter: Vanha Textures kuulosti yllättävän tuoreelta, vaikka on jo reilun 15 vuotta ikää.
Tuomo & Markus - Predator: Ei ihan niin petomaista, kuin nimi antaa odottaa. Kun lista on muuten näin metallinen, niin laitetaan kevyempikin pala väliin.
Animals as Leaders - The Woven Web: Viikko tai ne pari päivää siitä on mennyt teknisen metallin parissa. Se kuvastaa jotenkin hammasongelmia, joita tässä on ollut.
Neurosis - The Tide: Neurosis-ilmaisu on jonkinlainen käsite metallimaailmassa. Ei ihan syvälle tietään löydä, mutta tämä kappale on onnistunut.
Alice in Chains - I Stay Away: Päivän grunge-annos täydentyy tässä. Mitä sitä hyväksihavaittuja vaihtamaan."
T
"Mystik - Bleed For The Night: Det är alltid Sverige som överraskar oss. Gamla 80's heavy metal som helt enkel funkar jävla bra! Rekommenderad av en kompis.
Celtefog - My last sight to the new Universe: New findings this week: pagan Black metal from Greece. The new album is not yet available on Spotify, so feast on old track/album for the time being.
Macabre Omen - From Father to son: After almost five years after its release, this album is still giving me goosebumps. Pagan Black metal bliss.
Blood Incantation - Giza Power Plant: The hype is Real Despite of the controversial album cover: one the best and most complicated death metal albums of 2019.
Grima - Siberian Sorrow: Accordion infested black metal from Siberia. One of the biggest surprises of the year.
Nekro Drunkz - Into Eternal Queef: Seen them live and taken the fanboy pics. One of the nastiest albums you'll hear all year. Mandatory purchase for fans of the genre.
Metal de Facto - The conqueror: Despite of the cheesy name, this new Finnish power metal group delivers the goodz.
Slow - Descente: There's a few great funeral doom albums out there this year, this is one of them.
Obsequiae - Ceres in emerald streams: Another oddity from this year worthy of your time."
Spinebrain
[embed]https://open.spotify.com/playlist/7kUomsFGBC3De8V9mOT2Ve?si=ehYkoJarTnCkDaw8G9t6eA[/embed]
perjantai 29. marraskuuta 2019
perjantai 22. marraskuuta 2019
Ausculto - Viikon Aivoradio 47/2019
"Maija Vilkkumaa – Luokkakokous: 2008 ja ”Superpallo”-levyn aikaista Maijaa. Pari huippua kohtaa ja muutenkin kelpo biisi.
Movetron – Romeo ja Julia: Ysärikorvamato.
Earth, Wind & Fire – September: Yksinkertainen groove ja mallikkaat puhaltimet. Basso- & rumpuakseli toimii niin kuin vain voi.
ZZ Top – Gimme All Your Lovin’: Ei ole niin helppo soitettava kuin miltä kuulostaa. Partasuut tekevät tämän melkoisen hyvin.
Maggie Rogers – Love You for a Long Time: Listan loppuun uusi Maggie Rogers-biisi, kun siihen eilen törmäsin. Naisen tämän vuoden alussa julkaisema levy ”Heard It in a Past Life” on tullut kuunneltua pariinkin kertaan, mutta tämä on siis maistiainen jo seuraavalta albumilta."
A
"The Smashing Pumpkins - Blank (Sadlands demo): Niin kaunista kuin Billy parhaimmillaan saa aikaiseksi.
Saimaa - Lentävä kalakukko: "Ohha sinne matkoo, sano kala ku kuuta katto!"
Deftones - Digital Bath: Deftonesia tulee kyllä liiankin harvoin kuunneltua. Tämä oli joskus kova juttu.
Porcupine Tree - Heartattack In A Layby: Surullinen, legendaarinen ja koskettava kappale.
Therapy? - Knives: They have knives for every soul. Pahan punkin meininki.
Turmion Kätilöt - Teurastaja: Klassikko.
King Gizzard & The Lizard Wizard - Venusian 1: Indie-psyke-proge-bändi teki näytiksi thrash metal -albumin. Meneehän se näinkin.
Thank You Scientist - Wrinkle: Satunnaissoiton tuotoksia. Vähän djent-mausteista jazzia. Laitetaan tämä synttärionneksi Eskelinen-Mononen-rumpaliparivaljakolle.
Rubik - Storm In A Glass of Water: Rubik oli yhden aikakauden kovin indienimi Suomessa. Saattaa olla vieläkin sen genren parhaita bändejä Suomesta.
Plutonium 74 - Ruisleipää ja lakipykäliä: Oli niin hämäännyttävä tapaus, että totesin tätä hyräileväni kaupungilla kävellessäni."
T
"Konsta, Kusti & Faarao - Junalla pohjoiseen: Tällaiseen Ukko-Pekka-matkailuun minäkin voisin osallistua. Letkeää modernisoitua pelimannimusiikkia - kesämielellä.
Fleetwood Mac - Shake Your Money Maker (live): Vuoden 1968 keikkajyräystä Before the Beginning -kokoelmalta.
Joel Grey - Willkommen: Kuopion teatterin Cabaret - Upea esitys myös musiikillisesti.
Marc Bolan - Get It On: nuoruuden muistoja. Marc vaan menehtyi liian nuorena.
Céline Dion - Courage: Hetkonen, minähän pidän tästä. Kyky tulkita ja taito käyttää ääntään saa musiikin kantamaan. Saman niminen albuminsa julkaistiin perjantaina 15.11.
Spandau Ballet - How Many Lies: vaihdetaan genreä, syntikkaa ja saksofonia 1986 vuoden tyyliin albumilta Through the Barricades.
Magic Pie - Change: Viikon pitkähkö norjalaisen progeyhtyeen debuutilta Motions of Desire (v. 2005). Harvoin debyytin avausraita on tätä luokkaa."
Yyte
[embed]https://open.spotify.com/playlist/7kUomsFGBC3De8V9mOT2Ve?si=-ggX6DgFQKSXzO6AnvnH9Q[/embed]
Movetron – Romeo ja Julia: Ysärikorvamato.
Earth, Wind & Fire – September: Yksinkertainen groove ja mallikkaat puhaltimet. Basso- & rumpuakseli toimii niin kuin vain voi.
ZZ Top – Gimme All Your Lovin’: Ei ole niin helppo soitettava kuin miltä kuulostaa. Partasuut tekevät tämän melkoisen hyvin.
Maggie Rogers – Love You for a Long Time: Listan loppuun uusi Maggie Rogers-biisi, kun siihen eilen törmäsin. Naisen tämän vuoden alussa julkaisema levy ”Heard It in a Past Life” on tullut kuunneltua pariinkin kertaan, mutta tämä on siis maistiainen jo seuraavalta albumilta."
A
"The Smashing Pumpkins - Blank (Sadlands demo): Niin kaunista kuin Billy parhaimmillaan saa aikaiseksi.
Saimaa - Lentävä kalakukko: "Ohha sinne matkoo, sano kala ku kuuta katto!"
Deftones - Digital Bath: Deftonesia tulee kyllä liiankin harvoin kuunneltua. Tämä oli joskus kova juttu.
Porcupine Tree - Heartattack In A Layby: Surullinen, legendaarinen ja koskettava kappale.
Therapy? - Knives: They have knives for every soul. Pahan punkin meininki.
Turmion Kätilöt - Teurastaja: Klassikko.
King Gizzard & The Lizard Wizard - Venusian 1: Indie-psyke-proge-bändi teki näytiksi thrash metal -albumin. Meneehän se näinkin.
Thank You Scientist - Wrinkle: Satunnaissoiton tuotoksia. Vähän djent-mausteista jazzia. Laitetaan tämä synttärionneksi Eskelinen-Mononen-rumpaliparivaljakolle.
Rubik - Storm In A Glass of Water: Rubik oli yhden aikakauden kovin indienimi Suomessa. Saattaa olla vieläkin sen genren parhaita bändejä Suomesta.
Plutonium 74 - Ruisleipää ja lakipykäliä: Oli niin hämäännyttävä tapaus, että totesin tätä hyräileväni kaupungilla kävellessäni."
T
"Konsta, Kusti & Faarao - Junalla pohjoiseen: Tällaiseen Ukko-Pekka-matkailuun minäkin voisin osallistua. Letkeää modernisoitua pelimannimusiikkia - kesämielellä.
Fleetwood Mac - Shake Your Money Maker (live): Vuoden 1968 keikkajyräystä Before the Beginning -kokoelmalta.
Joel Grey - Willkommen: Kuopion teatterin Cabaret - Upea esitys myös musiikillisesti.
Marc Bolan - Get It On: nuoruuden muistoja. Marc vaan menehtyi liian nuorena.
Céline Dion - Courage: Hetkonen, minähän pidän tästä. Kyky tulkita ja taito käyttää ääntään saa musiikin kantamaan. Saman niminen albuminsa julkaistiin perjantaina 15.11.
Spandau Ballet - How Many Lies: vaihdetaan genreä, syntikkaa ja saksofonia 1986 vuoden tyyliin albumilta Through the Barricades.
Magic Pie - Change: Viikon pitkähkö norjalaisen progeyhtyeen debuutilta Motions of Desire (v. 2005). Harvoin debyytin avausraita on tätä luokkaa."
Yyte
[embed]https://open.spotify.com/playlist/7kUomsFGBC3De8V9mOT2Ve?si=-ggX6DgFQKSXzO6AnvnH9Q[/embed]
keskiviikko 20. marraskuuta 2019
Toomion TOP200-biisit: 160. Deep Purple - Sometimes I Feel Like Screaming
Alavuden Tusanpuoli ja lukioaikainen hieronta. Melkosta hieromista oli tietysti koko elämä, mutta tämä liittyi juoksuharrastukseen. Hieroja oli vannoutunut Deep Purple -fani, ja perehdytti minut sille tielle.
Purpendicular oli juuri ilmestynyt ja se kuulosti vähän kummalta. Tämä toki Steve Morsen takia. Ritchie Blackmore oli poissa ja Steve ekaa kertaa puikoissa.
Monisyinen kappale jää helposti hyräilylistalle, mutta sen eniten kiinnostusta herättävä kohta on Morsen mahtava kitarasooloilu kappaleen lopussa. Morse vuolee kitarastaan juoksutuksia, kuin kuorisi perunaa. Niin helpolta se kuulostaa.
Morsen yksikseen tapaillessa kappaletta, olivat Jon Lord ja Roger Glover tulleet ihmettelemään sävelmää ja niin siitä oli samana päivänä tehty Deep Purplen biisi.
Helppo kuunnella ja tykästyä.
[embed]https://www.youtube.com/watch?v=YUoKQvMyWMM[/embed]
[embed]https://open.spotify.com/track/5coxHUKzWOdMXunt7EGDDX?si=xJHX9ujXRTiabyqE2PR1sw[/embed]
Purpendicular oli juuri ilmestynyt ja se kuulosti vähän kummalta. Tämä toki Steve Morsen takia. Ritchie Blackmore oli poissa ja Steve ekaa kertaa puikoissa.
Monisyinen kappale jää helposti hyräilylistalle, mutta sen eniten kiinnostusta herättävä kohta on Morsen mahtava kitarasooloilu kappaleen lopussa. Morse vuolee kitarastaan juoksutuksia, kuin kuorisi perunaa. Niin helpolta se kuulostaa.
Morsen yksikseen tapaillessa kappaletta, olivat Jon Lord ja Roger Glover tulleet ihmettelemään sävelmää ja niin siitä oli samana päivänä tehty Deep Purplen biisi.
Helppo kuunnella ja tykästyä.
[embed]https://www.youtube.com/watch?v=YUoKQvMyWMM[/embed]
[embed]https://open.spotify.com/track/5coxHUKzWOdMXunt7EGDDX?si=xJHX9ujXRTiabyqE2PR1sw[/embed]
lauantai 16. marraskuuta 2019
MUSA-TASTING XV: 1001-albumi – F-kirjaimella alkavat artistit
15:nnessä Musa-Tastiginssa kuunneltiin “1001 albumia, jotka jokaisen on kuultava edes kerran eläessään” -kirjasta listan F-kirjaimella alkavia artisteja. Sieltä kuunneltiin jäsen T:n mielestä 10 parasta biisiä. Tuo lista on seuraavanlainen.
Firehose - Fromohio
The Flaming Lips - The Soft Bulletin
Fishbone - Truth and Soul
Frank Black - Teenager of the Year
Fugees - The Score
Fleetwood Mac – Tusk
Fun Lovin' Criminals - Come Find Yourself
Peter Frampton - Frampton Comes Alive!
Frankie Goes to Hollywood - Welcome to the Pleasuredome
Foo Fighters - Foo Fighters
Fats Domino - This Is Fats
Faith No More - A Real Thing
Fleet Foxes - Fleet Foxes
The Flaming Lips - Yoshimi Battles the Pink Robots
Fleetwood Mac – Rumours
Aretha Franklin - I Never Loved a Man (The Way I Love You)
Fatboy Slim - You've Come a long way Baby
Flying Burrito Brothers - Gilded Palace of Sin
Franz Ferninand - Franz Ferninand
Fugazi – Repeater
The Fall - Live at the Witch Trials
The Fall - This Nation's Saving Grace
Fever Ray - Fever Ray
Aretha Franklin - Lady Soul
The Fall - The Infotainment Scan
Faces - A Nod Is As Good As a Wink... to a Blind Horse
Flamin' Groovies - Teenage Head
Marianne Faithfull - Broken English
Ella Fitzgerald - Ella Sings Gershwin
Faust - Faust IV
Fairport Convention – Unhalfbricking
Fairport Convention - Liege and Lief
Funkadelic - Maggot Brain
Fatboy Slim - Better Living Through Chemistry
Funkadelic - One Nation Under a Groove
OSALLISTUJAT
T: Ausculton jäsen T ja illan isäntä.
Y: Ausculton jäsen Yyte. Oulusta ja Torniosta (vähän myös Uumajasta ja aamulla kohden Rovaniemeä.
Dapza : Joensuulainen musiikin kuluttaja ja harrastajamuusikko.
J: Espoossa asuva joensuulaistunut turkulainen.
10. Foo Fighters – Exhausted (1995)
Foo Fightersin ensimmäinen single. Se oli valmis jo ennen Kurtin kuolemaa. Myös Kurt piti siitä, mutta olisi halunnut tehdä siihen omat sanat. Dave nauhoittikin kappaleesta version Krist Novoselicin kanssa Nirvanan vielä raahustaessa maan päällä. Lopulta Foo Fightersin ensimmäiselle albumille viimeiseksi biisiksi päätyneelle albumille Grogl teki kaiken itse. Myös bassot. Kyllähän tämä paikkansa 1001-albumia listalla ansaitsee. Foo Fighters on aika merkittävä, A:lle ja J:lle varmasti merkittävämpi kuin itse Nirvana.
[embed]https://www.youtube.com/watch?v=7wmoAm0b3QY[/embed]
[embed]https://open.spotify.com/track/5EwyzrFLXlcnPenrPQ9DlO?si=l8EEHFEBRJm66tHMugxadA[/embed]
T: Monelle tämä suriseva kitara voi olla kammotus. Minulle se on oikein toimiva elementti. Minua yleensä häiritsee enemmän mainstream-säröt. Jos särössä on hiukan fjongaa, niin toimii mulle paremmin. Eli mieluummin häiriintynyt kuin häiritsemätön. Ja varsinkin loppupään kohta, jossa kappaleessa soi vain kitara.
Y: Tää on mulle vieraampi yhtye, kuten ysärimusa pääasiassa. Aluksi epäilin kuulokkeideni toimivuutta säröilyn johdosta. No laulupuoli kutakuinkin miellyttävää soundeiltaan, mutta itse musa sellaista tasaista menoa - eteni mutta hieman särmättömästi.
Dapza: Pörinäkitara kuuluu tähän estetiikkaan, mutta koko biisin kattavana on hiukan rasittava. Hieman ennen 2:00 ja 3:00 tuleva tukevampi kitarariffi hieman pelastaa yleisilmeeltään flegmaattista (mikä lienee myös tätä estetiikkaa) menoa. Positiivista, että loppua kohti hieman piristyi.
J: Arvasin tänään kuulevani Foo Fightersiä. Sitä sain. Ei mikään ihan suosikkibändi itselleni, vaikka kyllä täysin ymmärrän mikä tässä väkeen vetoaa. Jotenkin hiukan junnaavaa alkuun, loppua kohti meno koheni.
RAADIN ARVIO
T: 7,18
Y: 6,72
Dapza: 6
J: 7
9. fIREHOSE – Understanding (1989)
Firehose eii kuulosta sitten pätkääkään kasaribändiltä, mutta sitä se vahvasti on. Tämä on fromohio-albumin varmasti helpoin kappale. Siitä voi löytää pikkuisen Eppu-vaikutteita. Punkista se on tämäkin bändi lähtenyt. Tämän bändin historia ei suomalaisittain ole massiivinen, mutta hyvin erilaista musiikkia tämä on kaikkeen muuhun kasarikamaan nähden.
[embed]https://www.youtube.com/watch?v=FGYiIPYd9P0[/embed]
[embed]https://open.spotify.com/track/0mcR2qHqLXyo3RtxJIv96c?si=d7b1_5cDTEGDr3GGJJ_CmQ[/embed]
Y: Helppoa kuunneltavaa, mutta mahtuisikohan minun 1001 - listalleni? Kappale sisälsi pieniä koukkuja, mutta sen verran pieniä, että kiinni jääminen jää vielä toiseen kertaan. Leppoisaa musaa taustoittamaan päiväaskareita.
T: En ollut kuullutkaan bändistä ennen 1001-listaa. Ei ollut mitään tietoa, millaista on luvassa. Tätä kappaletta huomasin kuitenkin hyräileväni kuuntelun jälkeen. Jollain tapaa tässä on vahva fiilis. Laulajan ääni riittää kyllä, voisi livenä riittää vielä paremmin.
J: Leppoisa fiilis. Rumpali pääsi nautiskelemaan filleineen ihan koko rahan edestä. Mulle ihan uusi tuttavuus koko bändi.
Dapza: Ennalta täysin tuntematon orkesteri. Voin hyvin kuvitella mielessäni baarin nurkkaan soittamaan ja hiukan kengänkärkiä tuijottamaan.
T: Kengänkärkimusiikkia ei loppulevy ole nähnytkään. Se on enemmän punkkia.
Dapza: Ja tämän sitten valitsit?!
T: En oo sellaisen helpon punkin ystävä. Tai iloisen.
RAADIN ARVIO
T: 7,26
Y: 6,56
Dapza: 7
J: 7,2
8. Fleetwood Mac - Go Your Own Way (1977)
Jäsen A Rumoursia ajoittain hehkuttaa. Sen teko ei tainnut olla kovinkaan helppo. Bändin jäsenet eivät tulleet kovin hyvin toimeen keskenään ja huumeetkin sotkivat tekoa. Vaikka perusolemus on iloinen, on sanomassa kuitenkin sellaista piilo- tai melko suoraakin kettuilua. Go Your Own Way oli Fleetwood Macin ensimmäinen top10-sinkku Jenkeissä. Rumours kuuluu ehdottomasti 1001-listalle. Musiikki ei välttämättä itsessään ole niin omaperäistä, mutta tuotanto on valtavan taitavaa.
[embed]https://www.youtube.com/watch?v=6ul-cZyuYq4[/embed]
[embed]https://open.spotify.com/track/07GvNcU1WdyZJq3XxP0kZa?si=Ia5ZaF53R8KgTCiETSkK_A[/embed]
Y: Mie aina mietin, kummasta Fleetwood Macista pidän enemmän. No välillä aina toisesta ja sitten toisesta. Tämä toinenkin on tehnyt parempiakin biisejä. Tässä on kaikki hitin perusainekset kunnossa kertseineen ja välisoittoineen, mutta parempaankin pystyivät. Tää oli musaa ruotsalaisuuteni ajalta.
T: Johan tästä kuulee ihan ensi sekunneilta, että aika taitava bändi on kyseessä. Ja lopulta tätäkin tulee hyräiltyä, vaikkei melodia muka jää mieleen. On tuossa varmaan joku hetki miksailtukin.
Dapza: Kun Jäsen T tuon tuotannon nosti esipuheessa esille, niin eroaahan tämä kahdesta ensimmäisestä aika radikaalisti siltä osin. Kertsi on puhdasta AOR:ää, joten ei ihme, että rapakon takanakin on menestystä tullut.
J: No nyt. Aika hyvää biisiä saa tänään tulla vielä vastaan, jos meinaa tämän pätkiä. Timanttinen kipale kaikkinensa. Kaikki tässä toimii.
T: ei tämä kuitenkaan sillä tavalla ole minun musiikkia. En tosin poiskaan käännä, jos soi.
RAADIN ARVIO
T: 7,26
Y: 7,38
Dapza: 7,5
J: 9
7. Fleet Foxes - Tiger Mountain Peasant Song (2008)
Fleet Foxes oli jonkinasteinen ilmiö 2008. Sen folk-vaikutteet olivat ajalle ominaisia, mutta Fleet Foxes oli niitä sen paremmin tehneitä bändejä. Debyyttialbumi myi aivan valtavasti ja oli muutenkin kriitikoiden suosiossa. Tässä kappaleessa on melodian puolella jotain hyvin hienoa. Fleet Foxesin rinnalle nostaisin kyllä myös Midlaken tästä genrestä, mutta menee tämäkin.
[embed]https://www.youtube.com/watch?v=hdBeP47lxRI[/embed]
[embed]https://open.spotify.com/track/2hNvu4bGZFOoop3PbornV2?si=K3sHnl4iRSKhb3O6LollKA[/embed]
J: Fleet Foxes on sellaista osastoa mitä tulee kuunneltua, mutta ei vaan sitten jostain syystä lähde kuitenkaan. Kauniisti soi, mutta sittenkin liian unettavaa jatkuvaan kuunteluun.
Dapza: Alku alkoi maistua jo liian nätiltä ja sievältä, mikä tuppaa minua enemmän ärsyttämään kuin miellyttämään. Tulihan siihen lauluun sitten hieman särmääkin. Tuohon olisi akkarin lisäksi kaivannut biisin edetessä muitakin elementtejä - edes hienokseltaan. Aika pyöreä oli tuo akkarisoundikin - ja tummahko.
T: Kuuluu tuohon genreen olla surullinen ja huolissaan kaikesta.
Y: Herkästi etenevä kappale. Akustisen kitaroinnin kylkeen erinomaista laulutaiteilua. Mie niinku tykkäsin.
T: Tämä oli tätä aikakautta, jossa tehtiin 60-70-lukujen musiikkia uusin keinoin. Lopulta melko lyhyt vaihe oli sekin, kun tällainen oli pinnalla. Laadukasta laulua ja ei ihan perinteisiä sointukulkuja. Laulumelodiaan on nähty hiukan vaivaa. Se jotenkin tuntuu olevan harvinaista nykyään.
RAADIN ARVIO
T: 7,26
Y: 8,12
Dapza: 6,5
J: 6,8
6. Aretha Franklin - I Never Loved A Man (The Way I Love You) (1967)
Arethan äänen tuntee kaikki ja Respect olisi ollut jotenkin liian ilmiselvä kappale tälle listalle. Tykkään tästä enemmän. Varsinkin sen mainion Rhodes-riffin takia, joka on muuten ihan mainittu uraauurtavaksi. Arethan äänihän on ihan kohtuulinen tässäkin. Aretha kuuluu listalle. En tosin ole niin perillä, että osaisin sanoa onko se oikea albumi juuri tämä, mutta ääni on joka tapauksessa sama.
[embed]https://www.youtube.com/watch?v=waS0rKeuzg8[/embed]
[embed]https://open.spotify.com/track/1hES47PrbU8GPTI5A9lsr0?si=W7j23VFRScG90j1cuyjF5A[/embed]
T: Kyllä niin perhanan hyvästi murisee tuo Rhodes ja Arethan ääni. Tuon kun olisi livenä kuullut jossain. Olisi voinut mennä kylmät väreetkin jossain kohtaa. Tämän soidessa otetaan baarissa se viimeinen viski ykkösellä alas ja lähdetään ilman naista sateeseen.
J: Onhan se nyt vaan hienoa kuunneltavaa kun joku osaa oikeasti laulaa. Tuskin sekään ketään haittaa, että torvet soi ja homma rullaa.
Dapza: Ensimmäinen ennalta tuttu kappale, mikä hyvän biisin kohdalla saattaa nostaa pistemäärää enemmän kuin pitäisi. Rhodes sähköpianon soundi on yksi lemppareistani kosketinsoitinosastolta. Siksi tässä hieman harmittaa liika reverb. Zibale rullasi hyvin eteenpäin ja mittaakin oli sopivasti - ehkä jopa liiankin lyhyt.
Y: Aretha on yksi F-listan ja muutoinkin yksi kaikkein taitavimmista äänenkäytäjistä, kuten tästäkin kappaleesta huomaa. Mutta itse kappale oli hieman vaisu. Vaisu siis Arethan parhaimpiin verrattuna.
Dapza: Hyvä tarkennos.
RAADIN ARVIO
T: 7,34
Y: 8,8
Dapza: 8,2
J: 7,5
5. Faith No More - Surprise! You're Dead! (1989)
Faiht No More syntyi minulle silloin, kun Patton liittyi bändiin. Tämä kappale on huvittanut aina. Se on ollut bändin kitaristi Jim Martinin sävellys jo 1970-luvulta, mutta tehtiin FNM-biisiksi vasta myöhemmin. Hyvin faithnomoremaista crossover-metallia. The Real Thing kuuluu 1001-listalle, mutta niin sinne menisi myös pari muuta FNM-albumia.
[embed]https://www.youtube.com/watch?v=I4rV6-Vg-_E[/embed]
[embed]https://open.spotify.com/track/1Iw3wchVrb4rahrtYqcdW6?si=ydJMszkTSQSwCc50hjSeaA[/embed]
Y: Minä ajattelin, jotta Coke-musaa (the Real Thing). Tämähän oli kuitenkin jotain muuta - räpättävää metallisaundia, joten jäsen T saattoi, jopa ennalta aavistaa aatokseni tästä. Ei arki- eikä viikonloppukuunteluun.
Dapza: Melko erilainen soundimaailma edellisiin verrattuna. Uskottavaa. Mukavaa riffittelyä. Tultiin iloisesti meikäläisittäin tutulle tontille. Tykkäsin. Tämä on sellaisia biisejä, joita pitää kerätä talteen niitä hetkiä varten, kun tarttee herätä ja nostaa fiilistä.
J: Kieli poskessa tehtyä paalutusmusiikkia, mikäpä siinä.
T: En minä tästäkään kappaleena niin äärettömästi perusta, mutta tämäkin on niitä biisejä, joiden kertosäe soi koko loppupäivän päässä. Myös nostalgiakerroin on kohtuullisen kova. Minusta kappaleen tunnelma kuvastaa sen nimeä aika hyvin. Patton on parhaimmillaan melko maaginen äänenkäyttäjä.
RAADIN ARVIO
T: 7,28
Y: 5,48
Dapza: 8,7
J: 7,5
4. Faith No More- Zombie Eaters (1989)
Toinen samasta laarista. Faith No More on minun teini-ikäni ja varhaisaikuisuuteni musiikkia. Se on bändi, joka on toisina päivinä aivan hirveää kuunneltavaa ja toisina sitten maailman parasta. Zombie Eaters alkaa hyvin kauniista ja jatkuu hiukan raskaammin. Tällaisista kosketinsoitinkuluista koostuu omatkin taustat ja varmasti on Roddy Bottumin soitannot siihen vaikuttaneet.
[embed]https://www.youtube.com/watch?v=UMzDYif3LQ0[/embed]
[embed]https://open.spotify.com/track/1dwg5WIMZLUT9tkc1FsNYX?si=U1kk6NsJSMGFCeG1jhIOEw[/embed]
J: Kappale kasvaa hienosti edetessään. Askelpituus kasvaa matkan taittuessa. Aika paljon kaikenlaista ujutettu yhteen kappaleeseen. Ehkä jopa liikaakin? No, kova biisi yhtä kaikki.
Y: Kappas solistihan osaa laulaakin. Verrattuna edelliseen akkarialkuun tähän juuri kaipasinkin lisäpotkua - alku oli niin eteerisen utuinen. Tosin ehdin jo pelätä, ettei sitä tulisikaan, kun tovin otti aikaa. Jäin kuitenkin vielä kaipaamaan yhtä astetta svengaavampaa vaihdetta loppuun.
Dapza: PItääkin ottaa Faith No More taas kuunteluun. Alku oli biisin parasta. Toiveilin, jotta jatko ei olisi ollut niin ko. bändille ominainen.
T: Tuo on kuitenkin Pattonin kauden ekalta levyltä, että tuollaista se on. Nykyisellään nuo kontrastit soundimaailmassa alkaa maistua minullekin vähän jyrkiltä. Vanhaksi tulee.
Dapza: Noin isoista eroista tulee vähän väkisinkin päälle liimatun hienoinen maku. Verrattuna siihen, että biisi kasvaa hieman luonnollisemmin.
RAADIN ARVIO
T: 7,58
Y: 7,26
Dapza: 8,9
J: 7,7
3. Fatboy Slim - Right Here Right Now (1999)
Jyrki!-aika ja lukio. Fatboy Slim oli aikanaan melko kova juttu. Parikymmentä vuotta jälkeenpäin voi kyllä hyvällä syyllä kysyä, että miten sitä tällainen on tullut kenenkään mieleen tehdä. Legendaarista tässä on video, mutta on se hieno myös tämän perusmelodia. Tämä You've Come a Long Way, Baby on ehdottomasti albuminakin sen ajan kuva.
[embed]https://www.youtube.com/watch?v=F7jSp2xmmEE[/embed]
[embed]https://open.spotify.com/track/0qnqsfFYgBo0sPHM2JmfTq?si=uh7uhpUPTiO1UPdI9CJxqw[/embed]
T: I’m #1 so why try harder? Hieno paita. Miltä teistä tuntuu tämä musiikki. Minulle kun se on tullut juuri siihen musiikin suurkuunteluvaiheen alkuun? Mun on vaikea kuunnella tuota neutraalisti, kun se on se lukio ja koulupaska ja se lopulta siisti tunnelma, kun siellä ei tarvi olla.
Dapza: Fatboy Slimiä osasin odottaakin tähän iltaan tuon alun listan nähtyäni. Minulle Rockafeller Skank toimii paremmin, mutta ihan ok tämäkin. Yksittäisinä biiseinä kuunneltavia, mutta enpä tiedä, mikä fiilis olisi kuunnella koko levy läpi yhdeltä istumalta.
J: Kova! Tämän kappaleen tunnistaisi unissaankin. Fatboy Slim on jotenkin niin omaa aikakauttaan, että tulee ihan Molli-Ollia ikävä.
Y: Tää oli vokaalisoinnistaan hieno äänimailma kappale, johon en videota kaivannutkaan. Silmät kiinni ja antaa mielikuvituksen värittää mielen maailmaa.
RAADIN ARVIO
T: 7,82
Y: 7,04
Dapza: 7,1
J: 8,5
2. Funkadelic - Maggot Brain (1971)
Jotenkin kovin vaikea on mieltää, että vuodelta 1971 tulisi yksi kaikkien aikojen kitarasooloista. Funkadelicin Maggot Brain kuitenkin sellainen on. Kappale syntyi, kun Eddie Hazelin käskettiin soittaa niin kuin olisi juuri kuullut, että hänen äitinsä on kuollut. Puolessa välissä kappaletta hänelle kerrotaan, ettei näin olekaan, vaan uutinen oli väärä. Eddie Hazel oli aikamoinen kitaristi hänkin. Valitettavasti alkoholi ja huumeet vei miehen melko aikaisin. Hautajaisissa soitettiin Maggot Brain.
[embed]https://www.youtube.com/watch?v=JOKn33-q4Ao[/embed]
[embed]https://open.spotify.com/track/2t5GyUfFoZg3E8ak3i7dVP?si=uuJwFcsGQ5KWa0ZFUIDGuA[/embed]
Y: Pakko oli jo laittaa silmät kiinni, jotta voisi aistia kunnolla molemmat kuulokekanavat. Nyt oli akustisen ja sähköisen saundimaaliman kontrastit kohdillaan. Uskomattoman alkuvoimaista kitarointia Eddieltä, mutta pari viimeistä minuuttia leikkaisin tästä pois.
Dapza: Tuli muuten kylmät väreet ihan ensimmäisestä lead-kitaran äänestä!!!! Melko tuskaistahan tuo ensimmäinen viisi minuuttia oli. Välittyi ainakin minulle. Ilon tai helpotuksen tunnetta on vaikeampi tuoda esille - ainakin kuulostamatta naivilta. Tarinaan peilaten jälkipuoliskosta on välillä tulkittavissa ärtymystä väärästä uutisesta, mutta muuten jälkipuoliskon tunne jää jälkeen ensimmäiselle viidelle minuutille.
J: Soul Captain Bandin sanoin: "Hypnoosiin, sä vaivut hypnoosiin". Vaivuin transsiin ja ilmeisesti hyvällä tavalla. Ihmeen vähän häiritsi kuunnella näin törkeän pitkää kappaletta.
T: Tuosta on pirun vaikea sanoa mitään. On tuohon aikakauteen helvetin hienoa kitarointia, soundillisestikin
tulee mieleen joku Jeff Beck tai suomalaisista Timo Kämäräinen. Samasta sävelestä löytyy melko monta väriä. Muistan kun joskus 2000 sain "kaikkien aikojen 100 parasta kitarasooloa”-listan jostain netistä. Tuota biisiä ei saanut ladattua mistään. Sit, kun kuulin sen joskus 10 vuotta sitten ekan kerran, niin olin että mitä helvettiä!?!
RAADIN ARVIO
T: 8,21
Y: 8,13
Dapza: 9
J: 8
1.The Fugees - Ready or Not (1996)
Ja taas ollaan siellä Jyrki!-ajassa. Fugees oli silloin jotenkin eiei-juttu. Näin myöhemmällä iällä siitäKIN on oppinut pitämään. Onhan Wyclef Jean ja Lauryn Hill jotain musiikin saralla saavuttaneetkin. Kappale perustuu Enyan biisiin ja hän olikin haastamassa Fugeesin oikeuteen, kunnes kuuli kappaleen itse ja huomasi, ettei se ole gangsta-rappia. Fugees on itsekin ollut sitä mieltä, että olisi olisi ollut ihan oikein haastaa heidät oikeuteen. Videokin vaikuttaa melko arvokkaalta tuohon aikakauteen verraten.
T: On tuossa oltu ytimessä silloin. Minulle vieläkin uppoaa.
Y: Hmm, enpä päässyt ylittämään ysiä tällä kertaa. Tähän en vaan pääse sisälle. Muutamasta hyvästä lauluäänteestä huolimatta minun makuuni löysä ja vetämätön.
Dapza: Aikoinaan, kun tätä biisiä tai levyä kuuntelin, niin tykästyin Lauryn Hillin ääneen. En ollut tuolloinkaan puhelaulun suurin ystävä ja ärsytykseen asti toistettiin tätä pälätystä ja väliin sitten nätti melodiapätkä naisen laulamana (vrt. Dido ja Eminem ja ties kuinka moni muu). Tätä biisiä on sen musikaalisuuden vuoksi jaksanut kestää.
T: Ymmärrän, löysä ja vetämätön kuuluu tuohon aikaan.
J: Paluu meikäläisen musadiggailujen juurille jollain tapaa. Näitä tuli kuunneltua aikanaan ja paljon. Wyclif Jeanin ja Lauryn Hillin soolojakin tuli sitten tämän seuraksesta pakostakin kuunneltua lisäksi. Lauryn Hill on huikea.
RAADIN ARVIO
T: 8,29
Y: 6,63
Dapza: 7,4
J: 9,1
TASTINGIN KOKONAISTULOKSET
1. Funkadelic - Maggot Brain 8,34
2. Aretha Franklin - I’ve never loved a Man (Like i love u) 7,96
3. Faith No More - Zombie Eaters 7,86
4. Fugees - Ready or Not 7,86
5. Fleetwood Mac - Go Your Own Way 7,79
6. Fatboy Slim - Right Here, Right Now 7,61
7. Faith No More - Surprise! You're Dead! 7,28
8. Fleet Foxes - Tiger Mountain Peasant Song 7,17
9. Firehose – Understanding 7,01
10. Foo Fighters - Exhausted 6,73
Firehose - Fromohio
The Flaming Lips - The Soft Bulletin
Fishbone - Truth and Soul
Frank Black - Teenager of the Year
Fugees - The Score
Fleetwood Mac – Tusk
Fun Lovin' Criminals - Come Find Yourself
Peter Frampton - Frampton Comes Alive!
Frankie Goes to Hollywood - Welcome to the Pleasuredome
Foo Fighters - Foo Fighters
Fats Domino - This Is Fats
Faith No More - A Real Thing
Fleet Foxes - Fleet Foxes
The Flaming Lips - Yoshimi Battles the Pink Robots
Fleetwood Mac – Rumours
Aretha Franklin - I Never Loved a Man (The Way I Love You)
Fatboy Slim - You've Come a long way Baby
Flying Burrito Brothers - Gilded Palace of Sin
Franz Ferninand - Franz Ferninand
Fugazi – Repeater
The Fall - Live at the Witch Trials
The Fall - This Nation's Saving Grace
Fever Ray - Fever Ray
Aretha Franklin - Lady Soul
The Fall - The Infotainment Scan
Faces - A Nod Is As Good As a Wink... to a Blind Horse
Flamin' Groovies - Teenage Head
Marianne Faithfull - Broken English
Ella Fitzgerald - Ella Sings Gershwin
Faust - Faust IV
Fairport Convention – Unhalfbricking
Fairport Convention - Liege and Lief
Funkadelic - Maggot Brain
Fatboy Slim - Better Living Through Chemistry
Funkadelic - One Nation Under a Groove
OSALLISTUJAT
T: Ausculton jäsen T ja illan isäntä.
Y: Ausculton jäsen Yyte. Oulusta ja Torniosta (vähän myös Uumajasta ja aamulla kohden Rovaniemeä.
Dapza : Joensuulainen musiikin kuluttaja ja harrastajamuusikko.
J: Espoossa asuva joensuulaistunut turkulainen.
10. Foo Fighters – Exhausted (1995)
Foo Fightersin ensimmäinen single. Se oli valmis jo ennen Kurtin kuolemaa. Myös Kurt piti siitä, mutta olisi halunnut tehdä siihen omat sanat. Dave nauhoittikin kappaleesta version Krist Novoselicin kanssa Nirvanan vielä raahustaessa maan päällä. Lopulta Foo Fightersin ensimmäiselle albumille viimeiseksi biisiksi päätyneelle albumille Grogl teki kaiken itse. Myös bassot. Kyllähän tämä paikkansa 1001-albumia listalla ansaitsee. Foo Fighters on aika merkittävä, A:lle ja J:lle varmasti merkittävämpi kuin itse Nirvana.
[embed]https://www.youtube.com/watch?v=7wmoAm0b3QY[/embed]
[embed]https://open.spotify.com/track/5EwyzrFLXlcnPenrPQ9DlO?si=l8EEHFEBRJm66tHMugxadA[/embed]
T: Monelle tämä suriseva kitara voi olla kammotus. Minulle se on oikein toimiva elementti. Minua yleensä häiritsee enemmän mainstream-säröt. Jos särössä on hiukan fjongaa, niin toimii mulle paremmin. Eli mieluummin häiriintynyt kuin häiritsemätön. Ja varsinkin loppupään kohta, jossa kappaleessa soi vain kitara.
Y: Tää on mulle vieraampi yhtye, kuten ysärimusa pääasiassa. Aluksi epäilin kuulokkeideni toimivuutta säröilyn johdosta. No laulupuoli kutakuinkin miellyttävää soundeiltaan, mutta itse musa sellaista tasaista menoa - eteni mutta hieman särmättömästi.
Dapza: Pörinäkitara kuuluu tähän estetiikkaan, mutta koko biisin kattavana on hiukan rasittava. Hieman ennen 2:00 ja 3:00 tuleva tukevampi kitarariffi hieman pelastaa yleisilmeeltään flegmaattista (mikä lienee myös tätä estetiikkaa) menoa. Positiivista, että loppua kohti hieman piristyi.
J: Arvasin tänään kuulevani Foo Fightersiä. Sitä sain. Ei mikään ihan suosikkibändi itselleni, vaikka kyllä täysin ymmärrän mikä tässä väkeen vetoaa. Jotenkin hiukan junnaavaa alkuun, loppua kohti meno koheni.
RAADIN ARVIO
T: 7,18
Y: 6,72
Dapza: 6
J: 7
9. fIREHOSE – Understanding (1989)
Firehose eii kuulosta sitten pätkääkään kasaribändiltä, mutta sitä se vahvasti on. Tämä on fromohio-albumin varmasti helpoin kappale. Siitä voi löytää pikkuisen Eppu-vaikutteita. Punkista se on tämäkin bändi lähtenyt. Tämän bändin historia ei suomalaisittain ole massiivinen, mutta hyvin erilaista musiikkia tämä on kaikkeen muuhun kasarikamaan nähden.
[embed]https://www.youtube.com/watch?v=FGYiIPYd9P0[/embed]
[embed]https://open.spotify.com/track/0mcR2qHqLXyo3RtxJIv96c?si=d7b1_5cDTEGDr3GGJJ_CmQ[/embed]
Y: Helppoa kuunneltavaa, mutta mahtuisikohan minun 1001 - listalleni? Kappale sisälsi pieniä koukkuja, mutta sen verran pieniä, että kiinni jääminen jää vielä toiseen kertaan. Leppoisaa musaa taustoittamaan päiväaskareita.
T: En ollut kuullutkaan bändistä ennen 1001-listaa. Ei ollut mitään tietoa, millaista on luvassa. Tätä kappaletta huomasin kuitenkin hyräileväni kuuntelun jälkeen. Jollain tapaa tässä on vahva fiilis. Laulajan ääni riittää kyllä, voisi livenä riittää vielä paremmin.
J: Leppoisa fiilis. Rumpali pääsi nautiskelemaan filleineen ihan koko rahan edestä. Mulle ihan uusi tuttavuus koko bändi.
Dapza: Ennalta täysin tuntematon orkesteri. Voin hyvin kuvitella mielessäni baarin nurkkaan soittamaan ja hiukan kengänkärkiä tuijottamaan.
T: Kengänkärkimusiikkia ei loppulevy ole nähnytkään. Se on enemmän punkkia.
Dapza: Ja tämän sitten valitsit?!
T: En oo sellaisen helpon punkin ystävä. Tai iloisen.
RAADIN ARVIO
T: 7,26
Y: 6,56
Dapza: 7
J: 7,2
8. Fleetwood Mac - Go Your Own Way (1977)
Jäsen A Rumoursia ajoittain hehkuttaa. Sen teko ei tainnut olla kovinkaan helppo. Bändin jäsenet eivät tulleet kovin hyvin toimeen keskenään ja huumeetkin sotkivat tekoa. Vaikka perusolemus on iloinen, on sanomassa kuitenkin sellaista piilo- tai melko suoraakin kettuilua. Go Your Own Way oli Fleetwood Macin ensimmäinen top10-sinkku Jenkeissä. Rumours kuuluu ehdottomasti 1001-listalle. Musiikki ei välttämättä itsessään ole niin omaperäistä, mutta tuotanto on valtavan taitavaa.
[embed]https://www.youtube.com/watch?v=6ul-cZyuYq4[/embed]
[embed]https://open.spotify.com/track/07GvNcU1WdyZJq3XxP0kZa?si=Ia5ZaF53R8KgTCiETSkK_A[/embed]
Y: Mie aina mietin, kummasta Fleetwood Macista pidän enemmän. No välillä aina toisesta ja sitten toisesta. Tämä toinenkin on tehnyt parempiakin biisejä. Tässä on kaikki hitin perusainekset kunnossa kertseineen ja välisoittoineen, mutta parempaankin pystyivät. Tää oli musaa ruotsalaisuuteni ajalta.
T: Johan tästä kuulee ihan ensi sekunneilta, että aika taitava bändi on kyseessä. Ja lopulta tätäkin tulee hyräiltyä, vaikkei melodia muka jää mieleen. On tuossa varmaan joku hetki miksailtukin.
Dapza: Kun Jäsen T tuon tuotannon nosti esipuheessa esille, niin eroaahan tämä kahdesta ensimmäisestä aika radikaalisti siltä osin. Kertsi on puhdasta AOR:ää, joten ei ihme, että rapakon takanakin on menestystä tullut.
J: No nyt. Aika hyvää biisiä saa tänään tulla vielä vastaan, jos meinaa tämän pätkiä. Timanttinen kipale kaikkinensa. Kaikki tässä toimii.
T: ei tämä kuitenkaan sillä tavalla ole minun musiikkia. En tosin poiskaan käännä, jos soi.
RAADIN ARVIO
T: 7,26
Y: 7,38
Dapza: 7,5
J: 9
7. Fleet Foxes - Tiger Mountain Peasant Song (2008)
Fleet Foxes oli jonkinasteinen ilmiö 2008. Sen folk-vaikutteet olivat ajalle ominaisia, mutta Fleet Foxes oli niitä sen paremmin tehneitä bändejä. Debyyttialbumi myi aivan valtavasti ja oli muutenkin kriitikoiden suosiossa. Tässä kappaleessa on melodian puolella jotain hyvin hienoa. Fleet Foxesin rinnalle nostaisin kyllä myös Midlaken tästä genrestä, mutta menee tämäkin.
[embed]https://www.youtube.com/watch?v=hdBeP47lxRI[/embed]
[embed]https://open.spotify.com/track/2hNvu4bGZFOoop3PbornV2?si=K3sHnl4iRSKhb3O6LollKA[/embed]
J: Fleet Foxes on sellaista osastoa mitä tulee kuunneltua, mutta ei vaan sitten jostain syystä lähde kuitenkaan. Kauniisti soi, mutta sittenkin liian unettavaa jatkuvaan kuunteluun.
Dapza: Alku alkoi maistua jo liian nätiltä ja sievältä, mikä tuppaa minua enemmän ärsyttämään kuin miellyttämään. Tulihan siihen lauluun sitten hieman särmääkin. Tuohon olisi akkarin lisäksi kaivannut biisin edetessä muitakin elementtejä - edes hienokseltaan. Aika pyöreä oli tuo akkarisoundikin - ja tummahko.
T: Kuuluu tuohon genreen olla surullinen ja huolissaan kaikesta.
Y: Herkästi etenevä kappale. Akustisen kitaroinnin kylkeen erinomaista laulutaiteilua. Mie niinku tykkäsin.
T: Tämä oli tätä aikakautta, jossa tehtiin 60-70-lukujen musiikkia uusin keinoin. Lopulta melko lyhyt vaihe oli sekin, kun tällainen oli pinnalla. Laadukasta laulua ja ei ihan perinteisiä sointukulkuja. Laulumelodiaan on nähty hiukan vaivaa. Se jotenkin tuntuu olevan harvinaista nykyään.
RAADIN ARVIO
T: 7,26
Y: 8,12
Dapza: 6,5
J: 6,8
6. Aretha Franklin - I Never Loved A Man (The Way I Love You) (1967)
Arethan äänen tuntee kaikki ja Respect olisi ollut jotenkin liian ilmiselvä kappale tälle listalle. Tykkään tästä enemmän. Varsinkin sen mainion Rhodes-riffin takia, joka on muuten ihan mainittu uraauurtavaksi. Arethan äänihän on ihan kohtuulinen tässäkin. Aretha kuuluu listalle. En tosin ole niin perillä, että osaisin sanoa onko se oikea albumi juuri tämä, mutta ääni on joka tapauksessa sama.
[embed]https://www.youtube.com/watch?v=waS0rKeuzg8[/embed]
[embed]https://open.spotify.com/track/1hES47PrbU8GPTI5A9lsr0?si=W7j23VFRScG90j1cuyjF5A[/embed]
T: Kyllä niin perhanan hyvästi murisee tuo Rhodes ja Arethan ääni. Tuon kun olisi livenä kuullut jossain. Olisi voinut mennä kylmät väreetkin jossain kohtaa. Tämän soidessa otetaan baarissa se viimeinen viski ykkösellä alas ja lähdetään ilman naista sateeseen.
J: Onhan se nyt vaan hienoa kuunneltavaa kun joku osaa oikeasti laulaa. Tuskin sekään ketään haittaa, että torvet soi ja homma rullaa.
Dapza: Ensimmäinen ennalta tuttu kappale, mikä hyvän biisin kohdalla saattaa nostaa pistemäärää enemmän kuin pitäisi. Rhodes sähköpianon soundi on yksi lemppareistani kosketinsoitinosastolta. Siksi tässä hieman harmittaa liika reverb. Zibale rullasi hyvin eteenpäin ja mittaakin oli sopivasti - ehkä jopa liiankin lyhyt.
Y: Aretha on yksi F-listan ja muutoinkin yksi kaikkein taitavimmista äänenkäytäjistä, kuten tästäkin kappaleesta huomaa. Mutta itse kappale oli hieman vaisu. Vaisu siis Arethan parhaimpiin verrattuna.
Dapza: Hyvä tarkennos.
RAADIN ARVIO
T: 7,34
Y: 8,8
Dapza: 8,2
J: 7,5
5. Faith No More - Surprise! You're Dead! (1989)
Faiht No More syntyi minulle silloin, kun Patton liittyi bändiin. Tämä kappale on huvittanut aina. Se on ollut bändin kitaristi Jim Martinin sävellys jo 1970-luvulta, mutta tehtiin FNM-biisiksi vasta myöhemmin. Hyvin faithnomoremaista crossover-metallia. The Real Thing kuuluu 1001-listalle, mutta niin sinne menisi myös pari muuta FNM-albumia.
[embed]https://www.youtube.com/watch?v=I4rV6-Vg-_E[/embed]
[embed]https://open.spotify.com/track/1Iw3wchVrb4rahrtYqcdW6?si=ydJMszkTSQSwCc50hjSeaA[/embed]
Y: Minä ajattelin, jotta Coke-musaa (the Real Thing). Tämähän oli kuitenkin jotain muuta - räpättävää metallisaundia, joten jäsen T saattoi, jopa ennalta aavistaa aatokseni tästä. Ei arki- eikä viikonloppukuunteluun.
Dapza: Melko erilainen soundimaailma edellisiin verrattuna. Uskottavaa. Mukavaa riffittelyä. Tultiin iloisesti meikäläisittäin tutulle tontille. Tykkäsin. Tämä on sellaisia biisejä, joita pitää kerätä talteen niitä hetkiä varten, kun tarttee herätä ja nostaa fiilistä.
J: Kieli poskessa tehtyä paalutusmusiikkia, mikäpä siinä.
T: En minä tästäkään kappaleena niin äärettömästi perusta, mutta tämäkin on niitä biisejä, joiden kertosäe soi koko loppupäivän päässä. Myös nostalgiakerroin on kohtuullisen kova. Minusta kappaleen tunnelma kuvastaa sen nimeä aika hyvin. Patton on parhaimmillaan melko maaginen äänenkäyttäjä.
RAADIN ARVIO
T: 7,28
Y: 5,48
Dapza: 8,7
J: 7,5
4. Faith No More- Zombie Eaters (1989)
Toinen samasta laarista. Faith No More on minun teini-ikäni ja varhaisaikuisuuteni musiikkia. Se on bändi, joka on toisina päivinä aivan hirveää kuunneltavaa ja toisina sitten maailman parasta. Zombie Eaters alkaa hyvin kauniista ja jatkuu hiukan raskaammin. Tällaisista kosketinsoitinkuluista koostuu omatkin taustat ja varmasti on Roddy Bottumin soitannot siihen vaikuttaneet.
[embed]https://www.youtube.com/watch?v=UMzDYif3LQ0[/embed]
[embed]https://open.spotify.com/track/1dwg5WIMZLUT9tkc1FsNYX?si=U1kk6NsJSMGFCeG1jhIOEw[/embed]
J: Kappale kasvaa hienosti edetessään. Askelpituus kasvaa matkan taittuessa. Aika paljon kaikenlaista ujutettu yhteen kappaleeseen. Ehkä jopa liikaakin? No, kova biisi yhtä kaikki.
Y: Kappas solistihan osaa laulaakin. Verrattuna edelliseen akkarialkuun tähän juuri kaipasinkin lisäpotkua - alku oli niin eteerisen utuinen. Tosin ehdin jo pelätä, ettei sitä tulisikaan, kun tovin otti aikaa. Jäin kuitenkin vielä kaipaamaan yhtä astetta svengaavampaa vaihdetta loppuun.
Dapza: PItääkin ottaa Faith No More taas kuunteluun. Alku oli biisin parasta. Toiveilin, jotta jatko ei olisi ollut niin ko. bändille ominainen.
T: Tuo on kuitenkin Pattonin kauden ekalta levyltä, että tuollaista se on. Nykyisellään nuo kontrastit soundimaailmassa alkaa maistua minullekin vähän jyrkiltä. Vanhaksi tulee.
Dapza: Noin isoista eroista tulee vähän väkisinkin päälle liimatun hienoinen maku. Verrattuna siihen, että biisi kasvaa hieman luonnollisemmin.
RAADIN ARVIO
T: 7,58
Y: 7,26
Dapza: 8,9
J: 7,7
3. Fatboy Slim - Right Here Right Now (1999)
Jyrki!-aika ja lukio. Fatboy Slim oli aikanaan melko kova juttu. Parikymmentä vuotta jälkeenpäin voi kyllä hyvällä syyllä kysyä, että miten sitä tällainen on tullut kenenkään mieleen tehdä. Legendaarista tässä on video, mutta on se hieno myös tämän perusmelodia. Tämä You've Come a Long Way, Baby on ehdottomasti albuminakin sen ajan kuva.
[embed]https://www.youtube.com/watch?v=F7jSp2xmmEE[/embed]
[embed]https://open.spotify.com/track/0qnqsfFYgBo0sPHM2JmfTq?si=uh7uhpUPTiO1UPdI9CJxqw[/embed]
T: I’m #1 so why try harder? Hieno paita. Miltä teistä tuntuu tämä musiikki. Minulle kun se on tullut juuri siihen musiikin suurkuunteluvaiheen alkuun? Mun on vaikea kuunnella tuota neutraalisti, kun se on se lukio ja koulupaska ja se lopulta siisti tunnelma, kun siellä ei tarvi olla.
Dapza: Fatboy Slimiä osasin odottaakin tähän iltaan tuon alun listan nähtyäni. Minulle Rockafeller Skank toimii paremmin, mutta ihan ok tämäkin. Yksittäisinä biiseinä kuunneltavia, mutta enpä tiedä, mikä fiilis olisi kuunnella koko levy läpi yhdeltä istumalta.
J: Kova! Tämän kappaleen tunnistaisi unissaankin. Fatboy Slim on jotenkin niin omaa aikakauttaan, että tulee ihan Molli-Ollia ikävä.
Y: Tää oli vokaalisoinnistaan hieno äänimailma kappale, johon en videota kaivannutkaan. Silmät kiinni ja antaa mielikuvituksen värittää mielen maailmaa.
RAADIN ARVIO
T: 7,82
Y: 7,04
Dapza: 7,1
J: 8,5
2. Funkadelic - Maggot Brain (1971)
Jotenkin kovin vaikea on mieltää, että vuodelta 1971 tulisi yksi kaikkien aikojen kitarasooloista. Funkadelicin Maggot Brain kuitenkin sellainen on. Kappale syntyi, kun Eddie Hazelin käskettiin soittaa niin kuin olisi juuri kuullut, että hänen äitinsä on kuollut. Puolessa välissä kappaletta hänelle kerrotaan, ettei näin olekaan, vaan uutinen oli väärä. Eddie Hazel oli aikamoinen kitaristi hänkin. Valitettavasti alkoholi ja huumeet vei miehen melko aikaisin. Hautajaisissa soitettiin Maggot Brain.
[embed]https://www.youtube.com/watch?v=JOKn33-q4Ao[/embed]
[embed]https://open.spotify.com/track/2t5GyUfFoZg3E8ak3i7dVP?si=uuJwFcsGQ5KWa0ZFUIDGuA[/embed]
Y: Pakko oli jo laittaa silmät kiinni, jotta voisi aistia kunnolla molemmat kuulokekanavat. Nyt oli akustisen ja sähköisen saundimaaliman kontrastit kohdillaan. Uskomattoman alkuvoimaista kitarointia Eddieltä, mutta pari viimeistä minuuttia leikkaisin tästä pois.
Dapza: Tuli muuten kylmät väreet ihan ensimmäisestä lead-kitaran äänestä!!!! Melko tuskaistahan tuo ensimmäinen viisi minuuttia oli. Välittyi ainakin minulle. Ilon tai helpotuksen tunnetta on vaikeampi tuoda esille - ainakin kuulostamatta naivilta. Tarinaan peilaten jälkipuoliskosta on välillä tulkittavissa ärtymystä väärästä uutisesta, mutta muuten jälkipuoliskon tunne jää jälkeen ensimmäiselle viidelle minuutille.
J: Soul Captain Bandin sanoin: "Hypnoosiin, sä vaivut hypnoosiin". Vaivuin transsiin ja ilmeisesti hyvällä tavalla. Ihmeen vähän häiritsi kuunnella näin törkeän pitkää kappaletta.
T: Tuosta on pirun vaikea sanoa mitään. On tuohon aikakauteen helvetin hienoa kitarointia, soundillisestikin
tulee mieleen joku Jeff Beck tai suomalaisista Timo Kämäräinen. Samasta sävelestä löytyy melko monta väriä. Muistan kun joskus 2000 sain "kaikkien aikojen 100 parasta kitarasooloa”-listan jostain netistä. Tuota biisiä ei saanut ladattua mistään. Sit, kun kuulin sen joskus 10 vuotta sitten ekan kerran, niin olin että mitä helvettiä!?!
RAADIN ARVIO
T: 8,21
Y: 8,13
Dapza: 9
J: 8
1.The Fugees - Ready or Not (1996)
Ja taas ollaan siellä Jyrki!-ajassa. Fugees oli silloin jotenkin eiei-juttu. Näin myöhemmällä iällä siitäKIN on oppinut pitämään. Onhan Wyclef Jean ja Lauryn Hill jotain musiikin saralla saavuttaneetkin. Kappale perustuu Enyan biisiin ja hän olikin haastamassa Fugeesin oikeuteen, kunnes kuuli kappaleen itse ja huomasi, ettei se ole gangsta-rappia. Fugees on itsekin ollut sitä mieltä, että olisi olisi ollut ihan oikein haastaa heidät oikeuteen. Videokin vaikuttaa melko arvokkaalta tuohon aikakauteen verraten.
T: On tuossa oltu ytimessä silloin. Minulle vieläkin uppoaa.
Y: Hmm, enpä päässyt ylittämään ysiä tällä kertaa. Tähän en vaan pääse sisälle. Muutamasta hyvästä lauluäänteestä huolimatta minun makuuni löysä ja vetämätön.
Dapza: Aikoinaan, kun tätä biisiä tai levyä kuuntelin, niin tykästyin Lauryn Hillin ääneen. En ollut tuolloinkaan puhelaulun suurin ystävä ja ärsytykseen asti toistettiin tätä pälätystä ja väliin sitten nätti melodiapätkä naisen laulamana (vrt. Dido ja Eminem ja ties kuinka moni muu). Tätä biisiä on sen musikaalisuuden vuoksi jaksanut kestää.
T: Ymmärrän, löysä ja vetämätön kuuluu tuohon aikaan.
J: Paluu meikäläisen musadiggailujen juurille jollain tapaa. Näitä tuli kuunneltua aikanaan ja paljon. Wyclif Jeanin ja Lauryn Hillin soolojakin tuli sitten tämän seuraksesta pakostakin kuunneltua lisäksi. Lauryn Hill on huikea.
RAADIN ARVIO
T: 8,29
Y: 6,63
Dapza: 7,4
J: 9,1
TASTINGIN KOKONAISTULOKSET
1. Funkadelic - Maggot Brain 8,34
2. Aretha Franklin - I’ve never loved a Man (Like i love u) 7,96
3. Faith No More - Zombie Eaters 7,86
4. Fugees - Ready or Not 7,86
5. Fleetwood Mac - Go Your Own Way 7,79
6. Fatboy Slim - Right Here, Right Now 7,61
7. Faith No More - Surprise! You're Dead! 7,28
8. Fleet Foxes - Tiger Mountain Peasant Song 7,17
9. Firehose – Understanding 7,01
10. Foo Fighters - Exhausted 6,73
perjantai 15. marraskuuta 2019
Ausculto - Viikon Aivoradio 46/2019
”Big Big Train – The First Rebreather: Randomina Peter Gabrielia kuunnellessani. Aivan laadukasta progea. Olen sattumalta myös junassa tätä kuuntelemassa.
Mastodon – Jaguar God: Mastodon on bändi, johon sattumalta törmääminen saa enemmän aikaan kuin ajatuksella koko albumin kuuntelu. Hieno kappale tämäkin.
AC/DC – Safe In New York City: Jälkikäteen voisi ajatella, ettei AC/DC ole tehnyt hyviä biisejä 30 vuoteen. Höpö höpö. Stiff Upper Lipillä on muutama oikein verevä ralli.
Julee Cruise – Into the Night: Twin Peaks ilman Juleeta olisi huomattavasti selkeämpi. Ja sehän ei käy.
John Maus – Bennington: Niin härskisti kasari, että nostin listalle. Täytyy laittaa aurinkolasit illaksikin päähän.
Chisu – Tuu mukaan tai halaa: Chisun biisien tuotanto on minusta vaikuttavaa. Se on syvää, vaikka soundit olisivatkin Casio-peruja.
STINAKO – Kun viimein saavuit: Ilmeisen uutta musiikkia. Tämä voisi Juleen jälkeen tulla lavalle.
Stratovarius – Paradise: Tämä ei ole paras Strato-biisi, mutta saattaa olla itselleni legendaarisin. On serkkupojan kanssa laulettu tätä aika monesti. Teininä ärsytti, kun serkku pääsi näille korkeuksille, mutta minä en. Ärsyttää itse asiassa vieläkin.
Leevi and the Leavings - Pojat tanssimaan: Leevi on.
Zen Cafe – Aamuisin: Tyttäreni osasi jostain syystä tämän kappaleen sanat. Ei se 8-vuotiaalle ihan päivänselvää ole. ”
T
”Kryptos – Afterburner: Indian metal scene is a bit uncharted territory for me, but with this release Kryptos makes sure I will explore it further.
Chemikill - Blackened Void: This is somewhere between proto thrash and speed metal, a release that makes old school metalheads happy.
Les Chants du Hasard - Le Bossu: Black metal without a single blastbeat or tremolo riffing. Grandiose and captivating.
Ultar - Father Dagon: Post Black metal from Russia done right.
Igorrr – Ieud: Crazy mad insane. Has so much elements you would think that it cannot keep together but it does.
Fvneral Fvkk - Chapel of abuse: Despite the kind of lame name, the music delivers big time and has some of the finest moments doom metal has to deliver In 2019.
Wine from Tears - Since I fell: Have listened this song more than 20 times already and I cannot get enough of it. A classic in my books.”
Spinebrain
”Double - The Captain of Her Heart: Zurichläis-duon pienimuotoinen hitti vuoden 1985 albumilta Blue.
Manfred Mann’s Earth Band - Our Friend George: Yhtyeen toiselta vuonna 1972 julkaistulta albumilta kappale ihan vaan nimensä johdosta.
Scorpions - Walking On The Edge: Kappale, jonka ilmeisesti olen livenäkin kuullut. Kävihän yhtye Oulun pesäpallostadionilla esiintymässä kesällä 1998.
Bob Seger & The Silver Bullet Band - Makin’ Thunderbirds: Yli 50 miljoonaa albumia myyneen artistin perusrockia.
Love Affair - Everlasting Love: U2 gallupia varten yhtyettä kuunnellessani tuli vastaan yhtyeen versio tästä kappaleesta. No pidän enemmän originaalista.
David Bowie - Unwashed and Somewhat Slightly Dazed (2019 mix): albumi Space Oddity (2019 mix) ilmestyi soittolistalleni eilen - miksi? Originaali oli jo riittävän hyvä.
Apocalyptica - Ashes of Modern World: Ensi kosketus orkesteriin oli yleisurheilun MM-kisojen avajaisissa 2005. Myönnettävä on, että en sen jälkeen ole kovinkaan syvällisesti yhtyeen tuotantoon paneutunut. Oliskohan aika? Tämä avaa tulevan albumin nimeltään Cell-0.
Lou Reed - Rock’n’Roll: alunperin levytetty Velvet Undergroundin albumille, mutta sittemmin esiintyy useammallakin Loun/Velvetin albumilla.”
Yyte
”Michael Kiwanuka- You Ain't the Problem: Uusi Kiwanuka jatkaa edellisten siivittämänä laadun tiellä.
Eagles - Hotel California: Vuosi vuodelta on vähemmän mitään tätä vastaan.
Pearl Jam - Nothingman: PJ on hiipinyt kuunteluun. "Caught a bolt of lightning / cursed the day he let it go".
Jesse Malin - When You're Young: Malinin levy sai viisi tähteä Soundissa. Hyvä levy onkin, jossa haisee tyylitaju.
Pet Shop Boys - Burning the heather: Juuri julkaistu PSB-single. Melodiat kulkevat ja äänimaisemat rakentuvat tunnistettavasti.”
A
[embed]https://open.spotify.com/playlist/7kUomsFGBC3De8V9mOT2Ve?si=uA5f6zM6SfORlStYddgcAw[/embed]
Mastodon – Jaguar God: Mastodon on bändi, johon sattumalta törmääminen saa enemmän aikaan kuin ajatuksella koko albumin kuuntelu. Hieno kappale tämäkin.
AC/DC – Safe In New York City: Jälkikäteen voisi ajatella, ettei AC/DC ole tehnyt hyviä biisejä 30 vuoteen. Höpö höpö. Stiff Upper Lipillä on muutama oikein verevä ralli.
Julee Cruise – Into the Night: Twin Peaks ilman Juleeta olisi huomattavasti selkeämpi. Ja sehän ei käy.
John Maus – Bennington: Niin härskisti kasari, että nostin listalle. Täytyy laittaa aurinkolasit illaksikin päähän.
Chisu – Tuu mukaan tai halaa: Chisun biisien tuotanto on minusta vaikuttavaa. Se on syvää, vaikka soundit olisivatkin Casio-peruja.
STINAKO – Kun viimein saavuit: Ilmeisen uutta musiikkia. Tämä voisi Juleen jälkeen tulla lavalle.
Stratovarius – Paradise: Tämä ei ole paras Strato-biisi, mutta saattaa olla itselleni legendaarisin. On serkkupojan kanssa laulettu tätä aika monesti. Teininä ärsytti, kun serkku pääsi näille korkeuksille, mutta minä en. Ärsyttää itse asiassa vieläkin.
Leevi and the Leavings - Pojat tanssimaan: Leevi on.
Zen Cafe – Aamuisin: Tyttäreni osasi jostain syystä tämän kappaleen sanat. Ei se 8-vuotiaalle ihan päivänselvää ole. ”
T
”Kryptos – Afterburner: Indian metal scene is a bit uncharted territory for me, but with this release Kryptos makes sure I will explore it further.
Chemikill - Blackened Void: This is somewhere between proto thrash and speed metal, a release that makes old school metalheads happy.
Les Chants du Hasard - Le Bossu: Black metal without a single blastbeat or tremolo riffing. Grandiose and captivating.
Ultar - Father Dagon: Post Black metal from Russia done right.
Igorrr – Ieud: Crazy mad insane. Has so much elements you would think that it cannot keep together but it does.
Fvneral Fvkk - Chapel of abuse: Despite the kind of lame name, the music delivers big time and has some of the finest moments doom metal has to deliver In 2019.
Wine from Tears - Since I fell: Have listened this song more than 20 times already and I cannot get enough of it. A classic in my books.”
Spinebrain
”Double - The Captain of Her Heart: Zurichläis-duon pienimuotoinen hitti vuoden 1985 albumilta Blue.
Manfred Mann’s Earth Band - Our Friend George: Yhtyeen toiselta vuonna 1972 julkaistulta albumilta kappale ihan vaan nimensä johdosta.
Scorpions - Walking On The Edge: Kappale, jonka ilmeisesti olen livenäkin kuullut. Kävihän yhtye Oulun pesäpallostadionilla esiintymässä kesällä 1998.
Bob Seger & The Silver Bullet Band - Makin’ Thunderbirds: Yli 50 miljoonaa albumia myyneen artistin perusrockia.
Love Affair - Everlasting Love: U2 gallupia varten yhtyettä kuunnellessani tuli vastaan yhtyeen versio tästä kappaleesta. No pidän enemmän originaalista.
David Bowie - Unwashed and Somewhat Slightly Dazed (2019 mix): albumi Space Oddity (2019 mix) ilmestyi soittolistalleni eilen - miksi? Originaali oli jo riittävän hyvä.
Apocalyptica - Ashes of Modern World: Ensi kosketus orkesteriin oli yleisurheilun MM-kisojen avajaisissa 2005. Myönnettävä on, että en sen jälkeen ole kovinkaan syvällisesti yhtyeen tuotantoon paneutunut. Oliskohan aika? Tämä avaa tulevan albumin nimeltään Cell-0.
Lou Reed - Rock’n’Roll: alunperin levytetty Velvet Undergroundin albumille, mutta sittemmin esiintyy useammallakin Loun/Velvetin albumilla.”
Yyte
”Michael Kiwanuka- You Ain't the Problem: Uusi Kiwanuka jatkaa edellisten siivittämänä laadun tiellä.
Eagles - Hotel California: Vuosi vuodelta on vähemmän mitään tätä vastaan.
Pearl Jam - Nothingman: PJ on hiipinyt kuunteluun. "Caught a bolt of lightning / cursed the day he let it go".
Jesse Malin - When You're Young: Malinin levy sai viisi tähteä Soundissa. Hyvä levy onkin, jossa haisee tyylitaju.
Pet Shop Boys - Burning the heather: Juuri julkaistu PSB-single. Melodiat kulkevat ja äänimaisemat rakentuvat tunnistettavasti.”
A
[embed]https://open.spotify.com/playlist/7kUomsFGBC3De8V9mOT2Ve?si=uA5f6zM6SfORlStYddgcAw[/embed]
torstai 14. marraskuuta 2019
Toomion TOP200-biisit: 161. Queen - Bohemian Rhapsody
Useasti olen jo maininnut, että oma kosketus Queeniin on tullut Greatest Hits 2 -kasetilta, jota on varmasti kuunneltu paljon. Siinäpä ei tätä biisiä ollutkaan, joten törmäsin tähän vasta aika myöhään. Ehkä noin 1993. Olin toki kappaleen kuullut, mutta ei se sillä tavalla ollut räjähtänyt tajuntaan. Eniten se sitten innosti katsoessamme Queenin muistokonsertista, jossa Elton John ja Axl Rose vetävät kappaleen.
Freddie Mercury alkoi säveltämään osia kappaleeseen jo 1960-luvun puolella. Lopulta se monen osan summana kehkeytyi ihan kokonaiseksi, joskin äkkiseltään sekapäiseksi kappaleeksi. Queenin jäsenten omastakin mielestä osien sekoittaminen oli puolittain kieli poskessa tehtyä. Parhaimmissa kohdissa on yli 180 raitaa päällekkäin ja sen ajan 16- ja 24-raitureilla siinä on tekemistä. Pianot on soitettu sillä samalla, millä Paul McCartney soitteli Hey, Juden.
Minulla se ei biisinä ole niin nostalginen kuin moni muu Queenin kappale, mutta tämä nousee ihan sävellyksellisellä rohkeudella tälle listalle. Hyvä kappale, mutta ei minun listoilla lähelläkään kärkeä.
Laitan videoksi tuon Eltonin ja Axlin vedon, koska Freddietä tulemme vielä tapaamaan tällä listalla. Axl tulee maailman kovimpana rock-kukkona ottamaan Freddien paikan noin kohdassa 3.15. Ja hyvin tuleekin! Kylmät väreet kulkevat aina! Kohta on muutenkin suosikkiosioita tässä kappaleessa.
[embed]https://www.youtube.com/watch?v=i26406_EldM[/embed]
[embed]https://open.spotify.com/track/4u7EnebtmKWzUH433cf5Qv?si=I7ZcY4LORS2lbHq7B-w88g[/embed]
maanantai 11. marraskuuta 2019
Metallimusiikin olemus – 61. Mustavalkoista fantasiaa
QUEEN - QUEEN II (1974)
Queenin ensi levy oli tehty hyvin lyhyessä ajassa. Siitä huolimatta niin onnistunut, että bändi sai kiertää keikkaillen pari vuotta. Kiertueen loppupuolella alkoi uuden albumin teko, johon oli huomattavasti enemmän aikaa ja tekniikkaa. "Halusimme viedä rock-albumin äänityksen uudelle tasolle", tuumi Brian May. Koko tekniikka oli siis käytössä.
Albumi jakautuu kahteen osaan. Vinyyliaikana ihan virallisesti kahteen puolen. Valkoiseen ja mustaan. Valkoinen on hempeää ja tunnerikasta fiilistelyä, kun taas musta on raskasta, progressiivista fantasiaa. Valkoinen on pääosin Mayn säveltämää ja musta taas Freddie Mercuryn tuotosta.
Albumi ei suurelle yleisölle sisällä minkäänmoisia klassikoita. Seven Seas of Rhye ehkä eniten soitettu. Se olikin tietoinen haku singleksi. Mustan puolen kappaleet ovat siitä huolimatta pääosin hienoja, monitahoisia sävellyksiä. Ehkä liiankin kimurantteja ollakseen hittejä.
Ogre Battle on nimeltään mielettämän korni. Samalla se on lähes raskainta 70-luvun Queeniä. Fairy-Feller's Master Stroke taas pohjaa samannimiseen tauluun. Ihan täyttä fantasiaa. Albumin "pääteos", The March of The Black Queen, on Mercuryn mukaan Queenin hankalimpia kappaleita sävellystyön puolesta. Synkkä, jopa ahdistavan synkkä Queeniksi. Siinä sekoitellaan useampaa tahtilajia ja vielä päällekkäin. Nevermore balladina on tälle täydellinen vastapari. Kaunis ja lyhyt.
Mayn mukaan aikalaiset, Led Zeppelin ja The Who tekivät periaatteessa samanlaista musiikkia, mutta enemmän riffeihin pohjautuen. Queenin tavoite oli olla älykäs ja soundiltaan monikerroksisempi ja säröisempi. Hyvin tämän allekirjoittamaan pystyy. On tässä teemaa myöten heviä ja metallia, vaikka sen arvo on huomattu vasta myöhemmin.
Albumi jakoi mielipiteitä. Jenkeissä ei pidetty, Briteissä pidettiin. Rumpali Roger Taylorin mukaan se johtui bändistä, ei levystä. Eikä varsinkaan albumin nimestä, jota Taylor inhosi. Queen ei ole koko olemassaolonsa aikana juuri tätä albumia soittanut. Mayn mukaan se on vaikea, eikä kappaleet hänen mielestään niin erinomaisia olleet, mutta musiikillisesti hän piti sitä Queenin elinkaaren suurimpana harppauksena eteenpäin.
Gunnareiden Axel Rose ja Smasharien Billy Corgan pitävät albumia yhtenä suosikkinaan. Queenia on ylipäätään pirun hankala ohittaa käsiteltäessä metallia tai raskasta rockia. Tai oikeastaan mitään valtavirrassa viihtynyttä musiikkia.
Tämä pitää kuunnella. Jokaisen. Se vaatii valkoisen puolen kahlaamisen, mutta pohja kenkien alla kovenee, kun päästään mustalle puolelle. Esimerkkikappaleena "pääteos".
Queenin ensi levy oli tehty hyvin lyhyessä ajassa. Siitä huolimatta niin onnistunut, että bändi sai kiertää keikkaillen pari vuotta. Kiertueen loppupuolella alkoi uuden albumin teko, johon oli huomattavasti enemmän aikaa ja tekniikkaa. "Halusimme viedä rock-albumin äänityksen uudelle tasolle", tuumi Brian May. Koko tekniikka oli siis käytössä.
Albumi jakautuu kahteen osaan. Vinyyliaikana ihan virallisesti kahteen puolen. Valkoiseen ja mustaan. Valkoinen on hempeää ja tunnerikasta fiilistelyä, kun taas musta on raskasta, progressiivista fantasiaa. Valkoinen on pääosin Mayn säveltämää ja musta taas Freddie Mercuryn tuotosta.
Albumi ei suurelle yleisölle sisällä minkäänmoisia klassikoita. Seven Seas of Rhye ehkä eniten soitettu. Se olikin tietoinen haku singleksi. Mustan puolen kappaleet ovat siitä huolimatta pääosin hienoja, monitahoisia sävellyksiä. Ehkä liiankin kimurantteja ollakseen hittejä.
Ogre Battle on nimeltään mielettämän korni. Samalla se on lähes raskainta 70-luvun Queeniä. Fairy-Feller's Master Stroke taas pohjaa samannimiseen tauluun. Ihan täyttä fantasiaa. Albumin "pääteos", The March of The Black Queen, on Mercuryn mukaan Queenin hankalimpia kappaleita sävellystyön puolesta. Synkkä, jopa ahdistavan synkkä Queeniksi. Siinä sekoitellaan useampaa tahtilajia ja vielä päällekkäin. Nevermore balladina on tälle täydellinen vastapari. Kaunis ja lyhyt.
Mayn mukaan aikalaiset, Led Zeppelin ja The Who tekivät periaatteessa samanlaista musiikkia, mutta enemmän riffeihin pohjautuen. Queenin tavoite oli olla älykäs ja soundiltaan monikerroksisempi ja säröisempi. Hyvin tämän allekirjoittamaan pystyy. On tässä teemaa myöten heviä ja metallia, vaikka sen arvo on huomattu vasta myöhemmin.
Albumi jakoi mielipiteitä. Jenkeissä ei pidetty, Briteissä pidettiin. Rumpali Roger Taylorin mukaan se johtui bändistä, ei levystä. Eikä varsinkaan albumin nimestä, jota Taylor inhosi. Queen ei ole koko olemassaolonsa aikana juuri tätä albumia soittanut. Mayn mukaan se on vaikea, eikä kappaleet hänen mielestään niin erinomaisia olleet, mutta musiikillisesti hän piti sitä Queenin elinkaaren suurimpana harppauksena eteenpäin.
Gunnareiden Axel Rose ja Smasharien Billy Corgan pitävät albumia yhtenä suosikkinaan. Queenia on ylipäätään pirun hankala ohittaa käsiteltäessä metallia tai raskasta rockia. Tai oikeastaan mitään valtavirrassa viihtynyttä musiikkia.
Tämä pitää kuunnella. Jokaisen. Se vaatii valkoisen puolen kahlaamisen, mutta pohja kenkien alla kovenee, kun päästään mustalle puolelle. Esimerkkikappaleena "pääteos".
perjantai 8. marraskuuta 2019
Ausculto - Viikon Aivoradio 45/2019
"Rattenfänger - Materia Prima: After seven year hiatus the Ukrainan supergroup returns with a vengeance.
King Diamond - Masquerade Of Madness: New ham out of the oven. Will please fans of the band, nice teaser for the new album.
Earth and Pillars - Falling: New album is perfect for winter season.
Nightfell - The Swallowing Of Flies: What do you get when you combine Bolt Thrower and old Amon Amarth?? This AOTY candidate.
Rimfrost - Expedition Darkness: Swedish Black metal in the veins of old classic, but has hooks enough to keep you grounded.
Aegrus - The Black wings upon me: Kouvolasta kajahtaa!! Suomi black-metalli voi hyvin.
Novembers Doom - Adagio: Doom Masters Release their 11th album. It is strong returns to The form with more clean vocals then before."
Spinebrain
"La máquina de hacer pájaros - Ah, te vi entre las luces: Argentiinalaista progea 70-luvulta. Hyvin normaalikamaa jokaisen kuuntelussa. Tai sitten ei.
Uriah Heep - Return to Fantasy: Albumin nimikipale. Oikeastaan myös albumin ainut hyvä kipale. Minulla oli tämä teininä kasetilla. En tiedä miksi.
Serge Gainsbourg & Jane Birkin - Ballade de Melody Nelson: Eroottisen äänenkäytön esivanhemmat. On myös aika hieno sävellys.
Stevie Ray Vaughan - Tin Pan Alley (AKA Roughest Place in Town): Esimerkillistä suruunjuomisbluesia.
111X - Empty: Pikkuisen uudemmansävyistä musiikkia. Dystooppisia sävyjä ja hienot soundit.
Jess and the Ancient Ones - Shining: Tämä lie ollut ennenkin, mutta rouhii niin mukavasti.
Crippled Black Phoenix - To You I Give: Viikon suositus -listalta nostettua hämyilyä. Semmoista tunnelmallista post-progea. Tämä olisi voinut soida jo 2002.
Lynyrd Skynyrd - Free Bird: Voitte keksiä minkä syyn tahansa listalle nostoon.
J.Karjalainen Electric Sauna - Tyttöni mun: Jii grungen lähteillä. Nyt vasta tajusin, että on aika muotitietoinen ollut tuohon ajanhetkeen. Onhan tämä täysin 1996.
Megadeth - Train of Consequences: Youthanasian ilmestymisestä tuli juuri 25 vuotta. Ei ole totta. Mutta on kuitenkin."
T
"Bon Jovi - Slippery When Wet: Tuli pitkästä aikaa kuunneltua. Eihän tässä ole yhtään heikkoa raitaa ja bändi ratsastaa uransa aallonharjalla."
A
"Steely Dan - Aja: Opin pitämään opiskeluaikoinani Ruotsissa. Selkeää, mutta monivivahteista laadukkaasti tehtyä ja tuotettua musiikkia.
Ed Motta - Novice Never Notice: Ja juuri kun olin valinnut tuon Steely Danin kappaleen tämän viikon listalle, luin Ed Mottasta. Ja hänen oma suosikkialbuminsa on Steely Danin Aja. No vaikutteita on kuultavissa.
Jim Weider Band - Metal Jam: Jim kutsuttiin the Bandin kitaristiksi sitä uudelleen kasattaessa 1980 puolessa välissä Robbie Robertsonin jättäydyttyä tämän projektin ulkopuolelle. Jim Weider Band on kuitenkin Telecaster-miehen sooloprojekti
Beck, Bogert & Appice - Lady: Kyllähän tätä leidiä kelpaa kuunnella sillä onhan tämänkin ns. supetrion tarjoilussa hieman ”kermainen” maku.
Golden Earring - Candy’s Going Bad: Nyt Alankomaiden karkki jyrisee ja murisee pahuuttaan.
Johanna Iivanainen & Eero Koivistoinen - Rakovalkealla: Lapin kaamos lähestyy. Sen tunnelma on kiteytetty hyvin tähän tulkintaan.
Marianne Faithful - Brain Drain: Upeasti tulkittua laatukamaa. Broken English -albumi täytti viikko sitten 40 vuotta ja kuullostaa edelleenkin mestariteokselta, joksi Marianne itsekin sitä kutsui.
Jon Lord - Gigue: Deep Purplen kosketinvelho soololevyissä on myös kosketuspintaa klassiseenkin musiikkiin. Tässä kappaleessa taustatukea antaa The Philharmonica Hungary... niin ja kitarassa on muuan Andy Summers.
Guess Who - Clap for the Wolfman: Aivoradio on aikakautensa tuote kuten oli Wolfman Jack aikanaan. WJ oli Robert Smithin 1960-luvun alkupuolella luoma DJ-hahmo, jolle Guess Who -yhtye loihi tämän kunnianosoituksensa 1974."
Yyte
[embed]https://open.spotify.com/playlist/7kUomsFGBC3De8V9mOT2Ve?si=SmO7CakWS0G8QkTklulydA[/embed]
King Diamond - Masquerade Of Madness: New ham out of the oven. Will please fans of the band, nice teaser for the new album.
Earth and Pillars - Falling: New album is perfect for winter season.
Nightfell - The Swallowing Of Flies: What do you get when you combine Bolt Thrower and old Amon Amarth?? This AOTY candidate.
Rimfrost - Expedition Darkness: Swedish Black metal in the veins of old classic, but has hooks enough to keep you grounded.
Aegrus - The Black wings upon me: Kouvolasta kajahtaa!! Suomi black-metalli voi hyvin.
Novembers Doom - Adagio: Doom Masters Release their 11th album. It is strong returns to The form with more clean vocals then before."
Spinebrain
"La máquina de hacer pájaros - Ah, te vi entre las luces: Argentiinalaista progea 70-luvulta. Hyvin normaalikamaa jokaisen kuuntelussa. Tai sitten ei.
Uriah Heep - Return to Fantasy: Albumin nimikipale. Oikeastaan myös albumin ainut hyvä kipale. Minulla oli tämä teininä kasetilla. En tiedä miksi.
Serge Gainsbourg & Jane Birkin - Ballade de Melody Nelson: Eroottisen äänenkäytön esivanhemmat. On myös aika hieno sävellys.
Stevie Ray Vaughan - Tin Pan Alley (AKA Roughest Place in Town): Esimerkillistä suruunjuomisbluesia.
111X - Empty: Pikkuisen uudemmansävyistä musiikkia. Dystooppisia sävyjä ja hienot soundit.
Jess and the Ancient Ones - Shining: Tämä lie ollut ennenkin, mutta rouhii niin mukavasti.
Crippled Black Phoenix - To You I Give: Viikon suositus -listalta nostettua hämyilyä. Semmoista tunnelmallista post-progea. Tämä olisi voinut soida jo 2002.
Lynyrd Skynyrd - Free Bird: Voitte keksiä minkä syyn tahansa listalle nostoon.
J.Karjalainen Electric Sauna - Tyttöni mun: Jii grungen lähteillä. Nyt vasta tajusin, että on aika muotitietoinen ollut tuohon ajanhetkeen. Onhan tämä täysin 1996.
Megadeth - Train of Consequences: Youthanasian ilmestymisestä tuli juuri 25 vuotta. Ei ole totta. Mutta on kuitenkin."
T
"Bon Jovi - Slippery When Wet: Tuli pitkästä aikaa kuunneltua. Eihän tässä ole yhtään heikkoa raitaa ja bändi ratsastaa uransa aallonharjalla."
A
"Steely Dan - Aja: Opin pitämään opiskeluaikoinani Ruotsissa. Selkeää, mutta monivivahteista laadukkaasti tehtyä ja tuotettua musiikkia.
Ed Motta - Novice Never Notice: Ja juuri kun olin valinnut tuon Steely Danin kappaleen tämän viikon listalle, luin Ed Mottasta. Ja hänen oma suosikkialbuminsa on Steely Danin Aja. No vaikutteita on kuultavissa.
Jim Weider Band - Metal Jam: Jim kutsuttiin the Bandin kitaristiksi sitä uudelleen kasattaessa 1980 puolessa välissä Robbie Robertsonin jättäydyttyä tämän projektin ulkopuolelle. Jim Weider Band on kuitenkin Telecaster-miehen sooloprojekti
Beck, Bogert & Appice - Lady: Kyllähän tätä leidiä kelpaa kuunnella sillä onhan tämänkin ns. supetrion tarjoilussa hieman ”kermainen” maku.
Golden Earring - Candy’s Going Bad: Nyt Alankomaiden karkki jyrisee ja murisee pahuuttaan.
Johanna Iivanainen & Eero Koivistoinen - Rakovalkealla: Lapin kaamos lähestyy. Sen tunnelma on kiteytetty hyvin tähän tulkintaan.
Marianne Faithful - Brain Drain: Upeasti tulkittua laatukamaa. Broken English -albumi täytti viikko sitten 40 vuotta ja kuullostaa edelleenkin mestariteokselta, joksi Marianne itsekin sitä kutsui.
Jon Lord - Gigue: Deep Purplen kosketinvelho soololevyissä on myös kosketuspintaa klassiseenkin musiikkiin. Tässä kappaleessa taustatukea antaa The Philharmonica Hungary... niin ja kitarassa on muuan Andy Summers.
Guess Who - Clap for the Wolfman: Aivoradio on aikakautensa tuote kuten oli Wolfman Jack aikanaan. WJ oli Robert Smithin 1960-luvun alkupuolella luoma DJ-hahmo, jolle Guess Who -yhtye loihi tämän kunnianosoituksensa 1974."
Yyte
[embed]https://open.spotify.com/playlist/7kUomsFGBC3De8V9mOT2Ve?si=SmO7CakWS0G8QkTklulydA[/embed]
tiistai 5. marraskuuta 2019
Toomion TOP200-biisit: 162. Rufus Wainwright - Do I Dissapoint You
Veljeni esitteli minulle Rufus Wainwrightin. Uskoisin, että se tapahtui nimenomaan tämän levyn myötä. Do I Dissapoint edustaa minulle oikeastaan kaikkia tämän Release the Stars -albumin kappaleita. Se on Joensuuhun kotoutumisen soundtrack ja ehdottomasti jonkinlainen joululevy minulle.
Rufushan on ollut koko elämänsä julkihomo ja se tulee helposti myös sanoituksissa ilmi. Tässä kappaleessa ei näin kuitenkaan ole. Eikä tämän kappaleen sanoitukset sitä kärkeä häneltä olekaan, mutta kuunnelkaapa orkestraatiota. Jumalauta. Mies on nero.
Ja vaikka sanoitukset ei syvälle osukaan, niin Rufuksen tapa ääntää sanoja ja lauseita kyllä osuu. Going to A Town olisi ehkä sanomaltaankin osunut syvemmälle, mutta sävellyksenä se ei muuten ole niin mieletön.
Release the Starsin on muuten tuottanut Pet Shop Boysin Neil Tennant. Eikä Rufuksen omakaan suku niin epämusikaalista ole. Isi ja äiskä ovat kierrelleet maailmaa, kuten myös sisko. Rufuksen poikakin on tehty Leonard Cohenin tytön kanssa. Sukusuhteet ovat kiemuraiset, mutta musiikki ratkaisee. Todella kova säveltäjä!
[embed]https://www.youtube.com/watch?v=Kl0ZF1U2xyM[/embed]
[embed]https://open.spotify.com/track/5CGLGGB9P4reguQ0jkDd7W?si=MtC9QvKEQ3uQl4XFEN7BSw[/embed]
Rufushan on ollut koko elämänsä julkihomo ja se tulee helposti myös sanoituksissa ilmi. Tässä kappaleessa ei näin kuitenkaan ole. Eikä tämän kappaleen sanoitukset sitä kärkeä häneltä olekaan, mutta kuunnelkaapa orkestraatiota. Jumalauta. Mies on nero.
Ja vaikka sanoitukset ei syvälle osukaan, niin Rufuksen tapa ääntää sanoja ja lauseita kyllä osuu. Going to A Town olisi ehkä sanomaltaankin osunut syvemmälle, mutta sävellyksenä se ei muuten ole niin mieletön.
Release the Starsin on muuten tuottanut Pet Shop Boysin Neil Tennant. Eikä Rufuksen omakaan suku niin epämusikaalista ole. Isi ja äiskä ovat kierrelleet maailmaa, kuten myös sisko. Rufuksen poikakin on tehty Leonard Cohenin tytön kanssa. Sukusuhteet ovat kiemuraiset, mutta musiikki ratkaisee. Todella kova säveltäjä!
[embed]https://www.youtube.com/watch?v=Kl0ZF1U2xyM[/embed]
[embed]https://open.spotify.com/track/5CGLGGB9P4reguQ0jkDd7W?si=MtC9QvKEQ3uQl4XFEN7BSw[/embed]
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)