perjantai 15. marraskuuta 2019

Ausculto - Viikon Aivoradio 46/2019

”Big Big Train – The First Rebreather: Randomina Peter Gabrielia kuunnellessani. Aivan laadukasta progea. Olen sattumalta myös junassa tätä kuuntelemassa.

Mastodon – Jaguar God: Mastodon on bändi, johon sattumalta törmääminen saa enemmän aikaan kuin ajatuksella koko albumin kuuntelu. Hieno kappale tämäkin.

AC/DC – Safe In New York City: Jälkikäteen voisi ajatella, ettei AC/DC ole tehnyt hyviä biisejä 30 vuoteen. Höpö höpö. Stiff Upper Lipillä on muutama oikein verevä ralli.

Julee Cruise – Into the Night: Twin Peaks ilman Juleeta olisi huomattavasti selkeämpi. Ja sehän ei käy.

John Maus – Bennington: Niin härskisti kasari, että nostin listalle. Täytyy laittaa aurinkolasit illaksikin päähän.

Chisu – Tuu mukaan tai halaa: Chisun biisien tuotanto on minusta vaikuttavaa. Se on syvää, vaikka soundit olisivatkin Casio-peruja.

STINAKO – Kun viimein saavuit: Ilmeisen uutta musiikkia. Tämä voisi Juleen jälkeen tulla lavalle.

Stratovarius – Paradise: Tämä ei ole paras Strato-biisi, mutta saattaa olla itselleni legendaarisin. On serkkupojan kanssa laulettu tätä aika monesti. Teininä ärsytti, kun serkku pääsi näille korkeuksille, mutta minä en. Ärsyttää itse asiassa vieläkin.

Leevi and the Leavings - Pojat tanssimaan: Leevi on.

Zen Cafe – Aamuisin: Tyttäreni osasi jostain syystä tämän kappaleen sanat. Ei se 8-vuotiaalle ihan päivänselvää ole. ”
T

”Kryptos – Afterburner: Indian metal scene is a bit uncharted territory for me, but with this release Kryptos makes sure I will explore it further.

Chemikill - Blackened Void: This is somewhere between proto thrash and speed metal, a release that makes old school metalheads happy.

Les Chants du Hasard - Le Bossu: Black metal without a single blastbeat or tremolo riffing. Grandiose and captivating.

Ultar - Father Dagon: Post Black metal from Russia done right.

Igorrr – Ieud: Crazy mad insane. Has so much elements you would think that it cannot keep together but it does.

Fvneral Fvkk - Chapel of abuse: Despite the kind of lame name, the music delivers big time and has some of the finest moments doom metal has to deliver In 2019.

Wine from Tears - Since I fell: Have listened this song more than 20 times already and I cannot get enough of it. A classic in my books.”
Spinebrain

”Double - The Captain of Her Heart: Zurichläis-duon pienimuotoinen hitti vuoden 1985 albumilta Blue.

Manfred Mann’s Earth Band - Our Friend George: Yhtyeen toiselta vuonna 1972 julkaistulta albumilta kappale ihan vaan nimensä johdosta.

Scorpions - Walking On The Edge: Kappale, jonka ilmeisesti olen livenäkin kuullut. Kävihän yhtye Oulun pesäpallostadionilla esiintymässä kesällä 1998.

Bob Seger & The Silver Bullet Band - Makin’ Thunderbirds: Yli 50 miljoonaa albumia myyneen artistin perusrockia.

Love Affair - Everlasting Love: U2 gallupia varten yhtyettä kuunnellessani tuli vastaan yhtyeen versio tästä kappaleesta. No pidän enemmän originaalista.

David Bowie - Unwashed and Somewhat Slightly Dazed (2019 mix): albumi Space Oddity (2019 mix) ilmestyi soittolistalleni eilen - miksi? Originaali oli jo riittävän hyvä.

Apocalyptica - Ashes of Modern World: Ensi kosketus orkesteriin oli yleisurheilun MM-kisojen avajaisissa 2005. Myönnettävä on, että en sen jälkeen ole kovinkaan syvällisesti yhtyeen tuotantoon paneutunut. Oliskohan aika? Tämä avaa tulevan albumin nimeltään Cell-0.

Lou Reed - Rock’n’Roll: alunperin levytetty Velvet Undergroundin albumille, mutta sittemmin esiintyy useammallakin Loun/Velvetin albumilla.”
Yyte

”Michael Kiwanuka- You Ain't the Problem: Uusi Kiwanuka jatkaa edellisten siivittämänä laadun tiellä.

Eagles - Hotel California: Vuosi vuodelta on vähemmän mitään tätä vastaan.

Pearl Jam - Nothingman: PJ on hiipinyt kuunteluun. "Caught a bolt of lightning / cursed the day he let it go".

Jesse Malin - When You're Young: Malinin levy sai viisi tähteä Soundissa. Hyvä levy onkin, jossa haisee tyylitaju.

Pet Shop Boys - Burning the heather: Juuri julkaistu PSB-single. Melodiat kulkevat ja äänimaisemat rakentuvat tunnistettavasti.”
A

[embed]https://open.spotify.com/playlist/7kUomsFGBC3De8V9mOT2Ve?si=uA5f6zM6SfORlStYddgcAw[/embed]

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti