Toomion Top200-biisit: 92. Blind Guardian – Blood Tears (1998)

 

Sain armeijakaveriltani lainaan tämän ja edellisen Imaginations from the Otherside -levyn saatesanoilla ”hyvää metallia Saksasta.” Alkuun vaati totuttelua, mutta bändistä on kuuntelun myötä tullut yksi genrensä kestosuosikkeja.

Blood Tears on levyn helmiä, koska sen rakenteessa on neroutta. Siinä on euroviisuja, Queenia, mättöä ja vähän progeakin. Siinä on kaikkea.

Tyyli on hyvin omintakeinen. Melodiaa on, mutta ei kuitenkaan liikaa raskaammankaan komppauksen ystäville. Veljeni vertasikin bändiä jossain määrin System of A Downiin. Onhan siinä tarkemmin kuunneltuna varmasti paljon samaa. Laulusoundissakin on jotain yhtäläisyyttä. Blind Guardianin sävellystavassa on jotain hyvin tavallisesta poikkeavaa. Kitarat seuraavat laulumelodiaa tai toisin päin. Usein sellainen kuulostaa kamalalta, mutta tällä bändillä se onnistuu.

Jos ensimmäinen mielleyhtymä on saksalainen nahkahousubändi, joka soittaa kikkeliheviä, olet hyvin väärässä. Sitä tämä ei ole.

Toomion TOP200-biisit: 93. Dream Theater - Space-Dye Vest (1994)

 

Awake on tosiaan ensimmäinen proge-levy, jonka olen omistanut. Sen jälkeen tarkoituksellisen haastavasta musiikista on jotenkin tullut omaa kuunteluani paljon määrittävä tekijä. Nyttemmin olen siltä puolelta päässyt osittain takaisin normimaailmaan, vaikka se meinaa välillä vetääkin takaisin.

Awakella on vielä Kevin Moore koskettimissa ja se tarkoittaa yhtä kuin kiinnostavaa kosketinpuolta.  Sellaisella hyvällä ysäritavalla. Moore on työstänyt myös Space-Dye Vestin.

Kappale sai inspiraation, kun Moore katseli basisti John Myungin tyttökaverin vaatekatalogia, jossa tytöllä oli päällään space dye vest eli liivi, jossa kangas on limittäin niin, että se antaa vaikutelman monista väreistä. Ei siis käytännössä mitään tekemistä avaruuden kanssa. Moore on kertonut kokevansa rakastumisen tunteen tuohon kuvan tyttöön ja kirjoittaneensa kappaleen siitä.

Ihme kyllä James LaBrien ääni riittää tällä kertaa tunnelman ylläpitoon, eikä häiritse kappaletta. Muukin soitto on taattua Dream Theateria ja toistaa Awake-levyllä muuallakin kuultuja teemoja.

Tämä on sellainen kevättalven kappale. Kun tiet ovat kurassa päivällä, mutta illat vetää vielä pakkasen puolelle. On valoisaa ja raikasta.

Toomion TOP200-Biisit: 94. Judas Priest – Blood Red Skies (1988)

 

Armeija on suomalaisille miehille hiukan sama asia kuin naisille synnytys. Siihen keskustelu aina illan mittaan päättyy, jos asia on joukolla koettu. Jokainen odottaa, että saa vuoron kertoa toinen toistaan kovemman jutun.

Jääköön inttijutut muilta osin, mutta vuosina 1999-2000 päivärahat maksettiin parin viikon välein. Käteisenä kouraan. Tästä rahasta ostin joka ainut viikonloppu Keskisen kyläkaupasta jonkun levyn. Yleensä täysin kannen perusteella. Näin kävi tämän Judas Priestinkin kanssa. Olin isoilla pojilla nähnyt Judas Priest -kirjoituksia repuissa joskus ala-asteella. Musiikista en tiennyt mitään.

Rob Halfordin ääni ja Tipton-Downing -duon kitarailakointi. Ei se kappale paljon muuta tarvitse. Päälle kasarisoundeilla soitettu rumpukomppi. Jonkinlaista Blade Runner -tunnelmaa tässä on. Ehkä nykyään voisi tunnelma sopia sellaiseen elokuvaan kuin Maailmojen Sota (Spielbergin versio). 

Vaikka kasaria onkin, ei tämä sitä ole pahassa mielessä

Toomion TOP200-biisit: 95. Katatonia – Soil’s Song (2006)

 

En kyllä muista miksi bändiin tutustuin. Sen muistan, että veljeni osti levyn, jossa oli yksi hyvänkuuloinen biisi. Se oli Teargas. Olisiko yllättäen ollut sitten bändimme rumpali, joka suositteli The Great Cold Distancea.

Soil's Songissa mukaansa imee bändille tyypillinen vähäeleinen, mutta mieleenjäävä melodia. Laulusävelkulut eivät montakaan sävelaskelta vaihdu, mutta pienellä skaalalla pystytään tekemään ihmeitä. Ainahan Katatonia pystyy.

Livenä bändi on melkoisen tylsä katsella, vaikka soittamaan ja eritoten laulamaan kykenevätkin. He eivät nimittäin turhia liiku. Renkse on kuin liimattu lavaan kiinni, eikä hänen kasvojaan ole keikalla nähty vuoden -95 mm-finaalin jälkeen. 

Niin kuin kappaleen otsikko jo kertoo, on biisissä mainen meno. Jäinen, kylmä, kynnöspelto. Vähän lunta vaoissa, joihin kumisaappaat osittain uppoavat. Varpaita palelee, sormet on jäässä ja moottorisahasta käynnistysnaru poikki.

Sanoja on varmaankin soviteltu kauan. Varsinkin kertosäkeen rimmaus on hienoa. Ei niissä genren sanoihin mitään ratkaisevaa sisällöllistä eroa ole, kunhan on vain melodiaan hienosti istutettu. 

Läpi kappaleen huomion vangitsee vastaanhangoitteleva, mutta hypnotisoiva rumpukomppi. Samoin tunnelma ja sanojen sovitus on kylmää ja etäistä, kuitenkaan kauneuttaan salaamatta.

Toomion TOP200-biisit: 96. Kolmas Nainen - En oo kuullut mitään (1994)

 

Tämä on niitä kappaleita, jotka tatuoitiin aivoihin koulubussissa yläasteen aikaan. Pirullinen klo 7.20 bussi ja puolen tunnin matka koululle. Tuolla matkalla onneksi pääasiassa soitettiin Radio Mafiaa, jossa tämäkin kappale soi. Kolmas Nainen oli tietysti muutenkin kovassa huudossa Alavuden piireissä.

Jotenkin luulen, että tällä kertaa kappaleen tarina ei Alavudelta ole mukaan napattu, vaikka kai tällainen lähes joka taajamassa mahdollista on. Voi olla vain sellaista "kotikunta on lintukoto" -ajattelua...

Kappaleen raa’at sanat pistivät jopa kasiluokkalaisen miettimään. Eikä sitä kuuntelua haitanneet kertosäkeen jännästi ajoitetut taustalaulut.

Varsin muikea kappale, joka kouluaamujen väsyneen pakkopullan rinnalle on loistavaa aamupalaa.

Toomion TOP200-biisit: 97. A Perfect Circle - Let's Have a War (2004)

 

Maynard James Keenan tuntui aikanaan hyvin oudolta tyypiltä. Jopa jollain tasolla pelottavalta. Samaan bändiin kun lyötiin vielä Billy Howerdel ja Smashing Pumpkinsin Iha, niin joha!

Bändin auktoriteetteja vastustava pohjasoundi kuuluu läpi kaikissa kappaleissa. Fear-bändin Let’s Have a War on minusta pirun kova cover-veto! Harvalta bändiltä onnistuu coverin tekeminen, niin, että se kuulostaa enemmän omalta biisiltä kuin kopiolta jostain toisesta. Coverointi pelkällä "soitetaan se säröllä" -tyylillä on yhtä uskottavaa kuin nimmarin väärentäminen hiilikopiopaperilla. Tästä tyylistä A Perfect Circle on kaukana ja kaukana se on Fearin hc-punkistakin.

Kappale löytyy eMOTIVe-albumilta, eikä lie ihan sattuma, että albumi sattui ilmestymään vuoden 2004 USA:n pressanvaalien kanssa yhtä aikaa. Tätä kuunnellaan baarissa tai kahvilassa kuulokkeet päässä. Katsellaan ikkunasta joulukiireissään loskassa kulkevia ihmisiä.

Toomion TOP200-biisit: 98. Evergrey - Watching The Skies (2001)

 

In Search of Truthilla laulaja-kitaristi Tom S. Englundin karhea ääni tulkitsee levyn teemaa joukossamme liikkuvista avaruuden muukalaisista. Se onnistuu erittäin hyvin. Koko äänimaisemaan sisältyy Maailmojen sota -tyyppistä kauhua, mutta myös surussa viipyileviä painotuksia. 

Studioon lähdettiin ilmeisesti ilman ainuttakaan valmista kappaletta tai edes aihiota. Kymmenennen päivän koittaessa oli valmis tämä albumi, joka sisälsi useita onnistuineita kipaleita. Watching The Skies on sieltä parhaasta päästä. Pidän erityisesti sen tempovaihteluista ja tavasta, jolla kappale kertosäkeeseen lähtee.

Automusiikkia pimenevään iltaan. Tieväli omissa mielikuvissani on Jalasjärvi-Peräseinäjoki, kyydissä nukkuvat kaverit ja pientareella näkymättömät hirvet odottamassa parasta paikkaa juosta eteen.

Toomion TOP200-biisit: 99. Michael Sembello – Maniac (1983)

 

Tämähän on huikea kasaribiisi, jolla on melko outo tausta. Koko kappaleen idea lähti uutispätkästä, joka kertoi sarjamurhaajasta. Tuosta sitten lähtivät tekijät kappaletta työstämään, mutta lopulta tuottajan toiveesta se saikin aiheekseen tanssin, koska se sopi Flashdance-elokuvan soundtrackille. Tämä johti kappaleen valtavaan menestykseen.

Itse Sembellohan on soitellut Stevie Wonderin bändissä ja ei ollut ihan kotonaan tanssivideolla, sillä hän ei ollut edes eläessään diskossa käynyt. Kyllä kappale silti saa nilkan vispaamaan.

Itse pidän sen vähän etukenoisesta olemuksesta ja hienoista kasarisoundeista. Parhaimmillaan pimeällä tiellä autolla ajaen.

Toomion TOP200-biisit: 100. Opeth – The Drapery Falls (2001)

 

The Drapery Falls on lähellä folk proge rockia. Siinä varsinaista metallia on vähän. Ainakin Opethin katalogiin verraten.

Se on rauhallinen ja pehmeä, mutta samalla hyvin surullinen kappale. Tai en minä sanoista tiedä. Ei ole Opethin sanoitukset oikein koskaan saavuttaneet ymmärrystä.

Sävellys on taidokas. Tuotantokin. Siihen auttanee se, että puikoissa on Steven Wilson elämänsä kunnossa. Silloin, kun hänen soundinsa oli proge rockissa tai metallissa SE juttu.

Tämä soi marraskuussa, kun pakkanen on kuurannut maan.

Toomion TOP200-biisit: Perinteinen puolivälin krouvi

 

Hitaasti on edetty, joskin nyt hiukan kiihdytelty. Ensimmäiset sata olivat kovia biisejä, mutta todellisuudessa tuolle listalle oli paljon pyrkijöitä. Tästä eteenpäin onkin sitten vain todella kovia kipaleita.

Materiaali on hajanaista. En ole yhden genren mies, vaikka metallia eniten elämässäni olenkin kuunnellut.

Paljon tuntuu listallani olevan kappaleita noin vuosilta 1993-2005, jolloin on ollut eniten aikaa kuunnella. Silloin elämäkin on tarjonnut seikkailujaan ja soundtrackit ovat jääneet elämään.

Kerrotaan tässä myös kuvituksesta hiukan. Tuo möhkälekaksikko on nimeltään Alexis ja Tarvo. Alexis on kivi ja Tarvo tervamöykky. Tämä aiheuttaa välillä haasteita. Piirtelin aikoinani paljon sarjakuvia ja tämä duo niissä usein seikkaili. Edelleen tylsissä kokouksissa tulee raavittua kynällä kaikenlaista.

Idea Alexikseen on surutta pöllitty luokkatovereiltani yläasteella. Jukat Varsaluoma ja Mäntylä sekä Heikki Mylläri tuollaisia kiviä värkkäsivät, mutta en muista kenen idea alunperin oli. Kiitos heille, en ole kovinkaan paljon hahmolla tienannut. Mutta tarjoan kyllä kahvin jos nähdään.

Olen antanut itselleni maksimissaan 3 min piirtää jokaisen kappaleen kuvan. Se syntyy usein aika lennosta, ja laatu on siksi vähintäänkin vaihteleva. En tiedä, mitä hyötyä kuvituksesta on, mutta tuleepa edes vähän pidettyä taitoa yllä.

Näillä eväillä sitten top-satasen kimppuun!

Toomion Top 200 - sijat. 101.-200.

101. Queens of the Stone Ages – I Appear Missing
102. Pariisin kevät – Pyykkipäivä
103. Mikko Kilkkinen – Soittakaa lujempaa
104: Aerosmith – Livin’ on the edge
105. Dimmu Borgir – Progenies of the Great Apocalypse
106. Type O Negative - Nettie
107. Sting – Englishman in New York
108. Crash Test Dummies – Mmm Mmm Mmm Mmm
109. Black County Communion – One Last Soul
110. David Bowie – Space Oddity

111. Tenhi – Yötä
112. Vesa-Matti Loiri – Kun mä rupesin ryyppäämään
113. Michael Kiwanuka – Tell Me a Tale
114. Johnny Cash - Hurt
115. Queen – Who Wants to Live Forever
116. Alice In Chains - Man In The Box
117. Leevi & The Leavings - Jos Helsinki on kaunis
118. Kolmas Nainen – Paskanhajua
119. Edu Kettunen – 69-Scania
120. Faith No More – I Started a Joke

121.Edu Kettunen – Lentäjän poika
122. Pepe & Saimaa - Lyhyenä hetkenä
123. Eppu Normaali - Kun olet poissa
124. Symphony X – Death of Balance / Lacrymosa
125. For The Imperium - Breathing Life in You
126. System of a Down - Toxicity
127. Therapy? - Diane
128. Marzi Nyman – Solutasolla
129. Roy Orbison - She's a Mystery to Me
130. Radiohead – Climbing Up the Walls

131. Prince - Purple Rain
132. Ihana Leijona – Rosebud
133. Dire Straits - Calling Elvis
134. Blind Guardian - Another Holy War
135. Stam1na - Sananen lihasta
136. Dimhav - Boreal Ascent
137. The Connells - '74-'75
138. Devin Townsend - Namaste
139. Gov't Mule - Bad Little Doggie
140. Leprous - The Cloak

141. Matthew Good Band - Advertising on Police Cars
142. The Doors - Break on Through (to the Otherside)
143. Queen - I'm Going Slightly Mad
144. Glen Hansard & Markéta Irglová – When Your Mind's Made Up
145. Lulu - The Man with the Golden Gun
146. Saimaa - Per Vers, runoilija
147. Evergrey - Blackened Dawn
148. Type O Negative - Anesthesia
149. John Williams - Imperial March
150. Type O Negative - Love You To Death

151. Sting - The Hounds of Winter
152. Coldplay - Politik
153. The Smashing Pumpkins - Tonight, tonight
154. Red Hot Chili Peppers - Parallel Universe
155. Antero Lindgren - Snake and The Devil's Arm
156. Shirley Bassey - Moonraker
157. Spacehog - In the Meantime
158. Kaseva - Tyhjää
159. Liam Lynch - United States of Whatever
160. Deep Purple - Sometimes I Feel Like Screaming

161. Queen - Bohemian Rhapsody
162. Rufus Wainwright - Do I Dissapoint You
163. Tapio Rautavaara - Päivänsäde ja menninkäinen
164. Radiohead - Pyramid Song
165. Gov't Mule - Blind Man In The Dark
166. The Cranberries - Salvation
167. R.E.M .- Man on the Moon
168. Black No. 1 (Little Miss Scare-All)
169. Cairo - Angels and Rage
170. Gojira - The Art of Dying

171. Midlake - Acts of Man
172. Circle - Vaellus
173. AC/DC - T.N.T.
174. Rockin' Da North - Kingsize
175. Soilwork - As We Speak
176. Rauli Badding Somerjoki – Valot
177. Opeth – Deliverance
178. Opeth - The Lotus Eater
179. Mr. Bungle - Goodbye Sober Day
180. Deftones - Minerva

181. The Who - Won't Get Fooled Again
182. Radiohead - Karma Police
183. Queen - Stone Cold Crazy
184. Leevi and the Leavings - Olipa kerran ihminen...
185. Juice Leskinen Grand Slam - Norjalainen Villapaita
186. The Moody Blues - Nights in White Satin
187. Stanley Myers - Cavatina
188. Rezső Seress - Szomorú vasárnap
189. Ennio Morricone - Man with the Harmonica
190. Luciano Pavarotti - Ave Maria

191. Aerosmith - Dream On
192. Queen - Headlong
193. Tuomari Nurmio & Köyhien ystävät - Valo yössä twist
194. OutKast - Ms. Jackson
195. Devin Townsend - Truth
196. Simon & Garfunkel - The Sound of Silence
197. The Prodigy - Voodoo People
198. AC/DC - Thunderstruck
199. Uriah Heep - July Morning
200. The Rolling Stones - Paint It, black

Toomion TOP200-biisit: 101. Queens of the Stone Ages – I Appear Missing (2013)

 

Se, miksi kappale listalta löytyy, ei ole pelkkää musiikillista ansiota. Äitini eli viimeisiä hetkiään. Kun laitoin kappaleen aikaisempaan blogiini, äidiltä tuli viesti: ”Hyvä kappale, hieno video.” Eihän se 56-vuotiaan musiikkia ehkä ollut, mutta videossa varmaan oli jonkinlaista toivoa hänellekin. 

QOTSA on bändi, joka läpilyönnin aikaan oli melko rasittavaa kuunneltavaa. Toisaalta bändi teki jotain niin erilaista, että se jäi koukuttamaan. 

Soittotaitoa on. Se on solmittu tosi tiukasti aavikko-stonerin taustalle, mutta on sitä siellä. Soundi on hyvä. Junnausta on paljon, mikä jo aiemmin kertomani mukaan toimii. Hommen jopa laiska lauluääni kiehtoo, myös siksi, että omani taipuu hänen skaalaansa melko lailla, ja pystyn näitä siis perässä hoilaamaan.

Sävellys on tässä kappaleessa jopa liian ehjä QOTSAN biisiksi. Aika perinteinen blues-kuvio. Rekan yliajamaa tunnelmaa. Loppuosion (kuunnelkaa myös koko kappale, vaikka video hieno onkin!) proge-pätkä on nerokasta epäkeskoa. Sen tämä bändi osaa.

Muistelen, että sanat kertoisivat laulaja Hommen rajakokemuksesta syntyneistä ajatuksista. Jotenkin tässä aistii kuoleman läsnäolon, mutta ei samalla lailla pirullisesti virnistäen kuin yleensä QOTSA:lla vaan ihan vakavasti ja synkästi. Tosissaan.

Tunnelma on kuta kuinkin ahdistava ja loppua odottava, ehkä ”luopuva” kuvaa parhaiten tätä. Siinä on myös hiukan toivoa, ihan hiukan, mutta jonkin sävelen verran sitäkin.

Toomion TOP200-biisit: 102. Pariisin kevät – Pyykkipäivä (2008)

 

Tämän bändin demotuotoksia löytyi vaimoni mp3-kokoelmista. Kun sitten 2008 bändi ilmestyi tuikkimaan julkisuuteen, oli sen keikkailemattomuudessa jotain hienoa. Yhden miehen projekti kun oli.

Meteoriitti-albumilla on useita kovia kappaleita, mutta olen aina pitänyt Pyykkipäivästä. Se valuu hitaasti pitkin mukin reunaa. Myös Aurélie Potin Suaun ranskalaisittain lausuma suomi sopii tähän.

Kappaleen tunnelmassa on jotain, ehkä kylmää, mutta valoisaa kevättä. Samalla siinä on häivähdys omaa äitiäni ajalta, jolloin pyykit pestiin pulsaattorikoneella ja ripusteltiin kuivumaan pihalle.

Toomion top200-biisit: 103. Mikko Kilkkinen – Soittakaa lujempaa (2003)

 

Lapsuuden kodissa on iskelmä soinut paljon. Isä soitti ammatikseen tanssimusiikkia, joten väkisinkin sitä on paljon kuullut. Näin on myös käyty läpi perinteinen ”oikein/väärin laulettu, hyvä/huono ääni” ja muut, melko ahtaisiin raameihin sullotut normit. Yhtä kaikki, iskelmämusiikin määritteet ovat hanskassa.

En muista mistä, mutta kuulin kuitenkin Mikko Kilkkisen esittämän Soittakaa lujempaa joskus sen ilmestyessä. Se säväytti. Kilkkisen ääni on mahtipontinen ja kappaleessa on tyylikästä dynamiikkaa. Sävellys ja sovituspuolella ovat Timo Forsström ja Lasse Paasikko.

Kyllä tyylikkäitä tangoja ja hyvää iskelmää voi hyvin kuunnella, vaikka kuten muissakin genreissä, paskaa on paljon. Tämä ei ole paskaa.

Toomion Top200-biisit: 104: Aerosmith – Livin’ on the edge (1993)

”Näittekö miten siisti video, kun se kitaristi just väisti sitä junaa?!” 

Tähän tyyliin sitä kavereille jutusteltiin, kun Livin' on the Edge oli näytetty Hittimittarissa tai muussa vastaavassa.

Living on the Edgea haukuttiin, koska se ”kuulosti liikaa Aerosmithiltä, joka soittaa Bon Jovia”. Siinä oli ”liikaa pop-elementtejä” ja se ”ratsasti kliseisesti nuoriin vetoavilla vaaran tunteilla”. Just. Mitäs uutta tässä on, jos rockin historiaa katsoo? Bändihän osui oikeaan.

Toxic Twins oli elämänsä vedossa ja varmaan vetikin. Bändi oli iso. Ja teki minusta työtään tyylikkäästi.

Kappaleessa voi olla sen ajan kliseitä, mutta sävellyksenä se on toimiva. Se sai innoituksensa New Yorkin mellakoista ja sillä kuullaan Steven Tylerin yläkouluiässä varastamaan bassorumpua siellä kappaleen loppupäässä.

Klassikko. Ihan sama kuinka harkittua poppia.

Toomion Top200-biisit: 105. Dimmu Borgir – Progenies of the Great Apocalypse (2003)

 

No niin. Synkkyyttä ilmassa. Vaikken minä koskaan black metallia ole kovinkaan synkkänä pitänyt. Enemmänkin mahtipontisena tai ovelana.

Dimmu Borgir -nimi tuntui hiukan pelottavalta yläasteella. Se muka-satanismi leijui sen yllä sen verran, että ei sitä kotona ihan noin vain viitsinyt kuunnella.

Ikää karttui ja musiikki tuli musiikiksi. Siellä 2003 vuoden netissä kiersi tämän kappaleen video, joka oli jotenkin todella hieno sille ajalle. Myös kappaleen jopa progressiivinen ote tempoi mukaansa.

Pidän erityisesti ICS Vortexin puhtaista lauluista. Ja Mustiksen kosketinsetit ovat aina komeita. Knobbina myös se, että taustakuorossa huitelee Immortalin Abbath.

Toomion Top200-biisit: 106. Type O Negative - Nettie (2003)

 

Type O Negative edustaa musiikillisesti minun synkkää puoltani. Suunnilleen sitä kulmaa, josta en juuri juttele. Type O Negative ilmaisee synkkyyden sellaisen huumorin kanssa, että tunnelma on iloinen kuin The Joker -leffassa.

Bändiin liittyy paljon fiiliksiä ja tapahtumia niiltä ajoilta kun elämä ei ole ollut niin helppoa. Sen lisäksi sävellykset ja sovitukset ovat silkkaa neroutta.

Nerous on tarkoituksellisesti purettu rujojen, romurautaisten äänimaailmoiden taa. Soittakaapa kappaleita akustisella kitaralla. Soinnutuksissahan on ihan Beatlesia ja ABBAa.

Nettie kertoo Peter Steelen äidistä, joka kuoli kappaleen teon aikoihin. Äiti oli hänelle, kuten se kaikille on, tärkeä. Kappaleessa on myös kohta, joka lauletaan muka-latinaksi. Tai on siinä latinan sanoja, mutta ei oikein oikein kirjoitettuna.

Todella koskettava kappale.

Toomion TOP200-biisit: 107. Sting – Englishman in New York (1987)

 

Muistan kuinka tämä kappale oikein kuivasi kurkkua joskus ala-asteikäisenä, kun se radiossa soi. Inhosin kappaletta oikein tosissani. Vielä enemmän inhosin sen Anneli Saaristo -versiota, joka oli suomennettu kivasti nimelle Aina eilinen. Kammoisaa.

Sting osuu minulle usein siksi, ettei useakaan kappale mene ihan perusrytmissä. En tykkää reggae- ja ska-rytmeistä yhtään, mutta Sting saa ne naamioitua hyvin piiloon sovitusten sekaan. Stingin bändithän ovat olleet kautta linjan täynnä alansa aivan maailman huippuja. Näissä kärkenä on Stingin tapauksessa olleet rumpalit, vähän etukenoiset sellaiset. Tässä nimenomaisessa Manu Katché, jolla on aivan hullun hieno tatsi ja dynamiikka.

Kappaleessa ei sävel kuitenkaan niin kaunis ole. Ehkä minä lopulta tykkäänkin siitä soittamisen tasosta tai ehkä vielä täsmällisemmin sen tarkkuudesta.

Toomion TOP200-biisit: 108. Crash Test Dummies – Mmm Mmm Mmm Mmm (1993)

 

Yläasteella Crash Test Dummiesista tykkääminen oli osittain ”kiellettyä”. Sehän oli tavallaan diskojen hidastelumusiikkia, vaikka realismin kautta tiirattuna se on aika lailla popiksi vedettyä grunge-rokkia.

Mmm Mmm Mmm Mmm:n valtakausi oli lopulta aika lyhyt. Se soi käytännössä tauotta sen pari vuotta. Sitten se oli piilossa 15 vuotta ja soi nykyään joskus jossain. Se on sääli, sillä koko God Shuffled His Feets -albumi voisi soida useammankin korvissa.

Kappale rakentuu tietysti laulaja Brad Robertsin todella matalan laulusoundin äärelle. Tuolla äänellä tulkitaan uskottavasti sanoitusta, joka liikkuu hyvin ajassa kuin ajassa. Lyriikat käsittelevät erilaisia ”syntymävikoja”, jotka altistavat koulukiusaamiselle vielä tänäkin päivänä ja varmaan valitettavasti jatkossakin.

Eihän bändi muuten ole pinnalle oikein päässyt, mutta tämänkin albumin ansioilla voi hyvin elämänsä ratsastaa.

Toomion TOP200-biisit: 109. Black County Communion – One Last Soul (2010)

 

Black Country Communion on minulle melko uusi tuttavuus vaikka ei pitäisi olla. Bändi tosiaan on superbändi. Rummuissa Jason Bonham, bassossa ja laulussa Glenn Hughes, koskettimissa Derek Sherinian ja kitarassa Joe Bonamassa. Taitoa siis on. Ja kokemustakin.

Debyyttilevy on selkeästi kokemuksella tehtyä vähän raskaampaa rokkia. Tässä kappaleessa on hyvät ja rohkeat peruselementit. Rohkeat siksi, että vain riittävän kokeneet uskaltavat tehdä yksinkertaista. Toimiva riffi, hyvät perusosat ja tarttuva, tunnelmaa nostava kertosäe. Pirun hyvä.

Tämän kuuntelee ilolla aina. Hykerryttää sen rullaus.

Toomion TOP200-biisit: 110. David Bowie – Space Oddity (1969)

 

Space Oddity tuli tutuksi Helloweenin Metal Jukebox -cover-albumilta. Vaikka albumi kuulostaa ajatuksena pelleilyltä, on se todella hyvin tehty ja versiot kappaleista ovat onnistuneita.

No, se siitä. Space Oddity on itselleni siitä outo kappale, että sen sanat iskivät ennen kaikkea muuta. Minä en usein sanoja kuuntelee ollenkaan ennen kuin sävellys on iskostunut mieleeni. Varsinkaan ei-suomenkielisissä kappaleissa.

Space Oddityn teema kiehtoi. Jo nuorukaisena. Jälkeenpäin kappaleesta on löytynyt itse tajuttuja sekä muualta luettuja kulmia.

Lähtökohtaisesti kappale kertoo avaruuskävelylle leijumaan jääneestä Majuri Tomista. Se voi kertoa myös huumeiden käytöstä tai täysin toissuuntaisesti lasten huoneessa leijuvasta leikkikalusta. Vuoropuhelu on joka tapauksessa hyvin onnistunut.

Kappale ilmestyi Apollo 11 -lennon tienoilla ja siksi se oli teemana ajankohtainen. Sen soittamisen kuitenkin pelättiin tuovan epäonnea astronauteille, joten se oli hetken pannassa.

Itse soittokin on tyylikästä. Koskettimissa muuten Yesin Rick Wakeman. Hyvä tekemisen meininki ja leijumisen tunnelma.

Toomion TOP200-biisit: 111. Tenhi – Yötä (2002)

 

Tenhi oli ensikuunteluna yllättäen mp3-tavaraa. Se kulkeutui meidän koneelle jonkun veljeni kaverin kautta. Kuka lie sen ensiksi äkännytkään?

Tenhi on synkkää, mutta soundillisesti selkeää ja kiehtovaa musiikkia. Sanat olivat erityisen mystiset, mutta ne maalailivat kuitenkin niitä kaikuja, joihin omankin bändimme kuvasto lopulta kääntyi.

”Tämä on yö. Se siipii allensa ilmaa” -lausepari oli kappaleen alkuun sijoitettuna hyvä sisäänheittäjä. Siinä oli CMX-viboja, mutta ei sellaisessa älykkö-eksentrikko-moodissa. Pidin.

Tuotanto oli saatu kuulostamaan ikiaikaiselta, mutta suomalaiselta. Suomalaista Lovecraftia hyvässä mielessä.

Toomion TOP200-biisit: 112. Vesa-Matti Loiri – Kun mä rupesin ryyppäämään (2003)

 

Junnu Vainio oli nero. Mutta tässä nerouden jalostaa Vesa-Matti Loiri, joka tulkitsijana on niin omanlainen ettei usein jaksa ollenkaan.

Junnun sanat soljuvat niin, että on helppo kuvitella rantojen mies sellaiseen Spede-henkiseen tyyliin. Maailmaan, jossa juopolla ja kodittomallakin on melkein jopa kivaa joka päivä. Ei talvi paina, vaan leppoisesti selviskellään.

Sitähän elämä ei toki ole. Siitä huolimatta tähän tapaan sanoitetussa kappaleessa on hyvä flow. Soitto on toki briljanttia sekin, kuinkas muutenkaan tuolla porukalla.

Sellaiseksi aloittelumusiikiksi parhaimmillaan.

Toomion TOP200-biisit: 113. Michael Kiwanuka – Tell Me a Tale (2013)

 

Home Again oli albumi, joka Michael Kiwanuka löi läpi. Idi Aminin hirmuiluja karkuun lähteneet vanhemmat toivat Michaelin Englantiin ja katsoivat Lontoon musikaaliseen ilmapiiriin.

Kiwanuka on monitaituri. Laulaa, soittaa ja säveltää hyvin. Juuret ovat jossain 70-luvulla. Jimissä ja Nick Drakessa. On siellä myös vanhaa soulia paljon.

Tell Me A Tale on levyn avausraita, mutta taitaa olla kehnoimmin selviytynyt sinkku. Se lähtee oikealla tavalla retrosti. On huilua ja kaikkea.

Kappaleessa on samanlainen tunnelma kuin keltasävyiseksi haalistuneessa polaroid-kuvassa.

Toomion Top200-biisit: 114. Johnny Cash - Hurt (2002)

 

Hurt oli tuttu jo Nine Inch Nailsin tuotannosta. Minua ei NIN ole kuitenkaan suuremmin koskaan raapinut riittävän syvältä, vaikka pari levyäkin omistan.

Johnny Cashin oma tuotanto on myös vähän liian kaukana minun mielimusiikista. Uraa on toki arvostettava.

Tuottaja Rick Rubin taas onkin eri juttu. Tuo partaheebo on saanut monta artistia tekemään ihmeitä ja niin Cashinkin. Yksinkertaistetut ja kohtalaisella karismalla esitetyt coverit toimivat.

Hurtissa sanat ja video osuvat miehestä mielessä olleeseen rankkaan elämään. Kun mies vielä sattui kuolemaan vain muutama kuukausi videon jälkeen, loi se kappaleelle suotuisat kasvuolosuhteet.

Pidän varsinkin loppuosasta, jossa Cash löytää vanhan pianon ja paukuttaa sitä yhtä kosketinta, niin että kuuluu.

Vähän Amerikan tapaisesti dramaattista, mutta komeaa.

Toomion Top200-biisit: 115. Queen – Who Wants to Live Forever (1986)

 

Eiköhän tämäkin ole jäänyt Greatest Hits II:lta päähän. Se on soinut kasettikierroksella sopivasti joka kerta, eikä ole harmittanut. Eikä siellä monta huonoa olekaan.

Kappale tehtiin Highlander-elokuvaa varten. Se soi kohtauksessa, jossa Sean Conneryn esittämän hahmon vaimo kuolee vanhuuteen, hänen itse ollessa kuolematon. Brian May sävelsi kappaleen parissakymmenessä minuutissa nähtyään musiikkia varten tehdyn elokuvatrailerin.

Freddie Mercury laulaa tämän koskettavasti. Sanathan eivät olisi niin koskettavat ellei mies itse olisi suht nuorena lähtenyt. Mutta nyt ne ovat. Myös orkestraatio on hieno. Michael Kamenin käsialaa muuten. Ja on osa tenhosta varmaan videonkin ansiota. Tuhannet kynttilät ja sentimentaalinen Mercury siellä keskellä.

Täsmälääkkeenä kuolemanpelkoon nautittavaksi.

Toomion Top200-biisit: 116. Alice In Chains - Man In The Box (1991)

 

Alice In Chains on sitä musiikkia, joka soi Jyrkissä, muttei silloin saanut otetta minusta. Moni kappale oli tuttu, mutta en varsinaisesti digannut.

2000-luvun alussa kaverini pyöräkorjaamolta piti minulle grungen kertauskurssia ja muutama biisi nousi selkeästi kuunteluun. Man in the Box on yksi tätä lajia.

AIC:n parhautta on Layne Stayley. Tässäkin laulusuoritus on se, joka vetoaa. Eihän se päähän jäisi, jos sitä ei olisi Cantrellin toimesta hyvin sävelletty. Ei se silti itseni laulamana olisi kympin biisi.

Stayley sävelsi kappaleen aivan pöllyssä, mutta inspiraatiota oli sentään nautittu selvin päin. ”Karjaa karsinoissa” on käännetty muotoon miehiä karsinoissa. Se kritisoi niin teollista lihantuotantoa kuin ihan eliitin sortoa perusväestöä kohtaan. Eli ihan tavallista.

Tätä kuunnellaan Subia syöden, ylikulutuksesta mitään tietämättömänä 2-kymppisenä hulttiona jossain kahvihuoneessa.

Toomion TOP-Biisit: 117. Leevi & The Leavings - Jos Helsinki on kaunis (1989)

 

Kyllä nämä valinnat tuntuvat nyt vetelevän suomalaisessa melankoliassa. Göstahan sitä listalle pitää lyödä. Göstankin nerous piilee siinä ”kansan syvien rivien” tulkitsemisessa. Gösta on vaan valinnut oman kulmansa sieltä laitakaupungin kuppilan seuduilta.

Kaupunki voi olla isokin, kuten Helsinki, mutta silti sanoituksissa käsitellään henkilötyyppejö, jotka löytyvät jokaisesta taajamasta. Jarkka ja Niemisen Kalle ja se kaupan tyttö, joka oli teininä kaunis, mutta ”hukkasi” elämänsä jäämällä samaan kauppaan töihin.

Ja näidenkin reunojen kulkijoille lumen tulo voi kuvata jotain puhdasta ja ylvästä, jotain joka peittää kaiken paskan. Edes hetkeksi. Oman kantakuppilan takapiha voi olla runollisen kaunis, kun sataa lunta.

En pureudu nyt enempää kappaleeseen. Sanat riittävät.

Toomion TOP-Biisit: 118. Kolmas Nainen – Paskanhajua (1992)

 

Jos pitää etsiä niitä alavutelaisimpia kappaleita niin Tiheän sisään -albumin avausraita Paskanhajua on lähellä kärkeä.

Kun kuuntelen kappaletta näen Sapsalammin kylänraitin siinä Huhtalan tiehaaran kohdilla. Tyhjiä taloja ja tie, jonka vieressä ennen näkyi traktoreita, lehmiä ja niitä savuja. Oli myös paskanhajua.

Maaseutu kuolee ja se esitetään tässä kappaleessa surullisesti. Ehkä myös ”Helsingin Herrain pelossa”. Seuraintalo on minun kuvastossa Sydänmaan nuorisoseura. Ja tuliaisina juodaan Jallua.

Surullista, osin totta, mutta aidon hajuista kuitenkin. Tosin haju, jota jollain sairaalla tavalla lapsuudesta kaipaan, on kuitenkin AIV-rehun tuoksu.

Toomion Top200-biisit: 119. Edu Kettunen – 69-Scania (1992)

 

Tämä biisi soi autoradiossa vuonna 1992. Kultamaan tarinoita oli ilmestynyt ja mieleen jäi paikkakuntien luettelu. Nyt kun sitä oman tyttären kanssa kuuntelee, jää ne sanat hänellekin soimaan päässä.

Edu Kettunen on aina ollut todella taitava sanankäyttäjä. ”Palopommi, valoammus, Tämä lentävä piisamiansa.” Osuvasti sanottu keikkabussista. Koko kappaleen idea oli kertoa keikkailijan kiertolaiselämästä siten, että se kuulostaisi bussissa tehdyltä. Ja voi se sitä ollakin.  

Edun bändi tällä(kin) levyllä on niin karmean kova, ettei viitsi luetella kuin nimet Nikku, Nykänen, Rantanen…  

Hieno kappale, hieno tunnelma, hyvät sanat.  

Toomion TOP200-biisit: 120. Faith No More – I Started a Joke (1995)

 

Kappale ei varmaan sellaisenaan olisi itseäni sytyttänyt. Mutta minäpä tutustuinkin siihen videon kautta. Video tuli jossain MTV:n myöhäisillassa, eikä minulla ollut edes ääniä päällä. Sitten tajusin, että tätähän laulaa Faith No More ja etsin kappaleen myöhemmin käsiini.

BeeGees on tämän julkaissut jo vuonna 1968. Se pärjäsi BeeGeesinkin katalogiin nähden ihan mukavasti. Ykkössijoja tuli ympäri maailman ja USA:ssa liikuttiin 10 sakissa. Faith No More julkaisi sen Digging the Graven sinkkujulkaisun B-puolena. Ja video siitä ilmestyi vuonna 1998.

Video on niin oleellinen osa tämän kappaleen merkitystä minulle, että sananen siitä. Kun video filmattiin, oli Faith No More hajonnut viisi kuukautta ennemmin. Siksi videolla ei (kai?) nähdä ketään bändiläisiä. On kuitenkin epäilty, että videon alussa lavalta lähtevä laulaja olisi juuri Mike Patton. Video on kliseinen, mutta jotenkin koskettava.

Pattonin laulusuoritus on pätevä, kuten se parhaimmillaan aina on. Myöskään bändi ei retostele mitään outoa vaan suorittaa laadukkaasti. Hyvä kappale, harvoin kuultu. Jos ja toivottavasti, kun kuuntelet, katso samalla video.

Toomion musiikkivuosi 2020

Vuosi 2020 oli melko hässäkkäaikaa. Oli kaikkia koskevia juttuja, omia työmuutoksia ja musiikin suhteenkin kiirettä. Siksi vuosikertaus vasta nyt. 

Ensin pieni koonti eniten kuunneltuihin artisteihin, albumeihin ja kappaleisiin. Nämä eivät siis ole mielestäni parhaita. Näitä vain olen kuunnellut SCROBBLATTUNA eniten.  

 

ARTISTIT 

Tällä kertaa ollaan hyvin toomiomaisessa listauksessa. Jos loppuelämän voisi kuunnella vain kymmentä artistia, niin en panisi pahakseni vaikka ne olisivat nämä. On materiaalia ja on laatua. 

1.          Deep Purple

2.          Helloween

3.          Rufus Wainwright 

4.          Devin Townsend

5.          Queen

6.          Pink Floyd 

7.          Topi Sorsakoski & Agents

8.          Stam1na

9.          Sydän, Sydän 

10.        Opeth

 

ALBUMIT 

Prima Donna ei ole oikein mieleeni, mutta kappaleita oli niin pirusti, että pääsi kärkeen. Hakenin Virusta taas tuli ihan aiheesta kuunneltua paljon. Devin on klassikko, mutta 3TM ja Billie ovat hiukan ylläreinä listalla. Hyviä toki kumpikin. 

1.          Rufus Wainwright – Prima Donna

2.          Haken - Virus

3.          Wilderun – Veil of Imagination 

4.          Blue Öyster Cult – Agents of Fortune

5.          Devin Townsend Band – Accelerated Evolution

6.          A-Ha – Hunting High and Low

7.          Gil Scott-Heron – We’re New Again-A Reimagining by Makaya McCraven

8.          3TM - Lake

9.          Pepe Deluxe – Queen of the Wave

10.        Billie Eilish – WHEN WE ALL FALL ASLEEP, WHERE DO WE GO? 

 

 

KAPPALEET 

Onpahan taas lista. Mutta kyllä näille kaikille selitys löytyy. Ode to the Bouncer on hyvä kisabiisi. The Magic Manin kun laittaa Youtubeen, huomaa, mistä on kyse. Dimhav taas niin kornia sankaritilutusta, että voi arvosanaksi antaa kympin. Loppu onkin itsestäänselvää.

 

1.          Studio Killers – Ode to the Bouncer

2.          The Treeman – The Magic Man

3.          A-Ha – Take on Me

4.          Dimhav – Boreal Ascent

5.          Eppu Normaali - Kalkkiviivoilla

6.          Pyhimys – Kynnet, kynnet

7.          Topi Sorsakoski & Agents – Kuin yö

8.          Topi Sorsakoski & Agents – Päivät ilman sinua

9.          Topi Sorsakoski & Agents – Varjojen yö

10.        Toto - Africa 

 

Sitten tämän vuoden parhaiden listauksiin kahta edellistä vuotta muistellen… Aloitamme albumeista. 

ALBUMIT - 2018 

1.              Onségen Ensemble – Duel (*)

2.              Stam1na – Taival (2.) 

3.              Haken - Vector (3.)

4.              Ihana Leijona - Mä voin loistavasti (4.) 

5.              Michael Romeo – War of The Worlds, Pt.1 (5.) 

6.              J.Karjalainen - Sä kuljetat mua (6.) 

7.              Marzi Nyman – Kelluva Katedraali (7.) 

8.              In Vain – Currents (8.) 

9.              Sara – SUMMA (9.) 

10.            Omnium Gatherum – The Burning Cold (10.) 

 

 

ALBUMIT - 2019 

1.       White Ward – Love Exchange Failure (1.)

2.       Borknagar – True North (4.)

3.       Saimaa & Pyhimys – Olisinpa täällä (2.)

4.       Dimhav – The Boreal Flame (3.)

5.       Opeth – In Cauda Venenum (engl.) (*)

6.       Soilwork – Verkligheten (5.)

7.       Kampfar – Ofidians Manifest (*)

8.       Thom Yorke – ANIMA (6.)

9.       Leprous – Pitfalls (9.)

10.     Devin Townsend – Empath (*)

 

Ja näin päästään vuoteen 2020. 

ALBUMIT 2020

Eipä tälläkään listalla ole juuri niitä bändejä, joita listalle uumoilin. Hyviä albumeita kuitenkin. 

10. Haken - Virus 

Haken on bändinä sellainen, että en vaan jaksa sitä pitkään kerrallaan. Tällä kertaa sitä kuitenkin tuli kuunneltua usein ja koko levy kerrallaan. Levy, kun ei kokonaisuutena ole sellaista ylikikkailtua vaan selkeämuotoisempi.

9. GAUPA - Feberdröm

GAUPA tuli ihan random-löytönä kuunteluun. Siinä yllätti naislaulajan ääni ja hyvinkin luomu äänimaisema. Sateisen syksyn juttuja.

8. Plini – Impulse Voices 

Plinissä on ollut pikkuisen samaa valuvikaa kuin Hakenissa. Liikaa kikkailua jopa minun makuuni. Nyt albumi on linjakkaampaa ja hyvin taustamusiikiksikin menevää.

7. Oranssi Pazuzu – Mestarin kynsi 

Oranssi Pazuzu ei ole hyvän mielen valssaamista. Oman pahan asiansa osaavat hoitaa kuitenkin esimerkillisesti. Edelleen pelottaa ja edelleen on erikoisia rytmejä. Ei kappaleittain vaan kokonaisena albumina.

6. Onségen Ensemble - Fear 

Myös niitä verraten uusia löytöjä. Suomesta tulee tätä progeosastoa sellaisella laadulla valeltuna, ettei millään ehdi kaikkea kuuntelemaan. Soundit huippuluokkaa.

5. The Ocean - Phanerozoic II: Mesozoic / Cenozoic

Minulle progemetallin yksi suuntaa on Tool-metalli. The Ocean on kovasti siellä suunnalla vehkeilemässä. Toistoa ja yksinkertaista junttausta. Sen lisäksi laadukasta lauluharmoniaa ja maapallon kausia esittelevää tematiikkaa.

4. Galigula’s Horse – Rise Radiant 

Noin 20 vuoden jälkeen tuli vuonna 2020 innostuttua uudelleen progemetallista. Sieltä ei näköjään ”ihan” kaikki olekaan tullut kuunteluasteelle ja uutta tavaraa löytyy paljon. Tämäkin nimenä tuttu, mutta ei ole vaan jaksanut aiemmin perehtyä. Hyvä.

3. Jaga Jazzist - Pyramid 

Jaga Jazzist. Siitä nimestä olen aina pitänyt. Sen musiikki on pehmeää ja jazzahtavaa, mutta siinä on paljon elektronista otetta. Nimen ei saisi antaa hämätä sellaistakaan, joka jazzia kavahtaa. Tämä on hyvin helposti kuunneltavaa.

2. Elder - Omens 

Elder on oikeastaan grunge-pohjaista progemetallia. Tai enemmän se on sellaista grungea ja maalailua, joka ei ole ihan niin suoraa kuin voisi kuvitella. Siellä on pörinää, mutta myös selkeästi ilmaa. Hieno kokonaisuus.

 

1. Soilwork – A Whisp of the Atlantic (EP)

Soilwork tuli tietoisuuteen Devin Townsendin kautta jo 20 vuotta sitten. Aluksihan se oli perinteistä göteborg-metallia, mutta pirun laadukasta sellaista. Vuosien varrelle on sattunut heikkojakin pätkiä, mutta viime vuosien työnjälki on ollut läpeensä hienostunutta. Nyt tällä viimeisellä EP:llä bändi on nyökännyt hiukan vanhan progen maailmaan ja sekös passaa. On tyylikästä. Todella.

 

Ennustin seuraavaa sakkia kärkeen (suluissa lopullinen sijoitus): 

1.          Enslaved (15.)

2.          Gojira (ei ilmestynyt) 

3.          Cog (ei ilmestynyt) 

4.          Laura Moisio (25.) 

5.          Oranssi Pazuzu (7.) 

6.          Blind Guardian (ei ilmestynyt) 

7.          Mastodon (ei ilmestynyt) 

8.          Pearl Jam (13.) 

9.          Deftones (18.) 

10.        Jaga Jazzist (3.) 

  

Enslaved ei ole kuuluisa tasaisuudestaan, mutta ei toisaalta siitäkään, että musiikki parilla kerralla aukeaisi. Gojira ilmestyi vasta tänä vuonna, eikä Cog vieläkään. Laura Moision levyllä oli hetkensä, mutta ei kokonaisuutena ihan. Pearl Jam ei valitettavasti saa ihan sitä tunnetta vangittua niin, kuin silloin 30 vuotta sitten. Deftonesilla on liian vähän kuunteluita, jotta se ei ihan ehtinyt listoille vielä. Miksei sitten myöhemmin kuitenkin.

 

BIISIT 2020

Yhden vuoden aikana huikeaksi klassikoksi kasvaminen vaatii biisiltä paljon, jopa epäreilusti liikaa. Hyvää materiaalia kuitenkin tulee aina. Tässä jonkinlainen listaus näistä. 

The Ocean – Triassic

The Oceanin albumit vaativat kuuntelua ja ovat minusta harvoin yksittäisten kovien biisien löytölähteitä. Triassic avausbiisinä on kuitenkin oikein mainio. Siinä on Toolia riittävästi, mutta myös vaihtelua ja tarttuvuutta.

Gourmet – Jännitys rakkauden

Gourmet oli uusi tuttavuus. Mielenkiintoista musiikkia ja voisi soida jossain Kaurismäen elokuvassa. Suomalaisen kuuloista, ehkä jazzia?
 

Amuri – Halla

Pakko on olla niin, että amurilaiset ovat kuunnelleet Kasevaa ihan hirveästi. Sitä samaa on tässä ja paljon. Eikä se ole paha asia. Pieni pastissin maku, mutta niin lievä ettei paina kappaletta lyttyyn. Leppoisaa musiikkia.

Haken – Carousel 

Hakenkaan ei ole minulle yksittäisten hittibiisien tarjoaja, mutta Carouselissa oli jotain, joka korviin tarttui.

Haken – Invasion
Samaa voi kertoa kuin Carouselistakin. Invasion vaan on ehkä vieläkin tarttuvampi kappale. Ehkä se johtuu siitä, että se on nopeampi. 
 

Oranssi Pazuzu – Uusi teknoratia
OP:n sinkkubiisi oli hieno valinta. Pirun pitkä ja pahaa tunnelmaa kirnuava kokemus. Kappale velloo itsensä luihin ja ytimiin. Vaikka siitä tulisi hiukan heikko olo, on siinä jotain tehty myös oikein.
 

Elder – Omens
Elderin otteissa on vanhaa progea, kuten jo aiemmin mainitsin. Tässä albumin nimikappaleessa ehkä eniten. Hienoja kosketinpulputuksia ja tyylikästä maalailua. Vaatii kuitenkin kuuntelua. 

 

Luna’s Call – Locus
Kun on kuunnellut sellaisen määrän musiikkia ja varsinkin progemetallia kuin minä, tulee väkisinkin mieleen, että tämän on kuullut ennenkin. Opethilta tuo kuulostaa. Ei kuitenkaan läpinäkyvänä kopiona. On tässä omaakin. Tykkäsin. 

Pull Down the Sun – Salt of the Earth
Pull Down the Sun on bändi, joka näyttää albumikansien perusteella hippibändiltä. Enemmän musiikki on minusta sieltä Gojiran suunnalta. Tätä albumia kuuntelin koronakeväänä 2020, kun olin isukkia auttelemassa peltohommissa.

 

Tapani Rinne – Foghorn
Tapani Rinne on oman nimensä luonut pitkällä ja tasokkaalla uralla. Foghornia-albumi liikkuu jossain satamatunnelmissa. Sumussa, tuulessa ja suolaisessa meri-ilmassa. Tyylikäs ja selkeästi jonnekin vievä kappale.

 

ENNUSTE 

Nyt on tietysti jo hiukan tietoakin tästä vuodesta. Katsotaan kuitenkin ennustetta, kun tuntuu koko ajan myöhäisemmäksi menevän edellisen vuoden arviointi.

1.     Devin Townsend

2.     Deafheaven

3.     Tesseract

4.     Leprous

5.     Gojira

6.     The War on Drugs

7.     Blind Guardian

8.     Mastodon

9.     Enslaved

10.   Cynic