tiistai 26. tammikuuta 2016

TOOMIO'S TOP100: 34. Dream Theater - AwakeTOOMION TOP100: 34. Dream Theater - Awake

Producers: John Purdell, Duane Baron
Recorded: 1994
Released: 4.10.1994
Label: East West

#32 in USA, #65 in UK.

SINGLES
- Lie
- Caught in a Web
- The Silent Man


I still remember what the weather was that day when I bought this album. I remember the place of the record shelf in the store. I had no idea what kind of music it will be. It was an album in a metal record shelf.

The drum intro of the opening song was quite strange to boy who has listen mainly thrash and power metal. The feel is like a "what the hell?". So, this is the first-prog album, which I have owned. After that, challenging music has somehow become one of the most determining factor of my listening habits. Nowadays I could listen simple music too.

Kevin Moore is on keyboards, and it means the same as the interesting synth parts. Album’s riffs are pretty ram. That’s good. Actually it’s a little wonder how heavy the sounds are. Maybe it's because 7-string guitar. At the time, John Petrucci was a very big name in guitar. Solos were stylish, not the endless shredding.

"An urban undertone of a metropolis. Outwardly an unresolved chunk whose side streets can be found exciting things. "



All in all, I like the atmosphere of the whole album. It was mixed comfortably. The songs are good, if not even the best individual tracks of the band's production. The constant theme of songs is a good thing, even if the album is not the actual theme album. It is the kind of urban undertone of a metropolis. Outwardly an unresolved chunk whose side streets can be found exciting things.

Caught in a Web
in undulating synth pads works, but the flowing electric pianos starts to be a bit old-sounding. Also the delay is a fancy and pretty cool effect at the time. James Labrie voice is enough in calmest points, but when points are hard the voice is closer to the lamb. Another Dream Theater's weak links, namely Mike Portnoy, made his best performances in this album. It may also be due to the mixing.

Cover art is totally mad Dream Theater. Difficult like the band wanted to be. But this album isn’t so difficult to listen. Almost every track has a piece that ignites it to life. The best example is Innocence Faded. The end of the song is very enjoyable.

This is a late winter album. When the roads are dirty and muddy during the day, but evenings is still freezing. Bright and fresh.


THE BEST MOMENTS
Space-Dye Vest
the spirit of the whole 90th century.

NOT SO BRILLIANT
The Silent Man
That necessary ballad of the Yankee bands.

https://open.spotify.com/album/4jP59Kwqvy3n09eUe1Cge7Tuottajat: John Purdell, Duane Baron
Nauhoitettu: 1994
Julkaistu: 4.10.1994
Levy-yhtiö: East West

32. Jenkeissä, 65. Briteissä.

SINGLES

- Lie
- Caught in a Web
- The Silent Man


Muistan vieläkin, millainen sää oli sinä päivänä, kun levyn ostin. Muistan levyhyllynkin paikan siinä kaupassa. En yhtään tiennyt millaisesta musiikista oli kyse. Se vain sattui olemaan metalli-nimikkeen alla.


Levyn aloittava rumpuintro oli melkoisen outoa kuunneltavaa lähinnä thrashia ja power-metallia kuunnelleelle teinille. Tuli sellainen ”mitä helvettiä”-olo. Niin, tämä on tosiaan ensimmäinen proge-levy, jonka olen omistanut. Sen jälkeen tarkoituksellisen haastavasta musiikista on jotenkin tullut omaa kuunteluani paljon määrittävä tekijä. Nyttemmin olen siltä puolelta päässyt osittain takaisin normimaailmaan.

Levyllä on vielä Kevin Moore koskettimissa ja se tarkoittaa yhtä kuin kiinnostavaa kosketinpuolta. Levyn riffit ovat aika junttausta. Ei missään mielessä pahalla. Vaan sellaisella hyvällä ysäritavalla. Oikeastaan pitää vähän ihmetellä noinkin raskasta soundia. Ehkä se johtuu 7-kielisestä kitarasta. Tuohon aikaan John Petrucci oli aika ehdoton kaiffari kitaran varressa. Soolot olivat tyylikkäitä, eivät päätöntä tiluttamista. Myös Lien videolla esiintyvä Ibanezin Jem vihreine kuplineen on mainio.

"Sellainen miljoonakaupungin urbaani vire. Ulospäin iso, selvittämätön möhkäle, jonka sivukaduilta löytyy vaikka mitä jännittävää. "



Kaiken kaikkiaan pidän levyn äänimaailmasta. Se on mukavasti miksattu. Kappaleet ovat hyviä, ellei jopa parhaita yksittäisinä biiseinä bändin tuotannosta. Kappaleissa jatkuva teema on hyvä juttu, vaikka albumi ei varsinainen teema-albumi olekaan. Siinä on sellainen miljoonakaupungin urbaani vire. Ulospäin iso, selvittämätön möhkäle, jonka sivukaduilta löytyy vaikka mitä jännittävää.

Caught in a Webin aaltoilevat syntikkamatot toimivat, mutta kappaleiden läpi virtaava sähköpiano alkaa olemaan vähän vanhan kuuloinen. Myös delay on efektinä tainnut olla aika hieno tuohon aikaan. James LaBrien ääni riittää rauhallisimmissa kohdissa, mutta kovaa lauletut kohdat ovat äänentuotoltaan lähempänä lammasta. Toinen Dream Theaterin heikoista lenkeistä eli Mike Portnoy vetää tällä levyllä rumpuelämänsä parhaat jutut. Se saattaa johtua myös rummut hyvin esiintuovasta miksauksesta.

Kansitaide on taattua Ja sekopäistä Dream Theateria. Se on juuri sitä, mitä levy ehkä yrittää olla, mutta lopulta proge-albumiksi aika vähän on - nimittäin vaikeaa kuunneltavaa. Melkein jokaisessa kappaleessa on pätkä, joka sytyttää sen eloon. Parhaana esimerkkinä tylsähkösti alkava Innocence Faded. Lopun revittely on mukavaa kuunneltavaa.

Tämä kevättalvilevynä oikein mukavasti. Silloin kun tiet ovat kurassa päivällä, mutta illat vetää vielä pakkasen puolelle. On valoisaa ja raikasta.

PARHAAT HETKET
Space-Dye Vest – koko 90-luvun henki. Kaikki jälkeenpäin tulleet puhetta sisältävät DT:t ja Nightwishit. Komea sävellys synkässä tunnelmassa.

EI LÄHDE
The Silent Man – Jenkkibändien pakollinen balladi.

https://open.spotify.com/album/4jP59Kwqvy3n09eUe1Cge7

keskiviikko 20. tammikuuta 2016

TOOMIO'S TOP100: 35. Queens of the Stone Age - Songs for the DeafTOOMION TOP100: 35. Queens of the Stone Age - Songs for the Deaf

Producer: Josh Homme, Adam Kasper, Eric Valentine
Recorded: 2001-2002
Released: 27.8.2002
Label: Interscope

#1 in Canada, #4 in UK.

SINGLES
- No One Knows
- Go with the Flow
- First It Giveth


When this album released, I hate this band. Notably, No One Knows. Of course. All new and different scares and irritates. However, Queens of the Stone Age had made the kind of music that is not before been at so high in charts.

The album begins with raging song You Think I Ain't Worth a Dollar, But I Feel Like a Millionaire with bassist Nick Olivieri's roaring vocals. This chapter tells what is coming. Handclaps and distorted music. And particularly brilliant break. As already mentioned, No One Knows was annoying. Now it’s one of the best. It gives even more while trying to learn to play it by guitar. All of the songs are pretty easy to take over somehow.

Finally, I had to buy the album. The reason was Go With the Flow and its video. I could write a chapter about it. Maybe I will. The song and its video monitoring my early adulthood particularly well. Searching myself, searching the future. Everything what’s in the lyrics. Everything that what the video told. The whole chapter of the life was chaos and chilling, but for oneself, it felt like this song sounds. Period of simple life, which had nothing to grab on. I guess everyone has that phase at some point in life. At that time, there was the most important and the most stupid decisions of my life. This song is going to be high when I make TOP list about songs. This is certainly a bit the same as Livin 'on a Prayer for Member A.

This song drew the route in my head. Clear, but still very odd stoner rock played skillfully. The album takes time, but if it was given, you’ll be aware about cleverly arranged songs. There are hooks and tricks at every turn, even if not immediately noticeable.

"The whole atmosphere of the album is something which pretend to want to experience. Cars, madness, drugs, women, dangers. "



The story has its writers. Josh Homme is unique whimsical genius. Nick Olivieri is nutcase who having a tough stance. Let's not forget Dave Grohl, which is certainly more original drummer than the songwriter.

The whole atmosphere of the album is something which pretend to want to experience. Cars, madness, drugs, women, dangers. But I prefer to take this all from the album. The concept of album is the trip from Los Angeles to Joshua Tree, and the songs reflect the way the city radios along the way. Gods in the Radio is probably also partly a parody of the fact that this band is not really that much radio play.

Desert moods. So in Finland, it means a long drive in the winter snow storm.

THE BEST MOMENTS
Go with the Flow
– I’ve already told why.
Sky is Fallin’ – All, what I like in this band. Words with message. Infectious, but a different track structure.

NOT SO BRILLIANT
Six Shooter – All, what I don’t like in this band.

https://open.spotify.com/album/4w3NeXtywU398NYW4903rYTuottaja: Josh Homme, Adam Kasper, Eric Valentine
Nauhoitettu: 2001-2002
Julkaistu: 27.8.2002
Levy-yhtiö: Interscope

Listaykkönen Kanadassa, 4. Briteissä ja 11. Suomessa.

SINGLET
- No One Knows
- Go with the Flow
- First It Giveth


Tämän levyn Ilmestyessä inhosin ja vieroksuin bändiä. Eritoten No One Knowsia. Tietysti. Kaikki uusi ja erilainenhan pelottaa ja ärsyttää. Queens of the Stone Age oli kuitenkin tehnyt sellaista musiikkia, joka ei ennen ollut näin pinnalle päässyt.

Levy alkaa raivoavalla kappaleella You Think I Ain't Worth a Dollar, But I Feel Like a Millionaire, jossa basisti Nick Olivieri pääsee rääkymään sielunsa pihalle. Tästä kappaleesta jo huomaa, mitä on tulossa. Handclapeja ja vinoutunutta soitantaa. Ja erityisen nerokas tauko. Kuten jo mainitsin, No one Knows oli ärsyttävä kuin mikä. Nyt se on yksi parhaista. Se antaa vielä enemmän, kun yrittää opetella soittamaan sitä kitaralla. Kaikki tämän levyn biisit ovat aika helppoja ottaa haltuun jotenkin. Mutta se, että ne alkaisivat soittajan käsissä elää, onkin ison työn edessä.

Lopulta jouduin levyn ostamaan. Siitä sai syyttää Go With the Flowta ja sen videota. Kappaleesta voisi kirjoittaa kappaleen. Ehkä kirjoitankin. Siihen biisiin ja sen videoon peilautuu oma varhaisaikuisuuteni erityisen hyvin. Itsensä etsimistä, tulevaisuuden etsimistä. Kaikkea sitä, mistä kappaleessa lauletaan. Kaikkea sitä, mistä video kertoo. Koko vaihe oli elämässäni sen päiväistä kaaosta ja koheltamista, mutta itselle se tuntui samalta kuin tämä kappale kuulostaa. Aika simppeliltä tavaralta, jossa mihinkään ei tarvitse tarttua pitkäksi aikaa. Kaiketi kaikilla on tuo vaihe jossain vaiheessa elämää. Tuolloin sitä tehtiin elämän tärkeimpiä ja tyhmimpiä päätöksiä. Tämä kappale tulee olemaan korkealla kun teen Biiseistä TOP-listaa. Tässä on varmasti vähän samaa kuin Livin’ on a Prayerissa jäsen A:lle.

Tällä sapluunalla piirrettiin reitti allekirjoittaneen pään sisään. Selkeää, mutta silti niin kovin äkkiväärää stoneria taitavasti soitettuna. Levy vaatii aikansa, mutta jos sille sen antaa, niin huomaa ovelasti kappaleet on sovitettu. Niin, että monimutkainen on saatu kuulostamaan yksinkertaiselta. Koukkuja ja jippoja on joka käänteessä, vaikkei niitä heti huomaa.

"Koko levyn tunnelmassa on jotain sellaista, minkä leikisti haluaisi kokea. Autoja, hulluutta, huumeita, naisia, vaaraa. "



Tarinalla on tekijänsä. Josh Homme on omanlaisensa häilyvä nero. Nick Olivieri kovan asenteen omaava sekopää ja muutkin ammattilaisia. Eikä unohdeta tällä levyllä rummuissa häärivää Dave Grohlia, joka on varmasti omaperäisempi rumpali kuin biisintekijä. Ja onhan mies ennenkin pitänyt räjähdysherkän eturintaman hallussa. Grohlin talentti tulee esiin Song for the Deadin ja Another Love Songin rumputyöskentelyissä. Toki monessa muussakin paikassa.

Koko levyn tunnelmassa on jotain sellaista, minkä leikisti haluaisi kokea. Autoja, hulluutta, huumeita, naisia, vaaraa. Mutta mieluummin sen ottaa näin levyltä. Levyllähän ajetaan näennäisesti Los Angelesista Joshua Treehin, ja kappaleet kuvastavat matkalla kuuluvia kaupunkiradioita. Kappale Gods in the Radio on kai osittain myös parodiaa siitä, että tämä bändi ei todellakaan kovin paljoa radiossa soi.

Aavikkotunnelmaan tämä sopii, joten Suomessa se tarkoittaa talvella pitkää ajomatka lumimyrskyssä.

PARHAAT HETKET
Go with the Flow Taisin sen jo kertoakin.
Sky is Fallin’Kaikki, mistä itse tykkään tässä bändissä. Sanat, joissa on sanomaa. Tarttuva, mutta erilainen kappalerakenne.

EI LÄHDE
Six Shooter – Kaikki, mistä tässä bändissä en tykkää.

https://open.spotify.com/album/4w3NeXtywU398NYW4903rY

torstai 14. tammikuuta 2016

TOOMIO's TOP100: 36. Leprous - CoalTOOMION TOP100: 36. Leprous - Coal

Producer: Leprous
Recorded: 2013
Released: 20.5.2013
Label: InsideOut Music

I heard about the band not until 2014. It’s really odd thing, when I think I have read the long syllabus in prog metal bands.

Surprise was still cheerful. Purely sung, original and also dark music from Norway. If must be named one new prog metal band, it could be Leprous. Simple prog metal is such a thing nowadays.

Playing, and especially the vocals, are as the album cover, like diamonds. The album is full of nicely sprinkled crackling synths and very ordinary electro pianos. Synth pads are fitted carefully. Overall is crowned by Einar Solberg's voice. It is fragile, rugged and so clean.

"Easy it’s not. And the band want it all. The compositions are challenging."



The work is obviously some level of a concept album. Easy it’s not. And the band want it all. The compositions are challenging. Therefore I Liked it. The beginning of the album is particularly disjointed rhythms. From the middle to the end goes very smoothly.

Coal. Under intense pressure formed, edgy, but still rimmed material. Black, but elegant. Look like lightweighted, but is actually pretty heavy. Outwardly it's simple, but it bends quite many uses.

This is for a terrible cold weather, while driving. Must be listen very loud.

THE BEST MOMENTS
The Valley - The best prog song of 2010s. At least close to it. I guess it playing live to require a little bit of practice.

NOT SO BRILLIANT
Everything is like diamond.

https://open.spotify.com/album/1lG3iYVRwaTDseNfP458SbTuottaja: Leprous
Nauhoitettu: 2013
Julkaistu: 20.5.2013
Levy-yhtiö: InsideOut Music

Kuulin Bändistä vasta 2014. Se on oikeastaan kumma juttu, kun olen mielestäni lukenut pitkän oppimäärän progemetallibändeistä.

Yllätys oli silti iloinen. Puhtaasti laulettua, omaperäistä ja myös synkkää musiikkia Norjasta. Jos joku bändi pitää nimetä nyky-progemetallibändeistä niin kyllä Leprous hyvinkin kärkeen yltää. Pelkistetty progemetalli on tällaista.

Soitto, ja varsinkin laulu, ovat levyn kannen tapaan timanttia. Albumille on nätisti ripoteltu pöriseviä syntikkasoundeja ja hyvin tavallisia electro-pianoja. Harkiten väliin sommiteltu sijoiteltuja taustamattoja. Kaiken kuitenkin kruunaa laulu. Einar Solbergin ääni on hauras, karu ja niin puhdas.

"Ei tähän ensiyrittämällä läpeensä rakastu. Eikä bändi sitä haluakaan. Sävellykset ovat haastavia."



Teos on ilmeisesti jonkin tasoinen teemalevy. Helppo se ei ole. Ei tähän ensiyrittämällä läpeensä rakastu. Eikä bändi sitä haluakaan. Sävellykset ovat haastavia. Siksi tämä maistuu. Albumin alku on erikoisen katkonainen rytmeiltään. Keskivaiheilta loppuun mennään hyvin sulavasti progressiivisien rytmien saattelemana.

Coal on nimensä mukaisesti kivihiiltä. Kovan paineen alla muodostunutta, särmikästä, mutta silti siloiteltua materiaa. Mustaa, mutta eleganttia. Näyttää kevyeltä, mutta on todellisuudessa aika painavaa. Ulospäin se on yksinkertaista, mutta se taipuu varsin moneksi.

Kyllä tämä on parhaimmillaan pakkaskelillä, autolla bänditreeneihin ajaessa. Kovaa pitää soida.

PARHAAT HETKET
The Valley - 2010-luvun paras progebiisi. Ainakin lähellä sitä. Luulisin sen soittamisen livenä vaativan hivenen harjoitteluakin.

EI LÄHDE
Ei ainutta heikkoa hetkeä.

https://open.spotify.com/album/1lG3iYVRwaTDseNfP458Sb

perjantai 8. tammikuuta 2016

TOOMIO's TOP100: 37. Amorphis - TuonelaTOOMION TOP100: 37. Amorphis - Tuonela

Producer: Simon Eferney
Recorded: 1998
Released: 29.3.1999
Label: Relapse

#8 in Finnish chart. Sold over 10 000 copies in the USA.

SINGLE
- Divinity

This album was released a couple of weeks before than I had to go into army. I spent several weekend in my friend’s room, because we had a band. He had this album too. It took a long time before I decided to take this album under a more accurate listening.


Sure I listened Amorphis during the Tales From The Thousand Lakes, but I don’t like the band before Tuonela. The album was also a small nation-wide success, and would also be something in other parts of the world. At least I remember a report from US Tour in Soundi-magazine.

"Tuonela’s music is not a metal in the sense that the band's name might suggest."



Tuonela’s music is not a metal in the sense that the band's name might suggest. Pasi Koskinen was still sane and Midtempo syndrome had not yet reached Esa Holopainen. Sakari Kukko and his sax, flutes and other instruments brings a really significant boost to the album. The cover art has an elegant depth. The Kalevala is present, but not the main theme. The songs are at the core.

Sounds sitting to compositions very well. The producer has succeeded in. Since flutes, whistles and organs seem to be part of the songs from the beginning. There are even double bassdrums somewhere. My opinion is that Koskinen was a very nice vocalist. Sound fit perfectly in Amorphis. There’s a nasal and grunge-like sound, which is everything what this rusty album needs.

Drum and guitar sounds could be better. It feels like a lack of power in them. Weakness or something. Keys and flutes are mixed nice. Maybe this album needs a remastering?

This is the music of August for me. The nights already getting colder. The summer is leaving his goodbyes.

THE BEST MOMENTS
Rusty Moon - Flute lead and the Kalevala tempo is that Amorphis, which I like to listen.

NOT SO BRILLIANT
Greed Song that roars evilness. Wrong place in this album.

https://open.spotify.com/album/3S8ufW2zhbCVsShF4FhURRTuottaja: Simon Eferney
Nauhoitettu: 1998
Julkaistu: 29.3.1999
Levy-yhtiö: Relapse

Suomen listan 8. Myynyt yli 10 000 kappaletta USA:ssa.

SINGLET
- Divinity

Tämä albumi ilmestyi pari viikkoa ennemmin kuin allekirjoittaneen piti lähteä armeijaan. Useana viikonloppuvapaana tuli käytyä kaverin luona, jonka huoneen pöydällä tämä lepäsi. Meni pitkään ennen kuin päätin albumin ottaa tarkempaan kuunteluun.

Toki Amorphiksesta oli kuuntelujälkiä jo Tales From The Thousand Lakesin ajoilta, mutta bändiä ei vaan jaksanut kuunnella ennen Tuonelaa. Levy oli lisäksi maanlaajuisesti pieni menestys, ja taisi olla sitä vähäisesti myös maailmalla. Ainakin muistan elävästi intin punkassa luetun Soundin kertomuksen Amorphiksen Jenkkikiertueesta.

"Tuonelan musiikki ei ole ehkä ihan metallia siinä mielessä kuin yleisesti luullaan."



Tuonelan musiikki ei ole ehkä ihan metallia siinä mielessä kuin yleisesti luullaan. Pasi Koskinen oli vielä vedossa ja keskitemmon syndrooma ei ollut vielä saavuttanut Esa Holopaista. Oman ja todella merkittävän lisänsä levylle tuo Sakari Kukko puhallinhässäköillään. Kansissakin on eleganttia syvyyttä. Kalevala on läsnä, mutta ei pääteemana. Biisit edellä on lähdetty liikenteeseen.

Soundit istuvat sävellyksiin hyvin. Tuottaja on osannut asiansa, sillä huilut, pillit ja muut urut tuntuvat kuuluvan biiseihin alusta lähtien. Ei niin, että jotain on ollut pakko lisätä. Delay-kitaroita on ja välillä pahaa laulua, jonka taitaa pääosin hoitaa Tomi Koivusaari. Jopa tuplabasareita voi paikka paikoin löytää.

Pidän Koskista erittäin kovana tulkitsijana. Ääni istui Amorphikseen mainiosti. Siinä on pikkuisen sellaista kärtsymäistä nasaalia, jopa grungea. Silti se sopii menoon oikein hyvin. Varsinkin Tuonelalle, joka on enemmänkin raskasta rokkia kuin metallia. Koskisen pojan laulu on yllättävää ja luonnollista. Miehen nykyisiin aatteisiin ja muihin edesottamuksiin en ota kantaa, vaan pelkästään mieheen muusikkona. Vaikkei nykyisessä Tomi Joutsenessakaan vikaa varsinaisesti ole, on hänen äänensä liian geneerinen vedotakseen minuun.

Rumpu- ja basarisoundeissa olisi nykykorvalla vähän toivomisen varaa. Kitarasoundi on ihan hyvä, mutta munaa vaatisi pikkuisen sekin. Koskettimisssa ja puhaltimissa ei ole vikaa. Olisiko tässä re-masteroinnin paikka.

Minulle tämä soi puintiaikaan elokuussa, iltojen jo viiletessä. Ruskasta ei vielä jälkeä, mutta kesä on jättämässä hyvästejä. Traktorin kopissa tuli aiemminkin kuunneltua. Siihen aika harvoilla tosin on nykyään mahdollisuutta.

PARHAAT HETKET
Rusty Moon
- Huiluliidi ja kalevalainen tempo ovat sitä Amorphista, jota itse mielelläni kuuntelisin nykyäänkin.

EI LÄHDE
Greed Pahemmin muriseva kappale. Ei istu muuhun kokonaisuuteen.


https://open.spotify.com/album/3S8ufW2zhbCVsShF4FhURR

sunnuntai 3. tammikuuta 2016

Toomio's year 2015Toomion vuosi 2015

Year 2015. What was it musically? The year was big because Ausculto began. A monstrous amount of music is listened to. A lot of it has to shared and there has been some discussion too. Member A and Spinebrain are men in place. Without them Ausculto would be pretty much one-sided. Now there’s a side for the light, and there’s a side for the dark and me between them.

I listen to a lot of music. My friends also know it. Many asked for me the best albums of the year 2015. It is not easy to answer. Why? Because I listen to albums with retroactive effect. There’s so much good music, that all not able to take over instantly in their releasing year. I can quite certainly say what were the best albums of 2014, and even better the best albums of 2013. I can suspect, what are the best albums of 2015 on the basis of a few listening.

First, a small aggregation about the most listened to artists, albums and songs. These are not my opinion the best. These only what I’ve listened to the most.

ARTISTS

This year, David Bowie has become very familiar, thanks to the 1001-list. Almost all of these artists has place in Toomio’s TOP100-list, and if don’t already have one, then probably will be. The success in this list is also due to the fact that I listen them very often when I’m driving.

1. Gojira
2. Kamchatka
3. Anathema
4. TesseracT
5. David Bowie
6. Stam1na
7. Type O Negative
8. Leprous
9. Soilwork
10. Blind Guardian

ALBUMS

Kamchatka is my favourite music for driving. Groovy southern rock with a little prog-touch. Yann Tiersen I was listening much in last winter. Sara’s Kromi is a surprise. I thought that I have not listened to it so much.

1. Kamchatka — Bury Your Roots
2. Blind Guardian — Beyond the Red Mirror
3. TesseracT — One
4. Yann Tiersen — Infinity
5. Leprous — The Congregation
6. Gojira — The Way of All Flesh
7. Fallujah — The Flesh Prevails
8. Midlake — The Courage Of Others
9. Stam1na — Viimeinen Atlantis
10. Sara — Kromi

SONGS

Kamchatka reigns here too. There are many Bond-songs, to which me and Mr A come back to the springtime. Got That Feeling is the song I often prepare for running competitions within.

1. Kamchatka — Bury Your Roots
2. Matt Monro — From Russia With Love
3. TesseracT — Lament
4. Chris Cornell — You Know My Name
5. Shirley Bassey — Moonraker
6. Faith No More — Got That Feeling
7. The Smashing Pumpkins — Tonight,Tonight
8. Gojira — The Silver Cord
9. Gojira — The Axe
10. Yann Tiersen — A Midsummer Evening

The above will make it possible to go to the listings of this year. I make a list of the previous two years too. Just because I want to see how the ranks will change. Today they made good music too. Not all good have been made before then.

2013

1. Leprous – Coal
2. Daft Punk - Random Access Memories
3. TesseracT – Altered State
4. Saor – Roots
5. Queens of The Stone Age - …Like Clockwork
6. For The Imperium – Hail The Monsters
7. Sigur Rós – Kveikur
8. Omnium Gatherum – Beyond
9. The Dear Hunter – Migrant
10. Arcane Roots – Blood & Chemistry

2014

1. Pepe & Saimaa – Saimaa (Rank in the last January 1.)
2. Opeth – Pale Communion (2.)
3. Fallujah – The Flesh Prevails (*)
4. Cynic - Kindly Bent to Free Us (*)
5. Saor – Aura (*)
6. Yann Tiersen – Infinity (*)
7. Anathema – Distant Satellites (3.)
8. The Contortionist – Language (4.)
9. Autere - Amal'l (5.)
10. ††† - ††† (8.)

And then we go to the year 2015.

2015

It's always going this way, that they are the best known are the first in this list. As you can see from the previous. Two Finnish album in this year.

1. Leprous – The Congreation
Great and stylish Norwegian prog / avant-garde metal. As the previous album, this was the year's best. We will return to this.

2. Blind Guardian - Beyond The Red Mirror
Pompously there where it always has been. On the top. Good compositions, with aggressive power metal riffs.

3. Soilwork - The Ride Majestic
Long album, but not a single weak moment. If melodic death metal is your thing, take this album.

4. Deafheaven – New Bermuda
From the core of hipster metal came perfect boyfriends dressed in cashmere and wool shirts. They make that kind of black metal, which is acceptable and even desirable listen to.

5. Paradise Lost – The Plague Within
Gothic metal legends managed their comeback to harhs vocals just fine. There is everything you need to gloomy music.

6. Amorphis – Under The Red Cloud
This is something that I wouldn’t believe a year ago. I don’t like Joutsen’s vocals, but compositions are something old and traditional, strong Finnish metal.

7. Enslaved – In Times
This could be Norwegian counterpart to Amorphis. Not quite good as RIITIIR, but a good performance too. All history nerds, this is for you.

8. Saimaa – Matka Mielen Ytimeen
Weird sort of a cover album. All the songs aren’t very recognizable. But the joy of playing is so huge, that this deserves a place in the sun.

9. TesseracT – Polaris
Not quite as good than in the past. Djent music is also the mainstream nowadays, so Tesseract's “good” is not quite enough for excellence anymore. Still, this is good.

10. Arcturus – Arcturian
The band is older than Mr A and is going stranger all the time. Although there are small breaks, it must be said that the musicians are adept at. ICS Vortex vocal sound brings good and recognizable stamp of the band’s post.

What can you expect in 2016?

There will be some interesting releases. Let's try to predict the top10 of 2016. These artists should have something coming.

1. Gojira
2. David Bowie
3. Deftones
4. Pearl Jam
5. Red Hot Chili Peppers
6. Kanye West
7. Meshuggah
8. Metallica
9. Dream Theater
10. Elton John
Vuosi 2015. Mitä se oli musiikillisesti? Vuosi oli iso siksi, että Ausculto sai alkunsa. Hirviömäinen määrä on musiikkia kuunneltu. Paljon sitä on myös muille jaettu ja jonkin verran on saatu keskusteluakin aikaan. Jäsen A ja Spinebrain ovat miehiä paikallaan. Ilman heitä Ausculto olisi aika paljon yksipuolisempi. Nyt sivuilla on niin valoisa, kuin pimeä puolensa ja minä siinä välissä.

Kuuntelen paljon musiikkia, sen kaveritkin tietävät. Luultavasti siksi näihin aikoihin usein kysytään viime vuoden parhaat levyt. Siihen ei ole helppo vastata. Miksi? Siksi, että kuuntelen levyjä takautuvasti. Niin mahdoton määrä tulee hyvää musiikkia, ettei kaikkea pysty ottamaan haltuun heti ilmestysmisvuoden aikana. Pystyn aika varmasti sanomaan mitkä olivat vuoden 2014 parhaat levyt ja vielä paremmin vuoden 2013 parhaat levyt. Voin kyllä muutaman kuuntelun perusteella aavistella, mitkä ovat vuoden 2015 parhaat albumit. Haluan silti edelleen musiikin olevan kulutusta kestävää, joten yhden kuuntelun perusteella en ala Paras albumi-titteleitä myöntämään. Keikoilla käyn niin vähän, etten ala niitä rankkaamaan.

Ensin pieni koonti eniten kuunneltuihin artisteihin, albumeihin ja kappaleisiin. Nämä eivät siis ole mielestäni parhaita. Näitä vain olen kuunnellut eniten.

ARTISTIT

Tänä vuonna David Bowie on tullut 1001-listan ansiosta hyvin tutuksi. Lähes kaikkia näitä artisteja on omalla Toomion TOP100-listalla nähty, ja jos ei vielä ole, niin varmaan tullaan näkemään. Iso osa kyseisten artistien noususta tälle listalle johtuu myös siitä, että autolla ajaessani kuuntelen usein juuri näitä artisteja.

1. Gojira
2. Kamchatka
3. Anathema
4. TesseracT
5. David Bowie
6. Stam1na
7. Type O Negative
8. Leprous
9. Soilwork
10. Blind Guardian

ALBUMIT

Kamchatka on suosikkini autolla ajoon. Letkeää southern rockia pienellä proge-otteella. Yann Tiersen oli kovassa kuuntelussa viime talven aikoihin. Saran Kromi on itsellekin yllätys. Tuntuu ettei siihen niin usein tule palattua. Ehkä tähän vaikutti se, että bändin levyt tuli Spotifyyn.

1. Kamchatka — Bury Your Roots
2. Blind Guardian — Beyond the Red Mirror
3. TesseracT — One
4. Yann Tiersen — Infinity
5. Leprous — The Congregation
6. Gojira — The Way of All Flesh
7. Fallujah — The Flesh Prevails
8. Midlake — The Courage Of Others
9. Stam1na — Viimeinen Atlantis
10. Sara — Kromi

KAPPALEET

Täälläkin Kamchatka jyrää. Hyvin paljon on myös Bond-biisejä, joihin jäsen A:n kanssa palaamme keväämmällä. Got That Feelingillä valmistaudun usein juoksukilpailuihin. Siitä sen suosio listalla johtuu.

1. Kamchatka — Bury Your Roots
2. Matt Monro — From Russia With Love
3. TesseracT — Lament
4. Chris Cornell — You Know My Name
5. Shirley Bassey — Moonraker
6. Faith No More — Got That Feeling
7. The Smashing Pumpkins — Tonight,Tonight
8. Gojira — The Silver Cord
9. Gojira — The Axe
10. Yann Tiersen — A Midsummer Evening

Edellisten myötä voidaan mennä tämän vuoden listauksiin. Teen listan myös kahdesta edellisestä vuodesta. Ihan vain sen takia, että näen miten sijoitukset muuttuvat. Kyllä nykyäänkin tehdään hyvää musiikkia. Ei kaikki ole tehty silloin ennen.

2013

1. Leprous – Coal
2. Daft Punk - Random Access Memories
3. TesseracT – Altered State
4. Saor – Roots
5. Queens of The Stone Age - …Like Clockwork
6. For The Imperium – Hail The Monsters
7. Sigur Rós – Kveikur
8. Omnium Gatherum – Beyond
9. The Dear Hunter – Migrant
10. Arcane Roots – Blood & Chemistry

2014

1. Pepe & Saimaa – Saimaa (sijoitus viime tammikuussa 1.)
2. Opeth – Pale Communion (2.)
3. Fallujah – The Flesh Prevails (*)
4. Cynic - Kindly Bent to Free Us (*)
5. Saor – Aura (*)
6. Yann Tiersen – Infinity (*)
7. Anathema – Distant Satellites (3.)
8. The Contortionist – Language (4.)
9. Autere - Amal'l (5.)
10. ††† - ††† (8.)

Ja näin päästään viimein vuoteen 2015.

2015

Ainahan tämä menee näin, että ne tunnetuimmat ovat aluksi tässä listalla. Kuten edellisestä voi huomata. Sitten sinne väliin puikkelehtii muiden suosituksia ja omia löytöjä. Kaksi suomalaista tänäkin vuonna.

1. Leprous – The Congreation

Hienoa ja tyylikästä norjalaista proge-/avant-garde-metallia. Jo edellinen levy oli vuotensa parasta antia. Palaamme tähän vielä tarkemmin.

2. Blind Guardian - Beyond The Red Mirror
Mahtipontisesti sinne, missä bändi power metal-kentässä on aina ollutkin. Eli huipulla. Mainioita sävellyksiä, vauhtia unohtamatta.

3. Soilwork - The Ride Majestic

Pitkä levy, mutta ei yhtään heikkoa hetkeä. Jos melodinen death metal maistuu, niin tässä on siihen puutostilaan oikein pätevä lääke.

4. Deafheaven – New Bermuda
Hipsterimetalliuden ytimestä tulevat kaulus- ja kashmir-villapaitoihin pukeutuneet unelmavävyt tekevät taitavasti sellaista black metallia, jota on habituksesta riippumatta hyväksyttävää ja jopa suotavaa kuunnella.

5. Paradise Lost – The Plague Within

Ärrimörriin palannut goottimetallin legenda onnistui hienosti. Ainakin levyltä kuullen tässä on kaikkea, mitä synkkä musiikki tarvitsee.

6. Amorphis – Under The Red Cloud
Tähän en uskonut vuosi sitten. Ei ole viimeiset levyt oikein lähteneet, eikä Joutsenen laulu lähde vieläkään niin kuin toivoisi. Sävellyksissä on jotain vanhaa ja perinteistä, vahvan suomalaista metallia.

7. Enslaved – In Times
Tätä voisi pitää Norjan vastineena Amorphikselle. Ei ihan RIITIIR:n tasoa, mutta hyvä suoritus tämäkin. Kaikki historianörtit tämä on teille.

8. Saimaa – Matka Mielen Ytimeen
Aika oudonlainen cover-albumi, eikä kaikki kappaleet kovin tunnistettavia olekaan. Mutta läpikuuluvasta soittamisen ilosta tämä ansaitsee paikkansa auringossa. Jos niinkin ankeasta kappaleesta kuin Joutsenlaulu, saa kuunneltavan niin onhan tässä jotain. Joutsenteema ei ole nyt huudossa.

9. TesseracT – Polaris
Ei aivan niin ”hyvää tekemistä” kuin aiemmin, jos pieni toniniemismäisyys sallitaan. Djent-musiikki on sekin jo aika valtavirtaa, joten TesseracT:n hyvä tekeminen ei ihan riitä erinomaisuuteen enää. Silti tämä on sitä hyvää tekemistä.

10. Arcturus – Arcturian
Bändihän on vanhempi kuin Jäsen A ja iän myötä ilmaisu on mennyt koko ajan kummallisemmaksi. Vaikka siellä on pieniä breikkejä ja kummallisia aatteisiin perustuvia katkoksia, on sanottava, että tekijät ovat taitavia. ICS Vortexin laulusoundi tuo hyvän ja tunnistettavan leiman bändin postiin.


Mitä voi odottaa vuodelta 2016?


Sieltä on tulossa muutamia ennakkoon mielenkiintoisia levyjä. Laitetaan odotusarvoisesti myös tulevan vuoden TOP10. Näiltä artisteilta pitäisi olla jotain tulossa.

1. Gojira
2. David Bowie
3. Deftones
4. Pearl Jam
5. Red Hot Chili Peppers
6. Kanye West
7. Meshuggah
8. Metallica
9. Dream Theater
10. Elton John