Nauhoitettu: 2001-2002
Julkaistu: 27.8.2002
Levy-yhtiö: Interscope
Listaykkönen Kanadassa, 4. Briteissä ja 11. Suomessa.
SINGLET
- No One Knows
- Go with the Flow
- First It Giveth
Tämän levyn Ilmestyessä inhosin ja vieroksuin bändiä. Eritoten No One Knowsia. Tietysti. Kaikki uusi ja erilainenhan pelottaa ja ärsyttää. Queens of the Stone Age oli kuitenkin tehnyt sellaista musiikkia, joka ei ennen ollut näin pinnalle päässyt.
Levy alkaa raivoavalla kappaleella You Think I Ain't Worth a Dollar, But I Feel Like a Millionaire, jossa basisti Nick Olivieri pääsee rääkymään sielunsa pihalle. Tästä kappaleesta jo huomaa, mitä on tulossa. Handclapeja ja vinoutunutta soitantaa. Ja erityisen nerokas tauko. Kuten jo mainitsin, No one Knows oli ärsyttävä kuin mikä. Nyt se on yksi parhaista. Se antaa vielä enemmän, kun yrittää opetella soittamaan sitä kitaralla. Kaikki tämän levyn biisit ovat aika helppoja ottaa haltuun jotenkin. Mutta se, että ne alkaisivat soittajan käsissä elää, onkin ison työn edessä.
Lopulta jouduin levyn ostamaan. Siitä sai syyttää Go With the Flowta ja sen videota. Kappaleesta voisi kirjoittaa kappaleen. Ehkä kirjoitankin. Siihen biisiin ja sen videoon peilautuu oma varhaisaikuisuuteni erityisen hyvin. Itsensä etsimistä, tulevaisuuden etsimistä. Kaikkea sitä, mistä kappaleessa lauletaan. Kaikkea sitä, mistä video kertoo. Koko vaihe oli elämässäni sen päiväistä kaaosta ja koheltamista, mutta itselle se tuntui samalta kuin tämä kappale kuulostaa. Aika simppeliltä tavaralta, jossa mihinkään ei tarvitse tarttua pitkäksi aikaa. Kaiketi kaikilla on tuo vaihe jossain vaiheessa elämää. Tuolloin sitä tehtiin elämän tärkeimpiä ja tyhmimpiä päätöksiä. Tämä kappale tulee olemaan korkealla kun teen Biiseistä TOP-listaa. Tässä on varmasti vähän samaa kuin Livin’ on a Prayerissa jäsen A:lle.
Tällä sapluunalla piirrettiin reitti allekirjoittaneen pään sisään. Selkeää, mutta silti niin kovin äkkiväärää stoneria taitavasti soitettuna. Levy vaatii aikansa, mutta jos sille sen antaa, niin huomaa ovelasti kappaleet on sovitettu. Niin, että monimutkainen on saatu kuulostamaan yksinkertaiselta. Koukkuja ja jippoja on joka käänteessä, vaikkei niitä heti huomaa.
"Koko levyn tunnelmassa on jotain sellaista, minkä leikisti haluaisi kokea. Autoja, hulluutta, huumeita, naisia, vaaraa. "
Tarinalla on tekijänsä. Josh Homme on omanlaisensa häilyvä nero. Nick Olivieri kovan asenteen omaava sekopää ja muutkin ammattilaisia. Eikä unohdeta tällä levyllä rummuissa häärivää Dave Grohlia, joka on varmasti omaperäisempi rumpali kuin biisintekijä. Ja onhan mies ennenkin pitänyt räjähdysherkän eturintaman hallussa. Grohlin talentti tulee esiin Song for the Deadin ja Another Love Songin rumputyöskentelyissä. Toki monessa muussakin paikassa.
Koko levyn tunnelmassa on jotain sellaista, minkä leikisti haluaisi kokea. Autoja, hulluutta, huumeita, naisia, vaaraa. Mutta mieluummin sen ottaa näin levyltä. Levyllähän ajetaan näennäisesti Los Angelesista Joshua Treehin, ja kappaleet kuvastavat matkalla kuuluvia kaupunkiradioita. Kappale Gods in the Radio on kai osittain myös parodiaa siitä, että tämä bändi ei todellakaan kovin paljoa radiossa soi.
Aavikkotunnelmaan tämä sopii, joten Suomessa se tarkoittaa talvella pitkää ajomatka lumimyrskyssä.
PARHAAT HETKET
Go with the Flow – Taisin sen jo kertoakin.
Sky is Fallin’ – Kaikki, mistä itse tykkään tässä bändissä. Sanat, joissa on sanomaa. Tarttuva, mutta erilainen kappalerakenne.
EI LÄHDE
Six Shooter – Kaikki, mistä tässä bändissä en tykkää.
https://open.spotify.com/album/4w3NeXtywU398NYW4903rY
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti