”Tom Petty and the Heartbreakers - The Trip to Pirate’s Cove: Alkaa olla vuosi Pettyn edesmenosta. ”Mojo”-levy on jäänyt vuosien varrella itseltä unholaan, mutta nyt kuunneltuani nostin parikin biisiä muistiin.
Spin Doctors - Two Princes: Aina hyvä.
Tomi Salesvuo East Funk Attack - Rhythm Is Da Thing - Live at E-Studio: Uunituore studiolivejulkaisu. Heti kroppaan tarttuvaa groovea.
Idles - June: Albumi ”Joy as an Act of Resistance.” nousi Acclaimed Music-sivuston vuoden kärkilevyksi eli on koonnut ylistäviä arvioita maailmalla. Tästä maisteltavaksi yksi biisi, joka ei kylläkään välttämättä edusta kokonaisalbumin yleissointia.
Esa Pulliainen C-Combo - Blue Moon: Pulliainen omimmillaan.”
A
”Antti Autio – Kallio: Kaunista ja surkeaa.
Rauli Badding Somerjoki – Bensaa Suonissa: Rajut sanat.
Atomirotta – Älä pelkää (Atomirottaa): Tässä on hauskat kitarat ja sanatkin jää päähän.
David Bowie – Blackstar: Maaginen biisi. Pelottava.
Imogen Heap – Hide and Seek: Legendaarinen äänenkäytön mestariteos.
And so I Watch You From Afar – Set Guitars to Kill: Tällaisella nimellä pääsee helposti soittolistalle.
Brian & Helvetin Perunat – SANNI sä oot ihana: Niin korni kuin tämä onkin, niin päähän se jää.
Wintersun – Beyond the Dark Sun: Suomalaista klassikkotilulilua, vaikkei niin vanhaa olekaan.
Megadeth – Train of Consequences: Vanhassa kuitenkin vara parempi. Tiedän tytön, jolla oli 2-vuotiaana farkkutakki Youthanasian selkälipulla.
Sara – Avaa se ovi: Tänään ilmestyi uusi Sara. Paluuta synkempään. Minulle parempaan.”
T
”Spirit - Taurus: Yhtyeen ensimmäiseltä albumilta (Spirit 1968) Randy Californian sävellys, jonka kitaroinnissa on jotain sangen tuttua.
Elvis Costello & Imposters - Suspect My Tears: Tuoretta, mutta yllättävän herkkää Elvistä uudelta albumilta Look Now.
Atomic Rooster - Decline and Fall: Yhtye perustettiin 1969 ja sen esikoisalbumi julkaistiin seuraavan vuoden helmikuussa. Albumin musiikki on yllättävänkin tuoreelta kuullostaa progea. Rumpupalikoita heiluttaa Carl Palmer, joka siirtyikin heti tämän albumin jälkeen Emersonin, Lake & Palmerin nimiankkuriksi.
Wishbone Ash - Sometime World: Yhtyeen kolmannelta albumilta, Argus, joka valittiin julkaisuvuotensa 1972 parhaaksi englatilaiseksi LP-levyksi
Uriah Heep - The Spell: Heep sellaisena kuin minä haluan tämän orkesterin kuulostavan.
Marillion - Easter: Ei itään eikä pääsiäiseksi, vaan serkkupojan häihin Lontooseen, sinne tieni vie. Mutta Marillion teki hyvää musiikkia jo 80-luvulla.
Paul Simon - Can’t Run But: Tällä hetkellä minäkään en ole juoksukunnossa, nuo polvet vähän aristelee. Olin kyllä vuonna 1990, kun Paul tämän kappaleen ensimmäisen kerran julkaisi. Mutta nyt onkin kyseessä vastikään julkaistu versio albumilta In The Blue Light.”
Yyte
”Afsky – Sorg: En kerkiä mitään joten tässä maaginen levy Tanskasta kaikille mustan metallin ystäville.”
Spinebrain
[embed]https://open.spotify.com/user/auscultocom/playlist/7kUomsFGBC3De8V9mOT2Ve?si=LWh6gWleS6m_aufD0k-okg[/embed]
perjantai 28. syyskuuta 2018
keskiviikko 26. syyskuuta 2018
Metallimusiikin olemus – 48. Poskelleen mennyttä parodiaa
JETHRO TULL - THICK AS A BRICK (1972)
Aqualungin (1971) valtaisan menestyksen jälkeen laulaja huilisti Ian Anderson oli kummissaan. Ihmiset pitivät Aqualungia konseptialbumina, millaiseksi sitä ei ollut tarkoitettu. Tästä harmistuneena Anderson halusi kettuillakseen tehdä kaikkien aikojen konseptialbumin.
Thick as a Brick sävellettiin suurimmaksi osaksi vasta nauhoituksen aikaan. Bändin panos oli kuitenkin niin valtava, että koko teos äänitettiin purkkiin vain parin viikon aikana.
Anderson halusi tehdä sanoituksista ja kappalerakenteista tarkoituksellisen monimutkaisia ja kiharaisia juuri tuon konseptialbumiharmituksen takia. Voisi sanoa, että Thick as a Brick oli jonkinlainen kostoretki väärinymmärretyn Aqualungin puolesta. Tämä kuitenkin vähän epäonnistui, sillä yleisö ei ymmärtänyt Andersonin tarkoituksellista huumoria ja musiikin parodiallista tarkoitusta.
Anderson jopa keksi sanoituksien taakse fiktiivisen Gerald Bostockin, 8-vuotiaan lapsineron, joka muka kannessakin esiintyy. Kansi sinällään on teos sekin. Kuvitteellisen englantilaisen kaupungin sanomalehti, jossa on useampi sivu keksittyä tarinaa, ilmoituksia, kilpailuja jne.
Musiikillisesti albumi on enemmän rock, kuin aiempi Aqualung. Se on myös enemmän progea, vaikka tarkoitus oli olla vain parodiaa. Albumilla on Andersonin mukaan myös jazz-improvisaatiopätkiä ”puukkoina itseään täynnä olevien progejättien soittajille”. Alkuperäinen versio on kammottava mörkö, jossa on kaksi reilun parinkymmenen minuutin kappaletta. Cd-versio on onneksi jaettu kahdeksaan pätkään.
Kaikesta kummallisuudesta huolimatta albumi myi valtavia määriä. Se meni ykköseksi USA:ssa, viidenneksi Briteissä ja toiseksi Saksassa. Live-esiintymisetkin olivat kitaristi Martin Barren kanssa todella vaikeita, koska muistettavana oli valtava määrä tahtilajin muutoksia.
Kuten jo aiemmin tuli todettua, tulee Jethro Tullista aina mieleen Ayreon ja Deadsoul Tribe. Metalliksi tämä ei vielä musiikillisesti muuten mene, mutta Andersonin parodia taisi vain ruokkia teemalevyjen ja progejättien muutenkin valtavaa määrää ja kokoa. Tuota parodiaa bändin metallisemmatkaan ihailijat eivät välttämättä ole ymmärtäneet oikein.
Esimerkkinä voi laittaa Thick as a Brickin live-esiintymisen vuodelta 1978.
[embed]https://www.youtube.com/watch?v=H-hnVeq9FTg[/embed]
[embed]https://open.spotify.com/album/1ZxChDw03SUFGUz0RC8A8M?si=8ow3J4h-QNihr8_9ue8PIw[/embed]
Kuva: tennesean.com
Aqualungin (1971) valtaisan menestyksen jälkeen laulaja huilisti Ian Anderson oli kummissaan. Ihmiset pitivät Aqualungia konseptialbumina, millaiseksi sitä ei ollut tarkoitettu. Tästä harmistuneena Anderson halusi kettuillakseen tehdä kaikkien aikojen konseptialbumin.
Thick as a Brick sävellettiin suurimmaksi osaksi vasta nauhoituksen aikaan. Bändin panos oli kuitenkin niin valtava, että koko teos äänitettiin purkkiin vain parin viikon aikana.
Anderson halusi tehdä sanoituksista ja kappalerakenteista tarkoituksellisen monimutkaisia ja kiharaisia juuri tuon konseptialbumiharmituksen takia. Voisi sanoa, että Thick as a Brick oli jonkinlainen kostoretki väärinymmärretyn Aqualungin puolesta. Tämä kuitenkin vähän epäonnistui, sillä yleisö ei ymmärtänyt Andersonin tarkoituksellista huumoria ja musiikin parodiallista tarkoitusta.
Anderson jopa keksi sanoituksien taakse fiktiivisen Gerald Bostockin, 8-vuotiaan lapsineron, joka muka kannessakin esiintyy. Kansi sinällään on teos sekin. Kuvitteellisen englantilaisen kaupungin sanomalehti, jossa on useampi sivu keksittyä tarinaa, ilmoituksia, kilpailuja jne.
Musiikillisesti albumi on enemmän rock, kuin aiempi Aqualung. Se on myös enemmän progea, vaikka tarkoitus oli olla vain parodiaa. Albumilla on Andersonin mukaan myös jazz-improvisaatiopätkiä ”puukkoina itseään täynnä olevien progejättien soittajille”. Alkuperäinen versio on kammottava mörkö, jossa on kaksi reilun parinkymmenen minuutin kappaletta. Cd-versio on onneksi jaettu kahdeksaan pätkään.
Kaikesta kummallisuudesta huolimatta albumi myi valtavia määriä. Se meni ykköseksi USA:ssa, viidenneksi Briteissä ja toiseksi Saksassa. Live-esiintymisetkin olivat kitaristi Martin Barren kanssa todella vaikeita, koska muistettavana oli valtava määrä tahtilajin muutoksia.
Kuten jo aiemmin tuli todettua, tulee Jethro Tullista aina mieleen Ayreon ja Deadsoul Tribe. Metalliksi tämä ei vielä musiikillisesti muuten mene, mutta Andersonin parodia taisi vain ruokkia teemalevyjen ja progejättien muutenkin valtavaa määrää ja kokoa. Tuota parodiaa bändin metallisemmatkaan ihailijat eivät välttämättä ole ymmärtäneet oikein.
Esimerkkinä voi laittaa Thick as a Brickin live-esiintymisen vuodelta 1978.
[embed]https://www.youtube.com/watch?v=H-hnVeq9FTg[/embed]
[embed]https://open.spotify.com/album/1ZxChDw03SUFGUz0RC8A8M?si=8ow3J4h-QNihr8_9ue8PIw[/embed]
Kuva: tennesean.com
sunnuntai 23. syyskuuta 2018
Toomion TOP200-biisit: 179. Mr.Bungle - Goodbye Sober Day
Mr. Bunglen kuuluu tulla jokaisen progetyypin tiellä vastaan jossain vaiheessa. Ihan valtateitä ei Mr.Bungle kulje, mutta jokainen itseään kunnioittava progeentutustuja hairahtaa joskus polulle, jossa Mr.Bunglekin sillä kertaa taivaltaa.
Tämä bändi tuli jotain mp3-polkua meidänkin kiintolevyille juuri tuolloin milleniumin aikoina. Muistan eräiden biisien kolahtaneen kovasti ja toisien olleen täyttä kuraa. Sama pätee edelleen.
Mike Patton on huikea vokalisti, myös muu bändi vierailijoineen on ammattitaitoista sakkia. Sävellykset ne ovatkin sitten hyvin häiriintyneitä. Goodbye Sober Day on California-albumin kappale, joka erikoisella pannurumpumeiningillään jää mieleen. Monenkirjavia osia on vaikka millä mitalla ja otsikonmukaista öyhöttämistä on myös tarjolla.
Sanat eivät välttämättä kuitenkaan humehista tai viinaksista kerro, vaan voi olla ihan parisuhteen perkausta tässäkin.
Itselle kappale on tärkeä ja mainio siksi, että se muistuttaa eräästä vaiheesta bändimme kanssa, jossa emme tienneet mitä soittaa. Mietimme yhden treenin ajan siirtyvämme Mr.Bungle-tyyppiseen ilmaisuun ja muistaakseni sellaisen kappaleen teimmekin. Tuskin sitä minnekään tallennettiin, mutta ei se huonokaan ollut. Tyhjän paperin tai paremminkin tyhjän nuottiviivaston syndrooma selätettiin ja progemetallikausi jatkui. Ainakin hetkisen.
Antakaa tälle mahdollisuus, jonka jälkeen voitte päättää jatkatteko samoja polkuja vai täysin vastakkaiseen suuntaan.
[embed]https://www.youtube.com/watch?v=AY1sBXjl0s8[/embed]
[embed]https://open.spotify.com/album/6QAKD1wqCrmkBYw1AsZfEy?si=vu-HN95mRoezCYRxHghTnQ[/embed]
Tämä bändi tuli jotain mp3-polkua meidänkin kiintolevyille juuri tuolloin milleniumin aikoina. Muistan eräiden biisien kolahtaneen kovasti ja toisien olleen täyttä kuraa. Sama pätee edelleen.
Mike Patton on huikea vokalisti, myös muu bändi vierailijoineen on ammattitaitoista sakkia. Sävellykset ne ovatkin sitten hyvin häiriintyneitä. Goodbye Sober Day on California-albumin kappale, joka erikoisella pannurumpumeiningillään jää mieleen. Monenkirjavia osia on vaikka millä mitalla ja otsikonmukaista öyhöttämistä on myös tarjolla.
Sanat eivät välttämättä kuitenkaan humehista tai viinaksista kerro, vaan voi olla ihan parisuhteen perkausta tässäkin.
Itselle kappale on tärkeä ja mainio siksi, että se muistuttaa eräästä vaiheesta bändimme kanssa, jossa emme tienneet mitä soittaa. Mietimme yhden treenin ajan siirtyvämme Mr.Bungle-tyyppiseen ilmaisuun ja muistaakseni sellaisen kappaleen teimmekin. Tuskin sitä minnekään tallennettiin, mutta ei se huonokaan ollut. Tyhjän paperin tai paremminkin tyhjän nuottiviivaston syndrooma selätettiin ja progemetallikausi jatkui. Ainakin hetkisen.
Antakaa tälle mahdollisuus, jonka jälkeen voitte päättää jatkatteko samoja polkuja vai täysin vastakkaiseen suuntaan.
[embed]https://www.youtube.com/watch?v=AY1sBXjl0s8[/embed]
[embed]https://open.spotify.com/album/6QAKD1wqCrmkBYw1AsZfEy?si=vu-HN95mRoezCYRxHghTnQ[/embed]
perjantai 21. syyskuuta 2018
Ausculton Aivoradio – Viikko 38/2018
”Van Morrison & Joey DeFrancesco - The Things I Used To Do: 73-vuotias Van on edelleen iskussa ja taustayhtye on nippu ammattitaitoisia soittajia, joka svengaa ja svengaa. Niin ja tuon Joeyn soitto, onhan se hyvää.
Sharon Van Etten - The End of The World: Skeeter Davis, Herman Hermits, Mud... onhan tästä versioita tehty, mutta onneksi ei toteutunut
Verhot - En muista milloin näin viimeksi auringon: ”Suru on mun sukunimi” on yhtyeen toinen albumi, joka on kattaus syksyisistä värimaailmaa. Helposti kuunneltavaa musiikkia.
Ultramariini - Utopia: Hämeenlinnalainen, Matti Johannes Koivun luotsaama, yhtye tekee musiikkia minun makuuni. Uusin albumi, Sointu, on kuluneen kesän satoa.
Betty Davis - Down Home Girl: Miles Davisin vaimo omasi myös oman musiikillisen uransa.
Mott The Hoople - Rock and Roll Queen (Kitchen Sink Instrumental): 70-luvun alun hittibändiltä, jolla oli mm. USAn kiertueensa lämppärinä The Queen, vastikään julkaistu muheva instrumentaali. Tämä on pala marraskuussa julkaistavalta kuuden CD:n boxilta, joka on kattaus bändin tuotantoon 1969-71.
Uriah Heep - Take Away My Soul: Yhtyeen uusin, Living the Dream, julkaistiin 14.9. Solisti Bernie Shaw ei ole nuoren David Byronin veroinen, eikä bändillä ole Ken Hensleyn kaltaista harmoniamaestroa riveissään. Mutta, jos pitää perustänttäräntästä, niin tätäkin kuuntelee.”
Yyte
”Ville Leinonen – Etsin kunnes löydän sut: Ville Leinonen raapii kappaleesta alkuperäistä paremman.
Kingston Wall – And It’s All Happening: KW:n rauhaisampaa tuotantoa. Hyvin beckmäinen ote kitarointiin.
Octafonic – Welcome to Life: Mystinen äänimaailma. Aika paljon elementtejä, joita itse suosin tehdessäni musiikkia. Etukenoinen rumpukomppi ja toisteiset, jopa tylsät sointukulut ja tietysti saksofoni.
Rufus Wainwright – Out of the Game: Voikohan kappaletta paremmin sovittaa? Kuunnelkaa ihmiset Ruffea.
ARK – Absolute Zero: Jorn Lande on yksi raskaamman musiikin suosikkivokalistejani. ARK:n Burn the Sun on nerokas albumi. Tällä kappaleella Jorn pääsee testailemaan Björkin tapaa laulaa.
Pariisin Kevät – Pentti Holappa: Syksy ja Pariisin Kevät. Niin se vaan menee.
Alain Johannes Trio – Luna A Sol (feat. Mike Patton): Alain Johanneksen bändihistoriaa kun katseleepi, niin huomaa, miksi se minunkin listalta löytyy. QOTSA, Them Crooked Vultures, Eagles of Death Metal, PJ Harvey… Ja Pattonin Mikekin vielä.
Mokoma – Kuu saa valtansa auringolta: On ennenkin tullut ilmi, ettei Mokoman Markon laulu rauhallisissa kohdissa lähde. Tässä kappaleessa kertosäe kyllä lähtee ja sanoittajana Annala on kova.
Kamchatka – The Search Goes On: Kamchatka se runnoo eetteeriin mainiota psykerokkia. Tai rokkia. Eikä yllätä ketään, että venäläistä niemimaata nimenään käyttävä bändi tulee Ruotsista.
Judas Priest – Ram it Down: Voisiko tässä olla maailman parhaat hevikitaratuplasoolot? Voisi. Tipton ja Downing Rules!”
T
”Ernie Hawks - Still Trippin': Ei uskoisi suomalaiseksi pelkän kuulokuvan perusteella. Vuoden 2018 parhaita levyjä toistaiseksi on tämä "Scorpio Man".
Mark Knopfler - Good On You Son: Markin uuden levyn ensisingle on yllättäen hitusen groovaavampi eikä pelkkää akustisen hiplaamista. Hyvä niin!
Bloodhound Gang - The Bad Touch: Syntisen hyvä biisi edelleen.
Tom Waits - Jersey Girl: Torstai-iltana kummallisen lämpimässä syyskuun illassa kuulosti vieläkin paremmalta kuin ennen.
James McMurtry - Cutter: Spotifyn soittolistalle olin joskus nostanut tällaisen biisin. Piti soidessaan ihan tarkistaa, että mistä oli kyse. Mukava sointi ja äänimaisema.”
A
”Archgoat - Darkness has returned: Arkkivuohen uusi levy on juuri niin pimeä ja synkkä kuin sen pitääkin
Conan - Prosper on the Path: Doomijyrä jaksaa jyrätä ja toimittaa vähintäänkin kohtuullisen uuden äänitteen.
Horn – Retrograd: Pakanallista mustaa metallia Saksanmaalta. Maistuu yllättävän hyvältä.
U.D.O. - In the heat of the night: Vielä on Udossa virtaa jäljellä vaikkakin juuri basisti ilmoitti lähdöstään 22 vuoden palveluksen jälkeen.
Odium - Towards the Forest Horizon: Kiinnitetty Steelfestiin vaikka luulin että bändiä ei ole enää mahdollista nähdä livenä, uuhh mama!!
Abhorrence - Hyperobject Beneath the Waves: Uutta materiaalia tarjolla sitten vuoden 1991 EP:n… Long live Finnish death metal!
Satan - Into the mouth of eternity: Ensimmäinen levy vuonna 1983 ja heti perään viides levy vuoden 2013 comebackin jälkeen. Livenä koettu jo useasti, erittäin vahva suositus NWOBHM ystäville.
Urfaust - A course in cosmic meditation: Vihdoin uusi levy julkaistu stream-palvelussa. Outoa kamaa Hollannista kahden miehen voimin, mutta voimaannuttava kokemus niin levyltä kuin livenä.
Vallendusk - In Reverie: Vihdoin Indonesian poikien uusi levy tarjolla stream versiona. Kitaravetoista kamaa, jossa vokaalit hakevat vielä syvyyttä mutta kokonaisuus voittaa puolelleen.”
Spinebrain
[embed]https://open.spotify.com/user/auscultocom/playlist/7kUomsFGBC3De8V9mOT2Ve?si=TsyThF_-TUq1yAXWVMswjw[/embed]
Sharon Van Etten - The End of The World: Skeeter Davis, Herman Hermits, Mud... onhan tästä versioita tehty, mutta onneksi ei toteutunut
Verhot - En muista milloin näin viimeksi auringon: ”Suru on mun sukunimi” on yhtyeen toinen albumi, joka on kattaus syksyisistä värimaailmaa. Helposti kuunneltavaa musiikkia.
Ultramariini - Utopia: Hämeenlinnalainen, Matti Johannes Koivun luotsaama, yhtye tekee musiikkia minun makuuni. Uusin albumi, Sointu, on kuluneen kesän satoa.
Betty Davis - Down Home Girl: Miles Davisin vaimo omasi myös oman musiikillisen uransa.
Mott The Hoople - Rock and Roll Queen (Kitchen Sink Instrumental): 70-luvun alun hittibändiltä, jolla oli mm. USAn kiertueensa lämppärinä The Queen, vastikään julkaistu muheva instrumentaali. Tämä on pala marraskuussa julkaistavalta kuuden CD:n boxilta, joka on kattaus bändin tuotantoon 1969-71.
Uriah Heep - Take Away My Soul: Yhtyeen uusin, Living the Dream, julkaistiin 14.9. Solisti Bernie Shaw ei ole nuoren David Byronin veroinen, eikä bändillä ole Ken Hensleyn kaltaista harmoniamaestroa riveissään. Mutta, jos pitää perustänttäräntästä, niin tätäkin kuuntelee.”
Yyte
”Ville Leinonen – Etsin kunnes löydän sut: Ville Leinonen raapii kappaleesta alkuperäistä paremman.
Kingston Wall – And It’s All Happening: KW:n rauhaisampaa tuotantoa. Hyvin beckmäinen ote kitarointiin.
Octafonic – Welcome to Life: Mystinen äänimaailma. Aika paljon elementtejä, joita itse suosin tehdessäni musiikkia. Etukenoinen rumpukomppi ja toisteiset, jopa tylsät sointukulut ja tietysti saksofoni.
Rufus Wainwright – Out of the Game: Voikohan kappaletta paremmin sovittaa? Kuunnelkaa ihmiset Ruffea.
ARK – Absolute Zero: Jorn Lande on yksi raskaamman musiikin suosikkivokalistejani. ARK:n Burn the Sun on nerokas albumi. Tällä kappaleella Jorn pääsee testailemaan Björkin tapaa laulaa.
Pariisin Kevät – Pentti Holappa: Syksy ja Pariisin Kevät. Niin se vaan menee.
Alain Johannes Trio – Luna A Sol (feat. Mike Patton): Alain Johanneksen bändihistoriaa kun katseleepi, niin huomaa, miksi se minunkin listalta löytyy. QOTSA, Them Crooked Vultures, Eagles of Death Metal, PJ Harvey… Ja Pattonin Mikekin vielä.
Mokoma – Kuu saa valtansa auringolta: On ennenkin tullut ilmi, ettei Mokoman Markon laulu rauhallisissa kohdissa lähde. Tässä kappaleessa kertosäe kyllä lähtee ja sanoittajana Annala on kova.
Kamchatka – The Search Goes On: Kamchatka se runnoo eetteeriin mainiota psykerokkia. Tai rokkia. Eikä yllätä ketään, että venäläistä niemimaata nimenään käyttävä bändi tulee Ruotsista.
Judas Priest – Ram it Down: Voisiko tässä olla maailman parhaat hevikitaratuplasoolot? Voisi. Tipton ja Downing Rules!”
T
”Ernie Hawks - Still Trippin': Ei uskoisi suomalaiseksi pelkän kuulokuvan perusteella. Vuoden 2018 parhaita levyjä toistaiseksi on tämä "Scorpio Man".
Mark Knopfler - Good On You Son: Markin uuden levyn ensisingle on yllättäen hitusen groovaavampi eikä pelkkää akustisen hiplaamista. Hyvä niin!
Bloodhound Gang - The Bad Touch: Syntisen hyvä biisi edelleen.
Tom Waits - Jersey Girl: Torstai-iltana kummallisen lämpimässä syyskuun illassa kuulosti vieläkin paremmalta kuin ennen.
James McMurtry - Cutter: Spotifyn soittolistalle olin joskus nostanut tällaisen biisin. Piti soidessaan ihan tarkistaa, että mistä oli kyse. Mukava sointi ja äänimaisema.”
A
”Archgoat - Darkness has returned: Arkkivuohen uusi levy on juuri niin pimeä ja synkkä kuin sen pitääkin
Conan - Prosper on the Path: Doomijyrä jaksaa jyrätä ja toimittaa vähintäänkin kohtuullisen uuden äänitteen.
Horn – Retrograd: Pakanallista mustaa metallia Saksanmaalta. Maistuu yllättävän hyvältä.
U.D.O. - In the heat of the night: Vielä on Udossa virtaa jäljellä vaikkakin juuri basisti ilmoitti lähdöstään 22 vuoden palveluksen jälkeen.
Odium - Towards the Forest Horizon: Kiinnitetty Steelfestiin vaikka luulin että bändiä ei ole enää mahdollista nähdä livenä, uuhh mama!!
Abhorrence - Hyperobject Beneath the Waves: Uutta materiaalia tarjolla sitten vuoden 1991 EP:n… Long live Finnish death metal!
Satan - Into the mouth of eternity: Ensimmäinen levy vuonna 1983 ja heti perään viides levy vuoden 2013 comebackin jälkeen. Livenä koettu jo useasti, erittäin vahva suositus NWOBHM ystäville.
Urfaust - A course in cosmic meditation: Vihdoin uusi levy julkaistu stream-palvelussa. Outoa kamaa Hollannista kahden miehen voimin, mutta voimaannuttava kokemus niin levyltä kuin livenä.
Vallendusk - In Reverie: Vihdoin Indonesian poikien uusi levy tarjolla stream versiona. Kitaravetoista kamaa, jossa vokaalit hakevat vielä syvyyttä mutta kokonaisuus voittaa puolelleen.”
Spinebrain
[embed]https://open.spotify.com/user/auscultocom/playlist/7kUomsFGBC3De8V9mOT2Ve?si=TsyThF_-TUq1yAXWVMswjw[/embed]
perjantai 14. syyskuuta 2018
Ausculton Aivoradio - Viikko 37/2018
”Don Henley - Boys of Summer: Alkuperäinen on aina paras...
The Ataris - Boys of Summer: ... vai onko?
Don Huonot - Olemme kuin veljet: "Hyvää yötä ja huomenta" on aina syyskuun levy. Tämä oli tällä kertaa sen paras biisi.
Ryan Adams - My Wrecking Ball (Live at Carnegie Hall; November 17, 2014): Adamsin Carnegie Hall-live on myös pimentyvien iltojen mielen musiikkia. Kun musiikki riisutaan paljaimmilleen, siitä löytyy jännittäviä sävyjä.
Paul McCartney - Hand in Hand: Uutta sir Paulia.
Mitski - Why Didn't You Stop Me?: 2018-materiaalia. 14 kappaletta käsittävä "Be the Cowboy"-albumi kestää vain 32 minuuttia, mutta on silti saanut kriitikoilta erittäin hyviä arvioita. Mikähän tämän genre sitten olisi, sen saa kuulija päättää....”
A
”Kamasi Washington – Vi Lua Vi Sol: Vocoder ja jazz. Siinä on yhdistelmä. Kerää kamasi ja kuuntele Kamasi.
Soft Cell – Tainted Love: Kuuntelin ihan kokonaisen albumin Soft Celliä. Sen perusteella Tainted Love oli laukaus pimeään, joka sattui osumaan napakymppiin. Muut menivät huti.
Daikaiju – Escape From Nebula M Spacehunter: Pahaenteistä rautalankamusiikkia. Vanhuus iskee, kun tällainen musiikki alkaa toimia.
Laibach – Opus Dei: Slovenialainen outolintu Laibach teki tällaista musiikkia jo vuonna 1987. Kappaleenhan tuntevat kaikki. Coverista siis on kyse.
Grand Funk Railroad – Mean Mistreater: On niin valloittava Rhodes-intro, että pakkohan tämä on listalle nostaa.
Gnarls Barkley – Crazy: Tämä oli jonkun vuoden hitti. Muistan vain musteläiskävideon, joka oli eri hieno sekin. Hyvä biisi. Voisi periaatteessa olla Bondin tunnussävelmä.
Dial – What World Insane: Dialin pitäisi olla progebändi, mutta enemmän tämä kuulostaa funkilta.
Mastodon – Curl of the Burl: Mastodon on syksyn musiikkia. Se ei houkuta kuuntelemaan, mutta saattaa iskeä nurkan takaa kovastikin.
Eppu Normaali – Nyt reppuni jupiset riimisi rupiset: Tarviikos tätä mitenkään perustella?
Helloween – Eagle Fly Free: Tämä soi tänä aamuna, ja oli pakko nostaa vielä listalle, kun kerrankin ihan hymyn kera tätä sai kuunnella.”
T
”Aretha Franklin - Angel: Kappaleen kirjoittivat vuonna 1973 Arethan sisko Carolyn Franklin ja Sonny Saunders. Carolyn laulaa myös taustoja yhdessä Erma Franklinin kanssa (niin ikään Arethan sisko).
Nicole Willis & UMO Jazz Orchestra - Break Free: Kyllähän UMOa Suomessa tarvitaan - tämäkin kappale se todistaa.
Astrid Swan - Special Ones: Lukeminen kannattaa. Syyskuun ensimmäisen sunnuntain Hesarista luin Astrid Swanin konsertista ja kiinnostuin hänen musiikistaan. Parantumatonta syöpää sairastava Astrid tekee herkkää ja kaunista musiikkia.
Jukka Takalo - Ziggy Stardust Pohjanmaalla: On albumeita, jotka ovat enemmän kuin vain sisältönsä verran hyvää musiikkia. Ne koskettavat hetken ja ikuisesti jääden elämään. Ziggy on yksi näistä, ja se on kolahtanut lujaa myös Takalon Jukalle.
Jean-Michel Jarre - Blah Blah Cafe: Jarrea, mutta jotain muuta kuin Oxygenia.
Victor Wooten - U Can’t Hold No Groove (If You Ain’t Got No Pocket): Ja basso soi.
Freddie Falcon - Let’s Have a Party: Klassikkorokkia kainuulaisena tulkintana.”
Yyte
[embed]https://open.spotify.com/user/auscultocom/playlist/7kUomsFGBC3De8V9mOT2Ve?si=5xCyRMDqSjixJ7D-auB9Ig[/embed]
The Ataris - Boys of Summer: ... vai onko?
Don Huonot - Olemme kuin veljet: "Hyvää yötä ja huomenta" on aina syyskuun levy. Tämä oli tällä kertaa sen paras biisi.
Ryan Adams - My Wrecking Ball (Live at Carnegie Hall; November 17, 2014): Adamsin Carnegie Hall-live on myös pimentyvien iltojen mielen musiikkia. Kun musiikki riisutaan paljaimmilleen, siitä löytyy jännittäviä sävyjä.
Paul McCartney - Hand in Hand: Uutta sir Paulia.
Mitski - Why Didn't You Stop Me?: 2018-materiaalia. 14 kappaletta käsittävä "Be the Cowboy"-albumi kestää vain 32 minuuttia, mutta on silti saanut kriitikoilta erittäin hyviä arvioita. Mikähän tämän genre sitten olisi, sen saa kuulija päättää....”
A
”Kamasi Washington – Vi Lua Vi Sol: Vocoder ja jazz. Siinä on yhdistelmä. Kerää kamasi ja kuuntele Kamasi.
Soft Cell – Tainted Love: Kuuntelin ihan kokonaisen albumin Soft Celliä. Sen perusteella Tainted Love oli laukaus pimeään, joka sattui osumaan napakymppiin. Muut menivät huti.
Daikaiju – Escape From Nebula M Spacehunter: Pahaenteistä rautalankamusiikkia. Vanhuus iskee, kun tällainen musiikki alkaa toimia.
Laibach – Opus Dei: Slovenialainen outolintu Laibach teki tällaista musiikkia jo vuonna 1987. Kappaleenhan tuntevat kaikki. Coverista siis on kyse.
Grand Funk Railroad – Mean Mistreater: On niin valloittava Rhodes-intro, että pakkohan tämä on listalle nostaa.
Gnarls Barkley – Crazy: Tämä oli jonkun vuoden hitti. Muistan vain musteläiskävideon, joka oli eri hieno sekin. Hyvä biisi. Voisi periaatteessa olla Bondin tunnussävelmä.
Dial – What World Insane: Dialin pitäisi olla progebändi, mutta enemmän tämä kuulostaa funkilta.
Mastodon – Curl of the Burl: Mastodon on syksyn musiikkia. Se ei houkuta kuuntelemaan, mutta saattaa iskeä nurkan takaa kovastikin.
Eppu Normaali – Nyt reppuni jupiset riimisi rupiset: Tarviikos tätä mitenkään perustella?
Helloween – Eagle Fly Free: Tämä soi tänä aamuna, ja oli pakko nostaa vielä listalle, kun kerrankin ihan hymyn kera tätä sai kuunnella.”
T
”Aretha Franklin - Angel: Kappaleen kirjoittivat vuonna 1973 Arethan sisko Carolyn Franklin ja Sonny Saunders. Carolyn laulaa myös taustoja yhdessä Erma Franklinin kanssa (niin ikään Arethan sisko).
Nicole Willis & UMO Jazz Orchestra - Break Free: Kyllähän UMOa Suomessa tarvitaan - tämäkin kappale se todistaa.
Astrid Swan - Special Ones: Lukeminen kannattaa. Syyskuun ensimmäisen sunnuntain Hesarista luin Astrid Swanin konsertista ja kiinnostuin hänen musiikistaan. Parantumatonta syöpää sairastava Astrid tekee herkkää ja kaunista musiikkia.
Jukka Takalo - Ziggy Stardust Pohjanmaalla: On albumeita, jotka ovat enemmän kuin vain sisältönsä verran hyvää musiikkia. Ne koskettavat hetken ja ikuisesti jääden elämään. Ziggy on yksi näistä, ja se on kolahtanut lujaa myös Takalon Jukalle.
Jean-Michel Jarre - Blah Blah Cafe: Jarrea, mutta jotain muuta kuin Oxygenia.
Victor Wooten - U Can’t Hold No Groove (If You Ain’t Got No Pocket): Ja basso soi.
Freddie Falcon - Let’s Have a Party: Klassikkorokkia kainuulaisena tulkintana.”
Yyte
[embed]https://open.spotify.com/user/auscultocom/playlist/7kUomsFGBC3De8V9mOT2Ve?si=5xCyRMDqSjixJ7D-auB9Ig[/embed]
maanantai 10. syyskuuta 2018
Toomion TOP200-biisit: 180. Deftones - Minerva
Minerva on roomalaisten mukaan sodankäynnin ja viisauden, mutta myös käsityötaidon ja taiteen jumalatar. Se on myös Deftonesin ensimmäisen kappaleen nimi. Siis minun muistille ensimmäisen.
Aavikolla kuvattu video on jollain tapaa hienosti tehty. Siihen ehkä vaikutti kuvaussessioiden aikana ongelmia aiheuttanut hiekka. Hieno hiekka kun harvoin koneiden kanssa toimii.
Deftonesin laulajan Chino Morenon ääni on vangitseva. Häilyvä ja aaltoileva laulutapa ison miehen esittämänä pitää ottessaan. Vaihtoehtorokkia tai -metallia normaalisti esittävä Deftones on tämän kappaleen aikana vähän poikkeavilla shoegaze-linjoilla.
Sanoitus ylistää minun käsittääkseni naisia tai naista noin yleensä. Sanat eivät tässä ole minulle se juttu, vaan hyvin videoon hitsattu tunnelma. Soundit ovat suttuiset, ja miksaus outo. Aina joutuu volumea lisäämään. Kitarat ulvovat hienosti ja kliinit kitarapätkät ovat yksinkertaisia, mutta toimivia.
Tämä sijoittuu omassa elämässä aikaan, jossa elämä häilyi, kuten Chinon ääni.
[embed]https://www.youtube.com/watch?v=mLa0-sQg1YM[/embed]
[embed]https://open.spotify.com/track/1gzWd0ILFaCoHUfQSkCIvl?si=angAqnpZQA-lsv48zEExlA[/embed]
Aavikolla kuvattu video on jollain tapaa hienosti tehty. Siihen ehkä vaikutti kuvaussessioiden aikana ongelmia aiheuttanut hiekka. Hieno hiekka kun harvoin koneiden kanssa toimii.
Deftonesin laulajan Chino Morenon ääni on vangitseva. Häilyvä ja aaltoileva laulutapa ison miehen esittämänä pitää ottessaan. Vaihtoehtorokkia tai -metallia normaalisti esittävä Deftones on tämän kappaleen aikana vähän poikkeavilla shoegaze-linjoilla.
Sanoitus ylistää minun käsittääkseni naisia tai naista noin yleensä. Sanat eivät tässä ole minulle se juttu, vaan hyvin videoon hitsattu tunnelma. Soundit ovat suttuiset, ja miksaus outo. Aina joutuu volumea lisäämään. Kitarat ulvovat hienosti ja kliinit kitarapätkät ovat yksinkertaisia, mutta toimivia.
Tämä sijoittuu omassa elämässä aikaan, jossa elämä häilyi, kuten Chinon ääni.
[embed]https://www.youtube.com/watch?v=mLa0-sQg1YM[/embed]
[embed]https://open.spotify.com/track/1gzWd0ILFaCoHUfQSkCIvl?si=angAqnpZQA-lsv48zEExlA[/embed]
perjantai 7. syyskuuta 2018
Ausculto - Viikon Aivoradio 36/2018
”Eminem - Lose Yourself: Tipahti mystisesti korviin viime viikonloppuna pitkästä, pitkästä aikaa. Tästä ei jotenkin aikanaan ”saanut” tykätä, mutta nyt on kova.
The War on Drugs - Thinking of a Place: Musiikkia hämärtyviin syysiltoihin.
U2 - One: Oli pitkästä aikaa uukaksimaisen laadukkaan kuuloinen.
Ultra Bra - Sinä lähdit pois: Ostin Ultra Bran historiikin ja lukaisin samana iltana kannesta kanteen. Onkohan tämä kympin biisi?
Leevi and the Leavings - Kerro terveiset lapsille: UB-kirjan jälkeen tuli työn alle vihdoin Gösta Sundqvistin elämäkerta. Sillä verukkeella jakoon vaikkapa tämä.”
A
”Matti Johannes Koivu – Satumaa: Ihan ok. Pulliainen skitassa.
Eleven – All My Friends: QOTSA:n jäljissä tehtyä stoner-hörhöilyä. Aivan jees.
Tuomo – The Grant: Eipä kovasti jää tämä komppi ja riffi päähän.
Marko Haavisto & Poutahoukat – Paha vaanii: ”…Paholainen vaanii joka kulman takana…”
Vesa-Matti Loiri – Matkarakastaja: Junnu joskus osui sanoituksissaan. Joskus.
Pearl Jam – State of Love and Trust: On tämä aika hyvä aina.
Kirka – Hengaillaan: ”viiskytkaks ja kolkytkuus”, A:n kanssa nähtiin viikonlopun ruokailun lomassa melkoinen cover-suoritus.
Nick Drake – Saturday Sun: Tämäkin pääsee aina yllättämään.
Elvis Presley – Suspicious Minds: Aina ja joka paikassa, ihan hyvin grungen lomassakin.
Stam1na – Enkelinmurskain: Uutta ja hyvän kuuloista Stam-yks-naa.”
T
”Electric Light Orchestra - Letter from Spain: Kyllä tämä on ELOa ja Jeff Lynnen sävelkynästä lähtöisin. Kappaleella on myös yhteys Olympialaisiin, sitä käytettiin taustamusiikkina Barcelonan kisojen mainonnassa.
Kaseva - Syksy: Lehdet kellastuu, ilmat hieman viilenee - tulee syksy. Uskottavahan se vain on.
David Bowie - Let’s Dance: Koko kesän olen kulkenut punaisissa kengissä, joten mikä ettei.
Ian Thomas - Hold On: Ian Thomas on kanadalainen laulaja, säveltäjä, näyttelijä ja kirjailija. Hänen kappaleitaan ovat tehneet mm. Mannfred Mann’s Earth Band, Chicago, America...niin ja Santana.
Ernos - Ei: Ernos on perustettu 1965 ja keikkailee edelleen. Yhtye julkaisi ensialbuminsa Rutto ja Romu vuonna 1968 ja se sisälsi 11 kappaletta, joista vain yksi (Kaikki hyvin - Good Vibrations / Brian Wilson) oli käännöskappale. Kaikki muut Erno Lindahlin säveltämiä.
Maná - Oye Mi Amor: Santanan Corazon Espinadon tunnemme. Manán solisti Fher Olvera on sen kirjoittanut ja toimii silläkin solistina.
Tito Puente - Oye Como Va (live): Puertoricolaisjuuret omaava Tito syntyi vuonna 1923 New Yorkissa. Hän kävi lapsena piano- ja rumputunneilla ja liittyi ensimmäiseen yhtyeensä 12 vuotiaana. Tämän kappaleen hän julkaisi vuonna 1962.
Okra Playground - Turmio: Etna-Emman voittajalta vahvaa harmonista laulua sekä upeaa soittoa. Kappale pitää tiukasti otteessaan viimeiseen nuottiin asti.”
Yyte
”Psychonaut 4 - Don’t Leave The Room: From Georgia with love.
Lifelover – Neckshot: Legendaarinen loppu biisissä.
Pyre - Merciiess Disease: Kovaa dödöä Venäjältä.
Nekro Drunkz - Asshole Casserole: Livenä koettu... Kovaa menoa Portlandista.
King Dude - God Like Me: Surkeahko nimi, onneksi muza parempaa.
Scorched - Mortuary Of Nightmares: Takuuvarmaa jenkkidödöä.
Elderwind – Temple: Yhden miehen bläkkisprojekti Venäjältä... Ladaa 332 x parempi.
Mustan Kuun Lapset – Morfiinisiivet: Erittäin pysäyttävät jäähyväiset.”
Spinebrain
[embed]https://open.spotify.com/user/auscultocom/playlist/7kUomsFGBC3De8V9mOT2Ve?si=BWErkmbjQjKbVbdzkEhqig[/embed]
The War on Drugs - Thinking of a Place: Musiikkia hämärtyviin syysiltoihin.
U2 - One: Oli pitkästä aikaa uukaksimaisen laadukkaan kuuloinen.
Ultra Bra - Sinä lähdit pois: Ostin Ultra Bran historiikin ja lukaisin samana iltana kannesta kanteen. Onkohan tämä kympin biisi?
Leevi and the Leavings - Kerro terveiset lapsille: UB-kirjan jälkeen tuli työn alle vihdoin Gösta Sundqvistin elämäkerta. Sillä verukkeella jakoon vaikkapa tämä.”
A
”Matti Johannes Koivu – Satumaa: Ihan ok. Pulliainen skitassa.
Eleven – All My Friends: QOTSA:n jäljissä tehtyä stoner-hörhöilyä. Aivan jees.
Tuomo – The Grant: Eipä kovasti jää tämä komppi ja riffi päähän.
Marko Haavisto & Poutahoukat – Paha vaanii: ”…Paholainen vaanii joka kulman takana…”
Vesa-Matti Loiri – Matkarakastaja: Junnu joskus osui sanoituksissaan. Joskus.
Pearl Jam – State of Love and Trust: On tämä aika hyvä aina.
Kirka – Hengaillaan: ”viiskytkaks ja kolkytkuus”, A:n kanssa nähtiin viikonlopun ruokailun lomassa melkoinen cover-suoritus.
Nick Drake – Saturday Sun: Tämäkin pääsee aina yllättämään.
Elvis Presley – Suspicious Minds: Aina ja joka paikassa, ihan hyvin grungen lomassakin.
Stam1na – Enkelinmurskain: Uutta ja hyvän kuuloista Stam-yks-naa.”
T
”Electric Light Orchestra - Letter from Spain: Kyllä tämä on ELOa ja Jeff Lynnen sävelkynästä lähtöisin. Kappaleella on myös yhteys Olympialaisiin, sitä käytettiin taustamusiikkina Barcelonan kisojen mainonnassa.
Kaseva - Syksy: Lehdet kellastuu, ilmat hieman viilenee - tulee syksy. Uskottavahan se vain on.
David Bowie - Let’s Dance: Koko kesän olen kulkenut punaisissa kengissä, joten mikä ettei.
Ian Thomas - Hold On: Ian Thomas on kanadalainen laulaja, säveltäjä, näyttelijä ja kirjailija. Hänen kappaleitaan ovat tehneet mm. Mannfred Mann’s Earth Band, Chicago, America...niin ja Santana.
Ernos - Ei: Ernos on perustettu 1965 ja keikkailee edelleen. Yhtye julkaisi ensialbuminsa Rutto ja Romu vuonna 1968 ja se sisälsi 11 kappaletta, joista vain yksi (Kaikki hyvin - Good Vibrations / Brian Wilson) oli käännöskappale. Kaikki muut Erno Lindahlin säveltämiä.
Maná - Oye Mi Amor: Santanan Corazon Espinadon tunnemme. Manán solisti Fher Olvera on sen kirjoittanut ja toimii silläkin solistina.
Tito Puente - Oye Como Va (live): Puertoricolaisjuuret omaava Tito syntyi vuonna 1923 New Yorkissa. Hän kävi lapsena piano- ja rumputunneilla ja liittyi ensimmäiseen yhtyeensä 12 vuotiaana. Tämän kappaleen hän julkaisi vuonna 1962.
Okra Playground - Turmio: Etna-Emman voittajalta vahvaa harmonista laulua sekä upeaa soittoa. Kappale pitää tiukasti otteessaan viimeiseen nuottiin asti.”
Yyte
”Psychonaut 4 - Don’t Leave The Room: From Georgia with love.
Lifelover – Neckshot: Legendaarinen loppu biisissä.
Pyre - Merciiess Disease: Kovaa dödöä Venäjältä.
Nekro Drunkz - Asshole Casserole: Livenä koettu... Kovaa menoa Portlandista.
King Dude - God Like Me: Surkeahko nimi, onneksi muza parempaa.
Scorched - Mortuary Of Nightmares: Takuuvarmaa jenkkidödöä.
Elderwind – Temple: Yhden miehen bläkkisprojekti Venäjältä... Ladaa 332 x parempi.
Mustan Kuun Lapset – Morfiinisiivet: Erittäin pysäyttävät jäähyväiset.”
Spinebrain
[embed]https://open.spotify.com/user/auscultocom/playlist/7kUomsFGBC3De8V9mOT2Ve?si=BWErkmbjQjKbVbdzkEhqig[/embed]
torstai 6. syyskuuta 2018
Metallimusiikin olemus – 47. Japanilaista sitar-progea
FLOWER TRAVELLIN' BAND - SATORI (1971)
Hippiliikkeen jälkimainingeissa kelluivat sen psykedeliaelementit myös Japanin suuntaan. Siellä tuottaja, näyttelijä ja japanilaisen viihdeteollisuuden iso nimi Yuya Uchida halusi perustaa Creamia mukailevan bändin. Näin syntyi Flower Travellin’ Band. Bändin alkuajat olivat sekavia varsinkin miehistövaihdoksien takia. Kävipä bändissä jopa naisvokalisti.
Vaikka bändiä kehuttiin, ei sen musiikki varsinaisesti lentoon noussut. Satori-albumi kuitenkin sai jonkin verran näkyvyyttää myös Jenkeissä. Sillä laulanut Joe Yamanaka ja kitaraa sekä sitaria soittanut Hideki Ishima tekivät vielä pitkän uran Flower Travellin’ Bandin jälkeenkin. Ishima sitaroi edelleen, mutta Yamanaka valitettavasti poltti itsensä unohtuneen tupakan sytyttämässä tulipalossa. Perustaja Uchida vaikutti kyllä japanilaisessa pop-kulttuurissa, mutta erinäiset laittomuudet ovat valitettavasti värittäneet hänen myöhempää elämäänsä. Huumeita, pahoinpitelyitä ja uhkauksia noin esimerkiksi. Itse Uchida ei varsinaisesti soittanut mitään. Bassossa oli Jun Kozuki ja George Wada rummuissa.
Satorin myötä yhtye pääsi esittämään itse tekemäänsä musiikkia. Siltä huokuu enemmän shamanismi ja itämainen, toisteinen vingutusmeininki tekee albumista jopa hivenen rasittavan kuunneltavan. Uchida on kuitenkin tuon ajan tuottajaksi saanut kohtuullisen raskaat soundit aikaiseksi, vaikkei musiikki itsessään äärettömänä vallina päälle vyörykään.
Satori-albumilla on Japanissa edelleen vahva ihailu osanaan. Se on valittu sadan parhaan japanilaisen rock-albumin listalle. Sitä pidetään myös doom-metalliin kovasti vaikuttaneena albumina, vaikkei laajemmin olekaan huomioitu. Jopa Yoko Ono on albumia kehunut. Levy on jaettu viiteen osaan, joten kappaleilla ei sen kummempia nimiä ole. IV-osassa on hyvinkin metallielementtejä havaittavissa. Sen verran progeksi menee, että jopa huuliharppua kuullaan tuon sitarin lisäksi.
Vaikka äänimaailma on osittain jopa riipivä, on Satorilla hyvin kuultavissa hevielementtejä ja nimenomaan sen Creamin vaikutus. Jatkumoa voi etsiä vaikka Tomahawkin tuotannosta ja varmaankin tuolla doomissakin tähän sitten tulemme palaamaan. Ei tästä klassikkoa itselleni muodostu, mutta paikka tällä listalla on oikeutettu jo kotimaansa takia.
Nelososa on paras esimerkki albumin annista.
[embed]https://www.youtube.com/watch?v=LBonxdnuoPM[/embed]
[embed]https://open.spotify.com/album/5GAYe1rmblFTLdsX1jGHFa?si=DNVTksGkSC-V87mk6fkedQ[/embed]
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)