Toomion Top200-biisit: 52. Saimaa - Le Mistral (2015)

 

Matka mielen ytimeen oli Pepe-jutun jälkeen aika oudonlainen cover-albumi, eikä kaikki kappaleet kovin tunnistettavia olekaan. Mutta läpikuuluvasta soittamisen ilosta tämä ansaitsee paikkansa auringossa.

Tältä albumilta voisi nostaa montakin kappaletta, mutta pidän eritoten Roger Whittakerin Le Mistralista. Kappaleesta on olemassa myös Timo Kiiskisen suomennos, mutta bändi ei tähän saanut oikeuksia. Näin Saimaan toinen rumpali, Eppu Kosonen, ”joutui” laulamaan sen alkuperäisen tapaan ranskaksi. Epulta tuo sujuu hyvin uskottavasti, sillä hän on lapsuutensa asustellut Belgiassa.

Le Mistralissa on jotain todella iloista ja innostavaa. Siitä tulee hyvä mieli. Torvisovitukset ovat mahtavia ja varsinkin kitarointi on tyylikästä.

Le Mistral on suomeksi mistraali, joka taas kuvaa tuulityyppiä, eräänlaista valumatuulta.

Toomion Top200-biisit: 53.Stam1na – Kannoin sinut läpi hiljaisen huoneen (2018)

 

Vuonna 2018 Stam1na pääsi palaamaan mitäänsanomattomuuden suosta. Se tapahtui osittain jo aiemman Elokuution myötä, mutta nyt ollaan todella kovassa tapauksessa kiinni. Albumilla on tarina. Se on oikeasti kokonaisuus. Jokaisella kuuntelulla toimii paremmin.

Itse tarina on vaikuttava tässä iässä olevalle miehelle. Ainakin minun tapauksessani. Isäni elää vielä, mutta tulee päivä, jolloin hän ei elä. Tämä käsittelee niitä tuntemuksia, ja ulosanti tapa on metallimuusikolle ilmeinen. Tässä on kuitenkin syvää tunnetta mukana.

Kannoin sinut läpi hiljaisen huoneen on elämän loppumisen konkreettinen seremonia ja työ, jonka varsinkin vainajan poika joutuu Suomessa suorittamaan. Vaikkei ole kovin uskonnollinen, se seremonia on juhlava ja koskettava.

Tämä lienee lähes uusimpia kappaleita tällä listalla, mutta itselleni se osuu oikeisiin hermosäikeisiin. Tämä myös kuulostaa alkuaikojen Stam1nalta ja sekös passaa.

Toomion Top200-biisit: 54. Juha ”Watt” Vainio ja Hyvän tuulen laulajat – Vanhojapoikia viiksekkäitä (1982)

 

Tämä on ensimmäisiä aikuisempia kappaleita, mitä ylipäätään muistan. Osaan sijoittaa tämän jonnekin automatkalle, mutta en todella muista missä olen tämän ensimmäisen kerran kuullut.

Junnu oli sanoittajana sellainen, että sai lapsetkin oppimaan laulujensa sanat. On alku- ja loppuriimejä ja hauskoja vertauskuvia. Siksi nämä kappaleet ovat monen päässä. Ja onhan nämä törkeän hyvin soitettu ja sovitettukin. Björniset ja Lerchet jne...

Laulu kertoo Nestori Reposen tarinaa, johon Junnu vaihtoi sukunimen naapuriltaan Miikkulaiselta. Reponen oli seppä Puumalasta, joka oli aidosti soittanut haitaria ja ollut huolissaan norpista.

Kappaleen vaikutus oli niin suuri, että norppia kutsutaan vieläkin miikkulaisiksi ja Nestoreita norpiksi. Myös norppien suojeluun varojaan kohdentava säätiö on nimetty Nestorisäätiöksi.

Tämä on kappale, joka soi mökkireissulla kesäiltana.

Toomion Top200-biisit: 55. Leevi and the Leavings – Teuvo, maanteiden kuningas (1988)

 

Ala-asteen levyraatien kestomenestyjä. Eikä se 8-vuotiaan pikkupojan elämässä ihme ollutkaan. Autot oli kova juttu, Sierra varsinkin. Ja jos tarkkoja oltiin niin Sierra Cosworth isolla spoilerilla.

Tarina on mahtava. Niin helposti löytää naapurista tällaisen henkilön ja näkee sen kohtalon, vaikka Angliat ja Sierrat eivät enää teitä tallaakaan. On tämä Suomi-sanoituksen helmiä.

Hieno pääriffi, joka soitetaan ilmeisesti bouzoukilla. Tässä kappaleessa on aika paljon enemmän kerroksia, kuin äkkiseltään kuuntelemalla muistaa. On puitu jäsen A:n kanssa esimerkiksi bassoraitaa, johon kannattaa kiinnittää huomiota sekä mahdollisesti kiihtyvää tempoa.

Hieno kipale ja ensimmäinen karaokessa laulamani kappale! Gösta bändeineen oli nerokas.

Toomion Top200-biisit: 56. Queens Of The Stone Age - The Sky Is Fallin' (2002)

 

Jossain 2010-2012 -akselilla pyörin kovasti stoner rockin parissa. Sieltä popimpana ja progempana päätään muiden yläpuolelle nosti tietysti Queens of the Stone Age.

Songs For The Deaf on ikoninen albumi, jolta tälläkin listalla on useampi kappale. The Sky Is Fallin’ on raskas ja laahaavakin, mutta siinä on kaikki, mistä itse tykkään tässä bändissä. Sanat, joissa on sanomaa, tarttuva, mutta erilainen kappalerakenne sekä sopivan harmaa tunnelma suomalaiseen mielenmaisemaan.

Ennen kaikkea kappale on myös todella mukava soittaa niin kitaralla kuin rummuillakin. Syy mukavuudelle on helppous, joten omillakin soittotaidoilla saa sellaista jälkeä, josta kappaleen tunnistaa.

Toomion Top200-biisit: 57. Jimi Hendrix Experience - Hey Joe (1966)

 

Jimi. Onhan se vaikuttanut kitaransoittoon hurjasti. 

Joskus 15 vuotta sitten otin asiakseni tutustua miehen tuotantoon ja ostin kaikki peruslevytykset. Sieltä nousi monta kappaletta jatkuvampaan kuunteluun. Hey Joe oli tuttu jo aiemmin, koska sitä ajoittain kuuli jopa radiosta. 

Hey Joe lienee jopa jonkinlainen kansanlaulu alun perin, mutta uudelleentyöstöön sen toi Leaves-yhtye vuotta ennen Jimin levytystä.

Jimin levytys onkin sitten klassikko. Kahdella eri äänellä lauletut säkeistöt ja tietty se kitara. Paras kohta on tietysti se bassojuoksutus. Kyllä te sen tiedätte. Mitch Mitchellin fillitkin ajavat kyllä asiansa.

Näissä sanoissa on tarina. Tuollainen se pitää olla. 

Toomion Top200-biisit: 58. Opeth - Windowpane (2003)

 

Kirjastosta lainattiin levyjä. Joku niistä oli Opeth. Se oli hirveää paskaa. Joku örisee, taustalla kummaa sahausta ja rutinaa. Oli vuosi 1998.

Veljeni sanoi, että nyt on vuoden levy. Kun kuulin sen esittäjän olevan Opeth, en uskonut. Kuunneltiin pimeässä huoneessa Damnation läpi. Se oli siinä. Oli vuosi 2003.

Tämän jälkeen tuli tutustuttua muuhunkin tuotantoon koko lailla perusteellisesti. Kävi ilmi, että poijat osaa soittaa. Ja mikä parasta Mikael Åkerfeldt laulaa. 

Windowpane on surullinen ja paha. Sitä kai on tarkoituskin. Samalla se on kaunis ja hauras. Sen pitää kuitenkin kasassa Lopez ja Mendez, tuo latinoiden ryhmittymä. Tässä parivaljakossa on lähes parhain groove, mitä näin synkästä musiikista löytyy. Tässä on SE groove.

Oivaltavia siirtymiä, kauniiden opethmaisten sointukulkujen kuljettaessa tarinaa osasta toiseen. Soundit ovat myös aivan ensiluokkaista laatua. Basso kuuluu, mistä pidän kovasti. Rumpali kikkailee, muttei liikaa.

Tarina kertoo syrjäytymisestä, epätoivoista ja yksinäisyydestä. Tavallista tälle bändille, mutta kyllä Åkerfeldt sanoittaa osaa. Paremmin kuin mörribändien sanoittajat keskimäärin.

Tunnelma on apea. Loskainen ja harmaa kevättalven sää. Juot haaleaa teetä ja katsot ikkunasta ohi ajavia rekkoja. Herkkää, niin herkkää.

Legendaarisuutta nostaa se, että tämä kappale avasi tieni Opethin muuhun maailmaan. Tämä levy oli myös ensimmäinen joululahja, jonka sain vaimoltani.

Toomion Top200-biisit: 59. Cog – What If? (2008)

 

Voi se vaan olla, että tämäkin kappale on tullut tutuksi veljeni toimesta. Alkuinnostus johtui musiikkivideosta. Idea ja sanat. Ja laulaja-kitaristi Flynn Gowerin mielenkiintoinen viiksi-
partavärkki.

Tässä iso osa pisteistä menee tuon bassokulun piikkiin. Ja kyllä lopun laulurevityksessäkin voimaa on takana. Cogin muukin tuotanto on timanttista, mutta ei ehkä ihan samoihin nostalgia-aspekteihin pääse.

Tämän kappaleen sanat on revitty missikisojen haastatteluista, ollen näin hiukan kliseiset. Vaikka normaalisti bändi on kovinkin kantaaottava, on tässä haisteltu myös poppikeittoa ja tarttuvuus on vahvasti läsnä. Tässä kappaleessa on sovituspuoli onnistunut niin nappiin, että tämä on näinkin korkealle tällä listalla kivunnut.

Kuunnelkaa ihmiset australialaista musiikkia! Kaikissa biiseissä ei ole didgeridoota.