Toomion Top200-biisit: 52. Saimaa - Le Mistral (2015)

 

Matka mielen ytimeen oli Pepe-jutun jälkeen aika oudonlainen cover-albumi, eikä kaikki kappaleet kovin tunnistettavia olekaan. Mutta läpikuuluvasta soittamisen ilosta tämä ansaitsee paikkansa auringossa.

Tältä albumilta voisi nostaa montakin kappaletta, mutta pidän eritoten Roger Whittakerin Le Mistralista. Kappaleesta on olemassa myös Timo Kiiskisen suomennos, mutta bändi ei tähän saanut oikeuksia. Näin Saimaan toinen rumpali, Eppu Kosonen, ”joutui” laulamaan sen alkuperäisen tapaan ranskaksi. Epulta tuo sujuu hyvin uskottavasti, sillä hän on lapsuutensa asustellut Belgiassa.

Le Mistralissa on jotain todella iloista ja innostavaa. Siitä tulee hyvä mieli. Torvisovitukset ovat mahtavia ja varsinkin kitarointi on tyylikästä.

Le Mistral on suomeksi mistraali, joka taas kuvaa tuulityyppiä, eräänlaista valumatuulta.

Toomion Top200-biisit: 114. Johnny Cash - Hurt (2002)

 

Hurt oli tuttu jo Nine Inch Nailsin tuotannosta. Minua ei NIN ole kuitenkaan suuremmin koskaan raapinut riittävän syvältä, vaikka pari levyäkin omistan.

Johnny Cashin oma tuotanto on myös vähän liian kaukana minun mielimusiikista. Uraa on toki arvostettava.

Tuottaja Rick Rubin taas onkin eri juttu. Tuo partaheebo on saanut monta artistia tekemään ihmeitä ja niin Cashinkin. Yksinkertaistetut ja kohtalaisella karismalla esitetyt coverit toimivat.

Hurtissa sanat ja video osuvat miehestä mielessä olleeseen rankkaan elämään. Kun mies vielä sattui kuolemaan vain muutama kuukausi videon jälkeen, loi se kappaleelle suotuisat kasvuolosuhteet.

Pidän varsinkin loppuosasta, jossa Cash löytää vanhan pianon ja paukuttaa sitä yhtä kosketinta, niin että kuuluu.

Vähän Amerikan tapaisesti dramaattista, mutta komeaa.

Toomion TOP200-biisit: 120. Faith No More – I Started a Joke (1995)

 

Kappale ei varmaan sellaisenaan olisi itseäni sytyttänyt. Mutta minäpä tutustuinkin siihen videon kautta. Video tuli jossain MTV:n myöhäisillassa, eikä minulla ollut edes ääniä päällä. Sitten tajusin, että tätähän laulaa Faith No More ja etsin kappaleen myöhemmin käsiini.

BeeGees on tämän julkaissut jo vuonna 1968. Se pärjäsi BeeGeesinkin katalogiin nähden ihan mukavasti. Ykkössijoja tuli ympäri maailman ja USA:ssa liikuttiin 10 sakissa. Faith No More julkaisi sen Digging the Graven sinkkujulkaisun B-puolena. Ja video siitä ilmestyi vuonna 1998.

Video on niin oleellinen osa tämän kappaleen merkitystä minulle, että sananen siitä. Kun video filmattiin, oli Faith No More hajonnut viisi kuukautta ennemmin. Siksi videolla ei (kai?) nähdä ketään bändiläisiä. On kuitenkin epäilty, että videon alussa lavalta lähtevä laulaja olisi juuri Mike Patton. Video on kliseinen, mutta jotenkin koskettava.

Pattonin laulusuoritus on pätevä, kuten se parhaimmillaan aina on. Myöskään bändi ei retostele mitään outoa vaan suorittaa laadukkaasti. Hyvä kappale, harvoin kuultu. Jos ja toivottavasti, kun kuuntelet, katso samalla video.

Toomion TOP100: 49. Apocalyptica - Inquisition Symphony

Tuottaja: Otto Donner, Hiili Hiilesmaa
Nauhoitettu: 1998
Julkaistu: 22.9.1998
Levy-yhtiö: Mercury, Universal

Suomen listan 10.

SINGLET
- Nothing Else Matters
- Harmageddon

Tämä on ensimmäinen levy, jonka CD-muodossa ostin. Ostin sen vaikkei kotona ollut soitintakaan. Maksoi 119mk Veljekset Keskisellä. Väkivaltaisen oranssi hintalappu koristaa vieläkin komeaa levynkantta.

Apocalyptican ensimmäinen levy meni pelkillä lainabiiseillä ja uudella idealla. Toinen levy tarvitsi enemmän, joten siihen oli ynnätty muidenkin bändien tuotantoa sekä kolme omaa biisiä. Niistä levyn avaava Harmageddon on kova biisi. Se antaa viitteitä tulevasta ja siitä, että omallakin sävellystyöllä voi elää, vaikka suuri suosio saavutettiinkin cover-kappaleilla. Oikeastaan nuo omat biisit ovat levyn parasta antia.

Soundit ovat vielä niin aidot, eikä ylituotteistus ole syönyt selloista särmää. Itse asiassa en ole koskaan ymmärtänyt miksi sellojenkin pitää kuulostaa kitaralta? Apocalypticaan ei minusta laulu oikein istu. Viimeistään siinä vaiheessa siitä tulee aika kädenlämpöistä, kun soundit ovat kompressoidut ja muutenkin bändi kuulostaa keskiverrolta radiorock-heviltä. Hyvä oli näin, ilman laulua. Mutta ehkä se ei ole tarpeeksi myyvää. Live-ympäristössä on selloissa mukavasti munaa.

"Tällä levyllä tulee esimerkiksi esiin se, kuinka tylsä kappale Nothing Else Matters on ilman laulua."

Yksinkertaistus eli tässä tapauksessa laulujen poistaminen tekee osalle kappaleista hyvää, mutta on siellä myös vastaboolia. Tällä levyllä tulee esimerkiksi esiin se, kuinka tylsä kappale Nothing Else Matters on ilman laulua. Tai aika monikin Metallican kappale. Itse tykkään ehdottomasti näistä omista ja Sepulturan versioinneista. Jottei Metallicaa täysin lytätä niin For Whom the Bell Tolls on melkein jopa parempi kuin alkuperäinen.

Koko levyn voi kuunnella helposti putkeen, eikä edes odota laulua. Ja jos Apocalypticalla pitää laulaja olla, niin ainut sopiva siihen on Sandra Nasić. Hyvällä äänentoistolla ikivanhojen soittimien ominaissoundit tulevat hienosti esiin.

Pieni pakkanen ja syksyinen auringonpaiste. Hyvänä sinfoniana siinä taustalla. Kyllä nämä ukot ammattilaisia ovat.


PARHAAT HETKET
Harmageddon - Näyte siitä, kuinka Eicca Toppiselta luistaa myös oma säellystyö.
Toreador – Sopivasti kuulostaa härkätaistelulta.

EI LÄHDE
Nothing Else Matters – Tylsä on.

https://open.spotify.com/album/43ZBK0wkWhW6v5Pdx7ht6d