Ausculton Aivoradio 18/2020

T

"Red Hot Chili Peppers – Parallel Universe: TOP200-biisilistalle ilmestyi tällä viikolla tämä. Laitetaan tähän Aivoradioonkin.

Tomahawk – A Thousand Eyes: Tomahawk on Pattonin projekteja, joten ajoittain melko hämärää tavaraa. Rumpupuoli on kohtuullisesti hallussa. 

Queen – Headlong: Tällä viikolla olen laitellut Facebook-meemiin noita musiikkimakuun vaikuttaneita albumeita. Sieltä tämä.

Topi Sorsakoski & Agents – Tyhjää: Tällä viikolla olen laitellut Facebook-meemiin noita musiikkimakuun vaikuttaneita albumeita. Sieltä tämä.

Metallica – Fight Fire With Fire: Tällä viikolla olen laitellut Facebook-meemiin noita musiikkimakuun vaikuttaneita albumeita. Sieltä tämä.

Offspring – Killboy Powerhead: Tällä viikolla olen laitellut Facebook-meemiin noita musiikkimakuun vaikuttaneita albumeita. Sieltä tämä.

Stratovarius – Black Diamond: Tällä viikolla olen laitellut Facebook-meemiin noita musiikkimakuun vaikuttaneita albumeita. Sieltä tämä.

Propagandhi – Things I Like: Vaikka sellainen alkuperäinen punk ja post-punk ovat usein mielestäni hirvittäviä, niin tällainen nopeampi, taitava punk kyllä menee.

Gojira – The Gift of Guilt: Gojiraa pitää nyt luukutella sähköisesti, kun Tuskakin peruttiin.

Children of Bodom – Children of Bodom: Tästä abi-vuoden muisteloihin."

SPINEBRAIN

"Atoma - Bermuda Riviera: Lately I have been returning to the albums that I needed to post having a big influence on me and my musical taste. This is one of those albums that I played over and and over again. The entire album is pure awesomeness and will send you to places when you absorb it thoroughly.

Slumber - Where Nothing Was Left: Here is one of the gems in melodic death doom released in 2004. This album has zero fillers and is back to back pure gold. After the band split, they continued in various projects like Atoma and Enshine.

Enshine - Above Us: Another album that you need to hear if this song moves you. I am hoping that the band would release new material sometime soon, it has been already five long years since the sophomore record.

Cloven Hoof - Mistress Of the Forest: What is this awesomeness that I have missed back in 1989? This floors me totally and send me flying backwards!!! The band is still active, so you have still time to get on board. The new direction is more power metal oriented, this album is more classical heavy / NWOBHM style.

Bell Witch / Aerial Ruin - Heaven Torn Low II: This split is something that I have been waiting for a while and first cut is deep and gives high hopes of something special to be released in the near future.

Ilium - Question Air: I was totally unprepared for this power metal attack from down under. Great vocals, catchy songs and stellar musicianship: what else do you need? Gives you great boost to get through the day and to conquer a couple of villages on the way.

Val Halla - In Her Eyes: Another lost gem of US Metal from 1984. The name Valhalla might be overused, but music itself is awesome and kicks your ass still in 2020. Yes, I was watching Keep It True last weekend, which is one of the main reasons to return to old classics.

A Swarm of The Sun - An Heir To the Throne: I believe I crossed paths with this album due to recommendation in Angry Metal Guy website. This song is a great mixture of many elements and will please fans of post-metal."

A

"Apulanta - Syöpä: Apulannan Kesäaine-DVD tuli kahlattua läpi koko 11 tunnin mitassaan. Tämä soi siinä paljon, kun oli tuoreen levyn avausraita tuolloin.

Arcade Fire - Neighborhood #3 (Power Out): Funeral-levy lienee aika korkealla 2000-luvun albumilistoilla.

Ultra Bra - Rubikin kuutio: Vesireittejä-levy tuli kuunneltua pitkästä aikaa. Paljon helpompikuunteluinen kuin muistinkaan.

Bad Religion - You: Vanhempaa Bad Religionia.

The Beatles - Drive My Car: Rubber Soul-klassikko.

Oasis - Don't Sto... -Demo: "Uutta" Oasista Noelin arkistoista."

YYTE

"Marianne Faithfull - Nobody’s Fault: Vastikään koronasta toipuneen Mariannen hieno tulkinta Beckin kappaleesta.  

Ron Sexsmith - Dig Nation: Kanadalainen laulaja-lauluntekijä on ehtinyt jo julkaista 15 albumia ennen kuin osui minun kuuloalueelleni. Tässä on ihan perinteisen genren ainekset sekoitettuna kuuntelijaystävällisesti. 

Jeff Beck & Johnny Depp - Isolation: Komeaa työskentelyä kaksikolta Lennonin kappaleen kimpussa. 

Tomas Andersson Wij - Dit du går: On musiikkia, johon pianon klangi on omiaan. 

Ulf Lundell - Gå ut och var glad: Tässäpä tähänkin aikaan sopiva ohje elämän viettoon toisesta kotimaastani. 

Jerry Garcia Band - Think (feat. Clarence Clemons): Jerryn orkesterin livealbumi vol. 13 on tasaisen varmaa ja taattua Garcian perustyöstöä, johon Clarencen foni tuo oman mausteensa. Joku tässä tasaisuudessakin kuitenkin kiehtoo. 

Fish - Tumbledown: Kuinka kappale voikaan olla kaksijakoinen. Puolitoista minuuttia kestävä intro antaa olettaa aivan jotain muuta kuin kappale itsessään tuokaan korviimme. 

Boy George - Bigger Than War (feat. JC001): Poika Kaiman uusinta tuotantoa ja tämänkin perusteella pidän hänet edelleen kuunneltavien artistien listallani. 

Verneri Pohjola - Monograph: Hienoa musiikkia Verneri on jälleen julkaissut albumillisen verran. The Dead Don’t Dream julkaistaan 1.5."

Metallimusiikin olemus – 70. Kahden hitin voimalla klassikoksi

QUEEN - A NIGHT AT THE OPERA (1975) 


Sheer Heart Attack on varsinkin jälkikäteen katsottuna hiukan kädenlämpöinen julkaisu, vaikka se siihen aikaan oli rahasampo ja menestynyt julkaisu varsinkin sen hittisingle Killer Queenin takia. Harmi kyllä rahat leijailivat levy-yhtiö Tridentin taskuun, sillä Queen oli tehnyt levystä yhtiön kanssa todella huonon sopimuksen. Rahaa siis ei oikein ollut.

Rahaa oli huhujen mukaan jopa niin vähän, että rumpali Roger Tayloria käskettiin soittamaan varovasti, koska uusiin kapuloihin ei olisi ollut varaa. Tästä syystä bändi palkkasi lakimiehen, jonka avulla oli tavoite päästä eroon tuskaa aiheuttavasta Tridentistä. Lopulta tämä onnistui, joskin kovin ehdoin. Esimerkiksi seuraavista kuudesta albumista oli määrä maksaa Tridentille yhden prosentin rojaltit. 

Kahleista oli vapauduttu, mutta jostain piti saada uusi manageri. Vaihtoehtoja oli kolme: Rollareiden, Elton Johnin ja Led Zeppelinin managerit. Näistä Elton Johnin manageri John Reid oli lopullinen valinta. Hän ohjeisti bändiä “menemään studioon ja tekemään paras albumi ikinä!” 

Bändi ei ihan totellut. Se meni kyllä studioon, muttei yhteen, vaan yhteensä seitsemään eri studioon. Nauhoituksiin käytettiin monenlaista tekniikkaa. Varsinkin lauluihin ja niiden harmonioihin satsattiin. Myös kitaralle tehtiin oikeastaan ihan orkestraatioksi verrattavia toimenpiteitä. Sen verran Brian May viilaili kitarasovituksia. 

Sanoitukset olivat katkeransävyisiä, koska menneen levyn taustat painoivat mieltä. Avauskappale Death on Two Legshan on suoraa kettuilua aiemmalle managerille, levy-yhtiölle ja musiikkibisnekselle yleensä. Muutenkin riffittely menee helposti metalliksi laskettavaan suuntaan. Muuten albumi toki antaa kuvan bändin valtavasta kyvystä tehdä jos jonkinmoista musiikkia. Olisiko kuitenkin niin, että albumin kappalejärjestys ei tee sen materiaalille ihan täysin oikeutta? Minusta on. 

Toki albumi nousee Bohemian Rhapsodyn takia mille listalle tahansa. Siinä on metallia, rockia ja kitarasooloa ja kunnianhimoa ja ihan mitä vaan. Kappale on instituutio ja valitettavan paljon myös coveroitu, joskin Queenin coverointi on aina vähän niin ja näin.  

Jenkeissä albumi kuitenkin meni neloseksi ja Briteissä tietysti kärkeen. Monessa muussakin paikassa albumi menestyi todella komeasti. Ajan kuluessa se on myynyt platinaa, kultaa tai muuta jalometallia lähes kaikkialla. A Night at the Opera on hyvä näyttö siitä, että sen ajan progesta saa kyllä valtavirrankin kuuntelemaa tavaraa, kun osaa ja on rahaa. Tämä albumihan tuli maksamaan enemmän kuin mikään muu albumi siihen asti. 

Esimerkiksi metallimateriaalista tuo Death on Two Legs. Bohemian Rhapsodyn osaa jokainen ulkoa.  





Kuva: amazonuk.com

Toomion TOP200-biisit: 154. Red Hot Chili Peppers - Parallel Universe

Veli ja veljeni kaveri, pitkään olleet myös bändikavereitani, olivat jollain tapaa innostuneet Red Hot Chili Peppersistä ja olisiko juuri veljeni tuon Californicationin ostanut. Sen parhaita paloja kuunneltiin toisen kerroksen pikku komerossa, jossa veljeni myös nukkui.

Tuohon aikaan oli tapana kuunnella albumin biisien alut, koska CD:n kelaaminen oli ankeaa ja nykyisin helppo siirtyminen aikajanalla ei ollut mahdollista. Parallel Universen alku sytytti heti.

Aina olen pitänyt John Fruscianten kitaroinnin ajatusmaailmasta. Onhan sitä varmasti monella tapaa yritetty sekoitellakin, mutta se on omaperäistä. Samaahan oikeastaan voi sanoa kaikista RHCP:n jäsenistä. Pirun taitavia sarallaan. Lopulta miehistöön nähden vähän turhankin harvoin osuvat maaliin tai venyttävät kappaleita liian pitkiksi.

Lyriikat ovat mystiset ja uskoisin, että ne viittavaat jonkin verran kundalini-joogan oppiin kierteisestä henkisestä kehosta, jota voi myös rinnakkaismaailmaksi kutsua. California King ja Sidewinder ovat muuten myös kalifornialaisia käärmeitä, jos se jotenkin tätä aukaisisi.

Hyvä tempo ja tiukkaa soittoa. Sopii autolla-ajeluun, kuten moni musiikki yleensäkin. On ollut minulla kisaanvalmistautumissoittolistalla pitkään.

Ausculton Aivoradio 17/20

SPINEBRAIN

"Cirith Ungol - Legions Arise: Cirith Ungol returns with new material after 29 years since Paradise Lost (1991). They are not reinventing themselves, but there is no need for that: the formula is still killing and will definitely please the fans.

Marillion - Kayleigh (2017 Remaster): I stumbled to this track and the album this week, when I challenged my friend to Facebook music challenge. I did not remember how similar the vocals are to Phil Collins. Furthermore this album needs to be heard, it is pretty awesome.

Dool - Sulphur & Starlight: If you happen to miss The Devil's Blood, have no fear as Dool will keep the flame burning. After the pretty much flawless debut, they return with a great new album which falls only a bit from the grandiose of the first offering.

Oranssi Pazuzu - Kuulen Ääniä Maan Alta: Ehdottomasti yksi vuoden kohokohtia. Tässä biisissä on semmoinen tunnelma, että oikeasti tunnet karmivuuden hiipivän ihosi alle. Levy vaatii tietyn mielentilan toimiakseen, mutta kun sen saavuttaa niin lennetään kovaa.

Warmoon Lord - Obsessing Darkness: Vihdoin kuultavissa digitaalisilla platformeilla. Kaikki vinyylit ja kassut lienevät jo loppuunmyyty ja ihan syystä: kotimainen black metal elää ja voi hyvin. Ota haltuun, jos diggaat 90-luvun henkisestä mustasta metallista.

Absolva - Advocate Your Fate: New record is great and fresh giving boost to the ones liking old school heavy metal sound. There is little to complain about: great vocals, catchy choruses and easy to listen.

Aeternam - Al Qassam: If you're in the mood for death metal with oriental spices, new Aeternam will please you. I have been following these guys from the debut and am happy to see another consistent and great album taking its form. For fans of SepticFlesh, In Mourning and Barren Earth.

Caustic Wound - Death Posture: This is some of the most ferocious deathgrind you will hear all year. Monstrous riffs, insane drumming and jaw dropping vocals. An absolute must for fans of the genre.

Ulcerate - There Is No Horizon: One of most anticipated records sees its release earlier than planned due to internet piracy (not cool people). Ulcerate delivers some of the most crushing, complex and heavy death metal with progressive elements you have ever heard. Not for everyone, but tangles you thoroughly once bitten with black venom."

T

”Tourniquet – Besprinkled in Scarlett Horror: Enpä tiedä onko tämä miellyttävää kuunneltavaa, mutta nostalgisesti tässä on jotain 80-90-lukujen vaihteen thrashia.

Soccer Mommy – Yellow is the Color of Her Eyes: Tästä ei ole mitään tietoa. Hauska bändin nimi ja vakuuttava kipale.

Pyhimys (feat. Pauli Hanhiniemi) – Pettymys: Kapakkaräppiä. Hanhiniemi on oivallinen valinta tällaiseen saluunafiilistelyyn.

Paleface – Talonomistaja: Paleface vaikuttaa hyvältä tyypiltä, jolla on sanakin ajoittain hienosti hallussa. Itse aatteeseen en ota kantaa, lähinnä riimittelyyn.

Liekki – Luulin, luulen: Sitten ihan eri pään sanoittelua. Liekki on paljon vaikuttanut omaan musisointiin. Sävellykset ovat joutuisia ja helpon kuuloisia, vaikkei rytmitykset olekaan aina mitään 4/4-kamaa. 

Bebel Gilberto – Lonely: Näitä latinorytmejä on nyt tullut 1001-listalla vastaan. Bebel on tietysti Joaon tytär. Ääntä on hälläkin.

TesseracT – Eden: Tämä oli päällä viisi vuotta sitten. Edelleen toimii, vaikkei ihan niin taajaan tule kuunneltuakaan.

Stratovarius – Man in The Mirror: Stratovariusta pitää aina hiukan kuunnella. Tämä uusimmalta Eternal-albumilta.

Manowar – Master of The Wind: Laitetaan pari klassikkoa tänne loppuun. Tässä niistä ensimmäinen. Manowar ei ole läpeensä paha.

Helloween – If I Could Fly: Tämä saatiin tapetille joskus Jyrkistä. Hyvä power metal -balladi, ja hyvä on koko The Dark Ride -albumikin.”

A

Bad Religion - Chaos from Within: Jäsen T suositteli viime vuoden Bad Religion-levyä. Sehän oli hyvä!

Drive-By Truckers - Armageddon's Back in Town: Tätäkin suositteli samainen heebo. Tom Petty-viboja!

Koma Saxo - Koma Tema: Soundin 5 tähden levyjen listalta. Vapaamuotoista jatsia.

Jason Isbell - Palmetto Rose: Nyt tuli koetettua Isbelliä. Toimivia sävyjä.

The White Stripes - Seven Nation Army: Tii-di-ti-ti-ti-tii-tii...

The Rolling Stones - Living in a Ghost Town: Eilen julkaistu ensimmäinen originaali Rolling Stones-raita kahdeksaan vuoteen:

The Offspring - Nitro (Youth Energy): Smash-levy soi pitkästä aikaa tällä viikolla.

Sufjan Stevens - To the Workers of the Rock River Valley Region, I Have an Idea Concerning Your Predicament: Sufjanin nimi tulee esille tasaisin väliajoin mutta tuotantonsa on kovin vierasta meikäläiselle. Eilen illalla hyppäsin pyörän selkään ja laitoin Illinois-levyn soimaan: jäi kummiteltemaan mieleen...

Huojuva Lato – Sydänmaantie: Huojuvan ladon uuden levyn tänään julkaistu ensisingle ensikuuntelussa!”

YYTE

”Ambrosia - Time Waits for No One: Vaikka rollareilla on saman niminen kappale niin tämä on yhtyeen omaa tuotantoa.  Samannimisen albumin miksaajana äänitysstudiossa hääri tekniikan kultasormi Alan Parsons. 

Pepe Willberg - Sininen uni: Kauniista laulusta Pepen hieno tulkinta. Taisinpa taas herkistyä. 

Albert Castiglia - Big Dog (albumilta Wild and Free): Olkoon sitten koira rakki, musta tai iso, niin tuntuu sopivan vallan mainiosti minulle. Albertin Big Dogissa energiaa on vähintäänkin riittävästi, ja meno sen mukaista kuitenkin pakettinsa tiukasti kasassa pitäen. 

Soraia - Darkness (Is My Only Candle): Pidän laulun sielukkuudesta, pidän soiton tanakkuudesta, pidän tästä. 

Hip by Proxy - Heaven: Ainoa mitä tästä tiedän, on se, että kyseessä on nelihenkinen yhtye Montrealista, joilta ilmestyi ensimmäinen EP vuonna 2017. Heaven on heidän tuore singlensä. 

Graham Gouldman - Standing Next to Me: 10cc ja Beatles. No tässä musisoivat pari ko. yhtyeiden jäsentä eli Graham ja Ringo. 

Speedometer - Kool & the Gang / Let the Music Take Your Mind: Tämä on funkin riemusanomaa vuodelta 2009 ja orkesterilta on vastikään ilmestynyt myös uusi kattaus hyvää musaa.

Anna Järvinen - Melodifestival: Euroviisuja (naapurissamme siis Melodifestival eli Mello) ei sitten tänä vuonna järjestetä, mitä en tosin niin kauheasti harmittelekaan. Mutta ei huolta - tässä Annan tuoreimmassa on laulaen ja soittaen melodian festivaalia tyylikkäästi toteutettu. 

Who - Going Mobile: Kappaleen kirjoitti Pete alunperin omalle Lifehouse-projektilleen, mutta se julkaistiin Who’s Next -albumilla 1971. Silläkin se oli kuitenkin Peten kappale, koska Roger Daltrey ei osallistunut tämän kappaleen tekemiseen vaan laulupuolenkin hoiti Townshend. 

David Bowie - Man Who Sold the World (ChangesNowBowie): Tämä albumi piti ottaa kuunteluun ihan sen vuoksi, miten akkarisovitukset toimivat.  Albumi on äänitetty marraskuussa 1996 Bowien viiskymppisten alla BBC:lle Bowien synttärikonsertin harjoituksissa. 

Todd Rundgren & Rick Wakeman - I Saw the Light: Rundgerin vuoden 1972 laulu uudelleen käsittelyssä. Tuolloin Todd soitti itse kaikkia instrumentteja, nyt mukana on kosketinvelho Wakeman.”

Viikon Aivoradio 16/2020

YYTE

"Håkan Hardenberger - Both Sides Now: Kuinka trumpetti voikaan soidakaan pehmeästi. Sovitus on Roland Pöntisen käsialaa. 

Tas Cru - Shookie Shake: Tällä kertaa pilvipalvelun uutuuskattaus heitti soittolistalleni yhdysvaltalaismuusikon juurevaa soittoa. 

Jan James - I’m Always Coming Back:  Tää on musiikkia minun makuun, aitoa ja rehellistä sekä maanläheistä. Hyvin tehtyä bluesia, jossa on sielu mukana.  

Paul McCartney - Bye Bye Blackbird (albumilta Kisses On the Bottom): 1920-luvun klassikko Paulin käsittelyssä - tunnelmointia á la lounge jazz and blues vuonna 2012.  

Harry Nilsson - As Times Goes By: Äitini syntyi samana vuonna kun Herman Hupfeld sävelsi tämän Broadway sävelmän eli vuonna 1931. 1942 se päätyi elokuvaan Casablanca ja 1973 sen taltioi Harry Nilsson.  

Jukka Syrenius - The Cat With the Hat: Elonkorjuu maestro viritteli kitaransa uuteen iskun nimeään kantavan orkesterin veturina. 

Sparks - Falling in Love With Myself Again: Veljesten Russel ja Ron Maell musiikki ei ole aivan perinteiseen muottiin valettua vaikka se sisältääkin useampaa perinteistä musiikin alalajia - yhdessä ja samassa kappaleessa.  

Maarit - Suojatiellä suudellaan: Maarit ja Samin tapa tehdä musiikkia on ainutlaatuisen erinomainen. Laulu lähtee suoraan sydämestä jota tukee kuulas kitara ja tiukasti, mutta vapautuneesti yhteensoittava orkesteri. 

Greenslade - Bedside Manners Are Extra: Progea ilman kitaroita, niiden sijaan yhtyeen kokoonpanossa oli kaksi kosketinsoittajaa Davet Lawson ja Greenslade.  Albumin äänitys tapahtui liven tapaan suorana ottona."

A

"Dua Lipa - Future Nostalgia: "Menen levylinjalla. Kannen ei toinna antaa hämätä. Aika ylhäällä vuoden levylistoilla ollut tämä "Future Nostalgia"."

T

"Devin Townsend Project - Terminal: Korona-aikana Devin pyörittää monenlaista podcastia ja hässäkkää. Esimerkiksi käy omia levyjään läpi. Tätä ei vielä ole käyty, mutta kannattaa silti kuunnella. 

Jaga Jazzist - Soumi Finland: Hämärämäistä jazzia Norjasta. Hieno kappaleen nimi. 

Muuan mies - Hokusai: Tämä kuulostaa Kauko Röyhkältä, vaikkei sitä olekaan. Hokusai oli muuten aikanaan melkoinen mualari. 

Dio - All The Fools Sailed Away: Diohan toimii aina.  

Fribytterdromme - De Elysianske Mysterier: Tässä korvat liimasi kaiuttimiin laulusoundi ja pinkfloydmainen äänimaailma. Hyvä oli. 

Joku Iiris - Joensuu: Toisaalta tämä on surkuhupaisaa, mutta joensuulaistuneelle tämä kyllä maistuu. Laulajalla on myös persoonallinen ääni, joka varmaan myöhemmin saavuttaa jotain isompaakin. 

Oranssi Pazuzu - Kuulen ääniä maan alta: Tänään ilmestyi levy. Ei mennä ilon tai hyvän olon kautta, mutta vahvasti mennään siitä huolimatta. 

Blind Melon - No Rain: Tämä soi minulla ajoittain. En tiedä miksi. 

ZZ Top - I Got the Six: Kuuntelin pitkästä aikaa Eliminatorin. Oikeastaan siksi, että saimme taloon sähkörummut. ZZ Topia helpompaa soiteltavaa nyt ei paljon olekaan. 

Verneri Pohjola - Monograph: Tyylikästä jazzia. Ehdottoman cool."

Ausculton Musa-Tasting XVI - Levyraati

No niin. Pitkästä aikaa näissä merkeissä! Käppäilin viime viikolla vanhan yläasteen ohi ja mieleen juolahti koulun levyraadit. Meininkihän on vanha tuttu: täältä tulee kappalelinkkejä, jotka laitetaan soimaan, kuunnellaan rauhassa ja sitten kun on valmista, niin huudetaan ”hep”. Tämän jälkeen pieni sanallinen lausunto ja arvosana asteikolla 0-10 vapaavalintaisin desimaalein. Biisijärjestys on tällä kertaa arvottu.

OSALLISTUJAT
A: Ausculton perustajajäsenistöä ja tänä iltana oman elämäni Jukka Virtanen
Y: Oululainen hiihtolomalainen
JV: Messy hair
T: Ausculton jäsen T, mökkihöpertynyt juoksuvammainen
JJ: Ensikertalainen tässä kuviossa
Karl Hungus: Hämeenkyrö ja Palkon kylä
JL: Uudellamaalla eristyksissä
SPy: Vielä kuopiolainen. Kotini on sohvani
TO (+lisäjäsen=vaimo myös kuuntelee): Viime aikoina on tullut jostain syystä hiukan kuunneltua musiikkia, kattaus on ollut kaikkiea Sepulturasta Dr. Drehen. hiihtänyt olen myös ja juossut ja pyöräillyt Joensuuta ympäri.
PP: Varastotoimistossa Joensuussa istuskeleva progegraafikko


BIISIT

1. Dream Theater – This is The Life (2011)

A: Joko tästäkin levystä on näin kauan aikaa. Muistelin kehnommaksi. Tässä ei sellaista pahinta ähkyä, mitä DT joskus saa aikaan, ehtinyt iskemään 

Y: Bändi, jonka näin joskus Helsingin Kirpputorilla livenä ja innostuin orkesterista enemmänkin.  Kappale sisältää tyylikästä ja soitantaa, mutta kokonaisuus jää hieman ohkaiseksi sterilisyydessään.  Jytinää lisää kiitos. 

T: Tässä on hyviäkin elementtejä. Ei vaan tuo LaBrien ääni jaksa kiinnostaa. Ja perhana, että nämä sävellykset on aika tylsiä. Taidosta se ei kiinni jää. 

JV: Alku sekavahko, iskelmäinen, mutta kasvoi hienoksi biisiksi.  

JJ: Muistanko oikein, että Petrucci on säveltänyt tähän rummut? Mangini pääsi vain äänittämään? 

PP: Petrucci teki rumpupohjat, joista Mangini sitten muokkasi mieleisensä. 

KARL: Koskaan ei ole pahemmin innostanut tämä bändi. Ei ole huvittanut edes tutustua. Ennakkoluuloja? Kenties? Kikkelibändi? No, joka tapauksessa olin kiinnostunut heti alkusävelistä lähtien. Jotenkin tuli mieleen suuresti rakastamani Steven Wilson. Tykkäsin. 

SPy: Dream Theater on mielikuvitukseton progebändi. Petruccia aina kiva kuunnella. Silti selkeesti parempaa DT:tä. Eeppiset puoliballadit on vähän nääh. 

JL: Hiukan turhan teatraalista ehkä, mutta ei se niin haitannut. Komealta kuulosti. Tuhti äänimaailma ja reteää kitarasooloa.  

JJ: Tää raatihan alkoi DTn myötä tutulta maaperältä. Manginin aikakauden ekalta julkaisulta, omasta mielestä ei kuitenkaan ihan levyn parhaita biisejä. Perushyvä kuitenkin, sisältää sellaisia semiballadin sävyjä ja mukavia melodioita. Biisin nimi sopii jotenkin tähän poikkeukselliseen aikaan. Ilman petruccin kitaraa ois mitätön biisi. 

TO: Aika teatraalistahan tämä on, vähän liikaa tavaraa yhteen biisiin. Aihiosta saisi kolme biisiä. Mutta hyvä ja varma kokonaisuus.

RAADIN ARVOSANAT

• A: 7,2
• Y: 7,43
• JV: 8
• T: 6,15
• JJ: 7,75
• KARL: 8,5
• JL: 7,9
• SPy: 6,1
• TO: 8,3
• PP: 8

2. We Are The Ocean - Ark (2015)

A: Kiemuratunnelmissa jatkuu. Tämä olisi mennyt samalla soittolistalla lukioaikaan kuin DT, vaikka onkin näköjään pykälää tuoreempi. Vähän jäi ehkä rakenteeltaan epäselväksi ja soundimaailma aavistuksen liian täynnä meikäläisen makuun. Napsun miellyttävämpi kuitenkin tänään kuin DT, ehkä kestonsakin puolesta 

JL: Hetken jo ehdin innostua, että nythän sitä kuullaan Ola Saloa, mutta ei ollut The Ark kyseessä, valitettavasti. Hiukan fiilikseltään sellainen Chris Cornellin ja Jared Leton risteämä. Ihan jees, muttei sen enempää.  

SPy: Jea! Keltä näin kova tuli? Oon aina tykännyt tästä biisistä. Rullaa jatkuvasti, vaikka on monipuolinen. Muistuttaa osittain rakasta bändiä The Dear Hunteria, mutta toisaalta tässä on Von Hertzeniäkin. Laulusuoritus erityisesti erinomainen. Kuuluu soittamisen ilo ja rohkea tuuttaus. Lopun rokkaus yeah. Levy valitettavasti ei oo sitten niin hyvä ollenkaan.  

Y: Nyt ollaan minulle hieman vieraalla maaperällä (vaikkakin tuossa miltei naapurissa). Tässä laulussa on vähän samaa kuin rapissa, eli pidän enemmän instrumentaalina.  Mutta nyt löytyy sitä äsken kaipaamaani särmää. 

T: Olipa pitkästä aikaa hyvä tämä. Tuttu siis entuudestaan. Jotenkin jousitus on sopiva.  

JJ: Mielenkiintoinen biisi. Pitää laittaa enemmän kuunteluun. Ihan alusta tuli vahva mielikuva Opethista. 

PP: Mulle nimeä vaille tuntematon bändi. Ihan mielenkiintoinen biisi, mukavia orkestraaalisia elementtejä ja mahtipontisuutta. Laulajasta tulee mieleen vähän Muse (?) ja himpun Leprous. Ei ihan sitä omaa musiikkia, mutta kyllä tätä hyvinkin kuuntelee.  

KARL: Kuullut tätä monta kertaa, mutta eri pakkauksessa. Tämmöinen vakuumipakattu ei innosta. Vitun tylsä.  

JV: Aliarvostettu jalokivi, taitavaa ja laulaja super.  

SPy: Vitun tylsä on kova kommentti btw.  

TO: Tämä oli Leprouksen Bond-tunnari. Laulaja oli hyvä, helppoa kuunneltavaa. Montako Ark-bändiä muuten löytyy?

RAADIN ARVOSANAT

• A: 7,35
• Y: 6,82
• JV: 8,9
• T: 9,1
• JJ: 8,1
• KARL: 6
• JL: 7
• SPy: 8,1
• TO: 8,45
• PP: 6,5

3. Michael Kiwanuka – Cold Little Heart (2016)

T: Tässä on kuolettavan kaunis intro… ja perkele tuo kitarasoundi sen soolossa! Tätähän ei sattumalta kuule mistään. Ja se on harmi. Vähän se kuitenkin "lässähtää" sitten sen intron jälkeen. Mutta aika vähän kuitenkin.  

A: Itselle tämä on yksi viime vuosien ihan parhaita kappaleita. Seesteisempi atmosfääri. Tämä on aina mukava kuunnella eikä tunnu kestävän kymmentä minuuttia. Sopivan härskiä kitarasoundia ja muutenkin valloittava äänimaisema.  

Y: Ehkä nuo ensimmäiset kaksi ja puoli minuuttiakin tarvittiin... No niiden jälkeen alkoikin jo gilmourmaista elämän väreilyä syntyä äänimaailmaan ja loppu osuus kera laulun olikin jo komeaa kuultavaa. Mie oisin kyllä paketoinut tämän kappaleen tiiviimpään ja sitä myöten jäntevämpään muottiin. 

TO: Kovin rauhallista. Puoleen väliin tuntui, että sopisi luontodokumenttiin, mutta siinäkin pitäisi tapahtua tappo, että pysyisi hereillä. Mutta sitten puolessa välissä tämä Kiwa alkoikin laulaa. Ehdottomasti "tähtitelttakamaa" helteisen rokkipäivän iltaan. Alussa oli ripaus Mobya ja modernia Santanaa. Hienoja pehmeitä sävelkulkuja.  

SPy: Kiwanuka on nero ja julkassu paljon ikäänsä nähden. Uusin levy myös tosi kiva ja osittain lepposan rento, joten sopii kesän viikonlopuille. John Legend on Kiwanukan karvalakkimalli. Ei mun lempparibiisi. 

JV. Ihan nuin pitkään ei jaksanut svengata, kun mikään ei yllättänyt. 

JJ: Kestosta ois voinu aatella että ois pitkäveteinen, mutta ei ollu kuitenkaan. Hyvä biisi, mutta en oikein keksi missä tilanteessa laittaisin soimaan.  

PP: Taas vieras artisti. Hieno kaihoisa, vähän vanhahtava tunnelma tässä. Tätä on tosi vaikea asettaa oikein mihinkään tyylillajiin, kun ei ole käsitystä artistin muusta tuotannosta ja biisi polveilee moneen suuntaan. Sopis jonkun Tarantino-leffan soundtrackille.  

JL: Intro kestää tarpeettoman pitkään. Muuten kyllä soi todella kauniisti, ei siinä. Aika elokuvallista musiikkia, josta tulee Tarantinon Django mieleen jostain syystä. 

KARL: Olen tykännyt aivan saatanasti siitä lähtien kun tämä ilmestyi, eikä ole kulunut kuuntelussa. Jumalauta, jos näitä introja saisi nykypäivän radiosoittopaskalistoille, niin koronat paranisi itsestään, ja rauha maan päällä ja ihmisillä hyvä tahto. Onhan tuo intro semmoinen, ettet ole kuullut semmoista 70-luvun Isaac Hayesin jälkeen mistään.

RAADIN ARVOSANAT

• A: 9,2
• Y: 8,11
• JV: 6,9
• T: 8,53
• JJ: 7,5
• KARL: 10
• JL: 8
• SPy: 8,3
• TO: 8,6
• PP: 7

4. Moses Sumney - Doomed (2017)

A: Onpa hieno äänimaisema. Meinasin kaivata enemmän sykettä ja rytmiä, mutta eihän sitä tähän tarvitse. Uusi juttu kokonaisuudessaan esittäjä ja biisi, mutta olipa hyvä. 8,4. 

T: On hienot tai hieno soundi! Tällaiset kappaleet vaan vaatiivat soittoa, että niille pystyy luomaan järkevän arvosanan.  

PP: Tuntemattomalla maaperällä jatketaan. Tästäkään ei oo mitään hajua, mutta alku oli todella kaunis ja lupaava. Vähän paikallaan polki sitten kuitenkin.  

JV: Kaunis ja harmooninen, en osaa verrata edes mihinkään. On kova. 

JJ: Ei kolahtanut. Laulu lähinnä häiritsi. Äänimaisema kyllä oli hyvä.  

TO: En tiedä, millaisessa mielentilassa tai tunnelmassa kuuntelisin Mosesta. Ehkä johonkin luovaan suunnitteluun taustaksi, ei tämä häiritsisi. Mutta turhan hidasta poljentoa omaan makuun.  

JL: Mä en nyt päässyt tämän kyytiin ollenkaan.  

SPy: Moses on mulle viime vuosien kovimpia artisteja. Osaa olla henkevä ja uskaltaa olla kokeellinen mutta tarvittaessa luottaa yksinkertasuuteen. Nero mies tämäkin. Ja kaikki soittimet menee. Livenä jäätävä. Olin katsomassa livenä ja edellisenä iltana Perttu Häkkinen oli kuollu ku kaatu pyörällä. Sitten hiljanen hetki ja tämä biisi.  

Y: Valitettavasti on pakko sanoa, että nyt en löytänyt kohtaa mihin olisin voinut tarttua. Utuinen äänimaailma, joka soljui ohi.  Vaatii ehkä useamman kuuntelukerran. 

KARL: Ei iske tähän mielentilaan ja näin äkisti. Pelkään kuitenkin, että jossain kohtaa, kun todellisuus iskee silmille, niin tämä voisi kolahtaa. Miellyttävä tunnelma: vaatisi luurit korville. Otan aikalisän ja tutustun artistiin.

RAADIN ARVOSANAT

• A: 8,4
• Y: 6,56
• JV: 9,2
• T: 7
• JJ: 6,7
• KARL: 8
• JL: 6,5
• SPy: 9,3
• TO: 6,5
• PP: 6,5

5. The Outlaws – Green Grass & High Tides (1975)

PP: Ei soi kellot edelleenkään. Tää on hyvin kaukana omalta mukavuusalueelta. Laulun alettua ja kappaleen keston nähtyäni aloin elätellä toiveita pitkähköstä sooloilusta jonkun Skynyrdin, CCRn tai vastaavan hengessä ja sitähän tulikin ihan mukavasti. Pelasti paljon. 

SPy: Tuota tuota. Mulle hankalasti arvioitavaa musiikkia. Biisi on pitkä ja sehän itsessään aina luo eepoksen tuntua. Livejamimaisuutta ja sehän ei oo paha asia koskaan. Mukavasti rullaa muutenkin ja kitarasta riivitään kaikki irti mitä saa. Silti tässä ei mitään niin uniikkia ollut. Jos olis tuohon aikoihin elänyt, niin fiilikset vois olla erilaisia. Voisin kuunnella kesällä autolla ajaessa jollain porukalla, mutta niin ettei tähän tarvis niinkään keskittyä.  

JV: Southern ei oo miun juttu. 

Y: Kohtuullista soittoa ja laulua 70-luvun puolivälistä, jolloin etelänpuoleinen kantrirokki oli voimissaan. Ei aivan Allmanin poikien tasoista kilpakosintakitarointia, mutta ihan kelpo kepitystä saimme tässä kuultavaksemme. 

TO: Jalka alkoi vippaamaan ja stetsonin kaivoin päähän naulakosta. Lynyrdiä kovasti mukana. Torvinenkin lie kuunnellut tätä tarkasti. Kappaleen olisin paketoinut kestonsa puolesta puoleen. Tuli vähän sellainen olo, että "uskotteko, että osataan muuten soittaa kitaroita". Kitaristeja näkyy olleen 11kpl, kuka lie ollut kovin kepittäjä.  

T: Perhana, Pantse päästetty johonkin punaniskabändiin! Intro ainakin vangitsi. Katsoin aluksi, että mitta on 3:51 ja mietin, että tämä nyt oli tämmönen, mutta perhana soolotteluhan jatkui vaan. Pantse ja Torvinenkin saisi ihan tosissaan kepittää. Ei ole maanantaina äänitetty tämä.  

A: Jumaliste. Tämä soittaa jotain kelloja muistissa. 1975 jos on vuosivalinta, niin harvoin vikaan menee musiikissa. On siihen nähden aika hyvät soundit. Kertosäe ei ehkä lähde ihan niin kuin olisin itse toivonut, mutta taustalaulut siinä paikkaa hienosti. MELKO kovaa kitarasoitantaa tuolla loppupuolella. Ei paljon Pro Tools tai muut digihömpötykset tässä haise.  

JJ: Jos korona helpottaa niin Bemarilla kurvailemaan kesäkelissä ikkuna auki ja tuo soimaan kovalla. 

JL: Kyllähän nyt tällainen musiikki vaan toimii. Olisi varmaan voinut tietysti vähän kompaktimpi olla kestoltaan, mutta hittojako siitä, kun meni se näinkin. Tämän on oltava miellyttävin kymmenminuuttinen kappale, jonka olen kuullut. Tai no, DragonForce tietty.  

SPy: DragonForce. :D  

KARL: Ameriikan Eppu Normaali. Voiko kitaroita ja sooloja olla tarpeeksi? Kysykää Teksti-TV 666:lta. Tämä on kuitenkin 45 vuotta vanhaa kamaa. Ja kiva tätä on kuunnella heinäladossa, kun Punavuoren hipsterit kuolee "tylsyyteen".

RAADIN ARVOSANAT

• A: 8,8
• Y: 8,85
• JV: 5,5
• T: 8,2
• JJ: 8
• KARL: 9,5
• JL: 8,2
• SPy: 6,5
• TO: 6,7
• PP: 5

6. Van Morrison - Moondance (1970)

T: Tämä biisi sytyttää aina! En vaan koskaan muista mikä tämä on. On napakkaa soittoa ja laulua, vaikka hienosti riisuttu jazziksi ja bluesiksi. Tulee mieleen joku iskemisyritys, joka on mennyt ihan perseelleen, mutta lopulta sekin on vaan hymyilyttänyt.   

PP: Tää on klassikko-osastoa ja tuttu, vaikkei omalta soittolistalta löydykään. Mahtavasti kulkee kappale, varsinkin basso. Pahinta ehkä, että tällaiset on melkoisia korvamatoja.  

A: Ihastuttavan hämy tunnelma. Jäsen T:llä lienee jossain video, kun meikäläinen soittaa tähän jazz-pianosoolon Pielisjoen rannassa baarikeikalla pari kesää sitten. Van Morrisoniin tulee yritettyä tutustua silloin tällöin, mutta isossa kuvassa ei ihan vielä lähde. Tämä on kylläkin hyvä veisu.  

SPy: Kuuluu artisteihin, joihin on pitänyt tutustua tarkemmin. Popahtava jatsi on parhaimmillaan oikein jees mutta sitä keskinkertasta on vaan niin paljon. Tää oli sen verran hauskaa menoa, että huomisella ajomatkalla enemmän. 

Y: Siirryimme vielä 5 vuotta kauemmas äskeisestä. Van teki tämän 50-vuotta sitten, eli aikaan jolloin LP:t olivat yleistyneet ja singlelevyjen 3 minuutin formaatti oli murtunut.  Tyylikäs jazzin ja rockin kombinaatio - pehmeä ja svengaava. 

TO: Tykkään kovasti musiikkityylien rikkomisesta tai enemmänkin yhdistelystä. Sopivan mittainen kappale! Jatkoon. 

JV: Pitkän linjan yksinäinen, saksofonia olisi kaivattu kehiin. Biisinä pliisu. 

JL: Samettia korville. Huilusta tulee aina pointseja, eikä basson pompotuksessakaan ollut mukisemista.  

KARL: Aika puskista heitettiin klassikko. Ilmeinen vitunmies tämän valinnan takana? Tästä tykkäävät kaikki, jopa nihilistien nihilisti Klaus "Kalaus" Järvinen. Pakko antaa arvostusta, ettei Oulunkylä-Oggelby:n natsiope tule kummittelemaan. 

JJ: Ei ihan omaa musaa, mutta tykkäsin.  

A: Moondancen bassoraita oli yksi päivän nostetuimpia seikkoja. 😀 Eipä olisi arvannut.

RAADIN ARVOSANAT

• A: 8,3
• Y: 9,33
• JV: 7,8
• T: 8,77
• JJ: 7,9
• KARL: 8,5
• JL: 8
• SPy: 8
• TO: 8,25
• PP: 7

7. Carpenter Brut – Roller Mobster (2013)

KARL: Nyt on oikeasti JUMALAUTA kova! Carpenter ei voi olla sattumaa. Mun päälle ajoi Christine ainakin 5 kertaa. Pakko hoitaa tämä biisi itselle ja heti! Aivan uusi tuttavuus, ja siitä bonukset päälle! 

A: Pakko nyt sanoa, että onpa mukava välillä kuunnella Tastingia kaiuttimien kautta eikä aina luureilla. Tämäkin hyökännee pykälää ärhäkämmin. Meinasin sanoa koukuton, mutta alkoihan tuolla jälkipuoliskolla tapahtua. Sanotaan että koukku jää vähän tylpäksi.  

PP: Tutummaksi alkaa mennä. Synthwave on kiinnostellut viimeisen vuoden aikana aika paljonkin. Kävin viime Rokumentissa kattomassa Blood Machines -leffan, jonka ohjaaja oli tehnyt Carpenter Brutille musavideon, joka laajeni sit lopulta pitkäksi leffaksi. Oli melkoinen. Tää biisi oli kova, eikä liikaa kasaria. 

Y: Tässä oli särmää, mutta minulle välissä jopa liikaakin läiskintää ja toisaalta taas ”kepeän” ilmavaa musisointia. Eli olen maanisdepressiivisessä mielentilassa. 

JL: No niin! Nyt oli jotakin tosi erilaista illan aiempiin biiseihin verrattuna. Tämä oli vissiin Daft Punkin ilkeä serkku tai jotai sellaista. Tosi jees.  

JV: Alku oli kuin Gary Numan, mutta olikin uudempi tuttavuus ja aika jytäkkä.  

JJ: Näin bändin Tuskassa pari vuotta sitten livenä. Lievä pettymys silloin, odotin enemmän koska keikalla mukana kitaristi ja rumpali. Tää on kuitenkin kova biisi. 

TO: Ei kovin lähellä omaa makua. Vaikea sijoittaa tätä mihinkään. Se hiukan terävämpi Jarre. Kova rytke oli hänellä!  

SPy: Joo, Carpenter Brut on näitä viime vuosien mielenkiintosemman päädyn artiseja. Jokin tässä ei kuitenkaan iske niin kovaa, vaikka yritetty on. Sopis Tiltin alkumusaks, mutta vaan jos JAANA PELKONEN! Tää ei kuitenkaan musta oo mikään erityinen biisi. Livenä kuulemma toimii.  

T: Minä olen tätä bändiä yrittänyt montakin levyä kuunnella, mutta kun vanhasta kaartista Moroder ja uudesta Daft Punk tekee tämän vaan jotenkin paljon paremmin. Yksittäiset biisit voi olla koviakin. Ei tämä harmita ja menis varmaan jonkun Drive-tyyppisen leffan soundtrackilla. 

RAADIN ARVOSANAT

• A: 7
• Y: 7,2
• JV: 8,1
• T: 7
• JJ: 8,5
• KARL: 9,5
• JL: 8,8
• SPy: 6,8
• TO: 7,2
• PP: 9

8. Oranssi Pazuzu – Uusi teknoratia (2020)

T: On kyllä oikeasti pelottavimpia live-esityksiä mitä olen ikinä nähnyt. Odotan levyä kovasti. Tämä ei ole sellaista huhtikuun ensiauringon ja terassin musiikkia välttämättä. On näillä hyvin omalaatuinen meininki. Suomen kovimpia vientituotteita musiikin saralla. On alan piireissä aika suosittu. On muuten nähty tämän edeltäjä Kuolleet intiaanit joskus noin 2000 livenä. Oli pelottava sekin.  

A: Tähän tutustuminen on jäänyt omalta osalta hyvin pintaraapaisuksi. Tykkäsin erityisesti tässäkin tuolta kuuden minuutin kohdalla alkaneesta rääkkäyksestä, joka toi koko juttuun terää. Sen loppuun olisi oikeastaan voinut kappalekin minun puolesta päättyä. Ei ehkä vieläkään ole tämän bändin hetki meikäläiselle. 

Y: Sorry. 

TO: Synkkä ja sekasortoinen tunnelma. Tulkinta kuulostaa kauniisti kuvattuna krapulaoksennukselta. Hämmentävä äänimaailma.  

PP: Tässä on aika paljon kontrastia tähän saakka kuultuihin 😀 Suomen kovin bändi ja itselläni kuunnelluin artisti ainakin pari vuotta jo. Niin sakean hypnoottisia tunnelmia, ettei mitään rajaa. Tyyli on persoonallinen, eikä ihan samanlaista löydy edes maailmalta. Malttamattomana odotan ensi viikolla ilmestyvää uutta levyä, jolta tää biisi on ennakkolohkaisu.   

JV: Itä-Saksan jälkeen on ollut tällä rintamalla hiljaista, mutta oli jo aikakin saada kunnon messua Suomeen. 

SPy: Jossain vaiheessa tuli kuunneltua enemmänkin mutta sitten muutaman vuoden tauko. Aina oon tykänny siitä ettei jarrutella musan suhteen. Tämä oli livenä sellanen bändi, joka aidosti herätti sellasen fiiliksen, että mitä täällä tapahtuu. Upeaa äänimaisemaa ja hiljainen vyöry taustalla koko ajan. Pessimistisen näkökannan haltijalle sopii hyvin tähän aikaan. Biisissä vähän niinku pako olis käynnissä jatkuvasti. Tää on kova. 

JJ: Synkkä biisi ja vaikutteita monesta bändistä. Ekalla kerralla ei vielä lähtenyt, mutta annan toisen tilaisuuden.  

JL: Niin, erilainen oli tämäkin. Tuskin tulee toiste kuunneltua tätä kipaletta. Oli tässä silti hetkensä.  

KARL: Taisi olla 25 vuotta sitten samaan ajankohtaan, ja pääsiäismankeli Tampereen Tullikamarilla. CMX:ää menin katsomaan, mutta lämppärinä oli Circle, joka tunki lavalla käytetyn rekvisiittahauen nöösipojan persiiseen. Kuvainnollisesti tietenkin, heh heh. Eli tämä on tehty ja nähty monta kertaa paremmin. Kuitenkin, kaikki kehuu Oranssia Pazuzua. Missä vika? Minussa tietenkin. Kysykää vaikka rouvalta. Tosin puolesta välistä alkanut (perseen)revittelykohtaus  oli kuin kuukautistenaikaisesta avioseksistä. Siitä anusta, eikun bonusta. 

RAADIN ARVOSANAT

• A: 6,9
• Y: 5,88
• JV: 9
• T: 8,2
• JJ: 7,3
• KARL: 7
• JL: 6,66
• SPy: 8,8
• TO: 6,7
• PP: 10

9. Cage The Elephant – Broken Boy (2020)

PP: Ziggy Popin tiedän, mutta Broken Boy on tuntematon. Tällaisissa biiseissä on sellainen mukava velton hölkän fiilis, täyttä tuskaa mutta maisema vaihtuu silti. 

Y: Täysin outo kappale, mutta silti kuin olisin kuullut tämän joitakin kertoja tai useammin post punk -aikakaudella. Hallittua musiikaalista kaaosta. 

A: Taas lähtee vakuuttavalla syntetisaattorilla. Vuosikertaa 2020 näköjään, mutta ei olisi välttämättä arvannut. Sopivasti pelkistetty. Iggystä saa plussan kyllä. Ei elämää suurempi, mutta ei tätä tullut tarvetta poiskaan kääntää.  

JV: Jos joku kyssyy: broken boy, how does it feel? Ja se tuodaan tolleen sun eteen niin 10. 

T: Olin lähes varma, että tässä on joku QOTSA-tyyppi. No Grohl rummuissa livenä, mutta ei lasketa. Johan on poljentoa. Iggystä alkaa iän myötä tykkäämään. Grohl muuten näyttää vähän Nirvanan rumpalilta…  

JJ: En oo tätäkään kuullu aiemmin. Aika perusbiisi minun makuun.  

TO: Menevää poljentoa ja ei ollut venytetty biisiä.  

SPy: Provinssissa tai Ilosaaressa menis kummasti. Sopis vaikka tukevampaan kaljanjuontiin. Huoletonta musaa huolimattomaan elämäntapaan. Ehkä johtuu Iggystä. Nojoo en pane pahaksi.  

KARL: Vittu mikä alku! Olo oli kuin Sillanpään Jarilla, jolla oli meta loppu ja kauppa menossa kiinni. Näin silmissäni epätoivoisen porraskäytäväjuoksun ja hypyn autoon. Onneksi poliisit ovat rajalla, eikä pelkoa kiinnijäämisestä. Ehdottomasti jatkoon! Kasabian: Shoot The Runner tähän jatkoksi. 

JL: Kursailematonta rokettia. Mulle toimii. Bändin muu tuotanto on aika lailla mitäänsanomatonta, mutta tämä potkii kivasti.  

Y: Sillanpää muuten myi Haaparannan kämppänsä. Ei tarttee enää ylittää rajaa.

RAADIN ARVOSANAT

• A: 7,45
• Y: 7,97
• JV: 10
• T: 7,2
• JJ: 7,1
• KARL: 9
• JL: 9
• SPy: 7,7
• TO: 7,8
• PP: 7

10. The Clash – Train in Vain (1979)

T: Pelkäsin jo sitä pahemmin ska:ta… Clash ilman L-kirjainta menee, mutta ei näin. Tosin mulla olis edelleen myynnissä Clash-Converset. Niitä ette saa mistään!  

PP: Tuttu nimi, vieraampi musiikki, vaikka tää biisi ehkä hämärästi tuttu. Tällainen musiikki ei anna mulle oikein mitään. Sellaista rallattelua.  

Y: Tämäkin tehtiin 70-luvulla, tosin vasta silloin kun muutin Ruotsin maalle. Clashiksi yllättävänkin sovinnollinen kappale, joka ei mitenkään erottunut tuon aikakauden massasta. Leppoisa ralli, jossa ei sen suurempaa kliimaksia 

KARL: Olen joskus kuullut joltain taholta vittuilua Clash-diggailustani. Ja varsinkin London Callingista, joka on all time top-10:ssä. Jos olisi tullut "Guns of Brixton", niin varma 10. Nimimerkillä: "Joskus oikeasti juossut pakoon Brixtonissa". 

A: London Callingilta tällä kertaa tämä. Ei minulla ole mitään Clashia vastaan, hyvin eteni tämäkin. Ei parhaita biisejä siltä orkesterilta, mutta tähän loppuun aivan miellyttävä.  

SPy: Jep, hyvä biisi loppuun. Kuuluu bändeihin joiden aikana olis pitäny elää nuoren miehen elämää. Jotenkin The Clashista voi kuitenkin postuumisti miettiä, että tän on täytynyt olla joskus vallottavaa kamaa. Muutaman soinnun läpyttely. Ee hättää. 

JV: Tää biisi on hyvä osoitus siitä miten tää orkesteri muutti maailmaa, ei pelkästään musiikillaan vaan rikkoi raja-aitoja ja loi suvaitsevuutta. 

JJ: Aikalailla hajuton, mauton, väritön. 

TO: Ei ihan kauhean hyökkäävää meininkiä ollut, jos punkiksi luokitellaan? Muutama tutumpikin biisi löytyy, tämä ei niin tuttu. Ei oikein irtoa, turhan haaleaa.  

JL: Perus. Ihan kiva. Ei oikein irtoa tästä kappaleesta paljoa runoa. Siinähän se soi. 

RAADIN ARVOSANAT

• A: 7,5
• Y: 7,28
• JV: 9,1
• T: 6,1
• JJ: 6,9
• KARL: 9
• JL: 7,3
• SPy: 7
• TO: 6,9
• PP: 3,5

RAADIN RANKING
1. Cold Little Heart - Michael Kiwanuka 8,21
2. Moondance - Van Morrison 8,19
3. Broken Boy (feat. Iggy Pop) - Cage the Elephant 8,02
4. Roller Mobster - Carpenter Brut 7,91
5. Uusi teknokratia - Oranssi Pazuzu 7,64
6. Ark - We Are The Ocean 7,63
7. This Is the Life - Dream Theater - 7,53
8. Green Grass & High Tides - The Outlaws 7,53
9. Doomed - Moses Sumney 7,47
10. Train in Vain - The Clash 7,06

Metallimusiikin olemus – 69. "Paras comeback ikinä!"

VAN DER GRAAF GENERATOR - GODBLUFF (1975) 

Edellisestä albumista oli kulunut jo neljä vuotta. Näin siksikin, että bändi hajosi laulaja Peter Hammillin lähtiessä soolouraa tekemään. Tuo hajoaminen oli tapahtunut hyvissä merkeissä ja jäsenet jopa soittivat Hammillin soololevyillä sekä keikoilla. Sen lisäksi ehtivät nauhoittamaan sillä aikaa myös instrumentaalialbumin Long Hello -nimellä. 

Edellisen albumin kiertue oli todella raskas. Bändin jäsenet halusivat myös tehdä jotain linjallisesti erilaista, esimerkiksi albumin kappalemittojen suhteen. Pitkiähän ne Godbluffillakin on, mutta ei samalla lailla monisyisiä kuin Pawn Heartsilla. 

Onkin sanottu, että Godbluff on VDGG:n helpoimmin kuunneltavissa oleva albumi ja “paras comeback –albumi ikinä”. Siitä huolimatta se on jotenkin väärällä lailla sekapäistä. Eikä Hammillin laulusoundikaan korvia hivele. Tämä on raastavaa musiikkia.

Toisaalta juuri tästä tulee se metallimaisuus. Tarkoituksellisen häiritsevää musiikkia. Arrowissa on kuitenkin sen verran pekkapohjolamaisia viboja, että sen ilkeää laittaa kuulolle.





Kuva: teetai.blogspot.com

Viikon Aivoradio 15/2020

A

"Eppu Normaali - Rupisia riimejä, karmeita tarinoita: Vinyylihyllystä tuli kaivettua tämä. Ollapa Ilosaarirock, Sulo-klubi ja Eput soittamassa tätä levyä kannesta kanteen. Yksi parhaista."

T

"Carnivore – Male Supremacy: Carnivore, jos joku on aika epäsovinnaista musiikkia, mutta lopulta se on kannanottoa. Sielläkin välissä hienoja melodioita.

Minä ja Nieminen – Sukkula Venukseen: Olihan erikoinen versio melkoisesta kammotuksesta.

Aili Järvelä – Sisäpiha: Tämä tarrautui jostain listalta korviin. Ihan toimiva.

Jussi Hakulinen – Varkaat, kulkurit: Jussin laulu ja sävellys ovat olleet ominaisuuksina edesmenneen Olli Lindholmin vastaavia aika paljon paremmat. Tässä sanat myös poistuneen Jukka Virtasen kynästä.

Leevi & the Leavings – Jos Helsinki on kaunis: Tuli tässä huhtikuun lumisateessa tämä mieleen.

Jonathan Wilson - 69 Corvette: Tätä Wilsonin albumia on kovin kehuttu, eikä ensikuuleman perusteella ollenkaan suotta.

Kauko Röyhkä & Riku Mattila – Helvetti: Tämä kipale soi aika ajoin. Joku siinä kiehtoo.

Mokoma – Takatalvi: Piruuttani kuuntelin Mokoman Kurimuksen läpi. Takatalvi on Suomi-thrashin ehdottomia klassikoita. Varsinkin se rytminmuutos siellä lopussa. Tiedätte kyllä mikä.

Helloween – Sun 4 The World: Toinenkin ”pitkästä aikaa” -kuuntelussa ollut levy. Rabbit Don’t Come Easylla on monta toimivaa metallibiisiä.

Sepultura – Ratamahatta: Tämä on legenda. Ihan videotaan myöden."

YYTE

"Ben Watt - Summer Ghosts: Vaihteeksi pilvestä tarjottua tuoretta musiikkia, vaikkakin hän julkaisi ensimmäisen albuminsa jo parikymppisenä vuonna 1983. 

Silje Nergaard - Ordinary Sadness: Kun vuonna1990 16-vuotias tyttö nousi Molden Jazz Festivaleilla erään jamisession aikana lavalle Jaco Pastoriuksen kanssa, niin uusi tähti oli syttynyt Norjan jazztaivaalle ja nyt, 30 vuotta myöhemmin, hän on julkaissut 16 albumia. Pehmeää, helposti sulavaa musiikkia - takkaillan punaviinitunnelmointia. 

Badfinger - Get Away: Nilssonin hitti Without You oli alunperin Badfinger -yhtyeen teos, mutta yhtyeen arkistosta löytyy toki myös menevämpääkin rallia. 

Styx - Sing for the Day (live): Kuuntelin musiikkia työtäni taustoittaen ja ajattelin, että jes, Yes! - mutta kyseessä olikin siis tämä Styx. 

Jackson Browne - A Little Soon To Say: Herkän tyylikästä Jacksonia ei todellakaan liian aikaisin, sillä edellinen musiikillinen tuotos on vuodelta 2014.  Uutta albumiakin pukkaa, mutta vasta lokakuussa. 

Deep Purple - Throw my Bones: Avausraita 12.6. julkaistavalta Whoosh-albumilta. Jotain tarttuvaa tässä on, vaikken nykyistä orkesteria tunnistakaan yhdeksi nuoruuteni kiintotähdistä hevin tähtitaivaalla. 

David Clayton-Thomas - Burwash: Clayton-Thomas teki aikoinaan komeaa jälkeä Blood, Sweat and Tears yhtyeen kanssa. Nyt liki kahdeksankymppisenä miehenä hän tekee edelleen jäntevää tavaraa. Tämänkin olisi halunnut kestävän hieman kauemminkin, ainesta olisi ollut pidempääkin jammailuun. 

Adam & The Ants - Five Guns West: Kaverin seinä muistutti tämänkin orkesterin, yhden ensimmäistä post-punk yhtyeistä, olleen olemassa. Ps. Stuart Goddart on syntynyt siskoni kanssa samana päivänä.   

Pretenders - The Buzz: Chrissie Hynden äänesssä on yhä sitä samaa kuin Brass in the Pocket hitin aikana 40 vuotta sitten."