”Kerran vielä, pojat!”. Sellainen fiilis tuli allekirjoittaneelle, kun paria viikkoa vajaa vuosi sitten Bruce Springsteen & The E Street Band julkisti ensimmäisen Euroopan kiertueensa sitten vuoden 2016 kesälle 2023. Kuluneet vuodet koronaviruksineen olivat tehneet tehtävänsä siinä määrin että kun Suomen keikkoja ei kalenteriin ilmestynyt, piti kombon perässä lähteä maailmalle. Kohteeksi valikoitui legendaarisia keikkoja muiltakin akteilta kuten Bon Jovilta nähnyt Dublinin RDS Arena, joka isännöi peräti kolmea keikkaa toukokuun 5.-9. päivä.
Keikkaa edeltävinä päivinä jännitys kohosi liki sietämättömäksi. Itsekseen tällaiselle reissulle lähteminen oli uusi kokemus ja vielä Helsingissä lentoa odotellessakin jopa hieman epäilytti. Nyt junassa istuessa kotimatkalla voi kuitenkin hyvillä mielin todeta, että olipa kaiken vaivan arvoinen seikkailu!
Ensimmäinen keikka, 5.5.:
Perjantai-ilta Dublinissa. Aurinko paistaa, 18 astetta lämmintä. Kuin olisi yhtäkkiä kesä! Paikallisbussi kuljetti mukavasti stadionin kylkeen ja sisäänpääsy kävi jouhevasti. Käteen iskettiin vihreä ranneke, jolla pääsi stadionin etuosaan kunnon keikkatunnelmaan. Oma spotti osui ensikeikalle Nils Lofgrenin puolelle lavaa eli yleisöstä katsoen vasempaan reunaan vajaaseen kymmenenteen riviin edestä laskien.
Bändi taisi odotella hetken ilmoitetun aloitusajan ohi auringonlaskua, sillä vielä ilmoitetulla showtimella klo 19 se paistoi suoraan lavaa vasten. Klo 19.27 juhla kuitenkin käynnistyi. Kun No Surrender ja Ghosts soivat kahtena ensimmäisenä kappaleena, huomasin kyynelten valuvan poskia pitkin valtoimenaan. Bruce ja E-kadun bändi elää, hengittää ja soittaa ja meikäläinen on kolmea päivää vajaan kymmenen vuoden tauon jälkeen katsomassa livenä kaikkien näiden vuosien ja käänteiden jälkeen. Huikea viikko luvassa!
Prove It All Night lukeutui niihin joita odotin, lukeutuuhan se Darkness on the Edge of Town-levyn (1978) helmiin. Ensimmäisenä iltana sain myös kaksi muuta uutta Darkness-biisiä omalle vyölleni, kun mystisesti meikäläistä kiertänyt The Promised Land sekä erityisesti hehkuva Candy’s Room soitettiin heti kärkiseitsikossa.
Kitty’s Back lukeutuu kiertueen standardeihin ja antaa soittajille soolopaikat puhaltajista kosketinsoittajien kautta Bruceen itseensä kitaran varressa. Brucen kitarointi muutenkin oli paljon esillä ja oli perinteisen räiskyvää. Toinen soittaja jonka suoritus pisti silmään oli Max Weinberg. Max oli lempinimensä mukaisesti ”mighty” kautta linjan uskomattoman aktiivisella soitannollaan. Hyvähyvä!
Heti ensimmäisenä iltana kävi selväksi, missä kohtaa on show’n emotionaalinen huippu. Keskisetin Last Man Standing, jonka Bruce esitti pelkästään akustisella kitaralla itseään säestäen, pohjustettiin joka ilta koskettavalla tarinalla vanhasta bändikaverista George Theissista sekä tämän poismenosta sekä siitä, kuinka tuo tapahtuma antoi Springsteenille paitsi aiheen lauluun, myös muistutuksen siitä kuinka tärkeää on elää hetkessä ja olla hyvä itselleen, muille ja ympäröivälle maailmalle. Heti LMS:n perään käynnistyi Born to Run-levyn (1975) kulmakiviin lukeutuva Backstreets. Se ei ole koskaan itselleni kolahtanut mutta kun sen asettaa tuohon kontekstiin, meinasi jälleen pukata silmähikeä. ”We swore forever friends / on the backstreets forever”.
Pari muuta joka ilta yllättävän hyvin toiminutta vanhaa sotaratsua olivat Because the Night Nilsin kitarasooloineen ja Wrecking Ball, joka sai illasta riippumatta aikaan melkoiset tanhut yleisössä.
Ensimmäisen illan todellinen taika tapahtui illan hämärtyessä kohti pääsetin loppua ja encorea. Ensin ”main setin” viimeisenä aina maaginen Thunder Road pimentyneessä kesää enteilevässä illassa, perään Charlie Birdille omistettu juhlava Land of Hope and Dreams ja siitä suoraan bileet käyntiin kaksikolla Born in the U.S.A. -> Born to Run. Tässä vyörytyksessä The E Street Band on lyömätön orkesteri. Vaikka loppusetti ei tarjonnut varsinaisia yllätyksiä, olipa hienoa kuulla Glory Days, Dancing in the Dark ja Tenth Avenue Freeze-Out jälleen livenä. Viimeinen laulu I’ll See You in My Dreams oli Brucen soolo ja keikka päättyi klo 22.15.
Ensimmäisen keikan biisilista (KAPITAALEIN ainoastaan tänä iltana Dublinissa kuullut biisit):
klo 19.27
- No Surrender
- Ghosts
- Prove It All Night
- Letter to You
- The Promised Land
- Out in the Street
- CANDY’S ROOM
- Kitty’s Back
- Nightshift
- Mary’s Place
- Johnny 99
- The E Street Shuffle
- Last Man Standing (solo acoustic)
- Backstreets
- Because the Night
- She’s the One
- Wrecking Ball
- The Rising
- Badlands
- Thunder Road
- LAND OF HOPE AND DREAMS
- Born in the U.S.A.
- Born to Run
- Glory Days
- Dancing in the Dark
- Tenth Avenue Freeze-Out
- I’ll See You in My Dreams (solo acoustic)
klo 22.15
Toinen keikka, 7.5.:
Toiselle keikalle, sunnuntaille, pääsin hieman keskikohtaa oikeammalle puolelle yleisöstä katsoen eli tällä kertaa oltiin Steve van Zandtin ja Garry Tallentin puolella. Keli oli pykälää harmaampi muttei vieläkään sateinen, ja keikka alkoi pykälää aiemmin klo 19.10.
Alku olikin heitetty aivan uusiksi: Born in the U.S.A.-aikainen ylijäämä 80-luvun alusta eli My Love Will Not Let You Down aloitti jykevästi ja Wrecking Ballilta (2012) löytyvä Death to My Hometown jatkoi irkkuvivahteineen. Ensimmäiseltä illalta tuttujen kolmen laulun jälkeen koettiin reissun kohokohtiin itselleni lukeutunut laulu, kun ilmoille kajahti uljas Darkness on the Edge of Town. Se tunne kun kuulet tuollaisen ikisuosikin ensimmäistä kertaa livenä on syy miksi näille reissuille lähdetään!
Setti jatkoi tuttuja polkuja, Kitty’s Back oli ensimmäistä iltaa rönsyilevämpi ja The Commodores-laina Nightshiftissä kuultiin jälleen hienoa moniäänistä laulantaa ja jykevää bassottelua. Setin puolivälin paikkeilla poikettiin vajaan parin kymmenen vuoden takaiselle The Seeger Sessions-levylle (2006) ja laulatettiin reilua 30 000 ihmistä Pay Me My Money Downin merkeissä. Loppusetissä hyökkäsivät hienosti jo edeltävänä iltana ihastuttaneen Because the Nightin lisäksi luotettavat keikkajyrät The Rising ja Badlands.
Encore käynnistyi hauskalla episodilla, kun Bruce laski biisin käyntiin ennenkuin Roy Bittan oli syntetisaattoreineen valmiina. Näin ollen Born in the U.S.A. lähti käyntiin niin yskähdellen, että se piti laskea käyntiin uudestaan. Kun alkukeikasta Nils Lofgrenin kitara oli puolestaan ollut väärässä vireessä Ghosts-biisissä, nähtiin keskimmäisenä keikkailtana elävän musiikin peikko tositoimissa oikein kunnolla!
Encoressa luotettiin pääosin edelliseltä illalta tuttuihin lauluihin, mutta välissä kuultiin yksi hieno kierrepallo. Bruce elehti Glory Daysin jälkeen seuraavaa laulua bändille ja luulin lukeneeni huulilta ”dancing” mutta ei, sieltä tulikin Bobby Jean. Tuokin laulu oli kiertänyt meikäläisen aiemmilla kolmella keikallani, mutta kun se lähti liikkeelle pääsi suusta spontaani riemunkiljahdus. Mahtava laulu ja tunnelma yleisössä korkealla käsienheiluttelun ohessa.
Bobby Jeanin perään soivat samat kolme laulua kuin ensimmäisenä iltana ja keikka loppui minuuttia vaille iltakymmeneltä.
Toisen keikan biisilista (KAPITAALEIN muutokset ensimmäiseen iltaan):
klo 19.10
- MY LOVE WILL NOT LET YOU DOWN
- DEATH TO MY HOMETOWN
- No Surrender
- Ghosts
- Prove It All Night
- DARKNESS ON THE EDGE OF TOWN
- Letter to You
- The Promised Land
- Out in the Street
- Kitty’s Back
- Nightshift (The Temptations cover)
- Mary’s Place
- PAY ME MY MONEY DOWN
- The E Street Shuffle
- Last Man Standing (solo acoustic)
- Backstreets
- Because the Night
- She’s the One
- Wrecking Ball
- The Rising
- Badlands
- Born in the U.S.A.
- Born to Run
- Glory Days
- BOBBY JEAN
- Dancing in the Dark
- Tenth Avenue Freeze-Out
- I’ll See You in My Dreams (solo acoustic)
klo 21.59
Kolmas keikka, 9.5.:
Kolmatta keikkaa edelsi vesisade sekä jonotellessa että stadionilla keikkaa odotellessa. Alku oli identtinen edeltävän keikan kanssa, mutta erityisesti Ghosts toimi nyt paljon paremmin kuin aiempina iltoina. ”I’m alive / I can feel the blood shiver down my bones”.
Prove It All Nightia seurasi edellisen keikan ”Darknessin” sijaan samaiselta levyltä löytyvä harvinaisempi helmi Something in the Night. Se kohoaakin reissun kovimpaan kastiin lukeutuen ”mistä ihmeestä tuo nyt tuli”-kategoriaan myös. Sen perään myös Letter to You alkoi asettua uomiinsa kolmantena iltana.
Jokaisena iltana kuultua Mary’s Placea, tiistaina biisinä numero 12 kuultua, seurasi jälleen itselleni uusi keikkabiisi vanhan Trapped-coverin muodossa. Räjähtävä kappale ja melkoista yhteislaulua kertosäkeen käynnistyessä. Mahtavaa!
Trappedin jälkeen settiin palasi Johnny 99 tutussa rock’n’roll-sovituksessaan sisältäen uusia puhallinriffejä. The E Street Shufflessa ei tällä kertaa kuultu perinteistä, tahallisesti hapuilevaa puhaltajien introa. Tässä kohtaa Brucenkin piti alistua sään armoille ja vetäistä nahkatakki päälle ja kaulahuivi kaulaan edeltävistä illoista poiketen.
Backstreets oli kolmantena iltana edeltäviäkin koskettavampi. Pääsetin loppuosiosta nousee erityishuomioksi myös Wrecking Ball, jonka toimivuus keikalla vain jaksaa hämmästyttää.
Encoressa luotettiin vanhoihin sotaratsuihin. Kun katsoo biisilistan kappaleita numerosta 22 eteenpäin, ei ole mitään nokan koputtamista. Läjä Brucen lauluja koskaan. Badlands, Thunder Road, Born to Run, Bobby Jean, Glory Days, Dancing in the Dark ja Tenth Avenue Freeze-Out. Huikea loppu mille tahansa keikalle. Reissu päättyi kauniisti I’ll See You in My Dreamsiin kuten aiemmatkin keikat. Tuo laulu tuntuu kuin vanhalta tutulta tuutulaululta, vaikka se on itse asiassa julkaistu 2020. Yleisö lauloi tunteikkaasti mukana ja stadionilla paloi kännykkävalojen valokärpäsmeri. ”I’ll see you in my dreams / when all our summers have gone to an end”.
Kolmannen keikan biisilista (KAPITAALEIN muutokset edelliseen iltaan):
klo 19.18
- My Love Will Not Let You Down
- Death to My Hometown
- No Surrender
- Ghosts
- Prove It All Night
- SOMETHING IN THE NIGHT
- Letter to You
- The Promised Land
- Out in the Street
- Kitty’s Back
- Nightshift
- Mary’s Place
- TRAPPED
- JOHNNY 99
- The E Street Shuffle
- Last Man Standing
- Backstreets
- Because the Night
- She’s the One
- Wrecking Ball
- The Rising
- Badlands
- THUNDER ROAD
- Born to Run
- Bobby Jean
- Glory Days
- Dancing in the Dark
- Tenth Avenue Freeze-Out
- I’ll See You in My Dreams
klo 22.12
Pienen kirpaisun kolmannen keikan kohdalla aiheutti kyllä nähdä keikalle kaavailtu biisilista, jolla nähtiin kuulematta jääneet The Ties That Bind, Racing in the Street, Jungleland ja Ramrod. Erityisesti kumpi tahansa kahdesta keskimmäisestä olisi kelvannut, saati molemmat! No, jääpähän jotain tulevillekin keikoille.
Olipa hieno reissu ja muistutus itsellekin siitä, miltä musiikki voi parhaimmillaan tuntua. Bruce ja ESB ovat huimassa vireessä!
Muutama kuvaamani video keikalta löytyy täältä: https://youtube.com/playlist?list=PLsVziYINquEaIYSAdbjEyaLI_vRbOQFy-
