"Bo Kaspers Orkester - Där vill jag vara: Tätä kannatti odottaa. Raikasta, persoonallista tavaraa yhtyeen omassa kehyksessä.
Rod Stewart (With the Royal Philharmonic Orchestra) - Maggie May: Rodin klassikko päivitettynä isolle bändille, mutta onneksi maltilla päälle käyvää mahtipontisuutta välttäen.
Leonard Cohen - Happens to the Heart: Albumi Thanks for the Dance äänitettiin 2016 ja julkaistiin postuumisti 22.11.2019. Kuuntelin sen ensimmäisen kerran Muonion Jerisjärven rauhassa viime lauantaina. Sen sydämen lämpöinen tunnelma sopi Lapin rauhaan.
Who - Overture: Onhan tämä Tommyn alkusoittokin upeaa kuultavaa ja hyvin aikaa kestänyt teos
Beck - Saw Lighting: Kuin Holmenkollenin viisikymppinen, lehmänkelloja, taustahälinää ja muuta kilkatusta ja kalkatusta, mutta ne kuuluvat asiaan.
Kinks - Lola(instrumental version): Rayn & con rallit toimivat oivallisesti näinkin.
Gamma - Fight to Finish (live) Yhtyeen viides albumi (Gamma 5) Alive in America on mallikas livekattaus orkesterin tuotannosta. Tämä kappale lienee heidän tunnetuinpansa ja julkaistiin studioversiona 1979 yhtyeen debuuttialbuumilla.
Sound Experience - J.P. Walk: Noin 45 vuotta sitten funk saattoi kuullostaa tällaiseltakin. Seitsemän minuuttia kunnon funkyjytkettä."
Yyte
"Michael Kiwanuka - Kiwanuka: Minulta Aivoradioon Kiwanukan uusi levy kokonaisuudessaan. "Tällä viikolla ei Aivoradioon paljoa tarttunut, kun korvat oli vielä sen verran huurussa viime viikon jäljiltä. Michael Kiwanukan levy kuitenkin miellytti entistä enemmän, kun sen alkuviikosta kuuntelin läpi."
A
"Stam1na - Ikoneklasmia: Elokuutio jäi muistoissa vähän Taival-albumin jalkoihin, mutta kovahan sekin oli.
Frost* - Hyperventilate: Random-musiikkia suosituslistalta.
Chroma Key - Colorblind: Vanhoja Dream Theater -jeppejä tässä. Rauhallista ja taitavaa.
Pearl Jam - Low Light: Yield ei ole ihan minun juttu, mutta on albumilla hetkensäkin. Tässä niistä yksi.
Fallujah - Sanctuary: Fallujahin uusimmalla albumilla on pitkät kitaraliut vähissä, mutta pari sopivaa kappaletta sieltäkin löytyy.
Textures - Ostensibly Impregnale - Deter: Vanha Textures kuulosti yllättävän tuoreelta, vaikka on jo reilun 15 vuotta ikää.
Tuomo & Markus - Predator: Ei ihan niin petomaista, kuin nimi antaa odottaa. Kun lista on muuten näin metallinen, niin laitetaan kevyempikin pala väliin.
Animals as Leaders - The Woven Web: Viikko tai ne pari päivää siitä on mennyt teknisen metallin parissa. Se kuvastaa jotenkin hammasongelmia, joita tässä on ollut.
Neurosis - The Tide: Neurosis-ilmaisu on jonkinlainen käsite metallimaailmassa. Ei ihan syvälle tietään löydä, mutta tämä kappale on onnistunut.
Alice in Chains - I Stay Away: Päivän grunge-annos täydentyy tässä. Mitä sitä hyväksihavaittuja vaihtamaan."
T
"Mystik - Bleed For The Night: Det är alltid Sverige som överraskar oss. Gamla 80's heavy metal som helt enkel funkar jävla bra! Rekommenderad av en kompis.
Celtefog - My last sight to the new Universe: New findings this week: pagan Black metal from Greece. The new album is not yet available on Spotify, so feast on old track/album for the time being.
Macabre Omen - From Father to son: After almost five years after its release, this album is still giving me goosebumps. Pagan Black metal bliss.
Blood Incantation - Giza Power Plant: The hype is Real Despite of the controversial album cover: one the best and most complicated death metal albums of 2019.
Grima - Siberian Sorrow: Accordion infested black metal from Siberia. One of the biggest surprises of the year.
Nekro Drunkz - Into Eternal Queef: Seen them live and taken the fanboy pics. One of the nastiest albums you'll hear all year. Mandatory purchase for fans of the genre.
Metal de Facto - The conqueror: Despite of the cheesy name, this new Finnish power metal group delivers the goodz.
Slow - Descente: There's a few great funeral doom albums out there this year, this is one of them.
Obsequiae - Ceres in emerald streams: Another oddity from this year worthy of your time."
Spinebrain
[embed]https://open.spotify.com/playlist/7kUomsFGBC3De8V9mOT2Ve?si=ehYkoJarTnCkDaw8G9t6eA[/embed]
perjantai 29. marraskuuta 2019
perjantai 22. marraskuuta 2019
Ausculto - Viikon Aivoradio 47/2019
"Maija Vilkkumaa – Luokkakokous: 2008 ja ”Superpallo”-levyn aikaista Maijaa. Pari huippua kohtaa ja muutenkin kelpo biisi.
Movetron – Romeo ja Julia: Ysärikorvamato.
Earth, Wind & Fire – September: Yksinkertainen groove ja mallikkaat puhaltimet. Basso- & rumpuakseli toimii niin kuin vain voi.
ZZ Top – Gimme All Your Lovin’: Ei ole niin helppo soitettava kuin miltä kuulostaa. Partasuut tekevät tämän melkoisen hyvin.
Maggie Rogers – Love You for a Long Time: Listan loppuun uusi Maggie Rogers-biisi, kun siihen eilen törmäsin. Naisen tämän vuoden alussa julkaisema levy ”Heard It in a Past Life” on tullut kuunneltua pariinkin kertaan, mutta tämä on siis maistiainen jo seuraavalta albumilta."
A
"The Smashing Pumpkins - Blank (Sadlands demo): Niin kaunista kuin Billy parhaimmillaan saa aikaiseksi.
Saimaa - Lentävä kalakukko: "Ohha sinne matkoo, sano kala ku kuuta katto!"
Deftones - Digital Bath: Deftonesia tulee kyllä liiankin harvoin kuunneltua. Tämä oli joskus kova juttu.
Porcupine Tree - Heartattack In A Layby: Surullinen, legendaarinen ja koskettava kappale.
Therapy? - Knives: They have knives for every soul. Pahan punkin meininki.
Turmion Kätilöt - Teurastaja: Klassikko.
King Gizzard & The Lizard Wizard - Venusian 1: Indie-psyke-proge-bändi teki näytiksi thrash metal -albumin. Meneehän se näinkin.
Thank You Scientist - Wrinkle: Satunnaissoiton tuotoksia. Vähän djent-mausteista jazzia. Laitetaan tämä synttärionneksi Eskelinen-Mononen-rumpaliparivaljakolle.
Rubik - Storm In A Glass of Water: Rubik oli yhden aikakauden kovin indienimi Suomessa. Saattaa olla vieläkin sen genren parhaita bändejä Suomesta.
Plutonium 74 - Ruisleipää ja lakipykäliä: Oli niin hämäännyttävä tapaus, että totesin tätä hyräileväni kaupungilla kävellessäni."
T
"Konsta, Kusti & Faarao - Junalla pohjoiseen: Tällaiseen Ukko-Pekka-matkailuun minäkin voisin osallistua. Letkeää modernisoitua pelimannimusiikkia - kesämielellä.
Fleetwood Mac - Shake Your Money Maker (live): Vuoden 1968 keikkajyräystä Before the Beginning -kokoelmalta.
Joel Grey - Willkommen: Kuopion teatterin Cabaret - Upea esitys myös musiikillisesti.
Marc Bolan - Get It On: nuoruuden muistoja. Marc vaan menehtyi liian nuorena.
Céline Dion - Courage: Hetkonen, minähän pidän tästä. Kyky tulkita ja taito käyttää ääntään saa musiikin kantamaan. Saman niminen albuminsa julkaistiin perjantaina 15.11.
Spandau Ballet - How Many Lies: vaihdetaan genreä, syntikkaa ja saksofonia 1986 vuoden tyyliin albumilta Through the Barricades.
Magic Pie - Change: Viikon pitkähkö norjalaisen progeyhtyeen debuutilta Motions of Desire (v. 2005). Harvoin debyytin avausraita on tätä luokkaa."
Yyte
[embed]https://open.spotify.com/playlist/7kUomsFGBC3De8V9mOT2Ve?si=-ggX6DgFQKSXzO6AnvnH9Q[/embed]
Movetron – Romeo ja Julia: Ysärikorvamato.
Earth, Wind & Fire – September: Yksinkertainen groove ja mallikkaat puhaltimet. Basso- & rumpuakseli toimii niin kuin vain voi.
ZZ Top – Gimme All Your Lovin’: Ei ole niin helppo soitettava kuin miltä kuulostaa. Partasuut tekevät tämän melkoisen hyvin.
Maggie Rogers – Love You for a Long Time: Listan loppuun uusi Maggie Rogers-biisi, kun siihen eilen törmäsin. Naisen tämän vuoden alussa julkaisema levy ”Heard It in a Past Life” on tullut kuunneltua pariinkin kertaan, mutta tämä on siis maistiainen jo seuraavalta albumilta."
A
"The Smashing Pumpkins - Blank (Sadlands demo): Niin kaunista kuin Billy parhaimmillaan saa aikaiseksi.
Saimaa - Lentävä kalakukko: "Ohha sinne matkoo, sano kala ku kuuta katto!"
Deftones - Digital Bath: Deftonesia tulee kyllä liiankin harvoin kuunneltua. Tämä oli joskus kova juttu.
Porcupine Tree - Heartattack In A Layby: Surullinen, legendaarinen ja koskettava kappale.
Therapy? - Knives: They have knives for every soul. Pahan punkin meininki.
Turmion Kätilöt - Teurastaja: Klassikko.
King Gizzard & The Lizard Wizard - Venusian 1: Indie-psyke-proge-bändi teki näytiksi thrash metal -albumin. Meneehän se näinkin.
Thank You Scientist - Wrinkle: Satunnaissoiton tuotoksia. Vähän djent-mausteista jazzia. Laitetaan tämä synttärionneksi Eskelinen-Mononen-rumpaliparivaljakolle.
Rubik - Storm In A Glass of Water: Rubik oli yhden aikakauden kovin indienimi Suomessa. Saattaa olla vieläkin sen genren parhaita bändejä Suomesta.
Plutonium 74 - Ruisleipää ja lakipykäliä: Oli niin hämäännyttävä tapaus, että totesin tätä hyräileväni kaupungilla kävellessäni."
T
"Konsta, Kusti & Faarao - Junalla pohjoiseen: Tällaiseen Ukko-Pekka-matkailuun minäkin voisin osallistua. Letkeää modernisoitua pelimannimusiikkia - kesämielellä.
Fleetwood Mac - Shake Your Money Maker (live): Vuoden 1968 keikkajyräystä Before the Beginning -kokoelmalta.
Joel Grey - Willkommen: Kuopion teatterin Cabaret - Upea esitys myös musiikillisesti.
Marc Bolan - Get It On: nuoruuden muistoja. Marc vaan menehtyi liian nuorena.
Céline Dion - Courage: Hetkonen, minähän pidän tästä. Kyky tulkita ja taito käyttää ääntään saa musiikin kantamaan. Saman niminen albuminsa julkaistiin perjantaina 15.11.
Spandau Ballet - How Many Lies: vaihdetaan genreä, syntikkaa ja saksofonia 1986 vuoden tyyliin albumilta Through the Barricades.
Magic Pie - Change: Viikon pitkähkö norjalaisen progeyhtyeen debuutilta Motions of Desire (v. 2005). Harvoin debyytin avausraita on tätä luokkaa."
Yyte
[embed]https://open.spotify.com/playlist/7kUomsFGBC3De8V9mOT2Ve?si=-ggX6DgFQKSXzO6AnvnH9Q[/embed]
keskiviikko 20. marraskuuta 2019
Toomion TOP200-biisit: 160. Deep Purple - Sometimes I Feel Like Screaming
Alavuden Tusanpuoli ja lukioaikainen hieronta. Melkosta hieromista oli tietysti koko elämä, mutta tämä liittyi juoksuharrastukseen. Hieroja oli vannoutunut Deep Purple -fani, ja perehdytti minut sille tielle.
Purpendicular oli juuri ilmestynyt ja se kuulosti vähän kummalta. Tämä toki Steve Morsen takia. Ritchie Blackmore oli poissa ja Steve ekaa kertaa puikoissa.
Monisyinen kappale jää helposti hyräilylistalle, mutta sen eniten kiinnostusta herättävä kohta on Morsen mahtava kitarasooloilu kappaleen lopussa. Morse vuolee kitarastaan juoksutuksia, kuin kuorisi perunaa. Niin helpolta se kuulostaa.
Morsen yksikseen tapaillessa kappaletta, olivat Jon Lord ja Roger Glover tulleet ihmettelemään sävelmää ja niin siitä oli samana päivänä tehty Deep Purplen biisi.
Helppo kuunnella ja tykästyä.
[embed]https://www.youtube.com/watch?v=YUoKQvMyWMM[/embed]
[embed]https://open.spotify.com/track/5coxHUKzWOdMXunt7EGDDX?si=xJHX9ujXRTiabyqE2PR1sw[/embed]
Purpendicular oli juuri ilmestynyt ja se kuulosti vähän kummalta. Tämä toki Steve Morsen takia. Ritchie Blackmore oli poissa ja Steve ekaa kertaa puikoissa.
Monisyinen kappale jää helposti hyräilylistalle, mutta sen eniten kiinnostusta herättävä kohta on Morsen mahtava kitarasooloilu kappaleen lopussa. Morse vuolee kitarastaan juoksutuksia, kuin kuorisi perunaa. Niin helpolta se kuulostaa.
Morsen yksikseen tapaillessa kappaletta, olivat Jon Lord ja Roger Glover tulleet ihmettelemään sävelmää ja niin siitä oli samana päivänä tehty Deep Purplen biisi.
Helppo kuunnella ja tykästyä.
[embed]https://www.youtube.com/watch?v=YUoKQvMyWMM[/embed]
[embed]https://open.spotify.com/track/5coxHUKzWOdMXunt7EGDDX?si=xJHX9ujXRTiabyqE2PR1sw[/embed]
lauantai 16. marraskuuta 2019
MUSA-TASTING XV: 1001-albumi – F-kirjaimella alkavat artistit
15:nnessä Musa-Tastiginssa kuunneltiin “1001 albumia, jotka jokaisen on kuultava edes kerran eläessään” -kirjasta listan F-kirjaimella alkavia artisteja. Sieltä kuunneltiin jäsen T:n mielestä 10 parasta biisiä. Tuo lista on seuraavanlainen.
Firehose - Fromohio
The Flaming Lips - The Soft Bulletin
Fishbone - Truth and Soul
Frank Black - Teenager of the Year
Fugees - The Score
Fleetwood Mac – Tusk
Fun Lovin' Criminals - Come Find Yourself
Peter Frampton - Frampton Comes Alive!
Frankie Goes to Hollywood - Welcome to the Pleasuredome
Foo Fighters - Foo Fighters
Fats Domino - This Is Fats
Faith No More - A Real Thing
Fleet Foxes - Fleet Foxes
The Flaming Lips - Yoshimi Battles the Pink Robots
Fleetwood Mac – Rumours
Aretha Franklin - I Never Loved a Man (The Way I Love You)
Fatboy Slim - You've Come a long way Baby
Flying Burrito Brothers - Gilded Palace of Sin
Franz Ferninand - Franz Ferninand
Fugazi – Repeater
The Fall - Live at the Witch Trials
The Fall - This Nation's Saving Grace
Fever Ray - Fever Ray
Aretha Franklin - Lady Soul
The Fall - The Infotainment Scan
Faces - A Nod Is As Good As a Wink... to a Blind Horse
Flamin' Groovies - Teenage Head
Marianne Faithfull - Broken English
Ella Fitzgerald - Ella Sings Gershwin
Faust - Faust IV
Fairport Convention – Unhalfbricking
Fairport Convention - Liege and Lief
Funkadelic - Maggot Brain
Fatboy Slim - Better Living Through Chemistry
Funkadelic - One Nation Under a Groove
OSALLISTUJAT
T: Ausculton jäsen T ja illan isäntä.
Y: Ausculton jäsen Yyte. Oulusta ja Torniosta (vähän myös Uumajasta ja aamulla kohden Rovaniemeä.
Dapza : Joensuulainen musiikin kuluttaja ja harrastajamuusikko.
J: Espoossa asuva joensuulaistunut turkulainen.
10. Foo Fighters – Exhausted (1995)
Foo Fightersin ensimmäinen single. Se oli valmis jo ennen Kurtin kuolemaa. Myös Kurt piti siitä, mutta olisi halunnut tehdä siihen omat sanat. Dave nauhoittikin kappaleesta version Krist Novoselicin kanssa Nirvanan vielä raahustaessa maan päällä. Lopulta Foo Fightersin ensimmäiselle albumille viimeiseksi biisiksi päätyneelle albumille Grogl teki kaiken itse. Myös bassot. Kyllähän tämä paikkansa 1001-albumia listalla ansaitsee. Foo Fighters on aika merkittävä, A:lle ja J:lle varmasti merkittävämpi kuin itse Nirvana.
[embed]https://www.youtube.com/watch?v=7wmoAm0b3QY[/embed]
[embed]https://open.spotify.com/track/5EwyzrFLXlcnPenrPQ9DlO?si=l8EEHFEBRJm66tHMugxadA[/embed]
T: Monelle tämä suriseva kitara voi olla kammotus. Minulle se on oikein toimiva elementti. Minua yleensä häiritsee enemmän mainstream-säröt. Jos särössä on hiukan fjongaa, niin toimii mulle paremmin. Eli mieluummin häiriintynyt kuin häiritsemätön. Ja varsinkin loppupään kohta, jossa kappaleessa soi vain kitara.
Y: Tää on mulle vieraampi yhtye, kuten ysärimusa pääasiassa. Aluksi epäilin kuulokkeideni toimivuutta säröilyn johdosta. No laulupuoli kutakuinkin miellyttävää soundeiltaan, mutta itse musa sellaista tasaista menoa - eteni mutta hieman särmättömästi.
Dapza: Pörinäkitara kuuluu tähän estetiikkaan, mutta koko biisin kattavana on hiukan rasittava. Hieman ennen 2:00 ja 3:00 tuleva tukevampi kitarariffi hieman pelastaa yleisilmeeltään flegmaattista (mikä lienee myös tätä estetiikkaa) menoa. Positiivista, että loppua kohti hieman piristyi.
J: Arvasin tänään kuulevani Foo Fightersiä. Sitä sain. Ei mikään ihan suosikkibändi itselleni, vaikka kyllä täysin ymmärrän mikä tässä väkeen vetoaa. Jotenkin hiukan junnaavaa alkuun, loppua kohti meno koheni.
RAADIN ARVIO
T: 7,18
Y: 6,72
Dapza: 6
J: 7
9. fIREHOSE – Understanding (1989)
Firehose eii kuulosta sitten pätkääkään kasaribändiltä, mutta sitä se vahvasti on. Tämä on fromohio-albumin varmasti helpoin kappale. Siitä voi löytää pikkuisen Eppu-vaikutteita. Punkista se on tämäkin bändi lähtenyt. Tämän bändin historia ei suomalaisittain ole massiivinen, mutta hyvin erilaista musiikkia tämä on kaikkeen muuhun kasarikamaan nähden.
[embed]https://www.youtube.com/watch?v=FGYiIPYd9P0[/embed]
[embed]https://open.spotify.com/track/0mcR2qHqLXyo3RtxJIv96c?si=d7b1_5cDTEGDr3GGJJ_CmQ[/embed]
Y: Helppoa kuunneltavaa, mutta mahtuisikohan minun 1001 - listalleni? Kappale sisälsi pieniä koukkuja, mutta sen verran pieniä, että kiinni jääminen jää vielä toiseen kertaan. Leppoisaa musaa taustoittamaan päiväaskareita.
T: En ollut kuullutkaan bändistä ennen 1001-listaa. Ei ollut mitään tietoa, millaista on luvassa. Tätä kappaletta huomasin kuitenkin hyräileväni kuuntelun jälkeen. Jollain tapaa tässä on vahva fiilis. Laulajan ääni riittää kyllä, voisi livenä riittää vielä paremmin.
J: Leppoisa fiilis. Rumpali pääsi nautiskelemaan filleineen ihan koko rahan edestä. Mulle ihan uusi tuttavuus koko bändi.
Dapza: Ennalta täysin tuntematon orkesteri. Voin hyvin kuvitella mielessäni baarin nurkkaan soittamaan ja hiukan kengänkärkiä tuijottamaan.
T: Kengänkärkimusiikkia ei loppulevy ole nähnytkään. Se on enemmän punkkia.
Dapza: Ja tämän sitten valitsit?!
T: En oo sellaisen helpon punkin ystävä. Tai iloisen.
RAADIN ARVIO
T: 7,26
Y: 6,56
Dapza: 7
J: 7,2
8. Fleetwood Mac - Go Your Own Way (1977)
Jäsen A Rumoursia ajoittain hehkuttaa. Sen teko ei tainnut olla kovinkaan helppo. Bändin jäsenet eivät tulleet kovin hyvin toimeen keskenään ja huumeetkin sotkivat tekoa. Vaikka perusolemus on iloinen, on sanomassa kuitenkin sellaista piilo- tai melko suoraakin kettuilua. Go Your Own Way oli Fleetwood Macin ensimmäinen top10-sinkku Jenkeissä. Rumours kuuluu ehdottomasti 1001-listalle. Musiikki ei välttämättä itsessään ole niin omaperäistä, mutta tuotanto on valtavan taitavaa.
[embed]https://www.youtube.com/watch?v=6ul-cZyuYq4[/embed]
[embed]https://open.spotify.com/track/07GvNcU1WdyZJq3XxP0kZa?si=Ia5ZaF53R8KgTCiETSkK_A[/embed]
Y: Mie aina mietin, kummasta Fleetwood Macista pidän enemmän. No välillä aina toisesta ja sitten toisesta. Tämä toinenkin on tehnyt parempiakin biisejä. Tässä on kaikki hitin perusainekset kunnossa kertseineen ja välisoittoineen, mutta parempaankin pystyivät. Tää oli musaa ruotsalaisuuteni ajalta.
T: Johan tästä kuulee ihan ensi sekunneilta, että aika taitava bändi on kyseessä. Ja lopulta tätäkin tulee hyräiltyä, vaikkei melodia muka jää mieleen. On tuossa varmaan joku hetki miksailtukin.
Dapza: Kun Jäsen T tuon tuotannon nosti esipuheessa esille, niin eroaahan tämä kahdesta ensimmäisestä aika radikaalisti siltä osin. Kertsi on puhdasta AOR:ää, joten ei ihme, että rapakon takanakin on menestystä tullut.
J: No nyt. Aika hyvää biisiä saa tänään tulla vielä vastaan, jos meinaa tämän pätkiä. Timanttinen kipale kaikkinensa. Kaikki tässä toimii.
T: ei tämä kuitenkaan sillä tavalla ole minun musiikkia. En tosin poiskaan käännä, jos soi.
RAADIN ARVIO
T: 7,26
Y: 7,38
Dapza: 7,5
J: 9
7. Fleet Foxes - Tiger Mountain Peasant Song (2008)
Fleet Foxes oli jonkinasteinen ilmiö 2008. Sen folk-vaikutteet olivat ajalle ominaisia, mutta Fleet Foxes oli niitä sen paremmin tehneitä bändejä. Debyyttialbumi myi aivan valtavasti ja oli muutenkin kriitikoiden suosiossa. Tässä kappaleessa on melodian puolella jotain hyvin hienoa. Fleet Foxesin rinnalle nostaisin kyllä myös Midlaken tästä genrestä, mutta menee tämäkin.
[embed]https://www.youtube.com/watch?v=hdBeP47lxRI[/embed]
[embed]https://open.spotify.com/track/2hNvu4bGZFOoop3PbornV2?si=K3sHnl4iRSKhb3O6LollKA[/embed]
J: Fleet Foxes on sellaista osastoa mitä tulee kuunneltua, mutta ei vaan sitten jostain syystä lähde kuitenkaan. Kauniisti soi, mutta sittenkin liian unettavaa jatkuvaan kuunteluun.
Dapza: Alku alkoi maistua jo liian nätiltä ja sievältä, mikä tuppaa minua enemmän ärsyttämään kuin miellyttämään. Tulihan siihen lauluun sitten hieman särmääkin. Tuohon olisi akkarin lisäksi kaivannut biisin edetessä muitakin elementtejä - edes hienokseltaan. Aika pyöreä oli tuo akkarisoundikin - ja tummahko.
T: Kuuluu tuohon genreen olla surullinen ja huolissaan kaikesta.
Y: Herkästi etenevä kappale. Akustisen kitaroinnin kylkeen erinomaista laulutaiteilua. Mie niinku tykkäsin.
T: Tämä oli tätä aikakautta, jossa tehtiin 60-70-lukujen musiikkia uusin keinoin. Lopulta melko lyhyt vaihe oli sekin, kun tällainen oli pinnalla. Laadukasta laulua ja ei ihan perinteisiä sointukulkuja. Laulumelodiaan on nähty hiukan vaivaa. Se jotenkin tuntuu olevan harvinaista nykyään.
RAADIN ARVIO
T: 7,26
Y: 8,12
Dapza: 6,5
J: 6,8
6. Aretha Franklin - I Never Loved A Man (The Way I Love You) (1967)
Arethan äänen tuntee kaikki ja Respect olisi ollut jotenkin liian ilmiselvä kappale tälle listalle. Tykkään tästä enemmän. Varsinkin sen mainion Rhodes-riffin takia, joka on muuten ihan mainittu uraauurtavaksi. Arethan äänihän on ihan kohtuulinen tässäkin. Aretha kuuluu listalle. En tosin ole niin perillä, että osaisin sanoa onko se oikea albumi juuri tämä, mutta ääni on joka tapauksessa sama.
[embed]https://www.youtube.com/watch?v=waS0rKeuzg8[/embed]
[embed]https://open.spotify.com/track/1hES47PrbU8GPTI5A9lsr0?si=W7j23VFRScG90j1cuyjF5A[/embed]
T: Kyllä niin perhanan hyvästi murisee tuo Rhodes ja Arethan ääni. Tuon kun olisi livenä kuullut jossain. Olisi voinut mennä kylmät väreetkin jossain kohtaa. Tämän soidessa otetaan baarissa se viimeinen viski ykkösellä alas ja lähdetään ilman naista sateeseen.
J: Onhan se nyt vaan hienoa kuunneltavaa kun joku osaa oikeasti laulaa. Tuskin sekään ketään haittaa, että torvet soi ja homma rullaa.
Dapza: Ensimmäinen ennalta tuttu kappale, mikä hyvän biisin kohdalla saattaa nostaa pistemäärää enemmän kuin pitäisi. Rhodes sähköpianon soundi on yksi lemppareistani kosketinsoitinosastolta. Siksi tässä hieman harmittaa liika reverb. Zibale rullasi hyvin eteenpäin ja mittaakin oli sopivasti - ehkä jopa liiankin lyhyt.
Y: Aretha on yksi F-listan ja muutoinkin yksi kaikkein taitavimmista äänenkäytäjistä, kuten tästäkin kappaleesta huomaa. Mutta itse kappale oli hieman vaisu. Vaisu siis Arethan parhaimpiin verrattuna.
Dapza: Hyvä tarkennos.
RAADIN ARVIO
T: 7,34
Y: 8,8
Dapza: 8,2
J: 7,5
5. Faith No More - Surprise! You're Dead! (1989)
Faiht No More syntyi minulle silloin, kun Patton liittyi bändiin. Tämä kappale on huvittanut aina. Se on ollut bändin kitaristi Jim Martinin sävellys jo 1970-luvulta, mutta tehtiin FNM-biisiksi vasta myöhemmin. Hyvin faithnomoremaista crossover-metallia. The Real Thing kuuluu 1001-listalle, mutta niin sinne menisi myös pari muuta FNM-albumia.
[embed]https://www.youtube.com/watch?v=I4rV6-Vg-_E[/embed]
[embed]https://open.spotify.com/track/1Iw3wchVrb4rahrtYqcdW6?si=ydJMszkTSQSwCc50hjSeaA[/embed]
Y: Minä ajattelin, jotta Coke-musaa (the Real Thing). Tämähän oli kuitenkin jotain muuta - räpättävää metallisaundia, joten jäsen T saattoi, jopa ennalta aavistaa aatokseni tästä. Ei arki- eikä viikonloppukuunteluun.
Dapza: Melko erilainen soundimaailma edellisiin verrattuna. Uskottavaa. Mukavaa riffittelyä. Tultiin iloisesti meikäläisittäin tutulle tontille. Tykkäsin. Tämä on sellaisia biisejä, joita pitää kerätä talteen niitä hetkiä varten, kun tarttee herätä ja nostaa fiilistä.
J: Kieli poskessa tehtyä paalutusmusiikkia, mikäpä siinä.
T: En minä tästäkään kappaleena niin äärettömästi perusta, mutta tämäkin on niitä biisejä, joiden kertosäe soi koko loppupäivän päässä. Myös nostalgiakerroin on kohtuullisen kova. Minusta kappaleen tunnelma kuvastaa sen nimeä aika hyvin. Patton on parhaimmillaan melko maaginen äänenkäyttäjä.
RAADIN ARVIO
T: 7,28
Y: 5,48
Dapza: 8,7
J: 7,5
4. Faith No More- Zombie Eaters (1989)
Toinen samasta laarista. Faith No More on minun teini-ikäni ja varhaisaikuisuuteni musiikkia. Se on bändi, joka on toisina päivinä aivan hirveää kuunneltavaa ja toisina sitten maailman parasta. Zombie Eaters alkaa hyvin kauniista ja jatkuu hiukan raskaammin. Tällaisista kosketinsoitinkuluista koostuu omatkin taustat ja varmasti on Roddy Bottumin soitannot siihen vaikuttaneet.
[embed]https://www.youtube.com/watch?v=UMzDYif3LQ0[/embed]
[embed]https://open.spotify.com/track/1dwg5WIMZLUT9tkc1FsNYX?si=U1kk6NsJSMGFCeG1jhIOEw[/embed]
J: Kappale kasvaa hienosti edetessään. Askelpituus kasvaa matkan taittuessa. Aika paljon kaikenlaista ujutettu yhteen kappaleeseen. Ehkä jopa liikaakin? No, kova biisi yhtä kaikki.
Y: Kappas solistihan osaa laulaakin. Verrattuna edelliseen akkarialkuun tähän juuri kaipasinkin lisäpotkua - alku oli niin eteerisen utuinen. Tosin ehdin jo pelätä, ettei sitä tulisikaan, kun tovin otti aikaa. Jäin kuitenkin vielä kaipaamaan yhtä astetta svengaavampaa vaihdetta loppuun.
Dapza: PItääkin ottaa Faith No More taas kuunteluun. Alku oli biisin parasta. Toiveilin, jotta jatko ei olisi ollut niin ko. bändille ominainen.
T: Tuo on kuitenkin Pattonin kauden ekalta levyltä, että tuollaista se on. Nykyisellään nuo kontrastit soundimaailmassa alkaa maistua minullekin vähän jyrkiltä. Vanhaksi tulee.
Dapza: Noin isoista eroista tulee vähän väkisinkin päälle liimatun hienoinen maku. Verrattuna siihen, että biisi kasvaa hieman luonnollisemmin.
RAADIN ARVIO
T: 7,58
Y: 7,26
Dapza: 8,9
J: 7,7
3. Fatboy Slim - Right Here Right Now (1999)
Jyrki!-aika ja lukio. Fatboy Slim oli aikanaan melko kova juttu. Parikymmentä vuotta jälkeenpäin voi kyllä hyvällä syyllä kysyä, että miten sitä tällainen on tullut kenenkään mieleen tehdä. Legendaarista tässä on video, mutta on se hieno myös tämän perusmelodia. Tämä You've Come a Long Way, Baby on ehdottomasti albuminakin sen ajan kuva.
[embed]https://www.youtube.com/watch?v=F7jSp2xmmEE[/embed]
[embed]https://open.spotify.com/track/0qnqsfFYgBo0sPHM2JmfTq?si=uh7uhpUPTiO1UPdI9CJxqw[/embed]
T: I’m #1 so why try harder? Hieno paita. Miltä teistä tuntuu tämä musiikki. Minulle kun se on tullut juuri siihen musiikin suurkuunteluvaiheen alkuun? Mun on vaikea kuunnella tuota neutraalisti, kun se on se lukio ja koulupaska ja se lopulta siisti tunnelma, kun siellä ei tarvi olla.
Dapza: Fatboy Slimiä osasin odottaakin tähän iltaan tuon alun listan nähtyäni. Minulle Rockafeller Skank toimii paremmin, mutta ihan ok tämäkin. Yksittäisinä biiseinä kuunneltavia, mutta enpä tiedä, mikä fiilis olisi kuunnella koko levy läpi yhdeltä istumalta.
J: Kova! Tämän kappaleen tunnistaisi unissaankin. Fatboy Slim on jotenkin niin omaa aikakauttaan, että tulee ihan Molli-Ollia ikävä.
Y: Tää oli vokaalisoinnistaan hieno äänimailma kappale, johon en videota kaivannutkaan. Silmät kiinni ja antaa mielikuvituksen värittää mielen maailmaa.
RAADIN ARVIO
T: 7,82
Y: 7,04
Dapza: 7,1
J: 8,5
2. Funkadelic - Maggot Brain (1971)
Jotenkin kovin vaikea on mieltää, että vuodelta 1971 tulisi yksi kaikkien aikojen kitarasooloista. Funkadelicin Maggot Brain kuitenkin sellainen on. Kappale syntyi, kun Eddie Hazelin käskettiin soittaa niin kuin olisi juuri kuullut, että hänen äitinsä on kuollut. Puolessa välissä kappaletta hänelle kerrotaan, ettei näin olekaan, vaan uutinen oli väärä. Eddie Hazel oli aikamoinen kitaristi hänkin. Valitettavasti alkoholi ja huumeet vei miehen melko aikaisin. Hautajaisissa soitettiin Maggot Brain.
[embed]https://www.youtube.com/watch?v=JOKn33-q4Ao[/embed]
[embed]https://open.spotify.com/track/2t5GyUfFoZg3E8ak3i7dVP?si=uuJwFcsGQ5KWa0ZFUIDGuA[/embed]
Y: Pakko oli jo laittaa silmät kiinni, jotta voisi aistia kunnolla molemmat kuulokekanavat. Nyt oli akustisen ja sähköisen saundimaaliman kontrastit kohdillaan. Uskomattoman alkuvoimaista kitarointia Eddieltä, mutta pari viimeistä minuuttia leikkaisin tästä pois.
Dapza: Tuli muuten kylmät väreet ihan ensimmäisestä lead-kitaran äänestä!!!! Melko tuskaistahan tuo ensimmäinen viisi minuuttia oli. Välittyi ainakin minulle. Ilon tai helpotuksen tunnetta on vaikeampi tuoda esille - ainakin kuulostamatta naivilta. Tarinaan peilaten jälkipuoliskosta on välillä tulkittavissa ärtymystä väärästä uutisesta, mutta muuten jälkipuoliskon tunne jää jälkeen ensimmäiselle viidelle minuutille.
J: Soul Captain Bandin sanoin: "Hypnoosiin, sä vaivut hypnoosiin". Vaivuin transsiin ja ilmeisesti hyvällä tavalla. Ihmeen vähän häiritsi kuunnella näin törkeän pitkää kappaletta.
T: Tuosta on pirun vaikea sanoa mitään. On tuohon aikakauteen helvetin hienoa kitarointia, soundillisestikin
tulee mieleen joku Jeff Beck tai suomalaisista Timo Kämäräinen. Samasta sävelestä löytyy melko monta väriä. Muistan kun joskus 2000 sain "kaikkien aikojen 100 parasta kitarasooloa”-listan jostain netistä. Tuota biisiä ei saanut ladattua mistään. Sit, kun kuulin sen joskus 10 vuotta sitten ekan kerran, niin olin että mitä helvettiä!?!
RAADIN ARVIO
T: 8,21
Y: 8,13
Dapza: 9
J: 8
1.The Fugees - Ready or Not (1996)
Ja taas ollaan siellä Jyrki!-ajassa. Fugees oli silloin jotenkin eiei-juttu. Näin myöhemmällä iällä siitäKIN on oppinut pitämään. Onhan Wyclef Jean ja Lauryn Hill jotain musiikin saralla saavuttaneetkin. Kappale perustuu Enyan biisiin ja hän olikin haastamassa Fugeesin oikeuteen, kunnes kuuli kappaleen itse ja huomasi, ettei se ole gangsta-rappia. Fugees on itsekin ollut sitä mieltä, että olisi olisi ollut ihan oikein haastaa heidät oikeuteen. Videokin vaikuttaa melko arvokkaalta tuohon aikakauteen verraten.
T: On tuossa oltu ytimessä silloin. Minulle vieläkin uppoaa.
Y: Hmm, enpä päässyt ylittämään ysiä tällä kertaa. Tähän en vaan pääse sisälle. Muutamasta hyvästä lauluäänteestä huolimatta minun makuuni löysä ja vetämätön.
Dapza: Aikoinaan, kun tätä biisiä tai levyä kuuntelin, niin tykästyin Lauryn Hillin ääneen. En ollut tuolloinkaan puhelaulun suurin ystävä ja ärsytykseen asti toistettiin tätä pälätystä ja väliin sitten nätti melodiapätkä naisen laulamana (vrt. Dido ja Eminem ja ties kuinka moni muu). Tätä biisiä on sen musikaalisuuden vuoksi jaksanut kestää.
T: Ymmärrän, löysä ja vetämätön kuuluu tuohon aikaan.
J: Paluu meikäläisen musadiggailujen juurille jollain tapaa. Näitä tuli kuunneltua aikanaan ja paljon. Wyclif Jeanin ja Lauryn Hillin soolojakin tuli sitten tämän seuraksesta pakostakin kuunneltua lisäksi. Lauryn Hill on huikea.
RAADIN ARVIO
T: 8,29
Y: 6,63
Dapza: 7,4
J: 9,1
TASTINGIN KOKONAISTULOKSET
1. Funkadelic - Maggot Brain 8,34
2. Aretha Franklin - I’ve never loved a Man (Like i love u) 7,96
3. Faith No More - Zombie Eaters 7,86
4. Fugees - Ready or Not 7,86
5. Fleetwood Mac - Go Your Own Way 7,79
6. Fatboy Slim - Right Here, Right Now 7,61
7. Faith No More - Surprise! You're Dead! 7,28
8. Fleet Foxes - Tiger Mountain Peasant Song 7,17
9. Firehose – Understanding 7,01
10. Foo Fighters - Exhausted 6,73
Firehose - Fromohio
The Flaming Lips - The Soft Bulletin
Fishbone - Truth and Soul
Frank Black - Teenager of the Year
Fugees - The Score
Fleetwood Mac – Tusk
Fun Lovin' Criminals - Come Find Yourself
Peter Frampton - Frampton Comes Alive!
Frankie Goes to Hollywood - Welcome to the Pleasuredome
Foo Fighters - Foo Fighters
Fats Domino - This Is Fats
Faith No More - A Real Thing
Fleet Foxes - Fleet Foxes
The Flaming Lips - Yoshimi Battles the Pink Robots
Fleetwood Mac – Rumours
Aretha Franklin - I Never Loved a Man (The Way I Love You)
Fatboy Slim - You've Come a long way Baby
Flying Burrito Brothers - Gilded Palace of Sin
Franz Ferninand - Franz Ferninand
Fugazi – Repeater
The Fall - Live at the Witch Trials
The Fall - This Nation's Saving Grace
Fever Ray - Fever Ray
Aretha Franklin - Lady Soul
The Fall - The Infotainment Scan
Faces - A Nod Is As Good As a Wink... to a Blind Horse
Flamin' Groovies - Teenage Head
Marianne Faithfull - Broken English
Ella Fitzgerald - Ella Sings Gershwin
Faust - Faust IV
Fairport Convention – Unhalfbricking
Fairport Convention - Liege and Lief
Funkadelic - Maggot Brain
Fatboy Slim - Better Living Through Chemistry
Funkadelic - One Nation Under a Groove
OSALLISTUJAT
T: Ausculton jäsen T ja illan isäntä.
Y: Ausculton jäsen Yyte. Oulusta ja Torniosta (vähän myös Uumajasta ja aamulla kohden Rovaniemeä.
Dapza : Joensuulainen musiikin kuluttaja ja harrastajamuusikko.
J: Espoossa asuva joensuulaistunut turkulainen.
10. Foo Fighters – Exhausted (1995)
Foo Fightersin ensimmäinen single. Se oli valmis jo ennen Kurtin kuolemaa. Myös Kurt piti siitä, mutta olisi halunnut tehdä siihen omat sanat. Dave nauhoittikin kappaleesta version Krist Novoselicin kanssa Nirvanan vielä raahustaessa maan päällä. Lopulta Foo Fightersin ensimmäiselle albumille viimeiseksi biisiksi päätyneelle albumille Grogl teki kaiken itse. Myös bassot. Kyllähän tämä paikkansa 1001-albumia listalla ansaitsee. Foo Fighters on aika merkittävä, A:lle ja J:lle varmasti merkittävämpi kuin itse Nirvana.
[embed]https://www.youtube.com/watch?v=7wmoAm0b3QY[/embed]
[embed]https://open.spotify.com/track/5EwyzrFLXlcnPenrPQ9DlO?si=l8EEHFEBRJm66tHMugxadA[/embed]
T: Monelle tämä suriseva kitara voi olla kammotus. Minulle se on oikein toimiva elementti. Minua yleensä häiritsee enemmän mainstream-säröt. Jos särössä on hiukan fjongaa, niin toimii mulle paremmin. Eli mieluummin häiriintynyt kuin häiritsemätön. Ja varsinkin loppupään kohta, jossa kappaleessa soi vain kitara.
Y: Tää on mulle vieraampi yhtye, kuten ysärimusa pääasiassa. Aluksi epäilin kuulokkeideni toimivuutta säröilyn johdosta. No laulupuoli kutakuinkin miellyttävää soundeiltaan, mutta itse musa sellaista tasaista menoa - eteni mutta hieman särmättömästi.
Dapza: Pörinäkitara kuuluu tähän estetiikkaan, mutta koko biisin kattavana on hiukan rasittava. Hieman ennen 2:00 ja 3:00 tuleva tukevampi kitarariffi hieman pelastaa yleisilmeeltään flegmaattista (mikä lienee myös tätä estetiikkaa) menoa. Positiivista, että loppua kohti hieman piristyi.
J: Arvasin tänään kuulevani Foo Fightersiä. Sitä sain. Ei mikään ihan suosikkibändi itselleni, vaikka kyllä täysin ymmärrän mikä tässä väkeen vetoaa. Jotenkin hiukan junnaavaa alkuun, loppua kohti meno koheni.
RAADIN ARVIO
T: 7,18
Y: 6,72
Dapza: 6
J: 7
9. fIREHOSE – Understanding (1989)
Firehose eii kuulosta sitten pätkääkään kasaribändiltä, mutta sitä se vahvasti on. Tämä on fromohio-albumin varmasti helpoin kappale. Siitä voi löytää pikkuisen Eppu-vaikutteita. Punkista se on tämäkin bändi lähtenyt. Tämän bändin historia ei suomalaisittain ole massiivinen, mutta hyvin erilaista musiikkia tämä on kaikkeen muuhun kasarikamaan nähden.
[embed]https://www.youtube.com/watch?v=FGYiIPYd9P0[/embed]
[embed]https://open.spotify.com/track/0mcR2qHqLXyo3RtxJIv96c?si=d7b1_5cDTEGDr3GGJJ_CmQ[/embed]
Y: Helppoa kuunneltavaa, mutta mahtuisikohan minun 1001 - listalleni? Kappale sisälsi pieniä koukkuja, mutta sen verran pieniä, että kiinni jääminen jää vielä toiseen kertaan. Leppoisaa musaa taustoittamaan päiväaskareita.
T: En ollut kuullutkaan bändistä ennen 1001-listaa. Ei ollut mitään tietoa, millaista on luvassa. Tätä kappaletta huomasin kuitenkin hyräileväni kuuntelun jälkeen. Jollain tapaa tässä on vahva fiilis. Laulajan ääni riittää kyllä, voisi livenä riittää vielä paremmin.
J: Leppoisa fiilis. Rumpali pääsi nautiskelemaan filleineen ihan koko rahan edestä. Mulle ihan uusi tuttavuus koko bändi.
Dapza: Ennalta täysin tuntematon orkesteri. Voin hyvin kuvitella mielessäni baarin nurkkaan soittamaan ja hiukan kengänkärkiä tuijottamaan.
T: Kengänkärkimusiikkia ei loppulevy ole nähnytkään. Se on enemmän punkkia.
Dapza: Ja tämän sitten valitsit?!
T: En oo sellaisen helpon punkin ystävä. Tai iloisen.
RAADIN ARVIO
T: 7,26
Y: 6,56
Dapza: 7
J: 7,2
8. Fleetwood Mac - Go Your Own Way (1977)
Jäsen A Rumoursia ajoittain hehkuttaa. Sen teko ei tainnut olla kovinkaan helppo. Bändin jäsenet eivät tulleet kovin hyvin toimeen keskenään ja huumeetkin sotkivat tekoa. Vaikka perusolemus on iloinen, on sanomassa kuitenkin sellaista piilo- tai melko suoraakin kettuilua. Go Your Own Way oli Fleetwood Macin ensimmäinen top10-sinkku Jenkeissä. Rumours kuuluu ehdottomasti 1001-listalle. Musiikki ei välttämättä itsessään ole niin omaperäistä, mutta tuotanto on valtavan taitavaa.
[embed]https://www.youtube.com/watch?v=6ul-cZyuYq4[/embed]
[embed]https://open.spotify.com/track/07GvNcU1WdyZJq3XxP0kZa?si=Ia5ZaF53R8KgTCiETSkK_A[/embed]
Y: Mie aina mietin, kummasta Fleetwood Macista pidän enemmän. No välillä aina toisesta ja sitten toisesta. Tämä toinenkin on tehnyt parempiakin biisejä. Tässä on kaikki hitin perusainekset kunnossa kertseineen ja välisoittoineen, mutta parempaankin pystyivät. Tää oli musaa ruotsalaisuuteni ajalta.
T: Johan tästä kuulee ihan ensi sekunneilta, että aika taitava bändi on kyseessä. Ja lopulta tätäkin tulee hyräiltyä, vaikkei melodia muka jää mieleen. On tuossa varmaan joku hetki miksailtukin.
Dapza: Kun Jäsen T tuon tuotannon nosti esipuheessa esille, niin eroaahan tämä kahdesta ensimmäisestä aika radikaalisti siltä osin. Kertsi on puhdasta AOR:ää, joten ei ihme, että rapakon takanakin on menestystä tullut.
J: No nyt. Aika hyvää biisiä saa tänään tulla vielä vastaan, jos meinaa tämän pätkiä. Timanttinen kipale kaikkinensa. Kaikki tässä toimii.
T: ei tämä kuitenkaan sillä tavalla ole minun musiikkia. En tosin poiskaan käännä, jos soi.
RAADIN ARVIO
T: 7,26
Y: 7,38
Dapza: 7,5
J: 9
7. Fleet Foxes - Tiger Mountain Peasant Song (2008)
Fleet Foxes oli jonkinasteinen ilmiö 2008. Sen folk-vaikutteet olivat ajalle ominaisia, mutta Fleet Foxes oli niitä sen paremmin tehneitä bändejä. Debyyttialbumi myi aivan valtavasti ja oli muutenkin kriitikoiden suosiossa. Tässä kappaleessa on melodian puolella jotain hyvin hienoa. Fleet Foxesin rinnalle nostaisin kyllä myös Midlaken tästä genrestä, mutta menee tämäkin.
[embed]https://www.youtube.com/watch?v=hdBeP47lxRI[/embed]
[embed]https://open.spotify.com/track/2hNvu4bGZFOoop3PbornV2?si=K3sHnl4iRSKhb3O6LollKA[/embed]
J: Fleet Foxes on sellaista osastoa mitä tulee kuunneltua, mutta ei vaan sitten jostain syystä lähde kuitenkaan. Kauniisti soi, mutta sittenkin liian unettavaa jatkuvaan kuunteluun.
Dapza: Alku alkoi maistua jo liian nätiltä ja sievältä, mikä tuppaa minua enemmän ärsyttämään kuin miellyttämään. Tulihan siihen lauluun sitten hieman särmääkin. Tuohon olisi akkarin lisäksi kaivannut biisin edetessä muitakin elementtejä - edes hienokseltaan. Aika pyöreä oli tuo akkarisoundikin - ja tummahko.
T: Kuuluu tuohon genreen olla surullinen ja huolissaan kaikesta.
Y: Herkästi etenevä kappale. Akustisen kitaroinnin kylkeen erinomaista laulutaiteilua. Mie niinku tykkäsin.
T: Tämä oli tätä aikakautta, jossa tehtiin 60-70-lukujen musiikkia uusin keinoin. Lopulta melko lyhyt vaihe oli sekin, kun tällainen oli pinnalla. Laadukasta laulua ja ei ihan perinteisiä sointukulkuja. Laulumelodiaan on nähty hiukan vaivaa. Se jotenkin tuntuu olevan harvinaista nykyään.
RAADIN ARVIO
T: 7,26
Y: 8,12
Dapza: 6,5
J: 6,8
6. Aretha Franklin - I Never Loved A Man (The Way I Love You) (1967)
Arethan äänen tuntee kaikki ja Respect olisi ollut jotenkin liian ilmiselvä kappale tälle listalle. Tykkään tästä enemmän. Varsinkin sen mainion Rhodes-riffin takia, joka on muuten ihan mainittu uraauurtavaksi. Arethan äänihän on ihan kohtuulinen tässäkin. Aretha kuuluu listalle. En tosin ole niin perillä, että osaisin sanoa onko se oikea albumi juuri tämä, mutta ääni on joka tapauksessa sama.
[embed]https://www.youtube.com/watch?v=waS0rKeuzg8[/embed]
[embed]https://open.spotify.com/track/1hES47PrbU8GPTI5A9lsr0?si=W7j23VFRScG90j1cuyjF5A[/embed]
T: Kyllä niin perhanan hyvästi murisee tuo Rhodes ja Arethan ääni. Tuon kun olisi livenä kuullut jossain. Olisi voinut mennä kylmät väreetkin jossain kohtaa. Tämän soidessa otetaan baarissa se viimeinen viski ykkösellä alas ja lähdetään ilman naista sateeseen.
J: Onhan se nyt vaan hienoa kuunneltavaa kun joku osaa oikeasti laulaa. Tuskin sekään ketään haittaa, että torvet soi ja homma rullaa.
Dapza: Ensimmäinen ennalta tuttu kappale, mikä hyvän biisin kohdalla saattaa nostaa pistemäärää enemmän kuin pitäisi. Rhodes sähköpianon soundi on yksi lemppareistani kosketinsoitinosastolta. Siksi tässä hieman harmittaa liika reverb. Zibale rullasi hyvin eteenpäin ja mittaakin oli sopivasti - ehkä jopa liiankin lyhyt.
Y: Aretha on yksi F-listan ja muutoinkin yksi kaikkein taitavimmista äänenkäytäjistä, kuten tästäkin kappaleesta huomaa. Mutta itse kappale oli hieman vaisu. Vaisu siis Arethan parhaimpiin verrattuna.
Dapza: Hyvä tarkennos.
RAADIN ARVIO
T: 7,34
Y: 8,8
Dapza: 8,2
J: 7,5
5. Faith No More - Surprise! You're Dead! (1989)
Faiht No More syntyi minulle silloin, kun Patton liittyi bändiin. Tämä kappale on huvittanut aina. Se on ollut bändin kitaristi Jim Martinin sävellys jo 1970-luvulta, mutta tehtiin FNM-biisiksi vasta myöhemmin. Hyvin faithnomoremaista crossover-metallia. The Real Thing kuuluu 1001-listalle, mutta niin sinne menisi myös pari muuta FNM-albumia.
[embed]https://www.youtube.com/watch?v=I4rV6-Vg-_E[/embed]
[embed]https://open.spotify.com/track/1Iw3wchVrb4rahrtYqcdW6?si=ydJMszkTSQSwCc50hjSeaA[/embed]
Y: Minä ajattelin, jotta Coke-musaa (the Real Thing). Tämähän oli kuitenkin jotain muuta - räpättävää metallisaundia, joten jäsen T saattoi, jopa ennalta aavistaa aatokseni tästä. Ei arki- eikä viikonloppukuunteluun.
Dapza: Melko erilainen soundimaailma edellisiin verrattuna. Uskottavaa. Mukavaa riffittelyä. Tultiin iloisesti meikäläisittäin tutulle tontille. Tykkäsin. Tämä on sellaisia biisejä, joita pitää kerätä talteen niitä hetkiä varten, kun tarttee herätä ja nostaa fiilistä.
J: Kieli poskessa tehtyä paalutusmusiikkia, mikäpä siinä.
T: En minä tästäkään kappaleena niin äärettömästi perusta, mutta tämäkin on niitä biisejä, joiden kertosäe soi koko loppupäivän päässä. Myös nostalgiakerroin on kohtuullisen kova. Minusta kappaleen tunnelma kuvastaa sen nimeä aika hyvin. Patton on parhaimmillaan melko maaginen äänenkäyttäjä.
RAADIN ARVIO
T: 7,28
Y: 5,48
Dapza: 8,7
J: 7,5
4. Faith No More- Zombie Eaters (1989)
Toinen samasta laarista. Faith No More on minun teini-ikäni ja varhaisaikuisuuteni musiikkia. Se on bändi, joka on toisina päivinä aivan hirveää kuunneltavaa ja toisina sitten maailman parasta. Zombie Eaters alkaa hyvin kauniista ja jatkuu hiukan raskaammin. Tällaisista kosketinsoitinkuluista koostuu omatkin taustat ja varmasti on Roddy Bottumin soitannot siihen vaikuttaneet.
[embed]https://www.youtube.com/watch?v=UMzDYif3LQ0[/embed]
[embed]https://open.spotify.com/track/1dwg5WIMZLUT9tkc1FsNYX?si=U1kk6NsJSMGFCeG1jhIOEw[/embed]
J: Kappale kasvaa hienosti edetessään. Askelpituus kasvaa matkan taittuessa. Aika paljon kaikenlaista ujutettu yhteen kappaleeseen. Ehkä jopa liikaakin? No, kova biisi yhtä kaikki.
Y: Kappas solistihan osaa laulaakin. Verrattuna edelliseen akkarialkuun tähän juuri kaipasinkin lisäpotkua - alku oli niin eteerisen utuinen. Tosin ehdin jo pelätä, ettei sitä tulisikaan, kun tovin otti aikaa. Jäin kuitenkin vielä kaipaamaan yhtä astetta svengaavampaa vaihdetta loppuun.
Dapza: PItääkin ottaa Faith No More taas kuunteluun. Alku oli biisin parasta. Toiveilin, jotta jatko ei olisi ollut niin ko. bändille ominainen.
T: Tuo on kuitenkin Pattonin kauden ekalta levyltä, että tuollaista se on. Nykyisellään nuo kontrastit soundimaailmassa alkaa maistua minullekin vähän jyrkiltä. Vanhaksi tulee.
Dapza: Noin isoista eroista tulee vähän väkisinkin päälle liimatun hienoinen maku. Verrattuna siihen, että biisi kasvaa hieman luonnollisemmin.
RAADIN ARVIO
T: 7,58
Y: 7,26
Dapza: 8,9
J: 7,7
3. Fatboy Slim - Right Here Right Now (1999)
Jyrki!-aika ja lukio. Fatboy Slim oli aikanaan melko kova juttu. Parikymmentä vuotta jälkeenpäin voi kyllä hyvällä syyllä kysyä, että miten sitä tällainen on tullut kenenkään mieleen tehdä. Legendaarista tässä on video, mutta on se hieno myös tämän perusmelodia. Tämä You've Come a Long Way, Baby on ehdottomasti albuminakin sen ajan kuva.
[embed]https://www.youtube.com/watch?v=F7jSp2xmmEE[/embed]
[embed]https://open.spotify.com/track/0qnqsfFYgBo0sPHM2JmfTq?si=uh7uhpUPTiO1UPdI9CJxqw[/embed]
T: I’m #1 so why try harder? Hieno paita. Miltä teistä tuntuu tämä musiikki. Minulle kun se on tullut juuri siihen musiikin suurkuunteluvaiheen alkuun? Mun on vaikea kuunnella tuota neutraalisti, kun se on se lukio ja koulupaska ja se lopulta siisti tunnelma, kun siellä ei tarvi olla.
Dapza: Fatboy Slimiä osasin odottaakin tähän iltaan tuon alun listan nähtyäni. Minulle Rockafeller Skank toimii paremmin, mutta ihan ok tämäkin. Yksittäisinä biiseinä kuunneltavia, mutta enpä tiedä, mikä fiilis olisi kuunnella koko levy läpi yhdeltä istumalta.
J: Kova! Tämän kappaleen tunnistaisi unissaankin. Fatboy Slim on jotenkin niin omaa aikakauttaan, että tulee ihan Molli-Ollia ikävä.
Y: Tää oli vokaalisoinnistaan hieno äänimailma kappale, johon en videota kaivannutkaan. Silmät kiinni ja antaa mielikuvituksen värittää mielen maailmaa.
RAADIN ARVIO
T: 7,82
Y: 7,04
Dapza: 7,1
J: 8,5
2. Funkadelic - Maggot Brain (1971)
Jotenkin kovin vaikea on mieltää, että vuodelta 1971 tulisi yksi kaikkien aikojen kitarasooloista. Funkadelicin Maggot Brain kuitenkin sellainen on. Kappale syntyi, kun Eddie Hazelin käskettiin soittaa niin kuin olisi juuri kuullut, että hänen äitinsä on kuollut. Puolessa välissä kappaletta hänelle kerrotaan, ettei näin olekaan, vaan uutinen oli väärä. Eddie Hazel oli aikamoinen kitaristi hänkin. Valitettavasti alkoholi ja huumeet vei miehen melko aikaisin. Hautajaisissa soitettiin Maggot Brain.
[embed]https://www.youtube.com/watch?v=JOKn33-q4Ao[/embed]
[embed]https://open.spotify.com/track/2t5GyUfFoZg3E8ak3i7dVP?si=uuJwFcsGQ5KWa0ZFUIDGuA[/embed]
Y: Pakko oli jo laittaa silmät kiinni, jotta voisi aistia kunnolla molemmat kuulokekanavat. Nyt oli akustisen ja sähköisen saundimaaliman kontrastit kohdillaan. Uskomattoman alkuvoimaista kitarointia Eddieltä, mutta pari viimeistä minuuttia leikkaisin tästä pois.
Dapza: Tuli muuten kylmät väreet ihan ensimmäisestä lead-kitaran äänestä!!!! Melko tuskaistahan tuo ensimmäinen viisi minuuttia oli. Välittyi ainakin minulle. Ilon tai helpotuksen tunnetta on vaikeampi tuoda esille - ainakin kuulostamatta naivilta. Tarinaan peilaten jälkipuoliskosta on välillä tulkittavissa ärtymystä väärästä uutisesta, mutta muuten jälkipuoliskon tunne jää jälkeen ensimmäiselle viidelle minuutille.
J: Soul Captain Bandin sanoin: "Hypnoosiin, sä vaivut hypnoosiin". Vaivuin transsiin ja ilmeisesti hyvällä tavalla. Ihmeen vähän häiritsi kuunnella näin törkeän pitkää kappaletta.
T: Tuosta on pirun vaikea sanoa mitään. On tuohon aikakauteen helvetin hienoa kitarointia, soundillisestikin
tulee mieleen joku Jeff Beck tai suomalaisista Timo Kämäräinen. Samasta sävelestä löytyy melko monta väriä. Muistan kun joskus 2000 sain "kaikkien aikojen 100 parasta kitarasooloa”-listan jostain netistä. Tuota biisiä ei saanut ladattua mistään. Sit, kun kuulin sen joskus 10 vuotta sitten ekan kerran, niin olin että mitä helvettiä!?!
RAADIN ARVIO
T: 8,21
Y: 8,13
Dapza: 9
J: 8
1.The Fugees - Ready or Not (1996)
Ja taas ollaan siellä Jyrki!-ajassa. Fugees oli silloin jotenkin eiei-juttu. Näin myöhemmällä iällä siitäKIN on oppinut pitämään. Onhan Wyclef Jean ja Lauryn Hill jotain musiikin saralla saavuttaneetkin. Kappale perustuu Enyan biisiin ja hän olikin haastamassa Fugeesin oikeuteen, kunnes kuuli kappaleen itse ja huomasi, ettei se ole gangsta-rappia. Fugees on itsekin ollut sitä mieltä, että olisi olisi ollut ihan oikein haastaa heidät oikeuteen. Videokin vaikuttaa melko arvokkaalta tuohon aikakauteen verraten.
T: On tuossa oltu ytimessä silloin. Minulle vieläkin uppoaa.
Y: Hmm, enpä päässyt ylittämään ysiä tällä kertaa. Tähän en vaan pääse sisälle. Muutamasta hyvästä lauluäänteestä huolimatta minun makuuni löysä ja vetämätön.
Dapza: Aikoinaan, kun tätä biisiä tai levyä kuuntelin, niin tykästyin Lauryn Hillin ääneen. En ollut tuolloinkaan puhelaulun suurin ystävä ja ärsytykseen asti toistettiin tätä pälätystä ja väliin sitten nätti melodiapätkä naisen laulamana (vrt. Dido ja Eminem ja ties kuinka moni muu). Tätä biisiä on sen musikaalisuuden vuoksi jaksanut kestää.
T: Ymmärrän, löysä ja vetämätön kuuluu tuohon aikaan.
J: Paluu meikäläisen musadiggailujen juurille jollain tapaa. Näitä tuli kuunneltua aikanaan ja paljon. Wyclif Jeanin ja Lauryn Hillin soolojakin tuli sitten tämän seuraksesta pakostakin kuunneltua lisäksi. Lauryn Hill on huikea.
RAADIN ARVIO
T: 8,29
Y: 6,63
Dapza: 7,4
J: 9,1
TASTINGIN KOKONAISTULOKSET
1. Funkadelic - Maggot Brain 8,34
2. Aretha Franklin - I’ve never loved a Man (Like i love u) 7,96
3. Faith No More - Zombie Eaters 7,86
4. Fugees - Ready or Not 7,86
5. Fleetwood Mac - Go Your Own Way 7,79
6. Fatboy Slim - Right Here, Right Now 7,61
7. Faith No More - Surprise! You're Dead! 7,28
8. Fleet Foxes - Tiger Mountain Peasant Song 7,17
9. Firehose – Understanding 7,01
10. Foo Fighters - Exhausted 6,73
perjantai 15. marraskuuta 2019
Ausculto - Viikon Aivoradio 46/2019
”Big Big Train – The First Rebreather: Randomina Peter Gabrielia kuunnellessani. Aivan laadukasta progea. Olen sattumalta myös junassa tätä kuuntelemassa.
Mastodon – Jaguar God: Mastodon on bändi, johon sattumalta törmääminen saa enemmän aikaan kuin ajatuksella koko albumin kuuntelu. Hieno kappale tämäkin.
AC/DC – Safe In New York City: Jälkikäteen voisi ajatella, ettei AC/DC ole tehnyt hyviä biisejä 30 vuoteen. Höpö höpö. Stiff Upper Lipillä on muutama oikein verevä ralli.
Julee Cruise – Into the Night: Twin Peaks ilman Juleeta olisi huomattavasti selkeämpi. Ja sehän ei käy.
John Maus – Bennington: Niin härskisti kasari, että nostin listalle. Täytyy laittaa aurinkolasit illaksikin päähän.
Chisu – Tuu mukaan tai halaa: Chisun biisien tuotanto on minusta vaikuttavaa. Se on syvää, vaikka soundit olisivatkin Casio-peruja.
STINAKO – Kun viimein saavuit: Ilmeisen uutta musiikkia. Tämä voisi Juleen jälkeen tulla lavalle.
Stratovarius – Paradise: Tämä ei ole paras Strato-biisi, mutta saattaa olla itselleni legendaarisin. On serkkupojan kanssa laulettu tätä aika monesti. Teininä ärsytti, kun serkku pääsi näille korkeuksille, mutta minä en. Ärsyttää itse asiassa vieläkin.
Leevi and the Leavings - Pojat tanssimaan: Leevi on.
Zen Cafe – Aamuisin: Tyttäreni osasi jostain syystä tämän kappaleen sanat. Ei se 8-vuotiaalle ihan päivänselvää ole. ”
T
”Kryptos – Afterburner: Indian metal scene is a bit uncharted territory for me, but with this release Kryptos makes sure I will explore it further.
Chemikill - Blackened Void: This is somewhere between proto thrash and speed metal, a release that makes old school metalheads happy.
Les Chants du Hasard - Le Bossu: Black metal without a single blastbeat or tremolo riffing. Grandiose and captivating.
Ultar - Father Dagon: Post Black metal from Russia done right.
Igorrr – Ieud: Crazy mad insane. Has so much elements you would think that it cannot keep together but it does.
Fvneral Fvkk - Chapel of abuse: Despite the kind of lame name, the music delivers big time and has some of the finest moments doom metal has to deliver In 2019.
Wine from Tears - Since I fell: Have listened this song more than 20 times already and I cannot get enough of it. A classic in my books.”
Spinebrain
”Double - The Captain of Her Heart: Zurichläis-duon pienimuotoinen hitti vuoden 1985 albumilta Blue.
Manfred Mann’s Earth Band - Our Friend George: Yhtyeen toiselta vuonna 1972 julkaistulta albumilta kappale ihan vaan nimensä johdosta.
Scorpions - Walking On The Edge: Kappale, jonka ilmeisesti olen livenäkin kuullut. Kävihän yhtye Oulun pesäpallostadionilla esiintymässä kesällä 1998.
Bob Seger & The Silver Bullet Band - Makin’ Thunderbirds: Yli 50 miljoonaa albumia myyneen artistin perusrockia.
Love Affair - Everlasting Love: U2 gallupia varten yhtyettä kuunnellessani tuli vastaan yhtyeen versio tästä kappaleesta. No pidän enemmän originaalista.
David Bowie - Unwashed and Somewhat Slightly Dazed (2019 mix): albumi Space Oddity (2019 mix) ilmestyi soittolistalleni eilen - miksi? Originaali oli jo riittävän hyvä.
Apocalyptica - Ashes of Modern World: Ensi kosketus orkesteriin oli yleisurheilun MM-kisojen avajaisissa 2005. Myönnettävä on, että en sen jälkeen ole kovinkaan syvällisesti yhtyeen tuotantoon paneutunut. Oliskohan aika? Tämä avaa tulevan albumin nimeltään Cell-0.
Lou Reed - Rock’n’Roll: alunperin levytetty Velvet Undergroundin albumille, mutta sittemmin esiintyy useammallakin Loun/Velvetin albumilla.”
Yyte
”Michael Kiwanuka- You Ain't the Problem: Uusi Kiwanuka jatkaa edellisten siivittämänä laadun tiellä.
Eagles - Hotel California: Vuosi vuodelta on vähemmän mitään tätä vastaan.
Pearl Jam - Nothingman: PJ on hiipinyt kuunteluun. "Caught a bolt of lightning / cursed the day he let it go".
Jesse Malin - When You're Young: Malinin levy sai viisi tähteä Soundissa. Hyvä levy onkin, jossa haisee tyylitaju.
Pet Shop Boys - Burning the heather: Juuri julkaistu PSB-single. Melodiat kulkevat ja äänimaisemat rakentuvat tunnistettavasti.”
A
[embed]https://open.spotify.com/playlist/7kUomsFGBC3De8V9mOT2Ve?si=uA5f6zM6SfORlStYddgcAw[/embed]
Mastodon – Jaguar God: Mastodon on bändi, johon sattumalta törmääminen saa enemmän aikaan kuin ajatuksella koko albumin kuuntelu. Hieno kappale tämäkin.
AC/DC – Safe In New York City: Jälkikäteen voisi ajatella, ettei AC/DC ole tehnyt hyviä biisejä 30 vuoteen. Höpö höpö. Stiff Upper Lipillä on muutama oikein verevä ralli.
Julee Cruise – Into the Night: Twin Peaks ilman Juleeta olisi huomattavasti selkeämpi. Ja sehän ei käy.
John Maus – Bennington: Niin härskisti kasari, että nostin listalle. Täytyy laittaa aurinkolasit illaksikin päähän.
Chisu – Tuu mukaan tai halaa: Chisun biisien tuotanto on minusta vaikuttavaa. Se on syvää, vaikka soundit olisivatkin Casio-peruja.
STINAKO – Kun viimein saavuit: Ilmeisen uutta musiikkia. Tämä voisi Juleen jälkeen tulla lavalle.
Stratovarius – Paradise: Tämä ei ole paras Strato-biisi, mutta saattaa olla itselleni legendaarisin. On serkkupojan kanssa laulettu tätä aika monesti. Teininä ärsytti, kun serkku pääsi näille korkeuksille, mutta minä en. Ärsyttää itse asiassa vieläkin.
Leevi and the Leavings - Pojat tanssimaan: Leevi on.
Zen Cafe – Aamuisin: Tyttäreni osasi jostain syystä tämän kappaleen sanat. Ei se 8-vuotiaalle ihan päivänselvää ole. ”
T
”Kryptos – Afterburner: Indian metal scene is a bit uncharted territory for me, but with this release Kryptos makes sure I will explore it further.
Chemikill - Blackened Void: This is somewhere between proto thrash and speed metal, a release that makes old school metalheads happy.
Les Chants du Hasard - Le Bossu: Black metal without a single blastbeat or tremolo riffing. Grandiose and captivating.
Ultar - Father Dagon: Post Black metal from Russia done right.
Igorrr – Ieud: Crazy mad insane. Has so much elements you would think that it cannot keep together but it does.
Fvneral Fvkk - Chapel of abuse: Despite the kind of lame name, the music delivers big time and has some of the finest moments doom metal has to deliver In 2019.
Wine from Tears - Since I fell: Have listened this song more than 20 times already and I cannot get enough of it. A classic in my books.”
Spinebrain
”Double - The Captain of Her Heart: Zurichläis-duon pienimuotoinen hitti vuoden 1985 albumilta Blue.
Manfred Mann’s Earth Band - Our Friend George: Yhtyeen toiselta vuonna 1972 julkaistulta albumilta kappale ihan vaan nimensä johdosta.
Scorpions - Walking On The Edge: Kappale, jonka ilmeisesti olen livenäkin kuullut. Kävihän yhtye Oulun pesäpallostadionilla esiintymässä kesällä 1998.
Bob Seger & The Silver Bullet Band - Makin’ Thunderbirds: Yli 50 miljoonaa albumia myyneen artistin perusrockia.
Love Affair - Everlasting Love: U2 gallupia varten yhtyettä kuunnellessani tuli vastaan yhtyeen versio tästä kappaleesta. No pidän enemmän originaalista.
David Bowie - Unwashed and Somewhat Slightly Dazed (2019 mix): albumi Space Oddity (2019 mix) ilmestyi soittolistalleni eilen - miksi? Originaali oli jo riittävän hyvä.
Apocalyptica - Ashes of Modern World: Ensi kosketus orkesteriin oli yleisurheilun MM-kisojen avajaisissa 2005. Myönnettävä on, että en sen jälkeen ole kovinkaan syvällisesti yhtyeen tuotantoon paneutunut. Oliskohan aika? Tämä avaa tulevan albumin nimeltään Cell-0.
Lou Reed - Rock’n’Roll: alunperin levytetty Velvet Undergroundin albumille, mutta sittemmin esiintyy useammallakin Loun/Velvetin albumilla.”
Yyte
”Michael Kiwanuka- You Ain't the Problem: Uusi Kiwanuka jatkaa edellisten siivittämänä laadun tiellä.
Eagles - Hotel California: Vuosi vuodelta on vähemmän mitään tätä vastaan.
Pearl Jam - Nothingman: PJ on hiipinyt kuunteluun. "Caught a bolt of lightning / cursed the day he let it go".
Jesse Malin - When You're Young: Malinin levy sai viisi tähteä Soundissa. Hyvä levy onkin, jossa haisee tyylitaju.
Pet Shop Boys - Burning the heather: Juuri julkaistu PSB-single. Melodiat kulkevat ja äänimaisemat rakentuvat tunnistettavasti.”
A
[embed]https://open.spotify.com/playlist/7kUomsFGBC3De8V9mOT2Ve?si=uA5f6zM6SfORlStYddgcAw[/embed]
torstai 14. marraskuuta 2019
Toomion TOP200-biisit: 161. Queen - Bohemian Rhapsody
Useasti olen jo maininnut, että oma kosketus Queeniin on tullut Greatest Hits 2 -kasetilta, jota on varmasti kuunneltu paljon. Siinäpä ei tätä biisiä ollutkaan, joten törmäsin tähän vasta aika myöhään. Ehkä noin 1993. Olin toki kappaleen kuullut, mutta ei se sillä tavalla ollut räjähtänyt tajuntaan. Eniten se sitten innosti katsoessamme Queenin muistokonsertista, jossa Elton John ja Axl Rose vetävät kappaleen.
Freddie Mercury alkoi säveltämään osia kappaleeseen jo 1960-luvun puolella. Lopulta se monen osan summana kehkeytyi ihan kokonaiseksi, joskin äkkiseltään sekapäiseksi kappaleeksi. Queenin jäsenten omastakin mielestä osien sekoittaminen oli puolittain kieli poskessa tehtyä. Parhaimmissa kohdissa on yli 180 raitaa päällekkäin ja sen ajan 16- ja 24-raitureilla siinä on tekemistä. Pianot on soitettu sillä samalla, millä Paul McCartney soitteli Hey, Juden.
Minulla se ei biisinä ole niin nostalginen kuin moni muu Queenin kappale, mutta tämä nousee ihan sävellyksellisellä rohkeudella tälle listalle. Hyvä kappale, mutta ei minun listoilla lähelläkään kärkeä.
Laitan videoksi tuon Eltonin ja Axlin vedon, koska Freddietä tulemme vielä tapaamaan tällä listalla. Axl tulee maailman kovimpana rock-kukkona ottamaan Freddien paikan noin kohdassa 3.15. Ja hyvin tuleekin! Kylmät väreet kulkevat aina! Kohta on muutenkin suosikkiosioita tässä kappaleessa.
[embed]https://www.youtube.com/watch?v=i26406_EldM[/embed]
[embed]https://open.spotify.com/track/4u7EnebtmKWzUH433cf5Qv?si=I7ZcY4LORS2lbHq7B-w88g[/embed]
maanantai 11. marraskuuta 2019
Metallimusiikin olemus – 61. Mustavalkoista fantasiaa
QUEEN - QUEEN II (1974)
Queenin ensi levy oli tehty hyvin lyhyessä ajassa. Siitä huolimatta niin onnistunut, että bändi sai kiertää keikkaillen pari vuotta. Kiertueen loppupuolella alkoi uuden albumin teko, johon oli huomattavasti enemmän aikaa ja tekniikkaa. "Halusimme viedä rock-albumin äänityksen uudelle tasolle", tuumi Brian May. Koko tekniikka oli siis käytössä.
Albumi jakautuu kahteen osaan. Vinyyliaikana ihan virallisesti kahteen puolen. Valkoiseen ja mustaan. Valkoinen on hempeää ja tunnerikasta fiilistelyä, kun taas musta on raskasta, progressiivista fantasiaa. Valkoinen on pääosin Mayn säveltämää ja musta taas Freddie Mercuryn tuotosta.
Albumi ei suurelle yleisölle sisällä minkäänmoisia klassikoita. Seven Seas of Rhye ehkä eniten soitettu. Se olikin tietoinen haku singleksi. Mustan puolen kappaleet ovat siitä huolimatta pääosin hienoja, monitahoisia sävellyksiä. Ehkä liiankin kimurantteja ollakseen hittejä.
Ogre Battle on nimeltään mielettämän korni. Samalla se on lähes raskainta 70-luvun Queeniä. Fairy-Feller's Master Stroke taas pohjaa samannimiseen tauluun. Ihan täyttä fantasiaa. Albumin "pääteos", The March of The Black Queen, on Mercuryn mukaan Queenin hankalimpia kappaleita sävellystyön puolesta. Synkkä, jopa ahdistavan synkkä Queeniksi. Siinä sekoitellaan useampaa tahtilajia ja vielä päällekkäin. Nevermore balladina on tälle täydellinen vastapari. Kaunis ja lyhyt.
Mayn mukaan aikalaiset, Led Zeppelin ja The Who tekivät periaatteessa samanlaista musiikkia, mutta enemmän riffeihin pohjautuen. Queenin tavoite oli olla älykäs ja soundiltaan monikerroksisempi ja säröisempi. Hyvin tämän allekirjoittamaan pystyy. On tässä teemaa myöten heviä ja metallia, vaikka sen arvo on huomattu vasta myöhemmin.
Albumi jakoi mielipiteitä. Jenkeissä ei pidetty, Briteissä pidettiin. Rumpali Roger Taylorin mukaan se johtui bändistä, ei levystä. Eikä varsinkaan albumin nimestä, jota Taylor inhosi. Queen ei ole koko olemassaolonsa aikana juuri tätä albumia soittanut. Mayn mukaan se on vaikea, eikä kappaleet hänen mielestään niin erinomaisia olleet, mutta musiikillisesti hän piti sitä Queenin elinkaaren suurimpana harppauksena eteenpäin.
Gunnareiden Axel Rose ja Smasharien Billy Corgan pitävät albumia yhtenä suosikkinaan. Queenia on ylipäätään pirun hankala ohittaa käsiteltäessä metallia tai raskasta rockia. Tai oikeastaan mitään valtavirrassa viihtynyttä musiikkia.
Tämä pitää kuunnella. Jokaisen. Se vaatii valkoisen puolen kahlaamisen, mutta pohja kenkien alla kovenee, kun päästään mustalle puolelle. Esimerkkikappaleena "pääteos".
Queenin ensi levy oli tehty hyvin lyhyessä ajassa. Siitä huolimatta niin onnistunut, että bändi sai kiertää keikkaillen pari vuotta. Kiertueen loppupuolella alkoi uuden albumin teko, johon oli huomattavasti enemmän aikaa ja tekniikkaa. "Halusimme viedä rock-albumin äänityksen uudelle tasolle", tuumi Brian May. Koko tekniikka oli siis käytössä.
Albumi jakautuu kahteen osaan. Vinyyliaikana ihan virallisesti kahteen puolen. Valkoiseen ja mustaan. Valkoinen on hempeää ja tunnerikasta fiilistelyä, kun taas musta on raskasta, progressiivista fantasiaa. Valkoinen on pääosin Mayn säveltämää ja musta taas Freddie Mercuryn tuotosta.
Albumi ei suurelle yleisölle sisällä minkäänmoisia klassikoita. Seven Seas of Rhye ehkä eniten soitettu. Se olikin tietoinen haku singleksi. Mustan puolen kappaleet ovat siitä huolimatta pääosin hienoja, monitahoisia sävellyksiä. Ehkä liiankin kimurantteja ollakseen hittejä.
Ogre Battle on nimeltään mielettämän korni. Samalla se on lähes raskainta 70-luvun Queeniä. Fairy-Feller's Master Stroke taas pohjaa samannimiseen tauluun. Ihan täyttä fantasiaa. Albumin "pääteos", The March of The Black Queen, on Mercuryn mukaan Queenin hankalimpia kappaleita sävellystyön puolesta. Synkkä, jopa ahdistavan synkkä Queeniksi. Siinä sekoitellaan useampaa tahtilajia ja vielä päällekkäin. Nevermore balladina on tälle täydellinen vastapari. Kaunis ja lyhyt.
Mayn mukaan aikalaiset, Led Zeppelin ja The Who tekivät periaatteessa samanlaista musiikkia, mutta enemmän riffeihin pohjautuen. Queenin tavoite oli olla älykäs ja soundiltaan monikerroksisempi ja säröisempi. Hyvin tämän allekirjoittamaan pystyy. On tässä teemaa myöten heviä ja metallia, vaikka sen arvo on huomattu vasta myöhemmin.
Albumi jakoi mielipiteitä. Jenkeissä ei pidetty, Briteissä pidettiin. Rumpali Roger Taylorin mukaan se johtui bändistä, ei levystä. Eikä varsinkaan albumin nimestä, jota Taylor inhosi. Queen ei ole koko olemassaolonsa aikana juuri tätä albumia soittanut. Mayn mukaan se on vaikea, eikä kappaleet hänen mielestään niin erinomaisia olleet, mutta musiikillisesti hän piti sitä Queenin elinkaaren suurimpana harppauksena eteenpäin.
Gunnareiden Axel Rose ja Smasharien Billy Corgan pitävät albumia yhtenä suosikkinaan. Queenia on ylipäätään pirun hankala ohittaa käsiteltäessä metallia tai raskasta rockia. Tai oikeastaan mitään valtavirrassa viihtynyttä musiikkia.
Tämä pitää kuunnella. Jokaisen. Se vaatii valkoisen puolen kahlaamisen, mutta pohja kenkien alla kovenee, kun päästään mustalle puolelle. Esimerkkikappaleena "pääteos".
perjantai 8. marraskuuta 2019
Ausculto - Viikon Aivoradio 45/2019
"Rattenfänger - Materia Prima: After seven year hiatus the Ukrainan supergroup returns with a vengeance.
King Diamond - Masquerade Of Madness: New ham out of the oven. Will please fans of the band, nice teaser for the new album.
Earth and Pillars - Falling: New album is perfect for winter season.
Nightfell - The Swallowing Of Flies: What do you get when you combine Bolt Thrower and old Amon Amarth?? This AOTY candidate.
Rimfrost - Expedition Darkness: Swedish Black metal in the veins of old classic, but has hooks enough to keep you grounded.
Aegrus - The Black wings upon me: Kouvolasta kajahtaa!! Suomi black-metalli voi hyvin.
Novembers Doom - Adagio: Doom Masters Release their 11th album. It is strong returns to The form with more clean vocals then before."
Spinebrain
"La máquina de hacer pájaros - Ah, te vi entre las luces: Argentiinalaista progea 70-luvulta. Hyvin normaalikamaa jokaisen kuuntelussa. Tai sitten ei.
Uriah Heep - Return to Fantasy: Albumin nimikipale. Oikeastaan myös albumin ainut hyvä kipale. Minulla oli tämä teininä kasetilla. En tiedä miksi.
Serge Gainsbourg & Jane Birkin - Ballade de Melody Nelson: Eroottisen äänenkäytön esivanhemmat. On myös aika hieno sävellys.
Stevie Ray Vaughan - Tin Pan Alley (AKA Roughest Place in Town): Esimerkillistä suruunjuomisbluesia.
111X - Empty: Pikkuisen uudemmansävyistä musiikkia. Dystooppisia sävyjä ja hienot soundit.
Jess and the Ancient Ones - Shining: Tämä lie ollut ennenkin, mutta rouhii niin mukavasti.
Crippled Black Phoenix - To You I Give: Viikon suositus -listalta nostettua hämyilyä. Semmoista tunnelmallista post-progea. Tämä olisi voinut soida jo 2002.
Lynyrd Skynyrd - Free Bird: Voitte keksiä minkä syyn tahansa listalle nostoon.
J.Karjalainen Electric Sauna - Tyttöni mun: Jii grungen lähteillä. Nyt vasta tajusin, että on aika muotitietoinen ollut tuohon ajanhetkeen. Onhan tämä täysin 1996.
Megadeth - Train of Consequences: Youthanasian ilmestymisestä tuli juuri 25 vuotta. Ei ole totta. Mutta on kuitenkin."
T
"Bon Jovi - Slippery When Wet: Tuli pitkästä aikaa kuunneltua. Eihän tässä ole yhtään heikkoa raitaa ja bändi ratsastaa uransa aallonharjalla."
A
"Steely Dan - Aja: Opin pitämään opiskeluaikoinani Ruotsissa. Selkeää, mutta monivivahteista laadukkaasti tehtyä ja tuotettua musiikkia.
Ed Motta - Novice Never Notice: Ja juuri kun olin valinnut tuon Steely Danin kappaleen tämän viikon listalle, luin Ed Mottasta. Ja hänen oma suosikkialbuminsa on Steely Danin Aja. No vaikutteita on kuultavissa.
Jim Weider Band - Metal Jam: Jim kutsuttiin the Bandin kitaristiksi sitä uudelleen kasattaessa 1980 puolessa välissä Robbie Robertsonin jättäydyttyä tämän projektin ulkopuolelle. Jim Weider Band on kuitenkin Telecaster-miehen sooloprojekti
Beck, Bogert & Appice - Lady: Kyllähän tätä leidiä kelpaa kuunnella sillä onhan tämänkin ns. supetrion tarjoilussa hieman ”kermainen” maku.
Golden Earring - Candy’s Going Bad: Nyt Alankomaiden karkki jyrisee ja murisee pahuuttaan.
Johanna Iivanainen & Eero Koivistoinen - Rakovalkealla: Lapin kaamos lähestyy. Sen tunnelma on kiteytetty hyvin tähän tulkintaan.
Marianne Faithful - Brain Drain: Upeasti tulkittua laatukamaa. Broken English -albumi täytti viikko sitten 40 vuotta ja kuullostaa edelleenkin mestariteokselta, joksi Marianne itsekin sitä kutsui.
Jon Lord - Gigue: Deep Purplen kosketinvelho soololevyissä on myös kosketuspintaa klassiseenkin musiikkiin. Tässä kappaleessa taustatukea antaa The Philharmonica Hungary... niin ja kitarassa on muuan Andy Summers.
Guess Who - Clap for the Wolfman: Aivoradio on aikakautensa tuote kuten oli Wolfman Jack aikanaan. WJ oli Robert Smithin 1960-luvun alkupuolella luoma DJ-hahmo, jolle Guess Who -yhtye loihi tämän kunnianosoituksensa 1974."
Yyte
[embed]https://open.spotify.com/playlist/7kUomsFGBC3De8V9mOT2Ve?si=SmO7CakWS0G8QkTklulydA[/embed]
King Diamond - Masquerade Of Madness: New ham out of the oven. Will please fans of the band, nice teaser for the new album.
Earth and Pillars - Falling: New album is perfect for winter season.
Nightfell - The Swallowing Of Flies: What do you get when you combine Bolt Thrower and old Amon Amarth?? This AOTY candidate.
Rimfrost - Expedition Darkness: Swedish Black metal in the veins of old classic, but has hooks enough to keep you grounded.
Aegrus - The Black wings upon me: Kouvolasta kajahtaa!! Suomi black-metalli voi hyvin.
Novembers Doom - Adagio: Doom Masters Release their 11th album. It is strong returns to The form with more clean vocals then before."
Spinebrain
"La máquina de hacer pájaros - Ah, te vi entre las luces: Argentiinalaista progea 70-luvulta. Hyvin normaalikamaa jokaisen kuuntelussa. Tai sitten ei.
Uriah Heep - Return to Fantasy: Albumin nimikipale. Oikeastaan myös albumin ainut hyvä kipale. Minulla oli tämä teininä kasetilla. En tiedä miksi.
Serge Gainsbourg & Jane Birkin - Ballade de Melody Nelson: Eroottisen äänenkäytön esivanhemmat. On myös aika hieno sävellys.
Stevie Ray Vaughan - Tin Pan Alley (AKA Roughest Place in Town): Esimerkillistä suruunjuomisbluesia.
111X - Empty: Pikkuisen uudemmansävyistä musiikkia. Dystooppisia sävyjä ja hienot soundit.
Jess and the Ancient Ones - Shining: Tämä lie ollut ennenkin, mutta rouhii niin mukavasti.
Crippled Black Phoenix - To You I Give: Viikon suositus -listalta nostettua hämyilyä. Semmoista tunnelmallista post-progea. Tämä olisi voinut soida jo 2002.
Lynyrd Skynyrd - Free Bird: Voitte keksiä minkä syyn tahansa listalle nostoon.
J.Karjalainen Electric Sauna - Tyttöni mun: Jii grungen lähteillä. Nyt vasta tajusin, että on aika muotitietoinen ollut tuohon ajanhetkeen. Onhan tämä täysin 1996.
Megadeth - Train of Consequences: Youthanasian ilmestymisestä tuli juuri 25 vuotta. Ei ole totta. Mutta on kuitenkin."
T
"Bon Jovi - Slippery When Wet: Tuli pitkästä aikaa kuunneltua. Eihän tässä ole yhtään heikkoa raitaa ja bändi ratsastaa uransa aallonharjalla."
A
"Steely Dan - Aja: Opin pitämään opiskeluaikoinani Ruotsissa. Selkeää, mutta monivivahteista laadukkaasti tehtyä ja tuotettua musiikkia.
Ed Motta - Novice Never Notice: Ja juuri kun olin valinnut tuon Steely Danin kappaleen tämän viikon listalle, luin Ed Mottasta. Ja hänen oma suosikkialbuminsa on Steely Danin Aja. No vaikutteita on kuultavissa.
Jim Weider Band - Metal Jam: Jim kutsuttiin the Bandin kitaristiksi sitä uudelleen kasattaessa 1980 puolessa välissä Robbie Robertsonin jättäydyttyä tämän projektin ulkopuolelle. Jim Weider Band on kuitenkin Telecaster-miehen sooloprojekti
Beck, Bogert & Appice - Lady: Kyllähän tätä leidiä kelpaa kuunnella sillä onhan tämänkin ns. supetrion tarjoilussa hieman ”kermainen” maku.
Golden Earring - Candy’s Going Bad: Nyt Alankomaiden karkki jyrisee ja murisee pahuuttaan.
Johanna Iivanainen & Eero Koivistoinen - Rakovalkealla: Lapin kaamos lähestyy. Sen tunnelma on kiteytetty hyvin tähän tulkintaan.
Marianne Faithful - Brain Drain: Upeasti tulkittua laatukamaa. Broken English -albumi täytti viikko sitten 40 vuotta ja kuullostaa edelleenkin mestariteokselta, joksi Marianne itsekin sitä kutsui.
Jon Lord - Gigue: Deep Purplen kosketinvelho soololevyissä on myös kosketuspintaa klassiseenkin musiikkiin. Tässä kappaleessa taustatukea antaa The Philharmonica Hungary... niin ja kitarassa on muuan Andy Summers.
Guess Who - Clap for the Wolfman: Aivoradio on aikakautensa tuote kuten oli Wolfman Jack aikanaan. WJ oli Robert Smithin 1960-luvun alkupuolella luoma DJ-hahmo, jolle Guess Who -yhtye loihi tämän kunnianosoituksensa 1974."
Yyte
[embed]https://open.spotify.com/playlist/7kUomsFGBC3De8V9mOT2Ve?si=SmO7CakWS0G8QkTklulydA[/embed]
tiistai 5. marraskuuta 2019
Toomion TOP200-biisit: 162. Rufus Wainwright - Do I Dissapoint You
Veljeni esitteli minulle Rufus Wainwrightin. Uskoisin, että se tapahtui nimenomaan tämän levyn myötä. Do I Dissapoint edustaa minulle oikeastaan kaikkia tämän Release the Stars -albumin kappaleita. Se on Joensuuhun kotoutumisen soundtrack ja ehdottomasti jonkinlainen joululevy minulle.
Rufushan on ollut koko elämänsä julkihomo ja se tulee helposti myös sanoituksissa ilmi. Tässä kappaleessa ei näin kuitenkaan ole. Eikä tämän kappaleen sanoitukset sitä kärkeä häneltä olekaan, mutta kuunnelkaapa orkestraatiota. Jumalauta. Mies on nero.
Ja vaikka sanoitukset ei syvälle osukaan, niin Rufuksen tapa ääntää sanoja ja lauseita kyllä osuu. Going to A Town olisi ehkä sanomaltaankin osunut syvemmälle, mutta sävellyksenä se ei muuten ole niin mieletön.
Release the Starsin on muuten tuottanut Pet Shop Boysin Neil Tennant. Eikä Rufuksen omakaan suku niin epämusikaalista ole. Isi ja äiskä ovat kierrelleet maailmaa, kuten myös sisko. Rufuksen poikakin on tehty Leonard Cohenin tytön kanssa. Sukusuhteet ovat kiemuraiset, mutta musiikki ratkaisee. Todella kova säveltäjä!
[embed]https://www.youtube.com/watch?v=Kl0ZF1U2xyM[/embed]
[embed]https://open.spotify.com/track/5CGLGGB9P4reguQ0jkDd7W?si=MtC9QvKEQ3uQl4XFEN7BSw[/embed]
Rufushan on ollut koko elämänsä julkihomo ja se tulee helposti myös sanoituksissa ilmi. Tässä kappaleessa ei näin kuitenkaan ole. Eikä tämän kappaleen sanoitukset sitä kärkeä häneltä olekaan, mutta kuunnelkaapa orkestraatiota. Jumalauta. Mies on nero.
Ja vaikka sanoitukset ei syvälle osukaan, niin Rufuksen tapa ääntää sanoja ja lauseita kyllä osuu. Going to A Town olisi ehkä sanomaltaankin osunut syvemmälle, mutta sävellyksenä se ei muuten ole niin mieletön.
Release the Starsin on muuten tuottanut Pet Shop Boysin Neil Tennant. Eikä Rufuksen omakaan suku niin epämusikaalista ole. Isi ja äiskä ovat kierrelleet maailmaa, kuten myös sisko. Rufuksen poikakin on tehty Leonard Cohenin tytön kanssa. Sukusuhteet ovat kiemuraiset, mutta musiikki ratkaisee. Todella kova säveltäjä!
[embed]https://www.youtube.com/watch?v=Kl0ZF1U2xyM[/embed]
[embed]https://open.spotify.com/track/5CGLGGB9P4reguQ0jkDd7W?si=MtC9QvKEQ3uQl4XFEN7BSw[/embed]
tiistai 22. lokakuuta 2019
Metallimusiikin olemus – 60. Köyhäintalosta maailmanmenestykseen
GENESIS - THE LAMB LIES DOWN ON BROADWAY (1975)
[embed]https://www.youtube.com/watch?v=cp1Hl-Mrj2w[/embed]
[embed]https://www.youtube.com/watch?v=v4tDKF_uwRI[/embed]
[embed]https://open.spotify.com/album/6kuKRIu6YGYxQLwasTL3Gx?si=pzV2CjPLSH6m6JuxVwX6Fw[/embed]
Edellinen vuosi oli tahkottu aiemman levyn kiertuetta ja rahaa. Selling England by the Pound oli nimittäin menestys. Noilla tuloilla bändi varasi osuvana vastaiskuna köyhäintalon kolmeksi kuukaudeksi harjoittelutilakseen. Uuden albumin sävellystyö laskettiin suurimmaksi osaksi soittajien käsiin, kun laulaja Peter Gabriel keskittyi lyriikoihin ja tarinaan.
Kuten usein menestystä saaneiden albumeiden jälkeen käy, alkoi Genesiksenkin luomisprosessi sisältää enemmän tuskaa. “Osa jäsenistä meni naimisiin, osa sai lapsia ja osa oli eroamassa ja silti bändi yritti pysyä yhdessä jossain maaseudulla”, totesi kitaristi Steve Hackett. Kosketinsoittaja Tony Banksin mielestä Lamb Liesin harjoittelu on ollut yhtyeen vähiten mukavaa aikaa.
Peter Gabriel oli työstämässä hänen viimeiseksi jääväänsä Genesis-albumia. Hän erosi väliaikaisesti jopa albumia tehdessä karatakseen muiden projektiensa pariin. Gabriel kuitenkin keskittyi tarinaan ja sen sisältöön. Tarina oli mutkikas. Se kertoi puertoricolaisesta Raelista ja hänen kokemista sattumuksistaan, mutta otti myös kantaa aikakauden tapahtumiin.
Kun albumi ilmestyi ja kiertue oli liikkellä, Gabriel kertoi muulle bändille häipyvänsä sen loputtua. Gabriel halusi keskittyä perheeseensä, mutta ongelmaksi koettiin myös se, että media piti Gabrielia isompana tähtenä kuin bändiä muuten pidettiin. Gabriel ei itsekään tästä pitänyt ja lopulta ero oli kaikille jonkinmoinen helpotus.
Briteissä albumi nousi sijalle 10 ja menestyi progebändiksi muutenkin ihan hyvin. Tällä hetkellä se on kirjatusti myynyt lähes miljoonaa kopiota ympäri maailman. Niistä USA:ssa yli puoli miljoonaa.
Tiellä metalliin se ei minusta ole kärkipään vaikuttajia, vaikka kitarasoundeissa alkaakin kuulumaan metallisuutta. Varsinkin Broadway Melody of 1974 –kappaleen taustakompissa. Myös tupla-albumimuotti ja konsepti tarinasta on myöhemmillekin progebändeille ollut tuttu.
Pidän eniten In the Cagen soundimaailmasta, joka sujuvasti kertoo yhdellä soitolla albumin sisällöstä, nykyaikaisuudesta ja soittotaidosta kaiken oleellisen. Se myös kuvastaa hyvin New Yorkin hektistä elämänmenoa. Vaihtoehtoisesti näkyviin myös albumin aikainen live-veto kappaleesta. Onhan Gabriel eläytynyt koko lailla vahvasti kappaleisiin.
[embed]https://www.youtube.com/watch?v=cp1Hl-Mrj2w[/embed]
[embed]https://www.youtube.com/watch?v=v4tDKF_uwRI[/embed]
[embed]https://open.spotify.com/album/6kuKRIu6YGYxQLwasTL3Gx?si=pzV2CjPLSH6m6JuxVwX6Fw[/embed]
tiistai 15. lokakuuta 2019
Toomion TOP200-biisit: 163. Tapio Rautavaara - Päivänsäde ja menninkäinen
Onhan tässä sävyero muihin listan kappaleisiin. Silti olen ollut tästä kappaleesta vaikuttunut jo ihan pienestä asti.
Reino Helismaa, jonka sanoitustyöt ovat kautta linjan nerokkaita, sanoitti tämä jo miljoona vuotta sitten. Puoli miljoonaa vuotta sen jälkeen Tapio Rautavaara halusi luvan levyttää kappaleen. Lupa heltyi ja taustat tehtiin sähköbasson ja sähkökitaroiden säestyksellä. Tämä versio ilmaantui kuultavaksi 1965.
Kappaleesta tulee kotoinen tunnelma. Tai oikeastaan se tunnelma, mikä meillä oli kotona, kun olin pieni poika ja kotitalomme mukavuudet nykyisiin verrattuna vähäiset. Paljaat hirsiseinät, hiukan savunhajua, pappa keinutuolissa ja ruuaksi ruskeaa kastiketta.
[embed]https://www.youtube.com/watch?v=MzheWNd65x4[/embed]
[embed]https://open.spotify.com/track/4AXd4Yf0KRzLXFUCEKSFvf?si=AeipftszTcKgLXyVsfXBNQ[/embed]
Reino Helismaa, jonka sanoitustyöt ovat kautta linjan nerokkaita, sanoitti tämä jo miljoona vuotta sitten. Puoli miljoonaa vuotta sen jälkeen Tapio Rautavaara halusi luvan levyttää kappaleen. Lupa heltyi ja taustat tehtiin sähköbasson ja sähkökitaroiden säestyksellä. Tämä versio ilmaantui kuultavaksi 1965.
Kappaleesta tulee kotoinen tunnelma. Tai oikeastaan se tunnelma, mikä meillä oli kotona, kun olin pieni poika ja kotitalomme mukavuudet nykyisiin verrattuna vähäiset. Paljaat hirsiseinät, hiukan savunhajua, pappa keinutuolissa ja ruuaksi ruskeaa kastiketta.
[embed]https://www.youtube.com/watch?v=MzheWNd65x4[/embed]
[embed]https://open.spotify.com/track/4AXd4Yf0KRzLXFUCEKSFvf?si=AeipftszTcKgLXyVsfXBNQ[/embed]
perjantai 11. lokakuuta 2019
Ausculto - Viikon Aivoradio 41/2019
"Claudio Simonetti's Goblin - Brain Zero One: Aikamoista jurmutusta analogimaailmasta. Syyssateiseen kaupunkiautoiluun.
The Rasmus - Funky Jam: Hyvää pirigunutusta ja fung-meiningiä.
Viikate - Varjojen Yö: Varjojen Öyöyöyyööö...
Lac Belot - Pale Moon Rabbit: Yhden miehen rustailemaa, tuotannollisesti sielua hivelevää utuilua.
Steve Reich - Electric Counterpoint III, Fast: Reichin Radioheadista inspiroitunutta kudelmaa.
Saa Kiljua - Mä en skeittaa: Kun tuli suositus ihan YV:nä, niin laitetaan nyt ilmoille. Naislaulettua suomi-punkia. Laadukasta!
Elvis Presley - Can't Help Falling In Love: Elviksellähän oli "kasipuoli" laulusoundi.
Smashing Pumpkins - Ava Adore: Pakko se on vähän käydä ysärin loppupuolella visiitillä.
Deodato - Also Sprach Zarathustra: Saimaa-bändin lavallenousubiisejä. Varmaan monen muunkin. Kova.
Radiohead - (Nice Dream): The Bends -albumi on täynnä näitä akustisella räimittäviä biisejä. Tätä sitä on itsekin tullut kokeiltua."
T
"Viikonloppuna olisi suuntana Tavastia ja Don Huonojen 30-vuotisjuhlakeikat. Laitetaanpa muutama Donkkari-nosto sen merkeissä!
Hannu ja Kerttu
Metsänelävien puolustusliitto
Seireeni
Kärpänen II
Sininen yö
Riidankylväjä
Olemme kuin veljet
Tuulee
Suojelusenkeli
Sydänpuu
Pyhimys
Sopeutumattomat
Revontulikipinät"
A
"East of Eden - Mandarin’s Daughter: Yhtyeelle olkoon annettu genreksi proge. Minusta kuitenkin ihan perus rockmusiikkia 1970-luvulta.
Hasse Fröberg Musical Companion - Above: Minuakin on kutsuttu ”Upsalan ekonomiksi”. No opiskelin Uumajassa, mutta tämä yhtye sitä vastoin tulee Upsalasta. Entisen metallimies (Spellbound) Hassen kasaama erinomainen proge-kokoonpano.
Cigarettes After Sex - Heavenly: Avasin sunnuntaiaamuna ompun soittolistan Dark Sky - Rockia rentoutumiseen. Sen löytöjä.
Klaatu - A Million Miles Away: iPad heitti korvilleni musiikkia myöhäisnuoruudesta eli kanadalaista Klaatua vuodelta 1981
Rory Gallagher - A Million Miles away: Saman aiheen voi esittää toisinkin Tämä Roryn esitys on teinivuosiltani, jolloin torniolaisnuorkainen hurahti lopullisesti rockin pauloihin.
Robbie Robertson - I Hear You Paint Houses: The Band oli Dylanin vahva taustatuki, joka oli todella kova yhtye myös ”soolona”. Yhtyeen kitaristi ja lauluntekijä on nyt julkaissut kuudennen sooloalbuminsa Sinematic. Mukana mm. Van Morrison tunnistettavalla lauluäänellään.
Baker Gurvitz Army - People: Ginger Baker in our memories
Von2 Braun - Euroopan uudet vaatteet: Tätä olen odottanut. Oululaisen trion erilaista musiikkia, jossa Petri Heikkisen bassollaan tanakasti tukemaa Janne Helttusen vokaalisointia täydentää Samu Forsblomin trumpetin ja elektroninen musiikkimaalailu."
Yyte
[embed]https://open.spotify.com/playlist/7kUomsFGBC3De8V9mOT2Ve?si=JmY7EWYBQVuR3McaGW6wHQ[/embed]
The Rasmus - Funky Jam: Hyvää pirigunutusta ja fung-meiningiä.
Viikate - Varjojen Yö: Varjojen Öyöyöyyööö...
Lac Belot - Pale Moon Rabbit: Yhden miehen rustailemaa, tuotannollisesti sielua hivelevää utuilua.
Steve Reich - Electric Counterpoint III, Fast: Reichin Radioheadista inspiroitunutta kudelmaa.
Saa Kiljua - Mä en skeittaa: Kun tuli suositus ihan YV:nä, niin laitetaan nyt ilmoille. Naislaulettua suomi-punkia. Laadukasta!
Elvis Presley - Can't Help Falling In Love: Elviksellähän oli "kasipuoli" laulusoundi.
Smashing Pumpkins - Ava Adore: Pakko se on vähän käydä ysärin loppupuolella visiitillä.
Deodato - Also Sprach Zarathustra: Saimaa-bändin lavallenousubiisejä. Varmaan monen muunkin. Kova.
Radiohead - (Nice Dream): The Bends -albumi on täynnä näitä akustisella räimittäviä biisejä. Tätä sitä on itsekin tullut kokeiltua."
T
"Viikonloppuna olisi suuntana Tavastia ja Don Huonojen 30-vuotisjuhlakeikat. Laitetaanpa muutama Donkkari-nosto sen merkeissä!
Hannu ja Kerttu
Metsänelävien puolustusliitto
Seireeni
Kärpänen II
Sininen yö
Riidankylväjä
Olemme kuin veljet
Tuulee
Suojelusenkeli
Sydänpuu
Pyhimys
Sopeutumattomat
Revontulikipinät"
A
"East of Eden - Mandarin’s Daughter: Yhtyeelle olkoon annettu genreksi proge. Minusta kuitenkin ihan perus rockmusiikkia 1970-luvulta.
Hasse Fröberg Musical Companion - Above: Minuakin on kutsuttu ”Upsalan ekonomiksi”. No opiskelin Uumajassa, mutta tämä yhtye sitä vastoin tulee Upsalasta. Entisen metallimies (Spellbound) Hassen kasaama erinomainen proge-kokoonpano.
Cigarettes After Sex - Heavenly: Avasin sunnuntaiaamuna ompun soittolistan Dark Sky - Rockia rentoutumiseen. Sen löytöjä.
Klaatu - A Million Miles Away: iPad heitti korvilleni musiikkia myöhäisnuoruudesta eli kanadalaista Klaatua vuodelta 1981
Rory Gallagher - A Million Miles away: Saman aiheen voi esittää toisinkin Tämä Roryn esitys on teinivuosiltani, jolloin torniolaisnuorkainen hurahti lopullisesti rockin pauloihin.
Robbie Robertson - I Hear You Paint Houses: The Band oli Dylanin vahva taustatuki, joka oli todella kova yhtye myös ”soolona”. Yhtyeen kitaristi ja lauluntekijä on nyt julkaissut kuudennen sooloalbuminsa Sinematic. Mukana mm. Van Morrison tunnistettavalla lauluäänellään.
Baker Gurvitz Army - People: Ginger Baker in our memories
Von2 Braun - Euroopan uudet vaatteet: Tätä olen odottanut. Oululaisen trion erilaista musiikkia, jossa Petri Heikkisen bassollaan tanakasti tukemaa Janne Helttusen vokaalisointia täydentää Samu Forsblomin trumpetin ja elektroninen musiikkimaalailu."
Yyte
[embed]https://open.spotify.com/playlist/7kUomsFGBC3De8V9mOT2Ve?si=JmY7EWYBQVuR3McaGW6wHQ[/embed]
Metallimusiikin olemus – 59. Maailman hienoimmat levyn kannet?
EMERSON, LAKE & PALMER - BRAIN SALAD SURGERY (1973)
ELP:n miehet alkoivat olla kypsiä levy+yhtiö Atlanticin touhuihin. Tästä johtuen he päättivät perustaa oman Manticore-levy-yhtiön, jos saisivat tehdä kuten halusivat.
Trilogy-albumi oli kohottanut ELP:n taikinan sellaisiin mittoihin, että se kiinnosti kaupallisesti ympäri maailmaa. Oli siis uuden levyn aika.
Uutta levyä lähdettiin säveltämään, harjoittelemaan ja valmistelemaan entiseen elokuvateatteriin, jossa bändi pystyi koeajamaan materiaalia kuvitellulle yleisölle keikkaa mallintavissa olosuhteissa.
Kaikista sävellyksistä vastasi Keith Emerson, kun taas kaikki sanoitukset olivat Greg Laken käsialaa höystettynä Pete Sinfieldin koukeroilla.
Albumi oli bändinkin mielestä paperilla sekava tuotos. Ensin pari kappaletta klassista musiikkia mukaillen, sitten balladi, vähän huumorimusiikkia ja loppuun puolen tunnin kolmiosainen eepos. Helppoa se ei ollut soittajillekaan. Emerson toteutti musiikillista nerouttaan ja Lake & Carl Palmer yrittivät sinnitellä kannoilla.
Klassiset viitteet ovat metallin peruselementtejä ja yleisön ja kanssaihmisten hämmentäminen metalli-ihmisten stereoyyypin toimeenpaneva voima. Eniten metalliin viitannee kuitenkin kansitaide. H.R.Giger, jonka tunnetuinta kuvastoa on varmasti Alien, on raskaan musiikin ystävien suosiossa ollut kauan. Synkkä, dystooppinen värimaailma on säväyttänyt sitä väkeä aina.
Giger teki kansitaiteen ELP:n musiikista vaikuttuneena. Albumin työnimenä oli Whip Some Skull on Ya, joka tarkoittaa fellaatiota. Myös kansitaide oli nykyistä rivompaa, mutta sitä jouduttiin hiukan retusoimaan ennen julkaisua. Myös nimi vaihdettiin nykyiseen, joka kuitenkin merkitykseltään on sama. Gigerin alkuperäiset maalaukset katosivat eli varastettiin 2005. Ovat minul... kateissa edelleen.
Albumi julkaistiin vuonna 1973 ja oli kova menestys. Albumilistan kakkonen Briteissä ja jopa 11. Jenkeissä.
Helppo se ei kuunneltavaksi ole, mutta eittämättä se on proge-maailman yksi tärkeimpiä albumeita. Kuunneltavaksi Toccata.
[embed]https://www.youtube.com/watch?v=zYF2wEhhEEo[/embed]
[embed]https://open.spotify.com/album/1ktDHin7DUwgCxU463mz8n?si=byMC15KTR72kEA_tOo_GtQ[/embed]
Kuva:
ELP:n miehet alkoivat olla kypsiä levy+yhtiö Atlanticin touhuihin. Tästä johtuen he päättivät perustaa oman Manticore-levy-yhtiön, jos saisivat tehdä kuten halusivat.
Trilogy-albumi oli kohottanut ELP:n taikinan sellaisiin mittoihin, että se kiinnosti kaupallisesti ympäri maailmaa. Oli siis uuden levyn aika.
Uutta levyä lähdettiin säveltämään, harjoittelemaan ja valmistelemaan entiseen elokuvateatteriin, jossa bändi pystyi koeajamaan materiaalia kuvitellulle yleisölle keikkaa mallintavissa olosuhteissa.
Kaikista sävellyksistä vastasi Keith Emerson, kun taas kaikki sanoitukset olivat Greg Laken käsialaa höystettynä Pete Sinfieldin koukeroilla.
Albumi oli bändinkin mielestä paperilla sekava tuotos. Ensin pari kappaletta klassista musiikkia mukaillen, sitten balladi, vähän huumorimusiikkia ja loppuun puolen tunnin kolmiosainen eepos. Helppoa se ei ollut soittajillekaan. Emerson toteutti musiikillista nerouttaan ja Lake & Carl Palmer yrittivät sinnitellä kannoilla.
Klassiset viitteet ovat metallin peruselementtejä ja yleisön ja kanssaihmisten hämmentäminen metalli-ihmisten stereoyyypin toimeenpaneva voima. Eniten metalliin viitannee kuitenkin kansitaide. H.R.Giger, jonka tunnetuinta kuvastoa on varmasti Alien, on raskaan musiikin ystävien suosiossa ollut kauan. Synkkä, dystooppinen värimaailma on säväyttänyt sitä väkeä aina.
Giger teki kansitaiteen ELP:n musiikista vaikuttuneena. Albumin työnimenä oli Whip Some Skull on Ya, joka tarkoittaa fellaatiota. Myös kansitaide oli nykyistä rivompaa, mutta sitä jouduttiin hiukan retusoimaan ennen julkaisua. Myös nimi vaihdettiin nykyiseen, joka kuitenkin merkitykseltään on sama. Gigerin alkuperäiset maalaukset katosivat eli varastettiin 2005. Ovat minul... kateissa edelleen.
Albumi julkaistiin vuonna 1973 ja oli kova menestys. Albumilistan kakkonen Briteissä ja jopa 11. Jenkeissä.
Helppo se ei kuunneltavaksi ole, mutta eittämättä se on proge-maailman yksi tärkeimpiä albumeita. Kuunneltavaksi Toccata.
[embed]https://www.youtube.com/watch?v=zYF2wEhhEEo[/embed]
[embed]https://open.spotify.com/album/1ktDHin7DUwgCxU463mz8n?si=byMC15KTR72kEA_tOo_GtQ[/embed]
Kuva:
torstai 10. lokakuuta 2019
Toomion TOP200-biisit: 164. Radiohead - Pyramid Song
Radiohead ei ollut mikään suursuosikki minulle silloin tuhansien vaihtuessa. Jotkut OK Computerin biisit olivat ok, mutta en ymmärtänyt Thom Yorken narinalaulun päälle noina aikoina mitään.
Kappale on bändin omia suosikkeja ja juuri päämies Yorke on sanonut sen olevan "parasta, mitä yhtye on nauhalle saanut". Vaikka kappaleesta asianomaiset pitivätkin ja sitä myös soitettiin keikoille jo ennen Kid A:ta, tuli se albumiformaatissa ulos vasta vuonna 2001 Amnesiacilla.
Sanoituksissa liikutaan kuoleman jälkeisessä maailmassa. Vaikuttimina ovat kuuleman mukaan toimineet Jumalainen näytelmä, tiibetiläinen ja egyptiläinen Kuolleiden kirja sekä Hessen Siddharta.
Oman sieluni kappale vei sen videolla ja rytmityksellä. Itämaiset jouset ja jazzmainen rumpalointi tehoaa aina. Siihen törmätään tällä listalla myöhemminkin.
Tämä soi Mitsubishi Coltissa, kun ajetaan myöhään syysyössä halki Pohjanmaan lakeuksien.
[embed]https://www.youtube.com/watch?v=3M_Gg1xAHE4[/embed]
[embed]https://open.spotify.com/track/3A9vIxzGBjEfqmDK7H9exS?si=rNqWkehWSuG6mxGw841b3w[/embed]
Kappale on bändin omia suosikkeja ja juuri päämies Yorke on sanonut sen olevan "parasta, mitä yhtye on nauhalle saanut". Vaikka kappaleesta asianomaiset pitivätkin ja sitä myös soitettiin keikoille jo ennen Kid A:ta, tuli se albumiformaatissa ulos vasta vuonna 2001 Amnesiacilla.
Sanoituksissa liikutaan kuoleman jälkeisessä maailmassa. Vaikuttimina ovat kuuleman mukaan toimineet Jumalainen näytelmä, tiibetiläinen ja egyptiläinen Kuolleiden kirja sekä Hessen Siddharta.
Oman sieluni kappale vei sen videolla ja rytmityksellä. Itämaiset jouset ja jazzmainen rumpalointi tehoaa aina. Siihen törmätään tällä listalla myöhemminkin.
Tämä soi Mitsubishi Coltissa, kun ajetaan myöhään syysyössä halki Pohjanmaan lakeuksien.
[embed]https://www.youtube.com/watch?v=3M_Gg1xAHE4[/embed]
[embed]https://open.spotify.com/track/3A9vIxzGBjEfqmDK7H9exS?si=rNqWkehWSuG6mxGw841b3w[/embed]
maanantai 7. lokakuuta 2019
Ausculto - Viikon Aivoradio 40/2019
"Green Day - American Idiot: Pitkästä aikaa tuli tämä levy kuunneltua. Lähtee ainakin hyvin.
The Sounds - Living in America: Soi radiossa alkuviikosta täysin väärässä paikassa kaupungilla. Jäi mieleen.
Masa Mainds - Joku lauloi sinfoniaa: Piti käydä Lieksan syksyn kohokohdassa Hämärän kaupan illassa ihan asiakseen katsomassa MM:n Lieksa-kokoonpanon keikka. Asiat tuntuivat olleen paikoillaan, kun soittivat tätä.
Opeth - The Garroter: Viimein pääsin uuteen Opethiin käsiksi ja korviksi, vaikkakin ”vain” englanninkieliseen versioon. Toimivaa jatkumoa ja itselleni ainakin parempaa Opethia tämä uusi levy. Tämä soittolistalle erityisesti lopukkeen soolon takia.
Indoor Pets - Spill (My Guts): Vuoden 2019 musiikkia välillä."
A
"Cream - In the Sunshine of Your Love: Pakkohan se joskus on klassikko soittaa.
Wigwam - Freddie are You Ready: Kaikkien aikojen suomalainen rock-biisi?
Strawbs - Autumn: Lapin retkeltä palanneena voin todeta, että tätähän se syksy on. Linnut lentävät auramuodostelmissaan etelään ja luonnon kaunis värimaisena luo seesteisen tunnelman.
Chicago - In the Country (Live at Carnegie Hall 1971): Yhtyeen soitto vuonna 1971 oli vielä aika juurevaa ja puhaltimet soivat tanakasti.
Alice Cooper - Black Juju: Kainuun retken toisenlainen löytö Herra Cooperilta.
Average White Band - Atlantic Avenue: Soulia 1970-luvulta skottilaisttain
Tarja - The Golden Chamber:Awaken/Loputon Yö/The Alchemy: Seesteinen kappale ja rauhallisen tasokasta vokalisointia tänä vuonna julkaistulta In the Raw albumilta
Sonja Lumme - Easy Life: Vuoden 1985 jazzahtavaa tuotantoa kelpaa edelleenkin kuunnella.
Kaamos - Are You Turning: Jäsen T vinkkasi minulle Ilpo Murtojärvi Quartetista, joten kaivoin esille vanhan Kaamos-albumin Deeds and Talks vuodelta 1977). Albumin kaikki kappaleet ovat Ilpon säveltämiä.
Van Morrison - Autumn Song: Syksylle."
Yyte
"Billy Paul - Brown Baby: Ollaan soulin ytimessä.
Kivesveto Go Go - Äiti hei!: Kertosäe jää varmasti päähän.
Weyes Blood - Wild Time: Joku tässä musiikissa ajoittain tehnoaa.
Mother Love Bone - Gentle Groove: Grungea ja rock-jumaluudeksi pyrkimystä.
Thin Lizzy - Thunder And Lightning: Menee sarjaan Judas Priest ja Ram it Down.
Ilpo Murtojärvi Quartet - Skylarks: Onpa leppoista jazzia tämä.
The Wood Brothers - Postcards From Hell: Taas on minulle väärästä genrestä, mutta kivutta tämän kuuntelee.
Chet Atkins - Man Of Mystery: Tämä lienee tunnetumpi Shadows-juttuna, mutta menee näinkin.
Megadeth - My Last Words: On tuo Rasmus raskaamman osaston kera liikkeellä, niin minä laitan vähemmän tätä kamaa.
Children of Bodom - Children of Bodom: Klassikko."
T
Otetaan Aivoradio-vierailijaksi harjoittelussa oleva Zerostreetin rumpali ja hänen viisi nostoa:
"Monuments – Origin of Escape: Bändin työskentely yhteen on maagista tällä kipaleella.
Tesseract – Hexes: Biisi, joka on aina pistäny miettimään asioita, synkkä/hämärä tunnelma käsin kosketeltavaa.
Lost society – No absolution: Erilaista/uutta lostia, mutta meininki todella kovaa, riffittely tuo mieleen osittain Lamb of Godin.
As I Lay Dying – My Own Grave: Rumpalin taidetta alusta loppuun, tarttuva kertosäkeistö ja plussat basistille puhtaasta lauluäänestä.
Zerostreet – Bad Seed: Pahaa enteilevä, jykevä taidonnäyte uudelta, nuorelta bändiltä."
Rasmus
[embed]https://open.spotify.com/playlist/7kUomsFGBC3De8V9mOT2Ve?si=9qwrZ5mMQmWC99Z2Ugo4Ww[/embed]
The Sounds - Living in America: Soi radiossa alkuviikosta täysin väärässä paikassa kaupungilla. Jäi mieleen.
Masa Mainds - Joku lauloi sinfoniaa: Piti käydä Lieksan syksyn kohokohdassa Hämärän kaupan illassa ihan asiakseen katsomassa MM:n Lieksa-kokoonpanon keikka. Asiat tuntuivat olleen paikoillaan, kun soittivat tätä.
Opeth - The Garroter: Viimein pääsin uuteen Opethiin käsiksi ja korviksi, vaikkakin ”vain” englanninkieliseen versioon. Toimivaa jatkumoa ja itselleni ainakin parempaa Opethia tämä uusi levy. Tämä soittolistalle erityisesti lopukkeen soolon takia.
Indoor Pets - Spill (My Guts): Vuoden 2019 musiikkia välillä."
A
"Cream - In the Sunshine of Your Love: Pakkohan se joskus on klassikko soittaa.
Wigwam - Freddie are You Ready: Kaikkien aikojen suomalainen rock-biisi?
Strawbs - Autumn: Lapin retkeltä palanneena voin todeta, että tätähän se syksy on. Linnut lentävät auramuodostelmissaan etelään ja luonnon kaunis värimaisena luo seesteisen tunnelman.
Chicago - In the Country (Live at Carnegie Hall 1971): Yhtyeen soitto vuonna 1971 oli vielä aika juurevaa ja puhaltimet soivat tanakasti.
Alice Cooper - Black Juju: Kainuun retken toisenlainen löytö Herra Cooperilta.
Average White Band - Atlantic Avenue: Soulia 1970-luvulta skottilaisttain
Tarja - The Golden Chamber:Awaken/Loputon Yö/The Alchemy: Seesteinen kappale ja rauhallisen tasokasta vokalisointia tänä vuonna julkaistulta In the Raw albumilta
Sonja Lumme - Easy Life: Vuoden 1985 jazzahtavaa tuotantoa kelpaa edelleenkin kuunnella.
Kaamos - Are You Turning: Jäsen T vinkkasi minulle Ilpo Murtojärvi Quartetista, joten kaivoin esille vanhan Kaamos-albumin Deeds and Talks vuodelta 1977). Albumin kaikki kappaleet ovat Ilpon säveltämiä.
Van Morrison - Autumn Song: Syksylle."
Yyte
"Billy Paul - Brown Baby: Ollaan soulin ytimessä.
Kivesveto Go Go - Äiti hei!: Kertosäe jää varmasti päähän.
Weyes Blood - Wild Time: Joku tässä musiikissa ajoittain tehnoaa.
Mother Love Bone - Gentle Groove: Grungea ja rock-jumaluudeksi pyrkimystä.
Thin Lizzy - Thunder And Lightning: Menee sarjaan Judas Priest ja Ram it Down.
Ilpo Murtojärvi Quartet - Skylarks: Onpa leppoista jazzia tämä.
The Wood Brothers - Postcards From Hell: Taas on minulle väärästä genrestä, mutta kivutta tämän kuuntelee.
Chet Atkins - Man Of Mystery: Tämä lienee tunnetumpi Shadows-juttuna, mutta menee näinkin.
Megadeth - My Last Words: On tuo Rasmus raskaamman osaston kera liikkeellä, niin minä laitan vähemmän tätä kamaa.
Children of Bodom - Children of Bodom: Klassikko."
T
Otetaan Aivoradio-vierailijaksi harjoittelussa oleva Zerostreetin rumpali ja hänen viisi nostoa:
"Monuments – Origin of Escape: Bändin työskentely yhteen on maagista tällä kipaleella.
Tesseract – Hexes: Biisi, joka on aina pistäny miettimään asioita, synkkä/hämärä tunnelma käsin kosketeltavaa.
Lost society – No absolution: Erilaista/uutta lostia, mutta meininki todella kovaa, riffittely tuo mieleen osittain Lamb of Godin.
As I Lay Dying – My Own Grave: Rumpalin taidetta alusta loppuun, tarttuva kertosäkeistö ja plussat basistille puhtaasta lauluäänestä.
Zerostreet – Bad Seed: Pahaa enteilevä, jykevä taidonnäyte uudelta, nuorelta bändiltä."
Rasmus
[embed]https://open.spotify.com/playlist/7kUomsFGBC3De8V9mOT2Ve?si=9qwrZ5mMQmWC99Z2Ugo4Ww[/embed]
perjantai 27. syyskuuta 2019
Ausculto - Viikon Aivoradio 39/2019
"The Crusaders - Royal Jam: yhtye oli tällä keikalla hyvässä vireessä ja etenkin vieraileva artisti B.B.King kera Lucillen saa svengin soimaan."
Yyte
"Green Day - Dookie: Sopii perjantaina kuunneltavaksi viikonlopun häämöttäessä. Tämä on niitä levyjä joissa bändi osuu ytimeensä kaikilta osin. 38 minuuttia energiaa äänilevyn muodossa."
A
"Opeth - In Cauda Venenum: Uusi Opeth pläjähti tänään. Kuuntelin neljä kappaletta. Kuunnelkaa te ensin!"
T
[embed]https://open.spotify.com/playlist/7kUomsFGBC3De8V9mOT2Ve?si=eAjdfpoaRIajT5V2Vv2czQ[/embed]
Yyte
"Green Day - Dookie: Sopii perjantaina kuunneltavaksi viikonlopun häämöttäessä. Tämä on niitä levyjä joissa bändi osuu ytimeensä kaikilta osin. 38 minuuttia energiaa äänilevyn muodossa."
A
"Opeth - In Cauda Venenum: Uusi Opeth pläjähti tänään. Kuuntelin neljä kappaletta. Kuunnelkaa te ensin!"
T
[embed]https://open.spotify.com/playlist/7kUomsFGBC3De8V9mOT2Ve?si=eAjdfpoaRIajT5V2Vv2czQ[/embed]
perjantai 20. syyskuuta 2019
Ausculto - Viikon Aivoradio 38/2019
"Hassisen kone – Levottomat jalat: Hassisen koneen kehityskaari on sellainen, että ne levyt kannattaa kuunnella. Varsinkin viimeisellä Harsoinen teräs-levyllä on hyvää soitantaa ja mystistä sovittamista.
The Smashing Pumpkins – Disarm: Eikö tämä aina mene…
Paleface – Helsinki-Shangri-La: Jostain rupesi taas soimaan päässä. Osui ajanjaksoonsa täydellisesti.
J.J. Cale – Cocaine: Biisi ja riffi täydellisen laid back.
Alice Cooper – Poison: Pistetäänpä tämäkin välillä, kun on tullut soiteltua viime päivinä. Täydellinen kappale?"
A
"Golden Earring - Turn the world around: Hollantilaisyhtyeen stadionrockia vuodelta 1989. Maailman pyöräyttämisessä ympäri ei liene suurempaa ongelmaa, kun mokomakin pallukka tekee sitä itsekseen koko ajan.
Aknestik - Suomirokkia: Haukiputaalaisen yhtyeen korvamato parinkymmenen vuoden takaa.
Robert Plant - Mystery Title: Mihinkäs koira karvoistaan pääsisi. Onhan tämä niin Led Zeppelinin musiikkia kuin vain olla voi. Plantin soolouran ensimmäinen albumi ja tässä rummuissa muuan Phil Collins.
Robert Plant - Thru’ With The Two Step (Live in Houston): Vuoden 1983 Principle of Moments albumin julkaisukiertueelta äänitetty raita. Kerrassaan mainiota soitantaa.
Nordic View - Climbing: Tulipas sopivasti ulos yhtyeen tuorein sinkku. Tätä lukiessanne/kuunnellessanne olen kavereiden kanssa huiputtelemassa Pallaksen tuntureita.
Roxette - Fireworks: Tällä tunturiretkellä tuskin näemme taivaan ilotulitusta revontulien muodossa, mutta ehkäpä seuraavalla. Mutta on Per Gessle aika epeli rustaamaan hittejä.
Wishbone Ash - Phoenix: Komeaa soittoa yhtyeen esikoisalbumilta liki 50 vuoden takaa eli vuodelta 1970. Albumin tuotti Deep Purplen, jonka lämppärinä bändi tuolloin toimi, tuottaja Derek Lawrence."
Yyte
"Michael Romeo - Believe: Symphony X:n hengessä mahtipontista kitarointia. Parempaa kuin uudet Ynkät. Hyvä albumikin.
Sparky - Bonus: Kevyesti erilaista jazzia, kuin bändi muuten soittaa. Eikä tässäkään ihan aiheessa pysytä. Energiaa perjantaihin.
The Mama's & The Papa's - California Dreaming: Kalajoen hiekkoja parempana versiona. On tämä vähän saanut jossain vaiheessa liikaakin soittoa, mutta hieno kappale silti.
Mastodon - The Last Baron: Mastodonin paras anti on laulu. Soitto soljuu häiritsemättömänä siellä taustalla. Laulu on kuitenkin dynaamisesti paikallaan.
Kiss - Creatures of The Night: Tällaista Kissiä minäkin pystyn kuuntelemaan vaivatta. Tälläkin levyllä sitä on valitettavasti vain yksi biisi.
Moby - That's When I Reach for My Revolver: Moby on kyllä hänkin tehnyt monenmoista musiikkia. Tässä oli ysärimäisen tarttuva kertosäe.
The Night Flight Orchestra - Star of Rio: Tätä kuuntelee mielellään. Taidokasta, mutta viihdyttävää bilerokkia.
Zerostreet - Bad Seed: Nollakatunollan rumpali tupsahti mulle harjoittelijaksi. Ihan kelpoa musiikkia soittaa ja kuunteleekin.
Dimmu Borgir - Mourning Palace: Puhuttiin Dimmusta, sanoin en tunnista uusia biisejä. Tästä se lähti silloin joskus. Ja lähtee edelleen.
Archive - Cloud in the Sky: Archive on minun makuun istuvaa triphopia. Niihin vähemmän aurinkoisiin päiviin."
T
[embed]https://open.spotify.com/playlist/7kUomsFGBC3De8V9mOT2Ve?si=iKXaKhapSWev1_Red_53Wg[/embed]
The Smashing Pumpkins – Disarm: Eikö tämä aina mene…
Paleface – Helsinki-Shangri-La: Jostain rupesi taas soimaan päässä. Osui ajanjaksoonsa täydellisesti.
J.J. Cale – Cocaine: Biisi ja riffi täydellisen laid back.
Alice Cooper – Poison: Pistetäänpä tämäkin välillä, kun on tullut soiteltua viime päivinä. Täydellinen kappale?"
A
"Golden Earring - Turn the world around: Hollantilaisyhtyeen stadionrockia vuodelta 1989. Maailman pyöräyttämisessä ympäri ei liene suurempaa ongelmaa, kun mokomakin pallukka tekee sitä itsekseen koko ajan.
Aknestik - Suomirokkia: Haukiputaalaisen yhtyeen korvamato parinkymmenen vuoden takaa.
Robert Plant - Mystery Title: Mihinkäs koira karvoistaan pääsisi. Onhan tämä niin Led Zeppelinin musiikkia kuin vain olla voi. Plantin soolouran ensimmäinen albumi ja tässä rummuissa muuan Phil Collins.
Robert Plant - Thru’ With The Two Step (Live in Houston): Vuoden 1983 Principle of Moments albumin julkaisukiertueelta äänitetty raita. Kerrassaan mainiota soitantaa.
Nordic View - Climbing: Tulipas sopivasti ulos yhtyeen tuorein sinkku. Tätä lukiessanne/kuunnellessanne olen kavereiden kanssa huiputtelemassa Pallaksen tuntureita.
Roxette - Fireworks: Tällä tunturiretkellä tuskin näemme taivaan ilotulitusta revontulien muodossa, mutta ehkäpä seuraavalla. Mutta on Per Gessle aika epeli rustaamaan hittejä.
Wishbone Ash - Phoenix: Komeaa soittoa yhtyeen esikoisalbumilta liki 50 vuoden takaa eli vuodelta 1970. Albumin tuotti Deep Purplen, jonka lämppärinä bändi tuolloin toimi, tuottaja Derek Lawrence."
Yyte
"Michael Romeo - Believe: Symphony X:n hengessä mahtipontista kitarointia. Parempaa kuin uudet Ynkät. Hyvä albumikin.
Sparky - Bonus: Kevyesti erilaista jazzia, kuin bändi muuten soittaa. Eikä tässäkään ihan aiheessa pysytä. Energiaa perjantaihin.
The Mama's & The Papa's - California Dreaming: Kalajoen hiekkoja parempana versiona. On tämä vähän saanut jossain vaiheessa liikaakin soittoa, mutta hieno kappale silti.
Mastodon - The Last Baron: Mastodonin paras anti on laulu. Soitto soljuu häiritsemättömänä siellä taustalla. Laulu on kuitenkin dynaamisesti paikallaan.
Kiss - Creatures of The Night: Tällaista Kissiä minäkin pystyn kuuntelemaan vaivatta. Tälläkin levyllä sitä on valitettavasti vain yksi biisi.
Moby - That's When I Reach for My Revolver: Moby on kyllä hänkin tehnyt monenmoista musiikkia. Tässä oli ysärimäisen tarttuva kertosäe.
The Night Flight Orchestra - Star of Rio: Tätä kuuntelee mielellään. Taidokasta, mutta viihdyttävää bilerokkia.
Zerostreet - Bad Seed: Nollakatunollan rumpali tupsahti mulle harjoittelijaksi. Ihan kelpoa musiikkia soittaa ja kuunteleekin.
Dimmu Borgir - Mourning Palace: Puhuttiin Dimmusta, sanoin en tunnista uusia biisejä. Tästä se lähti silloin joskus. Ja lähtee edelleen.
Archive - Cloud in the Sky: Archive on minun makuun istuvaa triphopia. Niihin vähemmän aurinkoisiin päiviin."
T
[embed]https://open.spotify.com/playlist/7kUomsFGBC3De8V9mOT2Ve?si=iKXaKhapSWev1_Red_53Wg[/embed]
Metallimusiikin olemus – 58. Fuusiojazzia ja tulevaisuuden kitarasooloja
GENESIS - SELLING ENGLAND BY THE POUND (1973)
Selling England by the Pound oli Foxtrotin tapaan menestys. Jopa huomattava sellainen. Itse asiassa se on parhaiten menestynyt niistä Genesis-levyistä, joilla Peter Gabriel vaikuttaa.
Steve Hackett on iskussa. Kitaransoitossa on myöhempien aikojen tilutusta ja on ilmiselvää, että Pelle Miljoonan väki on ainakin vahingossa ottanut ensimmäisestä kappaleesta vaikutteita (kohta alkaa noin 2.20). Kitarointi on hyvin monipuolista ja metallisuuden piikkiin menee monikin asia. Samoja elementtejä voi kuulla 1990-luvun Steve Vain teoksissa. Ei siis ole mitenkään ihme, että Hackett itse pitää albumia Genesiksen parhaana. Tuolloin hän oli aikaansa edellä.
Ensimmäinen biisi menee varsinkin rumpaloinnin osalta melkomoiseksi kikkailuksi. Phil Collins oli tuohon aikaan syvästi vaikuttunut fuusio jazzista ja se soitossa kuuluu. Erinomainen rumpali hän on, siitä ei mihinkään pääse. Soiton dynamiikka on kuin luonnon muovaama. Hyvin elävä ja maanläheinen, vaikkei tahtilajit samoja adjektiiveja saakaan.
Vaikka albumi paljon myikin, eivät kaikki siitä pitäneet. Esimerkiksi levy-yhtiön mielestä sillä oli liikaa instrumentaaliosuuksia. Osa kriitikoista koki albumin tarkoituksellisen sekavana. Mutta karavaani kulkee, koirat haukkuvat. Selling England by the Pound myi Jenkeissä ja Briteissä kultaa. Kanadassa jopa platinaa.
Albumi on ollut metalliväelle tai ainakin sen progehaaralle tärkeä. Rushin Neil Peart pitää sitä parhaana rumpualbumina. Marillionin Fish taas lyyrisesti erinomaisena. Yngwie Malmsteen on usein maininnut sen yhtenä isona vaikuttimenaan ja jopa Jeesusta suurempi John Lennon sanoi julkisesti todella pitävänsä albumista.
Ei se taustamusiikkia ole, mutta kyllä se kuunnella kannattaa. Varsinkin soiton takia. Esimerkkibiisinä Dancing with the Moonlit Knight, jossa kitarasoolot eivät ole tuosta maailmasta.
[embed]https://www.youtube.com/watch?v=r0Spl1cOf-o[/embed]
[embed]https://open.spotify.com/album/2tSRe2rkdJvZWMOIZpu6lk?si=c7UKUl-XSGOrMwonASHCzQ[/embed]
Kuva: proglodytes.com
Selling England by the Pound oli Foxtrotin tapaan menestys. Jopa huomattava sellainen. Itse asiassa se on parhaiten menestynyt niistä Genesis-levyistä, joilla Peter Gabriel vaikuttaa.
Steve Hackett on iskussa. Kitaransoitossa on myöhempien aikojen tilutusta ja on ilmiselvää, että Pelle Miljoonan väki on ainakin vahingossa ottanut ensimmäisestä kappaleesta vaikutteita (kohta alkaa noin 2.20). Kitarointi on hyvin monipuolista ja metallisuuden piikkiin menee monikin asia. Samoja elementtejä voi kuulla 1990-luvun Steve Vain teoksissa. Ei siis ole mitenkään ihme, että Hackett itse pitää albumia Genesiksen parhaana. Tuolloin hän oli aikaansa edellä.
Ensimmäinen biisi menee varsinkin rumpaloinnin osalta melkomoiseksi kikkailuksi. Phil Collins oli tuohon aikaan syvästi vaikuttunut fuusio jazzista ja se soitossa kuuluu. Erinomainen rumpali hän on, siitä ei mihinkään pääse. Soiton dynamiikka on kuin luonnon muovaama. Hyvin elävä ja maanläheinen, vaikkei tahtilajit samoja adjektiiveja saakaan.
Vaikka albumi paljon myikin, eivät kaikki siitä pitäneet. Esimerkiksi levy-yhtiön mielestä sillä oli liikaa instrumentaaliosuuksia. Osa kriitikoista koki albumin tarkoituksellisen sekavana. Mutta karavaani kulkee, koirat haukkuvat. Selling England by the Pound myi Jenkeissä ja Briteissä kultaa. Kanadassa jopa platinaa.
Albumi on ollut metalliväelle tai ainakin sen progehaaralle tärkeä. Rushin Neil Peart pitää sitä parhaana rumpualbumina. Marillionin Fish taas lyyrisesti erinomaisena. Yngwie Malmsteen on usein maininnut sen yhtenä isona vaikuttimenaan ja jopa Jeesusta suurempi John Lennon sanoi julkisesti todella pitävänsä albumista.
Ei se taustamusiikkia ole, mutta kyllä se kuunnella kannattaa. Varsinkin soiton takia. Esimerkkibiisinä Dancing with the Moonlit Knight, jossa kitarasoolot eivät ole tuosta maailmasta.
[embed]https://www.youtube.com/watch?v=r0Spl1cOf-o[/embed]
[embed]https://open.spotify.com/album/2tSRe2rkdJvZWMOIZpu6lk?si=c7UKUl-XSGOrMwonASHCzQ[/embed]
Kuva: proglodytes.com
perjantai 13. syyskuuta 2019
Ausculto - Viikon Aivoradio 37/2019
"Santa Lucia - Sairaat sielut: Ensin oli Poko Rekords, joka otti kemiläisyhtyeen siipiensä suojiin tehden orkesterin kanssa levytyssopimuksen 1980-luvulla ja nyt on vuorossa Svart, joka julkaisee yhtyeen tuotannon kolmen levyn vinyyliboxina. Kolmisenkymmentä vuotta sitten äänitetty materiaali toimii tänäänkin istuen hyvin ajan henkeen.
The Bird and the Bee - Hot for Teacher: Tuttu Van Halen -kappale uudessa kuosissa.
Anna Järvinen - Ruth: Annan herkkää tulkintaa on miellyttävä kuunnella.
Tina Turner - Better be good to me: Marraskuussa aihetta suurempaankin musiikkikavakaadin Tina Turnerin täyttäessä tuolloin 80-v. Mutta tällä kertaa sen muistoksi, että kesällä kävin hänen kotiportillaan.
Tutu - Olohuone: Tutu tuli tutuksi Tornion Kalotti Jazz & Blues festareilla pari vuotta sitten. Leppoisasti soljuvaa musiikkia arkeakin rikastuttamaan.
Sofia Jannok - Dulla Lulla: Kaunista musiikkia, laulua ja fonin soittoa.
Kuru - Syysmetsässä: Oululaisen yhtyeen soitanta sopinee syyskuisen viikonlopun tunnelmaan.
Autiomaa - Polta tämä kaupunki puolestani: Yhtye on lisännyt elokuun lopulla julkaistulle neljännelle kokopitkälleen sähköä ja sykettä"
Yyte
"The Blind Boys of Alabama - Way Down In The Hole: The Wire -sarjan tunnusmusiikki, joka kyllä iltojen rentouttajana on oikein pätevää katseltavaa.
Nile - Long Shadows of Dread: Melodioita pitää hiukan hakemalla hakea, mutta pyramidi-metallin konkari onnistuu jälleen säväyttämään.
Jess By The Lake - Under the Red Light Shine: Ei mitään tietoa, mistä tämä listalle pätkähti. Vahvaa laulantaa.
Gov't Mule - Raven Black Night: Shamanistista akustisen näpläilyä syksyisiin sadeiltoihin.
Uriah Heep - Dreams: Viimeiseltä "sen parhaan kokoonpanon" UH-albumilta kaapattu biisi. Toimii.
Funkadelic - Groovallegiance: Groovea on, kuten nimikin meille lupaa. Aikamoista seppää on ollut soittimien puikoissa.
Pain of Salvation - A Trace of Blood: Paluu vuosituhannen alkuun. Olipa pitkästä aikaa hyvän kuuloista progea.
Ebbot Lundberg - Calling From Heaven: Ei ole ihan minun musiikkia, mutta niin laadukkaasti tehtyä. Tuli Saimaa mieleen.
The Cranberries - Dreams: Tässä kappaleessa taas on sellaista aurinkoista syyspäivää.
Freud, Marx, Engels & Jung - Danny Show: Kyllä tässä on sanoituksen taikaa. Kympin biisi ja suomalaista ankeutta."
T
"Eric Clapton - Layla (One More Car, One More Rider-live): Viikon vinyyliostos oli Claptonin One More Car, One More Rider-live. Sitä tuli aikanaan kuunneltua paljonkin mutta ei enää vuosiin. Hyviä versioita kuitenkin ja ehkä paras Layla.
Green Day - Father of All...: Uusi Green Day-biisi. Hieman erilainen, ei niin tykki mutta aivan hyvää lupaileva ralli.
Weezer - The End of the Game: Weezerkin heitti uuden kappaleen ilmoille. Albumin nimi tulee olemaan Van Weezer, joten vaikutteet lienevät selvillä...
Ne Luumäet - Hiekkaa Hietarannan: Rock Forum 2-kasetti ja kesä kauan sitten kaukaisessa galaksissa.
Bat & Ryyd - Ehtaa tavaraa: Jostain aivoradion kantaman äärirajoilta alkoi eilen soida päässä. "Nyt loppu sahti..."..."
A
[embed]https://open.spotify.com/playlist/7kUomsFGBC3De8V9mOT2Ve?si=cJRK5PC8RNuZgUmWlJwB2g[/embed]
The Bird and the Bee - Hot for Teacher: Tuttu Van Halen -kappale uudessa kuosissa.
Anna Järvinen - Ruth: Annan herkkää tulkintaa on miellyttävä kuunnella.
Tina Turner - Better be good to me: Marraskuussa aihetta suurempaankin musiikkikavakaadin Tina Turnerin täyttäessä tuolloin 80-v. Mutta tällä kertaa sen muistoksi, että kesällä kävin hänen kotiportillaan.
Tutu - Olohuone: Tutu tuli tutuksi Tornion Kalotti Jazz & Blues festareilla pari vuotta sitten. Leppoisasti soljuvaa musiikkia arkeakin rikastuttamaan.
Sofia Jannok - Dulla Lulla: Kaunista musiikkia, laulua ja fonin soittoa.
Kuru - Syysmetsässä: Oululaisen yhtyeen soitanta sopinee syyskuisen viikonlopun tunnelmaan.
Autiomaa - Polta tämä kaupunki puolestani: Yhtye on lisännyt elokuun lopulla julkaistulle neljännelle kokopitkälleen sähköä ja sykettä"
Yyte
"The Blind Boys of Alabama - Way Down In The Hole: The Wire -sarjan tunnusmusiikki, joka kyllä iltojen rentouttajana on oikein pätevää katseltavaa.
Nile - Long Shadows of Dread: Melodioita pitää hiukan hakemalla hakea, mutta pyramidi-metallin konkari onnistuu jälleen säväyttämään.
Jess By The Lake - Under the Red Light Shine: Ei mitään tietoa, mistä tämä listalle pätkähti. Vahvaa laulantaa.
Gov't Mule - Raven Black Night: Shamanistista akustisen näpläilyä syksyisiin sadeiltoihin.
Uriah Heep - Dreams: Viimeiseltä "sen parhaan kokoonpanon" UH-albumilta kaapattu biisi. Toimii.
Funkadelic - Groovallegiance: Groovea on, kuten nimikin meille lupaa. Aikamoista seppää on ollut soittimien puikoissa.
Pain of Salvation - A Trace of Blood: Paluu vuosituhannen alkuun. Olipa pitkästä aikaa hyvän kuuloista progea.
Ebbot Lundberg - Calling From Heaven: Ei ole ihan minun musiikkia, mutta niin laadukkaasti tehtyä. Tuli Saimaa mieleen.
The Cranberries - Dreams: Tässä kappaleessa taas on sellaista aurinkoista syyspäivää.
Freud, Marx, Engels & Jung - Danny Show: Kyllä tässä on sanoituksen taikaa. Kympin biisi ja suomalaista ankeutta."
T
"Eric Clapton - Layla (One More Car, One More Rider-live): Viikon vinyyliostos oli Claptonin One More Car, One More Rider-live. Sitä tuli aikanaan kuunneltua paljonkin mutta ei enää vuosiin. Hyviä versioita kuitenkin ja ehkä paras Layla.
Green Day - Father of All...: Uusi Green Day-biisi. Hieman erilainen, ei niin tykki mutta aivan hyvää lupaileva ralli.
Weezer - The End of the Game: Weezerkin heitti uuden kappaleen ilmoille. Albumin nimi tulee olemaan Van Weezer, joten vaikutteet lienevät selvillä...
Ne Luumäet - Hiekkaa Hietarannan: Rock Forum 2-kasetti ja kesä kauan sitten kaukaisessa galaksissa.
Bat & Ryyd - Ehtaa tavaraa: Jostain aivoradion kantaman äärirajoilta alkoi eilen soida päässä. "Nyt loppu sahti..."..."
A
[embed]https://open.spotify.com/playlist/7kUomsFGBC3De8V9mOT2Ve?si=cJRK5PC8RNuZgUmWlJwB2g[/embed]
tiistai 10. syyskuuta 2019
Toomion TOP200-biisit: 165. Gov't Mule - Blind Man In The Dark
Elämä heitti 2000-luvun alussa Jyväskylään. Touhu oli melkomoista kohellusta. Monen mutkan kautta päädyin erääseen seikkailu-urheiluliikkeeseen pyöräkorjaajaksi. Tuolla asbestinkäryisessä kellarissa käytiin kollegoiden kanssa läpi kunkin levykokoelmia.
Rataspakkojen vaihtojen lomassa marinoiduin southern rockiin ja eritoten Gov't Mulen musiikkiin. Warren Haynesin karhea laulu ja varsinkin ilman plektraa rouhittu kitara säväyttivät.
Blind Man in the Dark tarjoaa hitusen, mutta minulle riittävästi progea. Se on kuin banaani pizzassa. Vähän outo, mutta mielenkiintoinen ja onnistunut elementti. Siitä löytyy myös se groove, joka vertautuu rapeaan pizzapohjaan. Kuitenkaan täytteitä ei ole sullottu pizzaan liikaa, joten pohja pysyy kasassa. Tuohon aikaan se oli myös riittävän tuoretta (vuodelta 1998), joten sitä pystyi ihan hyvin kuuntelemaan.
Tällaisessa musiikissa keskityn musiikkiin ja fiilikseen, en sanoihin. Eivät ne tämän kohdalla paljoa antaisikaan.
Tästä lämpimiin syyspäiviin.
[embed]https://www.youtube.com/watch?v=nzU3vqnlyus[/embed]
[embed]https://open.spotify.com/track/3vWP0oPj1CB0AFQzdbmejx?si=3SIWoEtXSlO2QKqbji6AUA[/embed]
Rataspakkojen vaihtojen lomassa marinoiduin southern rockiin ja eritoten Gov't Mulen musiikkiin. Warren Haynesin karhea laulu ja varsinkin ilman plektraa rouhittu kitara säväyttivät.
Blind Man in the Dark tarjoaa hitusen, mutta minulle riittävästi progea. Se on kuin banaani pizzassa. Vähän outo, mutta mielenkiintoinen ja onnistunut elementti. Siitä löytyy myös se groove, joka vertautuu rapeaan pizzapohjaan. Kuitenkaan täytteitä ei ole sullottu pizzaan liikaa, joten pohja pysyy kasassa. Tuohon aikaan se oli myös riittävän tuoretta (vuodelta 1998), joten sitä pystyi ihan hyvin kuuntelemaan.
Tällaisessa musiikissa keskityn musiikkiin ja fiilikseen, en sanoihin. Eivät ne tämän kohdalla paljoa antaisikaan.
Tästä lämpimiin syyspäiviin.
[embed]https://www.youtube.com/watch?v=nzU3vqnlyus[/embed]
[embed]https://open.spotify.com/track/3vWP0oPj1CB0AFQzdbmejx?si=3SIWoEtXSlO2QKqbji6AUA[/embed]
perjantai 30. elokuuta 2019
Ausculto - Viikon Aivoradio 35/2019
"Haken - 1985: Haken on hyvin unohdettavaa musiikkia. Ei siinä silti mitään vikaa ole. Rushia ja vanhaa DT:tä. Tarkasti soitettua suoritusmusiikkia.
Yngwie Malmsteen - Rising Force: Tämä on Ynkkää parhaimmillaan. Toimiva sävellys, kovat soittajat ja tarpeeksi vähän tilutusta.
Billy Idol - John Wayne: Billy alkaa näin 4-kymppisten lähestyä toimimaan. Simppeliä musiikkia.
Pixies - Wave of Mutilation: Vahingossa tuli vastaan ja tällä kertaa Pixies jopa nousi soittolistalleni.
Tal Wilkenfeld - Counterfeit: Tätä artistia tuli hehkutettua jo aiemminkin. Hieno ääni ja hyviä sävellyksiä. Ihan on nuoreksi naiseksi meritoitunut isojenkin artistien tuotoksissa.
Cosmosquad - Three A.m.: Vahinko-osuma. Ei mitään tietoa, miksi minulla soi tällainen randomilla. Urbaanimusiikkia aurinkoisille kaduille.
Goldfrapp - Lovely Head: Nyt ollaan äänikuvassa, joka koskettaa itseäni aina. Vähän Morriconea ja vähän Bondia.
Mad Season - Wake Up: Mad Seasonin Above pitää ottaa haltuun, juos grungen haluaa kahlata läpi. Stayley ja McCready riittänevät vihjeiksi.
TOOL - 7empest: Nyt se sitten ilmestyi. Se Tool. Aiheuttaa se monenlaista, mutta vaatii myös kuuntelua. Tällaista se suunnilleen on.
Gangrene feat. Action Bronson - Driving Gloves: The Wirea on tullut katseltua. Tämä menee siihen maailmaan."
T
"Lana Del Rey - Fuck It I Love You: Tänään se tuli, uusi Lana Del Rey -albumi. Mennee vuoden levylistan kärkeen.
Yello - The Race: Kisamusiikkia.
Oasis - Live Forever: Definitely Maybe täytti eilen 25 vuotta. Tämä oli tällä kuuntelukierroksella selvästi paras.
Creedence Clearwater Revival - Down in the Corner: Klassikkoriffi.
Juice Leskinen Slam - Kuopio tanssii ja soi: Yllättävän haastava soitettava. Syyskuussa tulee yhdellä keikalla vastaan."
A
"Triumph - When the lights go down: Tätä me kutsuimme jytäksi.
Pate Mustajärvi - Villiksi syntynyt: Easy Riderin tunnari suomeksi Captain American (Peter Fonda) muistolle.
Pate Mustajärvi - Järviballadi: Popedan ja Paten tuotannot nyt läpikäyneenä voin todeta, että Paten soolot ovat lähempänä omaa musiikkimakuani.
Hunter Ronson Band - (Give Me Back My) Wings: Bowien Ziggy aikoje kitaristin Mick Ronsonin ja Mott The Hopple vokalistin Ian Hunterin yhteistyön hedelmiä.
Hunter Ronson Band - Bastard: Kappaleessa Ronson revittää sydämensä kyllyydestä
B.L.T - Carmen: Tukholman maaottelureissulta palatessani ajattelin jo tulevaa kesää ja hoksasin, että Savonlinnan ohjelmistossa olisi Carmen. Tässäpä toisenlainen näkemys nimestä Carmen.
Trapeze - Medusa: Samannimisen yhteen toisen albumin (1970) nimikappale. Albumin tuotti John Lodge (Moody Blues) ja kappaleen kirjoitti Glenn Hughes."
Yyte
[embed]https://open.spotify.com/playlist/7kUomsFGBC3De8V9mOT2Ve?si=TDR38TFYTXiPTiEy4bbd-g[/embed]
Yngwie Malmsteen - Rising Force: Tämä on Ynkkää parhaimmillaan. Toimiva sävellys, kovat soittajat ja tarpeeksi vähän tilutusta.
Billy Idol - John Wayne: Billy alkaa näin 4-kymppisten lähestyä toimimaan. Simppeliä musiikkia.
Pixies - Wave of Mutilation: Vahingossa tuli vastaan ja tällä kertaa Pixies jopa nousi soittolistalleni.
Tal Wilkenfeld - Counterfeit: Tätä artistia tuli hehkutettua jo aiemminkin. Hieno ääni ja hyviä sävellyksiä. Ihan on nuoreksi naiseksi meritoitunut isojenkin artistien tuotoksissa.
Cosmosquad - Three A.m.: Vahinko-osuma. Ei mitään tietoa, miksi minulla soi tällainen randomilla. Urbaanimusiikkia aurinkoisille kaduille.
Goldfrapp - Lovely Head: Nyt ollaan äänikuvassa, joka koskettaa itseäni aina. Vähän Morriconea ja vähän Bondia.
Mad Season - Wake Up: Mad Seasonin Above pitää ottaa haltuun, juos grungen haluaa kahlata läpi. Stayley ja McCready riittänevät vihjeiksi.
TOOL - 7empest: Nyt se sitten ilmestyi. Se Tool. Aiheuttaa se monenlaista, mutta vaatii myös kuuntelua. Tällaista se suunnilleen on.
Gangrene feat. Action Bronson - Driving Gloves: The Wirea on tullut katseltua. Tämä menee siihen maailmaan."
T
"Lana Del Rey - Fuck It I Love You: Tänään se tuli, uusi Lana Del Rey -albumi. Mennee vuoden levylistan kärkeen.
Yello - The Race: Kisamusiikkia.
Oasis - Live Forever: Definitely Maybe täytti eilen 25 vuotta. Tämä oli tällä kuuntelukierroksella selvästi paras.
Creedence Clearwater Revival - Down in the Corner: Klassikkoriffi.
Juice Leskinen Slam - Kuopio tanssii ja soi: Yllättävän haastava soitettava. Syyskuussa tulee yhdellä keikalla vastaan."
A
"Triumph - When the lights go down: Tätä me kutsuimme jytäksi.
Pate Mustajärvi - Villiksi syntynyt: Easy Riderin tunnari suomeksi Captain American (Peter Fonda) muistolle.
Pate Mustajärvi - Järviballadi: Popedan ja Paten tuotannot nyt läpikäyneenä voin todeta, että Paten soolot ovat lähempänä omaa musiikkimakuani.
Hunter Ronson Band - (Give Me Back My) Wings: Bowien Ziggy aikoje kitaristin Mick Ronsonin ja Mott The Hopple vokalistin Ian Hunterin yhteistyön hedelmiä.
Hunter Ronson Band - Bastard: Kappaleessa Ronson revittää sydämensä kyllyydestä
B.L.T - Carmen: Tukholman maaottelureissulta palatessani ajattelin jo tulevaa kesää ja hoksasin, että Savonlinnan ohjelmistossa olisi Carmen. Tässäpä toisenlainen näkemys nimestä Carmen.
Trapeze - Medusa: Samannimisen yhteen toisen albumin (1970) nimikappale. Albumin tuotti John Lodge (Moody Blues) ja kappaleen kirjoitti Glenn Hughes."
Yyte
[embed]https://open.spotify.com/playlist/7kUomsFGBC3De8V9mOT2Ve?si=TDR38TFYTXiPTiEy4bbd-g[/embed]
perjantai 23. elokuuta 2019
Ausculto - Viikon Aivoradio 34/2019
”Purple Mountains – Purple Mountains: Uutta musiikkia on viime aikoina tullut kuunneltua verrattain vähän viime vuosiin nähden. Tämä oli kuitenkin ihan ok. Heinäkuussa julkaistu "Purple Mountains" saman nimiseltä bändiltä sisälsi jotain soittolistalle nousseita kappaleita. Tältä vuodelta vielä sellainen ilmiöksi noussut levy puuttuu..."
A
”Traffic - Far from Home: 1994 Steve Winwood ja Jim Capaldi menivät vielä kerran yhdessä studioon yhtyenimellä Traffic. Käytännössä Jim soitti rummut ja muut lyömäsoittimet Steven vastatessa lopuista. Paitsi komppikitarassa oli duo tukemassa Mick Dolan.
Yes - Awaken (live 2019): 2. elokuuta julkaistiin Yes 50 live -albumi, joka on äänitetty yhtyeen keikoilla 20. ja 21.7.2018 yhtyeen 50 vuotista taivalta juhlistamaan.
Nazareth - This Flight Tonight: Tämän viikon yhtye oli Nasareth. Tässä yhtyeen toisenlainen versio Joni Mitchellin Folk-laulusta.
Nazareth - Broken Down Angel: Melodialtaan tarttuva kappaleen nimi
Nazareth - Guilty: Synnintuskissaan raavatkin jytämiehet herkistyvät.
Hurriganes - Alone in the Night: Remun ja Harri Merilahden kirjoittama kappale, jonka kitaroinnista vastasi Janne Louhivuori.”
Yyte
”Cheap Trick – Hello There: Metallimusiikin olemusta selvittäessäni tuli vastaan Cheap Trick. Tässä biisissä on kyllä hyvin paljon Foo Fightersia.
Grá – King of Decay: Aivomiehen suosituksesta bläkkistä. Tässä oli niin valloittava rytmi, että nousi listalleni.
Yngwie Malmsteen – Deamon Dance (7,405,926): Opethin Mikael tylytti Ynkkää itsensä helpolla päästämisestä. Allekirjoitan tuon, mutta en sitä, ”ettei Odysseyn jälkeen olisi tullut mitään hyvää.” Alchemy on Ynkkä-levyksi aivan kuunneltava. Siellä on tarttuvia kertosäkeitä ihan useampikin.
Queensrÿche – I Don’t Believe In Love: Operation Mindcrime paranaa joka kuuntelulla. Loistelias kappale tämäkin.
Thom Yorke feat. Flea – Daily Battles: Sain tämän kuunneltavakseni viitetekstillä ”paska melodia”. Niin on. Todella.
Wynton Marsalis – Daily Battles: Hivenen jazzimpi versio samaisesta kappaleesta. Ilon kautta. Jos joku sopii vesisateeseen, niin tämä.
Jean-Michael Jarre – Industrial Revolution: Overture: Alavuden kirjastosta aikoinaan lainatun levyn avauskappale. Pidän tämän kappaleen syntikkasooloa edelleen yhtenä maagisimmista kosketinsooloista. Ja varsinkin se, miten soolo lähtee.
Terveet kädet – Mulla on liian lyhyt sänky: Eikö se tässä ala olemaan punk ihan muotissaan. Läjä on kova.
Funkadelic – Maggot Brain: On tämä 1971 tehdyksi aikamoista. Usein parhaiden kitarasoolojen listalla aika korkealla.
Opeth – Dignity: Uutta Opethia. Puuttuu vain lehmänkello. Kuulostaa lupaavalta. Opeth sopii parhaiten loka-marraskuuhun.
Lynyrd Skynyrd – Free Bird: Laitetaan toinenkin ”kasipuoli” kitarasoolo. Tästä tulee aina hyvä mieli.”
T
<iframe src="https://open.spotify.com/embed/playlist/7kUomsFGBC3De8V9mOT2Ve" width="300" height="380" frameborder="0" allowtransparency="true" allow="encrypted-media"></iframe>
A
”Traffic - Far from Home: 1994 Steve Winwood ja Jim Capaldi menivät vielä kerran yhdessä studioon yhtyenimellä Traffic. Käytännössä Jim soitti rummut ja muut lyömäsoittimet Steven vastatessa lopuista. Paitsi komppikitarassa oli duo tukemassa Mick Dolan.
Yes - Awaken (live 2019): 2. elokuuta julkaistiin Yes 50 live -albumi, joka on äänitetty yhtyeen keikoilla 20. ja 21.7.2018 yhtyeen 50 vuotista taivalta juhlistamaan.
Nazareth - This Flight Tonight: Tämän viikon yhtye oli Nasareth. Tässä yhtyeen toisenlainen versio Joni Mitchellin Folk-laulusta.
Nazareth - Broken Down Angel: Melodialtaan tarttuva kappaleen nimi
Nazareth - Guilty: Synnintuskissaan raavatkin jytämiehet herkistyvät.
Hurriganes - Alone in the Night: Remun ja Harri Merilahden kirjoittama kappale, jonka kitaroinnista vastasi Janne Louhivuori.”
Yyte
”Cheap Trick – Hello There: Metallimusiikin olemusta selvittäessäni tuli vastaan Cheap Trick. Tässä biisissä on kyllä hyvin paljon Foo Fightersia.
Grá – King of Decay: Aivomiehen suosituksesta bläkkistä. Tässä oli niin valloittava rytmi, että nousi listalleni.
Yngwie Malmsteen – Deamon Dance (7,405,926): Opethin Mikael tylytti Ynkkää itsensä helpolla päästämisestä. Allekirjoitan tuon, mutta en sitä, ”ettei Odysseyn jälkeen olisi tullut mitään hyvää.” Alchemy on Ynkkä-levyksi aivan kuunneltava. Siellä on tarttuvia kertosäkeitä ihan useampikin.
Queensrÿche – I Don’t Believe In Love: Operation Mindcrime paranaa joka kuuntelulla. Loistelias kappale tämäkin.
Thom Yorke feat. Flea – Daily Battles: Sain tämän kuunneltavakseni viitetekstillä ”paska melodia”. Niin on. Todella.
Wynton Marsalis – Daily Battles: Hivenen jazzimpi versio samaisesta kappaleesta. Ilon kautta. Jos joku sopii vesisateeseen, niin tämä.
Jean-Michael Jarre – Industrial Revolution: Overture: Alavuden kirjastosta aikoinaan lainatun levyn avauskappale. Pidän tämän kappaleen syntikkasooloa edelleen yhtenä maagisimmista kosketinsooloista. Ja varsinkin se, miten soolo lähtee.
Terveet kädet – Mulla on liian lyhyt sänky: Eikö se tässä ala olemaan punk ihan muotissaan. Läjä on kova.
Funkadelic – Maggot Brain: On tämä 1971 tehdyksi aikamoista. Usein parhaiden kitarasoolojen listalla aika korkealla.
Opeth – Dignity: Uutta Opethia. Puuttuu vain lehmänkello. Kuulostaa lupaavalta. Opeth sopii parhaiten loka-marraskuuhun.
Lynyrd Skynyrd – Free Bird: Laitetaan toinenkin ”kasipuoli” kitarasoolo. Tästä tulee aina hyvä mieli.”
T
<iframe src="https://open.spotify.com/embed/playlist/7kUomsFGBC3De8V9mOT2Ve" width="300" height="380" frameborder="0" allowtransparency="true" allow="encrypted-media"></iframe>
torstai 22. elokuuta 2019
Metallimusiikin olemus – 57. Metallin kuningatar
QUEEN - QUEEN (1973)
Elettiin vuotta 1964, kun Brian May jäi tyhjän päälle Smile-yhtyeen hajottua. Kitaristi May ja laulaja-basisti Tim Staffell löysivät rumpali Roger Taylorin ja he perustivat uuden Smile-yhtyeen, joka pääsi lämmittelemään jopa Pink Floydia vuonna 1968. Staffell ei kuitenkaan yhtyeessä pysynyt vuotta 1970 enempää. Silloin tilan otti ensimmäisen kerran haltuun Freddie Mercury, joka halusi perustaa bändin. Basistin löytäminen oli hankalaa, mutta sellainen löytyi lopulta yliopiston diskosta. Kun John Deaconkin oli saatu mukaan, syntyi Queen, vaikkei Taylor ja May voineetkaan aluksi sietää Queen-nimeä.
Queen on yhtyeen ensimmäinen albumi, joka äänitettiin kiireessä ja kohtuullisen monien teknisten ongelmien sävyttämänä. Albumia äänitettiin studion ylijäämäaikoina, ja se tarkoitti hyvin usein aamuyötä. Tuotokselle ei kuitenkaan löytynyt julkaisevaa levy-yhtiötä, vaan bändi joutui julkaisemaan levyn itse. Briteissä levy nousi sijalle 24. Jenkeissä sijoitus oli vaatimaton 83.
Albumi on sekalainen, jopa epätasainen niin tyylien kuin sävellysten suhteen. Laulu- tai soittotaidosta se ei kiinni jää. Eihän Mercurylla oikein voi epäonnistua. Keep Yourself Alivessa on tavallaan metallivaikutetta ainakin temmossa. Great King Rat taas on proge-kikkailun ja metallin sekoitusta, vaikka sanat ovatkin hiukan kornit. Myös Son and Daughter rouhii raskaammin. Albumi on laadukasta musisointia, vaikka se ei olekaan kovin linjakas.
Queenin vaikutus metalliin on iso. Ei välttämättä suoraan sävellysten perusteella, vaan enemmän ehkä tiettynä rohkeutena. Mayn ja Mercuryn ottaisivat bändiinsä lähes kaikki tuntemani metalli-ihmiset. Queenia arvostetaan ja vain pienen marginaalin mielestä se on “epämusikaalista paskaa”. Se on vaikuttanut jo pelkästään Wikipedian listauksen mukaan niin moneen metalliartistiin, etten ala niitä luettelemaan.
Esimerkiksi metallinomaisuudesta laitetaan tuo Great King Rat.
[embed]https://www.youtube.com/watch?v=VHC85XWII7E[/embed]
https://open.spotify.com/album/2hZTdsWsAqlgrYG6Nd6Egg?si=_1yYZhJLRyu2nCw6afYbcA
Kuva:
Elettiin vuotta 1964, kun Brian May jäi tyhjän päälle Smile-yhtyeen hajottua. Kitaristi May ja laulaja-basisti Tim Staffell löysivät rumpali Roger Taylorin ja he perustivat uuden Smile-yhtyeen, joka pääsi lämmittelemään jopa Pink Floydia vuonna 1968. Staffell ei kuitenkaan yhtyeessä pysynyt vuotta 1970 enempää. Silloin tilan otti ensimmäisen kerran haltuun Freddie Mercury, joka halusi perustaa bändin. Basistin löytäminen oli hankalaa, mutta sellainen löytyi lopulta yliopiston diskosta. Kun John Deaconkin oli saatu mukaan, syntyi Queen, vaikkei Taylor ja May voineetkaan aluksi sietää Queen-nimeä.
Queen on yhtyeen ensimmäinen albumi, joka äänitettiin kiireessä ja kohtuullisen monien teknisten ongelmien sävyttämänä. Albumia äänitettiin studion ylijäämäaikoina, ja se tarkoitti hyvin usein aamuyötä. Tuotokselle ei kuitenkaan löytynyt julkaisevaa levy-yhtiötä, vaan bändi joutui julkaisemaan levyn itse. Briteissä levy nousi sijalle 24. Jenkeissä sijoitus oli vaatimaton 83.
Albumi on sekalainen, jopa epätasainen niin tyylien kuin sävellysten suhteen. Laulu- tai soittotaidosta se ei kiinni jää. Eihän Mercurylla oikein voi epäonnistua. Keep Yourself Alivessa on tavallaan metallivaikutetta ainakin temmossa. Great King Rat taas on proge-kikkailun ja metallin sekoitusta, vaikka sanat ovatkin hiukan kornit. Myös Son and Daughter rouhii raskaammin. Albumi on laadukasta musisointia, vaikka se ei olekaan kovin linjakas.
Queenin vaikutus metalliin on iso. Ei välttämättä suoraan sävellysten perusteella, vaan enemmän ehkä tiettynä rohkeutena. Mayn ja Mercuryn ottaisivat bändiinsä lähes kaikki tuntemani metalli-ihmiset. Queenia arvostetaan ja vain pienen marginaalin mielestä se on “epämusikaalista paskaa”. Se on vaikuttanut jo pelkästään Wikipedian listauksen mukaan niin moneen metalliartistiin, etten ala niitä luettelemaan.
Esimerkiksi metallinomaisuudesta laitetaan tuo Great King Rat.
[embed]https://www.youtube.com/watch?v=VHC85XWII7E[/embed]
https://open.spotify.com/album/2hZTdsWsAqlgrYG6Nd6Egg?si=_1yYZhJLRyu2nCw6afYbcA
Kuva:
tiistai 13. elokuuta 2019
Toomion TOP200-biisit: 166. The Cranberries - Salvation
Oman bändini kitaristin vaikutuksesta tämä kappale on mieleeni syöpynyt. Totta puhuen siitä on eniten mieleen etsattu sen video, jossa on paljon timburtonmaista kauhua. Piikkipäinen klovni riehuu keskellä värikästä painajaista.
Dolores on nuori ja vakuuttavan energinen, vaikka todellisuus taisi lopulta olla kaikkea muuta. Bändin jäsenten mielestä kappale kertoo huumeista “pelastajana”, mutta tätä Dolores ei halunnut allekirjoittaa, vaan kertoi sen pohjautuvan elämään ja sen ymmärtämiseen yleensä. Huumevertaus oli kuuleman mukaan ahdistava, sillä Dolores sanoi “tietävänsä, millaista se on.”
Tässä on kaikki niin ihanasti ysäriä kuin olla voi! Dolores O’Riordanin ääni, puolisäröiset grunge-kitarat ja kaikkea kaoottisuutta tukevat torvet kertosäkeen hoilailun tukena. Soittokin on valloittavasti nokillaan, joten miksipä kappaleesta ei pitäisi.
Kappaleen loppu on aina ollut nerokas. Koska “fade out on niin out”. Tämä sopii mihin vain energiatason kohottamiseen. Onhan The Cranberries muutenkin aika mainio.
[embed]https://www.youtube.com/watch?v=KotlCEGNbh8[/embed]
[embed]https://open.spotify.com/track/1ayRJ4dlr48VJ3FK6uPq2i?si=r5q6XJpwRI2syNDj07esmg[/embed]
Dolores on nuori ja vakuuttavan energinen, vaikka todellisuus taisi lopulta olla kaikkea muuta. Bändin jäsenten mielestä kappale kertoo huumeista “pelastajana”, mutta tätä Dolores ei halunnut allekirjoittaa, vaan kertoi sen pohjautuvan elämään ja sen ymmärtämiseen yleensä. Huumevertaus oli kuuleman mukaan ahdistava, sillä Dolores sanoi “tietävänsä, millaista se on.”
Tässä on kaikki niin ihanasti ysäriä kuin olla voi! Dolores O’Riordanin ääni, puolisäröiset grunge-kitarat ja kaikkea kaoottisuutta tukevat torvet kertosäkeen hoilailun tukena. Soittokin on valloittavasti nokillaan, joten miksipä kappaleesta ei pitäisi.
Kappaleen loppu on aina ollut nerokas. Koska “fade out on niin out”. Tämä sopii mihin vain energiatason kohottamiseen. Onhan The Cranberries muutenkin aika mainio.
[embed]https://www.youtube.com/watch?v=KotlCEGNbh8[/embed]
[embed]https://open.spotify.com/track/1ayRJ4dlr48VJ3FK6uPq2i?si=r5q6XJpwRI2syNDj07esmg[/embed]
perjantai 9. elokuuta 2019
Ausculto – Viikon Aivoradio 32/2019
”Viimeiset pari viikkoa ovat menneet lähinnä Bowien, Popedan ja Trafficin tuotannon parissa, joten omat valintani ovat pääasiassa heiltä.
Carbon Leaf - Native America: Vuoden 2010 tuotantoa yhtyeen ensimmäiseltä julkaisulta, jonka jakelukanavana olivat pelkästään verkkokaupat.
Traffic - The Low Spark of High Heeled Boys: Olihan tämä yksi aikansa superbändeistä.
David Bowie - Prettiest Star: Viime viikolla tuli kuunneltua enemmänkin David Bowien kappaleita (lue koko tuotanto). Tässä yksi herkkupala nuoruusvuosilta.
David Bowie - 1984: Ja tässä toinen samanmoinen.
Popeda - Viisas ihminen: Juicen teksti Modest Petrovich Mussorskyn sävellykseen, toimii vaikka sopisi paremminkin Paten soololevylle.
Popeda - Kersantti Karoliina: Saksofonissa Lucjan Czaplicki.
Traffic - Glad / Freedom Rider (live): Vuonna 1973 Traffic oli ”tien päällä” ja tahkosi tähän malliin parikymmentä minuuttia.”
Yyte
”Rammstein – Mutter: Loppuunmyytyjen tuplakeikkojen takia. Odotan showlta isoa Wau-efektiä.”
Spinebrain
”Tyttären 8-vuotissynttärin kunniaksi tänään listalla tyttären biisinostoja viime ajoilta.
Queen – We Are The Champions: Oma inhokki, mutta tyttären kevätjuhlassa esitelty klassikko.
Ville Valo & Agents – Ikkunaprinsessa: Ilosaarirockista piti hoidossa olevalle tytölle lähettää Ville Valon keikalta pätkä Ikkunaprinsessaa. Ehkä nuorissa on vielä toivoa.
Kolmas Nainen – Hyvää ja kaunista: Uuden Päivän uusinnoista takaisin tytönkin aivoradioon. Ei paha tämäkään.
Devin Townsend – Nobody’s Here: Tämä piti automatkalla soittaa uudestaan. Oli muuten äitinikin mielestä hyvä kappale, joten sukupolvissa on jotain samaa.
Juice Leskinen – Heavydiggarin vuorisaarna: ”Laita isi se, jossa potkitaan mummoja hissikuiluihin.”
Shining - Fight Song: Tässä on kuulemma riehumistunnelma. Onhan tässä. Kai.
NikojaSanttu – KYLLÄ: Enemmän sitä nykymuusiikkia. Ei tämä tällaiseksi teokseksi mitenkään kamala olekaan. Hyvin jää päähän.
Hevisaurus – Viimeinen mammutti: Hevisaurus oli päiväkotiajan pelastus. Isille. Sitä pystyi kuuntelemaan paljon helpommin kuin Ti-Ti-nallea.
Vesterinen yhtyeineen – Onnellinen mies: Vesterinen tekee tarttuvia sanoituksia ja helppoja melodioita. Miljoonasateen jälkeläinen.
Miljoonasade – Desperadot: Jostain syystä tämä on tytön ehdoton biisisuosikki. No, onhan Miljoonasateen sanoitukset jo vuosikymmeniä jääneet päähän soimaan.
”Heinäkuusta alkaen projektina on ollut tutustua Grateful Deadiin ja sen nykyversion Dead & Companyn keikkataltiointeihin. Laitetaan sieltä muutama mieleen jäänyt biisi.
"Cold Rain and Snow"
"Deal"
"Jack Straw"
"Shakedown Street"
"Sugaree"
"Brown-Eyed Women"
"Friend of the Devil"
"Box of Rain"
"Feel Like a Stranger"
"Peggy-O"
A
[embed]https://open.spotify.com/playlist/7kUomsFGBC3De8V9mOT2Ve?si=WOOgHczAScSHwPhhodnUrA[/embed]
Carbon Leaf - Native America: Vuoden 2010 tuotantoa yhtyeen ensimmäiseltä julkaisulta, jonka jakelukanavana olivat pelkästään verkkokaupat.
Traffic - The Low Spark of High Heeled Boys: Olihan tämä yksi aikansa superbändeistä.
David Bowie - Prettiest Star: Viime viikolla tuli kuunneltua enemmänkin David Bowien kappaleita (lue koko tuotanto). Tässä yksi herkkupala nuoruusvuosilta.
David Bowie - 1984: Ja tässä toinen samanmoinen.
Popeda - Viisas ihminen: Juicen teksti Modest Petrovich Mussorskyn sävellykseen, toimii vaikka sopisi paremminkin Paten soololevylle.
Popeda - Kersantti Karoliina: Saksofonissa Lucjan Czaplicki.
Traffic - Glad / Freedom Rider (live): Vuonna 1973 Traffic oli ”tien päällä” ja tahkosi tähän malliin parikymmentä minuuttia.”
Yyte
”Rammstein – Mutter: Loppuunmyytyjen tuplakeikkojen takia. Odotan showlta isoa Wau-efektiä.”
Spinebrain
”Tyttären 8-vuotissynttärin kunniaksi tänään listalla tyttären biisinostoja viime ajoilta.
Queen – We Are The Champions: Oma inhokki, mutta tyttären kevätjuhlassa esitelty klassikko.
Ville Valo & Agents – Ikkunaprinsessa: Ilosaarirockista piti hoidossa olevalle tytölle lähettää Ville Valon keikalta pätkä Ikkunaprinsessaa. Ehkä nuorissa on vielä toivoa.
Kolmas Nainen – Hyvää ja kaunista: Uuden Päivän uusinnoista takaisin tytönkin aivoradioon. Ei paha tämäkään.
Devin Townsend – Nobody’s Here: Tämä piti automatkalla soittaa uudestaan. Oli muuten äitinikin mielestä hyvä kappale, joten sukupolvissa on jotain samaa.
Juice Leskinen – Heavydiggarin vuorisaarna: ”Laita isi se, jossa potkitaan mummoja hissikuiluihin.”
Shining - Fight Song: Tässä on kuulemma riehumistunnelma. Onhan tässä. Kai.
NikojaSanttu – KYLLÄ: Enemmän sitä nykymuusiikkia. Ei tämä tällaiseksi teokseksi mitenkään kamala olekaan. Hyvin jää päähän.
Hevisaurus – Viimeinen mammutti: Hevisaurus oli päiväkotiajan pelastus. Isille. Sitä pystyi kuuntelemaan paljon helpommin kuin Ti-Ti-nallea.
Vesterinen yhtyeineen – Onnellinen mies: Vesterinen tekee tarttuvia sanoituksia ja helppoja melodioita. Miljoonasateen jälkeläinen.
Miljoonasade – Desperadot: Jostain syystä tämä on tytön ehdoton biisisuosikki. No, onhan Miljoonasateen sanoitukset jo vuosikymmeniä jääneet päähän soimaan.
”Heinäkuusta alkaen projektina on ollut tutustua Grateful Deadiin ja sen nykyversion Dead & Companyn keikkataltiointeihin. Laitetaan sieltä muutama mieleen jäänyt biisi.
"Cold Rain and Snow"
"Deal"
"Jack Straw"
"Shakedown Street"
"Sugaree"
"Brown-Eyed Women"
"Friend of the Devil"
"Box of Rain"
"Feel Like a Stranger"
"Peggy-O"
A
[embed]https://open.spotify.com/playlist/7kUomsFGBC3De8V9mOT2Ve?si=WOOgHczAScSHwPhhodnUrA[/embed]
Metallimusiikin olemus – 56. Huumorilla Metallican esikuvaksi
BUDGIE - NEVER TURN YOUR BACK ON A FRIEND (1973)
Budgien kolmas albumi alkaa kuin historian siiville tiputettu Rage Against the Machine aloittaisi levynsä. Hetken kuunneltuaan, voi todeta ettei ole ihme, että Metallica on Breadfanin kovertanut vuonna 1987. Onhan tämä nyt selkeästi thrashin alkuaineista kehitelty soppa. Tuo coverointi oli myös Budgie-rumpali Ray Phillipsin elämän pelastus, sillä vararikon partaalla liikkunut Phillips sai Metallica-levytyksen jälkeen sen verran tekijänoikeusmaksuja, että nousi kurjuuksista takaisin elävien kirjoihin. Toisaalta on kyllä sanottava, että Budgie hakkaa rujoudessaan tuon Metallica-version selkeästi. Budgie kuulostaa pelottavammalta.
Kitaristi Tony Bourge jatkaa edelleen riffejä, jotka ovat vaikuttaneet monen raskaamman rokin esittäjän soittoon. Siinä on Morelloa, Hammettia, Mustainea... Vakuuttavaa jälkeä vuonna 1973. Rumpali Phillips hoitaa tonttinsa sooloja myöten komeasti, eikä Shirley Basseyta esikuvanaan pitävä Burke Shelley ole ollenkaan kehno laulaja.
Tekemisestä myös paistaa vilpitön ilo. Hommaa ei oteta niin vakavasti kuin esimerkiksi King Crimsonin voisi kuvitella tekevän. Esimerkiksi hauskasti nimetty You're the Biggest Thing Since Powdered Milk alkaa manowarmaisella bassottelulla ja jatkuu taitavasti soitettuna jamitteluna ihan loppuun asti.
Metalliyhteyksiä on vaikka millä mitalla. Ensiksikin albumin kannen on tehnyt Roger Dean, joka esimerkiksi Yesin kansitaidetta on luonut. Toiseksi albumi olisi sisältänyt Winston Churchillin puhetta vuodelta 1940, mutta lupa-asioiden vuoksi se kuitenkin poistettiin CD-versioilta. Tässäkin ollaan oltu metallin eturintamassa, sillä kyllä jokaisen proge-bändin kuuluu lainata jotain historiallista puhetta jollekin albumilleen.
Albumi on täysin kuunneltavaa raskaampaa rokkia ja jos soundit olisivat paremmat, olisi se helppo luokitella jopa metalliksi. Progressiivisuutta tältä albumilta ei siinä määrin löydy kuin monelta muulta tässä osiossa tavatulta bändiltä. Metalliin vaikuttava teos jo pelkän Breadfanin vuoksi se silti on. Tässäpä siis teille se.
[embed]https://www.youtube.com/watch?v=orYr_dVnb48[/embed]
[embed]https://www.youtube.com/watch?v=-adPtH68I9Y&list=PL1EAA48870BB2CE67[/embed]
Kuva: artrockstore.com
Budgien kolmas albumi alkaa kuin historian siiville tiputettu Rage Against the Machine aloittaisi levynsä. Hetken kuunneltuaan, voi todeta ettei ole ihme, että Metallica on Breadfanin kovertanut vuonna 1987. Onhan tämä nyt selkeästi thrashin alkuaineista kehitelty soppa. Tuo coverointi oli myös Budgie-rumpali Ray Phillipsin elämän pelastus, sillä vararikon partaalla liikkunut Phillips sai Metallica-levytyksen jälkeen sen verran tekijänoikeusmaksuja, että nousi kurjuuksista takaisin elävien kirjoihin. Toisaalta on kyllä sanottava, että Budgie hakkaa rujoudessaan tuon Metallica-version selkeästi. Budgie kuulostaa pelottavammalta.
Kitaristi Tony Bourge jatkaa edelleen riffejä, jotka ovat vaikuttaneet monen raskaamman rokin esittäjän soittoon. Siinä on Morelloa, Hammettia, Mustainea... Vakuuttavaa jälkeä vuonna 1973. Rumpali Phillips hoitaa tonttinsa sooloja myöten komeasti, eikä Shirley Basseyta esikuvanaan pitävä Burke Shelley ole ollenkaan kehno laulaja.
Tekemisestä myös paistaa vilpitön ilo. Hommaa ei oteta niin vakavasti kuin esimerkiksi King Crimsonin voisi kuvitella tekevän. Esimerkiksi hauskasti nimetty You're the Biggest Thing Since Powdered Milk alkaa manowarmaisella bassottelulla ja jatkuu taitavasti soitettuna jamitteluna ihan loppuun asti.
Metalliyhteyksiä on vaikka millä mitalla. Ensiksikin albumin kannen on tehnyt Roger Dean, joka esimerkiksi Yesin kansitaidetta on luonut. Toiseksi albumi olisi sisältänyt Winston Churchillin puhetta vuodelta 1940, mutta lupa-asioiden vuoksi se kuitenkin poistettiin CD-versioilta. Tässäkin ollaan oltu metallin eturintamassa, sillä kyllä jokaisen proge-bändin kuuluu lainata jotain historiallista puhetta jollekin albumilleen.
Albumi on täysin kuunneltavaa raskaampaa rokkia ja jos soundit olisivat paremmat, olisi se helppo luokitella jopa metalliksi. Progressiivisuutta tältä albumilta ei siinä määrin löydy kuin monelta muulta tässä osiossa tavatulta bändiltä. Metalliin vaikuttava teos jo pelkän Breadfanin vuoksi se silti on. Tässäpä siis teille se.
[embed]https://www.youtube.com/watch?v=orYr_dVnb48[/embed]
[embed]https://www.youtube.com/watch?v=-adPtH68I9Y&list=PL1EAA48870BB2CE67[/embed]
Kuva: artrockstore.com
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)