"U.D.O. - Unspoken Words: U.D.O. is warming up Helloween on their upcoming European Tour including Finland. Faceless World was having an album anniversary and listened to it after a long time and it sounded really fresh and cool. This ballad is one of the highlights on the album.
Slaughter Messiah - From The Tomb Into the Void: Black/death thrash from Belgium with a lot of aggression and speed. Perfect for working out or letting go some anger inside.
IronFlame - Honor Bound: Really good album and a great song from the US Power/Heavy metal group
Berzerker Legion - Of Blood and Ash: Really promising debut album from this death metal supergroup including members from Asphyx, Dark Funeral and Henry Kane
Bütcher - Iron Bitch: Speed metal is alive and kicking ass in 2020. Belgium strikes again and this sophomore album is one of the highlights of the year so far, will make old school thrashers grin with pleasure.
The Ragged Saints - Secret In Our Hearts: Kotimainen hård voi hyvin ja tämä levy on kokonaisuudessaan tasalaatuinen ja miellyttävää kuunneltavaa alusta loppuun.
Biff Byford - School of Hard Knocks: Saxon singer releases a new solo album where he goes also to his softer side. Decent album to say at least and will make old school rockers happy.
Ozzy Osbourne - Ordinary Man: Another oldtimer still kicking ass despite of serious health issues. Ozzy sounds very much alive on this album and only time will tell if the Touring is still possible. Anyways, this album justifies that the Prince Of Darkness has not given up yet.
The Night Flight Orchestra - Transmissions: Soilwork singer side project shows no signs of fatigue, but delivers yet another enjoyable hard rock album."
Spinebrain
"The Reign of Kindo - Psalm: Tätä jazz progea on ennenkin ollut listoilla. Jollain tapaa oikein kevätaurinkoista musiikkia.
Covet - falkor: Hiukan samantyyppistä jazz-kitarointia erikoisen rytmiikan merkeissä.
Voyager - Entropy: Tämä voisi olla Anathemaa Leprouksen laulajalla. Vain jälkimmäinen täyttyy osittain. Perinteisempää progemetallia.
Tomahawk - Birdsong: Nyt siirrytäänkin vanhemman liiton vokaalihurjastelijan maille, sillä Mike Patton astuu lavalle. Tomahawk perustuu löysästi intiaanirytmeihin ja säveliin. On Pattonin projektien selkeämmästä päästä.
Folkhem - Kuolemantähti: Tällaista Pariisin kevään vanavesissä kulkevaa musiikkia kuuntelee ihan mielellään.
Laura Moisio - Kaukana onnesta: Laura pääsee usein listalle. Hyvä ääni ja ei niin suoria sävellyksiä. Toimii.
Deftones - Hole in the Earth: Velipoika muistutteli Deftonesin kovuudesta. Kyllähän se kova on, kun pitkästä aikaa taas kuunteli.
Lau Nau - Juokse sinä humma: Piirun verran erilainen sovitus klassikkolaulusta. Laukkaa näinkin.
Kuusumun Profeetta - Ei aurinko milloinkaan laske: Tältä kokoonpanolta ei voi mitään tavallista odottaakaan, mutta tässä koskettaa sen jonkinlainen herkkyys ja surumielisyys. Hieno kappale.
Saimaa - Le Mistral: Tyttäreni pyysi nostamaan tämän hänen soittolistalleen. Olin tyytyväinen."
T
"Michael Kiwanuka - Cold Little Heart: Kiwanukan levyt olivat yhden päivän juttu kuluneella viikolla.
U2 - Mothers of the Disappeared: Joshua Treeltä harvemmin kuultu raita.
Antti Autio - Minä tuon mukanani sateet: Tästä on ollut puhetta viime vuosina, mutta vasta nyt alkoi kolahtaa.
Ultra Bra - Älä soita tänne enää koskaan: 6-8-6-4-3-7-1.
Marzi Nyman - Solutasolla: Ensimmäisistä rumpuiskuista asti ”perunat kellariin”-meininki.
Marko Tuovinen & Rauhala - Kauas vuorten taa: Tällainen ilmaantui linjoille. Puuhailtiin kamujen kanssa."
A
"Yes - Sweet Dreams (live): Kuullosti vain niin hyvälle ajellessani viime viikolla Kalajoelle.
Elonkorjuu - Old Man’s Dream: Maanantain musiikkia.
Seal & Crofts - Diamond Girl: Summer Breeze lienee heidän tunnetuin hittinsä, mutta tämäkin on timanttia.
Van Morrison - Memories: Van Morrison sävelkynä on kotonaan nuottiviivastolla. Pelkistettyä mutta niin maukasta.
Black Sabbath - Air Dance: Tämähän yllätti minut kesken kirjan lukemisen miellyttävällä melodisuudellaan.
Ginger Baker - Makuta: Makupala vuoden 1986 Gingerin instrumentaalialbumilta Horses and Trees.
Pepe Willberg, Olli Ahvenlahti & Tommy Tabermann - Oodi naisen kädelle: Tekstin ja sävelten hienoa yhteistyötä ja tulkintaa.
Funkadelic - You’ll Like It Too: Totta. Tämähän on kuin hiihtoa, ei tästä voi olla pitämättä.
The Alan Parsons Project - Old and Wise: Hieno teos mieheltä, joka teki maagisia temppujaan myös Dark Side of the Moonin äänityksissä.
Yyte
[embed]https://open.spotify.com/playlist/7kUomsFGBC3De8V9mOT2Ve?si=Jnt9JBs7T4mhxbwH_noF3Q[/embed]
perjantai 28. helmikuuta 2020
tiistai 25. helmikuuta 2020
Metallimusiikin olemus – 64. Huuruilua juoppohulluuden porteilla
YES - RELAYER (1974)
Yes oli tehnyt uransa kannalta merkittävän virheliikkeen. Tai tätä se oli vain kosketinsoittaja Rick Wakemanin mielestä. Tales From Topographic Oceans oli liian pitkä, jonka seurauksena Wakeman sai tarpeekseen. Lähinnä sen vuoksi, että kyseisellä albumilla oli paljon kohtia, joissa kiipparilla ei ollut mitään soitettavaa. Tämän vuoksi hän ajautui jopa alkoholismin partaalle.
Kiertueen jälkeen bändi siirtyi miettimään seuraavaa albumiaan. Kosketinsoittaja kuitenkin puuttui. Koesoitossa kävi monenlaista pimputtajaa. Esimerkiksi Vangelis, joka oli ansioitunut Apphrodite's Childin riveissä. Valituksi tuli lopulta jazz- ja funk-mies Patrick Moraz. Sveitsiläistaustainen velho oli viivan alla sopivampi mies bändiin kuin muut.
Albumi tehtiin vähän enemmän tee se itse -meiningillä. Se nimittäin äänitettiin basisti Chris Squiren autotallistudiolla, jonne tuottaja Eddie Offord toi oman 24-raiturin ja miksauspöydän.
Kappalemateriaali on enemmän maalailevaa, ehkä myös fuusio-puolta sisältävää. Tämä vaikutus tuli todennäköisesti kosketinsoittaja Morazin kautta. Esimerkiksi Sound Chaser-kappaleen kitarasoolon taustalla olisi ollut vieläkin jazzimpaa meininkiä, josta edes kitaristi Steve Howe ei ihan pitänyt. Morazin itsensä mielestä tuon kappaleen kosketinsoolo on albumin parhaita kohtia, mutta koki, että muut albumin kosketinkuviot on haudattu miksauksessa kaiken muun alle.
Kansitaiteen on jälleen tehnyt Roger Dean, joka pitää tätä Yes-levyjen parhaana. Myös bändi kertoo albumin toimivan hyvin. Kitaristi Howe pitää sitä soundiltaan hyvin kansainvälisenä, Squire taas piti rytmiryhmän työskentelyä siihen mennessä parhaana Yesinä. Uusi kosketinsoittaja sen sijaan oli vähän kaksijakoisin mielin, kuten myös Wakeman, joka kertoi edelleen pitävänsä hyvänä päätöksenä bändistä lähtemistään, koska Relayer oli “liian jazzmaista ja sävellyksiltään vapaata”. Wakeman kuitenkin palasi bändiin heti tämän albumin kiertueen jälkeen.
Relayer ei menestynyt Briteissä niin hyvin kuin edeltäjänsä, mutta oli esimerkiksi USA:ssa paremmilla sijoituksilla. Albumi on aika sekopäisen oloinen ja uskoisin, että sen metallivaikutus tulee juuri tuosta fuusio-otteesta. Jos tätä nyt oikeasti niin tärkeänä voi metallille pitää. Tämän albumin elementtejä voi löytää esimerkiksi fuusiobändi Planet X:n musiikista. Sound Chaseria on coveroinut ainakin Dream Theater –kiippari Jordan Rudess. Tästä syystä laitammekin sen soimaan.
[embed]https://www.youtube.com/watch?v=Eks6KcV2ufg[/embed]
[embed]https://open.spotify.com/album/6MK9yp7hFeOLeR7F1hsBp6?si=PoMspmnZQEKHNM9cXjpFqA[/embed]
Kuva: pinterest.com
perjantai 21. helmikuuta 2020
Viikon Aivoradio 8/2020
"Rembrandts - Now: Simppeli pop-ralli yhtyeeltä, jonka soitetuin kappale lienee I’ll Be There For You, se Friendsien tunnari.
Pronssinen pokaali - Mahdollisuus: Hynystä tutkiessani törmäsin tähän orkesteriin. Aikoinaan tässä orkesterissa soitti kitaraa myös Jouni. Tällä levyllä Hynysten perhettä edustaa Janne rummuissa.
Puhelinseksi - Juhlat: Lapin portilla syntyy melodista punkia.
Sheena Easton - For Your Eyes Only: Bond-tunnari vuodelta 1981.
Kirka - Kalajoki Blues: Englanninkieliset tekstit Jussi Kiiverinsävellykseen kirjoitti Anne Pentti. Tämä siksikin, että käväisin torstaina työmatkalla Kalajoella.
Oscar Peterson Trio - Night Train: Jazzia, jota on helppo kuunnella.
Elonkorjuu - Praise to Our Basement: Elonkorjuun debyyttialbumi Harvest Time, jolta tämäkin kappale löytyy, on yksi suomalaisisten vinyylien keräilyharvinaisuuksista."
Yyte
"Demons & Wizards - III: Takuukova."
Spinebrain
"The Offspring - Nitro (Youth Energy): Paluu Osmanperälle, erääseen kesähuoneeseen ja Wunderbaumien tuoksuun.
Weeping Willows - I Close My Eyes: Tässä on hiukan surulliset sanat, mutta kaunis kappale on.
Paradise Lost - Enchantment: Vanhaa Paradise Lostia. Tietyntyyppisiin sävelmiin on tämän bändin kynä aina piirtänyt melko valloittavaa viivaa.
Tears For Fears - I Believe: Tässä kappaleessa joku takertui sieluun. Kuuntelin muutamankin kerran autoillessani.
Pink Floyd - Poles Apart: Pink Floydin alkupää on vähän raskastakin kuunneltavaa, mutta tämä ns. uudempi toimii kyllä.
Opeth - Goblin: Kävin läpi Pale Communionin noin neljän vuoden jälkeen ensimmäisen kerran. Olipa se hyvä.
Muse - Pressure (feat. UCLA Bruin Marching Band): Musen Simulation Theory ei ollutkaan niin paha, kuin pelkäsin. Tämä torvibändiversio sai jalan tamppaamaan.
Dead Boys - Caught with the Meat in Your Mouth: Kaverin suosituksesta kuuntelin vanhaa punkia. Ihan oli kuunneltava koko albumi.
Metallica - Battery: Päätin työviikon klassikkoon.
Kolmas Nainen - Talot ja tienhaarat: Alavus-meiningillä tämä lista päätökseensä."
T
"Tame Impala - Instant Destiny: Viime perjantaina julkaistulta levyltä maistiainen.
Angelo Badalamenti - Shelly: Twin Pesisin soundtrack soi yhden illan hämyssä. Tämä hyppää aina korville.
Green Day - Platypus (I Hate You): Joka kerta yhtä riemastuttava. Nimrod ei levynä suosikeihin ihan yllä.
Pearl Jam - Superblood Wolfmoon: Uusi PJ-single on ollut tehosoitossa.
The Killers - Somebody Told Me: Ensi kesänä livenä. Kohtalainen aivoradiohitti oli tämä aikanaan.
Torres - A Few Blue Flowers: Tämäkin 2020-vuosikertaa. Levy oli yllättävän ylhäällä Acclaimed Musicin vuoden listalla toistaiseksi."
A
https://open.spotify.com/playlist/7kUomsFGBC3De8V9mOT2Ve?si=5kn8JyCORSeiPUThOzh6LQ
Pronssinen pokaali - Mahdollisuus: Hynystä tutkiessani törmäsin tähän orkesteriin. Aikoinaan tässä orkesterissa soitti kitaraa myös Jouni. Tällä levyllä Hynysten perhettä edustaa Janne rummuissa.
Puhelinseksi - Juhlat: Lapin portilla syntyy melodista punkia.
Sheena Easton - For Your Eyes Only: Bond-tunnari vuodelta 1981.
Kirka - Kalajoki Blues: Englanninkieliset tekstit Jussi Kiiverinsävellykseen kirjoitti Anne Pentti. Tämä siksikin, että käväisin torstaina työmatkalla Kalajoella.
Oscar Peterson Trio - Night Train: Jazzia, jota on helppo kuunnella.
Elonkorjuu - Praise to Our Basement: Elonkorjuun debyyttialbumi Harvest Time, jolta tämäkin kappale löytyy, on yksi suomalaisisten vinyylien keräilyharvinaisuuksista."
Yyte
"Demons & Wizards - III: Takuukova."
Spinebrain
"The Offspring - Nitro (Youth Energy): Paluu Osmanperälle, erääseen kesähuoneeseen ja Wunderbaumien tuoksuun.
Weeping Willows - I Close My Eyes: Tässä on hiukan surulliset sanat, mutta kaunis kappale on.
Paradise Lost - Enchantment: Vanhaa Paradise Lostia. Tietyntyyppisiin sävelmiin on tämän bändin kynä aina piirtänyt melko valloittavaa viivaa.
Tears For Fears - I Believe: Tässä kappaleessa joku takertui sieluun. Kuuntelin muutamankin kerran autoillessani.
Pink Floyd - Poles Apart: Pink Floydin alkupää on vähän raskastakin kuunneltavaa, mutta tämä ns. uudempi toimii kyllä.
Opeth - Goblin: Kävin läpi Pale Communionin noin neljän vuoden jälkeen ensimmäisen kerran. Olipa se hyvä.
Muse - Pressure (feat. UCLA Bruin Marching Band): Musen Simulation Theory ei ollutkaan niin paha, kuin pelkäsin. Tämä torvibändiversio sai jalan tamppaamaan.
Dead Boys - Caught with the Meat in Your Mouth: Kaverin suosituksesta kuuntelin vanhaa punkia. Ihan oli kuunneltava koko albumi.
Metallica - Battery: Päätin työviikon klassikkoon.
Kolmas Nainen - Talot ja tienhaarat: Alavus-meiningillä tämä lista päätökseensä."
T
"Tame Impala - Instant Destiny: Viime perjantaina julkaistulta levyltä maistiainen.
Angelo Badalamenti - Shelly: Twin Pesisin soundtrack soi yhden illan hämyssä. Tämä hyppää aina korville.
Green Day - Platypus (I Hate You): Joka kerta yhtä riemastuttava. Nimrod ei levynä suosikeihin ihan yllä.
Pearl Jam - Superblood Wolfmoon: Uusi PJ-single on ollut tehosoitossa.
The Killers - Somebody Told Me: Ensi kesänä livenä. Kohtalainen aivoradiohitti oli tämä aikanaan.
Torres - A Few Blue Flowers: Tämäkin 2020-vuosikertaa. Levy oli yllättävän ylhäällä Acclaimed Musicin vuoden listalla toistaiseksi."
A
https://open.spotify.com/playlist/7kUomsFGBC3De8V9mOT2Ve?si=5kn8JyCORSeiPUThOzh6LQ
Toomion TOP200-biisit: 159. Liam Lynch - United States of Whatever
Kun joku osuu ytimeen sillä, että on vaan yksinkertaisesti niin huono, voi siitä tulla lopputuloksena mahtava. Liam Lynch teki niin.
Liam Lynch on muusikko, mutta ehkä enemmän kuitenkin ohjaaja ja nukketaiteilija. The Sifl and Olly Showsta tunnetuksi tullut heppu teki vuonna 2002 kultaa vuolleen kappaleen United States of Whatever.
Biisi on hurjat puolitoista minuuttia pitkä ja tehty niin räkäisillä soundeilla, että toisenlaisena kappaleena sen sammuttaisi välittömästi. Tällaisena parodiapunkkina se kuitenkin toimii ja varsinkin videon kera.
Se nousi Brittisinkkulistalla kymmenenneksi ja saavutti koko maailmassa melkoisen kulttisuosion. Se on koko kuvaus amerikkalaisista nuorista tyyliin "ihan sama".
Jostain netistä tämä löytyi ja on allekirjoittaneen toimesta soinut kovissakin yleisurheilukisoissa tiettyjen urheilijoiden kannustusmusiikkina. Itse pidän parhaana säkeistöä Zafon kohtaamisesta.
Niin kiire ei ole kellään, ettei tätä voi katsoa ja kuunnella. Hyvä mieli siitä kuitenkin tulee.
[embed]https://www.youtube.com/watch?v=e1zvhJRIM7M[/embed]
Liam Lynch on muusikko, mutta ehkä enemmän kuitenkin ohjaaja ja nukketaiteilija. The Sifl and Olly Showsta tunnetuksi tullut heppu teki vuonna 2002 kultaa vuolleen kappaleen United States of Whatever.
Biisi on hurjat puolitoista minuuttia pitkä ja tehty niin räkäisillä soundeilla, että toisenlaisena kappaleena sen sammuttaisi välittömästi. Tällaisena parodiapunkkina se kuitenkin toimii ja varsinkin videon kera.
Se nousi Brittisinkkulistalla kymmenenneksi ja saavutti koko maailmassa melkoisen kulttisuosion. Se on koko kuvaus amerikkalaisista nuorista tyyliin "ihan sama".
Jostain netistä tämä löytyi ja on allekirjoittaneen toimesta soinut kovissakin yleisurheilukisoissa tiettyjen urheilijoiden kannustusmusiikkina. Itse pidän parhaana säkeistöä Zafon kohtaamisesta.
Niin kiire ei ole kellään, ettei tätä voi katsoa ja kuunnella. Hyvä mieli siitä kuitenkin tulee.
[embed]https://www.youtube.com/watch?v=e1zvhJRIM7M[/embed]
maanantai 17. helmikuuta 2020
Ausculton Musa-Tasting XVI - Toomion 2010-luvun biisit
16:nnessa Musa-Tastiginssa kuunneltiin 2010-luvun kymmenen parasta biisiä Toomion mielestä.
OSALLISTUJAT
T: Ausculton jäsen T ja kuuntelen vähän liikaakin musiikkia.
Y: Ausculton jäsen Yyte. joka rauhoitti vuoden vaihteen liki kokonaan musiikilta suksille.
A: Ausculton jäsen A. Viime päivinä koettanut taas tarrautua uuden ja vanhan musiikin syrjään isompien kuunteluprojektien jälkeen.
J: Jarska. Olen ollut Dead Kennedysien keikalla Tavalla sata vuotta sitten. Siinäpä se.
Jole: Espoolainen faija.
Tapsa: Työn orja ja musiikkiharrastelija.
TO: Taitaa olla kolmas kerta mukana, edellisestä on kyllä vierähtänyt. Viime kuukauden kuunnelluin asia on ollut jouluradio.
10.Arcane Roots – Off the Floor (2017)
Englantilainen Arcane Roots tuli tutuksi silloin, kun valmistelin albumeiden top100-listaa. Sen Melancholia Hymns meni ilmestymisvuonnaan 2017 ohi, mutta kovasti se on kärkeen kammennut sitten myöhemmin. Tämä jännästi sekoittaa teknoelementtejä progemetalliin.
Y: Olipas tyylikäs alku, joka täytyy kuunnella joku päivä tarkemmin. Soiton kehittely pysyi kohtuullisen hyvin kasassa alun herkkyydestä tiukempaankin rytmiikkaan. Laulusaundi ei ihan mulle natsannut, mutta muuten ok.
A: Sehän oli hyvä. Ei liian pitkä eikä liian livennyt liian kikkailuksi. Minulla on kyllä paikka tällaiselle musiikille olemassa.
J: Alku lupasi herkkää ja melodista. Jyräsi vähän liikaa.
T: Täytyy kertoa kuriositeettina, että bändiä suositteli alunperin Joonas Kaselius, joka paikallisessa Nerve End -bändissä soittaapi. Hyvä sekin.
Jole: Erikoinen yhdistelmä vähän kaikkea. Hetken tuntui jo, että leviää käsistä, mutta sitten jotenkin palasi raiteilleen kuitenkin. Jännä biisi mulle entuudestaan ihan tuntemattomalta pumpulta.
T: Minä tykkään tässä jonkinlaisesta kylmyydestä paljonkin. Autotiellä tuon kanssa herkästi 130km/h.
Tapsa: Ei ollut minulle aiemmasta tuttu. En tiedä, onko se välttämättä meriitti bändille, jos sen biisistä tulee joku toinen bändi mieleen. Kotimainen Blanko ja Rush. Mutta eivät ole huonoja verrokkeja nuo, joten kyllähän tämä minulle ihan hyvin maistui.
TO: Mielekiintoinen sekoitus. Ja kun ei tiennyt mitä odottaa, kappaleen noustessa hitaasti noin puolessa välissä kohti kertosäettä, olisi sieltä voinut ihan hyvin tärähtää jotain teknoa.
Raadin arvio
T: 9,17
A: 8
Y: 7,82
J: 7
Tapsa: 7,6
TO: 7,4
Jole: 7,5
9. Spidergawd– Is This Love..? (2017)
Norjasta tulee musta metallia vaikka minkä verran. Siellä on myös muuta tarjolla, kun jaksaa tutkia. Täysin puskista pölähti tämäkin bändi tutuksi samaisena vuonna 2017. Jonkinlaista hevirockin ja stonerin sekoitusta tarjoilee Spdergawd ja mikä parasta se tarjoilee sitä saksofonin kera.
[embed]https://www.youtube.com/watch?v=4Iit5Z1yNHQ[/embed]
[embed]https://open.spotify.com/track/3UGKMkD85BpfXC3Nq2TKML?si=0sZeZVVgQgmGAtekRAYWBQ[/embed]
Y: No niin ei ihme, että rumpali pysyy hoikkana tuollaisella lyöntimäärällä. Mutta muuten iskut menivät osaltani suurimmalta osalta huti. En vaan saa otetta tällaiseen sohimiseen.
Jole: Alkuun meni hetki päästä jyvälle. Laulannasta tuli hetkellisesti fiilis sellaisesta köyhän miehen Metallicasta. Siisti biisi kyllä noin muuten. Saksofonista tulee aina pinnoja (olis saanut vaan tulla paremmin esille kylläkin) ja rumpalin meininki oli kyllä tosi tosi kova.
TO: No tämäpä maistui, vaikka nevahööd! Mikään ei oikeastaan häirinnyt.
T: Minusta soitanta on erittäin tiukkaa. Tähän liittyy vahvasti kaljoittelu kaverin kanssa saunassa ja maalimanparannus, joten nostalgia nostaa pisteet
J: Makee Nazareht-saundi alkoi puskemaan. Soitantaa sämplätty tiukasti, tahtoo kohista diskanttivoittosesti tollasessa tilassa. Mutta tykkäsin kaikesta exp. rummuista.
A: Ei ihan niin hyvä kuin edellinen. Vähän möykkymäinen sovitus. Kolmen ja puolen minuutin huitteissa ollut vaihe jäi mieleen.
Tapsa: Hyvinhän se biisi rullasi etiäpäin. Soolo-osan kompinvaihto tuli ihan tarpeeseen ja toimi raikastavana muuten aika tasaisesti jyräävässä biisissä. Hieman oli odotukset korkeammalla tuon fonin käytön suhteen. Jos nyt oikein kuulin, niin matalataajuuksissa mentiin muutamaa harmoniaa lukuunottamatta. Kyllä tuolta poppoolta jonkin toisenkin zibaleen kuuntelisi.
Raadin arvio
T: 9,17
A: 7,5
Y: 6,13
J: 8,4
Tapsa: 7,6
TO: 8,8
Jole: 8,3
8. Pyhimysft. Vesta - Kynnet, kynnet (2018)
Pyhimyksestä on tullut valtakunnan johtava rap-artisti. Jopa rasittavuuteen asti. Kynnet, Kynnet kuitenkin toimii, paljolti Vestan laulun ansiosta. Eikä Pyhimyksen sanoitustaitoja voi kyseenalaistaa. Kyllä siellä osaamista on.
[embed]https://www.youtube.com/watch?v=OOZMWknI3xE[/embed]
[embed]https://open.spotify.com/track/5HFUJIjkg7DgP3EuWtZ1rA?si=lRDrW8arQcaUZlrZFEaUsg[/embed]
T: Minulla kun on myös konemusiikkifanitus-taustaa, niin tämä iskee. Jotenkin hienosti tuotetut soundit.
Y: Juu... Tunnettuahan on, että minusta räppi on parhaimmillaan instrumentaalina ja kun tuo Pyhimyksen sanailukin aika särmätöntä luentaa.
Jole: Tänään kuuntelin päivällä ekaa kertaa Pyhimyksen uutta plättyä. Ukko osaa hommansa todella rautaisesti, mutta mutta… Onko jo niin mainstream että etoo? Tämä biisi on nätti paketti Vestan lauluineen päivineen. Ei mun mielestä parasta Pyhimystä, mutta eittämättä homma toimii ja biisi on soinut Suomessa kyllä senkin edestä. Saimaan kanssa tehdyllä levyllä oli tätä parempia siivuja.
T: Saimaa-biisit oli lähellä tätä, mutta ei ihan. Tähän kappaleeseen taas liittyy se, että tämä on "isin ja tytön" yhteinen biisi.
Tapsa: Ei tällaista kuuskytluvun lasta saa kyllä innostumaan tästä puhelaulusta ft. melodiakertsi. Pyhimys latoo tekstejä lähes aina samalla flegmaattisella tyylillään, mikä ei edes tässä räppiskenessä ole minun korvaan mieluisinta kuultavaa.
J: Joo. Vestan nimi kun vilahti olin ihan et jos tulee hänen ja Jori Sjöroosin Idly oon kympin mies.
TO: Täytyy myöntää, että yllätyin ja yritän ymmärtää. Pyhimystä Saimaan tuli kuunneltua viime kesänä ja jopa livenä Ilosaaressa. Varsinkin Hermesetas jäi mieleen, Sanat on jäpällä kyllä hallussa. Sopivilla annostuksilla kuunneltavissaa raskaammankin ystävälle sopivilla hetkillä.
A: Pohjat ja soundit hirmu hyvät. Solistit jäi sitten telineisiin. Tuolla Ausculton omassa chatissa juuri on ollut puhetta, että vähän jopa harmittaa, että en osaa tarttua tähän uuden sukupolven musiikintekijöiden ketjuun, johon Pyhimyksenkin lukisin. Minä, joka Auscultossakin olen puhunut tekstien puolesta, en saanut tästä irti juuri mitään siltä puolelta. Tässä muuten tuli mieleen, että nyt kun ollaan tuoreissa biiseissä niin huomaa kuinka ainakin toistaiseksi on olleet hyvät soundimaailmat joka biisissä.
Raadin arvio
T: 9,25
A: 6,5
Y: 6,4
J: 6
Tapsa: 3
TO: 7,5
Jole: 7
7. GregoryPorter - Painted On Canvas (2012)
Gregory Porter on jännä hahmo. Hän esiintyy pipossa tai hatussa, joka peittää myös kaulan. Ihokirurgiasta, jonka syytä hän ei ole kertonut, on jäänyt jälkiä. Vaikka pääasiassa pidän raskaammasta musiikista, olen aina pitänyt jazzista. Tämä on sellaista helppoa ja rauhallista viskinjuontijazzia.
[embed]https://www.youtube.com/watch?v=LsMiYMErrQ8[/embed]
[embed]https://open.spotify.com/track/0YD7kHdLRReYQCPWohIau3?si=NcVGZppTQqy3Sf6Oz05tVQ[/embed]
J: Taitava laulaja ja hienot jazz vibrat peitti lounge-musan tyhjyyden hyvin. Mie tykkäsin.
Jole: Oli leppoisaa, tosi leppoisaa. Kuulostaa luurit päässä hyvältä tässä ja nyt. Muuten jäisi mulla kyllä hyvin herkästi taustamusiikin rooliin, jos jossain sattumalta kuulisin.
Y: Päälle ysin teos (liki 9,5) kiitos erinomaisen taustan ja instrumentaaliosuuden. Mutta alun jopa liian hienostelevan puhdas laulu pudottaa lopullista saldoa.
TO: Pystyn kuuntelemaan tätä taustalla silleen huomaamatta, mutta itsellä kaikki jazz vain kuulostaa liian samalta. Pitäisi varmaan siedättää enemmän. Lounge-menoa, hyvä ääni kyllä äijällä. Odotin alun pianon jälkeen Elton Johnia, muttei kuulunut.
T: Minusta just Insomniumit ja ne kuulostaa kaikki samalta. Tämähän oli huomattavasti vähemmän jazzia kuin se, mitä normaalista kuuntelen.
A: Tyylikästä ja miellyttävää tunnelmointia eikä kerrassaan mitään vikaa. Varmasti levymitassakin menee sopivassa ympäristössä. Toistaiseksi päivän paras.
Tapsa: Kontrabasson ääni sormin soitettuna (ei siis jousella) kuuluu meikäläisen lempisoundeihin. Tässä kiinnitin huomiota soundeissa "kuivuuteen". Ei ollut helpotettu hommaa turhalla tilakaiulla. Biisi ehkä vähän mitäänsanomaton. Loppupuolen nostatuksesta plussaa. Atson kanssa tässä samaa mieltä: toistaiseksi illan paras.
A: Kaiun puutteen huomasin itsekin. Ja sen, että kun vertaa niihin kahteen ekaan, niin siellä oli sitten äänimaisemassa tilaa. Esimerkiksi bassolle.
Tapsa: Tämän tyyppisissa jazzlevytyksissä lähdetään harvemmin ns. loudness war -hommiin.
Raadin arvio
T: 9,25
A: 8,25
Y: 8,7
J: 9,2
Tapsa: 8,1
TO: 6
Jole: 7,3
6. J. Karjalainen - Mennyt Mies (2012)
Kun tämä kappale soi ensimmäisen kerran radiossa, olin melko yllättynyt. Jii on aina ollut pirullisen kova sanoittaja hänkin. Tämä kappalehan kertoo tietynlaisesta sielunvaelluksesta. Tai oikeastaan siitä, että ihminen voi eläessään elää toisessa todellisuudessa toisiakin elämiä. Tästä esimerkiksi A.W.Yrjänä puhuu selventävästi Perttu Häkkisen radiolähetyksessä.
[embed]https://www.youtube.com/watch?v=6ym2F3rbKmM[/embed]
[embed]https://open.spotify.com/track/0thSyp6VHdgcQsSuoYEdOJ?si=I8B_pC92QD6krVAXpqm20g[/embed]
A: Muistan kun tämä tuli uudenvuoden aattona vuoden vaihtuessa 2012 -> 2013. Huomasin Youtubesta samalla tunnilla, kun julkaistiin ja sanoin bändikavereille Jiin tehneen biisin, joka kuulostaa ihan itseltään ja joka tulee olemaan hitti. Olkoon soitettu laulu, mutta ei se biisin itsensä vika ole. Mahtavaa bändisoitantaa ja malliesimerkki J. Karjalaisesta lauluntekijänä.
Y: Tässä on kyllä elementit paikallaan ja siksi kai Emmankin saanut haavinsa. Karjalaisella on oma saundinsa ja senkään kanssa en itse ole ihan sinut.
Tapsa: Lankisen kitarointia on kyllä mukava kuunnella.
A: Ja Gröhnin sähköpiano siellä seassa myös. Salaiset aseet on hyödynnetty.
Jole: J. Karjalainen on parhautta. Tämä biisi toimii vielä aina vaan ihan hemmetin hyvin, vaikka sen on kuullut lukemattomia kertoja. Tämä biisi sai mut ihastumaan Karjalaisen musiikkiin uudelleen. Teki tämän lisäkis pirun hyviä muitakin biisejä 2010-luvulla. Voikukkia esimerkiksi aivan helmi.
J: Jukka on ihan loustava sanoittaja ja biisit kestää aikaa hyvin. Minusta tää biisi ei kuulu ehkä siihen kategoriaan. Taustasoitanta ihan mellania.
TO: Kyllä Jii uppoaa. Tämä ei kappale ihan suosikkeja, mutta kovaa tasoa kuitenkin. Hienoa soitantaa! Ei voi hävitä norjalaiselle
T: Niin, kyllähän tämä esim. Käännyin hiljaa pois -biisille häviää kirkkaasti, mutta tältä aikakaudelta kova. Tässäkin iso osa nostalgiaa ja tuota fiilistä, että "perkele, se vielä teki "väinöt"!"
Tapsa: Biisinä ei minulle Jiin parhaimmistoa johtuen tuosta koko biisin ajan jatkuvasta biitistä eli menee etiäpäin turhan tasaisesti.
Raadin arvio
T: 9,25
A: 9,6
Y: 7,32
J: 6,9
Tapsa: 8,2
TO: 8,9
Jole: 9,5
5. Edu Kettunen – Autioilla rannoilla (2016)
Suomalainen musiikki sytyttää yleensä silloin, kun sanoituksilla on annettavaa. Musiikilla ja melodialla juhlivat sitten ulkomaiset. Voi olla ja on poikkeuksiakin. Edu Kettunen on sellainen ”kasipuoli” sanoittaja. Olen myös äänestään pitänyt aina. Tämä kappale on soinut melko paljon tässä viime vuosina. Myös hyvä autossa lauleskeltava.
[embed]https://www.youtube.com/watch?v=KthJo5-ioOI[/embed]
[embed]https://open.spotify.com/track/1NNl8FZRzHPCcE6oYdeIuL?si=0ne-xOeaSES69HQZvEg8dw[/embed]
T: Edun sanoitukset on vaan luokkaa ylempänä, lausemuodot on ihan eri tasolla kuin nyt vaikka sillä Arttu Wiskarilla.
Jole: Ei mikään Edu Kehäkettunen, mutta menee kai se tämäkin. Ei vaan. Pahoittelen, ei kyllä valitettavasti pudonnut yhtään.
J: On mystistä. Kun toi Jiin biisi soi mietin tätä, juuri tätä biisiä ja varoittamatta se tuli. Olen kuunnellut paljon. Mitäs sitä kaihokaipuulleen mahtaa.
Y: Nyt kolahti. Tämä kuulosti aidolta, Edu oli sinut tekstinsä kanssa ja orkesterointi tuki kappaleen sanomaa hyvin. Tämä on laulu.
A: Olipa taas hyvät soitannat. Itselle ei Edu hahmona eikä lauluntekijänä ole niin tuttu tai iskenyt tajuntaan. Tunnelma oli tunnettava. Kuulosti syksyltä.
Tapsa: Edu on eräällä tavalla Suomen vastine J.J. Calelle. Pienistä jutuista koostettu biisi ja nähtävästi sanoituksilla on merkitystä - niille, jotka niitä kuuntelee sillä korvalla.
TO: Edu on jäänyt vähän liikaa kiinni siihen Lentäjän poikaan, vaikka on tehnyt vaikka sun mitä vuosien varrella. Ihan kauheasti ei ole sooloura tainnut kiinnostaakaan, vaikka monen artistin taustoilla ollut. Herkkä ja tunteikas biisi.
T: Jos kuuntelee Radioheadia tykkää väkisin Edusta, vaikka genre on aika eri. Niissä on jotain samaa. Ei niinkään hittihakuisuutta.
Raadin arvio
T: 9,33
A: 8
Y: 9,8
J: 9,9
Tapsa: 7,5
TO: 8,81
Jole: 6
4. Pearl Jam – Sirens (2013)
Kesä kääntyy ja tulee syksy. Tämä kappale alkaa väkisin pyrkimään soittolistoille. Jos pelkkiä lauluääniä haetaan, niin tässä ollaan TOP10:ssä minun mittareilla. Mikähän se tässä se kovin juttu on? Ehkä kitarasoolot. Tai kokonaisuus.
[embed]https://www.youtube.com/watch?v=4jZBwyG7HPs[/embed]
[embed]https://open.spotify.com/track/1cAMXz9mnvrqyQLSG4KeeE?si=wnMmyuM2QNKP4iPtmX7tXA[/embed]
A: Sydän kurkkuun ja tippa silmäkulmaan introsta asti. Minun listalla vuosikymmenen paras kappale. Ryhdin kuuntelemaan tuota Lightning Bolt-levyä talvella 2014 Spotifysta. Tämän Sirensin, neljännen raidan, jälkeen löin koneen kiinni ja kävelin levykauppaan ostaen cd:n. Kukin soittaja erottuu edukseen omilla hetkillään keulassa ollen Eddien laulu milloin falsetissa, milloin haavoittuvimillaan alkuaikojen Alivesta kypsyneenä. McCreadyn kitarasoololle myös erityismaininta, aina... Tekstikin on täynnä helmihetkiä. ”I pull you close, so much to lose knowing that nothing lasts forever / I didn’t care before you were here / I danced in laughter with the ever after / but all things change / let this remain /
J: Bassline jyräs turhan pinnassa ja Ameriikassa on tehty 1000 tälläistä kappaletta, vaikkakin oli PJ:n tekele.
A: En ole ikinä skipannut tätä kappaletta
Jole: Oli lutuisen turvallista musiikkia, jotenkin liiankin. Kitarasoolo teki kuitenkin kutaa kappaleelle. Meinasi ennen sooloa mennä ihan Nickelbackiksi.
Y: Ehdin jo mielessäni verrata tätä U2:een, mutta olihan tämä parempaa tavaraa. Tosin ehdin pohtia välissä hieman tasapaksuksi ja silloin se harppasi muutaman loikan ylöspäin.
Tapsa: Vaikka ei orkesteri mikään tuore tapaus ollut tuossa vaiheessa, niin tiettyä raikkautta tässä on. Ei tuossa oikein mitään moitittavaa ole.
TO: Takuuvarmaa perustekemistä, vanhempi tuotanto on itselle tutumpaa. Ja siitä oon kyllä samaa mieltä, että tätä osastoa jenkeistä löytyy.
T: Toki siihen mahtuu pirun hyviä yu-hetkiä, mutta kova orkesteri. Olen myös sitä mieltä, että näitä on jenkeissä sata. Mutta kellään muulla ei ole Vedderiä.
A: Juuri näin! Sirens on minulla ihan kaikkien aikojen biisilistallakin todella, todella ylhäällä. Ylivoimaisesti paras Pearl Jam.
T: Suomessakin voi olla sata hyvää iskelmäbändiä, mutta harvalla on Jari sillanpäätä tai Topia laulamassa.
Raadin arvio
T: 9,48
A: 10
Y: 8,9
J: 7,2
Tapsa: 9
TO: 8,1
Jole: 7,7
3. Leprous- The Valley (2013)
Korkeushyppääjä Osku Torro teki pirullisen tempun ja suositteli minulle Leprous-bändiä. Olenkin siitä asti sitä kuunnellut. Norjalainen Ihsahnin taustabändi on tehnyt sellaista jälkeä, että saattaa olla pääbändiään suositumpi jo. Livenä nähtynäkin voin sanoa, että kova on. Tämän kappaleen väliosa on mieletön. Kuvitelkaa siihen kaksimetrinen laulaja. Ei ole helppoa, mutta totta.
[embed]https://www.youtube.com/watch?v=V7jgX_-F7sQ[/embed]
[embed]https://open.spotify.com/track/5NN25Yp2kcE0Qrm2J9V7Uq?si=tfmAvwGXRlGdQPkkSY2dCQ[/embed]
A: Tässä orkesterissa on jotain vahvasti kiehtovaa. Ei kylläkään ollut ainakaan tähän hetkeen sitä tenhoavinta Leprousia tämä, mutta piti otteessaan, sillä huomasin vasta lopussa biisin keston. Arcane Rootsin kanssa samalle viivalle.
Y: Aluksi tuli keskiaikainen kirkko mieleen, jossa unilukkarit suorittivat tarpeellista tehtäväänsä. Mutta usko oli vahva, että kolmanneksi rankatussa pitää olla jotain kuunneltavaakin ja kyllähän viimeisellä vitosella olikin vaikuttavia elementtejä.
T: Minulle kosketinsoittajana nuo kosketinsoundit kyllä merkkaavat aika paljon. Tuota on tullut talvisia teitä pitkin ajellessa kuunneltua. Livenä soittelijaihmiselle on aika kova.
Jole: Kuvittelisin tämän tällaisen spektaakkelin toimivan livenä pirun paljon paremmin kuin näin pelkiltään kuulokkeista yksittäisenä kappaleena. Olihan tässä oikein hyviä hetkiäkin, mutta kaikkinensa liian vaativa kokonaisuus kuunneltavaksi yksinkertaiselle ihmiselle.
J: Norjan Suburban Tribe, joskin näillä Ville Tuomea parempi laulaja. Eihän tää mee Seiskaan? Tiiän bändin ja tykkään tollasesta kontrolloidusta kovasta soitannasta.
Tapsa: Proge kuuluu kyllä kuuntelulistalleni siinä missä moni muukin. Ihan en tämän tyyppiseen kuitenkaan suuremmalti lämpiä. Luureilla suht lujaa kuunnellen tuo jatkuva rytminen jaksotus alkoi jopa rasittamaan. Hieno tunnelma biisissä oli ja vokalisti oli taitava.
TO: Odottelin milloin tuo kappale oikein lähtee. Joko kunnon mättö tai sitten jotain Prodigy-osastoa, mutta laddar laddar vaan. Äänestä ja kovista rummuista.
Raadin arvio
T: 9,48
A: 8
Y: 7,77
J: 9,5
Tapsa: 8,2
TO: 7,8
Jole: 7,8
2. Sydän, sydän - Ensin täytyy laulaa laulunsa(2018)
Sydän, Sydän noudattaa tai ainakin on noudattanut biisinteossa jonkinlaisia dogmeja. Osa kappaleista on hyvin outoja, mutta livenä bändi on aina viihdyttävä. Tässä viihdyttää myös se, että sen musiikki on tientynlaisessa sekopäisyydessään samankaltaista kuin omalla bändilläni. Ensin täytyy laulaa laulunsa on hieno ”eletään vaan vaikka piruuttaan” -veto!
[embed]https://www.youtube.com/watch?v=Y7ufKPQsqA8[/embed]
[embed]https://open.spotify.com/track/6wBhuOeYF8GSASKi9vgkVA?si=2IRnciG7TuWFjNtfU-da6g[/embed]
Jole: Sanoituksesta tulee hiukan mieleeni Jarkko Martikainen. Jotain vähän YUP-meininkiä tässä on ehkä muutenkin.
Y: Tulipa epävarma olo. Tässä kakofonisessa iloittelussa on kuitenkin selkeä reipashenkinen tatsi. Myös Skopan vokalisointi aiheuttaa ristiriitaisia väristyksiä. Mutta eihän tästä voinut olla pitämättä.
A: Menisi Tehosekoittimesta. Irtonainen meininki ja sanoma.
Tapsa: Sehän oli raikasta menoa. Ehkä hieman lyhyempi pätkäkin olisi riittänyt.
A: Hieman pitkä oli kyllä.
J: Hesasta tullut paljon hyviä lupaavia bändejä, jotka valitettavasti jäävät nykyisillä radion soittolista-anarkismilla ihmiselle tiedostamattomiin. Loistava biisi.
T: Yltä sellainen kommentti, joka pätee minuunkin. Tästä tulee hyvin häilyvä olo, mutta jotenkin tuota sitten hyräilee koko päivän. Pikkuisen se on pitkä, mutta hyvä se on
TO: Kuulosti siltä, että tämä pumppu soittaa juuri sitä, mistä itse tykkää ja vähät välittää mitä muut ajattelee. (Sen näkee muuten Spotifyn kuuntelumääristäkin.) Paras kohta sanoituksissa oli tuo "huipulla on Temppeli", rutistaa-kohta oli Hanhiniemeä tai Tähkää. Mut mielummin tätä kuin jazzia,
Tapsa: Jos tuotanto olisi ollut parempi, niin olisi nostanut pistemäärääni. Nyt lievä kotikutoisuus ei ollut plussaa.
T: Suosittelen lyhyemmästä ja tavallisemmasta pitäville bändin Ikuinen hehku -biisiä.
A: Minulle se kotikutoisuus taas oli tässä juuri se, mikä jäi mieleen. Toisin kuin tällä viikolla aiemmin kuunnellussa Maustetytöissä esimerkiksi...
T: Bändillä oli ilmeisesti joskus sellainen sääntö, ettei mikään biisi saa mennä neljään. Se kertoo, ettei tavoitella isoja yleisöjä.
Y: Minulle tuli mieleen ruotsalainen Dag Vag 1970-luvulta.
Raadin arvio
T: 9,56
A: 8,4
Y: 9,3
J: 9,1
Tapsa: 8,3
TO: 8,3
Jole: 7,3
1.Lana Del Rey - Venice Bitch (2018)
Tämä artisti ei ole muuten lähtenyt, mutta Venice Bitch oli aika mullistava. Nainenhan on jonkinlainen seksisymboli ollut äänensä ansiosta eikä hän rumakaan liene, mutta tässä kappaleessa ei ole siitä kyse. Tai tavallaan on, mutta soundimaailma tässä puhuttelee. Väliosan soolottelusta tulee alkuaikojen Frusciante mieleen. Eikä se ole paha. En olisi tätä uskonut, jos olisi 10 vuotta sitten pitänyt sanoa.
[embed]https://www.youtube.com/watch?v=Qg3DxELVPj4[/embed]
[embed]https://open.spotify.com/track/3hwQhakFwm9soLEBnSDH17?si=OgY52kXMQ32qK3nErZJaGg[/embed]
A: Kympin biisi tämäkin. Norman Fucking Rockwell! löytyy hyllystä cd:nä (vinyylin ostan heti kun tulee vastaan) ja on vuosikymmenen levylistalla kärkikahinoissa. Tämä on jo aiemminkin tastingissa puitu. Tässä käy se taika, mitä Springsteen on kuvaillut sanoin ”joskus 1+1 onkin 3”. Sävel ja sanat luovat oman maailmansa, jossa vieraillaan se reilu 9 ja puoli minuuttia. Vaikka kestääkin ”niin kauan”, niin taas tuli olo että ”joko tämä loppui...”.
T: En edes kuuntele tätä usein, mutta joku se vaikuttaa niin, että melkein on kyynel silmässä.
Y: Ei todellakaan heikkoa lenkkiä tässä kappaleessa. Minulle olisi kuitenkin riittänyt hieman lyhyempikin mitta, yhdeksän minuutin pituus ei suonut minulle lopulta mitään suurempaa lisäarvoa perusteemaan nähden.
Jole: Taisin viime tammikuun tastingissa kuvailla tätä jotakuinkin elokuvalliseksi kappaleeksi. Siltä se tuntuu edelleen. Silloin annoin näköjään tasan seiskan. Annetaan nyt hiukan enemmän kuitenkin tällä kertaa.
J: Tuoreempaa Lanaa. Tykkään tuosta laulun kontra-altto soinnista ja tunnelmasta. Olen ns satunnaisfani ja aina heruu pisteitä, kun itse esittäjä säveltää ja hän tekee sitä.
T: tässä myös oman maun äärirajat kohtaavat jonkinlaisen valtavirran. Vaikka soolottelut ja mitta on röyhkeitä, ei haittaa yhtään.
Tapsa: Tykkäsin soitannosta. Hienosti tuli instrumentaalipuolella aina pikkasen jotain uutta eikä ollut ihan ennalta arvattavaa tavaraa.
T: En edes oikein tiedä, miltä Lana näyttää. Mutta ääni kuulostaa aika lumoavalta.
A: Sama juttu. Taisin sanoa viimeksikin, että mielestäni tämä käy sellaisilla musiikillisilla hangilla, missä ei paljon muiden jalanjälkiä näy
TO: No joo. Kuunneltavaa kamaa kieltämättä ja sointi on hienoa. Onhan tuo vimosen päälle tuotettua tavaraa. Muttei lopulta oikein jaksa kuitenkaan sytyttää. Kuuma kissa.
Tapsa: Laulaja sinällään ei minusta ole mitenkään erityisen persoonallinen. Ei näitä nyt ehkä ihan samalla tavalla ole sataa, mitä tuolla Pearl Jamin osalla mainittiin, mutta...
Raadin arvio
T: 9,57
A: 10
Y: 8,85
J: 8,8
Tapsa: 8,7
TO: 8,3
Jole: 7,5
RAADIN RANKING
1. Lana Del Rey - Venice Bitch 8,82
2. Sydän, Sydän - Ensin täytyy laulaa laulunsa 9,56
3. Pearl Jam - Sirens 8,63
4. J.Karjalainen - Mennyt mies 8,52
5. Edu Kettunen - Autioilla rannoilla 8,48
6. Leprous - The Valley 8,36
7. Gregory Porter - Painted on Canvas 8,11
8. Spidergawd - Is This Love..? 7,99
9. Arcane Roots - Off The Floor 7,78
10. Pyhimys feat. Vesta - Kynnet, kynnet 6,52
OSALLISTUJAT
T: Ausculton jäsen T ja kuuntelen vähän liikaakin musiikkia.
Y: Ausculton jäsen Yyte. joka rauhoitti vuoden vaihteen liki kokonaan musiikilta suksille.
A: Ausculton jäsen A. Viime päivinä koettanut taas tarrautua uuden ja vanhan musiikin syrjään isompien kuunteluprojektien jälkeen.
J: Jarska. Olen ollut Dead Kennedysien keikalla Tavalla sata vuotta sitten. Siinäpä se.
Jole: Espoolainen faija.
Tapsa: Työn orja ja musiikkiharrastelija.
TO: Taitaa olla kolmas kerta mukana, edellisestä on kyllä vierähtänyt. Viime kuukauden kuunnelluin asia on ollut jouluradio.
10.Arcane Roots – Off the Floor (2017)
Englantilainen Arcane Roots tuli tutuksi silloin, kun valmistelin albumeiden top100-listaa. Sen Melancholia Hymns meni ilmestymisvuonnaan 2017 ohi, mutta kovasti se on kärkeen kammennut sitten myöhemmin. Tämä jännästi sekoittaa teknoelementtejä progemetalliin.
Y: Olipas tyylikäs alku, joka täytyy kuunnella joku päivä tarkemmin. Soiton kehittely pysyi kohtuullisen hyvin kasassa alun herkkyydestä tiukempaankin rytmiikkaan. Laulusaundi ei ihan mulle natsannut, mutta muuten ok.
A: Sehän oli hyvä. Ei liian pitkä eikä liian livennyt liian kikkailuksi. Minulla on kyllä paikka tällaiselle musiikille olemassa.
J: Alku lupasi herkkää ja melodista. Jyräsi vähän liikaa.
T: Täytyy kertoa kuriositeettina, että bändiä suositteli alunperin Joonas Kaselius, joka paikallisessa Nerve End -bändissä soittaapi. Hyvä sekin.
Jole: Erikoinen yhdistelmä vähän kaikkea. Hetken tuntui jo, että leviää käsistä, mutta sitten jotenkin palasi raiteilleen kuitenkin. Jännä biisi mulle entuudestaan ihan tuntemattomalta pumpulta.
T: Minä tykkään tässä jonkinlaisesta kylmyydestä paljonkin. Autotiellä tuon kanssa herkästi 130km/h.
Tapsa: Ei ollut minulle aiemmasta tuttu. En tiedä, onko se välttämättä meriitti bändille, jos sen biisistä tulee joku toinen bändi mieleen. Kotimainen Blanko ja Rush. Mutta eivät ole huonoja verrokkeja nuo, joten kyllähän tämä minulle ihan hyvin maistui.
TO: Mielekiintoinen sekoitus. Ja kun ei tiennyt mitä odottaa, kappaleen noustessa hitaasti noin puolessa välissä kohti kertosäettä, olisi sieltä voinut ihan hyvin tärähtää jotain teknoa.
Raadin arvio
T: 9,17
A: 8
Y: 7,82
J: 7
Tapsa: 7,6
TO: 7,4
Jole: 7,5
9. Spidergawd– Is This Love..? (2017)
Norjasta tulee musta metallia vaikka minkä verran. Siellä on myös muuta tarjolla, kun jaksaa tutkia. Täysin puskista pölähti tämäkin bändi tutuksi samaisena vuonna 2017. Jonkinlaista hevirockin ja stonerin sekoitusta tarjoilee Spdergawd ja mikä parasta se tarjoilee sitä saksofonin kera.
[embed]https://www.youtube.com/watch?v=4Iit5Z1yNHQ[/embed]
[embed]https://open.spotify.com/track/3UGKMkD85BpfXC3Nq2TKML?si=0sZeZVVgQgmGAtekRAYWBQ[/embed]
Y: No niin ei ihme, että rumpali pysyy hoikkana tuollaisella lyöntimäärällä. Mutta muuten iskut menivät osaltani suurimmalta osalta huti. En vaan saa otetta tällaiseen sohimiseen.
Jole: Alkuun meni hetki päästä jyvälle. Laulannasta tuli hetkellisesti fiilis sellaisesta köyhän miehen Metallicasta. Siisti biisi kyllä noin muuten. Saksofonista tulee aina pinnoja (olis saanut vaan tulla paremmin esille kylläkin) ja rumpalin meininki oli kyllä tosi tosi kova.
TO: No tämäpä maistui, vaikka nevahööd! Mikään ei oikeastaan häirinnyt.
T: Minusta soitanta on erittäin tiukkaa. Tähän liittyy vahvasti kaljoittelu kaverin kanssa saunassa ja maalimanparannus, joten nostalgia nostaa pisteet
J: Makee Nazareht-saundi alkoi puskemaan. Soitantaa sämplätty tiukasti, tahtoo kohista diskanttivoittosesti tollasessa tilassa. Mutta tykkäsin kaikesta exp. rummuista.
A: Ei ihan niin hyvä kuin edellinen. Vähän möykkymäinen sovitus. Kolmen ja puolen minuutin huitteissa ollut vaihe jäi mieleen.
Tapsa: Hyvinhän se biisi rullasi etiäpäin. Soolo-osan kompinvaihto tuli ihan tarpeeseen ja toimi raikastavana muuten aika tasaisesti jyräävässä biisissä. Hieman oli odotukset korkeammalla tuon fonin käytön suhteen. Jos nyt oikein kuulin, niin matalataajuuksissa mentiin muutamaa harmoniaa lukuunottamatta. Kyllä tuolta poppoolta jonkin toisenkin zibaleen kuuntelisi.
Raadin arvio
T: 9,17
A: 7,5
Y: 6,13
J: 8,4
Tapsa: 7,6
TO: 8,8
Jole: 8,3
8. Pyhimysft. Vesta - Kynnet, kynnet (2018)
Pyhimyksestä on tullut valtakunnan johtava rap-artisti. Jopa rasittavuuteen asti. Kynnet, Kynnet kuitenkin toimii, paljolti Vestan laulun ansiosta. Eikä Pyhimyksen sanoitustaitoja voi kyseenalaistaa. Kyllä siellä osaamista on.
[embed]https://www.youtube.com/watch?v=OOZMWknI3xE[/embed]
[embed]https://open.spotify.com/track/5HFUJIjkg7DgP3EuWtZ1rA?si=lRDrW8arQcaUZlrZFEaUsg[/embed]
T: Minulla kun on myös konemusiikkifanitus-taustaa, niin tämä iskee. Jotenkin hienosti tuotetut soundit.
Y: Juu... Tunnettuahan on, että minusta räppi on parhaimmillaan instrumentaalina ja kun tuo Pyhimyksen sanailukin aika särmätöntä luentaa.
Jole: Tänään kuuntelin päivällä ekaa kertaa Pyhimyksen uutta plättyä. Ukko osaa hommansa todella rautaisesti, mutta mutta… Onko jo niin mainstream että etoo? Tämä biisi on nätti paketti Vestan lauluineen päivineen. Ei mun mielestä parasta Pyhimystä, mutta eittämättä homma toimii ja biisi on soinut Suomessa kyllä senkin edestä. Saimaan kanssa tehdyllä levyllä oli tätä parempia siivuja.
T: Saimaa-biisit oli lähellä tätä, mutta ei ihan. Tähän kappaleeseen taas liittyy se, että tämä on "isin ja tytön" yhteinen biisi.
Tapsa: Ei tällaista kuuskytluvun lasta saa kyllä innostumaan tästä puhelaulusta ft. melodiakertsi. Pyhimys latoo tekstejä lähes aina samalla flegmaattisella tyylillään, mikä ei edes tässä räppiskenessä ole minun korvaan mieluisinta kuultavaa.
J: Joo. Vestan nimi kun vilahti olin ihan et jos tulee hänen ja Jori Sjöroosin Idly oon kympin mies.
TO: Täytyy myöntää, että yllätyin ja yritän ymmärtää. Pyhimystä Saimaan tuli kuunneltua viime kesänä ja jopa livenä Ilosaaressa. Varsinkin Hermesetas jäi mieleen, Sanat on jäpällä kyllä hallussa. Sopivilla annostuksilla kuunneltavissaa raskaammankin ystävälle sopivilla hetkillä.
A: Pohjat ja soundit hirmu hyvät. Solistit jäi sitten telineisiin. Tuolla Ausculton omassa chatissa juuri on ollut puhetta, että vähän jopa harmittaa, että en osaa tarttua tähän uuden sukupolven musiikintekijöiden ketjuun, johon Pyhimyksenkin lukisin. Minä, joka Auscultossakin olen puhunut tekstien puolesta, en saanut tästä irti juuri mitään siltä puolelta. Tässä muuten tuli mieleen, että nyt kun ollaan tuoreissa biiseissä niin huomaa kuinka ainakin toistaiseksi on olleet hyvät soundimaailmat joka biisissä.
Raadin arvio
T: 9,25
A: 6,5
Y: 6,4
J: 6
Tapsa: 3
TO: 7,5
Jole: 7
7. GregoryPorter - Painted On Canvas (2012)
Gregory Porter on jännä hahmo. Hän esiintyy pipossa tai hatussa, joka peittää myös kaulan. Ihokirurgiasta, jonka syytä hän ei ole kertonut, on jäänyt jälkiä. Vaikka pääasiassa pidän raskaammasta musiikista, olen aina pitänyt jazzista. Tämä on sellaista helppoa ja rauhallista viskinjuontijazzia.
[embed]https://www.youtube.com/watch?v=LsMiYMErrQ8[/embed]
[embed]https://open.spotify.com/track/0YD7kHdLRReYQCPWohIau3?si=NcVGZppTQqy3Sf6Oz05tVQ[/embed]
J: Taitava laulaja ja hienot jazz vibrat peitti lounge-musan tyhjyyden hyvin. Mie tykkäsin.
Jole: Oli leppoisaa, tosi leppoisaa. Kuulostaa luurit päässä hyvältä tässä ja nyt. Muuten jäisi mulla kyllä hyvin herkästi taustamusiikin rooliin, jos jossain sattumalta kuulisin.
Y: Päälle ysin teos (liki 9,5) kiitos erinomaisen taustan ja instrumentaaliosuuden. Mutta alun jopa liian hienostelevan puhdas laulu pudottaa lopullista saldoa.
TO: Pystyn kuuntelemaan tätä taustalla silleen huomaamatta, mutta itsellä kaikki jazz vain kuulostaa liian samalta. Pitäisi varmaan siedättää enemmän. Lounge-menoa, hyvä ääni kyllä äijällä. Odotin alun pianon jälkeen Elton Johnia, muttei kuulunut.
T: Minusta just Insomniumit ja ne kuulostaa kaikki samalta. Tämähän oli huomattavasti vähemmän jazzia kuin se, mitä normaalista kuuntelen.
A: Tyylikästä ja miellyttävää tunnelmointia eikä kerrassaan mitään vikaa. Varmasti levymitassakin menee sopivassa ympäristössä. Toistaiseksi päivän paras.
Tapsa: Kontrabasson ääni sormin soitettuna (ei siis jousella) kuuluu meikäläisen lempisoundeihin. Tässä kiinnitin huomiota soundeissa "kuivuuteen". Ei ollut helpotettu hommaa turhalla tilakaiulla. Biisi ehkä vähän mitäänsanomaton. Loppupuolen nostatuksesta plussaa. Atson kanssa tässä samaa mieltä: toistaiseksi illan paras.
A: Kaiun puutteen huomasin itsekin. Ja sen, että kun vertaa niihin kahteen ekaan, niin siellä oli sitten äänimaisemassa tilaa. Esimerkiksi bassolle.
Tapsa: Tämän tyyppisissa jazzlevytyksissä lähdetään harvemmin ns. loudness war -hommiin.
Raadin arvio
T: 9,25
A: 8,25
Y: 8,7
J: 9,2
Tapsa: 8,1
TO: 6
Jole: 7,3
6. J. Karjalainen - Mennyt Mies (2012)
Kun tämä kappale soi ensimmäisen kerran radiossa, olin melko yllättynyt. Jii on aina ollut pirullisen kova sanoittaja hänkin. Tämä kappalehan kertoo tietynlaisesta sielunvaelluksesta. Tai oikeastaan siitä, että ihminen voi eläessään elää toisessa todellisuudessa toisiakin elämiä. Tästä esimerkiksi A.W.Yrjänä puhuu selventävästi Perttu Häkkisen radiolähetyksessä.
[embed]https://www.youtube.com/watch?v=6ym2F3rbKmM[/embed]
[embed]https://open.spotify.com/track/0thSyp6VHdgcQsSuoYEdOJ?si=I8B_pC92QD6krVAXpqm20g[/embed]
A: Muistan kun tämä tuli uudenvuoden aattona vuoden vaihtuessa 2012 -> 2013. Huomasin Youtubesta samalla tunnilla, kun julkaistiin ja sanoin bändikavereille Jiin tehneen biisin, joka kuulostaa ihan itseltään ja joka tulee olemaan hitti. Olkoon soitettu laulu, mutta ei se biisin itsensä vika ole. Mahtavaa bändisoitantaa ja malliesimerkki J. Karjalaisesta lauluntekijänä.
Y: Tässä on kyllä elementit paikallaan ja siksi kai Emmankin saanut haavinsa. Karjalaisella on oma saundinsa ja senkään kanssa en itse ole ihan sinut.
Tapsa: Lankisen kitarointia on kyllä mukava kuunnella.
A: Ja Gröhnin sähköpiano siellä seassa myös. Salaiset aseet on hyödynnetty.
Jole: J. Karjalainen on parhautta. Tämä biisi toimii vielä aina vaan ihan hemmetin hyvin, vaikka sen on kuullut lukemattomia kertoja. Tämä biisi sai mut ihastumaan Karjalaisen musiikkiin uudelleen. Teki tämän lisäkis pirun hyviä muitakin biisejä 2010-luvulla. Voikukkia esimerkiksi aivan helmi.
J: Jukka on ihan loustava sanoittaja ja biisit kestää aikaa hyvin. Minusta tää biisi ei kuulu ehkä siihen kategoriaan. Taustasoitanta ihan mellania.
TO: Kyllä Jii uppoaa. Tämä ei kappale ihan suosikkeja, mutta kovaa tasoa kuitenkin. Hienoa soitantaa! Ei voi hävitä norjalaiselle
T: Niin, kyllähän tämä esim. Käännyin hiljaa pois -biisille häviää kirkkaasti, mutta tältä aikakaudelta kova. Tässäkin iso osa nostalgiaa ja tuota fiilistä, että "perkele, se vielä teki "väinöt"!"
Tapsa: Biisinä ei minulle Jiin parhaimmistoa johtuen tuosta koko biisin ajan jatkuvasta biitistä eli menee etiäpäin turhan tasaisesti.
Raadin arvio
T: 9,25
A: 9,6
Y: 7,32
J: 6,9
Tapsa: 8,2
TO: 8,9
Jole: 9,5
5. Edu Kettunen – Autioilla rannoilla (2016)
Suomalainen musiikki sytyttää yleensä silloin, kun sanoituksilla on annettavaa. Musiikilla ja melodialla juhlivat sitten ulkomaiset. Voi olla ja on poikkeuksiakin. Edu Kettunen on sellainen ”kasipuoli” sanoittaja. Olen myös äänestään pitänyt aina. Tämä kappale on soinut melko paljon tässä viime vuosina. Myös hyvä autossa lauleskeltava.
[embed]https://www.youtube.com/watch?v=KthJo5-ioOI[/embed]
[embed]https://open.spotify.com/track/1NNl8FZRzHPCcE6oYdeIuL?si=0ne-xOeaSES69HQZvEg8dw[/embed]
T: Edun sanoitukset on vaan luokkaa ylempänä, lausemuodot on ihan eri tasolla kuin nyt vaikka sillä Arttu Wiskarilla.
Jole: Ei mikään Edu Kehäkettunen, mutta menee kai se tämäkin. Ei vaan. Pahoittelen, ei kyllä valitettavasti pudonnut yhtään.
J: On mystistä. Kun toi Jiin biisi soi mietin tätä, juuri tätä biisiä ja varoittamatta se tuli. Olen kuunnellut paljon. Mitäs sitä kaihokaipuulleen mahtaa.
Y: Nyt kolahti. Tämä kuulosti aidolta, Edu oli sinut tekstinsä kanssa ja orkesterointi tuki kappaleen sanomaa hyvin. Tämä on laulu.
A: Olipa taas hyvät soitannat. Itselle ei Edu hahmona eikä lauluntekijänä ole niin tuttu tai iskenyt tajuntaan. Tunnelma oli tunnettava. Kuulosti syksyltä.
Tapsa: Edu on eräällä tavalla Suomen vastine J.J. Calelle. Pienistä jutuista koostettu biisi ja nähtävästi sanoituksilla on merkitystä - niille, jotka niitä kuuntelee sillä korvalla.
TO: Edu on jäänyt vähän liikaa kiinni siihen Lentäjän poikaan, vaikka on tehnyt vaikka sun mitä vuosien varrella. Ihan kauheasti ei ole sooloura tainnut kiinnostaakaan, vaikka monen artistin taustoilla ollut. Herkkä ja tunteikas biisi.
T: Jos kuuntelee Radioheadia tykkää väkisin Edusta, vaikka genre on aika eri. Niissä on jotain samaa. Ei niinkään hittihakuisuutta.
Raadin arvio
T: 9,33
A: 8
Y: 9,8
J: 9,9
Tapsa: 7,5
TO: 8,81
Jole: 6
4. Pearl Jam – Sirens (2013)
Kesä kääntyy ja tulee syksy. Tämä kappale alkaa väkisin pyrkimään soittolistoille. Jos pelkkiä lauluääniä haetaan, niin tässä ollaan TOP10:ssä minun mittareilla. Mikähän se tässä se kovin juttu on? Ehkä kitarasoolot. Tai kokonaisuus.
[embed]https://www.youtube.com/watch?v=4jZBwyG7HPs[/embed]
[embed]https://open.spotify.com/track/1cAMXz9mnvrqyQLSG4KeeE?si=wnMmyuM2QNKP4iPtmX7tXA[/embed]
A: Sydän kurkkuun ja tippa silmäkulmaan introsta asti. Minun listalla vuosikymmenen paras kappale. Ryhdin kuuntelemaan tuota Lightning Bolt-levyä talvella 2014 Spotifysta. Tämän Sirensin, neljännen raidan, jälkeen löin koneen kiinni ja kävelin levykauppaan ostaen cd:n. Kukin soittaja erottuu edukseen omilla hetkillään keulassa ollen Eddien laulu milloin falsetissa, milloin haavoittuvimillaan alkuaikojen Alivesta kypsyneenä. McCreadyn kitarasoololle myös erityismaininta, aina... Tekstikin on täynnä helmihetkiä. ”I pull you close, so much to lose knowing that nothing lasts forever / I didn’t care before you were here / I danced in laughter with the ever after / but all things change / let this remain /
J: Bassline jyräs turhan pinnassa ja Ameriikassa on tehty 1000 tälläistä kappaletta, vaikkakin oli PJ:n tekele.
A: En ole ikinä skipannut tätä kappaletta
Jole: Oli lutuisen turvallista musiikkia, jotenkin liiankin. Kitarasoolo teki kuitenkin kutaa kappaleelle. Meinasi ennen sooloa mennä ihan Nickelbackiksi.
Y: Ehdin jo mielessäni verrata tätä U2:een, mutta olihan tämä parempaa tavaraa. Tosin ehdin pohtia välissä hieman tasapaksuksi ja silloin se harppasi muutaman loikan ylöspäin.
Tapsa: Vaikka ei orkesteri mikään tuore tapaus ollut tuossa vaiheessa, niin tiettyä raikkautta tässä on. Ei tuossa oikein mitään moitittavaa ole.
TO: Takuuvarmaa perustekemistä, vanhempi tuotanto on itselle tutumpaa. Ja siitä oon kyllä samaa mieltä, että tätä osastoa jenkeistä löytyy.
T: Toki siihen mahtuu pirun hyviä yu-hetkiä, mutta kova orkesteri. Olen myös sitä mieltä, että näitä on jenkeissä sata. Mutta kellään muulla ei ole Vedderiä.
A: Juuri näin! Sirens on minulla ihan kaikkien aikojen biisilistallakin todella, todella ylhäällä. Ylivoimaisesti paras Pearl Jam.
T: Suomessakin voi olla sata hyvää iskelmäbändiä, mutta harvalla on Jari sillanpäätä tai Topia laulamassa.
Raadin arvio
T: 9,48
A: 10
Y: 8,9
J: 7,2
Tapsa: 9
TO: 8,1
Jole: 7,7
3. Leprous- The Valley (2013)
Korkeushyppääjä Osku Torro teki pirullisen tempun ja suositteli minulle Leprous-bändiä. Olenkin siitä asti sitä kuunnellut. Norjalainen Ihsahnin taustabändi on tehnyt sellaista jälkeä, että saattaa olla pääbändiään suositumpi jo. Livenä nähtynäkin voin sanoa, että kova on. Tämän kappaleen väliosa on mieletön. Kuvitelkaa siihen kaksimetrinen laulaja. Ei ole helppoa, mutta totta.
[embed]https://www.youtube.com/watch?v=V7jgX_-F7sQ[/embed]
[embed]https://open.spotify.com/track/5NN25Yp2kcE0Qrm2J9V7Uq?si=tfmAvwGXRlGdQPkkSY2dCQ[/embed]
A: Tässä orkesterissa on jotain vahvasti kiehtovaa. Ei kylläkään ollut ainakaan tähän hetkeen sitä tenhoavinta Leprousia tämä, mutta piti otteessaan, sillä huomasin vasta lopussa biisin keston. Arcane Rootsin kanssa samalle viivalle.
Y: Aluksi tuli keskiaikainen kirkko mieleen, jossa unilukkarit suorittivat tarpeellista tehtäväänsä. Mutta usko oli vahva, että kolmanneksi rankatussa pitää olla jotain kuunneltavaakin ja kyllähän viimeisellä vitosella olikin vaikuttavia elementtejä.
T: Minulle kosketinsoittajana nuo kosketinsoundit kyllä merkkaavat aika paljon. Tuota on tullut talvisia teitä pitkin ajellessa kuunneltua. Livenä soittelijaihmiselle on aika kova.
Jole: Kuvittelisin tämän tällaisen spektaakkelin toimivan livenä pirun paljon paremmin kuin näin pelkiltään kuulokkeista yksittäisenä kappaleena. Olihan tässä oikein hyviä hetkiäkin, mutta kaikkinensa liian vaativa kokonaisuus kuunneltavaksi yksinkertaiselle ihmiselle.
J: Norjan Suburban Tribe, joskin näillä Ville Tuomea parempi laulaja. Eihän tää mee Seiskaan? Tiiän bändin ja tykkään tollasesta kontrolloidusta kovasta soitannasta.
Tapsa: Proge kuuluu kyllä kuuntelulistalleni siinä missä moni muukin. Ihan en tämän tyyppiseen kuitenkaan suuremmalti lämpiä. Luureilla suht lujaa kuunnellen tuo jatkuva rytminen jaksotus alkoi jopa rasittamaan. Hieno tunnelma biisissä oli ja vokalisti oli taitava.
TO: Odottelin milloin tuo kappale oikein lähtee. Joko kunnon mättö tai sitten jotain Prodigy-osastoa, mutta laddar laddar vaan. Äänestä ja kovista rummuista.
Raadin arvio
T: 9,48
A: 8
Y: 7,77
J: 9,5
Tapsa: 8,2
TO: 7,8
Jole: 7,8
2. Sydän, sydän - Ensin täytyy laulaa laulunsa(2018)
Sydän, Sydän noudattaa tai ainakin on noudattanut biisinteossa jonkinlaisia dogmeja. Osa kappaleista on hyvin outoja, mutta livenä bändi on aina viihdyttävä. Tässä viihdyttää myös se, että sen musiikki on tientynlaisessa sekopäisyydessään samankaltaista kuin omalla bändilläni. Ensin täytyy laulaa laulunsa on hieno ”eletään vaan vaikka piruuttaan” -veto!
[embed]https://www.youtube.com/watch?v=Y7ufKPQsqA8[/embed]
[embed]https://open.spotify.com/track/6wBhuOeYF8GSASKi9vgkVA?si=2IRnciG7TuWFjNtfU-da6g[/embed]
Jole: Sanoituksesta tulee hiukan mieleeni Jarkko Martikainen. Jotain vähän YUP-meininkiä tässä on ehkä muutenkin.
Y: Tulipa epävarma olo. Tässä kakofonisessa iloittelussa on kuitenkin selkeä reipashenkinen tatsi. Myös Skopan vokalisointi aiheuttaa ristiriitaisia väristyksiä. Mutta eihän tästä voinut olla pitämättä.
A: Menisi Tehosekoittimesta. Irtonainen meininki ja sanoma.
Tapsa: Sehän oli raikasta menoa. Ehkä hieman lyhyempi pätkäkin olisi riittänyt.
A: Hieman pitkä oli kyllä.
J: Hesasta tullut paljon hyviä lupaavia bändejä, jotka valitettavasti jäävät nykyisillä radion soittolista-anarkismilla ihmiselle tiedostamattomiin. Loistava biisi.
T: Yltä sellainen kommentti, joka pätee minuunkin. Tästä tulee hyvin häilyvä olo, mutta jotenkin tuota sitten hyräilee koko päivän. Pikkuisen se on pitkä, mutta hyvä se on
TO: Kuulosti siltä, että tämä pumppu soittaa juuri sitä, mistä itse tykkää ja vähät välittää mitä muut ajattelee. (Sen näkee muuten Spotifyn kuuntelumääristäkin.) Paras kohta sanoituksissa oli tuo "huipulla on Temppeli", rutistaa-kohta oli Hanhiniemeä tai Tähkää. Mut mielummin tätä kuin jazzia,
Tapsa: Jos tuotanto olisi ollut parempi, niin olisi nostanut pistemäärääni. Nyt lievä kotikutoisuus ei ollut plussaa.
T: Suosittelen lyhyemmästä ja tavallisemmasta pitäville bändin Ikuinen hehku -biisiä.
A: Minulle se kotikutoisuus taas oli tässä juuri se, mikä jäi mieleen. Toisin kuin tällä viikolla aiemmin kuunnellussa Maustetytöissä esimerkiksi...
T: Bändillä oli ilmeisesti joskus sellainen sääntö, ettei mikään biisi saa mennä neljään. Se kertoo, ettei tavoitella isoja yleisöjä.
Y: Minulle tuli mieleen ruotsalainen Dag Vag 1970-luvulta.
Raadin arvio
T: 9,56
A: 8,4
Y: 9,3
J: 9,1
Tapsa: 8,3
TO: 8,3
Jole: 7,3
1.Lana Del Rey - Venice Bitch (2018)
Tämä artisti ei ole muuten lähtenyt, mutta Venice Bitch oli aika mullistava. Nainenhan on jonkinlainen seksisymboli ollut äänensä ansiosta eikä hän rumakaan liene, mutta tässä kappaleessa ei ole siitä kyse. Tai tavallaan on, mutta soundimaailma tässä puhuttelee. Väliosan soolottelusta tulee alkuaikojen Frusciante mieleen. Eikä se ole paha. En olisi tätä uskonut, jos olisi 10 vuotta sitten pitänyt sanoa.
[embed]https://www.youtube.com/watch?v=Qg3DxELVPj4[/embed]
[embed]https://open.spotify.com/track/3hwQhakFwm9soLEBnSDH17?si=OgY52kXMQ32qK3nErZJaGg[/embed]
A: Kympin biisi tämäkin. Norman Fucking Rockwell! löytyy hyllystä cd:nä (vinyylin ostan heti kun tulee vastaan) ja on vuosikymmenen levylistalla kärkikahinoissa. Tämä on jo aiemminkin tastingissa puitu. Tässä käy se taika, mitä Springsteen on kuvaillut sanoin ”joskus 1+1 onkin 3”. Sävel ja sanat luovat oman maailmansa, jossa vieraillaan se reilu 9 ja puoli minuuttia. Vaikka kestääkin ”niin kauan”, niin taas tuli olo että ”joko tämä loppui...”.
T: En edes kuuntele tätä usein, mutta joku se vaikuttaa niin, että melkein on kyynel silmässä.
Y: Ei todellakaan heikkoa lenkkiä tässä kappaleessa. Minulle olisi kuitenkin riittänyt hieman lyhyempikin mitta, yhdeksän minuutin pituus ei suonut minulle lopulta mitään suurempaa lisäarvoa perusteemaan nähden.
Jole: Taisin viime tammikuun tastingissa kuvailla tätä jotakuinkin elokuvalliseksi kappaleeksi. Siltä se tuntuu edelleen. Silloin annoin näköjään tasan seiskan. Annetaan nyt hiukan enemmän kuitenkin tällä kertaa.
J: Tuoreempaa Lanaa. Tykkään tuosta laulun kontra-altto soinnista ja tunnelmasta. Olen ns satunnaisfani ja aina heruu pisteitä, kun itse esittäjä säveltää ja hän tekee sitä.
T: tässä myös oman maun äärirajat kohtaavat jonkinlaisen valtavirran. Vaikka soolottelut ja mitta on röyhkeitä, ei haittaa yhtään.
Tapsa: Tykkäsin soitannosta. Hienosti tuli instrumentaalipuolella aina pikkasen jotain uutta eikä ollut ihan ennalta arvattavaa tavaraa.
T: En edes oikein tiedä, miltä Lana näyttää. Mutta ääni kuulostaa aika lumoavalta.
A: Sama juttu. Taisin sanoa viimeksikin, että mielestäni tämä käy sellaisilla musiikillisilla hangilla, missä ei paljon muiden jalanjälkiä näy
TO: No joo. Kuunneltavaa kamaa kieltämättä ja sointi on hienoa. Onhan tuo vimosen päälle tuotettua tavaraa. Muttei lopulta oikein jaksa kuitenkaan sytyttää. Kuuma kissa.
Tapsa: Laulaja sinällään ei minusta ole mitenkään erityisen persoonallinen. Ei näitä nyt ehkä ihan samalla tavalla ole sataa, mitä tuolla Pearl Jamin osalla mainittiin, mutta...
Raadin arvio
T: 9,57
A: 10
Y: 8,85
J: 8,8
Tapsa: 8,7
TO: 8,3
Jole: 7,5
RAADIN RANKING
1. Lana Del Rey - Venice Bitch 8,82
2. Sydän, Sydän - Ensin täytyy laulaa laulunsa 9,56
3. Pearl Jam - Sirens 8,63
4. J.Karjalainen - Mennyt mies 8,52
5. Edu Kettunen - Autioilla rannoilla 8,48
6. Leprous - The Valley 8,36
7. Gregory Porter - Painted on Canvas 8,11
8. Spidergawd - Is This Love..? 7,99
9. Arcane Roots - Off The Floor 7,78
10. Pyhimys feat. Vesta - Kynnet, kynnet 6,52
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)