Toomion TOP200-biisit: 139. Gov't Mule - Bad Little Doggie (2000)

 

Todella hankalan luukun kautta kulki työväki eräänkin pyöräliikkeen kellariin, jossa varsinainen pyörien korjaaminen tapahtui. Sinne kun ensimmäistä kertaa laskeuduin, soi kaiuttimissa Gov’t Mule, joka ei bändinä sanonut mitään. Amerikan rokiksi olisin tämän siihen aikaan kuvannut.

Gov’t Mule on nykyisellään southern rockin kantavia voimia. Kitaristi-laulaja Warren Haynes on arvostettu tekijä ja loihtiikin kitarastaan progehtavia, mutta juurevia riffejä. Rouhea laulusoundissakin on ehtaa punaniskaa enemmän kuin ripaus.

Auscultossakin on bändiä käsitelty grooven yhteydessä. Sellainen tässä minusta kuuluu. Selkeä, mutta ei liian simppeli riffi, johon koko homma kiteytyy. Vähätellä ei voi myöskään rytmiryhmän eli rumpali Matt Abtsin ja edesmenneen basisti Allen Woodyn osuutta.

Enemmän tämä on sellaista kesän autoilumusaa, mutta hyvä riffihän kantaa aina muulloinkin.

 

Ausculton Aivoradio 44/2020

 YYTE

Irina Björklund & Pauanne - Peace Is A Question of Will: Kappaleen sanoma vahvistuu Nobel-palkitun presidentti Martti Ahtisaaren puheosuuksilla. 

Arjen Anthony Lucassen - Pink Beatles In a Purple Zeppelin: Tätä musiikkia on tehty hyvällä mielellä. 

Teemu Ylinikka & Hillevi-Street Band - So Much To Lose:  Kemiläinen Ylinikka pitää stadionrockista a’ la Bruce. Yhtyeensä esikoisalbumi on luvassa vielä tämän vuoden puolella. Jään mielenkiinnolla odottamaan sillä jo julkaistut laulut ovat tasokkaita makupaloja. 

Rick Wakeman - Wondrous Stories: Yes-klassikko Wakemanin upeana tulkintana. 

Rory Gallagher - Follow Me: Tulipahan ladattua tuore Roryn Best of -kokoelma. Sen 30 kappaleen joukosta löytyy tämä alunperin vuonna 1979 Top Priority -albumilla julkaistu laulu, jossa erityisesti kiinittyi huomioni (kitaran soiton lisäksi) laulusaundeihin  

Nick Cave - Cosmic Dancer: Marc Bolan julkaisi kappaleensa vuoden 1971 T. Rex albumilla Electric Warrior. Nick Caven versio löytyy tänä vuonna julkaistulta  albumilta Angelheaded Hipster: The Songs of Marc Bolan and T. Rex, jolla eri artistit versioivat Marcin ja T. Rexin lauluja. Levyn tuotti Hal Willner, joka kuoli huhtikuun alussa koronavirukseen. 

Billy Joe Royal - Hush: Tämä ei ole versio vaan originaali vuodelta 1967. Laulun kirjoitti Joe South, jonka sävelkynästä on myös lähtöisin mm.  I Never Promised You a Rose Garden ja senkin levytti ensimmäisenä Billy Joe Royal. 

Stevie Nicks - Show Them The Way: Laulu, jolla on sanomansa. 

Joe Bonamassa - When One Door Opens: Kun oli teini LP:n ykkösraita oli tärkeä, koska pitkälti sen perusteella levy ostettiin.  Oulussa menin levykauppaan ja valitsin joitain levyjä koekuunteluun, luuri korvalle ja myyjä asetti neulan raidalle. Tovi kuuntelua ja päätöksen tekoon. Tuon pohjalta olisin Joen uusimman albumin ostanut silloinkin.

T

Pharrell Williams - Happy: Pharrell on melkoinen tuottaja, mutta laulukin onnistuu.

Styx - Boat on the River: Vähän Rikiä perjantaihin.

Tuomari Nurmio & Alamaailman Vasarat - Kuvernöörin tytär: Kaoottinen ja alamaailmallinen meininki. Hyvin slaavilaista rytkettä.

A Light in the Dark - Aimless: Pikkuisen White Wardin tapaista venäläistä black metallia.

Yngwie Malmsteen - Rising Force: Legenda jo siksi, että laulun hoitaa Joe Lynn Turner!

CeeLo Green feat. Ludacris - Childz Play: On ehkä Eminemiä kuunneltu, mutta silti tämän rasittavuus nousee jonkinlaiseksi hitiksi.

Kamchatka - Before Things Get Rough: Kamchatka on yksi suosikkibändejä ja jos tällaista stoner rockia vain katsottaisiin, on bändi top3:ssa heittämällä.

Jukka Eskola Soul Trio - Tiny B: Soul jazzia instrumentaalina. Sopiva viskinjuonti-tunnelma. 

King Crimson - One More Red Nightmare: Onhan tuo Fripp ollut aikaansa edellä. Tai jäljessä. Tai jossain ajan sivussa.

Amorphis - White Night: Amorphiksessa joku vähän kaihertaa, mutta menee tämä.

A

Eppu Normaali - Sadan vuoden päästäkin: Tämän levyn julkaisusta tuli eilen kuluneeksi 16 vuotta. Oli aikanaan ensimmäinen, jonka ilmiössä tuli oltua omakohtaisesti mukana. Vähän venytetty, mutta monta toimivaa raitaa sisältävä Eepo-albumi on SVP.

Metallimusiikin olemus – 82. Kiltimmässä Immortal-maskissa

 

IQ - THE WAKE (1985)

Kosketinsoittaja Martin Orford ja kitaristi Mike Holmes olivat soitelleet jo The Lens -bändissä perustaessaan IQ:N vuonna 1981. Silloin mukana olivat basisti Tim Esau, rumpali Paul Cook ja laulaja Peter Nicholls. Tuolla kokoonpanolla mentiin aina pienen läpimurron tehneeseen The Wake  -albumiin, joka on yksi neo-progressiviisisen rockin kulmakiviä.  

Neo-progressiivinen rock on tuon aikakauden, pääasiassa brittibändeissä esiintynyt suunta. Siinä syvälliset sanat ja teatraalinen live-esiintyminen yhdistyi hyvin paljon koskettimien voimalla eteneviin monitahoisiin kappaleisiin.  

IQ ei ole koskaan mihinkään suuriin saavutuksiin revennyt, mutta vannoutumaton fanikunta sillä on edelleen. Bändi nimittäin toimii edelleen, vaikka miehistö on välillä vaihtunutkin. Nykymiehistöstä puuttuu kuitenkin vain perustaja Orford.  

Metalliset elementit ovat levyltä hiukan kateissa. Jonkinlaisia pieniä kikkailuhetkiä levyltä kyllä löytyy ja rivakampaa menoa ehkä eniten The Magic Roundaboutilta. Veisin bändin metallin suuntaan eniten kansi- ja meikkaustaiteen osalta. Laulaja Nicholls on melko pätevä kuvataiteilija, ja albumin kansi onkin jollain lailla ikoninen. Tuon ajan live-keikoilla Nicholls lauloikin tuollainen kevyempi Immortal-maski naamalla. 

Saman genren bändit ovat varmasti toisiaan kuunnelleet, mutta bändiä kuunnelleista tutuimmista artisteista mainitaan vain Radioheadin Thom Yorke. 

Esimerkkinä tuo The Magic Roundabout. 

Kuva: iq-hq.uk

Ausculton Aivoradio 43/2020

 

T

Yann Tiersen - The Drowned Girl: Soundtrack-musiikin mestaria kehiin.

Manic Street Preachers - You Stole the Sun From My Heart: Klassikko parinkymmenen vuoden takaa.

Queen - Teo Torriatte (Let Us Cling Together): Vähän harvemmin kuultua Queenia Day at The Races -albumilta.

Rick Estrin & The Nightcats: Tällaista rautalankabluesia harvemmin meidän listoilla soi. Nyt kuitenkin soi.

Amuri - Halla: Tarttui hyvin korvaan heti ensi kuulemalla. Soittolistakamaa siis.

Jeff Buckley - So Real: Traagisen lopun saanut kulttimuusikko. Kovahan tuo koko Grace-albumi edelleen on.

A Perfect Circle - 3 Libras: Vähän raskaampaa progea väliin.

Curtis Mayfield - Superfly: Funkin ja soulin saloihin tällä kappaleella.

Onségen Ensemble - Duel: On jäänyt tämä bändi ihan kuulemati, vaikka Suomesta on ja kovaa jälkeä jo jonkin aikaa takana.

The Contortionist - Ebb & Flow: Progemetallia kuitenkin helposti lähestyttävästi. 

A

Bright Eyes - To Death’s Heart (In Three Parts): 2020-vuoden materiaalia tämän viikon listan kärkeen.

R.E.M. - Losing My Religion: Syksymusiikkia.

Lana Del Rey - Let Me Love You Like a Woman: Lanan taannoin julkaistu uusi veisu ja ensisingle uudelta levyltä.

Ryan Adams - Gimme Something Good (live at Carnegie Hall): Selkäpiihin menevä vedos herran parhaasta kappaleesta.

Nils Lofgren - Like a Hurricane: Nils kovertaa Neil-klassikkosta ytimekkään version.

Bruce Springsteen - Last Man Standing: Tuntuu tänään julkaistun uuden levyn temaattiselta tukijalalta.

YYTE

Early James - Blue Pill Blues: Kaipa tämäkin on bluesinsa ansainnut, etenkin kun se tehdään tällaisella pieteetillä. 

Lykke Li - I Will Survive: Onhan tämä erilainen tulkinta ruotsalaisittain versioituna. 

Pain of Salvation - Panther: Ruotsalaislinja jatkuu Pain of Salvationin tuoreimmeimmalla. Yhtyeen progemetalli on monimuotoista, mutta vaikutteistaan mainitaankin mm. Beatles, Jesus Christ Superstar, jazz, hip hop ym. 

Michael Blue - Burton & Taylor: Tässäpä kappale, jossa on harmoniat kohdillaan. Mikko on tehnyt albumillisen miellyttävää musiikia. 

Argent - Pleasure: Zombies yhtyeen hajoamisen jälkeen Rod Argent perusti tämän nimeään kantavan  yhtyeen, jonka musiikin elementtäjä olivat vahvat soittotaito erinomaiset lauluharmoniat. 

Frank Zappa - Stevie’s Spanking (Live at Palladium - 11/1/81) Tämän kertainen valintani Zappan erinomaiselta live-taltioinnilta. 

Pele, Rodrigo y Gabriela - Acredita No Véio (Listen to the Old Man): Meksiolaisen kitaraduon ja Pelen hieno kappale. Happy 80th Birthday Pele.

Toomion TOP200-biisit: 140. Leprous - The Cloak (2013)

 

"Olipa tämä nyt paljon hitaampaa kuin oletin... mitä metallia se tällainen on? Toisaalta aika rouhea kitarasoundi... näin puhdas lauluääni tähän päälle... tuntuu vähän päälleliimatulta... kuitenkin ihan mietitty melodia... oho, tämä jätkähän osaa laulaa! On siinä äänessä sittenkin joitain hyvin hienojakoisia hiekanmuruja... Pistetääs uudestaan!"

Näin minä tutustuin korkeushyppääjä Osku Torron saattelemana sekä The Cloakiin, että koko bändiin. Ja on tämä sen jälkeen soinut useamman kerran uudestaan. 

Ihsahnin taustoilta alunperin lähtenyt Leprous on yksi tämän hetken suosituimpia progemetallibändejä. Norjalaisen progemetallin lippulaiva, eikä vähiten rumpali Baard Kolstadin ja laulaja-kosketinsoittaja Einar Solbergin takia. Tämä kappale ilmestyi vuoden 2013 Coal-albumilla ja sen jälkeen on tultu musiikissakin hiukan muille tantereille. 

Suurimman kontrastin musiikkiin tuo solisti Einar ääni. Tulee sellainen "mitä helvettiä?!"-olo. Joskin progebändien laulajat usein ovatkin korkealta laulavia kiekujia, meni Einar kyllä ihan omaan luokkaansa. Näin heleää ääntä en osannut odottaa. Sanoisin ääntä jäätäväksi. Ihan mielettömän kylmä sointi. Ja tämä ei missään nimessä ole paha asia. 

Miehet soittavatkin kyllä komeasti. Nykyään tuollainen syna-choir-soundi tuntuu useimmissa tapauksissa aavistuksen kornilta, mutta tähän kappaleeseen se istuu. Kappaleen lopussa tulee melko perinteinen progeriffittely tiukkoine virvelinakutuksineen. Mutta sävellystyö on sen verran erinomaisesti onnistunut, ettei kappaleessa ole ainuttakaan häiritsevää kohtaa.

Lyriikat ovat abstrakteja. Liian abstrakteja minulle. Tosin on laulajan ansioksi luettava vielä se, että harvoin voi noin hyvin kappaleeseen istua "Will you cry tomorrow..."-pätkä.

Hieno syysiltojen klassikko minulle tämä kappale.

https://open.spotify.com/track/56KnZlUbquPiGIJvT6jTQO?si=yWb8NPajQzGSyI5iTVVrWg

Metallimusiikin olemus – 81. Haastava ei ole synonyymi vaikealle

KING CRIMSON - THREE OF A PERFECT PAIR (1984)

Red-albumin jälkeen kitaristi Robert Fripp keskittyi Gurdijeffin ideologiaan ja aikoi erota King Crimsonista toivoen, että se jatkaisi ilman häntä liekö Gurdijeffin oppia valveunista ja heräämisestä, mutta yhtäkkiä Fripp päättikin, että koko yhtye lakkaa lopullisesti olemasta.  

1980-luvulle siirryttäessä Fripp ja rumpali Bill Bruford alkoivat suunnitella uutta bändiä, jonka nimeksi tulisi Discipline (kuri). Basistiksi tuli melkoinen tekijä – Tony Levin. Historiaa Chapman Stickia soittavalla Levinilla oli John Lennonin, Yoko Onon ja Peter Gabrielinkin kanssa. Myöhemmin Levin on soittanut esimerkiksi Dream Theater -ukkojen kanssa Liquid Tension Experimentissä. Häntä metallipiireistä on fanittanut ainakin Coheed & Cambrian sekä Between The Buried And Men basistit.  

Siihen päälle Fripp haastoi mukaan Talking Heads -kitaristi Andrew Belewin. Belew oli myös kova poika laulamaan ja soitellut kitaraakin David Bowien ja Frank Zappan bändissä. Vuosien mittaan monessa keitossa uiskennellut Belew on ollut vaikuttajana esimerkiksi metallipiireistä tutulle Anneke van Giersbergenille.  

Fripp oli uuden edessä. Ensi kertaa bändiin oli tulossa toinen kitaristi hänen itsensä lisäksi. Harjoitusten aikana Fripp alkoi olla kuitenkin sitä mieltä, että bändi olisi kaikesta huolimatta ennemmin King Crimson kuin joku tuntematon Discipline. Tätä mieltä olivat myös muut.  Tuon kokoonpanon aikana bändi keksi jollain tasolla uuden tyylin. Kevyemmän polyfonisen kitaraprogen, jossa kitarat soittivat eri asiaa, mutta aikaisempaa hienovaraisemmin toisiinsa sulautuen.  

Levy otettiin vastaan kaksijakoisesti. Ensimmäinen popimpi puoli oli helpompaa, mutta vähän myös tylsää musiikkia. Toisella puolella taas oltiin lähes vapaan improvisoinnin kuuloisella alueella. Jo aiemmin mainittu Between the Buried And Me on albumin nimikappaletta hienosti coveroinut, mutta muuten sitä ei metallipiireissä ole mainittu.  

Musiikki on juuri niin hienoa tai huonoa kuin se King Crimsonilla yleensäkin on. Tässä tapauksessa voisi käyttää haastava-sanaa ilman, että se on synonyymi vaikealle.  

Esimerkkinä juuri tuo nimikkokappale.  

<iframe src="https://open.spotify.com/embed/album/0lsSMm3rM4AQ3m9W9E8zU5" width="300" height="380" frameborder="0" allowtransparency="true" allow="encrypted-media"></iframe>

Kuva: musicaficiando.blog