"Olipa tämä nyt paljon hitaampaa kuin oletin... mitä metallia se tällainen on? Toisaalta aika rouhea kitarasoundi... näin puhdas lauluääni tähän päälle... tuntuu vähän päälleliimatulta... kuitenkin ihan mietitty melodia... oho, tämä jätkähän osaa laulaa! On siinä äänessä sittenkin joitain hyvin hienojakoisia hiekanmuruja... Pistetääs uudestaan!"
Näin minä tutustuin korkeushyppääjä Osku Torron saattelemana sekä The Cloakiin, että koko bändiin. Ja on tämä sen jälkeen soinut useamman kerran uudestaan.
Ihsahnin taustoilta alunperin lähtenyt Leprous on yksi tämän hetken suosituimpia progemetallibändejä. Norjalaisen progemetallin lippulaiva, eikä vähiten rumpali Baard Kolstadin ja laulaja-kosketinsoittaja Einar Solbergin takia. Tämä kappale ilmestyi vuoden 2013 Coal-albumilla ja sen jälkeen on tultu musiikissakin hiukan muille tantereille.
Suurimman kontrastin musiikkiin tuo solisti Einar ääni. Tulee sellainen "mitä helvettiä?!"-olo. Joskin progebändien laulajat usein ovatkin korkealta laulavia kiekujia, meni Einar kyllä ihan omaan luokkaansa. Näin heleää ääntä en osannut odottaa. Sanoisin ääntä jäätäväksi. Ihan mielettömän kylmä sointi. Ja tämä ei missään nimessä ole paha asia.
Miehet soittavatkin kyllä komeasti. Nykyään tuollainen syna-choir-soundi tuntuu useimmissa tapauksissa aavistuksen kornilta, mutta tähän kappaleeseen se istuu. Kappaleen lopussa tulee melko perinteinen progeriffittely tiukkoine virvelinakutuksineen. Mutta sävellystyö on sen verran erinomaisesti onnistunut, ettei kappaleessa ole ainuttakaan häiritsevää kohtaa.
Lyriikat ovat abstrakteja. Liian abstrakteja minulle. Tosin on laulajan ansioksi luettava vielä se, että harvoin voi noin hyvin kappaleeseen istua "Will you cry tomorrow..."-pätkä.
Hieno syysiltojen klassikko minulle tämä kappale.
https://open.spotify.com/track/56KnZlUbquPiGIJvT6jTQO?si=yWb8NPajQzGSyI5iTVVrWg
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti