sunnuntai 25. syyskuuta 2016

TOOMIO's TOP100: 11. Opeth - Ghost ReveriesTOOMION TOP100: 11. Opeth - Ghost Reveries

Producers: Jens Borgen, Opeth
Recorded: 2005
Released: 29.6.2005
Label: Roadrunner

#10 in Finland, #9 in Sweden. The Last album of the drummer Martin Lopez

SINGLE
- The Grand Conjuration

After Deliverance & Damnation it was difficult to say what was coming. Clean singing or aggressive growling. Then became both.

Ghost Reveries starts with the song named Ghost of Perdition. It creates a model how the entire album fading to the dark atmosphere. Somehow it reminds me about the final scenes of The Shining movie.

The album is absolutely amazing. Baying of the Hounds awaken the listener by organs. It collects all the attention to prepare wonder, how could the phrase "I hear the baying of the hounds" sounds so evil? Towards the end of the same song takes Europe place in the grounds, when the pompous synth strings pave the way for a glam rock tinged riff throughout Martin Mendez bass solo. Atonement's shades already indicate what kind of progressive rock the band is heading for.


"This is the most evil album what I know."



I have to respect Mikael Åkerfeldt. First of all, as a composer he finds incredibly beautiful melodies. Second, he must be valued as a guitarist. He has the ability to play only meaningful solos. I don’t know any Michael's solo, which would be poor. Third, he collects big respect as a singer. Clean sound is one of the best and the growling isn’t bad at all. Martin Lopez is dynamically brilliant drummer. Groovy style with a lively tempo of the music sounds almost always that it has been played here and now. The making of-document of this album is worth of seeing. For example, it is shown how the Harlequin Forest's intro drums are recorded. Drummer believes that rhythm is invalid, and the end of the song is quite poor too.

This is the most evil album what I know. Basic death metal not very often sound so threatening. Grand Conjuration is the world's meanest song (after the Imperial March)! Benton and Iommi could say what they want. In the end of the world, these must be on the soundtrack of it. Åkerfeldt and Williams, you evil henchmen!

This record must listen to alone in Grimwood.

THE BEST MOMENTS
Ghost Reveries –
For once, a long prog metal song, which retains an interest just to the end.
The Grand Conjuration – EEEVIIIIIL!!!

NOT SO BRILLIANT
Beneath the Mire –
Starting riff is boring.

https://open.spotify.com/album/74QPd1WqK8kTsVNtHdBzJ8
Tuottajat: Jens Borgen, Opeth
Nauhoitettu: 2005
Julkaistu: 29.6.2005
Levy-yhtiö: Roadrunner

Suomen listan 10. Ruotsin 9. Rumpali Martin Lopezin viimeinen Opeth-albumi

SINGLE
- The Grand Conjuration

Deliverancen ja Damnationin jälkeen oli vaikea sanoa, mitä oli tulossa. Kliiniä laulantaa vai ärrimörriä örinää. Tuli kumpaakin.

Ghost Reveriesin aloitusbiisi Ghost of Perdition luo koko albuminmitan kestävän pimeän tunnelman. Jotenkin tulee mieleen Hohto-elokuvan loppuvaiheet.

Kokonaisuus on kerta kaikkiaan mahtava. Baying of the Houndsin urkualku herättää kuuntelijan. Se kerää kaiken huomion valmistaakseen ihmetykseen, miten voikaan lause “I hear the baying of the hounds” kuulostaa niin pahalta? Saman kappaleen loppupuolella käydään Europen tontilla, kun mahtipontiset synajouset pohjustavat glam rockiin vivahtavaa riffiä Martin Mendezin bassoiloittelun alla. Atonementin sävyt kertovat jo osittain siitä, millaiseen progehämyilyyn bändi on suuntaamassa.

"Näin pahan tunnelman levyjä ei juuri ole. Hirveä dödötykitys ei kovin usein kuulosta läheskään näin uhkaavalta."



Mikael Åkerfeldtiä pitää kyllä ihailla. Ensinnäkin säveltäjänä hän löytää mielettömän kauniita melodioita hyvinkin äkkiväärien ja raskaidenkin osien lomaan. Toisekseen häntä pitää arvostaa kitaristina. Hänellä on taito soittaa ainoastaan tarkoituksenmukaisia sooloja. En tiedä yhtään Mikaelin sooloa, joka olisi huono. Kolmanneksi hän kerää suuret respectit laulajana. Kliini soundi on yksi parhaista ja murinakin varsin pahaa. Martin Lopezin dynaamisesti nerokas rumpalointi yhdistettynä groovaavan elävään tempoon tekee musiikista oikeamman kuuloista. Se kuulostaa lähes aina siltä, että se on soitettu tässä ja nyt. Levyn teosta julkaistu dokumentti on edelliseen viitaten suositeltavaa katseltavaa. Siinä esimerkiksi näytetään, miten Harlequin Forestin intron rummut soitetaan purkkiin. Rumpalin mielestä komppi on epäkelpo, eikä biisin loppukaan miehen mielestä lähtenyt. Voin kertoa, että ihan hyvin lähti. Ja lähtee.

Näin pahan tunnelman levyjä ei juuri ole. Hirveä dödötykitys ei kovin usein kuulosta läheskään näin uhkaavalta. Grand Conjuration on maailman pahin biisi (Imperial Marchin jälkeen), sanoo siihen Bentonit ja Iommit mitä haluavat. Jos maailmanloppu on paha, niin se tulee jommankumman biisin saattelemana. Åkerfeldt ja Williams, te pahuuden kätyrit!

Tämä levy pitäisi kuunnella yksin synkässä metsässä. Mielellään nuotion vieressä. Kyllä ei kipinävuorossa nukuttaisi.

PARHAAT HETKET
Ghost Reveries –
Kerrankin pitkä progemetallibiisi, joka säilyttää mielenkiintonsa ihan loppuun asti.
The Grand Conjuration – IIIIIVÖÖÖL!!!

EI LÄHDE
Beneath the Mire –
Aloitusriffi ei suorastaan kutsu luokseen.

https://open.spotify.com/album/74QPd1WqK8kTsVNtHdBzJ8

perjantai 23. syyskuuta 2016

TOOMIO's TOP100: 12. Prodigy - The Fat of the LandTOOMION TOP100: 12. Prodigy - The Fat of the Land

Producer: Liam Howlett
Recorded: 1995-1997
Released: 30.6.1997
Label: XL, Maverick

#1 in everywhere.

SINGLES
-Firestarter
-Breathe
-Smack My Bitch Up


"Riktopesso kammpleimai neiboutessia, saikou sommatid arikonsei" So I sung Breathe before I’ve got any idea how the lyrics really are.

The first exposure to Prodigy is No Good (Start the Dance), maybe even Out of Space. Rougher style was the right direction for me. At the year of releasing this had to get bored a little, but it has always been very appealing album.

The album contains the kind of music that no one did before. (Or certainly did, but I haven’t found them.) It’s a pity, because I like this genre. Thought-out sounds, intrusive melodies and obviously intense vocals. In spite of the discretion exercised, in the background of Prodigy’s music lurks always a risk. A small fear, or something that drives thinking about escape.

"All of this makes me thinking about a metal frame of submarine, which is bending under the water pressure."



There was a phase when listening to electronic music was a crime against humanity in my opinion. Today it’s almost the most rewarding stuff. Knocking and fast drum samples vs. long and slow whistling. All of this makes me thinking about a metal frame of submarine, which is bending under the water pressure.

Sound samples and the equipment used… Would be nice to know, where they get them. These men won’t fail in sounds. The disapproval of the video of Smack My Bitch Up may helped this album to sold so much. The video shocked the world at the time. It’s unable to shock anymore, but it will still get you to think.

Neon lights in the urban and black world is transmitted from the album. Put your headphones on while sitting in the bus at Friday’s rush hour. Evil electricity is in the air.

THE BEST MOMENTS
Smack My Bitch Up –
Shock element without the video is still there.
Firestarter – For me there’s a lot of nostalgia, but this is a great piece of music.

NOT SO BRILLIANT
The middle section of the album is a bit lame.


https://open.spotify.com/album/4FHd783Gm1k8Fj2JWS34eb
Tuottaja: Liam Howlett
Nauhoitettu: 1995-1997
Julkaistu: 30.6.1997
Levy-yhtiö: XL, Maverick

Jenkkien #1, Billboardin #1, Suomen #1, joka puolella #1.

SINGLET
- Firestarter
- Breathe
- Smack My Bitch Up


"Riktopesso kammpleimai neiboutessia, saikou sommatid arikonsei" Näin se Breathe laulettiin, ennen kuin sanoista oli mitään tietoa.

Ensikosketus Prodigyyn oli No Good (Start the Dance), ehkä jopa Out of Space. Ronskimpaan tyyliin vienti ei tehnyt missään tapauksessa pahaa. Ilmestymisvuonna tähän ehti vähän kyllästyäkin, mutta aina tässä levyssä on ollut vetoava puolensa.

Levy sisältää sellaista musiikkia, jota kukaan ei silloin tehnyt, ei tehnyt ennemmin eikä ole jälkeenkään tehnyt. (Tai varmasti on tehnyt, mutta yhtä kovaa ei ole vastaan tullut.) Se on harmi, koska pidän tästä tyylilajista. Harkitut soundit, päällekäyvät melodiat ja ilmeisen intensiivinen vokaalisuoritus. Harkinnasta huolimatta, Prodigyn musiikissa vaanii taustalla aina vaara. Pieni pelko tai jokin, joka ajaa ajattelemaan pakenemista.

"Kaikki tämä tuo mieleen veden paineen alla vääntyilevän sukellusveneen metallirungon. "



Oli vaihe, jolloin konemusiikin kuuntelu oli mielestäni rikos ihmiskuntaa vastaan. Nykyään se on melkeinpä antoisinta tavaraa. Nakuttavat ja nopeatempoiset rumpusamplet vs. pitkät ja hitaat ujellukset. Kaikki tämä tuo mieleen veden paineen alla vääntyilevän sukellusveneen metallirungon.

Soundipolitiikka ja niiden kehittämiseen käytetyt laitteet ja samplet olisi kiva saada tietoon. On niitä väkisinkin hetki testailtu. Soundipuolella nämä miehet eivät nimittäin kovin usein epäonnistu. Tämän levyn maailmanlaajuista suosiota lisäsi eittämättä myös sen paheksuntaa herättänyt Smack My Bitch Up-video. Tuo video järkytti maailmaa silloin. Enää se ei järkyttämään kykene, mutta miettimään se edelleen laittaa.

Urbaani, mustan ja neonvalojen sekoitus välittyy levyltä. Tämä kuunnellaan luurit päässä, ehkä juuri ratikassa istuen perjantain ruuhka-aikaan. Pahaa sähköä ilmassa.

PARHAAT HETKET
Smack My Bitch Up
– Kappaleen järkytyselementti ilman videotakin on onnistunut. Tässä on sitä jotain, mitä kappaleessa pitää olla.
Firestarter – Allekirjoittaneelle tässä on paljon nostalgiaa, mutta eihän tällaisia kappaleita muita ole.

EI LÄHDE
Levyn keskivaihe vähän laahaa, mutta ei merkittävästi.


https://open.spotify.com/album/4FHd783Gm1k8Fj2JWS34eb

maanantai 19. syyskuuta 2016

TOOMIO's TOP100: 13. Soilwork - Natural Born ChaosTOOMION TOP100: 13. Soilwork - Natural Born Chaos

Producers: Devin Townsend & Fredrik Nordström
Recorded: 2001-2002
Released: 25.3.2002
Label: Nuclear Blast

Keyboardist Sven Karlsson's first-Soilwork album.

This album was purchased only on the basis of cover art. Also because it was produced by Devin Townsend.

I put the CD in the player and it was once again a great amazement. "Welcome. Won’t you please step aside? Follow The Hollow '. Then began the beating. Starter song is exactly the kind of like the starting song is supposed to be. A sledge hammer to the forehead and forward.

This album was sort of first contact to me with the Gothenburg metal. And really the only band, which I like from that genre. This album was also a record, which is in addition to Evegrey yields greatly influenced my playing technique on keyboards. That’s not a surprise, as the man behind keys in both bands is the same person, Sven Karlsson.

"Again, it comes from the Swedish original sin, composing pen is very sharp."



Soilwork's hallmark is a groovy grip and iconic choruses. Again, it comes from the Swedish original sin, composing pen is very sharp. The style in which Soilwork will mix half clean vocal parts to the raw roasting is an art. Although the music, at least when it appeared was time for a modern, trusted songs with traditional sounds. For example, the Black Star Deceiver organ is a handsome crossover with the 70's and today's. Producer Townsend screams quite recognizable too.

Guitar duo Wichers & Frenning is the new Tipton & Downing. Also, Speed's vocals are successful. Finnish drummer is Ranta, who made excellent cymbal work. Bassist Ola Flink doesn’t have a big role on this album, but on live he’s the most visible part of the band.

The album is the best in its genre. I promise a lot. But it is. Listen to the gym. There it belongs!

THE BEST MOMENTS
As We Speak –
Verse rhythm is a genius, anyway, the song scamper great between the riffs and fills.
Soilworker's Song of the Damned - The atmosphere is very melancholic.

NOT SO BRILLIANT
Natural Born Chaos –
Album title track is the weakest.

https://open.spotify.com/album/4YxDa0WQzLaCyyFWx9cYYiTuottaja: Devin Townsend & Fredrik Nordström
Nauhoitettu: 2001-2002
Julkaistu: 25.3.2002
Levy-yhtiö: Nuclear Blast

Kosketinsoittaja Sven Karlssonin ensimmäinen Soilwork-albumi.

Tämä levy ostettiin pelkästään kansien perusteella. Kansien myös siksi, että niissä luki "Produced by Devin Townsend".

Levyn kun tyrkkäsi soittimeen, oli ihmetys jälleen suuri. "Welcome. Won't you please step aside? Follow the hollow". Sitten alkoi sen päiväinen paukutus. Aloitusbiisi on juuri sellainen, kuin aloitusbiisin kuuluu olla. Lekalla päähän ja eteenpäin.

Tämä albumi oli kohdallani tavallaan ensimmäinen kosketus Göteborg-metalliin. Ja oikeastaan ainut bändi, jota siitä genrestä jaksaa kuunnella. Tämä albumi oli myös levy, joka on Evergreyn tuotoksien ohella vaikuttanut suuresti omaan soittotapaan kosketinhommissa. Se ei sinällään ole yllätys, sillä mies kiippareiden takana on molemmissa bändeissä sama henkilö, Sven Karlsson.

"Jälleen tulee ilmi se ruotsalaisten perisynti, hävyttömän terävä sävellyskynä."



Soilworkin tunnusmerkki on groovaava ote ja rautaiset kertosäkeet. Jälleen tulee ilmi se ruotsalaisten perisynti, hävyttömän terävä sävellyskynä. Tyyli, jolla Soilwork tuo puolikliinit lauluosuudet raa’an paahdon väliin, on taidetta. Sen se todella osaa. Vaikka musiikki ainakin ilmestyessään oli nykyaikaista, luotetaan kappaleissa perinteisiin soundeihin. Esimerkiksi Black Star Deceiverin urut ovat komea crossover 70-luvun ja nykypäivän kanssa. Myös tuottaja Townsend rääkyy väliin varsin tunnistettavasti.

Kitarakaksikko Wichers & Frenning ovat kuin päivitetty versio Downing & Tipton-parista. Myös Speedin vokaalit onnistuvat. Taustatukensa antaa suomalaisperäinen Ranta, joka hallitsee symbaalityöskentelyn erinomaisesti. Basisti Ola Flink sen sijaan ei levyllä ole isossa roolissa, mutta livenä sitäkin näkyvämmin.

Levy on genrensä paras. Paljon luvattu. On se silti. Kuuntele salilla. Sinne se kuuluu!

PARHAAT HETKET
As We Speak
Säkeistön rytmitys on neroutta, muutenkin kappale puikkelehtii hienosti riffien ja fillien viidakossa.
Soilworker's Song of the Damned - Tunnelma on kovin melankolinen. Biisin viimeisiin kertoihin lähdön filli rullaa komeasti.

EI LÄHDE
Natural Born Chaos
– Albumin nimibiisi on heikoin.

https://open.spotify.com/album/4YxDa0WQzLaCyyFWx9cYYi

tiistai 6. syyskuuta 2016

TOOMION TOP100: 14. Anathema - A Natural DisasterTOOMION TOP100: 14. Anathema - A Natural Disaster

Producers: Anathema & Dan Turner
Recorded: 2003
Released: 3.11.2003
Label: Music for Nations

Comeback album of Jamie Cavanagh.

This album was very wanted after A Fine Day to Exit. The red theme gave wait for dark moments, even more sinister than its predecessor.

However, the album is not quite similar to the assumed. The sound world is more electronic. In the album is used, for example, vocoder and other effects relatively abundant. I almost love Vocoder, so the effects were easy to accept.

"For the counterbalance of cold electricity there is lot warm, glowing Rhodes-sounds."



For the counterbalance of cold electricity there is lot warm, glowing Rhodes-sounds. That heat is also increased by female vocalists Lee Douglas and Anna Livingstone. The lyrics are in a simpler form than before, Daniel Cavanagh sing more and all presentation is softer.

The album is not immediately easy to accept, even the songs are simple. However, there is more beauty and omens about lighter Anathema. A few heavy piece fits the ranks, and the band make them successful. Once again. Lee's husband, John, use the drumsticks in the wrong direction. It may make the powerful drum sound.

Music for the cold autumn evenings. The light still maintains the illusion of summer, but the nights tell incoming winter. Consistently beautiful, ethereal and a little cold.

THE BEST MOMENTS
Closer –
Vocoder…
Are You There? – The main lead of this track is something really beautiful.
Pulled Under at 2000 Metres a Second – Rapid and touching song showpiece, which has spite of its simplicity, one of the world's best drum fills.

NOT SO BRILLIANT
Flying –
Nice guitar lead, but a little bit boring after all.

https://open.spotify.com/album/2u9kFU66dEBxvvw23QPujf
Tuottajat: Anathema & Dan Turner
Nauhoitettu: 2003
Julkaistu: 3.11.2003
Levy-yhtiö: Music for Nations

Jamie Cavanaghin paluulevy.

Kovasti tätä levyä odotettiin A Fine Day to Exitin jälkeen. Punainen kansiteema antoi odottaa synkkiä hetkiä, jopa synkempiä kuin edeltäjänsä.

Levy ei kuitenkaan liikkunut aivan oletetun kaltaisissa vesissä. Äänimaailma on sähköisempi. Levyllä käytetään esimerkiksi vocoderia ja muita efektejä verraten runsaasti. Vocoderia kun jostain syystä lähes rakastan, niin mikäpä levyä on kuunnellessa.

"Sähköisyyden vastapainoksi kappaleissa on lämpimiä, suorastaan hehkuvia Rhodes-soundeja."



Sähköisyyden vastapainoksi kappaleissa on lämpimiä, suorastaan hehkuvia Rhodes-soundeja. Tuota lämpöä tuo myös naislaulut, joita esittävät Lee Douglas ja Anna Livingstone. Kappaleet ovat sanoituksien puolesta yksinkertaisemmassa muodossa. Daniel Cavanagh laulaa enemmän. Pehmeämpään ilmaisuun luotetaan.

Levy ei ole heti helposti hyväksyttävissä. Siinä on kuitenkin enemmän kauneutta ja enteitä tulevasta, kevyemmästä Anathemasta. Muutama raskas pala mahtuu joukkoon, ja niissä bändi onnistuu. Jälleen kerran. Leen mies, John, soittaa rumpukapulat väärinpäin. Se saattaa vaikuttaa paikoin jyhkeään rumpusoundiin.

Kylmän syysillan musiikkia. Valo vielä pitää yllä illuusiota kesästä, mutta yöt kertovat vääjämättä saapuvasta talvesta. Tasaisen kaunista, eteeristä ja vähän kylmää.

PARHAAT HETKET
Closer –
Vocoder… voi voi…
Are You There? – Tämän kappaleen liidi on jotain todella kaunista.
Pulled Under at 2000 Metres a Second – Nopean ja koskettavan biisin malliesimerkki, jossa on yksinkertaisuudestaan huolimatta yksi maailman parhaista rumpufilleistä.

EI LÄHDE
Flying –
On aina ollut vähän tylsä.

https://open.spotify.com/album/2u9kFU66dEBxvvw23QPujf