Maaliskuussa 2002 ilmestyi Soilworkin Natural Born Chaos -albumi, joka jo TOP100-albumilistallakin tuli tutuksi. Sitä rumpalimme kera kuunneltiin niin sanotut "parit kerrat". Aluksi tietysti nuo nopeammat kappaleet tarttuivat, mutta jotenkin As We Speakin sävellys on vuosien saatossa muodostunut alkupuoliskon kärkikappaleeksi. Se on monitahoisempi ja rauhallisempi ja on siksi säilynyt kuuntelulistalla.
Muistan vieläkin katsomatta tuon levyn kitaristit, jopa osan heidän kommenteistaan kansilehdessä. Björn "Speed" Strid on laulumiehiä metallin puolella ja nykyään tahkoaa vakuuttavasti myös Night Flight Orchestrassa. Tämän levyn kitarapari Frenning & Wichers pelittävät komeasti yhteen. Ranta & Flink rumpu-bassopuolelta vastaavat kitaroille täysin hyväksyttävästi. Oman lisämausteen tuo kuitenkin Sven Karlsson, joka tuli tässä vaiheessa Evergreyn koskettimista Soilworkin hommiin. Kuten monesti aiemminkin olen todennut, niin Karlsson ei turhia soita. Hän värittää ja sävyttää sävellyksiä ja tuo niihin ilmaa. Vaikka raskaasta musiikista onkin kyse, niin pieni happi välissä ei yleensä haittaa.
Sanoituspuoli menee vähän ohi. Se on tuollaista tavallista metallihuttua, mutta kyllähän sieltä kohtia päähän jää. Maailmantilaa ja sen synkkyyttä tässä varmaankin analysoidaan. Voi olla, että tässäkin, kuten omissa vähäpätöisemmissä sanoitustouhuissa tulee usein vaihe, jossa sanat eivät välttämättä tarkoita sen suurempia, vaan sopivat muihin teemaltaan ja ennen kaikkea istuvat sävellykseen ja melodiaan. Se Soilworkilla toimii mainiosti.
Kyllä tämä on lumihankien keskellä kuultava. Autolla ajaessa. Mielellään aika kovaa. Autona voisi olla Peugeot, jossa on sellainen ilmanraikastinpotkuri keskikonsolin tuulettimessa.
[embed]https://www.youtube.com/watch?v=TcKoqGKuz6U[/embed]
[embed]https://open.spotify.com/track/6uCNPKVAKkG1M4UH77fu18?si=MTQAZdPvTyOe3tr39vk2RA[/embed]
Näytetään tekstit, joissa on tunniste melodic death metal. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste melodic death metal. Näytä kaikki tekstit
maanantai 5. marraskuuta 2018
maanantai 19. syyskuuta 2016
TOOMION TOP100: 13. Soilwork - Natural Born Chaos
Tuottaja: Devin Townsend & Fredrik Nordström
Nauhoitettu: 2001-2002
Julkaistu: 25.3.2002
Levy-yhtiö: Nuclear Blast
Kosketinsoittaja Sven Karlssonin ensimmäinen Soilwork-albumi.
Tämä levy ostettiin pelkästään kansien perusteella. Kansien myös siksi, että niissä luki "Produced by Devin Townsend".
Levyn kun tyrkkäsi soittimeen, oli ihmetys jälleen suuri. "Welcome. Won't you please step aside? Follow the hollow". Sitten alkoi sen päiväinen paukutus. Aloitusbiisi on juuri sellainen, kuin aloitusbiisin kuuluu olla. Lekalla päähän ja eteenpäin.
Tämä albumi oli kohdallani tavallaan ensimmäinen kosketus Göteborg-metalliin. Ja oikeastaan ainut bändi, jota siitä genrestä jaksaa kuunnella. Tämä albumi oli myös levy, joka on Evergreyn tuotoksien ohella vaikuttanut suuresti omaan soittotapaan kosketinhommissa. Se ei sinällään ole yllätys, sillä mies kiippareiden takana on molemmissa bändeissä sama henkilö, Sven Karlsson.
Soilworkin tunnusmerkki on groovaava ote ja rautaiset kertosäkeet. Jälleen tulee ilmi se ruotsalaisten perisynti, hävyttömän terävä sävellyskynä. Tyyli, jolla Soilwork tuo puolikliinit lauluosuudet raa’an paahdon väliin, on taidetta. Sen se todella osaa. Vaikka musiikki ainakin ilmestyessään oli nykyaikaista, luotetaan kappaleissa perinteisiin soundeihin. Esimerkiksi Black Star Deceiverin urut ovat komea crossover 70-luvun ja nykypäivän kanssa. Myös tuottaja Townsend rääkyy väliin varsin tunnistettavasti.
Kitarakaksikko Wichers & Frenning ovat kuin päivitetty versio Downing & Tipton-parista. Myös Speedin vokaalit onnistuvat. Taustatukensa antaa suomalaisperäinen Ranta, joka hallitsee symbaalityöskentelyn erinomaisesti. Basisti Ola Flink sen sijaan ei levyllä ole isossa roolissa, mutta livenä sitäkin näkyvämmin.
Levy on genrensä paras. Paljon luvattu. On se silti. Kuuntele salilla. Sinne se kuuluu!
PARHAAT HETKET
As We Speak – Säkeistön rytmitys on neroutta, muutenkin kappale puikkelehtii hienosti riffien ja fillien viidakossa.
Soilworker's Song of the Damned - Tunnelma on kovin melankolinen. Biisin viimeisiin kertoihin lähdön filli rullaa komeasti.
EI LÄHDE
Natural Born Chaos – Albumin nimibiisi on heikoin.
https://open.spotify.com/album/4YxDa0WQzLaCyyFWx9cYYi
Nauhoitettu: 2001-2002
Julkaistu: 25.3.2002
Levy-yhtiö: Nuclear Blast
Kosketinsoittaja Sven Karlssonin ensimmäinen Soilwork-albumi.
Tämä levy ostettiin pelkästään kansien perusteella. Kansien myös siksi, että niissä luki "Produced by Devin Townsend".
Levyn kun tyrkkäsi soittimeen, oli ihmetys jälleen suuri. "Welcome. Won't you please step aside? Follow the hollow". Sitten alkoi sen päiväinen paukutus. Aloitusbiisi on juuri sellainen, kuin aloitusbiisin kuuluu olla. Lekalla päähän ja eteenpäin.
Tämä albumi oli kohdallani tavallaan ensimmäinen kosketus Göteborg-metalliin. Ja oikeastaan ainut bändi, jota siitä genrestä jaksaa kuunnella. Tämä albumi oli myös levy, joka on Evergreyn tuotoksien ohella vaikuttanut suuresti omaan soittotapaan kosketinhommissa. Se ei sinällään ole yllätys, sillä mies kiippareiden takana on molemmissa bändeissä sama henkilö, Sven Karlsson.
"Jälleen tulee ilmi se ruotsalaisten perisynti, hävyttömän terävä sävellyskynä."
Soilworkin tunnusmerkki on groovaava ote ja rautaiset kertosäkeet. Jälleen tulee ilmi se ruotsalaisten perisynti, hävyttömän terävä sävellyskynä. Tyyli, jolla Soilwork tuo puolikliinit lauluosuudet raa’an paahdon väliin, on taidetta. Sen se todella osaa. Vaikka musiikki ainakin ilmestyessään oli nykyaikaista, luotetaan kappaleissa perinteisiin soundeihin. Esimerkiksi Black Star Deceiverin urut ovat komea crossover 70-luvun ja nykypäivän kanssa. Myös tuottaja Townsend rääkyy väliin varsin tunnistettavasti.
Kitarakaksikko Wichers & Frenning ovat kuin päivitetty versio Downing & Tipton-parista. Myös Speedin vokaalit onnistuvat. Taustatukensa antaa suomalaisperäinen Ranta, joka hallitsee symbaalityöskentelyn erinomaisesti. Basisti Ola Flink sen sijaan ei levyllä ole isossa roolissa, mutta livenä sitäkin näkyvämmin.
Levy on genrensä paras. Paljon luvattu. On se silti. Kuuntele salilla. Sinne se kuuluu!
PARHAAT HETKET
As We Speak – Säkeistön rytmitys on neroutta, muutenkin kappale puikkelehtii hienosti riffien ja fillien viidakossa.
Soilworker's Song of the Damned - Tunnelma on kovin melankolinen. Biisin viimeisiin kertoihin lähdön filli rullaa komeasti.
EI LÄHDE
Natural Born Chaos – Albumin nimibiisi on heikoin.
https://open.spotify.com/album/4YxDa0WQzLaCyyFWx9cYYi
keskiviikko 8. kesäkuuta 2016
TOOMION TOP100: 19. Soilwork - Stabbing the Drama
Tuottaja: Daniel Bergstrand
Nauhoitettu: 2004
Julkaistu: 28.2.2005
Levy-yhtiö: Nuclear Blast
Ruotsin listan 14. Suomessa 19. USA:ssa 166.
SINGLET
- Stabbing the Drama
Matkalla itsensä toistamiseen Soilwork pystyi raapimaan vielä aivan mahtavan Stabbing the Draman. Sanottakoon, että bändi teki yllättävän väkevän paluun vuonna 2015 The Ride Majesticilla.
Albumi sisältää hiukan raaempaa mättöä ja progempia sävellyksiä. Tuotanto toistuu ajalleen epätavallisesti aika diskanttivoittoisena. Teos on kansista lähtien priimaa, mutta varsinkin levyn loppupää alkaa potkia päähän, kun alkupuoli levystä on ollut vain tavallisia vartaloiskuja.
Levyn tuottaja Daniel Bergstrand on saanut bändin kuulostamaan ammattimaiselta, mutta silti omaperäiseltä. Se ei ole niin massanmakuinen, vaan mieluummin Kiss-Kiss karkki Fazerin parhaat-pussissa. (Vaikka itseasiassa Islanti on se paras nami.)
Levyllä on muutamia erittäin raakoja iskuja. Stalematen ja Blind Eye Halon kaltaisilla biiseillä levyn mitaksi olisi riittänyt vaikka se 29 minuuttia ja kolme sekuntia. Vaikka itse musiikki genrenä on niin kaukana tämän hetken valtavirtamusiikista mukaan lukien metallin valtavirta, tulee albumi vaivatta kuunneltua läpi. Joo, kyllähän The Crestfallenissa mennään aika Radio Rock-linjaa, mutta vain pirun paljon paremmin.
Soitto kulkee. Hyvää paahtoa, metallista maalailua mutta vahvasti eteenpäin mennen. Per Gessleä mukaillen: ”Ei 70-luvun jälkeen ole tullut yhtään ruotsalaista bändiä, jossa ei kuuluisi ABBA:n melodiaperintö.” Kyllä se kuuluu Soilworkissakin. Sävellykset nousevat liitoon poikkeuksetta niiden hienojen kertosäemelodioiden takia. Tästä hyvä esimerkki on Distancen kertosäkeen variaatiot kappaleen lopussa.
Tämä on sellainen tehokas pyöräytys. Kun pitää saada asiat käyntiin, niin silloin soi mainiosti. Esimerkiksi valmistautuessa johonkin urheilusuoritukseen.
PARHAAT HETKET
Blind Eye Halo – Aina yhtä viihdyttävä pläjäys.
https://open.spotify.com/album/5ROS5cZpvnElo66wBq7GTV
Nauhoitettu: 2004
Julkaistu: 28.2.2005
Levy-yhtiö: Nuclear Blast
Ruotsin listan 14. Suomessa 19. USA:ssa 166.
SINGLET
- Stabbing the Drama
Matkalla itsensä toistamiseen Soilwork pystyi raapimaan vielä aivan mahtavan Stabbing the Draman. Sanottakoon, että bändi teki yllättävän väkevän paluun vuonna 2015 The Ride Majesticilla.
Albumi sisältää hiukan raaempaa mättöä ja progempia sävellyksiä. Tuotanto toistuu ajalleen epätavallisesti aika diskanttivoittoisena. Teos on kansista lähtien priimaa, mutta varsinkin levyn loppupää alkaa potkia päähän, kun alkupuoli levystä on ollut vain tavallisia vartaloiskuja.
Levyn tuottaja Daniel Bergstrand on saanut bändin kuulostamaan ammattimaiselta, mutta silti omaperäiseltä. Se ei ole niin massanmakuinen, vaan mieluummin Kiss-Kiss karkki Fazerin parhaat-pussissa. (Vaikka itseasiassa Islanti on se paras nami.)
"Ei 70-luvun jälkeen ole tullut yhtään ruotsalaista bändiä, jossa ei kuuluisi ABBA:n melodiaperintö."
Levyllä on muutamia erittäin raakoja iskuja. Stalematen ja Blind Eye Halon kaltaisilla biiseillä levyn mitaksi olisi riittänyt vaikka se 29 minuuttia ja kolme sekuntia. Vaikka itse musiikki genrenä on niin kaukana tämän hetken valtavirtamusiikista mukaan lukien metallin valtavirta, tulee albumi vaivatta kuunneltua läpi. Joo, kyllähän The Crestfallenissa mennään aika Radio Rock-linjaa, mutta vain pirun paljon paremmin.
Soitto kulkee. Hyvää paahtoa, metallista maalailua mutta vahvasti eteenpäin mennen. Per Gessleä mukaillen: ”Ei 70-luvun jälkeen ole tullut yhtään ruotsalaista bändiä, jossa ei kuuluisi ABBA:n melodiaperintö.” Kyllä se kuuluu Soilworkissakin. Sävellykset nousevat liitoon poikkeuksetta niiden hienojen kertosäemelodioiden takia. Tästä hyvä esimerkki on Distancen kertosäkeen variaatiot kappaleen lopussa.
Tämä on sellainen tehokas pyöräytys. Kun pitää saada asiat käyntiin, niin silloin soi mainiosti. Esimerkiksi valmistautuessa johonkin urheilusuoritukseen.
PARHAAT HETKET
Blind Eye Halo – Aina yhtä viihdyttävä pläjäys.
https://open.spotify.com/album/5ROS5cZpvnElo66wBq7GTV
perjantai 4. maaliskuuta 2016
TOOMION TOP100: 30.Sacrilege - The Fifth Season
Tuottaja: Fredrik Nordström
Nauhoitettu: 1997
Julkaistu: 19.6.1997
Levy-yhtiö: Black Sun Records
Syksyinen lauantai vuonna 1999. Viikonloppulomilla armeijasta. Ostin päivärahoilla pari levyä. Toinen oli jotain metallia ja tämän toisen oletin olevan akustista näppäilyä. Ei aivan ollut. Ostopäätökseen vaikutti myös melko edullinen yhden euron hinta.
Nykyisin aika huvittavan oloisin rumpusoundein varustettu albumi on In Flamesin pitkäaikaisimman rumpalin, Daniel Svenssonin bändi. Bändi ei löytänyt alkujaan sopivaa laulajaa, joten Svensson päätti tehdä molemmat itse. Siitä kuitenkin seurasi hiukan koordinatiivisia ongelmia ja keikoilla nähtiin usein erillinen laulaja. Vaikkei Daniel Svenssonin jutut In Flamesilla ole kummoisiakaan reaktioita koskaan aiheuttaneet, on Sacrilegen rumputyöskentelyssä jotain perin aitoa.
Svenssonia ei voi rumpalina kyseenalaistaa, eikä laulussakaan olla valittamista. Erityistä kiitosta antaisin kitaraosastolle. Tässä jos missä on sitä groovea, mitä death metallissa turhan vähän on. Riffeissä on folkia ja skandinaavisuutta. Muutenkin levy kuulostaa siltä, että se on nauhoitettu vanhan rintamamiestalon vintillä. Tätä tunnelmaa lisää viimeisen biisin viimeiset sekunnit.
Luvalla sanoen death metal on tämän albumin yhteydessä terminä hiukan harhaanjohtava. Joku viikinkijunttaus voisi kuvata musiikkia paremmin. Vokaalit puolestaan ovat jotain Dani Filthin ja Soilworkin Speedin välistä. Parinkymmenen vuoden ikää lähestyvien soundien takana on useita tarttuvia sävellyksiä. Osioiden välillä siirtyminen tapahtuu varsin oivaltavien fillien kautta. Vaikuttaa hyvinkin rumpalin säveltämiltä biiseiltä. Ja jotta mielenkiinto säilyisi, on väliin kaiverrettu mukavia akustisia suvantovaiheita hapenottoa varten. Fiiliksessä on aistittavissa sellainen Lovecraft-henkinen pahan läsnäolo.
Levyn pituus on sopivan napakka ja koko touhu varsin omaleimaista. Pulskeat soundit tuovat tavallaan plussaa. Ainakin rummut erottuvat selkeästi. Sehän ei rumpalin bändissä ole kovin yllättävää. Ei levyn äänimaailmassa kuitenkaan mitään kiusallista ole. Sopivaa nostalgiaa. Kotikutoinen äänimaailma tekee tästä levystä helpon vastaanotettavan.
Huonoon ajosäähän ja Suomen talveen. Ehkä myös Ruotsin. Huomaamattaan tätä naputtelee pöydänkulmaan koko levyllisen ajan.
PARHAAT HETKET
Summon the Masses & Walk Through the Fire – Intohimoinen avausbiisi. Efektoitu laulu C-osassa toimii kuin ABBA hississä.
Feed the Cold – Kitarariffit ovat merkillisen hyviä!
EI LÄHDE
Dim with Shame – Alun rumpukomppi on inhottavan Rammsteinia. Ei vaan.
https://open.spotify.com/album/0JWDSbZ7SQJH2SJJODhs2a
Nauhoitettu: 1997
Julkaistu: 19.6.1997
Levy-yhtiö: Black Sun Records
Syksyinen lauantai vuonna 1999. Viikonloppulomilla armeijasta. Ostin päivärahoilla pari levyä. Toinen oli jotain metallia ja tämän toisen oletin olevan akustista näppäilyä. Ei aivan ollut. Ostopäätökseen vaikutti myös melko edullinen yhden euron hinta.
Nykyisin aika huvittavan oloisin rumpusoundein varustettu albumi on In Flamesin pitkäaikaisimman rumpalin, Daniel Svenssonin bändi. Bändi ei löytänyt alkujaan sopivaa laulajaa, joten Svensson päätti tehdä molemmat itse. Siitä kuitenkin seurasi hiukan koordinatiivisia ongelmia ja keikoilla nähtiin usein erillinen laulaja. Vaikkei Daniel Svenssonin jutut In Flamesilla ole kummoisiakaan reaktioita koskaan aiheuttaneet, on Sacrilegen rumputyöskentelyssä jotain perin aitoa.
Svenssonia ei voi rumpalina kyseenalaistaa, eikä laulussakaan olla valittamista. Erityistä kiitosta antaisin kitaraosastolle. Tässä jos missä on sitä groovea, mitä death metallissa turhan vähän on. Riffeissä on folkia ja skandinaavisuutta. Muutenkin levy kuulostaa siltä, että se on nauhoitettu vanhan rintamamiestalon vintillä. Tätä tunnelmaa lisää viimeisen biisin viimeiset sekunnit.
" Parinkymmenen vuoden ikää lähestyvien soundien takana on useita tarttuvia sävellyksiä."
Luvalla sanoen death metal on tämän albumin yhteydessä terminä hiukan harhaanjohtava. Joku viikinkijunttaus voisi kuvata musiikkia paremmin. Vokaalit puolestaan ovat jotain Dani Filthin ja Soilworkin Speedin välistä. Parinkymmenen vuoden ikää lähestyvien soundien takana on useita tarttuvia sävellyksiä. Osioiden välillä siirtyminen tapahtuu varsin oivaltavien fillien kautta. Vaikuttaa hyvinkin rumpalin säveltämiltä biiseiltä. Ja jotta mielenkiinto säilyisi, on väliin kaiverrettu mukavia akustisia suvantovaiheita hapenottoa varten. Fiiliksessä on aistittavissa sellainen Lovecraft-henkinen pahan läsnäolo.
Levyn pituus on sopivan napakka ja koko touhu varsin omaleimaista. Pulskeat soundit tuovat tavallaan plussaa. Ainakin rummut erottuvat selkeästi. Sehän ei rumpalin bändissä ole kovin yllättävää. Ei levyn äänimaailmassa kuitenkaan mitään kiusallista ole. Sopivaa nostalgiaa. Kotikutoinen äänimaailma tekee tästä levystä helpon vastaanotettavan.
Huonoon ajosäähän ja Suomen talveen. Ehkä myös Ruotsin. Huomaamattaan tätä naputtelee pöydänkulmaan koko levyllisen ajan.
PARHAAT HETKET
Summon the Masses & Walk Through the Fire – Intohimoinen avausbiisi. Efektoitu laulu C-osassa toimii kuin ABBA hississä.
Feed the Cold – Kitarariffit ovat merkillisen hyviä!
EI LÄHDE
Dim with Shame – Alun rumpukomppi on inhottavan Rammsteinia. Ei vaan.
https://open.spotify.com/album/0JWDSbZ7SQJH2SJJODhs2a
keskiviikko 21. lokakuuta 2015
Toomion TOP100: 47. Children of Bodom - Hatebreeder
Tuottaja: Anssi Kippo
Nauhoitettu: 1998-1999
Julkaistu: 26.4.1999
Levy-yhtiö: Spinefarm, Nuclear Blast
Suomen listalla 6.
SINGLET
- Children of Bodom
- Downfall
Kirjoitukset olivat takana. Armeija oli alkanut. Ensimmäisen kerran viikonloppuvapaalle päästessäni oli ensimmäisten päivärahojen kohde hyvin selvä.
Something Wild toi örinälaulun ja teknisen neo-klassisen metallin suomalaisten tietouteen. Hyvän vastaanoton saaneen debyyttialbumin jälkeen oli kakkosalbumilta varaa odottaa paljon ja paljon saatiinkin. Hatebreederin biiseihin on nähty vaivaa, mutta silti niistä välittyy se nuoruuden ennakkoluuloton rähinä. Bändillä on taito sulauttaa yhteen suvannot ja tilutukset. Heillä on myös riittävästi uskallusta käyttää nopeaa soittoa ilman rumpuja. Esimerkiksi Silent Night, Bodom Night-kappaleessa vauhti muuttuu monet kerrat. Bändin soitto on intervallimaista kikkailua.
Soittoteknisesti Bodomin pojat kyykyttivät kenet vain. Jopa maailman tasolla. Jotain uutta oli luotu. Kikkelihevareille oli tullut äijämäisempi vastine, silti soitinniplaus säilyttäen. Kitaristien virheettömät arpeggiot ja Bodomin tavaramerkkisoundi ”orchestra hit” pitävät yllä zombie-elokuvien pakokauhua.
Biisien nimet ja sanoitusten teemat eivät ole vakavia, mutta ei ole tarkoituskaan. Alexi Laiho totesi jossain haastattelussa, ettei halua laulaa kuin viinasta, autoista ja naisista. Bodomin kapteenina toki joutuu vähän kuolemaakin treffaamaan, mutta rokin peruselementeillä mennään.
Vaikka tempo on huima, ehtii matkan varrelta huomamaan todella kiehtovia kukkasia erilaisten siirtymien ja yksityiskohtien muodossa. Levylle on upotettu katkelmia Amadeus-elokuvasta. Koko albumi alkaa tekstilainauksella ja sävellyksissäkin on Mozartin kuvioita käytetty. Warheartin intron bassomöyrintä asettaa temmon koko levylle. Towards Ded Endin siirtymiset osiosta toiseen ovat onnistuneita. Vaikka epäilyttääkin kuinka paljon on ollut aikaa niitä miettiä. Tietysti on mahdollsita, että biisit ovat olleet valmiit jo ensimmäisen levyn aikoihin.
Tätä kuunnellaan autoa ajaessa. Taittuu matka mukavasti rattiin naputtaen. Bändi on muutenkin kuin vuoden ’56 Chevy Pickup V8-koneella. Peruselementit, mutta tehoa ja vauhtia ja karismaa pursuen.
PARHAAT HETKET
Children of Bodom – Tässä kappaleessa on kaikki mitä Bodomin kuuluu olla.
EI LÄHDE
Wrath Within – Ei niin melodinen kuin muu albumi. Rikkoo hiukan kokonaisuutta. Onneksi hyvin vähän.
https://open.spotify.com/album/1QeYiZDWc6Wlnq40DZ81ul
Nauhoitettu: 1998-1999
Julkaistu: 26.4.1999
Levy-yhtiö: Spinefarm, Nuclear Blast
Suomen listalla 6.
SINGLET
- Children of Bodom
- Downfall
Kirjoitukset olivat takana. Armeija oli alkanut. Ensimmäisen kerran viikonloppuvapaalle päästessäni oli ensimmäisten päivärahojen kohde hyvin selvä.
Something Wild toi örinälaulun ja teknisen neo-klassisen metallin suomalaisten tietouteen. Hyvän vastaanoton saaneen debyyttialbumin jälkeen oli kakkosalbumilta varaa odottaa paljon ja paljon saatiinkin. Hatebreederin biiseihin on nähty vaivaa, mutta silti niistä välittyy se nuoruuden ennakkoluuloton rähinä. Bändillä on taito sulauttaa yhteen suvannot ja tilutukset. Heillä on myös riittävästi uskallusta käyttää nopeaa soittoa ilman rumpuja. Esimerkiksi Silent Night, Bodom Night-kappaleessa vauhti muuttuu monet kerrat. Bändin soitto on intervallimaista kikkailua.
Soittoteknisesti Bodomin pojat kyykyttivät kenet vain. Jopa maailman tasolla. Jotain uutta oli luotu. Kikkelihevareille oli tullut äijämäisempi vastine, silti soitinniplaus säilyttäen. Kitaristien virheettömät arpeggiot ja Bodomin tavaramerkkisoundi ”orchestra hit” pitävät yllä zombie-elokuvien pakokauhua.
Biisien nimet ja sanoitusten teemat eivät ole vakavia, mutta ei ole tarkoituskaan. Alexi Laiho totesi jossain haastattelussa, ettei halua laulaa kuin viinasta, autoista ja naisista. Bodomin kapteenina toki joutuu vähän kuolemaakin treffaamaan, mutta rokin peruselementeillä mennään.
Vaikka tempo on huima, ehtii matkan varrelta huomamaan todella kiehtovia kukkasia erilaisten siirtymien ja yksityiskohtien muodossa. Levylle on upotettu katkelmia Amadeus-elokuvasta. Koko albumi alkaa tekstilainauksella ja sävellyksissäkin on Mozartin kuvioita käytetty. Warheartin intron bassomöyrintä asettaa temmon koko levylle. Towards Ded Endin siirtymiset osiosta toiseen ovat onnistuneita. Vaikka epäilyttääkin kuinka paljon on ollut aikaa niitä miettiä. Tietysti on mahdollsita, että biisit ovat olleet valmiit jo ensimmäisen levyn aikoihin.
Tätä kuunnellaan autoa ajaessa. Taittuu matka mukavasti rattiin naputtaen. Bändi on muutenkin kuin vuoden ’56 Chevy Pickup V8-koneella. Peruselementit, mutta tehoa ja vauhtia ja karismaa pursuen.
PARHAAT HETKET
Children of Bodom – Tässä kappaleessa on kaikki mitä Bodomin kuuluu olla.
EI LÄHDE
Wrath Within – Ei niin melodinen kuin muu albumi. Rikkoo hiukan kokonaisuutta. Onneksi hyvin vähän.
https://open.spotify.com/album/1QeYiZDWc6Wlnq40DZ81ul
lauantai 30. toukokuuta 2015
Toomion TOP100: 67. Omnium Gatherum - New World Shadows
Tuottaja: Markus Vanhala, Teemu Aalto, Dan Swanö
Nauhoitettu: 2010
Julkaistu: 4.2.2011
Levy-yhtiö: Lifeforce Records
Suomen listan 5.
Melodinen death metal oli kokenut inflaation, eikä uusiin bändeihin tullut tutustuttua. Jostain syystä tartuin Omnium Gatherumiin vasta viime vuonna.
Suomalaisissa dödö-bändeissä on kaikissa jotain hyvin samankaltaista. En tiedä mitä, mutta jotain tylsistyttävää. Omnium Gatherum pystyy tämän kuitenkin välttämään. Se lisäilee rohkeasti pitkiä ja hitaita kitaraliidejä muuten raskaasti jurskuttavaan taustameluun.
Laulaja Jukka Pelkosen soundi vaatii totuttelua, se kun ei ole kovinkaan värikäs. Ajan kuluessa siitäkin alkaa löytyä nyansseja. Levyn alkupuolisko on tiukkaa tykitystä, loppuosasta löytyy enemmän tunnelmanluontia. Kaiken kaikkiaan tunnelmaltaan levy on kansitaiteensa kaltaista. Jotain kaunista ja rosoista.
PARHAAT HETKET
Everfields – Melodia on kyllä kopsattu Type O Negativelta, mutta hyvät on soundit muuten.
An infinite Mind - Poets of the fallin ja In Flamesin Jester Script Transfiguredin sekoitus huonoimmillaan, mutta parhaimmillaan kaunis, hauras ja maalaileva tunnelmametallisävellys.
EI LÄHDE
The Distance – Sävellyksellisesti ainut notkahdus levyllä.
https://open.spotify.com/album/0fJ0NGaPLRXNqhGP6E8kTl
Nauhoitettu: 2010
Julkaistu: 4.2.2011
Levy-yhtiö: Lifeforce Records
Suomen listan 5.
Melodinen death metal oli kokenut inflaation, eikä uusiin bändeihin tullut tutustuttua. Jostain syystä tartuin Omnium Gatherumiin vasta viime vuonna.
Suomalaisissa dödö-bändeissä on kaikissa jotain hyvin samankaltaista. En tiedä mitä, mutta jotain tylsistyttävää. Omnium Gatherum pystyy tämän kuitenkin välttämään. Se lisäilee rohkeasti pitkiä ja hitaita kitaraliidejä muuten raskaasti jurskuttavaan taustameluun.
"Melankoliaa ja virrenveisuuta on riittävästi koko Euroopan tarpeisiin."
Tottahan tässäkin bändissä kuuluu In Flamesin ja Soilworkin perintö. Kyllä tästä silti tunnistaa, että ollaan Suomesta. Melankoliaa ja virrenveisuuta on riittävästi koko Euroopan tarpeisiin.Laulaja Jukka Pelkosen soundi vaatii totuttelua, se kun ei ole kovinkaan värikäs. Ajan kuluessa siitäkin alkaa löytyä nyansseja. Levyn alkupuolisko on tiukkaa tykitystä, loppuosasta löytyy enemmän tunnelmanluontia. Kaiken kaikkiaan tunnelmaltaan levy on kansitaiteensa kaltaista. Jotain kaunista ja rosoista.
PARHAAT HETKET
Everfields – Melodia on kyllä kopsattu Type O Negativelta, mutta hyvät on soundit muuten.
An infinite Mind - Poets of the fallin ja In Flamesin Jester Script Transfiguredin sekoitus huonoimmillaan, mutta parhaimmillaan kaunis, hauras ja maalaileva tunnelmametallisävellys.
EI LÄHDE
The Distance – Sävellyksellisesti ainut notkahdus levyllä.
https://open.spotify.com/album/0fJ0NGaPLRXNqhGP6E8kTl
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)