TOOMION TOP100: 11. Opeth -Ghost Reveries

Tuottajat: Jens Borgen, Opeth
Nauhoitettu: 2005
Julkaistu: 29.6.2005
Levy-yhtiö: Roadrunner

Suomen listan 10. Ruotsin 9. Rumpali Martin Lopezin viimeinen Opeth-albumi

SINGLE
- The Grand Conjuration

Deliverancen ja Damnationin jälkeen oli vaikea sanoa, mitä oli tulossa. Kliiniä laulantaa vai ärrimörriä örinää. Tuli kumpaakin.

Ghost Reveriesin aloitusbiisi Ghost of Perdition luo koko albuminmitan kestävän pimeän tunnelman. Jotenkin tulee mieleen Hohto-elokuvan loppuvaiheet.

Kokonaisuus on kerta kaikkiaan mahtava. Baying of the Houndsin urkualku herättää kuuntelijan. Se kerää kaiken huomion valmistaakseen ihmetykseen, miten voikaan lause “I hear the baying of the hounds” kuulostaa niin pahalta? Saman kappaleen loppupuolella käydään Europen tontilla, kun mahtipontiset synajouset pohjustavat glam rockiin vivahtavaa riffiä Martin Mendezin bassoiloittelun alla. Atonementin sävyt kertovat jo osittain siitä, millaiseen progehämyilyyn bändi on suuntaamassa.

"Näin pahan tunnelman levyjä ei juuri ole. Hirveä dödötykitys ei kovin usein kuulosta läheskään näin uhkaavalta."

Mikael Åkerfeldtiä pitää kyllä ihailla. Ensinnäkin säveltäjänä hän löytää mielettömän kauniita melodioita hyvinkin äkkiväärien ja raskaidenkin osien lomaan. Toisekseen häntä pitää arvostaa kitaristina. Hänellä on taito soittaa ainoastaan tarkoituksenmukaisia sooloja. En tiedä yhtään Mikaelin sooloa, joka olisi huono. Kolmanneksi hän kerää suuret respectit laulajana. Kliini soundi on yksi parhaista ja murinakin varsin pahaa. Martin Lopezin dynaamisesti nerokas rumpalointi yhdistettynä groovaavan elävään tempoon tekee musiikista oikeamman kuuloista. Se kuulostaa lähes aina siltä, että se on soitettu tässä ja nyt. Levyn teosta julkaistu dokumentti on edelliseen viitaten suositeltavaa katseltavaa. Siinä esimerkiksi näytetään, miten Harlequin Forestin intron rummut soitetaan purkkiin. Rumpalin mielestä komppi on epäkelpo, eikä biisin loppukaan miehen mielestä lähtenyt. Voin kertoa, että ihan hyvin lähti. Ja lähtee.

Näin pahan tunnelman levyjä ei juuri ole. Hirveä dödötykitys ei kovin usein kuulosta läheskään näin uhkaavalta. Grand Conjuration on maailman pahin biisi (Imperial Marchin jälkeen), sanoo siihen Bentonit ja Iommit mitä haluavat. Jos maailmanloppu on paha, niin se tulee jommankumman biisin saattelemana. Åkerfeldt ja Williams, te pahuuden kätyrit!

Tämä levy pitäisi kuunnella yksin synkässä metsässä. Mielellään nuotion vieressä. Kyllä ei kipinävuorossa nukuttaisi.

PARHAAT HETKET
Ghost Reveries – Kerrankin pitkä progemetallibiisi, joka säilyttää mielenkiintonsa ihan loppuun asti.
The Grand Conjuration – IIIIIVÖÖÖL!!!

EI LÄHDE
Beneath the Mire – Aloitusriffi ei suorastaan kutsu luokseen.

https://open.spotify.com/album/74QPd1WqK8kTsVNtHdBzJ8