perjantai 9. elokuuta 2019

Metallimusiikin olemus – 56. Huumorilla Metallican esikuvaksi

BUDGIE - NEVER TURN YOUR BACK ON A FRIEND (1973)

Budgien kolmas albumi alkaa kuin historian siiville tiputettu Rage Against the Machine aloittaisi levynsä. Hetken kuunneltuaan, voi todeta ettei ole ihme, että Metallica on Breadfanin kovertanut vuonna 1987. Onhan tämä nyt selkeästi thrashin alkuaineista kehitelty soppa. Tuo coverointi oli myös Budgie-rumpali Ray Phillipsin elämän pelastus, sillä vararikon partaalla liikkunut Phillips sai Metallica-levytyksen jälkeen sen verran tekijänoikeusmaksuja, että nousi kurjuuksista takaisin elävien kirjoihin. Toisaalta on kyllä sanottava, että Budgie hakkaa rujoudessaan tuon Metallica-version selkeästi. Budgie kuulostaa pelottavammalta.

Kitaristi Tony Bourge jatkaa edelleen riffejä, jotka ovat vaikuttaneet monen raskaamman rokin esittäjän soittoon. Siinä on Morelloa, Hammettia, Mustainea... Vakuuttavaa jälkeä vuonna 1973. Rumpali Phillips hoitaa tonttinsa sooloja myöten komeasti, eikä Shirley Basseyta esikuvanaan pitävä Burke Shelley ole ollenkaan kehno laulaja.

Tekemisestä myös paistaa vilpitön ilo. Hommaa ei oteta niin vakavasti kuin esimerkiksi King Crimsonin voisi kuvitella tekevän. Esimerkiksi hauskasti nimetty You're the Biggest Thing Since Powdered Milk alkaa manowarmaisella bassottelulla ja jatkuu taitavasti soitettuna jamitteluna ihan loppuun asti.

Metalliyhteyksiä on vaikka millä mitalla. Ensiksikin albumin kannen on tehnyt Roger Dean, joka esimerkiksi Yesin kansitaidetta on luonut. Toiseksi albumi olisi sisältänyt Winston Churchillin puhetta vuodelta 1940, mutta lupa-asioiden vuoksi se kuitenkin poistettiin CD-versioilta. Tässäkin ollaan oltu metallin eturintamassa, sillä kyllä jokaisen proge-bändin kuuluu lainata jotain historiallista puhetta jollekin albumilleen.

Albumi on täysin kuunneltavaa raskaampaa rokkia ja jos soundit olisivat paremmat, olisi se helppo luokitella jopa metalliksi. Progressiivisuutta tältä albumilta ei siinä määrin löydy kuin monelta muulta tässä osiossa tavatulta bändiltä. Metalliin vaikuttava teos jo pelkän Breadfanin vuoksi se silti on. Tässäpä siis teille se.

[embed]https://www.youtube.com/watch?v=orYr_dVnb48[/embed]

[embed]https://www.youtube.com/watch?v=-adPtH68I9Y&list=PL1EAA48870BB2CE67[/embed]

Kuva: artrockstore.com

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti