perjantai 13. syyskuuta 2019

Ausculto - Viikon Aivoradio 37/2019

"Santa Lucia - Sairaat sielut: Ensin oli Poko Rekords, joka otti kemiläisyhtyeen siipiensä suojiin tehden orkesterin kanssa levytyssopimuksen 1980-luvulla ja nyt on vuorossa Svart, joka julkaisee yhtyeen tuotannon kolmen levyn vinyyliboxina. Kolmisenkymmentä vuotta sitten äänitetty materiaali toimii tänäänkin istuen hyvin ajan henkeen.

The Bird and the Bee - Hot for Teacher: Tuttu Van Halen -kappale uudessa kuosissa.

Anna Järvinen - Ruth: Annan herkkää tulkintaa on miellyttävä kuunnella.

Tina Turner - Better be good to me: Marraskuussa aihetta suurempaankin musiikkikavakaadin Tina Turnerin täyttäessä tuolloin 80-v. Mutta tällä kertaa sen muistoksi, että kesällä kävin hänen kotiportillaan.

Tutu - Olohuone: Tutu tuli tutuksi Tornion Kalotti Jazz & Blues festareilla pari vuotta sitten. Leppoisasti soljuvaa musiikkia arkeakin rikastuttamaan.

Sofia Jannok - Dulla Lulla: Kaunista musiikkia, laulua ja fonin soittoa.

Kuru - Syysmetsässä: Oululaisen yhtyeen soitanta sopinee syyskuisen viikonlopun tunnelmaan.

Autiomaa - Polta tämä kaupunki puolestani: Yhtye on lisännyt elokuun lopulla julkaistulle neljännelle kokopitkälleen sähköä ja sykettä"
Yyte

"The Blind Boys of Alabama - Way Down In The Hole: The Wire -sarjan tunnusmusiikki, joka kyllä iltojen rentouttajana on oikein pätevää katseltavaa.

Nile - Long Shadows of Dread: Melodioita pitää hiukan hakemalla hakea, mutta pyramidi-metallin konkari onnistuu jälleen säväyttämään.

Jess By The Lake - Under the Red Light Shine: Ei mitään tietoa, mistä tämä listalle pätkähti. Vahvaa laulantaa.

Gov't Mule - Raven Black Night: Shamanistista akustisen näpläilyä syksyisiin sadeiltoihin.

Uriah Heep - Dreams: Viimeiseltä "sen parhaan kokoonpanon" UH-albumilta kaapattu biisi. Toimii.

Funkadelic - Groovallegiance: Groovea on, kuten nimikin meille lupaa. Aikamoista seppää on ollut soittimien puikoissa.

Pain of Salvation - A Trace of Blood: Paluu vuosituhannen alkuun. Olipa pitkästä aikaa hyvän kuuloista progea.

Ebbot Lundberg - Calling From Heaven: Ei ole ihan minun musiikkia, mutta niin laadukkaasti tehtyä. Tuli Saimaa mieleen.

The Cranberries - Dreams: Tässä kappaleessa taas on sellaista aurinkoista syyspäivää.

Freud, Marx, Engels & Jung - Danny Show: Kyllä tässä on sanoituksen taikaa. Kympin biisi ja suomalaista ankeutta."
T

"Eric Clapton - Layla (One More Car, One More Rider-live): Viikon vinyyliostos oli Claptonin One More Car, One More Rider-live. Sitä tuli aikanaan kuunneltua paljonkin mutta ei enää vuosiin. Hyviä versioita kuitenkin ja ehkä paras Layla.

Green Day - Father of All...: Uusi Green Day-biisi. Hieman erilainen, ei niin tykki mutta aivan hyvää lupaileva ralli.

Weezer - The End of the Game: Weezerkin heitti uuden kappaleen ilmoille. Albumin nimi tulee olemaan Van Weezer, joten vaikutteet lienevät selvillä...

Ne Luumäet - Hiekkaa Hietarannan: Rock Forum 2-kasetti ja kesä kauan sitten kaukaisessa galaksissa.

Bat & Ryyd - Ehtaa tavaraa: Jostain aivoradion kantaman äärirajoilta alkoi eilen soida päässä. "Nyt loppu sahti..."..."
A

[embed]https://open.spotify.com/playlist/7kUomsFGBC3De8V9mOT2Ve?si=cJRK5PC8RNuZgUmWlJwB2g[/embed]

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti