Toomion TOP200-biisit: 17. Toto - Africa (1982)

 

Tällä on erityinen paikka joensuulaisen yleisurheiluväen sydämissä. Tämä nimittäin avaa kaikki Joensuun Katajan yleisurheilukisat. 

Kappaleena se on tärkeä, mutta se ei kuitenkaan yllä niin koskettaviin sfääreihin, että nousisi ylemmäs. Ainakaan usein. 

Biisin sävelsi laulaja-kosketinsoittaja David Paich uudella CS-80-syntikallaan. Sanat kertovat ihmisen rakkaudesta jotain paikkaa, tässä Afrikkaa, kohtaan. Rumpali Jeff Porcaro oli kuitenkin sitä mieltä, että kappale on korni, jos siinä ei jotenkin painoteta nimenomaan valkoisen miehen roolia ja sitä, kuinka voi tuntea kaipuuta johonkin esim. televisiossa näkemäänsä. 

Vaikka Steve Lukather ja basisti Mike Porcaron eivät tästä pitäneetkään, niin minä pidän. Erittäin ehjä kappale. 

Toomion Top200-biisit: 40. Dave Lindholm – Pieni ja hento ote (1982)

 

Daven soitossa on jotain uskomattoman tyylikästä. Ja äänessäkin on kokemusta, vaikka kappale on jo 40 vuotta vanha. Sanoitukset ovat aina olleet niin outoja, ettei niistä edes halua saada kaikkea selville. Ne vain ovat.

Kitaraa on niin vähän, ettei sitä ole oikein ollenkaan. Kuitenkin kappaleen muistaa kitarabiisinä, vaikka sitä kuljettaakin jouset ja spokenwordmainen laulanta.

Daven mukaan kappaleen nimi syntyi hänen suorittaessaan siviilipalvelusta vuonna 1973. Silloin hän saattoi näkövammaista henkilöä kädestä kiinni pitäen. Daven itsensä mukaan kappale on ”laulu vapaudesta, pois tarrautumisesta ja riippuvuudesta”. 

Toomion Top200-biisit: 54. Juha ”Watt” Vainio ja Hyvän tuulen laulajat – Vanhojapoikia viiksekkäitä (1982)

 

Tämä on ensimmäisiä aikuisempia kappaleita, mitä ylipäätään muistan. Osaan sijoittaa tämän jonnekin automatkalle, mutta en todella muista missä olen tämän ensimmäisen kerran kuullut.

Junnu oli sanoittajana sellainen, että sai lapsetkin oppimaan laulujensa sanat. On alku- ja loppuriimejä ja hauskoja vertauskuvia. Siksi nämä kappaleet ovat monen päässä. Ja onhan nämä törkeän hyvin soitettu ja sovitettukin. Björniset ja Lerchet jne...

Laulu kertoo Nestori Reposen tarinaa, johon Junnu vaihtoi sukunimen naapuriltaan Miikkulaiselta. Reponen oli seppä Puumalasta, joka oli aidosti soittanut haitaria ja ollut huolissaan norpista.

Kappaleen vaikutus oli niin suuri, että norppia kutsutaan vieläkin miikkulaisiksi ja Nestoreita norpiksi. Myös norppien suojeluun varojaan kohdentava säätiö on nimetty Nestorisäätiöksi.

Tämä on kappale, joka soi mökkireissulla kesäiltana.

Toomion Top200-biisit: 71. Billy Idol – White Wedding (1982)

 

Billy Idol on rankka jätkä. Tai tarkoituksellisesti sellaista esittää. Karismaa ei kuitenkaan käy kieltäminen.

White Wedding esiintyy minulle kappaleena, jossa mies palaa ehkä vankilasta hiukan omistushaluiseen ja väkivaltaiseen suhteeseen. Billy Idolin kertoman mukaan, se kertoo fiktiivisesti jälkeen siskostaan, joka tuli (oikeasti) raskaaksi ennen häitä ja häät piti järjestää pikaisesti (engl. shotgun wedding). Sanoituksen on luultu myös liittyvän insestin tai kokaiinin käyttöön, mutta sitä ei ainakaan Idolin mukaan ole ajateltu. No, parhaissa kappaleissa onkin monta merkitystä. Ainakin kuulijalle.

Minä pidän Idolin kappaleiden vähäeleisyydestä. Niissä ei kikkailla. Ei tarvitse.

Toomion Top200-biisit: 81. Michael Jackson - Beat It (1982)

 

Siitä ei ole muistikuvaa, milloin Beat It on ensi kerran kuultu tai nähty. Veikkaisin, että video on jossain kaverin tai serkun kaapeli-tv-mahdollisuudesta bongattu. Myöhemmin kappale on soinut useassa paikassa niin monta kertaa, että ei siltä välttyä ole voinut.

Kappale on syntynyt niin, että Michael Jackson halusi tehdä ”rock-biisin, jollaisen voisi ostaa, jos rock-kappaleen ostaisi.” Sellainenhan se onkin.

Yhtä kovalla huomiolla on kappaleessa ollut Eddie Van Halenin kitarasoolo, joka on legendaarinen. Eddie ei ollut aluksi uskonut, että häntä Jacksonin kappaleeseen pyydetään. Oli kuitenkin sen soittanut Steve Lukatherin kitaroiden päälle.

Muutenkin soittajat ovat aikamoista sakkia: Porcaron Steve ja Jeff, Greg Phillinganes ja kaiken toki kruunaa Quincy Jonesin tuotanto.

Kova biisi. Edelleen.

Metallimusiikin olemus – 78. Folk-ukko syntikoiden maailmassa

JETHRO TULL - THE BROADSWORD AND THE BEAST (1982) 

Menestysalbumi Thick as a Brickin (1971) jälkeen tapahtui paljon. Päämies Ian Anderson alkoi 1970-luvun loppupuolella ajan hengen mukaan innostua folk rockista ja varsinaiset proge-elementit vähenivät. Myös soitinkatraaseen alkoi tippua elektronisia elementtejä ja syntetisaattoreita. Yhtyettä kiusasivat myös jäsenten henkilökohtaiset ongelmat avioelämästä terveyteen. 

The Broadsword and The Beast –albumia edelsi vuonna 1980 ilmestynyt A-albumi, joka oli käytännössä Andersonin soololevy, mutta levy-yhtiö julkaisi sen Jethro Tull -nimellä. Siitä pahus vieköön vain annettiin lehdistötiedote, jossa kerrottiin virheellisesti bändin muiden jäsenten saaneen potkut bändistä, vaikka käytännössä he olivat omista syistään muissa hommissa. He kuitenkin sen verran suuttuivat, etteivät enää palanneet mukaan. 

TBATB:llä kuuluvat vieläkin elektroniset vaikutteet, mutta myös aikaisempien levyjen folk palasi mukaan. Uusiksi jäseniksi yhtyeeseen olivat liittyneet rumpali Gerry Conway ja kosketinsoittaja Peter John-Vettesse. Tällä porukalla alettiin kasata albumia, jota Ian Anderson on toistuvasti pitänyt bändin parhaana. Sillä on ehyitä kappaleita, ja heti enemmän sellainen hyvä kasarifiilis. 

Albumin metallikytkökset on ehkä hiukan vähissä, mutta sen teema viikinkiaiheen ympärillä on tietysti nähty useankin metallibändin aihealueena. Ja juuri tähän viitaten suomalainen Turisaskin on kyseiseltä levyltä Broadswordia coveroinut. Myös Genesis-kitaristi Steve Hackett pitää albumia yhtenä lempilevynään. 

Broadswordin tässä voi helposti myös esimerkkinä antaa. Sehän kuulostaa AOR-musiikilta heti valmiiksi.





Kuva: jethrotull.com

Toomion TOP200-biisit: 184. Leevi and the Leavings - Olipa kerran ihminen...

Yksinkertainen ihminen tykkää yksinkertaisista asioista. Minä pidän tällaisista simppeleistä, melko lailla yhdelle melodialle perustuvista instrumentaaleista.

Olipa kerran ihminen... on Leevi and the Leavingsin kappale Kadonnut laakso -albumilta. Se taittaa albumin välillä rujonkin meiningin suunnilleen sen puolivälissä. Kadonnut laakso oli toinen "aito" kasetti, jonka olen ikinä saanut. 8-vuotiaalle tavara oli aika diippiä. Mutta jo tuolloin Olipa kerran ihminen... oli albumin suosikki.

Gösta Sundqvistin musikaalisuus ja samalla henkilöhahmon synkkä erakkoluonne tulee tässä kappaleessa esiin sanattomassa muodossa. Teos liikkuu jotenkin dystooppisissa tunnelmissa vähän Ennio Morriconen tyyliin. Vaikka se on yksinkertainen, on siinä sopivasti kerroksia, jotta sen kestää kuunnella vaikka milloin. Sounditkin ovat sellaiset, ettei tätä usko tehdyn vuonna 1982.

Tätä kuunnellaan Aulavan raunioilla silloin, kun maailmanloppu on tulossa.

[embed]https://www.youtube.com/watch?v=cdCcEgXJr58[/embed]

[embed]https://open.spotify.com/track/35uYs5wftyvsTaT9cJgwVg?si=ZQlY2eviRG2NUiVQyDNueg[/embed]

Bruce Springsteen - TOP56-biisit: 18 - Atlantic City

Albumilta Nebraska (1982).

Näin nousee Nebraska-levykin tälle listalle. Vuodesta 1973 käynnistynyt Springsteenin ja E Street Bandin levytysura koki tuon albumin ja vuoden 1982 myötä ensimmäisen käännekohtansa: aina vain railakkaampien bändilevyjen sijaan Bruce päätyi julkaisemaan kotonaan 4-raitanauhurille äänittämiään akustisia demoja. Kyllähän Nebraskan biisejä kokeiltiin bändinkin kanssa, mutta näin niiden todellinen sielu paljastuu.

Koko albumi käsittelee tavallisten ihmisten karuja kohtaloita. Atlantic City kertoo pariskunnasta, jonka elämä on hankalaa ja toimeentulo todella niukkaa. Aavemainen tunnelma korostuu demomaisessa äänityksessä: Brucen laulu kaikuu ja akustinen kitara rämisee. Introa ei kuulla, vaan tarina lähtee käyntiin välittömästi maininnalla siitä, kuinka alamaailma on Philadelphiassa räjäyttänyt yhteistyökyvyttömän kaverin ja tämän talon. Läheltä kertojaa siis jo liipataan ja sama kohtalo saattaa odottaa, jos hommat eivät hoidu kuten elokuvissa.

Atlantic Cityhän on oikeasti olemassa oleva, huvittelukaupunkina tunnettu paikka New Jerseyssä. Myös tässä laulussa pelataan uhkapelejä, jotka tuovat omaa mafia-tunnelmaansa. Ne tuovat myös omat ongelmansa ja väkivaltaiset kohtauksensa, joille paikalliset syyttäjätkään eivät voi mitään.

Kertoja toteaa, kuinka kahdenkaan työn tekeminen ei riitä tuomaan rahaa taloon. Niinpä hän päätyy ostamaan itselleen ja puolisolleen liput Atlantic Cityyn toivoen, että sieltä löytyisi elinkeino. C-osassa antaudutaankin kohtalon vietäväksi sanoen “now our luck may have died and our love maybe cold / but with you forever I'll stay”. Toivo paremmasta odottaa, mutta ehkä sitä ei koskaan löydykään.

Tarinan päätös on traaginen, sillä kertoja ei löydä muuta vaihtoehtoa kuin ne kuviot, joista koko biisi alkaa. Atlantic City on paha paikka, jossa on vain voittajia ja häviäjiä eikä jälkimmäiseen joukkoon tahdo vapaaehtoisesti kukaan. “So honey, last night I met this guy / and I'm gonna do a little favor for him” jättää kuulijan mielikuvituksen varaan mitä tapahtuu, mutta heikolta kuulostaa.

Muistan kun ymmärsin aikoinaan Atlantic Cityn sanoman. Se oli oikeastaan ensimmäisiä Bruce-biisejä, jotka ylipäätään sanoitukseltaan menivät syvemmälle ja ennenkaikkea kertosäkeen puolesta. Siinä on jotain suomalaista mentaliteettia mutta toisaalta myös sellaista uskoa nousuun, jota ei täälläpäin välttämättä nähdä. Vaikka kaikki päättyy joskus, niin ehkä ne palaavat takaisinkin. Tämän kappaleen B-osa on siis yksi Brucen tekstillisistä huippusuorituksista ja ihmiskohtalot Nebraskamaisen ajatuksia herättäviä. Tuon levyn pariin ei tee mieli usein palata, mutta silloin kun se iskee niin se menee syvälle sielun pimeimpiin nurkkiin.

On julkista tietoa, että Springsteen ja E-kadun bändi äänittivät Nebraskan myös bändilevynä. Tuota niinkutsuttua Electric Nebraskaa ei olla kuultu edes bootleg-versiona, mutta fanit ovat huudelleet sen perään jo vuosikymmeniä. Maistiaisia noista bändivedoista on kuitenkin kuultu keikkojen myötä, ja Atlantic Cityn versiokin kasvaa majesteettimaiseksi. Turun kakkoskeikalla 2013 sen itse kuulin, ja mieleen jäi se, kuinka paljon nyansseja voimakkaaseen sovitukseen oli saatu luotua aivan pienillä jipoilla: hetkittäin Nils Lofgrenin kitara, Bittanin koskettimet tai Weinbergin rummut käväisivät vuorollaan pinnassa näyttäytymässä.

Well they blew up the chicken man in Philly last night now they blew up his house too
Down on the boardwalk they're gettin' ready for a fight gonna see what them racket boys can do

Now there's trouble busin' in from outta state and the D.A. can't get no relief
Gonna be a rumble out on the promenade and the gamblin' commission's hangin' on by the skin of its teeth

CHORUS
Well now everything dies baby that's a fact
But maybe everything that dies someday comes back
Put your makeup on fix your hair up pretty
And meet me tonight in Atlantic City

Well I got a job and tried to put my money away
But I got debts that no honest man can pay
So I drew what I had from the Central Trust
And I bought us two tickets on that Coast City bus

CHORUS

Now our luck may have died and our love may be cold but with you forever I'll stay
We're goin' out where the sand's turnin' to gold so put on your stockin's baby 'cause the night's getting cold
And everything dies baby that's a fact
But maybe everything that dies someday comes back

Now I been lookin' for a job but it's hard to find
Down here it's just winners and losers and don't get caught on the wrong side of that line
Well I'm tired of comin' out on the losin' end
So honey last night I met this guy and I'm gonna do a little favor for him
Well I guess everything dies baby that's a fact
But maybe everything that dies someday comes back
Put your hair up nice and set up pretty
and meet me tonight in Atlantic City
Meet me tonight in Atlantic City
Meet me tonight in Atlantic City

https://www.youtube.com/watch?v=M3eu1gW-bQ8

https://www.youtube.com/watch?v=5z-vxPVBJlU