Toomion Top200-biisit: 40. Dave Lindholm – Pieni ja hento ote (1982)

 

Daven soitossa on jotain uskomattoman tyylikästä. Ja äänessäkin on kokemusta, vaikka kappale on jo 40 vuotta vanha. Sanoitukset ovat aina olleet niin outoja, ettei niistä edes halua saada kaikkea selville. Ne vain ovat.

Kitaraa on niin vähän, ettei sitä ole oikein ollenkaan. Kuitenkin kappaleen muistaa kitarabiisinä, vaikka sitä kuljettaakin jouset ja spokenwordmainen laulanta.

Daven mukaan kappaleen nimi syntyi hänen suorittaessaan siviilipalvelusta vuonna 1973. Silloin hän saattoi näkövammaista henkilöä kädestä kiinni pitäen. Daven itsensä mukaan kappale on ”laulu vapaudesta, pois tarrautumisesta ja riippuvuudesta”. 

Toomion Top100-biisit: 64. Gregory Porter – Painted on Canvas (2012)

 

Gregory Porter on jännä hahmo. Hän esiintyy pipossa tai hatussa, joka peittää myös kaulan. Ihokirurgiasta, jonka syytä hän ei ole kertonut, on jäänyt jälkiä. Vaikka pääasiassa pidän raskaammasta musiikista, olen aina pitänyt jazzista. 

Gregoryn musiikki on hiukan sellaista, että sillä on riski jäädä taustamusiikiksi. Se vaatii siis keskittymistä. Eikä taustamusiikkimääritystäkään kannata aina dissata. Onhan se kiva, että taustalla soi hyvä musiikki.

Kontrabasson ääni luo aina hyvää tunnelmaa. Tässä tuotanto on saatu sellaiseksi, että kuulostaa siltä kuin samassa huoneessa soiteltaisiin. Varsin kaiutonta menoa.

Tämä on sellaista helppoa ja rauhallista viskinjuontijazzia.

Metallimusiikin olemus – 5. Metallin esikuvien eniten kopioima artisti?

Willie Dixon on hänkin yksi arvostetuimmista blues-muusikoista. Mies kuitenkin vaikutti musiikkimaailmaan hiukan edeltäviä myöhemmin.

Howlin' Wolfin tapaan Willie oli iso mies. Niin iso, että omasi hyvät raamit nyrkkeilijäksi. Mies oli hakkaamisessa niin kova, että voitti osavaltionsa amatöörititteleitä. Noista piireistä löytyi kaveri, joka johdatti Willien musiikkimaailmaan.

Dixon oli laulanut ja säveltänyt omia kappaleita jo teini-ikäisenä. Kuntosalilta löytynyt kitaristi teki Williestä kuitenkin sen, mitä hän ehkä eniten on: kova kontrabasisti, joka soitteli milloin missäkin maailmankuulussa bändissä. Hän toimi taustabändissä ja jopa tuotti muun muassa nimiä Chuck Berry, Muddy Waters, Howlin' Wolf...
Mies on kuitenkin ehkä tullut parhaiten tunnetuksi kappaleista, jotka ovat muiden esittämiä tai "rumasti" lainaamia. Esim. Led Zeppelinin Whole Lotta Lovesta käytiin tiukkaa tekijänoikeustaistelua, joka lopulta sovittiin oikeussalin ulkopuolella. Tämän jälkeen Dixonin nimi on lisätty kappaleen tekijöihin myös Zeppelinin julkaisuissa. Kappale, jota Led Zeppelin lainasi oli nimeltään You Need Love.

Se, miksi Willie Dixon on metallille tärkeä selittynee hänen säveltämillään kappaleilla. Tai artisteilla, kelle hänen sävellykset ovat menneet: The Doors, Steppenwolf, Motörhead, The Rolling Stones, The Kinks, Stevie Ray Vaughan... Näillä bändeillä on ehkä Willietä suorempi vaikutus metallin syntymiseen.

Levynä on mainittu 1970 julkaistu I Am The Blues, jolla kuullaan monia hyvin tuttuja blues-kappaleita Willien esittämänä. Todella perinteistä bluesia, juuri sellaisena kuin moni bluesin mieltää. Vaikka on siellä toki pientä sähkökitaraakin kuultavissa, kuten Back Door Manissa. Albumi on sellainen, että väkisinkin alkaa ihminen savuttomuudesta ja raittiudesta huolimatta etsiskelemään sikareita ja viskilaseja ja nahkaista nojatuolia, jolle istahtaa.

https://www.youtube.com/watch?v=fpG_6GX51sE

https://open.spotify.com/album/0y79HnVGwEtybfIcfD6M7N

Metallimusiikin olemus – 4.Kosketus pahan puolelle

HOWLIN' WOLF - MOANIN' IN THE MOONLIGHT (1959)

Howlin' Wolf siirtyi levyttävien artistien joukkoon iän puolesta todella myöhään. Mies kun syntyi 1910 ja debyyttialbumi julkaistiin heti kohta 1959. Tämä ei kuitenkaan tarkoittanut sitä, etteikö mies olisi aiemmin esiintynyt.

Blues-legenda, oikealta nimeltään Chester Burnett, sai taiteilijanimensä isoisältään, joka kertoi tarinoita susista. Vaari nimittäin pelotteli, että sudet vievät mennessään, ellei poika osaa käyttäytyä. Pojan lapsuus oli raaka ja kotoakin mies joutui pois. Reissuilla rähjääntyi ja palattuaan Chester sai äidin vihat niskaansa siitä syystä, että oli esittänyt "paholaisen musiikkia" rahaa ansaitakseen.

Howlin' Wolf on blues- ja musiikkipiireissä todella arvostettu artisti. Kärkikolmikkoon poikkeuksetta nimetty bluesmies oli vaikuttava näky tuohon aikaan. Lähes kaksimetrinen ja noin 140-kiloinen mies teki vaikutuksen olemuksensa lisäksi myös äänellään. Ulvonta, huuliharppu ja lymyilevä katse loivat pahan läsnäoloa.

Sanoitukset veivät oikeasti pahan puolelle tai ainakin aavistukseen siitä. Samaa pahuutta tai pelon läsnäoloa on myöhemmin ollut havaittavissa esimerkiksi The Doorsin ja Jimi Hendrixin esiitymisissä, joilla molemmilla on selkeä paikka metallin syntymisen vaikuttimina. Molemmat ovat Howlin' Wolfia coveroineetkin.

Selkeästi metallin puolelta hänen ihailijoihin on julkisesti itsensä nimennyt Dave Mustaine, joka Megadethin kanssa versioikin I Ain't Superstitiousia Peace Sells... But Who's Buying-albumilla. Tuo kappale toki oli Willie Dixonin hommia, mutta Howlin' Wolf sen alunperin äänitti.

Listalta löytyy bluesjätin debyyttialbumi Moanin' in the Moonlight, joka on ihan pätevä blues-levy. Kyllä se metalliväellekin uppoaa. "That's evil...", kuten mies itse laulaa...

https://www.youtube.com/watch?v=09j6vMdKi3E

https://open.spotify.com/album/0Up484rAboIROlHnBvFIZj

Kuva: dirtyrock.com