torstai 24. marraskuuta 2016

Metallimusiikin olemus – 4.Kosketus pahan puolelle

HOWLIN' WOLF - MOANIN' IN THE MOONLIGHT (1959)

Howlin' Wolf siirtyi levyttävien artistien joukkoon iän puolesta todella myöhään. Mies kun syntyi 1910 ja debyyttialbumi julkaistiin heti kohta 1959. Tämä ei kuitenkaan tarkoittanut sitä, etteikö mies olisi aiemmin esiintynyt.

Blues-legenda, oikealta nimeltään Chester Burnett, sai taiteilijanimensä isoisältään, joka kertoi tarinoita susista. Vaari nimittäin pelotteli, että sudet vievät mennessään, ellei poika osaa käyttäytyä. Pojan lapsuus oli raaka ja kotoakin mies joutui pois. Reissuilla rähjääntyi ja palattuaan Chester sai äidin vihat niskaansa siitä syystä, että oli esittänyt "paholaisen musiikkia" rahaa ansaitakseen.

Howlin' Wolf on blues- ja musiikkipiireissä todella arvostettu artisti. Kärkikolmikkoon poikkeuksetta nimetty bluesmies oli vaikuttava näky tuohon aikaan. Lähes kaksimetrinen ja noin 140-kiloinen mies teki vaikutuksen olemuksensa lisäksi myös äänellään. Ulvonta, huuliharppu ja lymyilevä katse loivat pahan läsnäoloa.

Sanoitukset veivät oikeasti pahan puolelle tai ainakin aavistukseen siitä. Samaa pahuutta tai pelon läsnäoloa on myöhemmin ollut havaittavissa esimerkiksi The Doorsin ja Jimi Hendrixin esiitymisissä, joilla molemmilla on selkeä paikka metallin syntymisen vaikuttimina. Molemmat ovat Howlin' Wolfia coveroineetkin.

Selkeästi metallin puolelta hänen ihailijoihin on julkisesti itsensä nimennyt Dave Mustaine, joka Megadethin kanssa versioikin I Ain't Superstitiousia Peace Sells... But Who's Buying-albumilla. Tuo kappale toki oli Willie Dixonin hommia, mutta Howlin' Wolf sen alunperin äänitti.

Listalta löytyy bluesjätin debyyttialbumi Moanin' in the Moonlight, joka on ihan pätevä blues-levy. Kyllä se metalliväellekin uppoaa. "That's evil...", kuten mies itse laulaa...

https://www.youtube.com/watch?v=09j6vMdKi3E

https://open.spotify.com/album/0Up484rAboIROlHnBvFIZj

Kuva: dirtyrock.com

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti