Metallimusiikin olemus –3. Chuck Berryn tarinat

Chuck Berry toi rock-musiikkiin sujuvasti myös kitarasoolot. Blues taipui rock n’ rolliksi ja kun kitaraa vielä raapi tummaihoinen mies, oli se kylliksi omituista tarratakseen nuorisoon.

Itse olen Chuck Berryn nähnyt aina pikkuisen ”one trick ponyna”. Joka toinen (ellei useampikin) kappale alkaa Johnny B. Gooden introlla, eikä sointukierroissakaan juuri varianssia ole. Ehkä Berryn suurin saavutus olikin tarinoiden tuominen musiikkiin. Monessa kappaleessa käydään läpi pitkiä tarinoita ihmisistä ja heidän teoistaan. Vaikka miehen tuotanto on lähtökohtaisesti vähän tylsää, oli siinä jotain oikein. On noita kappaleita niin moni versioinut. Eikä sovi unohtaa "ankkakävelyä".

Metallin suunnannäyttäjiä hän kiistatta on. Tietty toisto kuuluu riffeistä elävään metalliin ja tiluttelevat kitarasoolot olivat Berryn myötä tulleet jäädäkseen. Mies myös tiesi tekevänsä jotain uutta. Esim. Roll over Beethoven on tietoisesti tehty kertomaan, kuinka klassiset musiikki-ihanteet saavat väistyä syrjään rockin tieltä.

Chuck Berryn Berry is on Top-albumi sisältää mieheltä oikeastaan kaiken, mitä tarvitsee musiikillisesti tietää. Seuraavat parikymmentä albumia on ihan sitä samaa. Ja näitä kierrättämällä mies on keikkaillut vielä tälläkin vuosikymmennellä.

Johnny B. Goodea ei voi esimerkkipallilta tiputtaa.

https://www.youtube.com/watch?v=6ROwVrF0Ceg

https://open.spotify.com/album/7qIlDCv2QNNtCrauUzPPP2