sunnuntai 20. marraskuuta 2016

Metallimusiikin olemus - 1. Elviksestäkö kaikki lähti?

ELVIS PRESLEY - ELVIS PRESLEY (1956)

Elvis Aaron Presley koki musiikin kautta kunnioitusta jo nuorena. 10-vuotiaana hän voitti maatalousnäyttelyn laulukilpailun. Pian tämän jälkeen hänen vanhempansa ostivat hänelle polkupyörän sijasta kitaran. Tällä kitaralla tapailtiin tuntikaupalla musiikkia, jollaista pääasiassa mustat esittivät.

Kun Elvis meni nauhoittamaan äidilleen syntymäpäivälahjaksi paria kappaletta, sai Sun Recordsin johtaja kauan kaipaamansa. Valkoinen mies, joka kuulostaisi mustalta. Elvis nauhoitti That’s All Right (Mama)-kappaleen nauhalle ja Sam Phillips antoi sen soittoon radioasemalle. Tuon ensisoiton jälkeen sadat ihmiset soittivat asemalle toivoen kappaletta soitettavaksi uudelleen.

Tästä seurasi valtava suosio, jota vaikuttavat live-esiintymiset vain lisäsivät. Elvis liikkui ”siveettömästi”, ja sekös vetosi nuoriin. Elviksen esiintymisessä oli paljon improvisaatiota, johon kuului myös monenlaiset fraseeraukset ja sovellukset laulutavassa.

Elviksen suosio oli niin valtava, että sen hiipuessa pudottiin aika korkealta. Armeija-ajan jälkeen hän eristäytyi kotiinsa ja esiintyi harvoin julkisuudessa. Erilaiset terveysongelmat toivat lääkkeitä ja lääkkeistä oli valitettavan lyhyt matka huumeisiin. Elvis kuitenkin kuoli rytmihäiriöön 16.8.1977.

Merkitys kaikelle musiikille ja varsinkin rock-musiikille on valtava. Häntä voi huoletta pitää jopa 1900-luvun eniten vaikuttaneena artistina. Elvis oli hahmo, joka rikkoi rotujen välisiä aitoja esittämällä täysin varauksetta ns. mustien musiikkia. Seksiäkin tihkuvan esiintymisen vastapainoksi Elvis rakasti gospel-musiikkia. Tämäkin oli hyvin vallankumouksellista tuohon aikaan.

Esimerkkilevynä on Elviksen debyytti Elvis Presley (1956), joka on tehty hyvin hätäisesti. Pelkästään sen vaikutus musiikkiin on mieletön. Kansia on tunnetusti kopioinut The Clash. Esikuvana mies on ollut niin suurelle joukolle mega-artisteja, että hänen jälkeensä seurannutta rock-musiikkia olisi vaikea kuvitella ilman Elvistä. Tätä kautta hän ansaitsisi lähes pyhimyksen roolin jopa metallissa. En edes ala mainitsemaan bändejä, jotka häntä ovat yrittäneet matkia.

Parhaana esimerkkinä albumin musiikista Blue Suede Shoes.

https://www.youtube.com/watch?v=Bm5HKlQ6nGM

https://open.spotify.com/album/7GXP5OhYyPVLmcVfO9Iqin

Kuva: Listchallenges.com

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti