perjantai 25. marraskuuta 2016

Metallimusiikin olemus – 5. Metallin esikuvien eniten kopioima artisti?

Willie Dixon on hänkin yksi arvostetuimmista blues-muusikoista. Mies kuitenkin vaikutti musiikkimaailmaan hiukan edeltäviä myöhemmin.

Howlin' Wolfin tapaan Willie oli iso mies. Niin iso, että omasi hyvät raamit nyrkkeilijäksi. Mies oli hakkaamisessa niin kova, että voitti osavaltionsa amatöörititteleitä. Noista piireistä löytyi kaveri, joka johdatti Willien musiikkimaailmaan.

Dixon oli laulanut ja säveltänyt omia kappaleita jo teini-ikäisenä. Kuntosalilta löytynyt kitaristi teki Williestä kuitenkin sen, mitä hän ehkä eniten on: kova kontrabasisti, joka soitteli milloin missäkin maailmankuulussa bändissä. Hän toimi taustabändissä ja jopa tuotti muun muassa nimiä Chuck Berry, Muddy Waters, Howlin' Wolf...
Mies on kuitenkin ehkä tullut parhaiten tunnetuksi kappaleista, jotka ovat muiden esittämiä tai "rumasti" lainaamia. Esim. Led Zeppelinin Whole Lotta Lovesta käytiin tiukkaa tekijänoikeustaistelua, joka lopulta sovittiin oikeussalin ulkopuolella. Tämän jälkeen Dixonin nimi on lisätty kappaleen tekijöihin myös Zeppelinin julkaisuissa. Kappale, jota Led Zeppelin lainasi oli nimeltään You Need Love.

Se, miksi Willie Dixon on metallille tärkeä selittynee hänen säveltämillään kappaleilla. Tai artisteilla, kelle hänen sävellykset ovat menneet: The Doors, Steppenwolf, Motörhead, The Rolling Stones, The Kinks, Stevie Ray Vaughan... Näillä bändeillä on ehkä Willietä suorempi vaikutus metallin syntymiseen.

Levynä on mainittu 1970 julkaistu I Am The Blues, jolla kuullaan monia hyvin tuttuja blues-kappaleita Willien esittämänä. Todella perinteistä bluesia, juuri sellaisena kuin moni bluesin mieltää. Vaikka on siellä toki pientä sähkökitaraakin kuultavissa, kuten Back Door Manissa. Albumi on sellainen, että väkisinkin alkaa ihminen savuttomuudesta ja raittiudesta huolimatta etsiskelemään sikareita ja viskilaseja ja nahkaista nojatuolia, jolle istahtaa.

https://www.youtube.com/watch?v=fpG_6GX51sE

https://open.spotify.com/album/0y79HnVGwEtybfIcfD6M7N

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti