Näytetään tekstit, joissa on tunniste stoner rock. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste stoner rock. Näytä kaikki tekstit

perjantai 2. joulukuuta 2022

Toomion TOP200-biisit: 1. Queens of The Stone Age - Go With The Flow (2002)

 

Kun Songs for the Deaf ilmestyi, se ärsytti. Joku Hommen habituksessa ja koko bändin olemuksessa pisti silmään ja sieluun. Etoi jopa. 

Lopulta jouduin periaatteideni vastustuksesta huolimatta levyn ostamaan. Siitä sai syyttää Go With the Flowta ja sen videota. Tähän biisiin ja sen videoon peilautuu oma varhaisaikuisuuteni erityisen hyvin. 

Itsensä etsimistä, tulevaisuuden etsimistä. Kaikkea sitä, mistä kappaleessa lauletaan. Kaikkea sitä, mistä video kertoo. Koko vaihe oli elämässäni sen päiväistä kaaosta ja koheltamista, ettei paremmasta väliä. 

Itselleni se tuntui samalta kuin tämä kappale kuulostaa. Aika simppeliltä tavaralta, jossa mihinkään ei tarvitse tarttua pitkäksi aikaa. Kaiketi kaikilla on tuo vaihe jossain vaiheessa elämää. Tuolloin sitä tehtiin elämän tärkeimpiä ja tyhmimpiä päätöksiä. 

Tässä tunnelmassa, varsinkin videon kera, on jotain sellaista, minkä leikisti haluaisi kokea. Autoja, hulluutta, huumeita, naisia, vaaraa. Mutta mieluummin sen ottaa näin musiikin muodossa. 

Tällä yksinkertaisella sapluunalla piirrettiin jälki allekirjoittaneen pään sisään. Selkeää, mutta silti niin kovin äkkiväärää stoneria taitavasti soitettuna. Monimutkainen on saatu kuulostamaan yksinkertaiselta. Koukkuja ja jippoja on joka käänteessä, vaikkei niitä heti huomaa.

Tälläkin tarinalla on tekijänsä. Josh Homme on omanlaisensa häilyvä nero. Nick Olivieri kovan asenteen omaava sekopää ja muutkin ammattilaisia. Eikä unohdeta tällä levyllä rummuissa häärivää Dave Grohlia, joka on varmasti omaperäisempi rumpalina kuin biisintekijänä. Ja onhan miehellä ennestäänkin kokemusta räjähdysherkän eturintaman hallinnasta. 

Tämä on elämäni biisi, koska se vie varmasti, mutta kovakouraisesti elämäni siihen aikaan, missä kaikki oli mahdollista. Jos maassa olis rivat, niin noussut olisi. Maailma oli auki. Olisi voinut mennä vain virran mukana.

Olen 20 vuotta sanonut, että tämä on maailman paras biisi. Niin se on vieläkin. 


perjantai 13. toukokuuta 2022

Toomion Top200-biisit: 56. Queens Of The Stone Age - The Sky Is Fallin' (2002)

 


Jossain 2010-2012 -akselilla pyörin kovasti stoner rockin parissa. Sieltä popimpana ja progempana päätään muiden yläpuolelle nosti tietysti Queens of the Stone Age.

Songs For The Deaf on ikoninen albumi, jolta tälläkin listalla on useampi kappale. The Sky Is Fallin’ on raskas ja laahaavakin, mutta siinä on kaikki, mistä itse tykkään tässä bändissä. Sanat, joissa on sanomaa, tarttuva, mutta erilainen kappalerakenne sekä sopivan harmaa tunnelma suomalaiseen mielenmaisemaan.

Ennen kaikkea kappale on myös todella mukava soittaa niin kitaralla kuin rummuillakin. Syy mukavuudelle on helppous, joten omillakin soittotaidoilla saa sellaista jälkeä, josta kappaleen tunnistaa.


maanantai 11. huhtikuuta 2022

Toomion Top200-biisit: 63. Queens of the Stone Age – Everybody Knows that You’re Insane (2005)

 

Queens of the Stone Age kävi päälle nollakyt-luvun puolen välin hujakoilla. Epäkesko musiikki toimi ja samoihin aikoihin ostin sähkökitarankin. Musiikki oli sellaista, johon itse kykenin.

Everybody Knows that You’re Insane on Lullabies to Paralyze -albumilta, jonka piti lunastaa edellisen Songs for the Deaf -albumin seuraajan kohtuuttomat odotukset.

Eihän se onnistunut. Bändi oli vaihtunut. Rummuista oli Dave Grohl poissa, bassosta Nick Olivieri. Ei albumi silti huono ole.

EKTYI on kappaleena hieno sekoitus. Siinä on itsesäälibluesia, pop-rockia panoroiduin kitaroin ja vähän kunnon mäiskettä.

Sanoitusten on huhuttu kertovan juuri ex-basisti Nick Olivierista, joka melko hullu olikin/onkin.

Hyvin etenee joka tapauksessa. Homme on nero äkkivääryyden ynnäämisessä tarttuvuuteen. 



keskiviikko 19. tammikuuta 2022

Toomion TOP200-biisit: 87. Spidergawd - ...Is this Love? (2017)

 


Norjasta tulee mustaa metallia vaikka minkä verran. Siellä on myös muuta tarjolla, kun jaksaa tutkia. 

Täysin puskista pölähti tämäkin bändi tutuksi samaisena vuonna 2017. Jonkinlaista hevirockin ja stonerin sekoitusta tarjoilee Spidergawd ja mikä parasta se tarjoilee sitä saksofonin kera. 

Itse pidän myös tällaisesta etukenoisesta (lähes nenällään olevasta) rumpaloinnista, jota tässä kyllä on. Räminää ja rokkia!

Tähän liittyy vahvasti saunakaljoittelu kaverin kanssa ja maalimanparannus, joten nostalgia nostaa pisteet näinkin korkealle.

keskiviikko 1. joulukuuta 2021

Toomion TOP200-biisit: 101. Queens of the Stone Ages – I Appear Missing (2013)

 


Se, miksi kappale listalta löytyy, ei ole pelkkää musiikillista ansiota. Äitini eli viimeisiä hetkiään. Kun laitoin kappaleen aikaisempaan blogiini, äidiltä tuli viesti: ”Hyvä kappale, hieno video.” Eihän se 56-vuotiaan musiikkia ehkä ollut, mutta videossa varmaan oli jonkinlaista toivoa hänellekin. 

QOTSA on bändi, joka läpilyönnin aikaan oli melko rasittavaa kuunneltavaa. Toisaalta bändi teki jotain niin erilaista, että se jäi koukuttamaan. 

Soittotaitoa on. Se on solmittu tosi tiukasti aavikko-stonerin taustalle, mutta on sitä siellä. Soundi on hyvä. Junnausta on paljon, mikä jo aiemmin kertomani mukaan toimii. Hommen jopa laiska lauluääni kiehtoo, myös siksi, että omani taipuu hänen skaalaansa melko lailla, ja pystyn näitä siis perässä hoilaamaan.

Sävellys on tässä kappaleessa jopa liian ehjä QOTSAN biisiksi. Aika perinteinen blues-kuvio. Rekan yliajamaa tunnelmaa. Loppuosion (kuunnelkaa myös koko kappale, vaikka video hieno onkin!) proge-pätkä on nerokasta epäkeskoa. Sen tämä bändi osaa.

Muistelen, että sanat kertoisivat laulaja Hommen rajakokemuksesta syntyneistä ajatuksista. Jotenkin tässä aistii kuoleman läsnäolon, mutta ei samalla lailla pirullisesti virnistäen kuin yleensä QOTSA:lla vaan ihan vakavasti ja synkästi. Tosissaan.

Tunnelma on kuta kuinkin ahdistava ja loppua odottava, ehkä ”luopuva” kuvaa parhaiten tätä. Siinä on myös hiukan toivoa, ihan hiukan, mutta jonkin sävelen verran sitäkin.


keskiviikko 20. tammikuuta 2016

TOOMION TOP100: 35. Queens of the Stone Age - Songs for the Deaf

Tuottaja: Josh Homme, Adam Kasper, Eric Valentine
Nauhoitettu: 2001-2002
Julkaistu: 27.8.2002
Levy-yhtiö: Interscope

Listaykkönen Kanadassa, 4. Briteissä ja 11. Suomessa.

SINGLET
- No One Knows
- Go with the Flow
- First It Giveth


Tämän levyn Ilmestyessä inhosin ja vieroksuin bändiä. Eritoten No One Knowsia. Tietysti. Kaikki uusi ja erilainenhan pelottaa ja ärsyttää. Queens of the Stone Age oli kuitenkin tehnyt sellaista musiikkia, joka ei ennen ollut näin pinnalle päässyt.

Levy alkaa raivoavalla kappaleella You Think I Ain't Worth a Dollar, But I Feel Like a Millionaire, jossa basisti Nick Olivieri pääsee rääkymään sielunsa pihalle. Tästä kappaleesta jo huomaa, mitä on tulossa. Handclapeja ja vinoutunutta soitantaa. Ja erityisen nerokas tauko. Kuten jo mainitsin, No one Knows oli ärsyttävä kuin mikä. Nyt se on yksi parhaista. Se antaa vielä enemmän, kun yrittää opetella soittamaan sitä kitaralla. Kaikki tämän levyn biisit ovat aika helppoja ottaa haltuun jotenkin. Mutta se, että ne alkaisivat soittajan käsissä elää, onkin ison työn edessä.

Lopulta jouduin levyn ostamaan. Siitä sai syyttää Go With the Flowta ja sen videota. Kappaleesta voisi kirjoittaa kappaleen. Ehkä kirjoitankin. Siihen biisiin ja sen videoon peilautuu oma varhaisaikuisuuteni erityisen hyvin. Itsensä etsimistä, tulevaisuuden etsimistä. Kaikkea sitä, mistä kappaleessa lauletaan. Kaikkea sitä, mistä video kertoo. Koko vaihe oli elämässäni sen päiväistä kaaosta ja koheltamista, mutta itselle se tuntui samalta kuin tämä kappale kuulostaa. Aika simppeliltä tavaralta, jossa mihinkään ei tarvitse tarttua pitkäksi aikaa. Kaiketi kaikilla on tuo vaihe jossain vaiheessa elämää. Tuolloin sitä tehtiin elämän tärkeimpiä ja tyhmimpiä päätöksiä. Tämä kappale tulee olemaan korkealla kun teen Biiseistä TOP-listaa. Tässä on varmasti vähän samaa kuin Livin’ on a Prayerissa jäsen A:lle.

Tällä sapluunalla piirrettiin reitti allekirjoittaneen pään sisään. Selkeää, mutta silti niin kovin äkkiväärää stoneria taitavasti soitettuna. Levy vaatii aikansa, mutta jos sille sen antaa, niin huomaa ovelasti kappaleet on sovitettu. Niin, että monimutkainen on saatu kuulostamaan yksinkertaiselta. Koukkuja ja jippoja on joka käänteessä, vaikkei niitä heti huomaa.

"Koko levyn tunnelmassa on jotain sellaista, minkä leikisti haluaisi kokea. Autoja, hulluutta, huumeita, naisia, vaaraa. "


Tarinalla on tekijänsä. Josh Homme on omanlaisensa häilyvä nero. Nick Olivieri kovan asenteen omaava sekopää ja muutkin ammattilaisia. Eikä unohdeta tällä levyllä rummuissa häärivää Dave Grohlia, joka on varmasti omaperäisempi rumpali kuin biisintekijä. Ja onhan mies ennenkin pitänyt räjähdysherkän eturintaman hallussa. Grohlin talentti tulee esiin Song for the Deadin ja Another Love Songin rumputyöskentelyissä. Toki monessa muussakin paikassa.

Koko levyn tunnelmassa on jotain sellaista, minkä leikisti haluaisi kokea. Autoja, hulluutta, huumeita, naisia, vaaraa. Mutta mieluummin sen ottaa näin levyltä. Levyllähän ajetaan näennäisesti Los Angelesista Joshua Treehin, ja kappaleet kuvastavat matkalla kuuluvia kaupunkiradioita. Kappale Gods in the Radio on kai osittain myös parodiaa siitä, että tämä bändi ei todellakaan kovin paljoa radiossa soi.

Aavikkotunnelmaan tämä sopii, joten Suomessa se tarkoittaa talvella pitkää ajomatka lumimyrskyssä.

PARHAAT HETKET
Go with the Flow – Taisin sen jo kertoakin.
Sky is Fallin’ – Kaikki, mistä itse tykkään tässä bändissä. Sanat, joissa on sanomaa. Tarttuva, mutta erilainen kappalerakenne.

EI LÄHDE
Six Shooter – Kaikki, mistä tässä bändissä en tykkää.

https://open.spotify.com/album/4w3NeXtywU398NYW4903rY

maanantai 29. kesäkuuta 2015

Toomion TOP100: 60. Kamchatka - Bury Your Roots

Tuottaja: Kamchatka
Nauhoitettu: 2011
Julkaistu: 2011
Levy-yhtiö: GMR

Muutama vuosi sitten tutustuin perusteellisesti stoner-rockia rytyyttäviin bändeihin. Listalla tuli vastaan Kamchatka, josta ei nimen perusteella tullut mieleen kuin karhut ja Venäjä.

Tästä huolimatta bändi tulee yllättäen Ruotsista ja soittaa enemmänkin reipasta blues rockia kuin stoneria. On siellä elementtejä aavikkometallistakin, mutta ennen kaikkea meno on levyn nimeä vastaan hyvinkin juurevaa. On se perkele kumma, että mitä tahansa ruotsalaiset bändit soittavat, ne tekevät sen aika hyvin…

"Fenderin kaappia ja ikivihreitä efektipedaaleita lienee liuta lattialla."

Soundit ovat mukavat. Helppo lähestyä, mutta silti löytyy potkua. Veikkaisin, että ”gear” on kasattu klassikkoelementeistä. Fenderin kaappia ja ikivihreitä efektipedaaleita lienee liuta lattialla. Tätä kun kuuntelee, tekee mieli ottaa putkivahvistin esiin ja soittaa G-C-D-sointukiertoa kovaa ja vahvalla säröllä auringonlaskuun asti.

Kitaristi-laulaja Thomas "Juneor" Andersson onnistuu hyvin sekä soitossa että laulussa. Ja kaiken kaikkiaan koko levy on hemmetin mukavaa kuunneltavaa hellettä opettelevassa kesässä.  Tämä on aivan ehdottomasti automusiikkia. Jos omistaisin moottoripyörän, niin vielä parempi

PARHAAT HETKET
Perfect – Täyden kympin mättö
Before Things get Rough – Sävellyksessä on deeppurplemaista tyylikkyyttä. Ja mellotronista aina pisteet.

EI LÄHDE
The Same – Ei vaan ole ihan niin hyvä kuin muut.

https://open.spotify.com/album/5kpplMXWdsQT3VImUk2L5E

perjantai 6. helmikuuta 2015

Toomion TOP100: 93. Queens of the Stone Age - ...Like Clockwork

Tuottaja: Josh Homme, Queens of the Stone Age, James Lavelle
Nauhoitettu: 2012-2013
Julkaistu: 3.6.2013
Levy-yhtiö: Matador, Rekords Rekords

USA:n listaykkönen, Brittien ja Suomen listakakkonen.

SINGLET
- My God is the Sun
- I Sat by the Ocean
- Smooth Sailing


Monelta taholta hyvin odotettu levy. Era Vulgaris oli hiukan epätasapainoista kilkutusta. Moni kaipasi tavanomaisempaa QOTSA:a. 

Ensimmäinen sinkku (My God is the Sun) oli taattua tykitystä. Levyn kerrottiin liikkuvan löyhästi jonkinlaisen teeman ympärillä. Levyn kun laittaa soimaan, kuulee synkkää ja kyynistä maailman kuvailua. Sekaan on sotkettu jopa pientä kuolemanpelkoa. Materiaali vaatii jälleen useamman kuuntelukerran.

Josh Hommen johtama poppoo on nykyisellään melkoisen taitava bändi. Sovitukset ovat ehjiä, mutta äänimaailmaltaan hyvin outoja. Jos ei nykyään, niin varmasti joskus, on orkesterin väki naukkaillut mielenlaajentajia. On sen verran hämärää kamaa. Onhan siellä toki lisäksi paljon vierailevia artisteja Elton Johnista Trent Reznoriin ja Dave Grohlista Mark Laneganiin.

Henkilökohtaisesti I Appear Missing on muodostunut levyn tärkeimmäksi kappaleeksi. Siinä on aikamoinen sanoma, jota video komppaa varsin hyvin. Ilman videotakin se toimii hienosti, sisältäen jopa pienen toivonkipinän. Musiikillisesti C-osasta löytyy rumpukompista sellainen hommemainen kierre, joita muut eivät vain tee.
"I go missing,
No longer exist
One day I hope
I'm someone you'd met"
- I Appear Missing

Jos edeltävä Era Vulgaris oli sekava, niin tämä levy ei sitä ole. Hetkittäin jopa toivoisi hiukan enemmän kaaosta. Ehkä aavikkorokin kuninkaatkin vanhetessaan rauhoittuvat.

Homme on toiminut tuotannossa päämiehenä muun bändin toimiessa apurina. Hienosti tämä onkin tuotettu. Tätä kuunnellaan hissukseen omassa sängyssä, kun lapset nukkuvat. Sanat käteen ja silleen.

PARHAAT HETKET

  • God is the Sun – Sitä räväkämpää keikanaloitusosastoa. Pohjimmiltaan suora rock-biisi, mutta mausteena riittävästi QOTSA:n neroutta.

  • I Appear Missing – Synkistely-bluesia stonerin hengessä. Ennen kaikkea sanoitus saa mielen vangikseen.

EI LÄHDE

  • Keep Your Eyes Peeled – Tahmeahko alku muuten pätevälle levylle