Nauhoitettu: 1998
Julkaistu: 29.3.1999
Levy-yhtiö: Relapse
Suomen listan 8. Myynyt yli 10 000 kappaletta USA:ssa.
SINGLET
- Divinity
Tämä albumi ilmestyi pari viikkoa ennemmin kuin allekirjoittaneen piti lähteä armeijaan. Useana viikonloppuvapaana tuli käytyä kaverin luona, jonka huoneen pöydällä tämä lepäsi. Meni pitkään ennen kuin päätin albumin ottaa tarkempaan kuunteluun.
Toki Amorphiksesta oli kuuntelujälkiä jo Tales From The Thousand Lakesin ajoilta, mutta bändiä ei vaan jaksanut kuunnella ennen Tuonelaa. Levy oli lisäksi maanlaajuisesti pieni menestys, ja taisi olla sitä vähäisesti myös maailmalla. Ainakin muistan elävästi intin punkassa luetun Soundin kertomuksen Amorphiksen Jenkkikiertueesta.
"Tuonelan musiikki ei ole ehkä ihan metallia siinä mielessä kuin yleisesti luullaan."
Tuonelan musiikki ei ole ehkä ihan metallia siinä mielessä kuin yleisesti luullaan. Pasi Koskinen oli vielä vedossa ja keskitemmon syndrooma ei ollut vielä saavuttanut Esa Holopaista. Oman ja todella merkittävän lisänsä levylle tuo Sakari Kukko puhallinhässäköillään. Kansissakin on eleganttia syvyyttä. Kalevala on läsnä, mutta ei pääteemana. Biisit edellä on lähdetty liikenteeseen.
Soundit istuvat sävellyksiin hyvin. Tuottaja on osannut asiansa, sillä huilut, pillit ja muut urut tuntuvat kuuluvan biiseihin alusta lähtien. Ei niin, että jotain on ollut pakko lisätä. Delay-kitaroita on ja välillä pahaa laulua, jonka taitaa pääosin hoitaa Tomi Koivusaari. Jopa tuplabasareita voi paikka paikoin löytää.
Pidän Koskista erittäin kovana tulkitsijana. Ääni istui Amorphikseen mainiosti. Siinä on pikkuisen sellaista kärtsymäistä nasaalia, jopa grungea. Silti se sopii menoon oikein hyvin. Varsinkin Tuonelalle, joka on enemmänkin raskasta rokkia kuin metallia. Koskisen pojan laulu on yllättävää ja luonnollista. Miehen nykyisiin aatteisiin ja muihin edesottamuksiin en ota kantaa, vaan pelkästään mieheen muusikkona. Vaikkei nykyisessä Tomi Joutsenessakaan vikaa varsinaisesti ole, on hänen äänensä liian geneerinen vedotakseen minuun.
Rumpu- ja basarisoundeissa olisi nykykorvalla vähän toivomisen varaa. Kitarasoundi on ihan hyvä, mutta munaa vaatisi pikkuisen sekin. Koskettimisssa ja puhaltimissa ei ole vikaa. Olisiko tässä re-masteroinnin paikka.
Minulle tämä soi puintiaikaan elokuussa, iltojen jo viiletessä. Ruskasta ei vielä jälkeä, mutta kesä on jättämässä hyvästejä. Traktorin kopissa tuli aiemminkin kuunneltua. Siihen aika harvoilla tosin on nykyään mahdollisuutta.
PARHAAT HETKET
Rusty Moon - Huiluliidi ja kalevalainen tempo ovat sitä Amorphista, jota itse mielelläni kuuntelisin nykyäänkin.
EI LÄHDE
Greed – Pahemmin muriseva kappale. Ei istu muuhun kokonaisuuteen.
https://open.spotify.com/album/3S8ufW2zhbCVsShF4FhURR
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti