keskiviikko 2. joulukuuta 2015

Bruce Springsteen - TOP56-songs: 29 - Glory DaysBruce Springsteen - TOP56-biisit: 29 - Glory Days

Albumilta Born in the U.S.A. (1984).

Glory Days on yksi BITUSA-albumin suurimmista hiteistä ja se julkaistiin myös albumin viidentenä singlenä. Alkunsa se sai heti ensimmäisissä levyä kohti johtaneissa sessioissa vuonna 1982 ollen mukana koko kehitysvaiheen ja sitä pidettiinkin alusta saakka yhtenä levynsä kulmakivistä.

Born in the U.S.A.-levyllä sävellykset ovat popimpia kuin 70-luvun vivahteikkaammilla Springsteena-albumeilla. Glory Dayskin perustuu pariin sointuun ja niiden tehokäyttöön: A-, D- ja E-duureilla selviää koko biisin. Brucen kitarakuvio, joka aloittaa koko kappaleen, on yksinkertaisuudessaan röyhkeä. Soitannossa on muutenkin stadionmeininkiä, joka paistaa koko levyltä ja onkin hauska ajatella miltä tämäkin laulu on kuulostanut edeltävän, akustisen ja raa'an Nebraska-levyn jälkeen. Steve Van Zandtin ennen kolmatta säkeistöä soittama mandoliinisoolo erottuu popahtavasta taustasta, vaikkei kestäkään kovinkaan kauan. Lisäksi huomiota kannattaa kiinnittää Garry Tallentin basson soitteluun, joka antaa kappaleelle ominaisen grooven.

Tekstillisesti Glory Days on perinteistä nostalgista kaipuuta, joka oikein tehtynä uppoaa aina. Ensimmäisessä säkeistössä ollaan amerikkalaisessa maisemassa aika syvällä: kertoja tapaa baarissa vanhan ystävänsä, joka oli lukioaikoina kova baseballin pelaaja, mutta josta ei sittenkään tullut sen enempää. “We went back inside, sat down, had a few drinks / but all he kept talking about was glory days”.

Toisessa säkeistössä puolestaan tavataan nainen, joka oli kouluaikoina se tyttö joka käänsi poikien päät. Nykyisin hän on eronnut ja elää lapsineen samoilla nurkilla kuin kertojamme. Joskus hänen luokseen voi piipahtaa lasilliselle kun lapset nukkuvat ja voi ryhtyä muistelemaan menneitä, sillä silloin aikuiseksi varttuneen arki tuntuu hetken kevyemmältä.

Well there's a girl that lives up the block
back in school she could turn all the boy's heads
Sometimes on a Friday I'll stop by
and have a few drinks after she put her kids to bed
Her and her husband Bobby well they split up
I guess it's two years gone by now
We just sit around talking about the old times,
she says when she feels like crying
she starts laughing thinking about glory days

Kolmas ja viimeinen säkeistö sinetöi laulun pakettiin: edelleenkään mennyttä ei saa takaisin eikä sitä oikeastaan kannata muistellakaan. Voi vain todeta haikeasti, että aika juoksee ja jättää jälkeensä tarinoita jotka ovat vieläpä tylsiä kaikille muille kuin kertojalleen. Parhaat ajat menevät ohitse yllättävän nopeasti.

Now I think I'm going down to the well tonight
and I'm going to drink till I get my fill
And I hope when I get old I don't sit around thinking about it
but I probably will
Yeah, just sitting back trying to recapture
a little of the glory of, well time slips away
and leaves you with nothing mister but
boring stories of glory days


Pinnaltaan kevyt, sisältä positiivisen haikea. Glory Days on hieno kappale, jonka keikkasuosiota ei tarvinne ihmetellä. Kaikilla on ne omat kunnian päivänsä joita muistella lopun ikäänsä. Usein tämä kuullaan encore-osiossa, jossa tunnelma kohoaakin aina seuraavalle portaalle kun Springsteen lyö luottokitarastaan aloitusriffin tulille. Eräs legendaarinen versiointi nähtiin David Lettermanin viimeisessä NBC-kanavassa esitetyssä ohjelmassa vuonna 1993, kun Springsteen saapui talon bändin säestämänä esittämään kappaleen.

https://www.youtube.com/watch?v=K1L8BBWuIP4

https://www.youtube.com/watch?v=n7RV6HHxv78

https://www.youtube.com/watch?v=XpJwqAgG4YcAlbumilta Born in the U.S.A. (1984).

Glory Days on yksi BitUSA-albumin suurimmista hiteistä ja se julkaistiin myös albumin viidentenä singlenä. Alkunsa se sai heti ensimmäisissä levyä kohti johtaneissa sessioissa vuonna 1982 ollen mukana koko kehitysvaiheen ja sitä pidettiinkin alusta saakka yhtenä levynsä kulmakivistä.

Born in the U.S.A.-levyllä sävellykset ovat popimpia kuin 70-luvun vivahteikkaammilla Springsteena-albumeilla. Glory Dayskin perustuu pariin sointuun ja niiden tehokäyttöön: A-, D- ja E-duureilla selviää koko biisin. Brucen kitarakuvio, joka aloittaa koko kappaleen, on yksinkertaisuudessaan röyhkeä. Soitannossa on muutenkin stadionmeininkiä, joka paistaa koko levyltä ja onkin hauska ajatella miltä tämäkin laulu on kuulostanut edeltävän, akustisen ja raa'an Nebraska-levyn jälkeen. Steve Van Zandtin ennen kolmatta säkeistöä soittama mandoliinisoolo erottuu popahtavasta taustasta, vaikkei kestäkään kovinkaan kauan. Lisäksi huomiota kannattaa kiinnittää Garry Tallentin basson soitteluun, joka antaa kappaleelle ominaisen grooven.

Tekstillisesti Glory Days on perinteistä nostalgista kaipuuta, joka oikein tehtynä uppoaa aina. Ensimmäisessä säkeistössä ollaan amerikkalaisessa maisemassa aika syvällä: kertoja tapaa baarissa vanhan ystävänsä, joka oli lukioaikoina kova baseballin pelaaja, mutta josta ei sittenkään tullut sen enempää. “We went back inside, sat down, had a few drinks / but all he kept talking about was glory days”.

Toisessa säkeistössä puolestaan tavataan nainen, joka oli kouluaikoina se tyttö joka käänsi poikien päät. Nykyisin hän on eronnut ja elää lapsineen samoilla nurkilla kuin kertojamme. Joskus hänen luokseen voi piipahtaa lasilliselle kun lapset nukkuvat ja voi ryhtyä muistelemaan menneitä, sillä silloin aikuiseksi varttuneen arki tuntuu hetken kevyemmältä.

Well there's a girl that lives up the block
back in school she could turn all the boy's heads
Sometimes on a Friday I'll stop by
and have a few drinks after she put her kids to bed
Her and her husband Bobby well they split up
I guess it's two years gone by now
We just sit around talking about the old times,
she says when she feels like crying
she starts laughing thinking about glory days


Kolmas ja viimeinen säkeistö sinetöi laulun pakettiin: edelleenkään mennyttä ei saa takaisin eikä sitä oikeastaan kannata muistellakaan. Voi vain todeta haikeasti, että aika juoksee ja jättää jälkeensä tarinoita jotka ovat vieläpä tylsiä kaikille muille kuin kertojalleen. Parhaat ajat menevät ohitse yllättävän nopeasti.

Now I think I'm going down to the well tonight
and I'm going to drink till I get my fill
And I hope when I get old I don't sit around thinking about it
but I probably will
Yeah, just sitting back trying to recapture
a little of the glory of, well time slips away
and leaves you with nothing mister but
boring stories of glory days


Pinnaltaan kevyt, sisältä positiivisen haikea. Glory Days on hieno kappale, jonka keikkasuosiota ei tarvinne ihmetellä. Kaikilla on ne omat kunnian päivänsä joita muistella lopun ikäänsä. Usein tämä kuullaan encore-osiossa, jossa tunnelma kohoaakin aina seuraavalle portaalle kun Springsteen lyö luottokitarastaan aloitusriffin tulille. Eräs legendaarinen versiointi nähtiin David Lettermanin viimeisessä NBC-kanavassa esitetyssä ohjelmassa vuonna 1993, kun Springsteen saapui talon bändin säestämänä esittämään kappaleen.

https://www.youtube.com/watch?v=K1L8BBWuIP4

https://www.youtube.com/watch?v=n7RV6HHxv78

https://www.youtube.com/watch?v=XpJwqAgG4Yc

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti