tiistai 29. joulukuuta 2015

TOOMION TOP100: 38. APerfect Circle - eMOTIVe

Tuottaja: Billy Howerdel, Maynard James Keenan
Nauhoitettu: 2004
Julkaistu: 1.11.2004
Levy-yhtiö: Virgin

USA:n listalla sijalla 2.

SINGLET
- Imagine
- Passive


Maynard James Keenan tuntui aikanaan hyvin oudolta tyypiltä. Jopa jollain tasolla pelottavalta. Samaan bändiin kun lyödään vielä Billy Howerdel ja Smashing Pumpkinsin Iha, niin joha!

Tämän albumin parissa tuli aikoinaan vietettyä lopputyön editointia. Se oli videomuotoinen ja siihen aikaan renderöintiajat olivat pikkuisen pidempiä kuin näinä valonnopeusaikoina. Tässä meni siis melkein kymmenen vuotta, että levyn löysin uudelleen. Ainakin lähelle.

Bändin auktoriteetteja vastustava pohjasoundi kuuluu läpi kaikissa kappaleissa. Monessa kappaleessa tulee oikeasti mietittyä biisin suhdetta alkuperäiseen kappaleeseen. Kovin harva kappaleista kuulostaa kovinkaan paljon alkuperäiseltä. Harvalta bändiltä onnistuu coverin tekeminen, niin, että se kuulostaa enemmän omalta biisiltä kuin kopiolta jostain toisesta. Coverointi pelkällä "soitetaan se säröllä"-tyylillä on yhtä uskottavaa kuin nimmarin väärentäminen hiilikopiopaperilla.

Levy on täynnä mystisiä ja teollisia soundeja. Ja tämä korostuu itseni kohdalla, koska minulla kosketinsoittajana on aina asunut sisälläni pienen lehmän lisäksi myös pieni konemusiikin ystävä. Samoin James Ihan omaperäinen kitarankidutus on aina maistunut. Onhan ilman sitä tehdyt Smashing Pumpkins-biisit vähän laimeita.

"Eikä lie ihan sattuma, että albumi sattui ilmestymään vuoden 2004 USA:n pressanvaalien kanssa yhtä aikaa."



Biisivalinnatkin ovat kutkuttavia. Ei liian tuttuja biisejä, mutta muutama superhitti kuten John Lennonin Imagine ja Marvin Gayen What’s Going On. Näissäkin kappaleissa on yhteiskuntakriittisyyttä mukana. Jonkun kappaleen olisi voinut poiskin jättää, mutta pääasiassa tavara on hyvää. Eikä lie ihan sattuma, että albumi sattui ilmestymään vuoden 2004 USA:n pressanvaalien kanssa yhtä aikaa.

Tätä kuunnellaan baarissa tai kahvilassa kuulokkeet päässä. Katsellen ikkunasta joulukiireissään loskassa kulkevia ihmisiä. Siihen tämä on paikallaan.

PARHAAT HETKET
Imagine – Koska alkuperäinenkin sävellys on niin hyvä.
Let’s Have a War – Menevä pätkä asiallisilla sanoituksilla.
Fiddle and The Drum – Jouluinen kappale komeasti sovitetuin lauluharmonioineen.

EI LÄHDE

Counting Bodies Like Sheeps To The Rhythm of The War Drums Oman kappaleen uudelleenversiointi ei vain oikein onnistu samaan tapaan kuin edellisten.


https://open.spotify.com/album/2UAin9VEGxiZRfe9Q7SKg4

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti