Näytetään tekstit, joissa on tunniste ranska. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste ranska. Näytä kaikki tekstit

tiistai 15. tammikuuta 2019

Toomion TOP200-biisit: 170. Gojira - The Art of Dying

Intro on sellainen, kuin se ottaisi kravatista kiinni ja laittaisi sen rattaiden väliin. Päätä siinä viedään.

Sanokaapa metallibändi, jonka sanoitukset eivät kuolemaa käsittelisi. Tässä varsinkin on jopa megadethmäisen ontto teksti. Sen voi varmaan osin laittaa ranskalaisuudenkin piikkiin. Ankeahan se on vieraalla kielellä...

Gojiran eduksi on kuitenkin maanläheinen soundi ja laulaja Duplantierin monisävyinen karjunta. Tämän kappaleen rytmistä löytyy se terä, joka sen kärkibiiseihin nostaa.

Keskikohdan mättö on rakenteeltaan jonkin verran tarttuva. Ihan satavarma korvamato koko loppuillaksi.

Gojira soi Töysän sivuteillä. Kun lunta on liikaa ja tekisi mutkissa mieli vetää käsijarrusta.

[embed]https://open.spotify.com/track/7iMQChXFK33TS49QWhE4tt?si=enGmZ7hNTVGgS03Had118A[/embed]

[embed]https://www.youtube.com/watch?v=HTr7bqKHvgE[/embed]

perjantai 22. huhtikuuta 2016

TOOMION TOP100: 22.Gojira - L' Enfant Sauvage

Tuottajat: Joe Duplantier, Josh Wilbur
Nauhoitettu: 2011-2012
Julkaistu: 26.6.2012
Levy-yhtiö: Roadrunner Records

7. Suomessa, 11. Ranskassa, 34. USA:ssa.

SINGLET
- L'Enfant Sauvage
- Liquid Fire
- The Axe
- Explosia
- Born in Winter


Liikuin kovassa pakkasessa kohti Töysän takamaita ja bänditreenejä. Tutustuin mp3:sten muodossa Gojiran tuotantoon. Ähtärin paikkeilla päätin, että käyn Tuurista levyn ostamassa.

Ranskan miehet tekevät luonnonsuojelumetallia. Maanläheiseen tunnelmaan päästään varsin kiitettävästi, sillä sävellykset vievät ajatukset poikkeuksetta erinäisiin peltomaisemiin. Minulle tästä tulee eniten mieleen maaseudut syksyn ja kevään kosteimpina aikoina. Vaikka ei tietäisikään, mistä miehet laulavat, on selvää ettei tässä paholaista ylistetä. Musiikissa ei ole sellaista tuhoa. Tässä on enemmän huolta.

Rummutus on nakuttavaa ja tarkkaa, kitarankieliä liu'utetaan ja muutenkin soitossa on jännittävä, rattaiden lailla toimiva flow. Se ei ole sulava ja pehmeä, mutta eteenpäinvievä. Maatalon poikana termi ”kyntävä” sopii tähän mainiosti. Matka pysähtelee, tökkii, kolahtaa kiveen, auraa ja välillä käännetään suuntaa.

"Pelkäksi death metalliksi tämä on vaikea mieltää, mutta parhaita genren tuotoksia, mitä tähän asti olen kuullut."



Laulu on selvää murinaa. Jokaista sanaa ei tarvitse arvailla, vaan lyriikoista saa selvää. Kappaleissa on käytetty vähäisesti efektejä, mutta ne on käytetty oikeissa paikoissa. Soundeissa on jotain todella miellyttävää. vaikka ne ovatkin raakoja ja rajuja. Pelkäksi death metalliksi tämä on vaikea mieltää, mutta parhaita genren tuotoksia, mitä tähän asti olen kuullut.

Tätä kuunnellaan pimeällä, autossa kun Ajellaan bänditreeneihin loppiaisena. Auto täynnä huonosti pakattuja soittokamoja.

PARHAAT HETKET
The Gift of Guilt – Temponvaihteluineen soi etäisesti päässä koko päivän.

EI LÄHDE
Jälleen virheetön albumi.


https://open.spotify.com/album/5dxqD5Kc6cRRi3rErmDfXG

keskiviikko 23. joulukuuta 2015

TOOMION TOP100:39. Daft Punk - Random Access Memories

Tuottaja: Thomas Bangalter, Guy-Manuel de Homem-Christo
Nauhoitettu: 2008-2012
Julkaistu: 17.5.2013
Levy-yhtiö: Columbia

Listaykkönen yli 20 maassa. Vuoden 2014 Grammy-gaalassa viisi palkintoa.

SINGLET
- Get Lucky
- Lose Yourself to Dance
- Doin' It Right
- Instant Crush
- Give Life Back to Music


Kypärämiehiä. Koiravideo. Nämä olivat asiat, jotka muistuivat bändistä nimeltä Daft Punk mieleen kun Random Access Memories ilmestyi. Tai käytännössä silloin kun kuulin ensimmäisen kerran Get Luckyn radiosta.

Kokonaisuus toimii hirvittävän hyvin. Tämä kaksikko on ennenkin tehnyt pätevää musiikkia, mutta nyt taisi jälleen kerran löytää nuoli musiikkiväen sydämiin. Get Lucky on jo itsessään pelottavan tarttuva tanssibiisi, mutta koko albumi täynnä samanlaista ja jopa parempaakin poljentoa.

Soundipuoli ja tuotanto on onnistunut ihan viimeisen päälle. Kappaleissa on retromelodioita, naiiveja siirtymisiä, mutta niin eheästi sovitetussa muodossa, että ei voi tulla "paha kakku" mitenkään. Levy miellyttää itseäni juuri tuotantonsa ja äänimaailmansa puolesta. Kappaleiden sanoma muuten ei ole oleellista. Vaikka Giorgio Moroderin tarina onkin ihan viihdyttävä. Bassosoundi on heti sellainen, että ruosteisempi DX-Corolla hajoaisi ensimmäisellä korttelin kierroksella.

"Sellaista viatonta scifiä ja seikkalunhalua, jota saattaa nähdä pikkupojassa."

Thomas Bangalter ja Guy-Manuel de Homem-Christo ovat tarkoituksellisen mystisiä hahmoja. Uskon, että tuo ns. salainen identiteetti tekee heidän musiikistaankin pikkuisen parempaa. On jotain, minkä kaikki haluavat tietää. Kannen kuvassa on molempien hemmojen kypärän puoliskot. Tyylikäs, kromattu ja syvä. Kuten levykin.

Get Luckyn lisäksi Doin’ It Right ja Giorgio by Moroder näyttävät, miten yksinkertainen on edelleenkin in jos sen osaa tehdä oikein. Levyn paras biisi on kuitenkin sen päättävä Contact, jossa on sellaista viatonta scifiä ja seikkalunhalua. Sellaista, jota saattaa nähdä pikkupojassa, joka ensi kertaa näki Tron- tai Star Wars-elokuvasta pätkän ja tajusi kuinka hieno voi mielikuvitusmaailma olla. Albumi alkaa rauhallisesti ja päätyy vauhdikkaasti poimunopeuteen.

Illan aloitteluun tämä varmaan menee täydestä. Mutta kyllä tätä juostessaankin kuuntelisi. Ja soundien takia hyvällä äänentoistolla missä vaan.

PARHAAT HETKET
Contact – Simppeliin sävelkulkuun luottava kappale menee oikeaoppisine efektointeineen suoraan sydämeen.

EI LÄHDE

https://open.spotify.com/album/4m2880jivSbbyEGAKfITCa
Kaikki lähtee.

keskiviikko 6. toukokuuta 2015

Toomion TOP100: 71.Gojira - The Way of All Flesh

Tuottaja: Joe Duplantier
Nauhoitettu: 2007
Julkaistu: 13.10.2008
Levy-yhtiö: Listenable / Prosthetic

Suomen listan 25. USA:n 138.

Tämä levy on kuin mailerin tarkka jalka. Herkkä olo ja iskuhetkeä suunnitteleva jännitys. Keuhkoissa hiilidioksidi luo painetta, lihaksissa tuntuu hapotus, silti jonkinlainen hullu addiktio saa kaipaamaan lisää.

Gojirasta kun puhutaan, on tämä albumi usein kärkipäässä. Eikä se ihme olekaan. Levyn kannet ovat tekstuuriltaan sellaiset, että houkuttelevat kuuntelemaan. Jotain sähköisiä impulsseja ne lähettävät, sillä metallimiehen on melkeinpä pakko tähän levyyn tarttua.

Biisirakenteet ovat kaikkea muuta kuin suoria. Soitto poukkoilee ja liukuu minne milloinkin, mutta rumpali Mario Duplantier pitää sen kasassa. Kitarasoundi ja napakat, mutta ei kovin triggeröidyn kuuloiset rummut jotenkin vetoavat ihmismieleen.

"Kuin olisi päätetty mihin on päästävä."


Niitä pieniä pätkiä, missä on kuultavissa jotain elektronista, on harkittu luultavimmin todella pitkään. Kappaleet ovat riittävän erilaisia ollakseen toimivia omina itsenään. Silti tyyli on koko ajan linjassa. Linjassa tämän levyn suuremman suunnan kanssa. Kuin olisi päätetty mihin on päästävä.

Tämä levy kuulostaa tummansiniseltä. Pirun kylmän pakkasen puremalta, terävältä ja riipivältä. Joe Duplantierin laulu ja erittäin omaperäiset kitarakuviot ovat lähellä maanpintaa. Lähellä routivaa kynnöspeltoa. Siellä jäätyneen hangen alla.

Kuunnelkaa kerran. Koko levy. Ei hälyssä, mutta ei välttämättä tarvitse täysin keskittyä. Sitten te kuuntelette sen myös uudelleen.

PARHAAT HETKET
Oroborus – Oroborus. Elämän käärme. Se matelee mieleen ja näyttää miten elämä tästä eteenpäin kulkee.
Art of Dying – Aivan mahtava nakutus. Soi koko päivän päässä.

EI LÄHDE
Ei ole heikkoja hetkiä. Tasaista höyläämistä.

https://open.spotify.com/album/4J79cxsmRqZbI0BKmNFDy2