keskiviikko 9. maaliskuuta 2016

Bruce Springsteen - TOP56-biisit: 10 - Long Walk Home

Albumilta Magic (2007).

Kymmenen kärki tällä listalla käynnistyy Magic-albumilta löytyvällä raidalla. Paljastettakoon, että tämän jälkeen ei enää tälle listalle ole asiaa 2000-luvun tuotoksilla: Long Walk Home nappaa tämän vuosisadan parhaan Bruce-biisin tittelin.

Yleisö kuuli Long Walk Homen ensi kerran jo vuonna 2006 Sessions Band-kiertueella, jolla Springsteen kiersi Seeger Sessions-levyä varten kootun yhtyeen kanssa soittamassa vanhoja gospel-, folk- sekä jopa blues-biisejä sekä uusiksi sovitettuja versioita vanhoista, omista tuotoksistaan. Seassa kuultiin, tosin ainoastaan kertaalleen Lontoossa, uusi kappale Long Walk Home, joka tosin muutti vielä muotoaan ennen ensiesiintymistään studioalbumilla: matkalla muun muassa muuttui kappaleen yleissyke sekä katosi yksi säkeistö.

Springsteenin omin sanoin biisi kuvastaa sitä, miltä hänestä tuntui George W. Bushin hallinnon aikana. “Tuossa laulussa mies palaa kaupunkiinsa muttei tunnista näkemäänsä eikä häntä itseään tunnista kukaan”, hän kertoi The New York Timesille. “Laulu kertoo hänen kokemuksistaan. Hänen maailmansa on muuttunut: asiat jotka hän luuli tietävänsä, ihmiset jotka hän luuli tuntevansa ja joiden aatteisiin hän kykeni samaistumaan, ovatkin kuin muukalaisia. Maailma jonka hän tiesi tuntuukin aivan vieraalta. Luulen että sama on tapahtunut tässä maassa kuluneen kuuden vuoden aikana”.

Long Walk Home esitteleekin kokeneen Springsteenin taitoa biisintekijänä. Vaikka teema on selkeästi poliittinen, voi sen ottaa myös yhden henkilön kokemuksena, kuten se kerrotaan. Kuinka kaikki muuttuu, maailma vie ja itse kukin yrittää etsiä syynsä taapertaa eteenpäin, vaikka joskus rouva Fortuna potkiikin.

Magicin tuotantoa on tullut puitua tällä listalla aiemminkin ohimennen (Radio Nowhere sijalla 46, Girls in Their Summer Clothes 33.) Long Walk Home ei kuitenkaan kärsi Brendan O' Brienin kädenjäljestä vaan tuntuu kuin meluisuus resonoisi kertojan päänsä sisällä käymän keskustelun levottomuuteen. Myös Clarence Clemonsin saksofonisoolo on taattua Big Mania ja Springsteen on haastatteluissa kertonut vaalineensa vielä 2000-luvullakin C:n fonia soittimena, jonka pitää pysyä ajan hermolla soundeineen. Clemonsin soolo melodioineen onkin taattua Big Mania. E Street Bandin soitto puolestaan on niin jykevää ja soundit tasapainossa niin kuin vain vuosikymmenten kokemuksella voi olla.

Magic oli viimeinen levy jonka itse löysin Springsteen-tuotantoa kootessani. Siksi tämä kappale olikin pitkään “vain vuoden 2009 Greatest Hitsin loppupuolella kuultava biisi, joka on ympätty tuolle kokoelmalle vain siksi että uuttakin tavaraa piti mukana olla”. Ostin GH:n keväällä 2010, hieman ennen kuin sain ajokortin. Kun sitten ajelin ensimmäisiä ajeluitani, oli tuo CD usein soittimessa soiden tietenkin ensimmäisestä raidasta viimeiseen.

LWH oli pitkään täyteraidan tuntuinen kappale. Kului muutama vuosi, tarkalleen ottaen kolme, kunnes Springsteen ja ESB esiintyivät Turussa. Tuolla reissulla löysin lopulta varsinaisen Magicinkin hyllyyn. Kirjoitin keikkapäiväkirjaan tuolloin, että olisipa siistiä kuulla kakkoskeikalla jotain tuolta levyltä, sillä ensikeikalla biisilistassa ei ollut yhtään vuoden 2007 tuotosta. Toinen keikka alkoikin akustisella I'll Work for Your Lovella, mutta heti perään rykäistiin koko bändin voimin Long Walk Home. Hetki meni biisiä tunnistaessa, mutta ensimmäisen rivin jälkeen valkeni ja voimalla. Mieleen muistuivat kaikki ne ajelut vuosia aiemmin, päättymättömät kesäyöt ja nuoruuden vapauden tunne kotikaupungin kaduilla kun maailma on avoinna. Toisin sanoen: koti-ikävä menneisyyden kotiin jota ei enää ole.

Long Walk Homeen kuvattiin myös musiikkivideo, jonka maisemana toimi jälleen bändin kotiseutu New Jersey. Tyhjät konserttihallit ja kahvilat sopivat tähän täydellisesti Brucen tulkitessa laulua. Laitetaan jakoon myös tuo Turun keikan versio, joka itselleni taltioitui sydämeen lähtemättömästi.

Vaikka tähän astikin on oltu kovien biisien äärellä, niin varsinkin nyt top kympissä ollaan Ausculto-osastolla: nämä kannattaa kuulla eikä vain kuunnella. Sanoitus kannattaa pitää esillä.

Last night I stood at your doorstep
Trying to figure out what went wrong
You just slipped somethin' into my palm
Then you were gone
I could smell the same deep green of summer
Above me the same night sky was glowin'
In the distance I could see the town where I was born

It's gonna be a long walk home
Hey pretty Darling, don't wait up for me
Gonna be a long walk home
A long walk home

In town I passed Sal's grocery
The barbershop on South Street
I looked into their faces
They were all rank strangers to me
The veterans' hall high up on the hill
Stood silent and alone
The diner was shuttered and boarded
With a sign that just said "gone"

Here everybody has a neighbor
Everybody has a friend
Everybody has a reason to begin again

My father said "Son, we're lucky in this town
It's a beautiful place to be born
It just wraps its arms around you
Nobody crowds you, nobody goes it alone.
That you know flag flying over the courthouse
Means certain things are set in stone
Who we are, what we'll do and what we won't."

Its gonna be a long walk home

https://www.youtube.com/watch?v=iywFZqtPlhU

https://www.youtube.com/watch?v=b0lou6ZYB_I

https://www.youtube.com/watch?v=AwgT4VUFxIgAlbumilta Magic (2007).

https://www.youtube.com/watch?v=AwgT4VUFxIg

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti