Recorded: 2000
Released: 12.3.2001
Label: Music for Nations, Koch
Did not rise to the charts when it appeared, but sold world-wide about 100 000 albums.
SINGLES
- The Drapery Falls
- Still Day Beneath the Sun
At the turn of the millennium, I fell deeper into the quest for progressive music. I got to know so Opeth as Porcupine Tree. Both were good in their own way. And especially then, when I realized how much Steven Wilson was affected to the music of Opeth as a producer.
Opeth growling at the beginning of their career, I couldn’t even react. I couldn’t find nuances from less melodic vocals. Blackwater Park’s melodies and chillingly evil growl concoction was almost perfect. Perhaps just by Wilson's influence.
Mikael Åkerfeldt's growling vocal sound is recognizable and evil. At that time, really evil. Still the clean vocals are more determining factor of the band's music. The contrast is tough, but successful. At one time, we’re surprised to hear how the same throat can produce both sounds. The lyrics are dark and sad, just through the black. They often don’t get access to anything concrete, but are painted in shades of grey.
Acoustic guitars come in a beautiful, yet so threatening. Also the guitar solos are often complete and correct. They will go just there as they should. Opeth is a band, Opeth at that time was insanely skilled band. Of course it still is, but in a different manner.
"The heaviest parts of the Blackwater Park plows deep grooves in the frozen ground. The lightest points, it’s like small meltwater streams of spring."
The sound side is a nice sturdy, although the snare drum has been especially disturbing echo in The Leper Affinity. Bleak is versatile, but still solid song. In the riffs you can hear elements from folk melodies, in style of Enslaved or Amorphis. The Leper Affinity’s calmer point in the middle of the song is precisely that which makes Opeth so big band for all metal people. Guitar riffs are nicely panned and Wilson's touch can be seen, but not too strongly.
The heaviest parts of the Blackwater Park plows deep grooves in the frozen ground. The lightest points, it’s like small meltwater streams of spring. Swaying guitar leads and Opeth’s characteristic chord progression keep the atmosphere strictly in the foggy parks. There, somewhere in the Scottish Highlands.
THE BEST MOMENTS
The Drapery Falls - So legendary, that almost a tear comes to my eye. If one song can be the most influenced song for our band’s music, it could be this one.
EI LÄHDE
Patterns in the Ivy – Just nice. But not so significant. Unless you want to interpret the name of the song like Camouflage in the CIS…
https://open.spotify.com/album/7cMJfxkJwUAcxHCHQMNYYsTuottaja: Opeth, Steven Wilson
Nauhoitettu: 2000
Julkaistu: 12.3.2001
Levy-yhtiö: Music for Nations, Koch
Ei listasijoituksia ilmestyessään, mutta myynyt maailmanlaajuisesti noin 100 000 albumia.
SINGLET
- The Drapery Falls
- Still Day Beneath the Sun
Vuosituhannen vaihteessa vaivuin syvemmälle progressiivisen musiikin tutkiskelussa. Tutustuin niin Porcupine Treehen kuin Opethiinkin. Molemmat olivat omalla tavallaan mainioita. Ja varsinkin sitten, kun tajusin, kuinka paljon Steven Wilson oli tuottajana vaikuttanut jälkimmäisen musiikkiin.
Opethin alkupään murinaan en tuolloin osannut vielä suhtautua. En osannut löytää nyansseja vähemmän melodisesta murinasta. Blackwater Parkilla melodisuuden ja hyytävän pahan murinan keitos oli ehkäpä juuri Wilsonin toimesta niin tasapainoinen, että sitä lusikoi mielellään.
Vaikka Mikael Åkerfeldtin murina on tunnistettavaa ja pahan kuuloista, jota se todellakin tuohon aikaan oli, ovat puhtaat lauluosuudet enemmän yhtyeen musiikkia määrittävä tekijä. Kontrasti on kova, mutta onnistunut. Aikoinaan herätti suurta ihmetystä se, kuinka samasta kurkusta voi lähteä molemmat äänet. Lyriikat ovat synkkiä ja surullisia, ihan läpimustia. Niissä ei useinkaan päästä käsiksi mihinkään konkreettiseen vaan maalaillaan harmaansävyillä luomuksia, joista voi jokainen sitten tulkita mitä tahtoo.
"Raskaimmillaan Blackwater Park kyntää syvää uraa routaiseen maahan. Keveimmissä kohdissa se on kuin pienet, sulamisvesistä muodostuvat kevätpurot."
Akustiset kitarat tulevat kauniina, mutta silti niin uhkaavina. Myös kitarasoolot ovat usein täydellisiä ja virheettömiä. Ne menevät niin kuin pitää. Opeth on sellainen bändi, jossa usein jää kuuntelemaan vain laulua ja kitaramelodiaa, mutta aivan yhtä hyvin voisi kuunnella myös bassolinjoja tai rumpuja. Tuon ajan Opeth oli mielettömän kova bändi. Onhan se sitä toki nykyäänkin, mutta eri tavalla.
Soundipuoli on mukavan jämäkkä, vaikka virveliin onkin jäänyt varsinkin The Leper Affinityssa häiritsevä kaiku. Bleak on monipuolinen, mutta silti ehjä kipale. Riffeissä on aistittavissa Enslavedin ja Amorphiksenkin käyttämää folk-melodiaa. The Leper Affinityn puolivälissä makoileva rauhallisempi kohta on juuri sitä, mikä tekee Opethista koko hevikansan omaksuman suosikin. Kitarariffejä on mukavasti panoroitu ja Wilsonin kädenjälki näkyy, joskaan ei liian vahvasti.
Raskaimmillaan Blackwater Park kyntää syvää uraa routaiseen maahan. Keveimmissä kohdissa se on kuin pienet, sulamisvesistä muodostuvat kevätpurot. Huojuvat kitaraliidit ja Opethin ominainen sointukulku pitävät tunnelman tiukasti sumuisissa puistoissa. Siellä jossain Skotlannin ylämailla.
PARHAAT HETKET
The Drapery Falls - Sen verran legendaarinen, että melkein kyynel tulee silmään. Sanoisin, että jos yksi kappale voi johonkin bändiin vaikuttaa, niin meidän bändiimme tämä kappale on aika paljon vaikuttaa.
EI LÄHDE
Patterns in the Ivy – Instrumentaalina pikkunätti. Muttei niin merkittävä. Jollei halua tulkita kappaleen nimeä Maastokuvioiksi IVY:ssä…
https://open.spotify.com/album/7cMJfxkJwUAcxHCHQMNYYs
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti