perjantai 11. tammikuuta 2019

Viikon Aivoradio 2/2019

Suede - Flytipping: Ei uskoisi, että minä Sueden otan kuunteluun. Uusi levy on synkempi, ja siksi mielenkiintoinen.

Low - Fly: Low on ollut paljonkin kuuntelussa ja uusi levy on viime vuoden kärkipaikoilla. Kokonaisuus on, kuin kuuntelisi vähän taajuudelta sivussa olevaa radiota. On siellä silti hyvätkin hetkensä.

Purson - The Contract: Psykedeelisiä säveliä Briteistä. Näissä se alun bassokuvio, määrittää aika pitkälle fiiliksen koko kappaleesta.

Thanatopsis - Introit: Bucketheadin bändi. Ei ihan musiikkia, jollaista luulisi, mutta leppoisaa kuunneltavaa.

Brand New - Desert: Bändillä on tutustumisen arvoista tavaraa. Itsekin vielä haltuun ottamatta.

Clown Core - Hell: Kumma projekti ilmeisen kovilta muusikoilta. Rummut, syna, saksofoni ja bajamaja."

-T-

Jack The Lad - Time For Change: Lindisfarne hajosi 1973 kahtia. Alan Hull ja Ray Jackson perustivat uuden Lindisfarnen, kun taas Rod Clements, Simon Cowe ja Ray Laidlaw kasasivat  Jack The Lad yhtyeen. 

Paul McCartney - When the Wind is Blowing: Viikon Macca, lempeää tuulen huminaa vuodelta 1971. 

Mike & The Mechanics - Living Years: Totesin A:lle, että Genesis on tuottanut muutaman kovan artistin kuten Collins, Gabriel ja Hackett. Niin ja sitten Rutherford, jonka bändin suurin hitti tämä lienee. 

Tony Banks - The Lie: Tony Banks on Mike Rutherfordin lisäksi ainoa Genesiksen kokoonpanossa alusta alkaen mukana pysynyt bändin jäsen. Kosketinsoittaja on julkaissut myös kuusi sooloalbumia. Ensimmäisensä, A Curious Feeling, 1979

Anthony Philips - Which Way The Wind Blows: Philpis oli Genesiksen alkuperäinen kitaristi, joka erosi yhtyeestä sen toisen albumin, Trepass (1970), jälkeen.  Erottuaan yhtyeestä hän perehtyi klassiseen musiikkiin ja erityisesti kitaramusiikkiin, mutta myöskin Sibelius mainitaan. 

Steve Hackett - There Are Many Sides To The Night: Hackett ei ollut Genesiksen alkuperäisjäsen, mutta oli yhtyeen kitaristi vuodesta 1971-1977 soittaen mm. omilla suosikeillani Selling England by the Pound ja Lamp Lies Down On Broadway. 

Peter Gabriel - Down The Dolce Vita: Genesiksen perustajajäsen jätti yhtyeen 1975 lähtiäkseen soolouralle ensimmäisen oman albuminsa hän julkaisi 1977. Nimeä tällä ei ollut, mutta yleisesti tätä kutsutaan nimellä Car (kansikuvansa mukaan).”

-Yyte-

Skid Row - Youth Gone Wild: Tammikuun korvamatoja, joka jostain aina ui mieleen.

The Human League - Don’t You Want Me: Tästäkään ei tarvitse nähdä kuin biisin nimi, niin jo alkaa korvissa soida.

Jeff Tweedy - Having Been Is No Way to Be: Tweedyn uusi oli luotettavan laatutyötä. Ei liikaa mitään, mutta tyylikkäästi tehty. Hyviä sanoituksia kautta linjan.

Lana Del Rey - hope is a dangerous thing for woman like me to have - but i have it: Lanan albumi voi olla vuoden jokereita.

Jussi & The Boys - Valtatie 66: Vuoden ensimmäinen keikka olisi ohjelmassa huomenissa. Sieltä biisilistalta nostetaan tämä rokettirolli.”

-A-

Professor Black - I Am the Rock: Lemmyn muistolle hyvä Motörhead-henkinen rock-levy.”

-Spinebrain-

[embed]https://open.spotify.com/user/auscultocom/playlist/7kUomsFGBC3De8V9mOT2Ve?si=uiTlhnknTEW6C2QaSlvcBg[/embed]

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti