Keikka alkoi perinteisen koruttomasti, mutta hyvin yllättävillä lauluilla. Ensimmäisenä kuultiin viimeisimmältä studiolevyltä ”Syvään päähän” vuodelta 2007 löytyvä Kun valot tulevat vastaan. Laulun jälkeisessä juonnossaan Martti Syrjä valotti illan kulkua: ilta olisi jaettu armeliaasti puoliajalla, ensimmäisessä osiossa kuultaisiin harvinaisuuksia ja toisessa niitä tutumpia lauluja. Savuna ilmaan seurasi vajaan vuosikymmenen takaa tutussa akustisessa asussaan.
Kolmantena kuultiin sellainen biisi, jota olen metsästänyt. Tietenkin viimeisen vuoden teemaan sopii, että Kalkkiviivoilla mukaan nousee. Vähän jäi sellainen vaikutelma, että bändiäkin jännitti sitä pitkästä aikaa esittää, mutta hienolta kuulosti. Aku ajoi komppia jalka kaasulla. Jes!
Seuraavanakin tuli itselle keikalla aiemmin osumaton laulu, joka meni jopa hieman ohi edeltävän jäljiltä itseä keräillessä. Aikoinaan Reppulaulun b-puolena julkaistu Pari kaunista riviä oli taas todelista jokeriosastoa, ei ole paljon 2000-luvulla soinut.
Ruba lähti liikkeelle vähän huolimattomasti, mutta oli piristävä kuulla ensimmäistä kertaa yli vuosikymmeneen. Hipit rautaa puolestaan ei ole näiden akustisten kiertueiden setteihin aiemmin lukeutunut mutta lukeutuu omilla listoilla kympin biiseihin.
”Koska Iiro on mukana niin pitäähän tämä soittaa” alustettiin Viihteen kuningas, joten veljekset Syrjä jakoivat lauluvastuun perinteisesti. Tätä on soitettu ilahduttavan paljon sen jälkeen kun Ratinan 40-vuotisjuhlakeikalla settiin ui. Suolaista sadetta lukeutui illan hienoimpiin numeroihin vähän yllättäenkin.
Sitten syöksyttiin uran alkuhämäriin useamman laulun ajaksi. Akun tehdas oli niitä, joita ei akustisilla keikoilla olla soitettu. Yleisö lauloi hienosti mukana aina biisin nimen tullessa kohdille. Toinenkin levynnimibiisi kuultiin heti perään, kun vuoron sai vanha progeteos Tie vie. Tämäkin oli itselle keikalla aiemmin osumaton enkä osannut yhtään odottaa että nyt se tulisi. Mahtavaa.
Onnellinen hetki elämässä on aina riemastuttava maistiainen paitsioon jääneeltä ”Aku ja köyhät pojat”-levyltä vuodelta ’83. Sitä seurasi huolella spiikattu ralli debyyttilevy ”Aknepopilta” eli mainio Rääväsuita ei haluta Suomeen. Ykkössetti viimeisteltiin kahdella ”Repulliseltä hittejä” löytyvällä klassikolla nimiltään Linnunradan laidalla ja Urheiluhullu.
Toiseen settiin tultiin reilun puolen tunnin väliajalta bändin ihmetellessä, ettei tyhjiä paikkoja ollut katsomoon ilmaantunut ja kaikki olivat jääneet. Totesivatpa, että seuraavan biisin jälkeen kyllä lähtijöitä ilmaantuu, kun vuoroon tuli Lautturi. Laulu, joka nostettiin ohjelmistoon edelliselle akustiselle kiertueelle vuonna 2022, mutta jota ei muuten ollakaan soiteltu. Kiva, että piti paikkansa myös tälle vuodelle.
Kaksi seuraavaa olivat kovinta klassikko-osastoa (Joka päivä ja joka ikinen yö -> Puhtoinen lähiöni), mutta sitten seurasi taas jotain täysin yllättävää ja mahtavaa. Martti totesi bändin harjoitelleen ohjelmistoon jotain, mitä ei olla koskaan esitetty Pantsenkin todetessa, että ”joo, ei tätä olla vedetty”. Kultaista sadetta! ”Valkoisen kuplan” helmi, josta en osannut edes haaveilla. Jälkikäteen pohdittuna saattoi olla illan hienoin esitys: tempo oli täydellinen ja Martti lauloi juuri niin kauniisti, kuin olettaa saattoi.
Afrikka, sarvikuonojen maa keinui kuten aina, ja sitä seurasi vielä yksi hieman harvinaisempi valinta yhteislauluralli Sotilaallisen tyhjiön merkeissä. Sen jälkeen käynnistyi hittikimara.
Suomi-ilmiötä ei akustisissa seteissä olla kuultu. Tempo oli hieman kovimpia keikkaversioita hitaampi ja hetkittäin lähes suistohenkinen sovitus oli mainio. Iirokaan ei soittanut koko ajan, vaan antoi viisikon louhia menemään. Murheellisten laulujen maassa sen sijaan pianoa tuli senkin edestä ja yleisön suosionosoitukset Martin kuuluttaessa biisin nimen osoittivat, miksi se pitää soittaa joka ilta. ”Ryynien” perään lähti heti Kun olet poissa, joka alkoi tällä kertaa tunnelmallisesti Iiron pianolla. Laulusta on ollut konserttisalikiertueilla tapana soittaa pienieleisempää versiota, jota Aku säestää sudeilla: niin nytkin. Baarikärpänenkin lähti pianolla ja Pantse tulkitsi sen vastustamattomasti edelleen
.
Ensimmäistä kertaa akustisilla kiertueilla settiin oli lisätty myös vanha kunnon Nyt reppuni jupiset riimisi rupiset, joka kuuluu keikoilla kuulla perässään aina luotettava Vihreän joen rannalla (kauan sitten) sekä Tahroja paperilla, jonka kohdalla tajusin kuinka jumalaisen hyvä laulu se on. Pääsetti loppui kiertueen nimikappaleeseen Kaikki häipyy, on vain nyt.
Encorea ei tarvinnut kauaa vaatia. ”Tämä seuraava schlager on hyvin tuttu” vakuutti Martti ja vuoroon tuli Kitara, taivas ja tähdet ennen kuin Njet njet todella kovaäänisine yleisönlaulatuksineen saatteli jäähyväisvuoden ensimmäisen keikan historian kirjoihin. Knoppina mainittakoon, että lavalla olleessa biisilistassa encoren avauksena oli Hyi meitä, saa nähdä ilmaantuko se settiin jossain kohti kiertuetta…
Oli hieno kiertueen avaus ja biisilistasta varmasti irtoaa jokaiselle jotain. Fanisuosikeita oli ohjelmistossa jopa yllättävän paljon toisen setin ollessa sitten ”crowd pleasereita”. Alkukeikasta soundit olivat ehkä hieman tuhnuiset ja bändistäkin saattoi aistia pientä jännitystä Martin unohtaessa sanatkin kerran tai kaksi, mutta ne kuuluvat ensimmäiseen keikkaan. Omalla kohdalla tänään vielä uusiksi Kuhmossa ja huomenna Oulussa ennen seuraavia seikkailuita!
