maanantai 19. marraskuuta 2018

Metallimusiikin olemus – 52. Suorituskyvyn rajamailla

Yes - Close to the Edge (1972)

Fragilen jälkeen Yesillä oli keskenään vaikeampaa. Toki menestys oli vankka. Pitkän kiertueen jälkeen bändi meni nauhoittamaan muutamia kappaleita tulevaa albumiaan varten. Tämän jälkeen pidettiin jälleen pieni tauko ja palattiin studioon nauhoittamaan Close to the Edge -albumia. Metodina oli tehdä kaikki kappaleet studiossa, harjoitusnauhoitusten tuotosten pohjalta. Tämän jälkeen Yes nauhoittikin kaikki harjoituksensa ideoiden loppumisen pelossa.

Advision Studiosin nauhoituspaikkaa modifioitiin Eddy Offordin toimesta sellaiseksi, että soundista tulisi ”livemmän” oloinen. Soundeissa ei vikaa ollutkaan, mutta yhtye oli muuten stressaantunut. Kunnianhimoiset sävellykset eivät olleet helppoja. Varsinkin rumpali Bill Bruford olisi kaivannut enemmän tilaa improvisaatiolle. Brufordin mukaan kuri oli niin tiukka, että ”jokaisen instrumentin ja idean kohdalla piti käydä vaalit, jotta sai äänensä kuuluviin.” Bruford äänitti omat osuutensa ja jätti bändin tämän jälkeen. Bruford suuntasi King Crimsoniin, joka oli enemmän hänen mieleensä.

Albumin musiikki on kunnianhimoista, mutta kyllä se objektiivisesti kuunneltuna on aika höyrypäistä. Sen nimi (Brufordin mukaan) kertoo bändin tilasta tuossa vaiheessa. Eli reunalla oltiin ja johonkin suuntaan piti mennä. Yleisölle se kuitenkin maittoi. Sitä tilattiin etukäteen lähes puoli miljoonaa kappaletta pelkästään USA:ssa. Albumilla nähdään ensimmäistä kertaa Roger Deanin suunnittelema Yes-logo.

Suoranaista metallin makua ei suuhun jää. Se toki johtuu osittain Jon Andersonin pehmeästä äänestäkin. Kikkailua ja sekopäistä osien yhdistelyä ei ole helppo jäsentää kappaleiksi. Kun oikein vaihdetaan katsantokulmaa, voidaan ajatella, että Yes oli se bändi, joka teki niitä tolkuttoman pitkiä proge-eepoksia, jonka vastavoimaksi oli syntyvä punk, joka taas on metallin alkuaineita varmasti.

Oliisiko Siberian Khatru jotenkin kuunneltavissa?

[embed]https://www.youtube.com/watch?v=ydAANC7sl0Y[/embed]

[embed]https://open.spotify.com/album/6344rkGqCBDenGoS7eJlBN?si=-tDGMV7YSg6fDtaFEOCfkw[/embed]

Kuva: loudersound.com

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti