perjantai 5. huhtikuuta 2019

Ausculton Aivoradio - Viikko 14/2019

"Yusuf - Mary and the Little Lamb: albumilta the Laughing Apple vuodelta 2017. Musiikissaan on yhä samaa kissamaista pehmeyttä kuin Cat Stevens vuosinaan.

Kitkerät neitsyet - Poliittinen broileri: Viikon päästä on eduskuntavaalit, niissä merkeissä.

Emancipator - Time for Space: Emancipator on Douglas Applingin artistinimi. Hän on kotoisin Orgenonin Portlandista eli paikkakunnalta, jolla ainakin eräs oululainen kestävyysjuoksija harjoitteli 1970-luvun alussa. Douglasin tuorein albumi julkaistiin 2017.

Tasavallan Presidentti - Time Alone With You: Kappale löytyy minun kokoelmastani yhtyeen ensimmäiselle, nimettömälle, vuoden 1969 albumille ympättynä. Alunperin se ei kuitenkaan LP:llä ollut vaan julkaistiin esikoisalbumin kanssa samoihin aikoihin singlenä.

Reindeer Kalashnikov - Jättiläisen harteilla: Reipasta lappilaismusiikkia, jossa ei puhelauluosuuskaan pahemmin häiritse. Viikko 13 meni Ylläksen harteilla nyt jo suuntana kansallisoppera ja Aida.

Anteros - Ring Ring: Kaksi viikkoa sitten ilmestyneeltä Anteroiden ensimmäiseltä täyspitkältä. Laura Haydenin vokalisointi on kuosissaan.

Neøv - Elysion: Maanläheistä, tyylikästä, helppoa ja hyvää. Juankoskelaislähtöisen bändin kolmas albumi, Volant, on kaikkea tätä. Onnistunut kokonaisuus."
Yyte

"Monkey3 - Prism: Tuli soittolistoilta vastaan. Voisi olla omankin bändin tuotoksia. Soimaan esim. sipoolaiselle treenikämpälle.

Deep Purple - Burn: Legenda. Kympin rummut. Perjantaifiilistä tästä.

Fleetwood Mac - Go Your Own Way: On tämä radiossa joskus ärsyttänytkin. Ei tämä enää ole ollenkaan niin paha.

Massive Attack - Special Cases: Legendarity. On omienkin kappaleiden introihin tästä otettu vaikutteita.

John Carpenter - Utopian Facade: Kokeneelta ohjaajaukolta varsin poikkeuksellista musiikkia.

Devin Townsend Band - Away: Käytiin Deviniä kokemassa livenä viikonloppuna. Ominaissoundi on tässä kappaleessa hyvin lähellä sitä, miltä tuo keikka kuulosti liideineen.

Tuure Kilpeläinen - Seis seis seis: Rouheat soundit on saatu tälle bluesvetoiselle kappaleelle. Eipä Tuurea vastaan oikein mitään ole, vaikkei se keskimäärin omaa musiikkimakua tuekaan.

Anathema - Summer Night Horizon: Uhkaavaa Anathemaa. Mutta silti niin tarttuva. Anathemassa jos jossain on kevättä.

Toivo Kuula - Harvoin mä ryypyn saan, Op. 27a: N:o 1 (Ylioppilaskunnan laulajat): Synnyinkaupungin säveltäjäsuurus on tehnyt melko vaikuttavia teoksia. Tässä sanatkin kohtaavat.

Live - Selling the Drama: Tämäkin on niitä ysärin muistijälkiä. Tällaisella äänellä pärjää aina."
T

"Tällä viikolla on ollut soittolistalla John Mayerin tuotantoa, joten laitetaan viisi biisiä herran materiaalia. Helkkarin tyylikästä soitantaa ja kitarointi sen sorttista, että saa inspiroitumaan omankin rämpyttelyn harjoittamiseen.

I Guess I Just Feel Like
Daughters
Only Heart
Belief
Something Like Olivia"
A

"Light Bearer - Armoury Choir: This song kicks ass every time I hear time...the drumming section in the middle is simply godlike

Misotheist - Carriers Of Captivity: Norwegian black metal is always above sub standard and Misotheist proves is flawlessly

Dead to a dying world - Empty hands, hollow hymns: Don't let the band's name mislead you, there is plenty things to like here...the compositions often break the 10 minute mark, but in my eyes they are never boring

Riverside - Loose Heart: Saw them live after 3 years break or so, they are still in top despite losing the founding guitarist in 2016. This song was one of the highlights of the evening

Critical Defiance - Desert Ways: Ready for some kickass thrash metal from Chile? Pero claro que si! Great energy and good vibes, what else do you need...besides a cold beer!

Novembers Doom - What Could Have Been: To the memory of Mike Flaherty"
Spinebrain

[embed]https://open.spotify.com/user/auscultocom/playlist/7kUomsFGBC3De8V9mOT2Ve?si=J8Ybj_XcSV2z67yHLSQ3yQ[/embed]

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti