Yläasteella (tai saattoi olla jo lukiossa) luokkakaveri alkoi jostain pirun syystä kuuntelemaan Black Sabbathia. Ei se oikein lähtenyt, vaikka Paranoid oli toki tuttu. Alavuden kirjastosta kuitenkin löytyi Cross Purposes -levy. Tämä levy ei taida tosifanien suosiossa olla, koska "Eihän siinä oo ees Ozzya”. Juuri siksi levy tuntui itselläni napsahtavan kohdilleen. Tony Martin on noin tuhat wattia parempi laulaja kuin Ozzy. Itse asiassa voisin Martinin nostaa kymmenen parhaan hevilaulajan joukkoon. Uskon, että moni lähtee linjoilleni tämän levyn kuultuaan.
Immaculate Deception on minun kaavoihini sopiva kipale. Se alkaa aika pahalla riffillä, joissa Tony Iommi oikeasti on aika mestari. Silti kappaleessa on erittäin syvä ja koskettava säkeistö, josta se muuttuu vähän punkmaiseksikin kohkaamiseksi. Ja niin edelleen, kunnes siirrytään oikeaoppisen pehmeästi säkeistön riffiin.
Sanat ovat bändin nimen mukaan melko synkät. Ei niinkään sanoitus, vaan sanojen sovitus kappaleeseen. Ei tämän genren lyriikoissa päästä useinkaan kovin syvälle, ellei sitten helvettiin. Ja sehän toimii.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti