Kun kitaristi David Gilmour, rumpali Nick Mason ja kosketinsoittaja Richard Wright pakersivat soolo- ja sivuprojektiensa parissa, yritti basisti Roger Waters kirjoittaa uuttaa konseptia albumille. Lopulta hän saikin kehiteltyä kaksi ideaa, joista valittiin Pinkin tarina. Pink oli muusikko, jota elämä potki päähän. Jokainen vastoinkäyminen oli vain tiili hänen seinässään, jota hän mielessään rakensi. Näin syntyi The Wall -albumi. Albumi on järkyttävän pitkä. Jopa ylipitkä. Siellä on klassikkokappaleita, joista yksi on Comfortably Numb.
Kappaleen olen minäkin kuullut lapsena jo, mutta ei sitä sillä tavalla ole sisäistänyt. Parikymmentä vuotta sitten se tuli jollain ”kaikkien aikojen kitarasoolot” -listalla vastaan ja sen jälkeen sitä ruokittiin vielä työkaverini taholta aivon sopukoihin.
Se kitarasoolohan siinä maistuu. David Gilmour ei soita säveltäkään väärään kohtaan. Vaan kitara menee sinne, minne pitää. Ei kappale ehkä muuten olekaan niin erikoinen, mutta tuon soolon kanssa se on vallan mahdottoman hyvä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti