I listened to ”Greetings” for the first time in the summer of 2010, which was the time I started to unresolve Springsteen's discography for the first time. The first impression was that the record had a few of remarkably great songs, slightly immature and unintentionally rambling instrumentation and a LOT of lyrics. The same elements can be found there these days as well: during the few years of listening they have started to find their place.
Blinded by the Light starts the LP with a tinkling guitar intro and a lyrical blast: ”Madman drummers bummers and Indians in the summer with a teenage diplomat” - and that's just the first line. Right from the start of the first song there's a possibility to make a remark about something to be discovered in Springsteen's songs later as well: the songs leave room for the listener to interpret the texts (in this case, you first have to find out what the song's all about!).
The composition and the melody have got enough hooks and the text contains great portions. There's rhymes on every line: according to legend Bruce wrote this one with a rhyming dictionary. The at-the-time twenty-something lyricist is here and there pretty close to stumble on his own handiness. The chorus (”And she was blinded by the light →) is in the end pretty traditional section and a catchy one.
I've had the chance to experience Blinded by the Light on a live show a couple of times: first was during the acoustic warm up in Helsinki 2012, the other in Turku's second show in 2013. In Turku the most memorable thing was, when Bruce forgot how one section should go, kept the band in the E-chord for several bars and the counted in the next section: ”I can't remember this one, let's go back to the verse!”
The second song continues to play in a light mood. Growin' Up starts with a piano-arpeggio, in to which Bruce joins with his singing a moment later. There's not much instrumentation in this song: in addition to the above-mentioned there's a rhythm section consisting of bass and drums, saxophone and little guitar. A snappy piano-solo can be heard as well.
The blast of the lyrics keep on going with a story about “growing up”. The song’s about where do you wanna go and which way? “I hid in the clouded wrath of the crowd but when they said “Sit down “ I stood up”.
There’s something mystical in the line “And I swear I found the key to the universe in the engine of an old parked car”: a whole scene in one, it’s up to the listener to develop the events.
Mary Queen of Arkansas is a more tender, singer-songwriter-stylish song. “Mary” is the target of the narrators feelings in many of Springsteen’s song all the way to the 21st century. This one took a few listens, before I got any grip of it.
The lyrics got some uncertainty: “You're not man enough for me to hate or woman enough for kissing” or “ But I know a place where we can go Mary / Where I can get a good job and start all over again clean”.
As the fourth song comes Does This Bus Stop at 82nd Street?, lasting just a little more than 2 minutes. Beginning with a little intro by an acoustic guitar starts a “song of praise for public transportation”, like Bruce himself introduced this in Helsinki 2012. Then this song had developed into quite a party song with solos by every player on stage (there was even a drums vs. percussion -battle!). The album version is more compact: it has no solos, only scenes guided by the lyrics. “Broadway Mary, Joan Fontaine, advertiser on a downtown train”. The last two lines in turn pave the way to the second song, which is in fact the greatest on the album: “Senorita, Spanish rose, wipes her eyes and blows her nose / Uptown in Harlem she throw a rose to some lucky young matador.”
Lost in the Flood, track five. A story to begin accompanied by piano, that grows up to a powerful song. “The ragamuffin gunner is returnin’ home like a hungry runaway”. A lot of transaction as the refrain asks symbolic questions. Especially the midmost chorus is great: “And he said “Hey kid, you think that’s oil? Man that ain’t oil that’s blood”. There’s many lines in this song that make you wonder.
Lost in the Flood hit me from the DVD recorded in Hammersmith Odeon, London in 1975. That version had more power than the album version. After the mid-70s Springsteen shelved the song from concert set lists until 1999, after that it has been occasionally heard. The current arrangement has evolved into a beast: a cumbersome, even more tough-faced version in which overdriven guitars and even an outro solo by Bruce can be heard.
When it comes to selecting the best track from the album, Lost in the Flood is fighting for the title: in most days it’ll be number one.
The B-side of the LP starts with a beautiful song called The Angel. It starts, like the previous one, with a piano. It’s a steady composition with practically just one section that repeats three times.
This was a song that was for a long time not played in concerts: the first and heretofore last time it was heard in an E Street Band-show was in Buffalo 2009 (the last concert of the Working on a Dream Tour), when the band played the “Greetings” album for its entirety.
The ending trio of the album is great, the third last song being For You. The band rushes in right from the start into a song in which the text is once again going on pretty fast. “Princess cards she sends me with her regards / barroom eyes shine vacancy, to see her you gotta look hard”. The situation is pretty clear: “I came for you, for you, I came for you but you did not need my urgency”.
There’s something hasty in the air, almost conclusive. Great lines (and even rhymes!) one after another.
Wounded deep in battle, I stand stuffed like some soldier undaunted
To her Cheshire smile. I'll stand on file, she's all I ever wanted
Crawl into my ambulance, your pulse is getting weak
reveal yourself all now to me girl while you've got the strength to speak
This one gets quite (teen-)romantic. While listening to this album, it’s good to remember that Bruce was only 24 years old while making this record: so the songs are written by a pretty young guy.
Beautiful lines proceed as the last verse tops off the tale:
You were not quite half so proud when I found you broken on the beach
Remember how I poured salt on your tongue and hung just out of reach
And the band they played the homecoming theme as I caressed your cheek
That ragged, jagged melody she still clings to me like a leech.
The story can be taken as literally or as figuratively. The way or the another, if one focuses on the lyrics they can get pretty deep. The title of the best line, however, goes to the next snippet which also has something very pretty:
And don't call for your surgeon even he says it's too late
It's not your lungs this time, it's your heart that holds your fate
Spirit in the Night, maybe the biggest hit song of the album, also has an atmosphere to be felt. It’s a fan-favourite, that was heard during the first gig in Turku on May 2013. You can hear from the first saxophone notes that there’s “something” in this song.
There’s once again a lot of words and the band is playing a little unsteady. The first verse sets a premise: original characters like Crazy Janey, Wild Billy, Hazy Davy and Killer Joe set to party on the lake of Greasy Lake. All kinds of things happen, there’s new aspects revealed about the characters and the party is immemorial. Just like “spirits in the night”
The tale of the song would work even without music: it’s like a short story. The vocal melody has to take some freedom so that all the words can fit in. There’s some great lyric in here as well.
“Spirit” has been on the concert set lists for a long time. On the last tours, especially with the extended horn section, the saxophone riff has re-emerged. The arrangement has also caught new nuances and the song has at places streched to last really long. “Spirit” held it’s place great among even 40 years younger songs .
“Greetings” ends with a rocking song It’s Hard to Be a Saint in the City, in which young Springsteen sings with a great confidence. ”I had skin like leather and the diamond-hard look of a cobra / I was born blue and weathered but I burst just like a supernova”. Piano tinkles nicely through the song: this one rocks!
“I was the king of the alley, mama, I could talk some trash”. The emanation lasts for the whole song. The composition is different than the other songs of the album, it has more edges. Especially the guitar patterns in the end arouse the interest: in concerts there’s been a guitar battle between Springsteen and his long-time-guitarist Steve Van Zandt all the way from the 70s. This one also works great in the 21st century: with more angular sounds the playing gets to support the text’s almost aggressive self-confidence more effectively.
So, there goes Springsteen’s debut from 1973: Greetings from Asbury Park, N.J. A nuanced record that has got rocking songs, more plain descriptions of feels and a couple of biggers songs. Only Mary Queen of Arkansas and the Angel remain in the mid-term hand as invidual songs, but in the album wholeness they sooth it nicely. As highlights I’d say tracks 1,5 and 7: Blinded by the Light, Lost in the Flood and For You. And Spirit in the Night can’t be forgotten as well: it sounds like a hit, which it was.
Bruce Springsteen’s recording career continued as early as the same year’s autumn in a little bit of more refined form with the album The Wild, the Innocent & the E Street Shuffle. “WIESS” will get it’s turn when it’s time...
http://open.spotify.com/album/4hQ5RfHzq1SGJNfZWrpg7CBruce Springsteenin julkaisu-uran debyytti “Greetings” julkaistiin vuoden 1973 ensimmäisellä viikolla. Ensikuunteluilla paikoin runsaastikin rönsyillyt levy otti aikansa auetakseen: nyt sen salaisuudet alkavat pikkuhiljaa aueta.
Itsellä tämä levy oli ensi kertoja kuuntelussa kesällä 2010, jolloin Springsteenin tuotantoon tuli ensi kertaa perehdyttyä huolella. Ensivaikutelma oli se, että levyllä on muutama erityisen toimiva biisi, hitusen kehittymätöntä, tahattomasti rönsyilevää soitantaa sekä paljon tekstiä. Samat elementit sieltä löytyvät edelleen: muutamassa vuodessa ne ovat kuitenkin jäsentyneet paikoilleen.
Blinded by the Light avaa levyn helisevällä kitaraintrolla ja lyriikkatykityksellä: ”Madman drummers bummers and Indians in the summer with a teenage diplomat” – ja siinä oli vasta ensimmäinen rivi. Heti ensimmäisestä laulusta saakka on kuitenkin havaittavissa sittemminkin Springsteenin tuotantoon liittyvä oleellinen seikka: kuulijalle jää tilaa tulkita tekstejä (kunhan tässä tapauksessa saa ensin jonkinlaisen käsityksen, mistä tässä lauletaan).
Sävellyksessä ja melodiassa on riittävästi koukkuja ja tekstissä hienoja rivejä. Riimejäkin löytyy joka riviltä: tarinan mukaan Springsteen sanoitti tämän tekstin riimisanakirjan kanssa. Paikka paikoin onkin vaara, että noihin aikoihin reilu parikymppinen biisintekijä kompuroisi omaan näppäryytensä. Kertosäe (”And she was blinded by the light ->) on loppujen lopuksi aika perinteikäs pätkä ja tehokkaasti päähän jäävä sellainen.
Blinded by the Light on pari kertaa sattunut omalle kohdalle Springsteenin keikoilla: ensin Helsingin 2012 keikan akustisessa lämmittelyosiossa ja sitten Turun jälkimmäisellä keikalla 2013. Turun versiosta jäi mieleen se, kun Bruce unohti yhden osan kokonaan välistä, piti bändin useamman tahdin ajan E-duurissa ja laski sitten käyntiin seuraavan osan: ”en muista tätä, hypätään takaisin säkeistöön!”.
Kakkosbiisi jatkaa soitannollisesti kepeässä tunnelmassa. Growin’ Up käynnistyy piano-arpeggiolla, johon Bruce liittyy laulullaan hetken kuluttua. Tässä ei ole lopulta hirvittävästi soittimia: edellä mainittujen lisäksi rytmiryhmä basson ja rumpujen muodossa, saksofoni sekä hieman kitaraa. Tässä kuullaan myös näppärä pianosoolo.
Sanatykitys jatkuu edelleen tarinassa, joka kertoo nimensä mukaisista tapahtumista. Minne sitä tahtoisi päätyä ja mitä reittejä? ”I hid in the clouded wrath of the crowd but when they said ”Sit down” I stood up”.
Rivissä “And I swear I found the key to the universe in the engine of an old parked car” on jotain mystistä: kokonainen kohtaus yhdessä paketissa, kuulijan vastuulla on päätellä tapahtumat.
Mary Queen of Arkansas on puolestaan hempeämpi, singer-songwriter-mallisempi laulu. ”Mary” toimii tunteiden kohteena monissa Springsteenin lauluissa läpi tuotannon aina 2000-luvulle saakka. Tässä kuljetaan aika vapaissa sfääreissä sekä rytmin että melodian osalta. Vaati ainakin itseltä useamman kuuntelun, että pääsi millään tavalla kartalle tästä biisistä.
Sanoituksessa on epävarmuutta: ” You're not man enough for me to hate or woman enough for kissing” tai “ But I know a place where we can go Mary / Where I can get a good job and start all over again clean”.
Nelosbiisinä käynnistyvä hieman reilu 2-minuuttinen Does This Bus Stop at 82nd Street? on menevämpi yksilö. Lyhyen akustisen kitaran johtaman intron jälkeen käynnistyy ”ylistyslaulu julkiselle liikenteelle” kuten Springsteen tämän itse Helsingissä 2012 esitteli. Tuolloin tästä oli muotoutunut melkoinen bilebiisi täynnä sooloja kaikilta soittajilta (mukana oli jopa perkussiot vs. rummut –battle!). Levyversio on tiiviimpi: tässä ei sooloja kuulla, vaan ainoastaan tekstin ohjaamia kohtauksia. ”Broadway Mary, Joan Fontaine, advertiser on a downtown train”. Viimeiset kaksi riviä puolestaan pohjustavat seuraavan, itse asiassa levyn komeimman, raidan: “Senorita, Spanish rose, wipes her eyes and blows her nose / Uptown in Harlem she throw a rose to some lucky, young matador.”
Lost in the Flood, raita viisi. Pianon säestämänä käynnistyvä kertomus, joka kasvaa komeasti voimakkaaksi lauluksi. ” The ragamuffin gunner is returnin' home like a hungry runaway”. Paljon tapahtumia, kertosäkeen kysyessä symbolisia kysymyksiä. Varsinkin keskimmäinen ns. b-osa on kova: ” And he said "Hey kid, you think that's oil? Man, that ain't oil that's blood”. Tässä laulussa on paljon pätkiä, jotka pistävät miettimään.
Lost in the Flood kolahti itselleni Lontoon Hammersmith Odeonilta vuonna 1975 taltioidulta DVD:ltä. Tuossa versiossa oli hieman enemmän särmää. 70-luvun puolen välin jälkeen Springsteen hyllytti biisin keikkaseteistä aina vuoteen 1999 asti, sen jälkeen sitä on silloin tällöin kuultu. Nykyisessä sovituksessaan siitä onkin kehittynyt melkoinen eepos: raskassoutuinen, entistä kovanaamaisempi versio, jossa kuullaan särökitaroita ja usein Brucen itsensä soittama outrosoolo.
Levyn kovinta biisiä valitessa Lost in the Flood on kärkijoukoissa: useimpina päivinä jopa ykkönen.
LP-levyllä B-puoli käynnistyy kauniilla laululla The Angel, joka käynnistyy edellisen tapaan pianolla. Tasainen sävellys, jossa ei varsinaisesti ole kuin yksi, kolme kertaa toistuva osa. Dramatiikkaa ja tietynlaista haikeutta huokuva tunnelma, jossa rauhoitutaan edellisen laulun rytinästä. Tämä oli pitkään täysin livenä soittamaton biisi: ensimmäisen ja ainoan kerran E Street Band-show’ssa tämä kuultiin vuonna 2009 Working on a Dream-kiertueen viimeisellä etapilla Buffalossa, jossa koko Greetings-albumi soitettiin alusta loppuun.
Levyn päätöskolmikko on kova. Tuon trion avauksena kuullaan For You. Bändi syöksyy alusta asti mukaan lauluun, jota teksti jälleen kuljettaa melkoista vauhtia. ” Princess cards she sends me with her regards
/ barroom eyes shine vacancy, to see her you gotta look hard”. Tilanne on aika selkeä: “I came for you, for you, I came for you but you did not need my urgency”.
Tunnelmassa on jotain hätäistä, lähes lopullista. Komeita rivejä (ja jopa riimejä!) toistensa perään.
Wounded deep in battle, I stand stuffed like some soldier undaunted
To her Cheshire smile. I'll stand on file, she's all I ever wanted
Crawl into my ambulance, your pulse is getting weak
reveal yourself all now to me girl while you've got the strength to speak
Melkoista (teini-)romantiikkaa. Tätä levyä kuunnellessaan ylipäätään on hyvä muistaa, että Bruce oli albumin nauhoitusten aikaan 24-vuotias: biisit ovat siis aika nuoren miehen kynästä lähtöisin. Kovat rivit jatkuvat, viimeisen säkeistön kruunatessa stoorin:
You were not quite half so proud when I found you broken on the beach
Remember how I poured salt on your tongue and hung just out of reach
And the band they played the homecoming theme as I caressed your cheek
That ragged, jagged melody she still clings to me like a leech.
Tarinan voi tässä ottaa joko kirjaimellisesti tai kuvainnollisesti. Niin tai näin, jos tekstiin uppoutuu niin katsantokannasta riippumatta tässä puhutaan aika tiukkaa tekstiä. Parhaan rivin pysti menee kuitenkin seuraavalle pätkälle, jossa on myös jotain kovasti nättiä:
And don't call for your surgeon even he says it's too late
It's not your lungs this time, it's your heart that holds your fate
Mahtava laulu, jonka tunnelma on mystisyydessään albumin mieleenjäävimpiä.
Seuraavassa laulussa tunnelma pysyy selkeästi aistittavissa, kun vuoroon tulee ehkä levyn isoin hitti Spirit in the Night. Keikkasuosikki, joka kuultiin myös Turun ensimmäisellä keikalla toukokuussa 2013. Heti alun saksofonilinjojen jälkeen kuulee, että nyt ollaan hyvillä vesillä.
Jälleen kuullaan paljon sanoja ja hieman horjuvaa soittoa. Ensimmäinen säkeistö asettaa tapahtumille lähtökohdan: persoonalliset hahmot kuten Crazy Jane, Wild Billy, Hazy Davy ja Killer Joe lähtevät illanviettoon Greasy Laken rannalle. Kaikenlaista tapahtuu, hahmoista paljastuu puolia ja bileet ovat ikimuistoiset. Aivan kuin ”spirits in the night”.
Laulun tarina toimisi ilman musiikkiakin: se on kuin novelli. Laulumelodian on pakko ottaa hieman vapauksia, että kaikki sanat saadaan kuuluviin. Mahtavia tekstinpätkiä tässäkin on biisi täynnä.
Tämäkin laulu on ollut keikkaseteissä pitkään. Viimeisimmillä kiertueilla, varsinkin suuremman torvisektion myötä, tuo foniriffi on kokenut uuden elämän. Muutenkin sovitukseen tuli lisää nyansseja version venyessä paikoin todella pitkäksi. ”Spirit” piti paikkansa komeasti 40 vuotta nuorempienkin biisien joukossa.
Albumin päätösraitana rokkaa It’s Hard to Be a Saint in the City., jossa nuori Springsteen laulaa komealla itseluottamuksella. ”I had skin like leather and the diamond-hard look of a cobra / I was born blue and weathered but I burst just like a supernova”. Piano kilkuttaa komeasti: tämä rokkaa!
“I was the king of the alley, mama, I could talk some trash”. Uho jatkuu läpi biisin. Sävellys on hieman erilainen kuin muissa levyn lauluissa, koko jutussa on enemmän kulmia. Korville nousevat etenkin lopun sähkökitarakuviot: keikoilla tuolla paikalla on kuultu jo 70-luvulta saakka Springsteenin ja luottokitaristi Steve Van Zandtin kitarabattlea. Myös tämä toimii myös 2010-luvulla komeasti: särmikkäämmillä ja rouheammilla soundeilla soitanto saadaan tukemaan tekstin lähes aggressiivista itseluottamusta tehokkaammin.
Sinne päättyi Springsteenin debyytti vuosimallia 1973: Greetings from Asbury Park, N.J. Kokonaisuudessaan vivahteikas levy, jolta löytyy menopaloja, paljaampia tunnelmakuvauksia sekä pari isompaa laulua. Tällä levyllä on paljon enemmän hyviä kuin huonoja lauluja: oikeastaan ainoastaan Mary Queen of Arkansas ja The Angel jäävät hieman välikäteen yksittäisinä numeroina, mutta albumikokonaisuudessa rauhoittavat kokonaisuutta kummasti. Kohokohdiksi nousevat raidat 1, 5 ja 7: Blinded by the Light, Lost in the Flood sekä For You. Eikä myöskään Spirit in the Nightia voi jättää mainitsematta: se kalskahtaa hitiltä, jollainen se olikin.
Springsteenin levytysura jatkui jo saman vuoden lopulla hieman jalostuneemmassa muodossa albumilla The Wild, the Innocent & the E Street Shuffle. ”WIESS” saa vuoronsa sitten ajallaan…
http://open.spotify.com/album/4hQ5RfHzq1SGJNfZWrpg7C
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti