Anssi Kelan uraa on tullut seurattua aktiivisesti vuodesta 2009 saakka, vaikka aiemmatkin levyt tuli toki julkaisujensa myötä kuunneltua. Kesällä 2009 julkaistu Aamu-single sekä sitä syksyllä seurannut albumi Aukio puolestaan veivät sitten mukanaan totaalisesti: mies osoitti lauluntekijän kykynsä konseptilevyllä, jota suuri yleisö ei kuitenkaan todellakaan löytänyt. Tuolloin koko artistin ura oli syvimmässä aallonpohjassaan, josta tapahtunut nousu vuoden 2013 Levottoman tytön, omaa nimeä kantaneen albumin sekä tänä vuonna huomiota keränneiden Nostalgiaa-levyn sekä Vain elämää-produktion myötä on ollut hienoa seurattavaa.Nostalgiaa-albumia promoava kiertue saapui Joensuun Kerubiin lokakuun 9. päivänä. Olin aiemmin todistanut kolme Kelan ja yhtyeensä keikkaa (vuosina 2013-2015) ja tiedossa oli, että bändi on entisestään hioutunut ralliensa kanssa. Aiemmat setit ovat olleet festarimallisia, joten tältä illalta oli astetta kovemmat odotukset. Lisäksi edellä mainittu Vain elämää-julkisuus todennäköisesti antaa jotain uusia numeroita biisilistan väritteeksi.
Lämmittelijä Ville Karttusen hoidettua puolen tunnin settinsä alta Kela yhtyeineen (yleisöstä katsoen vasemmalta lukien Tuomas Wäinölä, kitara; Ville Kela, rummut; Saara Metsberg, koskettimet ja Antti Karisalmi, basso) astelivat lavalle n. 23.10. Ensimmäisenä kuultiin vuoden aiemmiltakin keikoilta tuttu Tanssilattialla, joka toimii niin ikään uuden levyn avausraitana. Kela itse ei tässä biisissä soita kitaraa vaan ainoastaan laulaa, rekvisiittanaan Freddie Mercurylta ”lainattu” mikrofonipuomi. Falsettimaalailut osuivat maalinsa jälleen hienosti., Karisalmen bassoilu pomppoili asiaankuuluvasti.
Kakkos- ja kolmosbiiseinä setissä olivat perjantai-illan juhlimisen draamankaareen sopivasti hitit Milla sekä uudempi Miten sydämet toimii?. Varsinkin edellä mainittu on noussut melkoiseksi live-lekaksi Wäinölän kompatessa mukavalla, lämpimällä säröllä. Biisin luonne on vähän muuttunut rokimpaan suuntaan. Jälkimmäisessä Kela kaivoi ensimmäistä kertaa illan aikana esille liki-legendaarisen EVH-signature-mallin kitaransa, jolla maalaili mukavia sointukäännöksiä yläkaulalta. Yhteislaulujuhlat käynnistyivät.
”Miltäs kuulostaisi, jos seuraava biisi olisi Puistossa?”, kysyi Kela. Yleisölle se kelpasi, sillä onhan kyseessä yksi rakastetuimmista biisistä herran tuotannossa. Tässäkin nykyinen sovitus on hieno, alkaen siitä että sävellajia on levyversiosta nostettu sävelaskeleella (Kelalla itseasiassa capo toisella nauhalla kitarassaan) ja muutenkin bändi soittaa mukavan kovakätisesti. Se ”Laura kääntää kahvaa huutaen: pidä kiinni Petri Ruusunen”-kohta erityisesti on dramaattinen ja aina sykähdyttävä, rumpali-Villen rysäyttessä trioleitaan.
Hittikavalkaadista siirryttiin uuteen ja hieman harvemmin tällä rundilla kuultuun materiaaliin, kun vuorossa oli Tyhmä kuu, jonka Kela kertoi olleen suosituin biisi käynnissä olevassa Martin-haasteessa. Tässäkin oli enemmän särmää kuin levyversiossa, mutta yleisön yleisvastaanotto tuntui jossain määrin hämmentyneeltä. Tilanne kuitenkin korjaantui välittömästi seuravaan biisin myötä: Levoton tyttö. Edellisen levyn ykkössingle, jonka voi melkeinpä sanoa pelastaneen Kelan uran. Biisi omistettiin perinteisesti levottomille tytöille ja hieman myös pojille.
Levotonta tyttöä seurasi toinen raita vuoden 2013 Anssi Kela-levyltä, Kaatua kuin puu, jonka rooliksi on muotoutunut toimia kitaristien taistona. Battle siivittääkin Wäinölän ja Kelan melkoisiin kitarasankaritemppuihin keikka toisensa jälkeen. Itse asiassa koko biisi kestää ainoastaan soolojen vaihdon sekä yhden säkeistön + kertosäkeen verran.
Karhun elämää, Pekka ja Susi-yhtyeen 90-luvun alusta kumpuava hitti, on saanut viime vuosien aikana ylevän AOR-käsittelyn ja kohoaa kerta toisensa jälkeen keikkojen huippukohdaksi. Syntikkamatto, chorus-kitarat sekä rumpu-basso-akselin 8-osatykytys ovat kuin tyylilajin oppikirjasta. Vaikka biisi ei varsinainen Kela-hitti olekaan, niin lopun yleisönlaulatuskin tuottaa tulosta joka ainoa kerta. Ensimmäisellä keikalla Lieksan Vaskiviikolla 2013 tämä pääsi hieman yllättämään: nyt Karhun elämää-vetoa odottaa joka kerta.
Sitten päästiin hetkeksi Vain elämää-maisemiin alunperin Vicky Rostin esittämällä biisillä Avara luonto. Artistin omien sanojen mukaan versio nyökkää Bon Joviin ja Weezeriin päin ja tässä keikkaversiossa tuota on viety vielä ohjelmaa hitusen pidemmälle suoraviivaisella sovituksella. Ei tämäkään kehnompi ole...
Yleisö selkeästi oli kuitenkin hittiosaston perään. Nostalgiaa tarjosikin hitinnälkään täytettä ja outrossa kuultiin T. Wäinölältä maukas soolo. Tämäkin sovitus on saanut lihaa ympärilleen, vaikka levyversiokin on hyvin tuotettu. Samaiselta tänä vuonna julkaistulta levyltä kumpusi myös seuraava, nimeltään Piirrä minuun tie. Kyseessä on tunnelmapala, jossa Karisalmi pääsee bassollaan maalailemaan mukavasti. Viipyilevässä sävellyksessä on jännittävä atmosfääri ja melodiassa muutama komea koukku.
Varsinaisen setin loppukiri käynnistyi sen kolmanneksi viimeisellä biisillä Aamu, joka siis julkaistiin Aukio-levyn ykkössinglenä kesällä 2009. Anssi löi sen itse tulille Gretschillään ja biisi rullailikin pitkästä aikaa mukavasti. Wäinölä pääsi jälleen outrossa mukavasti esille Metsbergin säestäessä keyboard-filleillään. Heti perään lähti 1972, joka siivitti yleisön ehkä illan kovimpaan yhteislauluun. Tämäkin versiointi kesti varmaan tuplasti sen mitä albumiversio, nousuja ja laskuja sekä yhteislaulua oli rutkasti.
Pääsetin viimeisenä kuultiin totta kai Nummela. Joskus keskeinen osa Anssi Kelan artisti-imagoa olivat akustinen kitara ja huuliharppu, mutta Kerubissa ensimmäistä noista ei nähty ollenkaan ja jälkimmäistäkin ainoastaan tämän yhden biisin aikana. Tämänkin sovitus on hioutunut aktin uuden tulemisen myötä komeaksi, jopa jollain tapaa hartaan kauniiksi, joka lopussa räjähtää loistoonsa. Nummelaa huudeltiin yleisöstä illan aikana pariin kertaan, eikä versio jättänyt kysyttävää. Biisin jälkeen bändi häipyi lavalta palatakseen vielä toviksi.
Encoren avaukseksi kuitenkin lavalle asteli ainoastaan itse Anssi jälleen mikrofonipuominsa kanssa. Kasarin lapsi on niin ikään Vain elämää-materiaalia, jonka taustat tulivat taustanauhalta. Sanoja tulee biisissä sellaiseen tahtiin, ettei ihmekään että niiden kanssa meinasi olla pientä sekoilua. On muuten mahtavasti riimitelty, että ”ekaks Michael Jackson, sit Duran Duran / ne pitää mainita heti, kun tällee puran uran”. Tämä kirvoitti myös yllättävän railakkaat yhteislaulut: ”jos sä chennaat, niin heitä yläfemmat”.
Kuolleen miehen kitara oli noussut settiin kesän festarikattauksen jälkeen. Se sisälsikin nimensä mukaisesti maukasta kitarointia kitaristikaksikolta, erityisesti itseltään Kelalta. Illan toiseksi viimeisenä kuultiin Nummelan hitti Mikan faijan BMW, jota sitäkin on muovattu uuteen uskoon paikoin liki hard rockiksi yltyvällä sovituksella. BMW on vähän sellainen biisi, että sen olemassaolonkin saattaa unohtaa, mutta keikoilla muistaa tekstin sanasta sanaan ja melodian nuotilleen.
Illan viimeisenä palana kuultiin parin vuoden takaisen, artistin nimeä kantaneen albumin päätösraita Parasta aikaa. Kela alusti biisin tunteikkaalla kuulutuksella, jossa kertasi nopeasti uransa kaaren Nummelan megasuosiosta 2000-luvun ensimmäisen vuosikymmenen loppupuolen montun kautta parin viime vuoden meininkiin, joka on ollut hänelle uransa ”parasta aikaa”, yleisön ansiosta. Kyllä Kela on E Street Bandinsa kuunnellut, sillä tässä sitä oli selvästi havaittavissa syntetisaattoreiden, kitarakuvioiden ja koko biisin sanoman myötä. Versio kellottui kymmeneen minuuttiin ja loppupuolella nähtiin hienoa livemeininkiä, kun liideri huuteli sointuja ja bändi seurasi perässä. Loppuun saatiin vielä hienoa kitararevittelyä, ennenkuin keikka-ilta tuli päätökseensä hieman vaille kello yksi lauantain puolella. Liki kaksi tuntia siis!
Nostaisin tämän Kerubin keikan toistaiseksi näkemistäni neljästä Anssi Kela-keikasta kovimmaksi. Bändin sointi on jalostunut entisestään ja tällainen hieman festarisettiä pidempi kattaus mahdollistaa laajemman sävypaletin maalailun tunnelmointinumeroiden myötä. Ainoa pieni nipotuksen aihe olisi, ettei Rakkaus on murhaa-levyltä kuultu mitään, mutta tuon kaltaiseen draaman kaareen sellainen materiaali ei olisi ehkä istunutkaan. Joka tapauksessa hieno iltama: Kela yhtyeineen kannattaa käydä tarkistamassa jos lähinurkille sattuu, sillä he ovat nyt kovassa lyönnissä.
Anssi Kelan uraa on tullut seurattua aktiivisesti vuodesta 2009 saakka, vaikka aiemmatkin levyt tuli toki julkaisujensa myötä kuunneltua. Kesällä 2009 julkaistu Aamu-single sekä sitä syksyllä seurannut albumi Aukio puolestaan veivät sitten mukanaan totaalisesti: mies osoitti lauluntekijän kykynsä konseptilevyllä, jota suuri yleisö ei kuitenkaan todellakaan löytänyt. Tuolloin koko artistin ura oli syvimmässä aallonpohjassaan, josta tapahtunut nousu vuoden 2013 Levottoman tytön, omaa nimeä kantaneen albumin sekä tänä vuonna huomiota keränneiden Nostalgiaa-levyn sekä Vain elämää-produktion myötä on ollut hienoa seurattavaa.
Nostalgiaa-albumia promoava kiertue saapui Joensuun Kerubiin lokakuun 9. päivänä. Olin aiemmin todistanut kolme Kelan ja yhtyeensä keikkaa (vuosina 2013-2015) ja tiedossa oli, että bändi on entisestään hioutunut ralliensa kanssa. Aiemmat setit ovat olleet festarimallisia, joten tältä illalta oli astetta kovemmat odotukset. Lisäksi edellä mainittu Vain elämää-julkisuus todennäköisesti antaa jotain uusia numeroita biisilistan väritteeksi.
Lämmittelijä Ville Karttusen hoidettua puolen tunnin settinsä alta Kela yhtyeineen (yleisöstä katsoen vasemmalta lukien Tuomas Wäinölä, kitara; Ville Kela, rummut; Saara Metsberg, koskettimet ja Antti Karisalmi, basso) astelivat lavalle n. 23.10. Ensimmäisenä kuultiin vuoden aiemmiltakin keikoilta tuttu Tanssilattialla, joka toimii niin ikään uuden levyn avausraitana. Kela itse ei tässä biisissä soita kitaraa vaan ainoastaan laulaa, rekvisiittanaan Freddie Mercurylta ”lainattu” mikrofonipuomi. Falsettimaalailut osuivat maalinsa jälleen hienosti., Karisalmen bassoilu pomppoili asiaankuuluvasti.
Kakkos- ja kolmosbiiseinä setissä olivat perjantai-illan juhlimisen draamankaareen sopivasti hitit Milla sekä uudempi Miten sydämet toimii?. Varsinkin edellä mainittu on noussut melkoiseksi live-lekaksi Wäinölän kompatessa mukavalla, lämpimällä säröllä. Biisin luonne on vähän muuttunut rokimpaan suuntaan. Jälkimmäisessä Kela kaivoi ensimmäistä kertaa illan aikana esille liki-legendaarisen EVH-signature-mallin kitaransa, jolla maalaili mukavia sointukäännöksiä yläkaulalta. Yhteislaulujuhlat käynnistyivät.
”Miltäs kuulostaisi, jos seuraava biisi olisi Puistossa?”, kysyi Kela. Yleisölle se kelpasi, sillä onhan kyseessä yksi rakastetuimmista biisistä herran tuotannossa. Tässäkin nykyinen sovitus on hieno, alkaen siitä että sävellajia on levyversiosta nostettu sävelaskeleella (Kelalla itseasiassa capo toisella nauhalla kitarassaan) ja muutenkin bändi soittaa mukavan kovakätisesti. Se ”Laura kääntää kahvaa huutaen: pidä kiinni Petri Ruusunen”-kohta erityisesti on dramaattinen ja aina sykähdyttävä, rumpali-Villen rysäyttessä trioleitaan.
Hittikavalkaadista siirryttiin uuteen ja hieman harvemmin tällä rundilla kuultuun materiaaliin, kun vuorossa oli Tyhmä kuu, jonka Kela kertoi olleen suosituin biisi käynnissä olevassa Martin-haasteessa. Tässäkin oli enemmän särmää kuin levyversiossa, mutta yleisön yleisvastaanotto tuntui jossain määrin hämmentyneeltä. Tilanne kuitenkin korjaantui välittömästi seuravaan biisin myötä: Levoton tyttö. Edellisen levyn ykkössingle, jonka voi melkeinpä sanoa pelastaneen Kelan uran. Biisi omistettiin perinteisesti levottomille tytöille ja hieman myös pojille.
Levotonta tyttöä seurasi toinen raita vuoden 2013 Anssi Kela-levyltä, Kaatua kuin puu, jonka rooliksi on muotoutunut toimia kitaristien taistona. Battle siivittääkin Wäinölän ja Kelan melkoisiin kitarasankaritemppuihin keikka toisensa jälkeen. Itse asiassa koko biisi kestää ainoastaan soolojen vaihdon sekä yhden säkeistön + kertosäkeen verran.
Karhun elämää, Pekka ja Susi-yhtyeen 90-luvun alusta kumpuava hitti, on saanut viime vuosien aikana ylevän AOR-käsittelyn ja kohoaa kerta toisensa jälkeen keikkojen huippukohdaksi. Syntikkamatto, chorus-kitarat sekä rumpu-basso-akselin 8-osatykytys ovat kuin tyylilajin oppikirjasta. Vaikka biisi ei varsinainen Kela-hitti olekaan, niin lopun yleisönlaulatuskin tuottaa tulosta joka ainoa kerta. Ensimmäisellä keikalla Lieksan Vaskiviikolla 2013 tämä pääsi hieman yllättämään: nyt Karhun elämää-vetoa odottaa joka kerta.
Sitten päästiin hetkeksi Vain elämää-maisemiin alunperin Vicky Rostin esittämällä biisillä Avara luonto. Artistin omien sanojen mukaan versio nyökkää Bon Joviin ja Weezeriin päin ja tässä keikkaversiossa tuota on viety vielä ohjelmaa hitusen pidemmälle suoraviivaisella sovituksella. Ei tämäkään kehnompi ole...
Yleisö selkeästi oli kuitenkin hittiosaston perään. Nostalgiaa tarjosikin hitinnälkään täytettä ja outrossa kuultiin T. Wäinölältä maukas soolo. Tämäkin sovitus on saanut lihaa ympärilleen, vaikka levyversiokin on hyvin tuotettu. Samaiselta tänä vuonna julkaistulta levyltä kumpusi myös seuraava, nimeltään Piirrä minuun tie. Kyseessä on tunnelmapala, jossa Karisalmi pääsee bassollaan maalailemaan mukavasti. Viipyilevässä sävellyksessä on jännittävä atmosfääri ja melodiassa muutama komea koukku.
Varsinaisen setin loppukiri käynnistyi sen kolmanneksi viimeisellä biisillä Aamu, joka siis julkaistiin Aukio-levyn ykkössinglenä kesällä 2009. Anssi löi sen itse tulille Gretschillään ja biisi rullailikin pitkästä aikaa mukavasti. Wäinölä pääsi jälleen outrossa mukavasti esille Metsbergin säestäessä keyboard-filleillään. Heti perään lähti 1972, joka siivitti yleisön ehkä illan kovimpaan yhteislauluun. Tämäkin versiointi kesti varmaan tuplasti sen mitä albumiversio, nousuja ja laskuja sekä yhteislaulua oli rutkasti.
Pääsetin viimeisenä kuultiin totta kai Nummela. Joskus keskeinen osa Anssi Kelan artisti-imagoa olivat akustinen kitara ja huuliharppu, mutta Kerubissa ensimmäistä noista ei nähty ollenkaan ja jälkimmäistäkin ainoastaan tämän yhden biisin aikana. Tämänkin sovitus on hioutunut aktin uuden tulemisen myötä komeaksi, jopa jollain tapaa hartaan kauniiksi, joka lopussa räjähtää loistoonsa. Nummelaa huudeltiin yleisöstä illan aikana pariin kertaan, eikä versio jättänyt kysyttävää. Biisin jälkeen bändi häipyi lavalta palatakseen vielä toviksi.
Encoren avaukseksi kuitenkin lavalle asteli ainoastaan itse Anssi jälleen mikrofonipuominsa kanssa. Kasarin lapsi on niin ikään Vain elämää-materiaalia, jonka taustat tulivat taustanauhalta. Sanoja tulee biisissä sellaiseen tahtiin, ettei ihmekään että niiden kanssa meinasi olla pientä sekoilua. On muuten mahtavasti riimitelty, että ”ekaks Michael Jackson, sit Duran Duran / ne pitää mainita heti, kun tällee puran uran”. Tämä kirvoitti myös yllättävän railakkaat yhteislaulut: ”jos sä tsennaat, niin heitä yläfemmat”.
Kuolleen miehen kitara oli noussut settiin kesän festarikattauksen jälkeen. Se sisälsikin nimensä mukaisesti maukasta kitarointia kitaristikaksikolta, erityisesti itseltään Kelalta. Illan toiseksi viimeisenä kuultiin Nummelan hitti Mikan faijan BMW, jota sitäkin on muovattu uuteen uskoon paikoin liki hard rockiksi yltyvällä sovituksella. BMW on vähän sellainen biisi, että sen olemassaolonkin saattaa unohtaa, mutta keikoilla muistaa tekstin sanasta sanaan ja melodian nuotilleen.
Illan viimeisenä palana kuultiin parin vuoden takaisen, artistin nimeä kantaneen albumin päätösraita Parasta aikaa. Kela alusti biisin tunteikkaalla kuulutuksella, jossa kertasi nopeasti uransa kaaren Nummelan megasuosiosta 2000-luvun ensimmäisen vuosikymmenen loppupuolen montun kautta parin viime vuoden meininkiin, joka on ollut hänelle uransa ”parasta aikaa”, yleisön ansiosta. Kyllä Kela on E Street Bandinsa kuunnellut, sillä tässä sitä oli selvästi havaittavissa syntetisaattoreiden, kitarakuvioiden ja koko biisin sanoman myötä. Versio kellottui kymmeneen minuuttiin ja loppupuolella nähtiin hienoa livemeininkiä, kun liideri huuteli sointuja ja bändi seurasi perässä. Loppuun saatiin vielä hienoa kitararevittelyä, ennenkuin keikka-ilta tuli päätökseensä hieman vaille kello yksi lauantain puolella. Liki kaksi tuntia siis! Tässä vielä settilista kokonaisuudessaan:
1. Tanssilattialla
2. Milla
3. Miten sydämet toimii?
4. Puistossa
5. Tyhmä kuu
6. Levoton tyttö
7. Kaatua kuin puu (+ kitarabattle)
8. Karhun elämää
9. Avara luonto (Virve Rosti cover)
10. Nostalgiaa
11. Piirrä minuun tie
12. Aamu
13. 1972
14. Nummela
encore:
15. Kasarin lapsi (Jare & VilleGalle cover)
16. Kuolleen miehen kitara
17. Mikan faijan BMW
18. Parasta aikaa
Nostaisin tämän Kerubin keikan toistaiseksi näkemistäni neljästä Anssi Kela-keikasta kovimmaksi. Bändin sointi on jalostunut entisestään ja tällainen hieman festarisettiä pidempi kattaus mahdollistaa laajemman sävypaletin maalailun tunnelmointinumeroiden myötä. Ainoa pieni nipotuksen aihe olisi, ettei Rakkaus on murhaa-levyltä kuultu mitään, mutta tuon kaltaiseen draaman kaareen sellainen materiaali ei olisi ehkä istunutkaan. Joka tapauksessa hieno iltama: Kela yhtyeineen kannattaa käydä tarkistamassa jos lähinurkille sattuu, sillä he ovat nyt kovassa lyönnissä.
Videomateriaalia keikalta löytyy klikkaamalla tästä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti