URIAH HEEP - LOOK AT YOURSELF (1971)
Mick Box eleli Essexissä jalkapalloa ja nyrkkeilyä harrastaen. Urheilun lisäksi hän oli kitaristi The Stalkers -yhtyeessä. Tämän yhtyeen alkuperäinen laulaja sai väistyä rumpalin serkun tieltä. Rumpalin serkku oli mies nimeltä David Garrick, joka paremmin David Byronina tunnetaan. Tämän myötä muut jäsenet lähtivät liitämään ja Boxin ja Byronin oli perustettava uusi bändi. Siitä tuli Spice, joka oli jazzin sekaista rockia. Vuonna 1970 bändiin liittyi multi-insturmentalisti, mutta pääosin kosketinsoittaja Ken Hensley. Näin Uriah Heep oli valmis. Nimi tosin vaihtui managerin ehdotuksesta ja on alkuperältään David Copperfield -romaanin hahmosta kaapattu.
Uriah Heepin kolmas albumi Look at Yourself oli menestys eritoten Suomessa ja Saksassa. Suomessa albumi nousi listaykköseksi. Kotimaassaan se oli yhtyeen ensimmäinen listalle päässyt lätty. Sitä pidetään yleisesti albumina, jolla bändi löysi ”oikean” tyylinsä.
Tuon tyylin takana voidaan pitkälti pitää Ken Hensleya, sillä hän oli säveltämässä lähes kaikkia kappaleita. Vaikka yksi Uriah Heepin tunnistettavimpia elementtejä on David Byronin laulu ja falsetit, laulaa nimikappaleella juuri Hensley. Eikä huonosti laulakaan. Muutenkin kappaleessa on raskasta rymistelyä ja Hensleyn raaka urkusoundi leikkaa ilmaa.
Albumin toinen hitti, July Morning, on bändin omia suosikkeja ja siinä Moogia käy raapimassa Manfred Mann. Kerroksia kappaleissa on enemmän kuin lyhyellä kuuntelulla olettaisi. Progressiivisuus on melodista eikä sitä ole tehty tarkoituksellisen haastavaksi vaan kaikki kikkailut palvelevat kokonaisuutta.
Metalliin vaikutteita bändi on tuonut roppakaupalla. Tämä levykin ainakin ripakopallisen verran. Ian Clarkin rumpusoolot ja tuplarummut eivät olleet ennenkuulumattomia, mutta taidokkaasti esillä. Laulaja David Byron on ainakin King Diamondin suurin esikuva. Metallibändeistä ainakin Gamma Ray on versioinut Look at Yourselfin.
Yhteenvetona Look at Yourself on raaka, mutta ammattimaisesti tuotettu albumi. Jos pitää vahvasti uruilla marinoidusta proge-rockista, niin sitä albumi tarjoaa. Uriah Heep on minusta edelleen hiukan aliarvostettu aikansa bändeistä. Tämäkin levy sisältää perinteisen hard rockin lisäksi viitteitä southern rockista ja jopa grungesta. Hensleyn, Byronin ja Boxin luoma soundi ja sävellykset on usein jopa miellyttävämpiä kuin Deep Purplen vastaavat.
Ottakaa tämä peilikannella varustettu albumi ilolla vastaan. Hienoa junttausta. Esimerkkikappaleena en laita kumpaakaan suurimmista hiteistä, vaan eniten metallisimman Shadows of Griefin, jonka riffi soikin sitten loppupäivän päässä.
[embed]https://www.youtube.com/watch?v=26yHkr1XTgo[/embed]
[embed]https://open.spotify.com/album/5mcaIwUibQ5JculIFyqDE5?si=8qtHAgr6R_KhdwGsDAMUXw[/embed]
Kuva: britrockbythebay.com
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti