Jason Isbell & The 400 Unit - Reunions

 

Jason Isbell irtosi vaihtoehtorock/southern rock-yhtye Drive-By Truckersista soolouralle vuonna 2007. Toukokuussa julkaistu Reunions on hänen uransa seitsemäs levy ja neljäs, jossa taustalla kuullaan The 400 Unit-bändiä. Kokoonpanoon kuuluvat kitaraa soittavan ja laulavan johtohahmon lisäksi vaimonsa Amanda Shires (viulu), Sadler Vaden (kitara), Jimbo Heart (basso), Derry DeBorja (koskettimet, haitari) sekä Chad Gamble (rummut).

Tunnelma läpi albumin on eheä. Paljon akustista kitaraa ja Isbellin laulussa sellaista countryvivahdetta, joka varmasti jollain nostaa karvoja pystyyn. Tuotannollisesti materiaali miellyttää allekirjoittanutta tilavassa soinnissaan ja erityisesti pääjehun hienot kitarasoundit ja -soolot ovat melkeinpä parasta, mitä tällä vuodella 2020 on ollut tarjota sillä saralla. Heti neljään ensimmäiseen biisiin mahtuu kaksi ääripäätä tuosta näkökulmasta katsoen: Only Childrenin akustinen näppäilymelodia ja erityisesti Overseas-kappaleen vinguttelu, joka nousi heti omille vuosilistoille. Jälkimmäinen kappale kokonaisuudessaan on levyn paras, jos minulta kysytään. Bändisoitosta pitää mainita myös Amanda Shiresin viulu, joka monessa kappaleessa kääntää veistä sielussa.

Isbell on siinä määrin tietoinen populäärimusiikin historiasta, että on sekvensoinut levyn klassisesti. Alussa esitellään tunnelmat ja jälkimmäisellä puoliskolla niissä vain vellotaan. Tämä voi aiheuttaa sen, että moni biisi tuntuu samalta toisten kanssa, jos levyä kuuntelee ns. puolella korvalla. Sanoihin ja soitantaan kun keskittyy, niin vivahteitakin alkaa kuulla. Ei tässä yhtään sellaista raitaa ole, jotka välttämättä tarvitsisi hypätä yli.

Suomessa tällaiselle musiikille ei paljon kysyntää ole, tähänkään hahmoon ja bändin harvemmin törmää. Omalla kohdalla hyvä, että tuli törmättyä. Vinyylihyllymateriaalia.

https://open.spotify.com/album/5XIafkwTpyvL7jjLJx1xKz?si=cEgkmWb-QQ-0pG_RgggUHg

Bruce Springsteen - Letter to You

 

Bruce Springsteen on viimeisten vuosien aikana tutkinut tuotannossaan ajan kulumista, ikääntymistä ja menettämistä. Vuoden 2016 kehuttua omaelämäkertaa seurasi siihen pohjannut Broadway-esitys sekä viime kesänä julkaistu Western Stars-albumi, jonka 60-luvun pop-henkisissä lauluissa seikkailleet hahmot katselivat elämänsä taustapeileihin. Samaan jatkumoon asettuu Springsteenin uusi albumi Letter to You, jolla 71-vuotiasta lauluntekijää säestää luottoyhtye E Street Band.

Uusi kokopitkä rakentuu useista vahvoista lauluista. Ennakkoon maistiaisina singleinä julkaistut nimikappale Letter to You sekä Ghosts ovat vankinta osastoa ja ilmiselvää live-repertuaaria, kunhan joskus keikoille päästään. Vahvaa bändisointia, jossa erityisesti rytmiryhmä Weinberg-Tallent demonstroi miltä kuulostaa rock-rutiini. Molemmat kappaleet voi lukea musiikin ja sen kautta koettavan yhtenäisyyden ylistyksinä.

Keskilevyn trilogia Last Man Standing, Power of Prayer ja House of a Thousand Guitars puolestaan on koko albumin temaattinen origo, joista muodostuvan kerroksen päälle muu materiaali kerääntyy. Ensin mainitun pohjalla on Springsteenin ystävän George Theissin liittyminen isompiin orkestereihin vuonna 2018 ja Brucen ymmärrys siitä, että hän on nyt ainoa elossa oleva jäsen ensibändistään Castilesista. ”I’m the last man standing now”. ”Power of Prayer” vie maisemiin, joissa lauluntekijä ei ole paljon seikkaillut oikeastaan vuoden 1984 jälkeen: kesäyö ja pieni klubi, jossa soi This Magic Moment esittäjänään The Drifters ja solistinaan Ben E. King (tuolloin vielä Benny King, kuten teksti oikein toteaa, vaikka tätä on pidetty kirjoitusvirheenä...) . Kolmikon viimeinen kappale ”House of a Thousand Guitars” rakentuu sointukuviosta, jonka rytmitys ei ole Brucelle perinteisin. Rivi ”the criminal clown has stolen the throne” on levyn suorimpia viittauksia Donald Trumpiin.

Mielenkiintoisinta materiaalia ovat kolme todella vanhaa kappaletta, jotka nyt näkevät ensimmäistä kertaa virallisesti päivänvalon. Janey Needs a Shooter, If I Was a Priest ja Song for Orphans olivat kaikki mukana jo 70-luvun alkuhämärien demosessioissa, mutta eivät koskaan päätyneet varsinaisille albumeille. Nyt kaikista on tehty versiot, liki 50 vuotta myöhemmin. Varsinkin keskimmäinen näistä kohoaa taistelemaan albumin parhaan raidan tittelistä. Brucen laulufraseeraus ja varsinkin teksti, jollaisia hän ei ole vuosikymmeniin kirjoittanut, ovat tuntuneet tepsineen fanikuntaan. Myös kaksi muuta ”vanhaa” biisiä ovat hienoja. ”Janeysta” voi saada maistiaisen siitä, miltä Darkness on the Edge of Town kuulostaisi soundillisesti, jos se äänitettäisiin nyt. ”Song for Orphans” on niin lähellä Dylania, että siinä lienee yksi syy miksi sitä ei aikanaan julkaistu: Bruce kun ei tahtonut olla ”vain yksi uusi Bob Dylan”.

Vielä täytyy huomioida kokonaisuuden avaus- ja lopetuskappaleet. Kuin prologina kuultava One Minute You’re Here toimii siltana Western Starsin ja uutuuden välillä, kun puolestaan päätös I’ll See You In My Dreams sisältää koko E-kadun bändin, mutta hiipuu lopulta ainoastaan pianon säestämäksi viimeisillä riveillään. Maku on kuitenkin sellainen, että tämä ei jää tähän diskografian osalta.

Vallitsevasta maailmantilanteesta johtuen live-esiintymisiä ei päästy tekemään eikä kiertuetta kiertämään. Albumin oheen julkaistiinkin Apple+-palvelussa dokumentti, joka kuvaa Springsteenin ranchilla reilu vuosi sitten tapahtuneita viiden päivän sessioita. Bändi soittaa livenä hoitaen homman itse asiassa neljän päivän aikana. Vanhan liiton ote, jota sitäkään ei ole harjoitettu tuolla kokoonpanolla vuosikymmeniin. Se kuuluu myös miellyttävänä tuoreutena kappaleiden soinnissa.

https://open.spotify.com/album/5devPxQnSKVF2Ed0CVwQZh?si=AlsVy669SqeVcN-VQiuxzw

JÄSEN A:N KYMMENEN VUODEN 2020 ALBUMIA: Huojuva lato - Viimeiset vanhat hyvät päivät

Suonna Konosen kipparoima kantriyhtye Huojuva lato julkaisi seitsemännen albuminsa, titteliltään Viimeiset vanhat hyvät päivät, 5.6.2020. Tuttu sointi, sisältäen suonnamaiset mennyttä henkivät tekstit ja Ilkka Vartiaisen pedal steel-kitaran maalailun on jalostunut matkan ja vuosien varrella omaleimaiseksi tyyliksi.

Kymmenen raidan ja 45 minuutin mittainen albumi rakentuu perinteitä kunnioittavasti. Kaksi ensimmäistä raitaa, nimikkokappale Vanhat hyvät päivät sekä keväällä levyn ensisinglenä julkaistu Sydänmaantie ovat vahvinta osastoa ja ovat saaneet kylkiäisikseen Youtubestakin löytyvät musiikkivideot. Omiksi suosikeikseni nousevat myös maalailevammat Kevään hopeinen virta ja kokonaisuuden päättävä Vaaran laella. Ensin mainittu nousi taannoin viimeisimmillä kuuntelukerralla kärkikahinoihin, jälkimmäinen heti alkukesästä levyn julkaisupäivänä. Tunnelma maalautuu hienosti sanojen ja sävelten symbioosissa. 

Kun noiden mainittujen neljän kappaleen seuraksi laittaa esimerkiksi kolmosraidan Mun vanha kitara, alkaa löytyä ”jokaiselle jotakin”. Kokonaisuus rönsyilee hallitusti eri suuntiin suoraviiivaisesta, Tom Pettyä & the Heartbreakersia muistuttavasta beatista akustisen ja selkeästi countryhtavamman otteen kautta sävyihin, jotka eivät lopulta olisi kovin kaukana vaikkapa Neil Youngista, jopa häivähdys Pink Floydia käväisi korvissa.

Uljas jatke Huojuvan ladon jo ennestään vahvaan katalogiin. Mielenkiinnolla seuraavia askeleita odotellen. Hienoa, Suonna ja pojat!

https://open.spotify.com/album/75MS9rRDFZdlomt0eJudO8?si=KsqRC5i6RQCVYczFrITMLg