Näytetään tekstit, joissa on tunniste experimental rock. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste experimental rock. Näytä kaikki tekstit

tiistai 7. huhtikuuta 2015

Toomion TOP100: 76.Radiohead - The King of Limbs

Tuottaja: Nigel Godrich
Nauhoitettu: 2009-2011
Julkaistu: 18.2.2011
Levy-yhtiö: Ticker Tape / XL

UK:n listalla 7., USA:n 2.

Kun olin jo tottunut siihen tosiasiaan, ettei Radioheadin tapauksessa voi odottaa mitään tavallista, pystyin tähänkin albumiin suhtautumaan avoimin mielin.

King of Limbsin kummituskannet ovat hienot, ja levy on visuaalisestikin mukava omistaa. Tuotannollisesti bändin tekemiset ovat usein outoja, mutta soundit ovat aina huippuluokkaa. Kokonaisuuden haltuun ottaminen ottaa paljon aikaa, mutta niin on sen levyllesaantikin ottanut. Albumi on nauhoiteltu kolmen vuoden aikana. Ehjän kokonaisuuden saaminen noin pitkällä aikajänteellä on luultavimmin haastavaa. Siinä bändi on onnistunut hyvin.

Joka ainut kerta Radioheadin albumit ovat ensi kuulemalta kummallista kilkutusta, narinaa ja epäkeskoja kappalerakenteita. Niin nytkin. Pulputusta on moneen lähtöön. Vaikken bändiä ole livenä nähnytkään, on aina arvostettavaa se, että soittavat kaikkein loopatuimmankin kuuloisimmat juttunsa livenä ”oikeasti”. Varmasti siellä on samplejakin käytetty, mutta kuten esimerkiksi From The Basement-sarjassa on nähtävissä, soittotaitoa löytyy.

"Joka ainut kerta Radioheadin albumit ovat ensi kuulemalta kummallista kilkutusta, narinaa ja epäkeskoja kappalerakenteita."


Pohjimmiltaan kappaleissa luotetaan Thom Yorken ääneen ja toistoon. Vaikka Radiohead on aina ollut (varmaan myös jatkossa tulee olemaan) Yorken bändi, täytyy muunkin bändin olla aika sekopäistä, että tällaista materiaalia tuottavat.

Yorke on äärimmäisen lahjakas laulaja. Hänen laulutyylinsä ja äänensä vain sattuu olemaan sellainen, että siitä ärsyyntyviä on vähintään yhtä paljon kuin sen rakastajiakin.

Parhaiten levy antautuu kunnon kuulokkeiden kautta. Eli luurit päähän, sadesäällä kahvikuppilaan istumaan ja katsomaan arjen ankeutta. Siihen tämä sopii.

PARHAAT HETKET
Morning Mr MagpieJännittävä kitarariffi vie heti sisään kappaleeseen.
Lotus Flower – Laulumelodia, jota ytimekäs bassolinja hienosti vahvistaa saa Yorken kuulostamaan aika mykistävältä.

EI LÄHDE
SeparatorIkävä efekti laulussa häiritsee allekirjoittanutta liikaa.

https://open.spotify.com/album/6CeulIpMN8ZxqlMk5Gn3S3

lauantai 4. huhtikuuta 2015

Toomion TOP100:77. Faith No More - Album of the Year

Tuottaja: Roli Mosimann, Billy Gould
Nauhoitettu: 1996-1997
Julkaistu: 3.6.1997
Levy-yhtiö: Slash

Suomen albumilistan 4., UK:n 7. ja USA:n 40.

SINGLET
Ashes to Ashes
Last Cup of Sorrow
Stripsearch

Enpä tiedä oliko levyn nimi ennuste ja miten lopulta kävi, mutta ei olisi ollut huono valinta.

Tämä levy on ehkäpä ehjin FNM-levy. Hurjasti lähtee Collisionilla ja jatkuu Stripsearchilla. Ei ole huono alku. Biisit ovat hyviä ja niissä on hyviä hyppyjä. Ei liian sekavia taidepläjäyksiä vaan tarttuvia vaihtoehtobiisejä. Sen verran pelaavat samalla puolella joka osa-alueella, jotta jälkeä syntyy.

Mike Patton tietää jo mitä haluaa, ja käyttää ääntään laadukkaasti. Megafoni-soundia olen tosin aina inhonnut, ja sen ruumiillistuma Patton taitaa olla. Koko bändi säestää mukavasti. Roddy Bottumin kosketintouhuissa on smoothia tyylikkyyttä. Hän täydentää, mutta ei vie pääosaa esityksestä, joka usein on juuri vokalistin heiniä.

"Kun on riittävästi rohkeutta, voi kappaleita viedä pelkällä rumpukompilla ja laululla."


Yleiskuva FNM:stä on varmasti sekava ja taiteellinen, mutta kun on riittävästi rohkeutta, voi kappaleita viedä pelkällä rumpukompilla ja laululla. Toki se vaatii myös taitavan ja ketäänpelkäämättömän laulajan. Miettikääpä biisejä ilman Pattonin laulua. Kyllä pohjat ovat hyvin simppelit ja luottoa pelkistykseen on paljon.

Levyä kuunnellaan GTI-Golfissa välillä Utti-Alavus, kun vauhtia on aivan liikaa. Vuosi mielellään 1999.

PARHAAT HETKET
Stripsearch Ensikerran nähnyt MTV:llä videon kera ja onhan se kova kaikessa rauhallisuudessaan.
Got That FeelingTäydellinen vastakohta Stripsearchille.

EI LÄHDE
Naked in Front of the Computer Juuri niin hyvä kuin nimi antaa olettaa.

https://open.spotify.com/album/15eiCGvldXlDbIz9ZQLmw6