TOOMION TOP100: 11. Opeth -Ghost Reveries

Tuottajat: Jens Borgen, Opeth
Nauhoitettu: 2005
Julkaistu: 29.6.2005
Levy-yhtiö: Roadrunner

Suomen listan 10. Ruotsin 9. Rumpali Martin Lopezin viimeinen Opeth-albumi

SINGLE
- The Grand Conjuration

Deliverancen ja Damnationin jälkeen oli vaikea sanoa, mitä oli tulossa. Kliiniä laulantaa vai ärrimörriä örinää. Tuli kumpaakin.

Ghost Reveriesin aloitusbiisi Ghost of Perdition luo koko albuminmitan kestävän pimeän tunnelman. Jotenkin tulee mieleen Hohto-elokuvan loppuvaiheet.

Kokonaisuus on kerta kaikkiaan mahtava. Baying of the Houndsin urkualku herättää kuuntelijan. Se kerää kaiken huomion valmistaakseen ihmetykseen, miten voikaan lause “I hear the baying of the hounds” kuulostaa niin pahalta? Saman kappaleen loppupuolella käydään Europen tontilla, kun mahtipontiset synajouset pohjustavat glam rockiin vivahtavaa riffiä Martin Mendezin bassoiloittelun alla. Atonementin sävyt kertovat jo osittain siitä, millaiseen progehämyilyyn bändi on suuntaamassa.

"Näin pahan tunnelman levyjä ei juuri ole. Hirveä dödötykitys ei kovin usein kuulosta läheskään näin uhkaavalta."

Mikael Åkerfeldtiä pitää kyllä ihailla. Ensinnäkin säveltäjänä hän löytää mielettömän kauniita melodioita hyvinkin äkkiväärien ja raskaidenkin osien lomaan. Toisekseen häntä pitää arvostaa kitaristina. Hänellä on taito soittaa ainoastaan tarkoituksenmukaisia sooloja. En tiedä yhtään Mikaelin sooloa, joka olisi huono. Kolmanneksi hän kerää suuret respectit laulajana. Kliini soundi on yksi parhaista ja murinakin varsin pahaa. Martin Lopezin dynaamisesti nerokas rumpalointi yhdistettynä groovaavan elävään tempoon tekee musiikista oikeamman kuuloista. Se kuulostaa lähes aina siltä, että se on soitettu tässä ja nyt. Levyn teosta julkaistu dokumentti on edelliseen viitaten suositeltavaa katseltavaa. Siinä esimerkiksi näytetään, miten Harlequin Forestin intron rummut soitetaan purkkiin. Rumpalin mielestä komppi on epäkelpo, eikä biisin loppukaan miehen mielestä lähtenyt. Voin kertoa, että ihan hyvin lähti. Ja lähtee.

Näin pahan tunnelman levyjä ei juuri ole. Hirveä dödötykitys ei kovin usein kuulosta läheskään näin uhkaavalta. Grand Conjuration on maailman pahin biisi (Imperial Marchin jälkeen), sanoo siihen Bentonit ja Iommit mitä haluavat. Jos maailmanloppu on paha, niin se tulee jommankumman biisin saattelemana. Åkerfeldt ja Williams, te pahuuden kätyrit!

Tämä levy pitäisi kuunnella yksin synkässä metsässä. Mielellään nuotion vieressä. Kyllä ei kipinävuorossa nukuttaisi.

PARHAAT HETKET
Ghost Reveries – Kerrankin pitkä progemetallibiisi, joka säilyttää mielenkiintonsa ihan loppuun asti.
The Grand Conjuration – IIIIIVÖÖÖL!!!

EI LÄHDE
Beneath the Mire – Aloitusriffi ei suorastaan kutsu luokseen.

https://open.spotify.com/album/74QPd1WqK8kTsVNtHdBzJ8

TOOMION TOP100: 12. Prodigy - The Fat of the Land

Tuottaja: Liam Howlett
Nauhoitettu: 1995-1997
Julkaistu: 30.6.1997
Levy-yhtiö: XL, Maverick

Jenkkien #1, Billboardin #1, Suomen #1, joka puolella #1.

SINGLET
- Firestarter
- Breathe
- Smack My Bitch Up

"Riktopesso kammpleimai neiboutessia, saikou sommatid arikonsei" Näin se Breathe laulettiin, ennen kuin sanoista oli mitään tietoa.

Ensikosketus Prodigyyn oli No Good (Start the Dance), ehkä jopa Out of Space. Ronskimpaan tyyliin vienti ei tehnyt missään tapauksessa pahaa. Ilmestymisvuonna tähän ehti vähän kyllästyäkin, mutta aina tässä levyssä on ollut vetoava puolensa.

Levy sisältää sellaista musiikkia, jota kukaan ei silloin tehnyt, ei tehnyt ennemmin eikä ole jälkeenkään tehnyt. (Tai varmasti on tehnyt, mutta yhtä kovaa ei ole vastaan tullut.) Se on harmi, koska pidän tästä tyylilajista. Harkitut soundit, päällekäyvät melodiat ja ilmeisen intensiivinen vokaalisuoritus. Harkinnasta huolimatta, Prodigyn musiikissa vaanii taustalla aina vaara. Pieni pelko tai jokin, joka ajaa ajattelemaan pakenemista.

"Kaikki tämä tuo mieleen veden paineen alla vääntyilevän sukellusveneen metallirungon. "

Oli vaihe, jolloin konemusiikin kuuntelu oli mielestäni rikos ihmiskuntaa vastaan. Nykyään se on melkeinpä antoisinta tavaraa. Nakuttavat ja nopeatempoiset rumpusamplet vs. pitkät ja hitaat ujellukset. Kaikki tämä tuo mieleen veden paineen alla vääntyilevän sukellusveneen metallirungon.

Soundipolitiikka ja niiden kehittämiseen käytetyt laitteet ja samplet olisi kiva saada tietoon. On niitä väkisinkin hetki testailtu. Soundipuolella nämä miehet eivät nimittäin kovin usein epäonnistu. Tämän levyn maailmanlaajuista suosiota lisäsi eittämättä myös sen paheksuntaa herättänyt Smack My Bitch Up-video. Tuo video järkytti maailmaa silloin. Enää se ei järkyttämään kykene, mutta miettimään se edelleen laittaa.

Urbaani, mustan ja neonvalojen sekoitus välittyy levyltä. Tämä kuunnellaan luurit päässä, ehkä juuri ratikassa istuen perjantain ruuhka-aikaan. Pahaa sähköä ilmassa.

PARHAAT HETKET
Smack My Bitch Up – Kappaleen järkytyselementti ilman videotakin on onnistunut. Tässä on sitä jotain, mitä kappaleessa pitää olla.
Firestarter – Allekirjoittaneelle tässä on paljon nostalgiaa, mutta eihän tällaisia kappaleita muita ole.

EI LÄHDE
Levyn keskivaihe vähän laahaa, mutta ei merkittävästi.

https://open.spotify.com/album/4FHd783Gm1k8Fj2JWS34eb

TOOMION TOP100: 13. Soilwork - Natural Born Chaos

Tuottaja: Devin Townsend & Fredrik Nordström
Nauhoitettu: 2001-2002
Julkaistu: 25.3.2002
Levy-yhtiö: Nuclear Blast

Kosketinsoittaja Sven Karlssonin ensimmäinen Soilwork-albumi.

Tämä levy ostettiin pelkästään kansien perusteella. Kansien myös siksi, että niissä luki "Produced by Devin Townsend".

Levyn kun tyrkkäsi soittimeen, oli ihmetys jälleen suuri. "Welcome. Won't you please step aside? Follow the hollow". Sitten alkoi sen päiväinen paukutus. Aloitusbiisi on juuri sellainen, kuin aloitusbiisin kuuluu olla. Lekalla päähän ja eteenpäin.

Tämä albumi oli kohdallani tavallaan ensimmäinen kosketus Göteborg-metalliin. Ja oikeastaan ainut bändi, jota siitä genrestä jaksaa kuunnella. Tämä albumi oli myös levy, joka on Evergreyn tuotoksien ohella vaikuttanut suuresti omaan soittotapaan kosketinhommissa. Se ei sinällään ole yllätys, sillä mies kiippareiden takana on molemmissa bändeissä sama henkilö, Sven Karlsson.

"Jälleen tulee ilmi se ruotsalaisten perisynti, hävyttömän terävä sävellyskynä."

Soilworkin tunnusmerkki on groovaava ote ja rautaiset kertosäkeet. Jälleen tulee ilmi se ruotsalaisten perisynti, hävyttömän terävä sävellyskynä. Tyyli, jolla Soilwork tuo puolikliinit lauluosuudet raa’an paahdon väliin, on taidetta. Sen se todella osaa. Vaikka musiikki ainakin ilmestyessään oli nykyaikaista, luotetaan kappaleissa perinteisiin soundeihin. Esimerkiksi Black Star Deceiverin urut ovat komea crossover 70-luvun ja nykypäivän kanssa. Myös tuottaja Townsend rääkyy väliin varsin tunnistettavasti.

Kitarakaksikko Wichers & Frenning ovat kuin päivitetty versio Downing & Tipton-parista. Myös Speedin vokaalit onnistuvat. Taustatukensa antaa suomalaisperäinen Ranta, joka hallitsee symbaalityöskentelyn erinomaisesti. Basisti Ola Flink sen sijaan ei levyllä ole isossa roolissa, mutta livenä sitäkin näkyvämmin.

Levy on genrensä paras. Paljon luvattu. On se silti. Kuuntele salilla. Sinne se kuuluu!

PARHAAT HETKET
As We Speak – Säkeistön rytmitys on neroutta, muutenkin kappale puikkelehtii hienosti riffien ja fillien viidakossa.
Soilworker's Song of the Damned - Tunnelma on kovin melankolinen. Biisin viimeisiin kertoihin lähdön filli rullaa komeasti.

EI LÄHDE
Natural Born Chaos – Albumin nimibiisi on heikoin.

https://open.spotify.com/album/4YxDa0WQzLaCyyFWx9cYYi

TOOMION TOP100: 14. Anathema - A Natural Disaster

Tuottajat: Anathema & Dan Turner
Nauhoitettu: 2003
Julkaistu: 3.11.2003
Levy-yhtiö: Music for Nations

Jamie Cavanaghin paluulevy.

Kovasti tätä levyä odotettiin A Fine Day to Exitin jälkeen. Punainen kansiteema antoi odottaa synkkiä hetkiä, jopa synkempiä kuin edeltäjänsä.

Levy ei kuitenkaan liikkunut aivan oletetun kaltaisissa vesissä. Äänimaailma on sähköisempi. Levyllä käytetään esimerkiksi vocoderia ja muita efektejä verraten runsaasti. Vocoderia kun jostain syystä lähes rakastan, niin mikäpä levyä on kuunnellessa.

"Sähköisyyden vastapainoksi kappaleissa on lämpimiä, suorastaan hehkuvia Rhodes-soundeja."

Sähköisyyden vastapainoksi kappaleissa on lämpimiä, suorastaan hehkuvia Rhodes-soundeja. Tuota lämpöä tuo myös naislaulut, joita esittävät Lee Douglas ja Anna Livingstone. Kappaleet ovat sanoituksien puolesta yksinkertaisemmassa muodossa. Daniel Cavanagh laulaa enemmän. Pehmeämpään ilmaisuun luotetaan.

Levy ei ole heti helposti hyväksyttävissä. Siinä on kuitenkin enemmän kauneutta ja enteitä tulevasta, kevyemmästä Anathemasta. Muutama raskas pala mahtuu joukkoon, ja niissä bändi onnistuu. Jälleen kerran. Leen mies, John, soittaa rumpukapulat väärinpäin. Se saattaa vaikuttaa paikoin jyhkeään rumpusoundiin.

Kylmän syysillan musiikkia. Valo vielä pitää yllä illuusiota kesästä, mutta yöt kertovat vääjämättä saapuvasta talvesta. Tasaisen kaunista, eteeristä ja vähän kylmää.

PARHAAT HETKET
Closer – Vocoder… voi voi…
Are You There? – Tämän kappaleen liidi on jotain todella kaunista.
Pulled Under at 2000 Metres a Second – Nopean ja koskettavan biisin malliesimerkki, jossa on yksinkertaisuudestaan huolimatta yksi maailman parhaista rumpufilleistä.

EI LÄHDE
Flying – On aina ollut vähän tylsä.

https://open.spotify.com/album/2u9kFU66dEBxvvw23QPujf