keskiviikko 21. syyskuuta 2022

Toomion TOP200-biisit: 33. Jean Sibelius – Finlandia, op. 26. (1899-1900)

 


Tähän teokseen on oikeastaan kaikilla suomalaisilla jonkinlainen suhde. Enkä ole itse tavannut yhtäkään ihmistä, joka tätä ei siedä. Ei se kuitenkaan maailman paras biisi ole, mutta suomalaiseen identiteettiin se sopii, ja on korkealla. 

Moni oikeasti sijoittaa tämän aikajanalla väärään kohtaan eli kertomaan Suomesta ensimmäisessä tai toisessa maailmansodassa. Ei se sinne mene, vaan Helmikuun manifestin tietämille, parikymmentä vuotta ennen itsenäistymistä. Suomalaisten kokemus tietysti on Tuntemattomasta sotilaasta, lähtien vuodesta 1955.

Minä olen aika laajalla musiikkimaulla varustettu. Olen klassiseenkin uhrannut useampia päiviä elämästäni. Ihan ilman kotiinpäinvetoa voin sanoa, että Finlandia on kuulemistani hienoimpia. Ei ehkä maailman tasolla merkityksellisin, mutta niin hyvä, että minunkin listalle pääsee.

Kuunnelkaa. Ihan ajatuksella.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti